Areenassa Luojan lapset (v-lestadiolaisista) vol 3.1

Vierailija kirjoitti:

Minä taas kävin eilen seuroissa ihan paikan päällä. Puhe kosketti ja tuli lähelle, lähdin virkistyneenä pois. Missään muualla en ole kokenut samaa.

Jäin miettimään, johtuuko aiemmin kirjoittaneen traumatisoituminen nimenomaan yhteisöstä (mahdollista totta kai sekin) vai ihmisistä? 

Miten erotat yhteisön ihmisistä? Yhteisö= ihmiset. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikissa uskonyhteisöissä on takuuvarmasti ihmisiä, jotka eivät ole uskovia vaan vain uskonnollisia. Ja sitten on myös heitä, jotka eivät ole uskossa "terveellä tavalla" vaan uskossa on haitallisia piirteitä. Aikuinen ehkä pystyy erottamaan näitä toisistaan ainakin jossain määrin, mutta lapset eivät. (eivätkä kaikki aikuisetkaan). Siinäpä niitä trauman aiheutraja-aineksia tiedossa, jos ja kun nämä uskonnolliset ja "haitallisesti uskovat" pääsevät valtaan ja päsmäröimään.

Mitä tarkoitat "terveellisellä" tai "haitallisella" tavalla uskovilla? 

Lue tuosta pitkästä lainatusta viestistä esimerkkejä molemmista. 

Ei ole minusta ihan oikein ja asiallista todeta, että jokainen vanhempi itse vain vastaa kasvatuksestaan ja viis yhteisön säännöistä, kulttuurista ja tavoista ja opetuksesta. Miten he siitä täysin irrallaan olisivat?  Vaikka toki itse jokainen  omasta toiminnastaan vastaakin. Mutta asia ei ole ihan niin yksinkertainen ja mustavalkoinen. 

Vierailija kirjoitti:

Ei ole minusta ihan oikein ja asiallista todeta, että jokainen vanhempi itse vain vastaa kasvatuksestaan ja viis yhteisön säännöistä, kulttuurista ja tavoista ja opetuksesta. Miten he siitä täysin irrallaan olisivat?  Vaikka toki itse jokainen  omasta toiminnastaan vastaakin. Mutta asia ei ole ihan niin yksinkertainen ja mustavalkoinen. 

Kannattaa ehkä miettiä, miltä sama päättely kuulostaisi muiden yhteisöjen kohdalla:

• Jos vegaanivanhempi kasvattaa lastaan vahingollisen ankarasti, onko vegaaniyhteisö siitä vastuussa?

• Jos steinerpedagogiikkaa kannattava vanhempi käyttää kasvatuksessaan haitallisen jyrkkiä menetelmiä, onko steiner-yhteisö vastuussa?

• Jos tanssia harrastavan lapsen vanhempi asettaa hänelle kohtuuttomia ulkonäkö- tai suorituspaineita, onko tanssiopisto niistä vastuussa?

• Jos ortodoksinen vanhempi kasvattaa lastaan tukahduttavasti, onko ortodoksinen kirkko siitä vastuussa?

• Tai jos jonkin sateenkaariyhteisön jäsen käyttää yhteisön arvoja perusteluna vahingolliselle toiminnalleen kasvattajana, siirtyykö vastuu yhteisölle?

Minusta näissä kaikissa pitäisi erottaa toisistaan yhteisön omat opit ja toimintatavat sekä yksittäisen ihmisen tapa soveltaa niitä omassa elämässään. Yhteisö voi tietenkin olla vastuussa omasta opetuksestaan ja toiminnastaan (joka varmasti löytyy dokumentoituna esim. nettisivuilta), mutta vanhempien tekemistä ratkaisuista vastuu kuuluu ensisijaisesti vanhemmille itselleen.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole minusta ihan oikein ja asiallista todeta, että jokainen vanhempi itse vain vastaa kasvatuksestaan ja viis yhteisön säännöistä, kulttuurista ja tavoista ja opetuksesta. Miten he siitä täysin irrallaan olisivat?  Vaikka toki itse jokainen  omasta toiminnastaan vastaakin. Mutta asia ei ole ihan niin yksinkertainen ja mustavalkoinen. 

Juuri näin, asia ei ole mustavalkoinen. Etenkin ihmetyttää, kun on juurikin olemassa tämä vankka tutkimustieto uskontoon liittyvistä traumoista, niin miksi uskonnolliset yhteisöt eivät enemmässä määrin kanna omaa osuuttaan vastuusta ja ota käytännön toiminnassaan huomioon sitä mahdollisuutta, että tietyt piirteet toiminnassa voivat traumatisoida herkimpiä. Mielestäni on moraalisesti väärin heiltä olla piittaamatta tästä aspektista. Tietoa aiheesta on, joten tietämättömyyden taakse on turha yrittää paeta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole minusta ihan oikein ja asiallista todeta, että jokainen vanhempi itse vain vastaa kasvatuksestaan ja viis yhteisön säännöistä, kulttuurista ja tavoista ja opetuksesta. Miten he siitä täysin irrallaan olisivat?  Vaikka toki itse jokainen  omasta toiminnastaan vastaakin. Mutta asia ei ole ihan niin yksinkertainen ja mustavalkoinen. 

Kannattaa ehkä miettiä, miltä sama päättely kuulostaisi muiden yhteisöjen kohdalla:

• Jos vegaanivanhempi kasvattaa lastaan vahingollisen ankarasti, onko vegaaniyhteisö siitä vastuussa?

• Jos steinerpedagogiikkaa kannattava vanhempi käyttää kasvatuksessaan haitallisen jyrkkiä menetelmiä, onko steiner-yhteisö vastuussa?

• Jos tanssia harrastavan lapsen vanhempi asettaa hänelle kohtuuttomia ulkonäkö- tai suorituspaineita, onko tanssiopisto niistä vastuussa?

• Jos ortodoksinen vanhempi kasvattaa lastaan tukahduttavasti, onko ortodoksinen kirkko siitä vastuussa?

• Tai jos jonkin sateenkaariyhteisön jäsen käyttää yhteisön arvoja perusteluna vahingolliselle toiminnalleen kasvattajana, siirtyykö vastuu yhteisölle?

Minusta näissä kaikissa pitäisi erottaa toisistaan yhteisön omat opit ja toimintatavat sekä yksittäisen ihmisen tapa soveltaa niitä omassa elämässään. Yhteisö voi tietenkin olla vastuussa omasta opetuksestaan ja toiminnastaan (joka varmasti löytyy dokumentoituna esim. nettisivuilta), mutta vanhempien tekemistä ratkaisuista vastuu kuuluu ensisijaisesti vanhemmille itselleen.

Vegaanius ei ole uskonto eivätkä vanhemmat käy viikoittain tai ikinä vegaaniseuroissa kuulemassa vegaanioppia. 

Jos taas puhut tanssimaailman kulttuurista, niin ilman muuta alan kulttuuri ja opetus vaikuttaa siihen, miten ulkonäköön ja painoon yleisesti suhtaudutaan.  Siis myös perheissä. 

Kirkot kaikki vastaavat omasta opetuksestaan, myös tässä asiassa eli suhteessa kasvatukseen, tietysti. 

Ei nuo sun esimerkit oikein toimi. Ja yrität siirtää ylipäätään sekä- että - keskustelun vain joko- tai- keskusteluksi. Molemmat kantavat oman kortensa kekoon, yhteisöt ja yksilöt. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole minusta ihan oikein ja asiallista todeta, että jokainen vanhempi itse vain vastaa kasvatuksestaan ja viis yhteisön säännöistä, kulttuurista ja tavoista ja opetuksesta. Miten he siitä täysin irrallaan olisivat?  Vaikka toki itse jokainen  omasta toiminnastaan vastaakin. Mutta asia ei ole ihan niin yksinkertainen ja mustavalkoinen. 

Kannattaa ehkä miettiä, miltä sama päättely kuulostaisi muiden yhteisöjen kohdalla:

• Jos vegaanivanhempi kasvattaa lastaan vahingollisen ankarasti, onko vegaaniyhteisö siitä vastuussa?

• Jos steinerpedagogiikkaa kannattava vanhempi käyttää kasvatuksessaan haitallisen jyrkkiä menetelmiä, onko steiner-yhteisö vastuussa?

• Jos tanssia harrastavan lapsen vanhempi asettaa hänelle kohtuuttomia ulkonäkö- tai suorituspaineita, onko tanssiopisto niistä vastuussa?

• Jos ortodoksinen vanhempi kasvattaa lastaan tukahduttavasti, onko ortodoksinen kirkko siitä vastuussa?

• Tai jos jonkin sateenkaariyhteisön jäsen käyttää yhteisön arvoja perusteluna vahingolliselle toiminnalleen kasvattajana, siirtyykö vastuu yhteisölle?

Minusta näissä kaikissa pitäisi erottaa toisistaan yhteisön omat opit ja toimintatavat sekä yksittäisen ihmisen tapa soveltaa niitä omassa elämässään. Yhteisö voi tietenkin olla vastuussa omasta opetuksestaan ja toiminnastaan (joka varmasti löytyy dokumentoituna esim. nettisivuilta), mutta vanhempien tekemistä ratkaisuista vastuu kuuluu ensisijaisesti vanhemmille itselleen.

Tottakai ensisijainen vastuu on vanhemmilla. Mutta miksipä ei esim uskonnollinen yhteisö alkaisi pontevammin kantamaan omaa toissijaista vastuutaan traumojen ehkäisemisessä?? Onko jokin tietty syy, mikä estää tämän? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole minusta ihan oikein ja asiallista todeta, että jokainen vanhempi itse vain vastaa kasvatuksestaan ja viis yhteisön säännöistä, kulttuurista ja tavoista ja opetuksesta. Miten he siitä täysin irrallaan olisivat?  Vaikka toki itse jokainen  omasta toiminnastaan vastaakin. Mutta asia ei ole ihan niin yksinkertainen ja mustavalkoinen. 

Kannattaa ehkä miettiä, miltä sama päättely kuulostaisi muiden yhteisöjen kohdalla:

• Jos vegaanivanhempi kasvattaa lastaan vahingollisen ankarasti, onko vegaaniyhteisö siitä vastuussa?

• Jos steinerpedagogiikkaa kannattava vanhempi käyttää kasvatuksessaan haitallisen jyrkkiä menetelmiä, onko steiner-yhteisö vastuussa?

• Jos tanssia harrastavan lapsen vanhempi asettaa hänelle kohtuuttomia ulkonäkö- tai suorituspaineita, onko tanssiopisto niistä vastuussa?

• Jos ortodoksinen vanhempi kasvattaa lastaan tukahduttavasti, onko ortodoksinen kirkko siitä vastuussa?

• Tai jos jonkin sateenkaariyhteisön jäsen käyttää yhteisön arvoja perusteluna vahingolliselle toiminnalleen kasvattajana, siirtyykö vastuu yhteisölle?

Minusta näissä kaikissa pitäisi erottaa toisistaan yhteisön omat opit ja toimintatavat sekä yksittäisen ihmisen tapa soveltaa niitä omassa elämässään. Yhteisö voi tietenkin olla vastuussa omasta opetuksestaan ja toiminnastaan (joka varmasti löytyy dokumentoituna esim. nettisivuilta), mutta vanhempien tekemistä ratkaisuista vastuu kuuluu ensisijaisesti vanhemmille itselleen.

Tottakai ensisijainen vastuu on vanhemmilla. Mutta miksipä ei esim uskonnollinen yhteisö alkaisi pontevammin kantamaan omaa toissijaista vastuutaan traumojen ehkäisemisessä?? Onko jokin tietty syy, mikä estää tämän? 

Miten tuo käytännössä olisi mahdollista? Joku ”ilmiantaisi” julman kasvattajan koko seurakunnalle, miten? Kävelisi puheen jälkeen eteen kertomaan?

Eikö tuollainen kuuluisi hoitaa niin, että jos hullusti kasvattava perhe on tuttu, niin yrittäisi itse jutella asiasta heidän kanssaan. Jos huoli jää, niin pitää tehdä lasu.

Ei uskovaisten siionissa ole mitään tahoa/vastuullista henkilöä, joka voisi hoitaa tuollaista asiaa. Me ollaan kaikki samanarvoisia, ei ole mitään hierarkiaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole minusta ihan oikein ja asiallista todeta, että jokainen vanhempi itse vain vastaa kasvatuksestaan ja viis yhteisön säännöistä, kulttuurista ja tavoista ja opetuksesta. Miten he siitä täysin irrallaan olisivat?  Vaikka toki itse jokainen  omasta toiminnastaan vastaakin. Mutta asia ei ole ihan niin yksinkertainen ja mustavalkoinen. 

Kannattaa ehkä miettiä, miltä sama päättely kuulostaisi muiden yhteisöjen kohdalla:

• Jos vegaanivanhempi kasvattaa lastaan vahingollisen ankarasti, onko vegaaniyhteisö siitä vastuussa?

• Jos steinerpedagogiikkaa kannattava vanhempi käyttää kasvatuksessaan haitallisen jyrkkiä menetelmiä, onko steiner-yhteisö vastuussa?

• Jos tanssia harrastavan lapsen vanhempi asettaa hänelle kohtuuttomia ulkonäkö- tai suorituspaineita, onko tanssiopisto niistä vastuussa?

• Jos ortodoksinen vanhempi kasvattaa lastaan tukahduttavasti, onko ortodoksinen kirkko siitä vastuussa?

• Tai jos jonkin sateenkaariyhteisön jäsen käyttää yhteisön arvoja perusteluna vahingolliselle toiminnalleen kasvattajana, siirtyykö vastuu yhteisölle?

Minusta näissä kaikissa pitäisi erottaa toisistaan yhteisön omat opit ja toimintatavat sekä yksittäisen ihmisen tapa soveltaa niitä omassa elämässään. Yhteisö voi tietenkin olla vastuussa omasta opetuksestaan ja toiminnastaan (joka varmasti löytyy dokumentoituna esim. nettisivuilta), mutta vanhempien tekemistä ratkaisuista vastuu kuuluu ensisijaisesti vanhemmille itselleen.

Tottakai ensisijainen vastuu on vanhemmilla. Mutta miksipä ei esim uskonnollinen yhteisö alkaisi pontevammin kantamaan omaa toissijaista vastuutaan traumojen ehkäisemisessä?? Onko jokin tietty syy, mikä estää tämän? 

Miten tuo käytännössä olisi mahdollista? Joku ”ilmiantaisi” julman kasvattajan koko seurakunnalle, miten? Kävelisi puheen jälkeen eteen kertomaan?

Eikö tuollainen kuuluisi hoitaa niin, että jos hullusti kasvattava perhe on tuttu, niin yrittäisi itse jutella asiasta heidän kanssaan. Jos huoli jää, niin pitää tehdä lasu.

Ei uskovaisten siionissa ole mitään tahoa/vastuullista henkilöä, joka voisi hoitaa tuollaista asiaa. Me ollaan kaikki samanarvoisia, ei ole mitään hierarkiaa.

Ehkä tuollaista aihetta voisi käsitellä esim. aviopuolisoillassa? On vain niin marginaalista ehkä, ettei ole tullut mieleen. En tunne ketään (tämän ketjun ulkopuolelta) joka olisi kokenut meikäläisten seurat tai muun toiminnan traumatisoivana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole minusta ihan oikein ja asiallista todeta, että jokainen vanhempi itse vain vastaa kasvatuksestaan ja viis yhteisön säännöistä, kulttuurista ja tavoista ja opetuksesta. Miten he siitä täysin irrallaan olisivat?  Vaikka toki itse jokainen  omasta toiminnastaan vastaakin. Mutta asia ei ole ihan niin yksinkertainen ja mustavalkoinen. 

Kannattaa ehkä miettiä, miltä sama päättely kuulostaisi muiden yhteisöjen kohdalla:

• Jos vegaanivanhempi kasvattaa lastaan vahingollisen ankarasti, onko vegaaniyhteisö siitä vastuussa?

• Jos steinerpedagogiikkaa kannattava vanhempi käyttää kasvatuksessaan haitallisen jyrkkiä menetelmiä, onko steiner-yhteisö vastuussa?

• Jos tanssia harrastavan lapsen vanhempi asettaa hänelle kohtuuttomia ulkonäkö- tai suorituspaineita, onko tanssiopisto niistä vastuussa?

• Jos ortodoksinen vanhempi kasvattaa lastaan tukahduttavasti, onko ortodoksinen kirkko siitä vastuussa?

• Tai jos jonkin sateenkaariyhteisön jäsen käyttää yhteisön arvoja perusteluna vahingolliselle toiminnalleen kasvattajana, siirtyykö vastuu yhteisölle?

Minusta näissä kaikissa pitäisi erottaa toisistaan yhteisön omat opit ja toimintatavat sekä yksittäisen ihmisen tapa soveltaa niitä omassa elämässään. Yhteisö voi tietenkin olla vastuussa omasta opetuksestaan ja toiminnastaan (joka varmasti löytyy dokumentoituna esim. nettisivuilta), mutta vanhempien tekemistä ratkaisuista vastuu kuuluu ensisijaisesti vanhemmille itselleen.

Tottakai ensisijainen vastuu on vanhemmilla. Mutta miksipä ei esim uskonnollinen yhteisö alkaisi pontevammin kantamaan omaa toissijaista vastuutaan traumojen ehkäisemisessä?? Onko jokin tietty syy, mikä estää tämän? 

Miten tuo käytännössä olisi mahdollista? Joku ”ilmiantaisi” julman kasvattajan koko seurakunnalle, miten? Kävelisi puheen jälkeen eteen kertomaan?

Eikö tuollainen kuuluisi hoitaa niin, että jos hullusti kasvattava perhe on tuttu, niin yrittäisi itse jutella asiasta heidän kanssaan. Jos huoli jää, niin pitää tehdä lasu.

Ei uskovaisten siionissa ole mitään tahoa/vastuullista henkilöä, joka voisi hoitaa tuollaista asiaa. Me ollaan kaikki samanarvoisia, ei ole mitään hierarkiaa.

Ehkä tuollaista aihetta voisi käsitellä esim. aviopuolisoillassa? On vain niin marginaalista ehkä, ettei ole tullut mieleen. En tunne ketään (tämän ketjun ulkopuolelta) joka olisi kokenut meikäläisten seurat tai muun toiminnan traumatisoivana.

Ai missä vois keskustella lasten kasvatuksesta: seuroissa, leireillä, nuorten illoissa, naisten illoissa jne. Missä vain kokoonnutaan. 

 Mistä? No vaikka,  mikä opetus sopii minkäkin ikäisen korville, kuinka välttää malli " helvetillä pelottelusta" ja olla aiheuutamatta painajaisia, millaisia traumoja lapsuuden vlopetus on aiheuttanut ( joku kutsutaan kertomaan, no hui)  miten opettaa ihmisten yhdenvertaisuudesta aidosti, miten otetaan huomioon, että pieni lapsi ottaa todesta aivan kaiken ja haluaa miellyttää vanhempiaan ja käyttäytyy kuten tietää vanhempien hänen haluavan käyttäytyä, miten suhtautua nuorten ajatuksiin, jos ne poikkeavat omista. Jne jne. Aiheita riittää, jos oikeasti halutaan nostaa kissaa pöydälle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole minusta ihan oikein ja asiallista todeta, että jokainen vanhempi itse vain vastaa kasvatuksestaan ja viis yhteisön säännöistä, kulttuurista ja tavoista ja opetuksesta. Miten he siitä täysin irrallaan olisivat?  Vaikka toki itse jokainen  omasta toiminnastaan vastaakin. Mutta asia ei ole ihan niin yksinkertainen ja mustavalkoinen. 

Kannattaa ehkä miettiä, miltä sama päättely kuulostaisi muiden yhteisöjen kohdalla:

• Jos vegaanivanhempi kasvattaa lastaan vahingollisen ankarasti, onko vegaaniyhteisö siitä vastuussa?

• Jos steinerpedagogiikkaa kannattava vanhempi käyttää kasvatuksessaan haitallisen jyrkkiä menetelmiä, onko steiner-yhteisö vastuussa?

• Jos tanssia harrastavan lapsen vanhempi asettaa hänelle kohtuuttomia ulkonäkö- tai suorituspaineita, onko tanssiopisto niistä vastuussa?

• Jos ortodoksinen vanhempi kasvattaa lastaan tukahduttavasti, onko ortodoksinen kirkko siitä vastuussa?

• Tai jos jonkin sateenkaariyhteisön jäsen käyttää yhteisön arvoja perusteluna vahingolliselle toiminnalleen kasvattajana, siirtyykö vastuu yhteisölle?

Minusta näissä kaikissa pitäisi erottaa toisistaan yhteisön omat opit ja toimintatavat sekä yksittäisen ihmisen tapa soveltaa niitä omassa elämässään. Yhteisö voi tietenkin olla vastuussa omasta opetuksestaan ja toiminnastaan (joka varmasti löytyy dokumentoituna esim. nettisivuilta), mutta vanhempien tekemistä ratkaisuista vastuu kuuluu ensisijaisesti vanhemmille itselleen.

Tottakai ensisijainen vastuu on vanhemmilla. Mutta miksipä ei esim uskonnollinen yhteisö alkaisi pontevammin kantamaan omaa toissijaista vastuutaan traumojen ehkäisemisessä?? Onko jokin tietty syy, mikä estää tämän? 

Mikäkö estää? No se, että  mitä tulee siihen, että olisi ihan pienikin riski, että joku toisi esiin jotain vähänkään negatiivista liikkeestä, vaikka vain lapsuudessa,  niin: 🙈🙉🙊

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole minusta ihan oikein ja asiallista todeta, että jokainen vanhempi itse vain vastaa kasvatuksestaan ja viis yhteisön säännöistä, kulttuurista ja tavoista ja opetuksesta. Miten he siitä täysin irrallaan olisivat?  Vaikka toki itse jokainen  omasta toiminnastaan vastaakin. Mutta asia ei ole ihan niin yksinkertainen ja mustavalkoinen. 

Kannattaa ehkä miettiä, miltä sama päättely kuulostaisi muiden yhteisöjen kohdalla:

• Jos vegaanivanhempi kasvattaa lastaan vahingollisen ankarasti, onko vegaaniyhteisö siitä vastuussa?

• Jos steinerpedagogiikkaa kannattava vanhempi käyttää kasvatuksessaan haitallisen jyrkkiä menetelmiä, onko steiner-yhteisö vastuussa?

• Jos tanssia harrastavan lapsen vanhempi asettaa hänelle kohtuuttomia ulkonäkö- tai suorituspaineita, onko tanssiopisto niistä vastuussa?

• Jos ortodoksinen vanhempi kasvattaa lastaan tukahduttavasti, onko ortodoksinen kirkko siitä vastuussa?

• Tai jos jonkin sateenkaariyhteisön jäsen käyttää yhteisön arvoja perusteluna vahingolliselle toiminnalleen kasvattajana, siirtyykö vastuu yhteisölle?

Minusta näissä kaikissa pitäisi erottaa toisistaan yhteisön omat opit ja toimintatavat sekä yksittäisen ihmisen tapa soveltaa niitä omassa elämässään. Yhteisö voi tietenkin olla vastuussa omasta opetuksestaan ja toiminnastaan (joka varmasti löytyy dokumentoituna esim. nettisivuilta), mutta vanhempien tekemistä ratkaisuista vastuu kuuluu ensisijaisesti vanhemmille itselleen.

Tottakai ensisijainen vastuu on vanhemmilla. Mutta miksipä ei esim uskonnollinen yhteisö alkaisi pontevammin kantamaan omaa toissijaista vastuutaan traumojen ehkäisemisessä?? Onko jokin tietty syy, mikä estää tämän? 

Miten tuo käytännössä olisi mahdollista? Joku ”ilmiantaisi” julman kasvattajan koko seurakunnalle, miten? Kävelisi puheen jälkeen eteen kertomaan?

Eikö tuollainen kuuluisi hoitaa niin, että jos hullusti kasvattava perhe on tuttu, niin yrittäisi itse jutella asiasta heidän kanssaan. Jos huoli jää, niin pitää tehdä lasu.

Ei uskovaisten siionissa ole mitään tahoa/vastuullista henkilöä, joka voisi hoitaa tuollaista asiaa. Me ollaan kaikki samanarvoisia, ei ole mitään hierarkiaa.

Kyllä vl-uskossa on hierarkia. Srk-n ovat ylimpänä. Perheet ovat eriarvoisia. Jollakin perheellä on enemmän joustoa asioiden suhteen kuin toisella perheellä. Koko vl-usko perustuu vallan haluun

Ai eikö puhujat muka ole hierarkiassa muita ylempänä? No hah. Ihan kuin suomalaispoliitikot: enhän mä oikeesti haluis, mut kun pyydetään, voi ei kun tää on niiiin raskasta... ei mee läpi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole minusta ihan oikein ja asiallista todeta, että jokainen vanhempi itse vain vastaa kasvatuksestaan ja viis yhteisön säännöistä, kulttuurista ja tavoista ja opetuksesta. Miten he siitä täysin irrallaan olisivat?  Vaikka toki itse jokainen  omasta toiminnastaan vastaakin. Mutta asia ei ole ihan niin yksinkertainen ja mustavalkoinen. 

Kannattaa ehkä miettiä, miltä sama päättely kuulostaisi muiden yhteisöjen kohdalla:

• Jos vegaanivanhempi kasvattaa lastaan vahingollisen ankarasti, onko vegaaniyhteisö siitä vastuussa?

• Jos steinerpedagogiikkaa kannattava vanhempi käyttää kasvatuksessaan haitallisen jyrkkiä menetelmiä, onko steiner-yhteisö vastuussa?

• Jos tanssia harrastavan lapsen vanhempi asettaa hänelle kohtuuttomia ulkonäkö- tai suorituspaineita, onko tanssiopisto niistä vastuussa?

• Jos ortodoksinen vanhempi kasvattaa lastaan tukahduttavasti, onko ortodoksinen kirkko siitä vastuussa?

• Tai jos jonkin sateenkaariyhteisön jäsen käyttää yhteisön arvoja perusteluna vahingolliselle toiminnalleen kasvattajana, siirtyykö vastuu yhteisölle?

Minusta näissä kaikissa pitäisi erottaa toisistaan yhteisön omat opit ja toimintatavat sekä yksittäisen ihmisen tapa soveltaa niitä omassa elämässään. Yhteisö voi tietenkin olla vastuussa omasta opetuksestaan ja toiminnastaan (joka varmasti löytyy dokumentoituna esim. nettisivuilta), mutta vanhempien tekemistä ratkaisuista vastuu kuuluu ensisijaisesti vanhemmille itselleen.

Tottakai ensisijainen vastuu on vanhemmilla. Mutta miksipä ei esim uskonnollinen yhteisö alkaisi pontevammin kantamaan omaa toissijaista vastuutaan traumojen ehkäisemisessä?? Onko jokin tietty syy, mikä estää tämän? 

Miten tuo käytännössä olisi mahdollista? Joku ”ilmiantaisi” julman kasvattajan koko seurakunnalle, miten? Kävelisi puheen jälkeen eteen kertomaan?

Eikö tuollainen kuuluisi hoitaa niin, että jos hullusti kasvattava perhe on tuttu, niin yrittäisi itse jutella asiasta heidän kanssaan. Jos huoli jää, niin pitää tehdä lasu.

Ei uskovaisten siionissa ole mitään tahoa/vastuullista henkilöä, joka voisi hoitaa tuollaista asiaa. Me ollaan kaikki samanarvoisia, ei ole mitään hierarkiaa.

No "kaikki" vl lukee Päivämiestä. Jospa vaikka pyytäisi terapeutteja/psykiatreja/psykologeja kirjailijavieraiksi lehteen kirjoittamaan ja kertomaan siitä, mitä aiheesta tietävät ja ovat asiakastyössä kohdanneet.

Tai pistetään puhujat koulutukseen asian tiimoilta ja sitten puhumaan asiasta.

Etkö itse vl-vanhempana (jos siis olet sellainen) haluaisi kuulla, mitkä asiat ja jutut liikkeessä ovat pelottaneet tai traumatisoineet lapsia? Esim jokailtainen se joku syntijuttu on joillekin ollut lapsena syvästi pelottava asia, mutta tätä pelkoa ei ole henkilö osannut tai uskaltanut sanoittaa ja myöntää vasta kuin aikuisena. Samoin vaikka jotkut iltarukoukset ovat suorastaan kuuluisia pelottavuudestaan ("jos sijaltain en nousisi" tms).

Niin jos olet siis itse onnistunut kasvamaan pelkäämättä mitään ja traumatisoitumatta, niin etkö kuitenkin kaikin mahdollisin keinoin haluaisi estää lapsiasi pelkäämästä ja traumatisoitumasta? Joku lapsistasi kun voi olla aivan erilainen kuin sinä, herkkä ja pelokas. Etkö haluaisi tietoa asioista?

Sivusta ev.lut. äitinä kommentoin. Kaikki uskonto/uskonnollisuus ei ole traumatisoivaa. Minä olen saanut lapsuuskodissani (perus ev.lut.) terveen mallin: Jumalalla ei ole koskaan peloteltu, helvetillä ei ole uhkailtu tms. Minulle on jäänyt lämmin jumalakuva ja usko on yhä myönteinen voimavara elämässä. Samaa logiikkaa olen soveltanut oman jälkikasvun kanssa. Meillä ei uskonnon varjolla pelotella, vaan usko on myönteinen, turvaa tuova asia. 4-vuotiaammekin osaa sanoa, että kuoleman jälkeen ollaan taivaassa Jumalan luona. Meillä puhutaan, että Jumala rakastaa kaikkia ihmisiä. Lapsi lähtee mielellään kirkkoon. Joka ilta luetaan iltarukous. Ja ennen kaikkea: lapsi saa kasvaa omana itsenään, eikä sanota, että Jumalalle kelvataksesi pitää olla tietynlainen. Riittää, että uskoo.

Kylläpä taas vl:t ja vl-usko saavat ryöpytystä. Esim. tuo puhujien kuvailu on suoranaista pilkkaa ja rienausta. Yksi lähisukulaiseni, jo edesmennyt, oli puhuja ja tällä hetkellä perheestämme puhujana on nuoremman polven edustaja. Kuvauksesi loukkaa kyllä suunnattomasti heitä, kun heidät niin läheltä tunsin/tunnen. On turha pilkata täällä puhujia, he todellakaan eivät aseta itseään muiden yläpuolelle. Joillekinhan puhujan”virka” lankeaa, ilman puhujia ei meillä olisi seurojakaan. (Varmasti johonkin tekstini kohtaan joku irvileuka takertuu.)

Vierailija kirjoitti:

Sivusta ev.lut. äitinä kommentoin. Kaikki uskonto/uskonnollisuus ei ole traumatisoivaa. Minä olen saanut lapsuuskodissani (perus ev.lut.) terveen mallin: Jumalalla ei ole koskaan peloteltu, helvetillä ei ole uhkailtu tms. Minulle on jäänyt lämmin jumalakuva ja usko on yhä myönteinen voimavara elämässä. Samaa logiikkaa olen soveltanut oman jälkikasvun kanssa. Meillä ei uskonnon varjolla pelotella, vaan usko on myönteinen, turvaa tuova asia. 4-vuotiaammekin osaa sanoa, että kuoleman jälkeen ollaan taivaassa Jumalan luona. Meillä puhutaan, että Jumala rakastaa kaikkia ihmisiä. Lapsi lähtee mielellään kirkkoon. Joka ilta luetaan iltarukous. Ja ennen kaikkea: lapsi saa kasvaa omana itsenään, eikä sanota, että Jumalalle kelvataksesi pitää olla tietynlainen. Riittää, että uskoo.

Tämä on kuin minä olisin kirjoittanut. Näin on myös minut lapsuudessani kasvatettu. -24v vl-äiti 

Jos kerran joka ikinen vlpuhuja on tehtävässä vastentahtoisesti ja pitkin hampain (sellaisen kuvan täällä saa), niin ehkä koko maallikkosaarnaajakulttuurista olisi syytä luopua? Ja luottaa siihen, että maailmassa on paljon ihmisiä, jotka paitsi ovat teologiaa opiskelleet, niin haluavat ihan mielellään puhua ihmisille, ovat ihan semmoisen ammatinkin valinneet. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole minusta ihan oikein ja asiallista todeta, että jokainen vanhempi itse vain vastaa kasvatuksestaan ja viis yhteisön säännöistä, kulttuurista ja tavoista ja opetuksesta. Miten he siitä täysin irrallaan olisivat?  Vaikka toki itse jokainen  omasta toiminnastaan vastaakin. Mutta asia ei ole ihan niin yksinkertainen ja mustavalkoinen. 

Kannattaa ehkä miettiä, miltä sama päättely kuulostaisi muiden yhteisöjen kohdalla:

• Jos vegaanivanhempi kasvattaa lastaan vahingollisen ankarasti, onko vegaaniyhteisö siitä vastuussa?

• Jos steinerpedagogiikkaa kannattava vanhempi käyttää kasvatuksessaan haitallisen jyrkkiä menetelmiä, onko steiner-yhteisö vastuussa?

• Jos tanssia harrastavan lapsen vanhempi asettaa hänelle kohtuuttomia ulkonäkö- tai suorituspaineita, onko tanssiopisto niistä vastuussa?

• Jos ortodoksinen vanhempi kasvattaa lastaan tukahduttavasti, onko ortodoksinen kirkko siitä vastuussa?

• Tai jos jonkin sateenkaariyhteisön jäsen käyttää yhteisön arvoja perusteluna vahingolliselle toiminnalleen kasvattajana, siirtyykö vastuu yhteisölle?

Minusta näissä kaikissa pitäisi erottaa toisistaan yhteisön omat opit ja toimintatavat sekä yksittäisen ihmisen tapa soveltaa niitä omassa elämässään. Yhteisö voi tietenkin olla vastuussa omasta opetuksestaan ja toiminnastaan (joka varmasti löytyy dokumentoituna esim. nettisivuilta), mutta vanhempien tekemistä ratkaisuista vastuu kuuluu ensisijaisesti vanhemmille itselleen.

Tottakai ensisijainen vastuu on vanhemmilla. Mutta miksipä ei esim uskonnollinen yhteisö alkaisi pontevammin kantamaan omaa toissijaista vastuutaan traumojen ehkäisemisessä?? Onko jokin tietty syy, mikä estää tämän? 

Miten tuo käytännössä olisi mahdollista? Joku ”ilmiantaisi” julman kasvattajan koko seurakunnalle, miten? Kävelisi puheen jälkeen eteen kertomaan?

Eikö tuollainen kuuluisi hoitaa niin, että jos hullusti kasvattava perhe on tuttu, niin yrittäisi itse jutella asiasta heidän kanssaan. Jos huoli jää, niin pitää tehdä lasu.

Ei uskovaisten siionissa ole mitään tahoa/vastuullista henkilöä, joka voisi hoitaa tuollaista asiaa. Me ollaan kaikki samanarvoisia, ei ole mitään hierarkiaa.

No "kaikki" vl lukee Päivämiestä. Jospa vaikka pyytäisi terapeutteja/psykiatreja/psykologeja kirjailijavieraiksi lehteen kirjoittamaan ja kertomaan siitä, mitä aiheesta tietävät ja ovat asiakastyössä kohdanneet.

Tai pistetään puhujat koulutukseen asian tiimoilta ja sitten puhumaan asiasta.

Etkö itse vl-vanhempana (jos siis olet sellainen) haluaisi kuulla, mitkä asiat ja jutut liikkeessä ovat pelottaneet tai traumatisoineet lapsia? Esim jokailtainen se joku syntijuttu on joillekin ollut lapsena syvästi pelottava asia, mutta tätä pelkoa ei ole henkilö osannut tai uskaltanut sanoittaa ja myöntää vasta kuin aikuisena. Samoin vaikka jotkut iltarukoukset ovat suorastaan kuuluisia pelottavuudestaan ("jos sijaltain en nousisi" tms).

Niin jos olet siis itse onnistunut kasvamaan pelkäämättä mitään ja traumatisoitumatta, niin etkö kuitenkin kaikin mahdollisin keinoin haluaisi estää lapsiasi pelkäämästä ja traumatisoitumasta? Joku lapsistasi kun voi olla aivan erilainen kuin sinä, herkkä ja pelokas. Etkö haluaisi tietoa asioista?

Hyvin ja kauniisti kirjoitettu, kiitos. 

Vierailija kirjoitti:

Jos kerran joka ikinen vlpuhuja on tehtävässä vastentahtoisesti ja pitkin hampain (sellaisen kuvan täällä saa), niin ehkä koko maallikkosaarnaajakulttuurista olisi syytä luopua? Ja luottaa siihen, että maailmassa on paljon ihmisiä, jotka paitsi ovat teologiaa opiskelleet, niin haluavat ihan mielellään puhua ihmisille, ovat ihan semmoisen ammatinkin valinneet. 

”Jos kerran joka ikinen vlpuhuja on tehtävässä vastentahtoisesti ja pitkin hampain (sellaisen kuvan täällä saa),”. Mistä/keneltä tämmöisen kuvan sait? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sivusta ev.lut. äitinä kommentoin. Kaikki uskonto/uskonnollisuus ei ole traumatisoivaa. Minä olen saanut lapsuuskodissani (perus ev.lut.) terveen mallin: Jumalalla ei ole koskaan peloteltu, helvetillä ei ole uhkailtu tms. Minulle on jäänyt lämmin jumalakuva ja usko on yhä myönteinen voimavara elämässä. Samaa logiikkaa olen soveltanut oman jälkikasvun kanssa. Meillä ei uskonnon varjolla pelotella, vaan usko on myönteinen, turvaa tuova asia. 4-vuotiaammekin osaa sanoa, että kuoleman jälkeen ollaan taivaassa Jumalan luona. Meillä puhutaan, että Jumala rakastaa kaikkia ihmisiä. Lapsi lähtee mielellään kirkkoon. Joka ilta luetaan iltarukous. Ja ennen kaikkea: lapsi saa kasvaa omana itsenään, eikä sanota, että Jumalalle kelvataksesi pitää olla tietynlainen. Riittää, että uskoo.

Tämä on kuin minä olisin kirjoittanut. Näin on myös minut lapsuudessani kasvatettu. -24v vl-äiti 

Paitsi, että taivaaseen pääsevät vain vlihmiset, jossain vaiheessa neluvuotiaallekin valkenee.