Areenassa Luojan lapset (v-lestadiolaisista) vol 3.1
Areenassa Luojan lapset (v-lestadiolaisista) vol 3. Keskustelu on poistettu.
Mikä tekee tästä aiheesta maailman sensuroidumman?
Kommentit (2606)
”että tämä termi on käytössä vain liikkeen piirissä”
Ei, on ihan yleinen teologinen termi. Voit vaikka googlettaa sen.
Ehdonvallan asiat, adiafora on nimenomaan teologinen termi ja erittäin harvinainen vl-yhteisössä käytettynä. Olen kuullut tasan kerran yhteisön puheissa, siinä nimenomaisessa alustuksessa, joka aihetta käsitteli. Vl-opissa adiaforaa ei tavallaan ole ollut olemassa, koska yhteisön yhteinen normisto on ohjannut jokaisen yksilön elämää vahvasti. Nyt kun ihmiset on alkaneet kyseenalaistamaan näitä älyttömiä meikkauskieltoja sun muita niin adiafora onkin tuotu yhteisön oppiin. Jotenkin kuvaava tapahtumaketju yhtenäiskulttuurin muutoksesta.
Sana sunnuntaiksi:
Ne seitsemänkymmentäkaksi opetuslasta palasivat iloisina ja sanoivat: Herra, pahat hengetkin tottelevat meitä, kun käskemme niitä sinun nimessäsi. 18Jeesus sanoi heille: Minä näin, kuinka Saatana sinkoutui taivaasta kuin salama. 19Niin, minä olen antanut teille vallan: te voitte polkea käärmeitä ja skorpioneja ja kaikkea vihollisen voimaa, eikä se vahingoita teitä. 20Mutta älkää siitä iloitko, että henget teitä tottelevat. Iloitkaa siitä, että teidän nimenne on merkitty taivaan kirjaan.
Vierailija kirjoitti:
”että tämä termi on käytössä vain liikkeen piirissä”
Ei, on ihan yleinen teologinen termi. Voit vaikka googlettaa sen.
Ehdonvallan asiat
Vierailija kirjoitti:
Ehdonvallan asiat, adiafora on nimenomaan teologinen termi ja erittäin harvinainen vl-yhteisössä käytettynä. Olen kuullut tasan kerran yhteisön puheissa, siinä nimenomaisessa alustuksessa, joka aihetta käsitteli. Vl-opissa adiaforaa ei tavallaan ole ollut olemassa, koska yhteisön yhteinen normisto on ohjannut jokaisen yksilön elämää vahvasti. Nyt kun ihmiset on alkaneet kyseenalaistamaan näitä älyttömiä meikkauskieltoja sun muita niin adiafora onkin tuotu yhteisön oppiin. Jotenkin kuvaava tapahtumaketju yhtenäiskulttuurin muutoksesta.
Kuuntelitko sitä netissä vai olitko itse ry:llä?
Kysyn siksi että itse kuulin vain osan netistä ja mietin, oliko siitä keskustelua alustuksen jälkeen?

Netistä. Keskusteluja ei koskaan voi kuunnella netin kautta. Vain alustukset. Nykyään näissä on vähän tylsästi valmiiksi valittu paneeli keskustelemassa, eli kuka tahansa ei pääse enää sanomaan mielipidettään kuten aiemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
”että tämä termi on käytössä vain liikkeen piirissä”
Ei, on ihan yleinen teologinen termi. Voit vaikka googlettaa sen.
Ehdonvallan asiat
Hyvin selitetty tässä:
Asioista, joista Raamattu ei anna käskyjä tai ohjeita, käytetään joskus nimitystä ”ehdonvallan asiat”. ….
Roomalaiskirje antaa meille hyvän kuvan näistä ”ehdonvallan asioista” puhuessaan ruuista (Room. 14:13–23). Pitääkö kristittyjen esimerkiksi pitää kiinni juutalaisten ruokavaliosta? Raamattu ei käske tehdä niin, muttei toisaalta kielläkään. Kristitty on vapaa syömään mitä vain, kunhan se ei saata kristittyä lähimmäistä lankemaan pois uskosta. Sama voidaan soveltaa mihin tahansa ehdonvallan asioihin. Esimerkkinä voitaisiin käyttää pukeutumista, korujen käyttöä, alkoholin kohtuukäyttöä jne., jotka ovat usein aiheuttaneet turhaa kiistelyä kristittyjen keskuudessa.
Paavalin antaa kaksi periaatetta ohjeeksi. Ensinnäkin kaikki mitä teemme, täytyy perustua uskoon. Jos epäilemme, teemmekö nyt oikein, meidän ei tulisi tehdä sitä. Mutta jos olemme varmoja, että se mitä teemme ei ole Jumalan tahtoa vastaan, olemme vapaita tekemään niin. Kun kohtaamme asioita ja tilanteita joista Raamattu vaikenee, meidän on siedettävä ja hyväksyttävä sekä erilaisia mielipiteitä että käytäntöjä. On oltava huolellinen ettemme käytä Jumalan antamaa Jumalan lapsen vapautta niin, että lähimmäisemme joutuu pois uskosta.
Vierailija kirjoitti:
Jos laittais korvikset ja sitten sellasen paidan, jossa lukis isolla edessä ja takana "korvikset on ehdonvallan asia" ja sitten seuroihin. 😃
Menisitkö sinä moskeijaan paidassa, jossa lukee ”ramadan on ihmiskeksintö” tai kirkkoon paidassa, jossa lukee ”kristinusko on aikansa elänyt”? Niin, et menisi. Miksi? Kunnioituksesta niitä ihmisiä kohtaan, joille ne tilaisuudet ovat tärkeitä ja jotka uskovat tilaisuudessa välitettyyn sanomaan. Toivottavasti sama ajatus toimii joka suuntaan.
En uskokaan, että olisit toiminut kuvaamallasi tavalla, mutta tämmöinen ajatusleikki tuli mieleen.

Puhuin, että vl-yhteisöön kuuluvana menisin seuroihin tuolla tavoin, ok? En tietysti oikeasti laittaisi tollasta paitaa. Mutta onhan se erikoista, että tiedän jos menisin seuroihin korvikset korvissa niin ihmiset miettisi hiljaa mielessään millä tolalla mun uskon asiat on. Eli vaikka sanotaan, että on vapaus niin ei todellisuudessa vielä ole. Suuret laivat kääntyvät hitaasti. Veikkaan, että 10v päästä alkaa näkyä seuroissakin enemmän korviksia yms. Vielä mitä tulee kunnioitukseen. Ei kaikkia uskonnollisia näkemyksiä/oppeja tarvitse kunnioittaa, ei missään nimessä. Varsinkaan jos niillä loukataan ihmisoikeuksia.
Jeremia 7
3Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: Hylätkää väärät tienne ja tehkää hyvää! Silloin minä annan teidän asua tässä paikassa. 4Älkää luottako valheen puhujiin, jotka hokemalla hokevat: ’Tämä on Herran temppeli, Herran temppeli, Herran temppeli!’ 5Kääntykää vihdoin oikealle tielle ja tehkää hyvää, kohdelkaa aina oikeudenmukaisesti toisianne. 6Älkää sortako vierasheimoisia, älkää orpoja älkääkä leskiä. Älkää surmatko syyttömiä tässä maassa. Älkää seuratko muita jumalia, sillä se on teille turmioksi. 7Jos tottelette minua, niin saatte asua tässä maassa, jonka annoin teidän isillenne ikuisiksi ajoiksi.
8Mutta te luotatte valheellisiin hokemiin. Eivät ne teitä auta. 9Tällaisia ovat teidän tekonne: te varastatte, murhaatte, teette aviorikoksia, vannotte väärin, uhraatte Baalille ja juoksette muiden jumalien perässä, joita ette edes tunne! 10Sitten te tulette tähän pyhäkköön, joka on minun nimelleni omistettu, ja sanotte minun edessäni: ’Me olemme turvassa!’ Kuitenkaan ette luovu kauhistuttavista teoistanne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
”että tämä termi on käytössä vain liikkeen piirissä”
Ei, on ihan yleinen teologinen termi. Voit vaikka googlettaa sen.
Ehdonvallan asiat
Hyvin selitetty tässä:
Asioista, joista Raamattu ei anna käskyjä tai ohjeita, käytetään joskus nimitystä ”ehdonvallan asiat”. ….
Roomalaiskirje antaa meille hyvän kuvan näistä ”ehdonvallan asioista” puhuessaan ruuista (Room. 14:13–23). Pitääkö kristittyjen esimerkiksi pitää kiinni juutalaisten ruokavaliosta? Raamattu ei käske tehdä niin, muttei toisaalta kielläkään. Kristitty on vapaa syömään mitä vain, kunhan se ei saata kristittyä lähimmäistä lankemaan pois uskosta. Sama voidaan soveltaa mihin tahansa ehdonvallan asioihin. Esimerkkinä voitaisiin käyttää pukeutumista, korujen käyttöä, alkoholin kohtuukäyttöä jne., jotka ovat usein aiheuttaneet turhaa kiistelyä kristittyjen keskuudessa.
Paavalin antaa kaksi periaatetta ohjeeksi. Ensinnäkin kaikki mitä teemme, täytyy perustua uskoon. Jos epäilemme, teemmekö nyt oikein, meidän ei tulisi tehdä sitä. Mutta jos olemme varmoja, että se mitä teemme ei ole Jumalan tahtoa vastaan, olemme vapaita tekemään niin. Kun kohtaamme asioita ja tilanteita joista Raamattu vaikenee, meidän on siedettävä ja hyväksyttävä sekä erilaisia mielipiteitä että käytäntöjä. On oltava huolellinen ettemme käytä Jumalan antamaa Jumalan lapsen vapautta niin, että lähimmäisemme joutuu pois uskosta.
Enää ei eletä Raamatun kirjoitusten aikoja, joten teksti on monin osin vanhentunutta. Silloin on esmerkiksi tiettyjen ruokien välttämiseen ollut terveydellisiä syitä.
Kysymys tekoälylle: Oliko Raamatun kirjoittamisen aikaan sianlihan syönnillä terveysriskejä?
"Kyllä, sianlihan syöminen aiheutti Raamatun kirjoittamisen aikaan todellisen terveysvaaran. Lähi-idän kuumassa ilmastossa sianliha oli merkittävä terveysriski useista syistä: [1]
Vaaralliset loiset: Siat kantavat herkästi ihmiselle hengenvaarallisia loisia, kuten trikiinimatoja (Trichinella spiralis) ja heisimatoja (Taenia solium). Koska muinaisina aikoina lihan sisälämpötilaa ei voitu mitata eikä mikroskooppisia loisia tunnettu, puutteellisesti kypsennetty sianliha johti usein vakaviin sairastumisiin tai kuolemaan.
Nopea pilaantuminen: Sianliha pilaantuu kuumassa ilmastossa huomattavasti nopeammin kuin esimerkiksi naudan- tai lampaanliha. Ennen jääkaappien aikakautta tämä johti helposti vakaviin ruokamyrkytyksiin.
Sikojen elintavat: Toisin kuin ruohoa syövät märehtijät (naudat ja lampaat), siat ovat kaikkiruokaisia haaskansyöjiä. Muinaisissa kylissä ne söivät usein ihmisten jätteitä, ulosteita ja raatoja, mikä lisäsi tautien leviämisriskiä. [1, 2, 3, 4]"
ELI MIKSI RAAMATTUA EI YMMÄRRETÄ SIIHEN AIKAAN SIDOKSISSA OLLEENA TEOKSENA?
"ELI MIKSI RAAMATTUA EI YMMÄRRETÄ SIIHEN AIKAAN SIDOKSISSA OLLEENA TEOKSENA? "
Koska ihmisiä vaivaa hengellinen laiskuus. On helpompi vaan hokea samoja asioita kun on kuullut lapsesta asti hoettavan, sen sijaan, että alkaisi selvittää asioita perin pohjin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
”että tämä termi on käytössä vain liikkeen piirissä”
Ei, on ihan yleinen teologinen termi. Voit vaikka googlettaa sen.
Ehdonvallan asiat
Hyvin selitetty tässä:
Asioista, joista Raamattu ei anna käskyjä tai ohjeita, käytetään joskus nimitystä ”ehdonvallan asiat”. ….
Roomalaiskirje antaa meille hyvän kuvan näistä ”ehdonvallan asioista” puhuessaan ruuista (Room. 14:13–23). Pitääkö kristittyjen esimerkiksi pitää kiinni juutalaisten ruokavaliosta? Raamattu ei käske tehdä niin, muttei toisaalta kielläkään. Kristitty on vapaa syömään mitä vain, kunhan se ei saata kristittyä lähimmäistä lankemaan pois uskosta. Sama voidaan soveltaa mihin tahansa ehdonvallan asioihin. Esimerkkinä voitaisiin käyttää pukeutumista, korujen käyttöä, alkoholin kohtuukäyttöä jne., jotka ovat usein aiheuttaneet turhaa kiistelyä kristittyjen keskuudessa.
Paavalin antaa kaksi periaatetta ohjeeksi. Ensinnäkin kaikki mitä teemme, täytyy perustua uskoon. Jos epäilemme, teemmekö nyt oikein, meidän ei tulisi tehdä sitä. Mutta jos olemme varmoja, että se mitä teemme ei ole Jumalan tahtoa vastaan, olemme vapaita tekemään niin. Kun kohtaamme asioita ja tilanteita joista Raamattu vaikenee, meidän on siedettävä ja hyväksyttävä sekä erilaisia mielipiteitä että käytäntöjä. On oltava huolellinen ettemme käytä Jumalan antamaa Jumalan lapsen vapautta niin, että lähimmäisemme joutuu pois uskosta.
Todellako kaikki elämässämme perustuu uskoon? Todellisuudessa ihmiset tekevät paljon asioita miettimättä lainkaan, liittyykö tämä uskoon. Toisekseen: mikä tahansa myönteisenäkin pidetty asia voi olla koetukseksi uskolle ja huonoksi ihmiselle, jos asia menee liiallisuuksiin. Jos Miina rakastaa käsitöitä niin, että villasukkien kutominen vie ajan perhe-elämän hoitamiselta ja rukoukselta, on se pahasta. Jos Tarmo käyttää liikaa aikaa vanhojen autojen kunnostamiseen, on sekin pahasta.
Sekin vielä, että ihmiset tekevät tyhmiä asioita vedoten siihen, ettei Raamattu kiellä. Esimerkiksi tupakointi. Monille vanhoillislestadiolaisille ei ole mikään ongelma tupakoida, vaikka tiedetään tupakoinnin ja passiivisen tupakoinnin haitat, se vie paljon rahaa, antaa huonon esimerkin lapsille jne. Kaksinaismoralistista vaatia toisia tilille heidän elämäntavoistaan ja sitten itse perustella omia asioita niin, etteivät ne muka haittaisi.
Vierailija kirjoitti:
Jeremia 7
3Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: Hylätkää väärät tienne ja tehkää hyvää! Silloin minä annan teidän asua tässä paikassa. 4Älkää luottako valheen puhujiin, jotka hokemalla hokevat: ’Tämä on Herran temppeli, Herran temppeli, Herran temppeli!’ 5Kääntykää vihdoin oikealle tielle ja tehkää hyvää, kohdelkaa aina oikeudenmukaisesti toisianne. 6Älkää sortako vierasheimoisia, älkää orpoja älkääkä leskiä. Älkää surmatko syyttömiä tässä maassa. Älkää seuratko muita jumalia, sillä se on teille turmioksi. 7Jos tottelette minua, niin saatte asua tässä maassa, jonka annoin teidän isillenne ikuisiksi ajoiksi.
8Mutta te luotatte valheellisiin hokemiin. Eivät ne teitä auta. 9Tällaisia ovat teidän tekonne: te varastatte, murhaatte, teette aviorikoksia, vannotte väärin, uhraatte Baalille ja juoksette muiden jumalien perässä, joita ette edes tunne! 10Sitten te tulette tähän pyhäkköön, joka on minun nimelleni omistettu, ja sanotte minun edessäni: ’Me olemme turvassa!’ Kuitenkaan ette luovu kauhistuttavista teoistanne.
En voi olla ajattelematta sitä, miten vl-liikkeessä toistetaan jatkuvasti "tämä on Jumalan valtakunta". "Me olemme turvassa." Sitten paljastuu karmivia asioita. Mutta hokeminen ei lopu.

Olisiko mikään muu liike suvainnut järjestelmää hyväksi käyttäneiden pedofiilien pysyä mukana?

Television katselusta tai korvakorujen käytöstä on erotettu, ei siitä että on asemaansa käyttänyt hyväksi pedofiilisiin tarkoitusperiinsä. Ei tätä voi käsittää
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jeremia 7
3Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: Hylätkää väärät tienne ja tehkää hyvää! Silloin minä annan teidän asua tässä paikassa. 4Älkää luottako valheen puhujiin, jotka hokemalla hokevat: ’Tämä on Herran temppeli, Herran temppeli, Herran temppeli!’ 5Kääntykää vihdoin oikealle tielle ja tehkää hyvää, kohdelkaa aina oikeudenmukaisesti toisianne. 6Älkää sortako vierasheimoisia, älkää orpoja älkääkä leskiä. Älkää surmatko syyttömiä tässä maassa. Älkää seuratko muita jumalia, sillä se on teille turmioksi. 7Jos tottelette minua, niin saatte asua tässä maassa, jonka annoin teidän isillenne ikuisiksi ajoiksi.
8Mutta te luotatte valheellisiin hokemiin. Eivät ne teitä auta. 9Tällaisia ovat teidän tekonne: te varastatte, murhaatte, teette aviorikoksia, vannotte väärin, uhraatte Baalille ja juoksette muiden jumalien perässä, joita ette edes tunne! 10Sitten te tulette tähän pyhäkköön, joka on minun nimelleni omistettu, ja sanotte minun edessäni: ’Me olemme turvassa!’ Kuitenkaan ette luovu kauhistuttavista teoistanne.
En voi olla ajattelematta sitä, miten vl-liikkeessä toistetaan jatkuvasti "tämä on Jumalan valtakunta". "Me olemme turvassa." Sitten paljastuu karmivia asioita. Mutta hokeminen ei lopu.
Olisiko mikään muu liike suvainnut järjestelmää hyväksi käyttäneiden pedofiilien pysyä mukana?
Se on kyllä valitettavan yleistä uskonnollisissa yhteisöissä. Siinä vl-liike ei ole poikkeus. Miesten tekemät rikokset painetaan villasella. Tässä on sitten kyllä vielä muitakin asioita aika paljon, joissa on toimittu väärin.

Mitä toisia uskonnollisia liikkeitä on, jossa järjestelmällisesti lapsia hyväksi käyttäneet ovat saaneet jatkaa?
Enkä rajoittaisi pelkästään uskonnollisiin liikkeisiin. Eli olisiko missään muualla samaa sallittu, kuten vaikka urheilu- tai muu harrastusseura?

Siis puhun pelkästään Suomen osalta!
Tämä viesti meni ennakkosensuuriin, mutta lisäsin osalta sanan loppuun, menisikö nyt läpi😭
Pari päivää sitten täällä oli keskustelu lestadiolaisten käyttämästä kielestä ja sanoista, jota muut eivät käytä. Ehdonvallanasiat ovat yksi tällainen termi. Kertoohan se paljon, että tämä termi on käytössä vain liikkeen piirissä ja pitää ylipäätään pohtia sitä, mistä saa päättää itse ja mistä ei.
Ei ihmisen ulkonäkö liity ihmisen uskoon millään tavalla. Kirkon penkissä voi istua kaksi hyvin erilaista ihmistä: nuori, tatuoitu rokkari ja alkoholiongelmasta kärsivä mummo. Kumpikin voi olla syvästi hengellisiä ihmisiä ja uskoa Jeesukseen, vaikka he ovat aivan erilaisia.