Areenassa Luojan lapset (v-lestadiolaisista) vol 3.1

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vl-yhteisön oppi jatkuvasta anteeksiannosta johtaa siihen, ettei osa ihmisistä edea yritä kilvoitella ja tehdä oikein. Mitä väliä, jos tänään kohtelen kaltoin perhettäni, illalla voi pyytää anteeksi ja huomenna jatkaa samaa. Siinä on puoliso, lapset ja läheiset loputtomassa pakkoraossa. 

Ei ole vl-yhteisön näkemys tuollainen vaan ennemminkin varoitetaan synnissä elämisen vaaroista ja kehotetaan välttämään syntiä.

Yhteisön oppi jatkuvasta anteeksiannosta johtaa käytännön elämässä hyvin ongelmallisiin tilanteisiin perheissä. Eräskin vanha nainen ajatteli, että naisen elämä on kiinni siitä millaisen puolison sattuu saamaan. Vähän niin kuin, että jos sattuu kohdalle väkivaltainen puoliso niin se on sitten naisen osa. Ihan kuin ihminen ei olisi vastuussa käytöksestään. ”Annat vaan anteeksi”, on hyvin tyypillinen vl-slogan.

Vääristelet. Ei kuulu vl-oppiin, että esimerkiksi väkivaltaiseen suhteeseen pitäisi jäädä. Itse tiedän parikin tapausta, joissa päädyttiin asumiseroon loppujen lopuksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vl-yhteisön oppi jatkuvasta anteeksiannosta johtaa siihen, ettei osa ihmisistä edea yritä kilvoitella ja tehdä oikein. Mitä väliä, jos tänään kohtelen kaltoin perhettäni, illalla voi pyytää anteeksi ja huomenna jatkaa samaa. Siinä on puoliso, lapset ja läheiset loputtomassa pakkoraossa. 

Ei ole vl-yhteisön näkemys tuollainen vaan ennemminkin varoitetaan synnissä elämisen vaaroista ja kehotetaan välttämään syntiä.

Yhteisön oppi jatkuvasta anteeksiannosta johtaa käytännön elämässä hyvin ongelmallisiin tilanteisiin perheissä. Eräskin vanha nainen ajatteli, että naisen elämä on kiinni siitä millaisen puolison sattuu saamaan. Vähän niin kuin, että jos sattuu kohdalle väkivaltainen puoliso niin se on sitten naisen osa. Ihan kuin ihminen ei olisi vastuussa käytöksestään. ”Annat vaan anteeksi”, on hyvin tyypillinen vl-slogan.

Vääristelet. Ei kuulu vl-oppiin, että esimerkiksi väkivaltaiseen suhteeseen pitäisi jäädä. Itse tiedän parikin tapausta, joissa päädyttiin asumiseroon loppujen lopuksi.

En vääristele. Tässä yhteisössä asiat on olleet just niin ongelmallisia kuin sanon. Eräskin nainen, jolla oli väkivaltainen puoliso niin kun psykologi ehdotti eroamista niin hän oli vaan nauranut, ettei hän voi erota. Lopulta sitten onneksi erosi. Kertoi ihan julkisuudessa.  

Ei kuitenkaan ole mikään yleistettävä vl-kanta, että esimerkiksi väkivaltaiseen suhteeseen pitäisi jäädä. Tiedät varmasti tämän itsekin hyvin, mutta jostain syystä on vain halu pyrkiä mustamaalaamaan liikettä.

Vierailija kirjoitti:

Ei kuitenkaan ole mikään yleistettävä vl-kanta, että esimerkiksi väkivaltaiseen suhteeseen pitäisi jäädä. Tiedät varmasti tämän itsekin hyvin, mutta jostain syystä on vain halu pyrkiä mustamaalaamaan liikettä.

Ei vaan sä et ymmärrä millainen yhteisön todellisuus oli vuosikymmeniä. Nyt vasta alkaa näkyä terveempiä merkkejä. Näkee ettet ole kasvanut yhteisössä, äläkä yritä valehdella että olet. Ei mene läpi. Tiedän lukuisista nyansseista ettet ole.

Jos väkivalta ei ole ollut vl-yhteisössä ongelma, niin miksi siitä löytyy gradu-tutkimus… 

https://jyx.jyu.fi/bitstreams/941c1849-241d-4606-9394-dd49f5382b7e/down…

Vierailija kirjoitti:

Jos väkivalta ei ole ollut vl-yhteisössä ongelma, niin miksi siitä löytyy gradu-tutkimus… 

https://jyx.jyu.fi/bitstreams/941c1849-241d-4606-9394-dd49f5382b7e/down…

On todella vakava väite, että vl-yhteisö hyväksyisi väkivallan missään muodossa. Tajuatteko, että tällainen harjaaminen on rikos?

Yliopisto syyllistyi rikolliseen harjaukseen?

Suoria lainauksia tuosta gradusta:

Lestadiolaiseen yhteisöön kuuluvilta uskovaisilta on tullut tutkimukseni naisille suoria

neuvoja, että eroaminen on väärin. Nämä neuvot tuntuvat naisista pahalta, koska he ovat

kamppailleet väkivallan kanssa ja tehneet mielestään parhaan mahdollisen ratkaisun kaik-

kien yritysten jälkeen. He ovat ajatelleet asiaa sekä omalta että lasten kannalta ja silti hei-

dän ratkaisunsa tuomitaan vääräksi.

- -

Naiset kertovat, miten he ovat joutuneet pohtimaan tilannettaan myös perhepiirissä esimer-

kiksi omien vanhimpien lastensa kanssa. Myös lapsilla on lestadiolainen kasvatus ja hekin

ovat kyseenalaistaneet eron mahdollisuuden, vaikka ovat itse eläneet väkivallan värittämää

perhe-elämää. Lapset ovat sisäistäneet vanhoillislestadiolaisen arvomaailman ja pohtivat

sitä, miten äiti voi olla enää yhteisössä.53

”Sitte meilläki nämä vanhemmat lapset, ko ovat ikänsä olleet vanhoillislestadiolaisia, niin

keskusteluissa on tullu esille, että ethän sää voi olla enää uskovainen, jos sää otat eron.”

(Silja 2:1)

Naiset kertovat, että ei-uskovaisille tutuille on helpompi kertoa tilanteesta ja heiltä naiset

ovat saaneet tukea ja kannustusta enemmän kuin uskovaisilta. Tämä on tuntunut naisista

oudolta, koska he ovat ajatelleet, että uskovaisina he voisivat saada parhaan mahdollisen

tuen juuri toisilta uskovilta.

Eron ratkaisun jälkeen elämä yhteisössä on ollut ristiriitaista myös, jos mies on vaikuttanut

samassa Siionissa ja on kertonut omaa versiotaan eron syistä. Yhteisön jäsenet ovat ehkä

joutuneet valitsemaan, kumman puolella ovat ja suhtautuneet sen mukaisesti toiseen osa-

puoleen. Naiset ovat kaikkinensa joutuneet etsimään uudelleen paikkansa yhteisössä ja

kestämään juoruilun, epäluuloisuuden ja heidän oman uskonsa epäilyn paineissa samalla

kun ovat käyneet itsessään selviytymiskamppailua väkivaltaisista kokemuksista.

Vierailija kirjoitti:

Suoria lainauksia tuosta gradusta:

Lestadiolaiseen yhteisöön kuuluvilta uskovaisilta on tullut tutkimukseni naisille suoria

neuvoja, että eroaminen on väärin. Nämä neuvot tuntuvat naisista pahalta, koska he ovat

kamppailleet väkivallan kanssa ja tehneet mielestään parhaan mahdollisen ratkaisun kaik-

kien yritysten jälkeen. He ovat ajatelleet asiaa sekä omalta että lasten kannalta ja silti hei-

dän ratkaisunsa tuomitaan vääräksi.

- -

Naiset kertovat, miten he ovat joutuneet pohtimaan tilannettaan myös perhepiirissä esimer-

kiksi omien vanhimpien lastensa kanssa. Myös lapsilla on lestadiolainen kasvatus ja hekin

ovat kyseenalaistaneet eron mahdollisuuden, vaikka ovat itse eläneet väkivallan värittämää

perhe-elämää. Lapset ovat sisäistäneet vanhoillislestadiolaisen arvomaailman ja pohtivat

sitä, miten äiti voi olla enää yhteisössä.53

”Sitte meilläki nämä vanhemmat lapset, ko ovat ikänsä olleet vanhoillislestadiolaisia, niin

keskusteluissa on tullu esille, että ethän sää voi olla enää uskovainen, jos sää otat eron.”

(Silja 2:1)

Naiset kertovat, että ei-uskovaisille tutuille on helpompi kertoa tilanteesta ja heiltä naiset

ovat saaneet tukea ja kannustusta enemmän kuin uskovaisilta. Tämä on tuntunut naisista

oudolta, koska he ovat ajatelleet, että uskovaisina he voisivat saada parhaan mahdollisen

tuen juuri toisilta uskovilta.

Eron ratkaisun jälkeen elämä yhteisössä on ollut ristiriitaista myös, jos mies on vaikuttanut

samassa Siionissa ja on kertonut omaa versiotaan eron syistä. Yhteisön jäsenet ovat ehkä

joutuneet valitsemaan, kumman puolella ovat ja suhtautuneet sen mukaisesti toiseen osa-

puoleen. Naiset ovat kaikkinensa joutuneet etsimään uudelleen paikkansa yhteisössä ja

kestämään juoruilun, epäluuloisuuden ja heidän oman uskonsa epäilyn paineissa samalla

kun ovat käyneet itsessään selviytymiskamppailua väkivaltaisista kokemuksista.

Tuossa ovat yksittäiset ihmiset toimineet väärin, mutta vl-liikkeen opetuksen ei voi sanoa kannustavan väkivallan hyväksymiseen.

Gradusta:

”Tutkimukseni tuloksista voidaan päätellä, että vanhoillislestadiolaisten naisten irtaantumis-

prosessi parisuhdeväkivallasta koostuu kahden päällekkäisen prosessin läpikäymisestä.

Naisilla on irtaantuminen ja selviytymisprosessi parisuhdeväkivallasta ja sen lisäksi he

joutuvat miettimään suhdettaan vanhoillislestadiolaiseen yhteisöön ja uskontoon. Väkival-

taisen parisuhteen aikana naiset kokivat, että muun muassa anteeksiantamusta on käytetty

väärin. Eroratkaisu oli vaikea, koska lestadiolainen yhteisö ja myös oma uskonvakaumus

on eroamista vastaan. Eroratkaisu tuli lopulta, koska lasten tilanne vaati sitä. Lestadio-

laisyhteisöstä naiset ovat kokeneet saavansa sekä tukea että esteitä selviytymiselleen. Pa-

hinta on ollut eroratkaisun jälkeen naisten uskon kyseenalaistaminen ja juoruilu, joiden

vuoksi naiset ovat joutuneet miettimään, kuuluvatko he enää lestadiolaisyhteisöön vai ei-

vät. Voidaan todeta, että parisuhdeväkivalta loppui naisten eroratkaisuun, mutta hengelli-

nen ja yhteisöllinen väkivalta jatkui tämän jälkeen lestadiolaisyhteisön joidenkin uskovais-

ten jäsenten taholta. Parisuhdeväkivallasta irtautumisen hinnaksi nousee toisen väkivallan

lajin, henkisen ja hengellisen väkivallan kohtaaminen.”

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suoria lainauksia tuosta gradusta:

Lestadiolaiseen yhteisöön kuuluvilta uskovaisilta on tullut tutkimukseni naisille suoria

neuvoja, että eroaminen on väärin. Nämä neuvot tuntuvat naisista pahalta, koska he ovat

kamppailleet väkivallan kanssa ja tehneet mielestään parhaan mahdollisen ratkaisun kaik-

kien yritysten jälkeen. He ovat ajatelleet asiaa sekä omalta että lasten kannalta ja silti hei-

dän ratkaisunsa tuomitaan vääräksi.

- -

Naiset kertovat, miten he ovat joutuneet pohtimaan tilannettaan myös perhepiirissä esimer-

kiksi omien vanhimpien lastensa kanssa. Myös lapsilla on lestadiolainen kasvatus ja hekin

ovat kyseenalaistaneet eron mahdollisuuden, vaikka ovat itse eläneet väkivallan värittämää

perhe-elämää. Lapset ovat sisäistäneet vanhoillislestadiolaisen arvomaailman ja pohtivat

sitä, miten äiti voi olla enää yhteisössä.53

”Sitte meilläki nämä vanhemmat lapset, ko ovat ikänsä olleet vanhoillislestadiolaisia, niin

keskusteluissa on tullu esille, että ethän sää voi olla enää uskovainen, jos sää otat eron.”

(Silja 2:1)

Naiset kertovat, että ei-uskovaisille tutuille on helpompi kertoa tilanteesta ja heiltä naiset

ovat saaneet tukea ja kannustusta enemmän kuin uskovaisilta. Tämä on tuntunut naisista

oudolta, koska he ovat ajatelleet, että uskovaisina he voisivat saada parhaan mahdollisen

tuen juuri toisilta uskovilta.

Eron ratkaisun jälkeen elämä yhteisössä on ollut ristiriitaista myös, jos mies on vaikuttanut

samassa Siionissa ja on kertonut omaa versiotaan eron syistä. Yhteisön jäsenet ovat ehkä

joutuneet valitsemaan, kumman puolella ovat ja suhtautuneet sen mukaisesti toiseen osa-

puoleen. Naiset ovat kaikkinensa joutuneet etsimään uudelleen paikkansa yhteisössä ja

kestämään juoruilun, epäluuloisuuden ja heidän oman uskonsa epäilyn paineissa samalla

kun ovat käyneet itsessään selviytymiskamppailua väkivaltaisista kokemuksista.

Tuossa ovat yksittäiset ihmiset toimineet väärin, mutta vl-liikkeen opetuksen ei voi sanoa kannustavan väkivallan hyväksymiseen.

Mitä sitten katsotaan v*kivallaksi ja mitä ei? Minusta ne puheet ja kirjoitukset siitä kuinka ehkäisy on aina ja joka tilanteessa synti vaikka äiti kuolisikin ovat (olleet) "vl liikkeessä hyväksyttyä" v*kivaltaa ja katson v*kivallaksi senkin, että "opin" mukaan vain äidin hengenvaara on edelleen ainoa 'hyväksyttävä' syy ehkäistä. Myös muita vl "opin" mukaisia asioita luen itse (henkiseksi) v*kivallaksi.

Btw, sekin on yksi väkivallan muoto, jos neuvotaan ettei väkivaltaisessa suhteessa voi erota. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suoria lainauksia tuosta gradusta:

Lestadiolaiseen yhteisöön kuuluvilta uskovaisilta on tullut tutkimukseni naisille suoria

neuvoja, että eroaminen on väärin. Nämä neuvot tuntuvat naisista pahalta, koska he ovat

kamppailleet väkivallan kanssa ja tehneet mielestään parhaan mahdollisen ratkaisun kaik-

kien yritysten jälkeen. He ovat ajatelleet asiaa sekä omalta että lasten kannalta ja silti hei-

dän ratkaisunsa tuomitaan vääräksi.

- -

Naiset kertovat, miten he ovat joutuneet pohtimaan tilannettaan myös perhepiirissä esimer-

kiksi omien vanhimpien lastensa kanssa. Myös lapsilla on lestadiolainen kasvatus ja hekin

ovat kyseenalaistaneet eron mahdollisuuden, vaikka ovat itse eläneet väkivallan värittämää

perhe-elämää. Lapset ovat sisäistäneet vanhoillislestadiolaisen arvomaailman ja pohtivat

sitä, miten äiti voi olla enää yhteisössä.53

”Sitte meilläki nämä vanhemmat lapset, ko ovat ikänsä olleet vanhoillislestadiolaisia, niin

keskusteluissa on tullu esille, että ethän sää voi olla enää uskovainen, jos sää otat eron.”

(Silja 2:1)

Naiset kertovat, että ei-uskovaisille tutuille on helpompi kertoa tilanteesta ja heiltä naiset

ovat saaneet tukea ja kannustusta enemmän kuin uskovaisilta. Tämä on tuntunut naisista

oudolta, koska he ovat ajatelleet, että uskovaisina he voisivat saada parhaan mahdollisen

tuen juuri toisilta uskovilta.

Eron ratkaisun jälkeen elämä yhteisössä on ollut ristiriitaista myös, jos mies on vaikuttanut

samassa Siionissa ja on kertonut omaa versiotaan eron syistä. Yhteisön jäsenet ovat ehkä

joutuneet valitsemaan, kumman puolella ovat ja suhtautuneet sen mukaisesti toiseen osa-

puoleen. Naiset ovat kaikkinensa joutuneet etsimään uudelleen paikkansa yhteisössä ja

kestämään juoruilun, epäluuloisuuden ja heidän oman uskonsa epäilyn paineissa samalla

kun ovat käyneet itsessään selviytymiskamppailua väkivaltaisista kokemuksista.

Tuossa ovat yksittäiset ihmiset toimineet väärin, mutta vl-liikkeen opetuksen ei voi sanoa kannustavan väkivallan hyväksymiseen.

Edelleen esitän kysymyksen johon ei ole useasta esittämiskerrasta huolimatta tullut kunnollisia eikä oikein minkäänlaisia vastauksia.

Eli kuinka paljon yksittäistapauksia tai tietyllä tavalla toimivia yksilöitä tai yksilöiden kokemuksia pitää olla että voi myöntää kyseessä olevan yleistason ilmiön vl liikkeessä?

Ikävien asioiden käsittely törmää kuin muuriin toteamukseen "vl oppi ei opeta". Ja tämän jälkeen juttu on loppuun käsitelty. Missä vaiheessa voisi myöntää, että vaikka joku asia ei sinällisesti kuulu/sisälly vl oppiin niin jotkut tekijät yhteisön sisällä (ryhmäpaine? tapakulttuuri? joku muu?) näyttäisivät ainakin jossain määrin aiheuttavan tietyissä asioissa ikävää lopputulosta x ja mitä voitaisiin tehdä, jotta asia korjaantuisi.

Eli pitääkö tuo helkutin käsite "vl oppi" tunkea ihan joka asiaan ja sillä torpata keskustelu ja voisiko sen sijaan katsoa ja kuunnella myös ihan ihmisten käytännön kokemuksia ja kuunnella ihmisiä??

Ihmiset ovat Aina tärkeämpiä kuin "oppi" (paitsi tietenkin ehkä vl mielestä).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suoria lainauksia tuosta gradusta:

Lestadiolaiseen yhteisöön kuuluvilta uskovaisilta on tullut tutkimukseni naisille suoria

neuvoja, että eroaminen on väärin. Nämä neuvot tuntuvat naisista pahalta, koska he ovat

kamppailleet väkivallan kanssa ja tehneet mielestään parhaan mahdollisen ratkaisun kaik-

kien yritysten jälkeen. He ovat ajatelleet asiaa sekä omalta että lasten kannalta ja silti hei-

dän ratkaisunsa tuomitaan vääräksi.

- -

Naiset kertovat, miten he ovat joutuneet pohtimaan tilannettaan myös perhepiirissä esimer-

kiksi omien vanhimpien lastensa kanssa. Myös lapsilla on lestadiolainen kasvatus ja hekin

ovat kyseenalaistaneet eron mahdollisuuden, vaikka ovat itse eläneet väkivallan värittämää

perhe-elämää. Lapset ovat sisäistäneet vanhoillislestadiolaisen arvomaailman ja pohtivat

sitä, miten äiti voi olla enää yhteisössä.53

”Sitte meilläki nämä vanhemmat lapset, ko ovat ikänsä olleet vanhoillislestadiolaisia, niin

keskusteluissa on tullu esille, että ethän sää voi olla enää uskovainen, jos sää otat eron.”

(Silja 2:1)

Naiset kertovat, että ei-uskovaisille tutuille on helpompi kertoa tilanteesta ja heiltä naiset

ovat saaneet tukea ja kannustusta enemmän kuin uskovaisilta. Tämä on tuntunut naisista

oudolta, koska he ovat ajatelleet, että uskovaisina he voisivat saada parhaan mahdollisen

tuen juuri toisilta uskovilta.

Eron ratkaisun jälkeen elämä yhteisössä on ollut ristiriitaista myös, jos mies on vaikuttanut

samassa Siionissa ja on kertonut omaa versiotaan eron syistä. Yhteisön jäsenet ovat ehkä

joutuneet valitsemaan, kumman puolella ovat ja suhtautuneet sen mukaisesti toiseen osa-

puoleen. Naiset ovat kaikkinensa joutuneet etsimään uudelleen paikkansa yhteisössä ja

kestämään juoruilun, epäluuloisuuden ja heidän oman uskonsa epäilyn paineissa samalla

kun ovat käyneet itsessään selviytymiskamppailua väkivaltaisista kokemuksista.

Tuossa ovat yksittäiset ihmiset toimineet väärin, mutta vl-liikkeen opetuksen ei voi sanoa kannustavan väkivallan hyväksymiseen.

Edelleen esitän kysymyksen johon ei ole useasta esittämiskerrasta huolimatta tullut kunnollisia eikä oikein minkäänlaisia vastauksia.

Eli kuinka paljon yksittäistapauksia tai tietyllä tavalla toimivia yksilöitä tai yksilöiden kokemuksia pitää olla että voi myöntää kyseessä olevan yleistason ilmiön vl liikkeessä?

Ikävien asioiden käsittely törmää kuin muuriin toteamukseen "vl oppi ei opeta". Ja tämän jälkeen juttu on loppuun käsitelty. Missä vaiheessa voisi myöntää, että vaikka joku asia ei sinällisesti kuulu/sisälly vl oppiin niin jotkut tekijät yhteisön sisällä (ryhmäpaine? tapakulttuuri? joku muu?) näyttäisivät ainakin jossain määrin aiheuttavan tietyissä asioissa ikävää lopputulosta x ja mitä voitaisiin tehdä, jotta asia korjaantuisi.

Eli pitääkö tuo helkutin käsite "vl oppi" tunkea ihan joka asiaan ja sillä torpata keskustelu ja voisiko sen sijaan katsoa ja kuunnella myös ihan ihmisten käytännön kokemuksia ja kuunnella ihmisiä??

Ihmiset ovat Aina tärkeämpiä kuin "oppi" (paitsi tietenkin ehkä vl mielestä).

MInä olen korkeakoulutettu nuori vl-nainen enkä voisi kuvitellakaan, että jäisin suhteeseen, jossa olisi minkäänlaista väkivaltaa.

Enkä voisi olla mukana yhteisössä, joka millään tavalla kannustaisi siihen. Seuraan tarkasti yhteisön opetusta ja sen raamatullisuutta, eikä kertaakaan ole itselleni tullut vastaan, että kukaan painostaisi ketään jatkamaan väkivaltaisessa suhteessa tai varsinkaan että saarnoissa ja virallisessa opetuksessa tulisi tuollainen asenne esille.

Tuossa oleellinen kohta onkin ”nuori vl”. Ei alle kolmekymppiset vl-ihmiset ehkä samalla tavalla hahmota, millainen yhteisön todellisuus on ollut aiempina vuosikymmeninä. Veikkaanpa, että pienemmillä paikkakunnilla saattaa edelleen näkyä samoja ongelmia. Korjaan sen verran vielä, että varmastikaan väkivalta ei ole leimallisesti vl-yhteisön ongelma. Mutta väkivaltaan suhtautuminen silloin kun sitä on ilmennyt, siinä on näkynyt massiivinen ongelma kuten tuosta gradustakin voi lukea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suoria lainauksia tuosta gradusta:

Lestadiolaiseen yhteisöön kuuluvilta uskovaisilta on tullut tutkimukseni naisille suoria

neuvoja, että eroaminen on väärin. Nämä neuvot tuntuvat naisista pahalta, koska he ovat

kamppailleet väkivallan kanssa ja tehneet mielestään parhaan mahdollisen ratkaisun kaik-

kien yritysten jälkeen. He ovat ajatelleet asiaa sekä omalta että lasten kannalta ja silti hei-

dän ratkaisunsa tuomitaan vääräksi.

- -

Naiset kertovat, miten he ovat joutuneet pohtimaan tilannettaan myös perhepiirissä esimer-

kiksi omien vanhimpien lastensa kanssa. Myös lapsilla on lestadiolainen kasvatus ja hekin

ovat kyseenalaistaneet eron mahdollisuuden, vaikka ovat itse eläneet väkivallan värittämää

perhe-elämää. Lapset ovat sisäistäneet vanhoillislestadiolaisen arvomaailman ja pohtivat

sitä, miten äiti voi olla enää yhteisössä.53

”Sitte meilläki nämä vanhemmat lapset, ko ovat ikänsä olleet vanhoillislestadiolaisia, niin

keskusteluissa on tullu esille, että ethän sää voi olla enää uskovainen, jos sää otat eron.”

(Silja 2:1)

Naiset kertovat, että ei-uskovaisille tutuille on helpompi kertoa tilanteesta ja heiltä naiset

ovat saaneet tukea ja kannustusta enemmän kuin uskovaisilta. Tämä on tuntunut naisista

oudolta, koska he ovat ajatelleet, että uskovaisina he voisivat saada parhaan mahdollisen

tuen juuri toisilta uskovilta.

Eron ratkaisun jälkeen elämä yhteisössä on ollut ristiriitaista myös, jos mies on vaikuttanut

samassa Siionissa ja on kertonut omaa versiotaan eron syistä. Yhteisön jäsenet ovat ehkä

joutuneet valitsemaan, kumman puolella ovat ja suhtautuneet sen mukaisesti toiseen osa-

puoleen. Naiset ovat kaikkinensa joutuneet etsimään uudelleen paikkansa yhteisössä ja

kestämään juoruilun, epäluuloisuuden ja heidän oman uskonsa epäilyn paineissa samalla

kun ovat käyneet itsessään selviytymiskamppailua väkivaltaisista kokemuksista.

Tuossa ovat yksittäiset ihmiset toimineet väärin, mutta vl-liikkeen opetuksen ei voi sanoa kannustavan väkivallan hyväksymiseen.

Edelleen esitän kysymyksen johon ei ole useasta esittämiskerrasta huolimatta tullut kunnollisia eikä oikein minkäänlaisia vastauksia.

Eli kuinka paljon yksittäistapauksia tai tietyllä tavalla toimivia yksilöitä tai yksilöiden kokemuksia pitää olla että voi myöntää kyseessä olevan yleistason ilmiön vl liikkeessä?

Ikävien asioiden käsittely törmää kuin muuriin toteamukseen "vl oppi ei opeta". Ja tämän jälkeen juttu on loppuun käsitelty. Missä vaiheessa voisi myöntää, että vaikka joku asia ei sinällisesti kuulu/sisälly vl oppiin niin jotkut tekijät yhteisön sisällä (ryhmäpaine? tapakulttuuri? joku muu?) näyttäisivät ainakin jossain määrin aiheuttavan tietyissä asioissa ikävää lopputulosta x ja mitä voitaisiin tehdä, jotta asia korjaantuisi.

Eli pitääkö tuo helkutin käsite "vl oppi" tunkea ihan joka asiaan ja sillä torpata keskustelu ja voisiko sen sijaan katsoa ja kuunnella myös ihan ihmisten käytännön kokemuksia ja kuunnella ihmisiä??

Ihmiset ovat Aina tärkeämpiä kuin "oppi" (paitsi tietenkin ehkä vl mielestä).

MInä olen korkeakoulutettu nuori vl-nainen enkä voisi kuvitellakaan, että jäisin suhteeseen, jossa olisi minkäänlaista väkivaltaa.

Enkä voisi olla mukana yhteisössä, joka millään tavalla kannustaisi siihen. Seuraan tarkasti yhteisön opetusta ja sen raamatullisuutta, eikä kertaakaan ole itselleni tullut vastaan, että kukaan painostaisi ketään jatkamaan väkivaltaisessa suhteessa tai varsinkaan että saarnoissa ja virallisessa opetuksessa tulisi tuollainen asenne esille.

Täysin sama kokemus minulla. Olen korkeakoulutettu vanha vl-nainen.

No niin, ei aloiteta taas valehtelua. Lukekaa se gradu ja kommentoikaapa vasta sitten. Fiksut yksilöt ei kumoa yhteisössä ilmeneviä ongelmia. Tosiasioiden myöntäminen on viisauden alku.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suoria lainauksia tuosta gradusta:

Lestadiolaiseen yhteisöön kuuluvilta uskovaisilta on tullut tutkimukseni naisille suoria

neuvoja, että eroaminen on väärin. Nämä neuvot tuntuvat naisista pahalta, koska he ovat

kamppailleet väkivallan kanssa ja tehneet mielestään parhaan mahdollisen ratkaisun kaik-

kien yritysten jälkeen. He ovat ajatelleet asiaa sekä omalta että lasten kannalta ja silti hei-

dän ratkaisunsa tuomitaan vääräksi.

- -

Naiset kertovat, miten he ovat joutuneet pohtimaan tilannettaan myös perhepiirissä esimer-

kiksi omien vanhimpien lastensa kanssa. Myös lapsilla on lestadiolainen kasvatus ja hekin

ovat kyseenalaistaneet eron mahdollisuuden, vaikka ovat itse eläneet väkivallan värittämää

perhe-elämää. Lapset ovat sisäistäneet vanhoillislestadiolaisen arvomaailman ja pohtivat

sitä, miten äiti voi olla enää yhteisössä.53

”Sitte meilläki nämä vanhemmat lapset, ko ovat ikänsä olleet vanhoillislestadiolaisia, niin

keskusteluissa on tullu esille, että ethän sää voi olla enää uskovainen, jos sää otat eron.”

(Silja 2:1)

Naiset kertovat, että ei-uskovaisille tutuille on helpompi kertoa tilanteesta ja heiltä naiset

ovat saaneet tukea ja kannustusta enemmän kuin uskovaisilta. Tämä on tuntunut naisista

oudolta, koska he ovat ajatelleet, että uskovaisina he voisivat saada parhaan mahdollisen

tuen juuri toisilta uskovilta.

Eron ratkaisun jälkeen elämä yhteisössä on ollut ristiriitaista myös, jos mies on vaikuttanut

samassa Siionissa ja on kertonut omaa versiotaan eron syistä. Yhteisön jäsenet ovat ehkä

joutuneet valitsemaan, kumman puolella ovat ja suhtautuneet sen mukaisesti toiseen osa-

puoleen. Naiset ovat kaikkinensa joutuneet etsimään uudelleen paikkansa yhteisössä ja

kestämään juoruilun, epäluuloisuuden ja heidän oman uskonsa epäilyn paineissa samalla

kun ovat käyneet itsessään selviytymiskamppailua väkivaltaisista kokemuksista.

Tuossa ovat yksittäiset ihmiset toimineet väärin, mutta vl-liikkeen opetuksen ei voi sanoa kannustavan väkivallan hyväksymiseen.

Edelleen esitän kysymyksen johon ei ole useasta esittämiskerrasta huolimatta tullut kunnollisia eikä oikein minkäänlaisia vastauksia.

Eli kuinka paljon yksittäistapauksia tai tietyllä tavalla toimivia yksilöitä tai yksilöiden kokemuksia pitää olla että voi myöntää kyseessä olevan yleistason ilmiön vl liikkeessä?

Ikävien asioiden käsittely törmää kuin muuriin toteamukseen "vl oppi ei opeta". Ja tämän jälkeen juttu on loppuun käsitelty. Missä vaiheessa voisi myöntää, että vaikka joku asia ei sinällisesti kuulu/sisälly vl oppiin niin jotkut tekijät yhteisön sisällä (ryhmäpaine? tapakulttuuri? joku muu?) näyttäisivät ainakin jossain määrin aiheuttavan tietyissä asioissa ikävää lopputulosta x ja mitä voitaisiin tehdä, jotta asia korjaantuisi.

Eli pitääkö tuo helkutin käsite "vl oppi" tunkea ihan joka asiaan ja sillä torpata keskustelu ja voisiko sen sijaan katsoa ja kuunnella myös ihan ihmisten käytännön kokemuksia ja kuunnella ihmisiä??

Ihmiset ovat Aina tärkeämpiä kuin "oppi" (paitsi tietenkin ehkä vl mielestä).

MInä olen korkeakoulutettu nuori vl-nainen enkä voisi kuvitellakaan, että jäisin suhteeseen, jossa olisi minkäänlaista väkivaltaa.

Enkä voisi olla mukana yhteisössä, joka millään tavalla kannustaisi siihen. Seuraan tarkasti yhteisön opetusta ja sen raamatullisuutta, eikä kertaakaan ole itselleni tullut vastaan, että kukaan painostaisi ketään jatkamaan väkivaltaisessa suhteessa tai varsinkaan että saarnoissa ja virallisessa opetuksessa tulisi tuollainen asenne esille.

No taas otit "opin" esille 🥴 Ei ole kyse "opista", "kannustamisesta" vaan hienovaraisemmista olemassaolevista rakenteista, käytännöistä yms jotka esim edesauttavat tiettyjä (ikäviä) asioita. Joita ei siis varsinaisesti "opeteta" mutta jotka tulevat jonkinlaisena yleistuotteena silloin kun keskiössä on (oikea) "oppi" ja sen noudattaminen pilkuntarkasti. 

Hyvin yleinen pulma tuo "opin" liittäminen joka asiaan näissä keskusteluissa vl jäsenten taholta, olen huomannut. Vaikea keskustella kun oppi sitä oppi tätä. Tämän täytyy olla useissa vl ihmisissä niin ytimessä ettette itse edes tajua asiaa. 

Tulee vaan itselle niin outo ja kylmä mielikuva ja olo, pelottavakin. Että ihmiset ihmisinä hukkuu johonkin toisarvoisuuteen kun kaikki tuijottaa vaan "oppia". Ja todellakin siis uskon että seuraat sitä "tarkasti" 😁 ja se puoli juuri on vl uskossa minusta pelottavaa, ei millään pahalla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suoria lainauksia tuosta gradusta:

Lestadiolaiseen yhteisöön kuuluvilta uskovaisilta on tullut tutkimukseni naisille suoria

neuvoja, että eroaminen on väärin. Nämä neuvot tuntuvat naisista pahalta, koska he ovat

kamppailleet väkivallan kanssa ja tehneet mielestään parhaan mahdollisen ratkaisun kaik-

kien yritysten jälkeen. He ovat ajatelleet asiaa sekä omalta että lasten kannalta ja silti hei-

dän ratkaisunsa tuomitaan vääräksi.

- -

Naiset kertovat, miten he ovat joutuneet pohtimaan tilannettaan myös perhepiirissä esimer-

kiksi omien vanhimpien lastensa kanssa. Myös lapsilla on lestadiolainen kasvatus ja hekin

ovat kyseenalaistaneet eron mahdollisuuden, vaikka ovat itse eläneet väkivallan värittämää

perhe-elämää. Lapset ovat sisäistäneet vanhoillislestadiolaisen arvomaailman ja pohtivat

sitä, miten äiti voi olla enää yhteisössä.53

”Sitte meilläki nämä vanhemmat lapset, ko ovat ikänsä olleet vanhoillislestadiolaisia, niin

keskusteluissa on tullu esille, että ethän sää voi olla enää uskovainen, jos sää otat eron.”

(Silja 2:1)

Naiset kertovat, että ei-uskovaisille tutuille on helpompi kertoa tilanteesta ja heiltä naiset

ovat saaneet tukea ja kannustusta enemmän kuin uskovaisilta. Tämä on tuntunut naisista

oudolta, koska he ovat ajatelleet, että uskovaisina he voisivat saada parhaan mahdollisen

tuen juuri toisilta uskovilta.

Eron ratkaisun jälkeen elämä yhteisössä on ollut ristiriitaista myös, jos mies on vaikuttanut

samassa Siionissa ja on kertonut omaa versiotaan eron syistä. Yhteisön jäsenet ovat ehkä

joutuneet valitsemaan, kumman puolella ovat ja suhtautuneet sen mukaisesti toiseen osa-

puoleen. Naiset ovat kaikkinensa joutuneet etsimään uudelleen paikkansa yhteisössä ja

kestämään juoruilun, epäluuloisuuden ja heidän oman uskonsa epäilyn paineissa samalla

kun ovat käyneet itsessään selviytymiskamppailua väkivaltaisista kokemuksista.

Tuossa ovat yksittäiset ihmiset toimineet väärin, mutta vl-liikkeen opetuksen ei voi sanoa kannustavan väkivallan hyväksymiseen.

Edelleen esitän kysymyksen johon ei ole useasta esittämiskerrasta huolimatta tullut kunnollisia eikä oikein minkäänlaisia vastauksia.

Eli kuinka paljon yksittäistapauksia tai tietyllä tavalla toimivia yksilöitä tai yksilöiden kokemuksia pitää olla että voi myöntää kyseessä olevan yleistason ilmiön vl liikkeessä?

Ikävien asioiden käsittely törmää kuin muuriin toteamukseen "vl oppi ei opeta". Ja tämän jälkeen juttu on loppuun käsitelty. Missä vaiheessa voisi myöntää, että vaikka joku asia ei sinällisesti kuulu/sisälly vl oppiin niin jotkut tekijät yhteisön sisällä (ryhmäpaine? tapakulttuuri? joku muu?) näyttäisivät ainakin jossain määrin aiheuttavan tietyissä asioissa ikävää lopputulosta x ja mitä voitaisiin tehdä, jotta asia korjaantuisi.

Eli pitääkö tuo helkutin käsite "vl oppi" tunkea ihan joka asiaan ja sillä torpata keskustelu ja voisiko sen sijaan katsoa ja kuunnella myös ihan ihmisten käytännön kokemuksia ja kuunnella ihmisiä??

Ihmiset ovat Aina tärkeämpiä kuin "oppi" (paitsi tietenkin ehkä vl mielestä).

MInä olen korkeakoulutettu nuori vl-nainen enkä voisi kuvitellakaan, että jäisin suhteeseen, jossa olisi minkäänlaista väkivaltaa.

Enkä voisi olla mukana yhteisössä, joka millään tavalla kannustaisi siihen. Seuraan tarkasti yhteisön opetusta ja sen raamatullisuutta, eikä kertaakaan ole itselleni tullut vastaan, että kukaan painostaisi ketään jatkamaan väkivaltaisessa suhteessa tai varsinkaan että saarnoissa ja virallisessa opetuksessa tulisi tuollainen asenne esille.

No taas otit "opin" esille 🥴 Ei ole kyse "opista", "kannustamisesta" vaan hienovaraisemmista olemassaolevista rakenteista, käytännöistä yms jotka esim edesauttavat tiettyjä (ikäviä) asioita. Joita ei siis varsinaisesti "opeteta" mutta jotka tulevat jonkinlaisena yleistuotteena silloin kun keskiössä on (oikea) "oppi" ja sen noudattaminen pilkuntarkasti. 

Hyvin yleinen pulma tuo "opin" liittäminen joka asiaan näissä keskusteluissa vl jäsenten taholta, olen huomannut. Vaikea keskustella kun oppi sitä oppi tätä. Tämän täytyy olla useissa vl ihmisissä niin ytimessä ettette itse edes tajua asiaa. 

Tulee vaan itselle niin outo ja kylmä mielikuva ja olo, pelottavakin. Että ihmiset ihmisinä hukkuu johonkin toisarvoisuuteen kun kaikki tuijottaa vaan "oppia". Ja todellakin siis uskon että seuraat sitä "tarkasti" 😁 ja se puoli juuri on vl uskossa minusta pelottavaa, ei millään pahalla. 

No ei missään muussakaan kanssakäymisessä ole tullut esille, että ei saisi erota esimerkiksi väkivallan takia.

Ja siksi puhun virallisesta opetuksesta, koska se on minulle yhteisössä se tärkein osa. Saarnat ja niiden sisältö on minulle merkittävää, eivät yksittäiset ihmiset ja heidän virheensä.

-se vl-nainen