Areenassa Luojan lapset (v-lestadiolaisista) vol 3.1

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän eron, jonka teet Jeesuksen ja Paavalin välille, mutta kristillisessä uskossa Paavalin opetuksia ei pidetä vain yhden ihmisen mielipiteinä tai aikansa käsityksinä. Paavali oli apostoli, joka julisti Kristuksen evankeliumia Pyhän Hengen ohjaamana. Myös Raamattu itse todistaa hänen opetuksensa puolesta (esim. 1. Kor. 14:37 ja 2. Piet. 3:15–16).

Eihän Raamatusta voi valikoida itselleen sopivaa evankeliumia niin, että Jeesuksen sanat hyväksytään Jumalan sanana mutta apostolien opetukset sivuutetaan silloin, kun ne eivät sovi omaan ajatteluun. Silloin ihminen asettaa lopulta oman ymmärryksensä Jumalan sanan yläpuolelle. Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö Raamatun tulkintoja saisi arvioida, mutta apostolien opetusta ei voi mielivaltaisesti hylätä.

Ei voi hylätä, mutta voi tunnustaa, että ne on aikasidonnaisia monessa mielessä. Lisäksi nykyihminen ei voi edes olla varma, mikä on Paavalin tekstiä ja mikä on laitettu hänen nimiinsä. Tieteellinen tutkimus on näitä pyrkinyt selvittämään, mutta ei me koskaan voida varmuudella tietää. 

Onhan selvää, että Paavali eli omassa ajassaan ja kirjoitti aikansa ihmisille. Mutta eihän se tarkoita, että hänen opetuksensa olisivat vain aikansa sidonnaisia mielipiteitä. Kristillisessä uskossa apostolien tehtävä oli välittää Kristuksen opetusta ja evankeliumia Pyhän Hengen ohjaamina.

Se, mitkä kirjeet ovat varmasti Paavalin kirjoittamia, on toki tieteellisen tutkimuksen aihe. Mutta eihän usko voi rakentua sille ajatukselle, että kaikki epävarmaksi koettu voidaan vain sivuuttaa. Raamattu itsekin varoittaa sanan vääristelemisestä ja siitä, että siitä otetaan pois tai siihen lisätään jotakin.

Minusta tässä on lopulta kysymys siitä, annammeko Jumalan sanan arvioida omaa ajatteluamme vai annammeko oman aikamme käsitysten ratkaista, mitkä osat Raamatusta kelpuutamme. Jos hyväksymme vain sen, mikä sopii omaan ajatteluumme, teemme helposti omasta ymmärryksestämme uskomme ylimmän auktoriteetin. Eikö siinä ole aika suuri vaara?

Eikö Martti Luther siis ollutkaan oikea uskova?

Ei ollut vl.

Totta. Ja kun on olemassa vain yksi ja ainoa oikea usko, ja se on VL

Eli ainoa oikea usko on ollut olemassa vain häviävän pienen ajan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän eron, jonka teet Jeesuksen ja Paavalin välille, mutta kristillisessä uskossa Paavalin opetuksia ei pidetä vain yhden ihmisen mielipiteinä tai aikansa käsityksinä. Paavali oli apostoli, joka julisti Kristuksen evankeliumia Pyhän Hengen ohjaamana. Myös Raamattu itse todistaa hänen opetuksensa puolesta (esim. 1. Kor. 14:37 ja 2. Piet. 3:15–16).

Eihän Raamatusta voi valikoida itselleen sopivaa evankeliumia niin, että Jeesuksen sanat hyväksytään Jumalan sanana mutta apostolien opetukset sivuutetaan silloin, kun ne eivät sovi omaan ajatteluun. Silloin ihminen asettaa lopulta oman ymmärryksensä Jumalan sanan yläpuolelle. Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö Raamatun tulkintoja saisi arvioida, mutta apostolien opetusta ei voi mielivaltaisesti hylätä.

Ei voi hylätä, mutta voi tunnustaa, että ne on aikasidonnaisia monessa mielessä. Lisäksi nykyihminen ei voi edes olla varma, mikä on Paavalin tekstiä ja mikä on laitettu hänen nimiinsä. Tieteellinen tutkimus on näitä pyrkinyt selvittämään, mutta ei me koskaan voida varmuudella tietää. 

Onhan selvää, että Paavali eli omassa ajassaan ja kirjoitti aikansa ihmisille. Mutta eihän se tarkoita, että hänen opetuksensa olisivat vain aikansa sidonnaisia mielipiteitä. Kristillisessä uskossa apostolien tehtävä oli välittää Kristuksen opetusta ja evankeliumia Pyhän Hengen ohjaamina.

Se, mitkä kirjeet ovat varmasti Paavalin kirjoittamia, on toki tieteellisen tutkimuksen aihe. Mutta eihän usko voi rakentua sille ajatukselle, että kaikki epävarmaksi koettu voidaan vain sivuuttaa. Raamattu itsekin varoittaa sanan vääristelemisestä ja siitä, että siitä otetaan pois tai siihen lisätään jotakin.

Minusta tässä on lopulta kysymys siitä, annammeko Jumalan sanan arvioida omaa ajatteluamme vai annammeko oman aikamme käsitysten ratkaista, mitkä osat Raamatusta kelpuutamme. Jos hyväksymme vain sen, mikä sopii omaan ajatteluumme, teemme helposti omasta ymmärryksestämme uskomme ylimmän auktoriteetin. Eikö siinä ole aika suuri vaara?

Eikö Martti Luther siis ollutkaan oikea uskova?

Ei ollut vl.

Ei tietenkään lestadiolaiseksi nimitetty, mutta kovin uskovaisen vaikutelman hänestä kirjoitustensa perusteella saa. 
Eipä me ihmiset kenenkään sieluun nähdä, Jumala näkee.

Ei tästä kyllä kovin kristillistä kuvaa tule.

https://teoblogi.fi/2010/11/12-1-lutherin-vakivaltainen-jumala/

Vierailija kirjoitti:

Ihmisen puhe on vain ihmisen sanaa, mutta voimme luottaa siihen, että Raamattu on Jumalan sanaa. Siksi viime kädessä uskomme perustana ja mittapuuna tulee olla Raamattu, ei Lutherin eikä kenenkään muun ihmisen opetukset. Paavali kirjoittaa tästä hyvin selvästi:

”Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta saarnaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, mitä me olemme teille saarnanneet, hän olkoon kirottu.” (Gal. 1:8)

Yksikään ihminen, ei edes uskonpuhdistaja Luther, ole Raamatun yläpuolella. Kaikki ihmisten opetukset on voitava koetella Jumalan sanalla.

Väärin. On yksi ihminen, joka on Raamatun yläpuolella, Jeesus Kristus. Raamattu on Jumalan sanaa, mutta Jeesus on Jumalan Sana. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisen puhe on vain ihmisen sanaa, mutta voimme luottaa siihen, että Raamattu on Jumalan sanaa. Siksi viime kädessä uskomme perustana ja mittapuuna tulee olla Raamattu, ei Lutherin eikä kenenkään muun ihmisen opetukset. Paavali kirjoittaa tästä hyvin selvästi:

”Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta saarnaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, mitä me olemme teille saarnanneet, hän olkoon kirottu.” (Gal. 1:8)

Yksikään ihminen, ei edes uskonpuhdistaja Luther, ole Raamatun yläpuolella. Kaikki ihmisten opetukset on voitava koetella Jumalan sanalla.

Väärin. On yksi ihminen, joka on Raamatun yläpuolella, Jeesus Kristus. Raamattu on Jumalan sanaa, mutta Jeesus on Jumalan Sana. 

Ööö?

Koko Raamattu todistaa Jeesuksesta. Hän on se Sana joka tuli lihaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisen puhe on vain ihmisen sanaa, mutta voimme luottaa siihen, että Raamattu on Jumalan sanaa. Siksi viime kädessä uskomme perustana ja mittapuuna tulee olla Raamattu, ei Lutherin eikä kenenkään muun ihmisen opetukset. Paavali kirjoittaa tästä hyvin selvästi:

”Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta saarnaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, mitä me olemme teille saarnanneet, hän olkoon kirottu.” (Gal. 1:8)

Yksikään ihminen, ei edes uskonpuhdistaja Luther, ole Raamatun yläpuolella. Kaikki ihmisten opetukset on voitava koetella Jumalan sanalla.

Väärin. On yksi ihminen, joka on Raamatun yläpuolella, Jeesus Kristus. Raamattu on Jumalan sanaa, mutta Jeesus on Jumalan Sana. 

Ööö?

Koko Raamattu todistaa Jeesuksesta. Hän on se Sana joka tuli lihaksi.

Ihmisillä tuntuu välillä unohtuvan mikä on oleellista…

Erikoista, että täällä on tyrmätty Luther vaikka aiemmin on mm. oltu sitä mieltä, että oppiin kuuluu luterilaisten tunnustuskirjojen mukainen usko.
Se, että eksklusiivinen seurakuntaoppi on ristiriidassa lukuisten Raamatunkohtien kanssa, ei tunnu vaivaavan. 
Mitä tulee opillisen jatkuvuuteen, aiemmin täällä on mielellään vedottu Lutheriin kun on opillisista kysymyksistä keskusteltu. Lukijalaisista en jaksa edes aloittaa. Hekin olivat oikeassa uskossa aiemman keskustelun mukaan, vaikka heillä oli naisia puhujina.

Sepä siinä onkin. Ei monien uskonnollisten yhteisöjen näkemykset/perustelut kestä oikein minkäänlaista lähempää tarkastelua. 

Tekoäly Raamatun ja synninpäästön asemasta vanhoillislestadiolaisuudessa.

Vanhoillislestadiolaisten oppi: vaikka liike ilmoittaa noudattavansa sola scriptura-periaatetta (yksin Raamattu), käytännössä ylin auktoriteetti Raamatun tulkinnassa on ”seurakunnan ääni” eli Pyhän Hengen ohjaama yhteisö. Yhteisön yhteisestä ymmärryksestä ja puhujainkokousten linjauksista muodostuu opin ja uskonelämän normi, joka ohjaa yksilön toimintaa.

Synninpäästö: synninpäästö eli syntien anteeksiantaminen sidotaan vahvasti siihen, kuka sen julistaa. Liikkeen käsityksen mukaan vain Pyhän Hengen omistavalla (eli vanhiillislestadiolaisella) on valta julistaa synnit anteeksi. Muiden julistama synninpäästöä ei  pidetä pätevänä.

Te, ketkä koette, että avioeron jälkeen avioituminen ei ole ok. Terveisiä vain tutuille, kun kerron oman tarinani.

Minä aloin seurustella tulevan aviomieheni kanssa 18-vuotiaana. Naimisiin menimme päälle parikymppisenä. Minulle avioliitto on aina ollut pyhä asia, elinikäinen sitoumus. En solminut avioliittoa kevyesti, päinvastoin. Suhtauduin jo nuorena siihen ajatuksella, että vastoinkäymisten tullessa olen valmis kääntämään kaikki kivet. Kuvittelin, että toki aviomieheni on valmis tekemään samoin.

Miehen käytös muuttui vuosi häiden jälkeen kummalliseksi. Hänestä tuli vetäytynyt, pahantuulinen ja riidanhaluinen. Alkoi epäillä, olenko ollut uskoton, vaikkei minulla ollut yhtään miespuolista ystävääkään. Yritin ymmärtää miehen tunnetiloja, hoidin kodin ja otin vastuuta miehenkin asioista. Mies vetosi opiskelustressiin ja minä ymmärsin. Autoin miestä tekemään opinnäytetyönsä valmiiksi, rohkaisin kesätöiden hakemisessa ja jatko-opiskelupaikkaankin täytin paperit. Hän saikin tuon opiskelupaikan, joka myöhemmin mahdollisti hänelle suuret tulot.

Olimme miehen opintojen vuoksi muuttamassa uudelle paikkakunnalle, josta olimme hankkineet vuokra-asunnon. Minä muutin asuntoon etukäteen, kun sain paikkakunnalta töitä. Juuri ennen miehen muuttoa vuokra-asuntoomme, mies ilmoitti, että hän on selkäni takana hankkinut itselleen asunnon toisesta kaupungista, hän muuttaa sinne ja haluaa avioeron. Olin aivan rikki. En saanut mitään mahdollisuutta selvittää tilannetta tai edes yrittää pelastaa avioliittoamme. Jälkikäteen minulle selvisi, että miehellä oli ollut toinen nainen jo vuosi häidemme jälkeen ja siksi käytös oli muuttunut kummalliseksi.

Minusta olisi käsittämätöntä, että minun olisi pitänyt jäädä loppuelämäkseni yksin sen takia, mitä entinen aviomieheni teki. En olisi saanut lapsia, en olisi saanut aviopuolisoa. Pahimmillaan edessä olisi ollut jopa lähemmäs 70 vuotta yksin elettäviä vuosia vain siksi, että entinen aviomies ei pitänyt avioliittoa pyhänä ja oli uskoton. Minä itse tiedän, että olen ollut ensimmäiselle aviomiehelleni hyvä ja uskollinen vaimo. Minä en rikkonut avioliittoamme ja minulle ei kuulu kannettavaksi vastuu siitä, mitä hän teki. Hyvillä mielin avioiduin toisen kerran ja sain toivomiani lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Erikoista, että täällä on tyrmätty Luther vaikka aiemmin on mm. oltu sitä mieltä, että oppiin kuuluu luterilaisten tunnustuskirjojen mukainen usko.
Se, että eksklusiivinen seurakuntaoppi on ristiriidassa lukuisten Raamatunkohtien kanssa, ei tunnu vaivaavan. 
Mitä tulee opillisen jatkuvuuteen, aiemmin täällä on mielellään vedottu Lutheriin kun on opillisista kysymyksistä keskusteltu. Lukijalaisista en jaksa edes aloittaa. Hekin olivat oikeassa uskossa aiemman keskustelun mukaan, vaikka heillä oli naisia puhujina.

"Se, että eksklusiivinen seurakuntaoppi on ristiriidassa lukuisten Raamatunkohtien kanssa, ei tunnu vaivaavan."

Minkä raamatunkohdan kanssa se on ristiriidassa?

Vierailija kirjoitti:

Te, ketkä koette, että avioeron jälkeen avioituminen ei ole ok. Terveisiä vain tutuille, kun kerron oman tarinani.

Minä aloin seurustella tulevan aviomieheni kanssa 18-vuotiaana. Naimisiin menimme päälle parikymppisenä. Minulle avioliitto on aina ollut pyhä asia, elinikäinen sitoumus. En solminut avioliittoa kevyesti, päinvastoin. Suhtauduin jo nuorena siihen ajatuksella, että vastoinkäymisten tullessa olen valmis kääntämään kaikki kivet. Kuvittelin, että toki aviomieheni on valmis tekemään samoin.

Miehen käytös muuttui vuosi häiden jälkeen kummalliseksi. Hänestä tuli vetäytynyt, pahantuulinen ja riidanhaluinen. Alkoi epäillä, olenko ollut uskoton, vaikkei minulla ollut yhtään miespuolista ystävääkään. Yritin ymmärtää miehen tunnetiloja, hoidin kodin ja otin vastuuta miehenkin asioista. Mies vetosi opiskelustressiin ja minä ymmärsin. Autoin miestä tekemään opinnäytetyönsä valmiiksi, rohkaisin kesätöiden hakemisessa ja jatko-opiskelupaikkaankin täytin paperit. Hän saikin tuon opiskelupaikan, joka myöhemmin mahdollisti hänelle suuret tulot.

Olimme miehen opintojen vuoksi muuttamassa uudelle paikkakunnalle, josta olimme hankkineet vuokra-asunnon. Minä muutin asuntoon etukäteen, kun sain paikkakunnalta töitä. Juuri ennen miehen muuttoa vuokra-asuntoomme, mies ilmoitti, että hän on selkäni takana hankkinut itselleen asunnon toisesta kaupungista, hän muuttaa sinne ja haluaa avioeron. Olin aivan rikki. En saanut mitään mahdollisuutta selvittää tilannetta tai edes yrittää pelastaa avioliittoamme. Jälkikäteen minulle selvisi, että miehellä oli ollut toinen nainen jo vuosi häidemme jälkeen ja siksi käytös oli muuttunut kummalliseksi.

Minusta olisi käsittämätöntä, että minun olisi pitänyt jäädä loppuelämäkseni yksin sen takia, mitä entinen aviomieheni teki. En olisi saanut lapsia, en olisi saanut aviopuolisoa. Pahimmillaan edessä olisi ollut jopa lähemmäs 70 vuotta yksin elettäviä vuosia vain siksi, että entinen aviomies ei pitänyt avioliittoa pyhänä ja oli uskoton. Minä itse tiedän, että olen ollut ensimmäiselle aviomiehelleni hyvä ja uskollinen vaimo. Minä en rikkonut avioliittoamme ja minulle ei kuulu kannettavaksi vastuu siitä, mitä hän teki. Hyvillä mielin avioiduin toisen kerran ja sain toivomiani lapsia.

Juu, ei sinun kannata kantaa enää huolta asiasta, kun teillä kerta on jo lapsiakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erikoista, että täällä on tyrmätty Luther vaikka aiemmin on mm. oltu sitä mieltä, että oppiin kuuluu luterilaisten tunnustuskirjojen mukainen usko.
Se, että eksklusiivinen seurakuntaoppi on ristiriidassa lukuisten Raamatunkohtien kanssa, ei tunnu vaivaavan. 
Mitä tulee opillisen jatkuvuuteen, aiemmin täällä on mielellään vedottu Lutheriin kun on opillisista kysymyksistä keskusteltu. Lukijalaisista en jaksa edes aloittaa. Hekin olivat oikeassa uskossa aiemman keskustelun mukaan, vaikka heillä oli naisia puhujina.

"Se, että eksklusiivinen seurakuntaoppi on ristiriidassa lukuisten Raamatunkohtien kanssa, ei tunnu vaivaavan."

Minkä raamatunkohdan kanssa se on ristiriidassa?

”Eksklusiivinen seurakuntaoppi (kuten vanhoillis- ja esikoislestadiolaisuudessa tai muissa ryhmissä, jotka katsovat oman yhteisönsä ainoaksi pelastuksen kanavaksi) on teologian ja kriitikoiden mukaan ristiriidassa useiden sellaisten Raamatun kohtien kanssa, jotka korostavat Kristuksen pelastustyön yleisyyttä, uskon pelastavuutta riippumatta yhdestä organisaatiosta, tai Kristuksen seurakunnan näkymätöntä ja maailmanlaajuista luonnetta. [1]

Kriitikot ja muut kristilliset suuntaukset (mukaan lukien Suomen evankelis-luterilainen kirkko) viittaavat usein muun muassa seuraaviin raamatunkohtiin:

Roomalaiskirje 10:9 – "Jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, niin sinä pelastut."

Ristiriita: Oppi vaatii uskon lisäksi tietyn maallisen tai liikkeensisäisen synninpäästön ketjun ja yhteisön jäsenyyden, kun taas Paavali sitoo pelastuksen suoraan henkilökohtaiseen tunnustukseen ja uskoon Jeesukseen. [1]

Markuksen evankeliumi 9:38–40 – Kun opetuslapset kieltävät erästä miestä ajamasta ulos pahoja henkiä, koska "hän ei kulkenut meidän mukanamme", Jeesus sanoo: "Älkää estäkö häntä... Joka ei ole meitä vastaan, hän on meidän puolellamme."

Ristiriita: Osoittaa, että Kristuksen työ ja usko voivat toimia myös muodollisen ryhmän ulkopuolella.

Efesterolaiskirje 4:4–6 – "Yksi ruumis ja yksi Henki, niinkuin te olette kutsututkin yhteen toivoon, jonka te kutsumuksessanne saitte; yksi Herra, yksi usko, yksi kaste..."

Ristiriita: Viittaa maailmanlaajuiseen ja hengelliseen Kristuksen ruumiiseen, ei yhden tietyn herätysliikkeen tai ryhmän rajallisiin puitteisiin.

Galatalaiskirje 3:28 – "Tässä ei ole juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa."

Ristiriita: Kumoaa ihmisten tekemät ryhmä- ja raja-aidat pelastuksen ehdoissa.

1. Johanneksen kirje 1:7 – "Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä."

Ristiriita: Yhteys ja syntien anteeksiantamus sidotaan Jeesuksen vereen ja valkeudessa vaeltamiseen, ei tietyn ihmisjoukon tai saarnaajaketjun välitykseen. [1]”

Ootteko muuten tulleet ajatelleeksi, että opetuslapset ja muut Jeesuksen seuraajat ei oikeastaan rukoilleet esim. ihmisten paranemisen puolesta ja vaan käyttivät Jeesuksen nimen auktoriteettia ja Käskivät ihmisten parantua. Tästä on UT:ssa lukuisia esimerkkejä. Ei niin, että rukous olisi väärin ja myös rukoilu on esillä lukuisissa kohdin mutta tuli mieleen. Monet ajattelee, että nimenomaan tämä auktoriteetti-lähestymistapa puuttuu monilta kristityiltä nykyään. Jeesushan sanoi Raamatun mukaan myös, ”te tulette tekemään samoja tekoja kuin minä ja vielä Suurempiakin”. 

Yhdestä asiasta nostan hattua tuntemilleni lestadiolaisille. Yksikään ei ole tullut avautumaan päin naamaa, että on kanssani eri mieltä naisten pappeudesta. Tiedän, että osa ei minua ammattini vuoksi hyväksy, mutta he eivät tee siitä numeroa ja koe tarvetta julkisesti julistaa asiaa. Osan kanssa yhteistyö sujuu oikein lämpimissä merkeissä, osa vl-papeista on oikein ystävällisiä ja tasavertaisia työkavereita. Lestadiolaiset eivät tule kommentoimaan eri Raamatunkohtiin vedoten, että miksi minun pitäisi luopua työstäni. Sitten taas on niitä muiden herätysliikkeiden edustajia, jotka saattavat hyvin kärkkäästi tulla kommentoimaan Raamattu kourassa, miksi kokevat minun olevan väärässä. Ja nämä jälkimmäisiin herätysliikkeisiin kuuluvat kieltäytyvät tekemästä yhteistyötä seurakunnassa. Raskaalta tuntuu kuunnella tuota valitusta.

Eksklusiivisesta opista vielä sen verran, että missään kohtaa Raamattua ei sanota, että sanallinen synninpäästö on Ainoa tapa saada synnit anteeksi. Yhtään sitä väheksymättä. Pitää myös huomioida, että Jeesus antoi tämän synninpäästön vallan ensimmäisille kristityille. Ei ollut kirkkoja, ei ollut Isä Meidän rukousta kirjallisessa muodossa, ei ollut mitään kristillisiä yhteisöjä. 

Sama kuin maailmasta olisi puuttunut keltainen väri ja sitten keltainen olisi annettu ensimmäistä kertaa pienelle joukolle ihmisiä ja käsketty jakaa sitä väriä muille ja opettaa sen valmistusta. Tähän vertaukseen liittyen, keltaista olisi nyt kaikkialla, eri muodoissa, eri lähteissä jne. 

Vierailija kirjoitti:

Yhdestä asiasta nostan hattua tuntemilleni lestadiolaisille. Yksikään ei ole tullut avautumaan päin naamaa, että on kanssani eri mieltä naisten pappeudesta. Tiedän, että osa ei minua ammattini vuoksi hyväksy, mutta he eivät tee siitä numeroa ja koe tarvetta julkisesti julistaa asiaa. Osan kanssa yhteistyö sujuu oikein lämpimissä merkeissä, osa vl-papeista on oikein ystävällisiä ja tasavertaisia työkavereita. Lestadiolaiset eivät tule kommentoimaan eri Raamatunkohtiin vedoten, että miksi minun pitäisi luopua työstäni. Sitten taas on niitä muiden herätysliikkeiden edustajia, jotka saattavat hyvin kärkkäästi tulla kommentoimaan Raamattu kourassa, miksi kokevat minun olevan väärässä. Ja nämä jälkimmäisiin herätysliikkeisiin kuuluvat kieltäytyvät tekemästä yhteistyötä seurakunnassa. Raskaalta tuntuu kuunnella tuota valitusta.

Just juttelin erään nais-sairaalapapin kanssa kesällä. Hän oli Oulussa työskennellyt niin oli jokin tilaisuus, jossa seisoivat rivissä. Vl-väki oli vaan jättänyt hänet kättelemättä. Kyllä hävetti kun kertoi. Hänellä onneksi lapsuudesta vl-mies tuttu, niin oli soittanut että mikä tää juttu on. Tämä vl-mies oli sitten sanonut ettei se ole sinun häpeä että ne ei osaa käyttäytyä. Tämmöstä. 

”Án tinōn aphēte tas hamartias apheōntai autois, án tinōn kratēte kekratēntai.

Sanatarkka käännös: ”Jos joidenkin synnit te päästätte/annatte anteeksi, ne on heille anteeksi annettu.”

”Alkutekstin rakenne ja koko Uuden testamentin teologia vastaavat kysymykseesi selvästi: kyllä, synnit voi saada anteeksi myös muulla tavoin. Toisen ihmisen julistama synninpäästö (rippi) ei ole Raamatun mukaan ainoa tai poissulkeva reitti anteeksiantoon, vaan yksi Jeesuksen antama erityinen lahja ja lohdutuksen väline.

Tässä on kolme keskeistä perustetta sille, miksi jae ei tee ihmisen välittämästä synninpäästöstä ainoaa pelastustietä:

1. Kieliopillinen ”jos” jättää tilan muille tavoille

Sana (an) ilmaisee kreikan kielessä mahdollisuutta tai tilannetta: ”siinä tapauksessa, että te teette näin...”Se ei sano, että synnit annetaan anteeksi ainoastaan silloin, kun opetuslapset niin tekevät. Se antaa opetuslapsille valtuutuksen toimia Jumalan nimissä, mutta se ei rajoita Jumalan omaa toimivaltaa ja vapautta antaa syntejä anteeksi suoraan.

2. Alkuseurakunnan käytäntö ja suora rukous

Uudessa testamentissa on lukuisia kohtia, joissa synnit saadaan anteeksi suoraan Jumalalta ilman välimiehenä toimivaa ihmistä. Esimerkiksi:

Isä meidän -rukous: Jeesus itse opetti ihmisiä rukoilemaan suoraan Isältä: ”Ja anna meille meidän syntimme anteeksi...”(Luukas 11:4).

Ensimmäinen Johanneksen kirje (1:9): ”Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.” Tässä anteeksianto seuraa suoraan sydämen tunnustuksesta Jumalalle.

3. Miten eri kirkkokunnat tämän ymmärtävät?

Johanneksen evankeliumin jakeen 20:23 tulkinta jakaa hieman kristillisiä kirkkoja, mutta mikään niistä ei ajattele, että Jumala olisi ”lukinnut” itsensä vain ihmisen lausumaan sanaan:

Luterilainen ja protestanttinen näkemys:Rippi ja synninpäästö ovat lahja ahdistetulle omalletunnolle. Kun ihminen ei meinaa millään uskoa saaneensa anteeksi, hän saa kuulla sen omin korvin toisen kristityn suusta. Anteeksianto on kuitenkin täydellinen jo pelkässä uskossa Kristukseen ja esimerkiksi kasteessa tai ehtoollisessa.

Katolinen ja ortodoksineen näkemys: Rippi on sakramentti, ja vakavat (kuolemansynnit) tulee tunnustaa papille. Silti näissäkin kirkoissa opetetaan, että täydellinen katumus ja rakkaus Jumalaan voivat palauttaa ihmisen armon tilaan jo ennen ripittäytymistä, jos ripille meno ei ole juuri sillä hetkellä mahdollista.

Lauseen ydin on siis vakuutus, ei rajoitus. Jeesus halusi antaa seuraajilleen työkalun, jolla vakuuttaa murtuneelle ihmiselle, että taivaan ovi on auki – ei sulkea muita ovia.”

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erikoista, että täällä on tyrmätty Luther vaikka aiemmin on mm. oltu sitä mieltä, että oppiin kuuluu luterilaisten tunnustuskirjojen mukainen usko.
Se, että eksklusiivinen seurakuntaoppi on ristiriidassa lukuisten Raamatunkohtien kanssa, ei tunnu vaivaavan. 
Mitä tulee opillisen jatkuvuuteen, aiemmin täällä on mielellään vedottu Lutheriin kun on opillisista kysymyksistä keskusteltu. Lukijalaisista en jaksa edes aloittaa. Hekin olivat oikeassa uskossa aiemman keskustelun mukaan, vaikka heillä oli naisia puhujina.

"Se, että eksklusiivinen seurakuntaoppi on ristiriidassa lukuisten Raamatunkohtien kanssa, ei tunnu vaivaavan."

Minkä raamatunkohdan kanssa se on ristiriidassa?

”Eksklusiivinen seurakuntaoppi (kuten vanhoillis- ja esikoislestadiolaisuudessa tai muissa ryhmissä, jotka katsovat oman yhteisönsä ainoaksi pelastuksen kanavaksi) on teologian ja kriitikoiden mukaan ristiriidassa useiden sellaisten Raamatun kohtien kanssa, jotka korostavat Kristuksen pelastustyön yleisyyttä, uskon pelastavuutta riippumatta yhdestä organisaatiosta, tai Kristuksen seurakunnan näkymätöntä ja maailmanlaajuista luonnetta. [1]

Kriitikot ja muut kristilliset suuntaukset (mukaan lukien Suomen evankelis-luterilainen kirkko) viittaavat usein muun muassa seuraaviin raamatunkohtiin:

Roomalaiskirje 10:9 – "Jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, niin sinä pelastut."

Ristiriita: Oppi vaatii uskon lisäksi tietyn maallisen tai liikkeensisäisen synninpäästön ketjun ja yhteisön jäsenyyden, kun taas Paavali sitoo pelastuksen suoraan henkilökohtaiseen tunnustukseen ja uskoon Jeesukseen. [1]

Markuksen evankeliumi 9:38–40 – Kun opetuslapset kieltävät erästä miestä ajamasta ulos pahoja henkiä, koska "hän ei kulkenut meidän mukanamme", Jeesus sanoo: "Älkää estäkö häntä... Joka ei ole meitä vastaan, hän on meidän puolellamme."

Ristiriita: Osoittaa, että Kristuksen työ ja usko voivat toimia myös muodollisen ryhmän ulkopuolella.

Efesterolaiskirje 4:4–6 – "Yksi ruumis ja yksi Henki, niinkuin te olette kutsututkin yhteen toivoon, jonka te kutsumuksessanne saitte; yksi Herra, yksi usko, yksi kaste..."

Ristiriita: Viittaa maailmanlaajuiseen ja hengelliseen Kristuksen ruumiiseen, ei yhden tietyn herätysliikkeen tai ryhmän rajallisiin puitteisiin.

Galatalaiskirje 3:28 – "Tässä ei ole juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa."

Ristiriita: Kumoaa ihmisten tekemät ryhmä- ja raja-aidat pelastuksen ehdoissa.

1. Johanneksen kirje 1:7 – "Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä."

Ristiriita: Yhteys ja syntien anteeksiantamus sidotaan Jeesuksen vereen ja valkeudessa vaeltamiseen, ei tietyn ihmisjoukon tai saarnaajaketjun välitykseen. [1]”

Vastaan poikkeuksellisesti tekoälyn muokkaamattomaan tekstiin. Keskustelisin mieluummin ihmisten kanssa.

Minusta tässä esitetty kritiikki perustuu osittain väärään käsitykseen vanhoillislestadiolaisesta seurakuntakäsityksestä.

Raamatun mukaan Kristuksen seurakunta on yksi. Sillä on yksi Herra, yksi Henki ja yksi usko (Ef. 4:4–6). Seurakunnan jäsenet ovat keskinäisessä yhteydessä, rakkaudessa ja yhteisessä uskossa (Apt. 2:42, 1. Kor. 12:25–27, 1. Joh. 1:7). Seurakunta ei siis ole toisistaan irrallisten, vain henkilökohtaisesti uskovien ihmisten joukko, vaan yksi hengellinen ruumis.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Kristuksen seurakunta voitaisiin rajata jonkin maallisen järjestön tai herätysliikkeen rajojen mukaan. Kaikki vanhoillislestadiolaiseen yhteisöön kuuluvat eivät ole samassa uskossa, eikä toisaalta kaikkia Kristuksen seurakuntaan kuuluvia kutsuta lestadiolaisiksi. Jumalan seurakunta ulottuu yli kansallisuuksien ja maantieteellisten rajojen. Jumala tuntee omansa (2. Tim. 2:19).

Myöskään väite siitä, että vanhoillislestadiolainen oppi edellyttäisi tiettyä organisatorista jäsenyyttä pelastuksen ehtona, ei kuvaa asiaa oikein. Syntien anteeksiantamus perustuu Kristuksen sovitustyöhön, ja evankeliumia julistetaan ihmiseltä ihmiselle. Pelastuksen voima ei ole saarnaajassa tai yhteisössä, vaan Kristuksessa, Pyhässä Hengessä.

Nostamasi raamatunkohdat eivät siis mielestäni osoita sellaista ristiriitaa, jonka esität.

Minusta on tärkeää erottaa toisistaan kaksi asiaa: Kristuksen seurakunnan raamatullinen olemus ja jonkin uskonnollisen yhteisön ulkoiset rajat. Ensimmäistä ei voi määritellä jälkimmäisen perusteella.

Raamattu opettaa, että pelastuksen tie on ahdas eikä kaikki maailma pelastu (Matt. 7:13–14). Samalla se opettaa, että Kristuksen seurakunta on maailmanlaajuinen ja että sen jäsenet ovat yhteydessä toisiinsa yhdessä uskossa ja rakkaudessa.

Se on ihan inhimillistä, että ihminen haluaa olla oikeassa. Oikeassa oleminen vaatisi kuitenkin sitä, että tietäisi aika suuren prosenttiosuuden kokonaisuudesta. Vertailun vuoksi, ihminen voi havaita luontaisesti aisteillaan alle 0,01% sähkömagneettisesta säteilystä, näkyvän valon siis. 

”Kaikki muu säteily – kuten radioaallot, mikroaallot, infrapuna, ultravioletti, röntgensäteily ja gammasäteily – jää ihmisaisteille täysin näkymättömäksi.

Sähkömagneettisen säteilyn kirjo on valtava, ja näkyvän valon osuus siitä on häviävän pieni. Voit kuvitella suhdetta seuraavan vertauskuvan avulla: Jos koko sähkömagneettinen spektri olisi Pohjois-Amerikan mantereen pituinen matka, näkyvän valon osuus siitä olisi pienempi kuin kolikon paksuus.”

Olisi virhe tehdä maailmasta päätelmiä vain tuon havaitun 0,01% perusteella.