Lue keskustelun säännöt.
Hesarin juttu antaa liian ruusuisen kuvan Downin syndroomasta
25.04.2026 |
Hs:
Kotiuduttuaan vauvan kanssa sairaalasta Pajari-Lipsanen alkoi etsiä tietoa 21-trisomiasta.
Selvisi, että moni down-henkilö elää täysipainoista elämää: harrastaa, opiskelee ja luo sosiaalisia suhteita. He voivat oppia samoja asioita kuin muut ikäisensä, vain hitaammin. Aikuisena osa pystyy käymään töissä.
Terveyskirjasto:
Oireyhtymään kuuluu tyypillisesti keskivaikea kehitysvammaisuus, jossa päättelytaidot vastaavat aikuisiällä noin 7–9-vuotiaan lapsen taitotasoa. Kehitysvammaisuuden aste voi kuitenkin vaihdella lievästä kehitysvammaisuudesta syvään kehitysvammaisuuteen. Henkilöt, joilla on Downin oireyhtymä ovat usein ulospäinsuuntautuneita ja hyvässä vuorovaikutuksessa toimivia, mutta noin 10 %:lla voidaan todeta autistisia piirteitä. Masennuson tavallisempaa kuin muilla kehitysvammaisilla. Persoonallisuudessa saattaa korostua omaehtoisuus.
Opiskeluiden jälkeen harkitaan usein työ- tai päivätoimintaa, joskus tuettua työtä. Lapsuuden kotoa poismuuton myötä haetaan useimmiten palveluasumista.
Kommentit (468)
Vierailija kirjoitti:
Postmodernia logiikkaa? Hesari puolustaa Down lapsien oikeutta elää, mutta miettikääpä, jos joku kirjoittaisi saman tavallisista lapsista. Huuto aborttioikeudesta alkaisi heti.
Tai "saapujien" joukossa tapahtuva raskaudenkeskeytys lapsen sukupuolen perusteella. En tiedä, miten tavallista se on Suomessa, mutta joissakin Länsi-Euroopan maissa se on huolestuttanut viranomaisia jo monta vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei voi käsittää miksi joku ei abortoi jos down-varoitussireeni soi seulonnoissa.
Toinen haastateltavista oli saanut sikiöseuloista puhtaan tuloksen ja silti syntyi down-lapsi. Mitäs teet?
Joskus on tapahtunut niinkin päin, että odottaville vanhemmille on kerrottu lapsen vammasta (joku kehitysvamma, en tiedä tarkemmin), mutta pariskunnalle syntyikin terve lapsi. He päättivät silti saada lapsen. Tämä tapahtui Ruotsissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Postmodernia logiikkaa? Hesari puolustaa Down lapsien oikeutta elää, mutta miettikääpä, jos joku kirjoittaisi saman tavallisista lapsista. Huuto aborttioikeudesta alkaisi heti.
Tai "saapujien" joukossa tapahtuva raskaudenkeskeytys lapsen sukupuolen perusteella. En tiedä, miten tavallista se on Suomessa, mutta joissakin Länsi-Euroopan maissa se on huolestuttanut viranomaisia jo monta vuotta.
Olen ihan varma, että jos suomalainen terveydenhuolto alkaisi painostaa äitejä aborttiin aivan tavallisten tai tiettyä sukupuolta edustavien lasten kohdalla, HS nostaisi siitä äläkän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä tiedä tuo jutun äiti vielä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Eipä tiedä kukaan muukaan.
Suunnilleen tietää. Kauheaa, jos 15 vuotias ei osaa lukea tai laskea.
Heikko lukutaito tai laskutaito ovat tavallista nykyään. Ihan kantaväestön suomenkielinen lapsi lukee ehkä hitaasti ja ymmärtää lukemaansa heikostii. Tästä oli kohu-uutisia joku vuosi sitten. Kyseiset terveet nuoret hallitsevat noin 15 000 sanaa, kun lukemista harrastavat (ja hyvän lukutaidon omaavat) varhaisteinit osaavat noin 50 000 sanaa. On selvää, että oppiminen koulussa vaikeutuu niillä, joilla on noin pieni sanavarasto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka moni teistä on kokenut oi-keas-ti pitkäjaksoisesti Downin kanssa elämää, joka täällä komppaa tätä ihanuutta erityslapsen tietoiseen synnyttämiseen?
En onneksi ole joutunut kokemaan, riittää kun heitä on työkseen katsonut. Ja kyllä toisesta kaksosista epäiltiin jonkun niskapoimun takia että vuosi olla, olin valmis luopumaan jos olisi ollut
Työkseni minäkin olen katsellut ja kokemastani väkivallasta jo kertonut: tuolilla heittämisestä ja kuristamisesta. JA minulla OLI bonuslapsena DOWN, itsepäinen kuin muuli, kaiken luuli osaavansa ja hermostui/suuttui kun ei osannut. Kiemurtele siinä sitten kieli keskellä suuta, selitä ja selitä aina samat asiat. Äitinsä ostaa nauhalenkkarit, osaahan hän nauhat solmia, no ei osaa ja tästä(kin) oli ainainen vääntö. Ostin hänelle tarralenkkarit isänsä luona käytettäväksi, yhden asian vääntäminen loppui, tuhat ja sata jäi vielä jäljellä. Ja sanon nimenomaan 'isänsä luona', vaikka lähes kaikki arkirutiinit jäivät minun vastuulleni. Lähes kaikki, isänsä hoiti vain hiukset, ainoa kaunis asia mikä hänessä oli. Järki ja hiukset...
Tämä söi parisuhdetta. hän oli numero 1, mikä minun piti ottaa huomioon kaikissa asioissa, myös siinä, mitä voin oman lapseni kanssa tehdä ja mitä oma lapseni sai tehdä :(
En kovin pitkää aikaa kestänyt, muutaman vuoden ja vaikka vain viikonloput, voin hyvin kuvitella (tai ei tarvitse edes kuvitella, kun tiedän!) kuinka raskasta Down-lapsen kanssa voi olla, oli sitten oma tai bonuslapsi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyi miten kamalia kommentteja täällä. Muistuttaisin, että vammaiset ovat edelleen maailman syrjityin kansa. Meistä ihan kuka tahansa voi vammautua tai lapsen kehitysvammaisuus voi tulla ilmi vasta myöhemmin. Mitä näille ihmisille oikein pitäisi sitten tehdä? Yhteiskunnan sivistys mitataan sillä, miten se kohtelee heikoimpiaan.
Et vain kestä todellisuutta. Olet varmaan kasvanut disneytä katsellen ja omaksunut sen todellisuudeksi. Sitten kun tulee vaikeita kysymyksiä olet täysin kykenemätön käsittelemään niitä ja alat huutamaan ties mitä että kaikki taipuisivat samoihin harhoihin mitkä olet omaksunut.
Olen kehitysvammaisen lapsen äiti. Lapsi sai diagnoosin 6-vuotiaana. Kyllä minusta on karmivaa, miten rumasti täällä kirjoitetaan kehitysvammaisia ja miten paljon heistä tulee kuluja yhteiskunnalle. Itselleni esimerkiksi möykkäävä ja aggresiivinen adhd-lapsi olisi kamalampi ajatus. Tätä ei kuitenkaan saa sanoa ääneen, mutta keva-lapsia ja heidän vanhempia on ok kritisoida.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka moni teistä on kokenut oi-keas-ti pitkäjaksoisesti Downin kanssa elämää, joka täällä komppaa tätä ihanuutta erityslapsen tietoiseen synnyttämiseen?
En onneksi ole joutunut kokemaan, riittää kun heitä on työkseen katsonut. Ja kyllä toisesta kaksosista epäiltiin jonkun niskapoimun takia että vuosi olla, olin valmis luopumaan jos olisi ollut
Työkseni minäkin olen katsellut ja kokemastani väkivallasta jo kertonut: tuolilla heittämisestä ja kuristamisesta. JA minulla OLI bonuslapsena DOWN, itsepäinen kuin muuli, kaiken luuli osaavansa ja hermostui/suuttui kun ei osannut. Kiemurtele siinä sitten kieli keskellä suuta, selitä ja selitä aina samat asiat. Äitinsä ostaa nauhalenkkarit, osaahan hän nauhat solmia, no ei osaa ja tästä(kin) oli ainainen vääntö. Ostin hänelle tarralenkkarit isänsä luona käytettäväksi, yhden asian vääntäminen loppui, tuhat ja sata jäi vielä jäljellä. Ja sanon nimenomaan 'isänsä luona', vaikka lähes kaikki arkirutiinit jäivät minun vastuulleni. Lähes kaikki, isänsä hoiti vain hiukset, ainoa kaunis asia mikä hänessä oli. Järki ja hiukset...
Tämä söi parisuhdetta. hän oli numero 1, mikä minun piti ottaa huomioon kaikissa asioissa, myös siinä, mitä voin oman lapseni kanssa tehdä ja mitä oma lapseni sai tehdä :(
En kovin pitkää aikaa kestänyt, muutaman vuoden ja vaikka vain viikonloput, voin hyvin kuvitella (tai ei tarvitse edes kuvitella, kun tiedän!) kuinka raskasta Down-lapsen kanssa voi olla, oli sitten oma tai bonuslapsi!
Tietenkin oman lapsen kuuluu olla numero yksi isälleen, kuten myöskin äidilleen. Toivon heille kaikkea hyvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Julkisilla paikoilla näkyvät down ihmiset ovat usein siitä lievimmästä päästä. Ellet sitten satu asumaan kehitysvammayksikön vieressä ja näet heidän liikkuvan hoitajien seurassa. Vaikeissa tapauksissa eivät pysty liikkumaan itsenäisesti ulkosalla. Tästä voi siis muodostua kuva että down olisi yleisesti lievää tyyppiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyi miten kamalia kommentteja täällä. Muistuttaisin, että vammaiset ovat edelleen maailman syrjityin kansa. Meistä ihan kuka tahansa voi vammautua tai lapsen kehitysvammaisuus voi tulla ilmi vasta myöhemmin. Mitä näille ihmisille oikein pitäisi sitten tehdä? Yhteiskunnan sivistys mitataan sillä, miten se kohtelee heikoimpiaan.
Et vain kestä todellisuutta. Olet varmaan kasvanut disneytä katsellen ja omaksunut sen todellisuudeksi. Sitten kun tulee vaikeita kysymyksiä olet täysin kykenemätön käsittelemään niitä ja alat huutamaan ties mitä että kaikki taipuisivat samoihin harhoihin mitkä olet omaksunut.
Olen kehitysvammaisen lapsen äiti. Lapsi sai diagnoosin 6-vuotiaana. Kyllä minusta on karmivaa, miten rumasti täällä kirjoitetaan kehitysvammaisia ja miten paljon heistä tulee kuluja yhteiskunnalle. Itselleni esimerkiksi möykkäävä ja aggresiivinen adhd-lapsi olisi kamalampi ajatus. Tätä ei kuitenkaan saa sanoa ääneen, mutta keva-lapsia ja heidän vanhempia on ok kritisoida.
ADHD ja muut nepsytypsyt tulee kalliiksi myös. Terapiaa, tukea yms. Erityiset lisääntyy myös ikävä kyllä erityisen paljon. Lapsi kohdussa ei voi rajoittaa kofeiinia, päihteitä, kemikaalikuormaa tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka moni teistä on kokenut oi-keas-ti pitkäjaksoisesti Downin kanssa elämää, joka täällä komppaa tätä ihanuutta erityslapsen tietoiseen synnyttämiseen?
En onneksi ole joutunut kokemaan, riittää kun heitä on työkseen katsonut. Ja kyllä toisesta kaksosista epäiltiin jonkun niskapoimun takia että vuosi olla, olin valmis luopumaan jos olisi ollut
Työkseni minäkin olen katsellut ja kokemastani väkivallasta jo kertonut: tuolilla heittämisestä ja kuristamisesta. JA minulla OLI bonuslapsena DOWN, itsepäinen kuin muuli, kaiken luuli osaavansa ja hermostui/suuttui kun ei osannut. Kiemurtele siinä sitten kieli keskellä suuta, selitä ja selitä aina samat asiat. Äitinsä ostaa nauhalenkkarit, osaahan hän nauhat solmia, no ei osaa ja tästä(kin) oli ainainen vääntö. Ostin hänelle tarralenkkarit isänsä luona käytettäväksi, yhden asian vääntäminen loppui, tuhat ja sata jäi vielä jäljellä. Ja sanon nimenomaan 'isänsä luona', vaikka lähes kaikki arkirutiinit jäivät minun vastuulleni. Lähes kaikki, isänsä hoiti vain hiukset, ainoa kaunis asia mikä hänessä oli. Järki ja hiukset...
Tämä söi parisuhdetta. hän oli numero 1, mikä minun piti ottaa huomioon kaikissa asioissa, myös siinä, mitä voin oman lapseni kanssa tehdä ja mitä oma lapseni sai tehdä :(
En kovin pitkää aikaa kestänyt, muutaman vuoden ja vaikka vain viikonloput, voin hyvin kuvitella (tai ei tarvitse edes kuvitella, kun tiedän!) kuinka raskasta Down-lapsen kanssa voi olla, oli sitten oma tai bonuslapsi!
Tietenkin oman lapsen kuuluu olla numero yksi isälleen, kuten myöskin äidilleen. Toivon heille kaikkea hyvää.
Parisuhteessa puoliso on numero 1, muuten ei ole parisuhdetta. Toki lapsetkin tärkeitä, mutta eivät perheen napa, jonka ympärillä aikuiset pyörivät piirissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka moni teistä on kokenut oi-keas-ti pitkäjaksoisesti Downin kanssa elämää, joka täällä komppaa tätä ihanuutta erityslapsen tietoiseen synnyttämiseen?
En onneksi ole joutunut kokemaan, riittää kun heitä on työkseen katsonut. Ja kyllä toisesta kaksosista epäiltiin jonkun niskapoimun takia että vuosi olla, olin valmis luopumaan jos olisi ollut
Työkseni minäkin olen katsellut ja kokemastani väkivallasta jo kertonut: tuolilla heittämisestä ja kuristamisesta. JA minulla OLI bonuslapsena DOWN, itsepäinen kuin muuli, kaiken luuli osaavansa ja hermostui/suuttui kun ei osannut. Kiemurtele siinä sitten kieli keskellä suuta, selitä ja selitä aina samat asiat. Äitinsä ostaa nauhalenkkarit, osaahan hän nauhat solmia, no ei osaa ja tästä(kin) oli ainainen vääntö. Ostin hänelle tarralenkkarit isänsä luona käytettäväksi, yhden asian vääntäminen loppui, tuhat ja sata jäi vielä jäljellä. Ja sanon nimenomaan 'isänsä luona', vaikka lähes kaikki arkirutiinit jäivät minun vastuulleni. Lähes kaikki, isänsä hoiti vain hiukset, ainoa kaunis asia mikä hänessä oli. Järki ja hiukset...
Tämä söi parisuhdetta. hän oli numero 1, mikä minun piti ottaa huomioon kaikissa asioissa, myös siinä, mitä voin oman lapseni kanssa tehdä ja mitä oma lapseni sai tehdä :(
En kovin pitkää aikaa kestänyt, muutaman vuoden ja vaikka vain viikonloput, voin hyvin kuvitella (tai ei tarvitse edes kuvitella, kun tiedän!) kuinka raskasta Down-lapsen kanssa voi olla, oli sitten oma tai bonuslapsi!
Tietenkin oman lapsen kuuluu olla numero yksi isälleen, kuten myöskin äidilleen. Toivon heille kaikkea hyvää.
Parisuhteessa puoliso on numero 1, muuten ei ole parisuhdetta. Toki lapsetkin tärkeitä, mutta eivät perheen napa, jonka ympärillä aikuiset pyörivät piirissä.
Kyllä minä ja puolisoni olemme riemumielin pyörineet lastemme ympärillä. Ihania vuosia ja lopulta varsin lyhyt aika. Kohta olemme taas kahdestaan toisillemme ykkösiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Islannissa ei käytännössä enää synny Downeja, mikä on iso plussa yhteiskunnalle.
just niinku hitler aina toivo :D
Tämä on yksi harvoja asioita, missä Hitler oli oikeassa.
Vierailija kirjoitti:
Julkisilla paikoilla näkyvät down ihmiset ovat usein siitä lievimmästä päästä. Ellet sitten satu asumaan kehitysvammayksikön vieressä ja näet heidän liikkuvan hoitajien seurassa. Vaikeissa tapauksissa eivät pysty liikkumaan itsenäisesti ulkosalla. Tästä voi siis muodostua kuva että down olisi yleisesti lievää tyyppiä.
Liikuntarajoitteinen down on harvinainen. Suurin osa on juuri näitä joita näemme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On lukemattoma määrä vaikeita vammoja. Suurin osa ei löydy seuloissa. Joskus vamma ilmenee vasta vuosien jälkeen. Siihen verrattuna ds on lievä vamma.
Vierailija kirjoitti:
On lukemattoma määrä vaikeita vammoja. Suurin osa ei löydy seuloissa. Joskus vamma ilmenee vasta vuosien jälkeen. Siihen verrattuna ds on lievä vamma.
Kauan sitten kun vielä oli laitoksia työkaveri odotti vauvaa. Sanoi että keskeyttäisi jos down on tulossa kun näkee millaista vammaisen elämä. Osasto oli täynnä vaikeasti kehitysvammaisia. Moni ei ollut koskaan kävellyt. Puhumaan ei pystynyt heistä kukaan. Sanoin sille että ajatteles kun kenenkään laitoksen asukkaan vammaisuus ei ollut sellainen jonka olisi voinut nähdä jo raskausaikana. Minä ajattelin että ikinä en downvauvaa antaisi abortoida. Voi vaan toivoa ettei oma lapsi syntymän jälkeen todettaisi oikeasti vaikeasti vammaiseksi. Julmaa se on kun terveenä pidetty lapsi alkaa muutaman kuukauden tai vuoden jälkeen taantua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka moni teistä on kokenut oi-keas-ti pitkäjaksoisesti Downin kanssa elämää, joka täällä komppaa tätä ihanuutta erityslapsen tietoiseen synnyttämiseen?
En onneksi ole joutunut kokemaan, riittää kun heitä on työkseen katsonut. Ja kyllä toisesta kaksosista epäiltiin jonkun niskapoimun takia että vuosi olla, olin valmis luopumaan jos olisi ollut
Työkseni minäkin olen katsellut ja kokemastani väkivallasta jo kertonut: tuolilla heittämisestä ja kuristamisesta. JA minulla OLI bonuslapsena DOWN, itsepäinen kuin muuli, kaiken luuli osaavansa ja hermostui/suuttui kun ei osannut. Kiemurtele siinä sitten kieli keskellä suuta, selitä ja selitä aina samat asiat. Äitinsä ostaa nauhalenkkarit, osaahan hän nauhat solmia, no ei osaa ja tästä(kin) oli ainainen vääntö. Ostin hänelle tarralenkkarit isänsä luona käytettäväksi, yhden asian vääntäminen loppui, tuhat ja sata jäi vielä jäljellä. Ja sanon nimenomaan 'isänsä luona', vaikka lähes kaikki arkirutiinit jäivät minun vastuulleni. Lähes kaikki, isänsä hoiti vain hiukset, ainoa kaunis asia mikä hänessä oli. Järki ja hiukset...
Tämä söi parisuhdetta. hän oli numero 1, mikä minun piti ottaa huomioon kaikissa asioissa, myös siinä, mitä voin oman lapseni kanssa tehdä ja mitä oma lapseni sai tehdä :(
En kovin pitkää aikaa kestänyt, muutaman vuoden ja vaikka vain viikonloput, voin hyvin kuvitella (tai ei tarvitse edes kuvitella, kun tiedän!) kuinka raskasta Down-lapsen kanssa voi olla, oli sitten oma tai bonuslapsi!
Tietenkin oman lapsen kuuluu olla numero yksi isälleen, kuten myöskin äidilleen. Toivon heille kaikkea hyvää.
Eihän tuo ollut ykkönen isälleen kuin puheen tasolla, kun jätti hoidon naisystävälle, joka taas ei olisi saanut priorisoida omaa lastaan. Hyvä, että suhde päättyi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka moni teistä on kokenut oi-keas-ti pitkäjaksoisesti Downin kanssa elämää, joka täällä komppaa tätä ihanuutta erityslapsen tietoiseen synnyttämiseen?
En onneksi ole joutunut kokemaan, riittää kun heitä on työkseen katsonut. Ja kyllä toisesta kaksosista epäiltiin jonkun niskapoimun takia että vuosi olla, olin valmis luopumaan jos olisi ollut
Työkseni minäkin olen katsellut ja kokemastani väkivallasta jo kertonut: tuolilla heittämisestä ja kuristamisesta. JA minulla OLI bonuslapsena DOWN, itsepäinen kuin muuli, kaiken luuli osaavansa ja hermostui/suuttui kun ei osannut. Kiemurtele siinä sitten kieli keskellä suuta, selitä ja selitä aina samat asiat. Äitinsä ostaa nauhalenkkarit, osaahan hän nauhat solmia, no ei osaa ja tästä(kin) oli ainainen vääntö. Ostin hänelle tarralenkkarit isänsä luona käytettäväksi, yhden asian vääntäminen loppui, tuhat ja sata jäi vielä jäljellä. Ja sanon nimenomaan 'isänsä luona', vaikka lähes kaikki arkirutiinit jäivät minun vastuulleni. Lähes kaikki, isänsä hoiti vain hiukset, ainoa kaunis asia mikä hänessä oli. Järki ja hiukset...
Tämä söi parisuhdetta. hän oli numero 1, mikä minun piti ottaa huomioon kaikissa asioissa, myös siinä, mitä voin oman lapseni kanssa tehdä ja mitä oma lapseni sai tehdä :(
En kovin pitkää aikaa kestänyt, muutaman vuoden ja vaikka vain viikonloput, voin hyvin kuvitella (tai ei tarvitse edes kuvitella, kun tiedän!) kuinka raskasta Down-lapsen kanssa voi olla, oli sitten oma tai bonuslapsi!
Tietenkin oman lapsen kuuluu olla numero yksi isälleen, kuten myöskin äidilleen. Toivon heille kaikkea hyvää.
Eihän tuo ollut ykkönen isälleen kuin puheen tasolla, kun jätti hoidon naisystävälle, joka taas ei olisi saanut priorisoida omaa lastaan. Hyvä, että suhde päättyi.
Kiitos, asia oli juuri näin. Silloin kun emme vielä asuneet yhdessä, oli kauniit puheet kuinka kehitysvammaisen kuuluu sopeutua perheeseen, ei niinpäin että perheen pitää sopeutua kehitysvammaiseen, kuten sitten todellisuudessa kävi.
Kyllähän vauvana sellainen on varmasti söpö ja aurinkoinen,mutta entä sitten kun kyseessä on 160cm ja 90kg teinipoika jolla miehen hormonit ja lapsen mieli. Siinä sitten tavarat lentelee ja välillä ollaan pippeli kädessä keskellä pihaa.
Downin syndrooma voi olla toimintakyvyltään ihan mitä vaan: voi olla, että ei opi edes puhumaan tai sitten voi olla Peltsin Ismon kaltainen varsin omatoiminen.
Jotenkin mykistävää, että ihmiset jotka eivät ole osanneet kai kyenneet lukemaan keskustelun pohjana olevaa artikkelia, ovat kovasti abortoimassa toisia alhaisen älykkyysosamäärän perusteella. Mutta niinhän se aina menee, eniten kipeää tekevät ne asiat, jotka jollakin tavalla koskettavat itseä.