Lue keskustelun säännöt.
Miten oppia löytämään rajansa ja elämään omien tunteiden mukaan, kun on tällainen lapsuus takana?
24.04.2026 |
Kasvoin lapsuudenperheessä, jossa jouduin elämään kahden ailahtelevaisen ja epävakaan perheenjäsenen mielialojen mukaan. Toisen perheenjäsenen mukaan meillä oli mukamas vapaata, mutta todellisuudessa kirjoittamattomia sääntöjä oli paljon. Tiesin, mitkä asiat olivat sallittuja ja mitä asioita ei kannattanut tehdä, koska perheenjäsen pahoittaisi mielensä ja suuttuisi. Nämä näkyivät jo ihan pienissä asioissa: mille paikalle ei saanut keittiönpöydässä istua, jos toinen katsoi telkkaria ei saanut puhua, töistä saapuvaa väsynyttä vanhempaa ei saanut häiritä ensimmäiseen tuntiin, öisin piti kävellä varpaisillaan vessaan jne. Sitten oli tilanteita, joissa toisten raivo saattoi alkaa ihan yllättäen. Toinen näistä perheenjäsenistä pah.oinpiteli minua, jos käytökselläni ärsytin häntä jotenkin. Opin varovaiseksi, sovittelevaksi ja helpoksi.
Nyt aikuisena minulla on asiat ns. kunnossa. On hyvä työ, puoliso, jälkikasvua, mukava koti ja asiat kunnossa. Ei ole mt-ongelmia, olen työstänyt isot asiat terapiassa. Mutta sen huomaan, että omat rajat ovat hukassa. Elän yhä kuunnellen toisten mielialoja todella tarkkaan. Olen hyvä lukemaan toisten tunnetiloja ja vastaan niihin. Tämä tekee sen, että minun on vaikea tunnistaa omia tunteitani ja toiveitani. Venyn myös usein omista rajoistani ollakseni toisille ystävällinen ja suren, jos minua kohtaan ei toimita samoin. Tai jos minulla on vaikka vapaapäivä yksin, en tiedä, mitä tekisin. Mietin, mitä hyödyllistä voisin tehdä. Usein hoidan vaikka lasten asioita vapaapäivänäni, vaikka voisin käyttää tuon ajan itseeni.
Miten oppia löytämään rajansa ja elämään omien tunteiden mukaan, kun on tällainen lapsuus takana?
Kommentit (50)
Vierailija kirjoitti:
Minä huomasin kaipaavani toisilta kiitosta ja sen huomiointia, miten olin ollut niin ystävällinen ja avulias. Mitä olinkin. Mutta pettymyksenä tuli se, että usein sitä ei huomioitu mitenkään. Pahimmat saattoivat vähätellä ystävällisiä tekojani "sehän oli pikkujuttu, että teit artesaanipizzat koko porukalle". Osa taas v'ttuili ystävällisyydestäni, sen sijaan, että olisi kiittänyt. Ja sitten oli vielä ne tapaukset, jotka suhtautuivat ystävällisyyteeni logiikalla "Kiva, että muistit mua suosikkiherkkujani sisältäneellä herkkukorilla syntymäpäivänä, mutta mulla ei ole tapana antaa tuollaisia muistamisia sulle." Osalla aikuisista ihmisistä puuttui ihan täysin vastavuoroisuus. Ihan todellako ei aikuinen voi tehdä ystävällistä tekoa takaisin?
Minä olen ottanut tavaksi, että lopetan kaikenlaisen auttamisen ja ystävällisyyden siihen paikkaan, jos minulle tullaan kettuilemaan ystävällisyydestäni tai minulle ei olla vastavuoroisesti ystävällisiä. Ei huvita tuhlata energiaa ihmisiin, jotka eivät sitä arvosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Väkivalta ei tietenkään ole ok. Mutta tuo muu mitä kuvailet on normaalia toisen huomioimista, ei mitään uhriutta.
Onhan se itsestäänselvää, että jos sinä muutut yhtäkkiä toisenlaiseksi, niin läheisesi reagoivat siihen ja ihmettelevät. Oudompaa olisi, jos eivät huomaisi mitään, vaikka sinä muutut ja käyttäydyt eri tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Hyväksymällä sen että ihmissuhteita jopa katkeaa eikä sinusta läheskään aina pidetä kun et enää mielistele.
Minulla oli ystävä, joka kokee juuri noin. Hän sanoo, etten enää hyväksy häntä, kun hän ei enää mielistele. Tätä mantraa alkoi hokemaan terapian alkamisen jälkeen.
Minä puolestani koen asian niin, että minä aina kysyin hänen mielipidettään ja mitä hän haluaa. Mutta valtaosin hän ei vastannut kysymykseen tai ei tiennyt mitä haluaa tai sanoi, että hänelle on ihan sama.
Jokaisella on vastuu kertoa itse omat haluamisensa. Ei ole muiden tehtävä arvuutella niitä eikä lukea ajatuksia.
Sulla kun on elämän peruspuitteet kunnossa (on työ, puoliso, lapset, koti) ja olet terapiassakin käynyt, niin mikä estää jatkamasta terapiaa? Kokeile vaikka jotain toista terapiasuuntausta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kenelle sinun pitää rajoja asettaa? Ei normaalissa tasapainoisessa elämässä ole tarvetta asetella mitään rajoja. Vaan tarpeelliset asiat hoidetaan, lapsista huolehditaan, ja välillä tehdään asioita, joista itse nauttii.
Minä kyseenalaistan kokonaan tuollaisen rajojen asettamisen. Nämä rajojen asettajat pyrkivät kontrolloimaan muita eli sanelemaan miten muiden tulee olla ja käyttäytyä, jotta heillä itsellään olisi hyvä olla.
Kontrolloinnin sijaan toimivampaa on toimia itse itsensä kanssa niin, että voi paremmin. Eli kun itse tekee itselle mieleisiä asioita ja ratkaisuja, niin muiden tekemisillä ei ole väliä.
Jos et viihdy jossain seurassa, niin siirry kauemmas. Älä ala kouluttamaan muita miten heidän pitäisi mielestäsi käyttäytyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä kyseenalaistan kokonaan tuollaisen rajojen asettamisen. Nämä rajojen asettajat pyrkivät kontrolloimaan muita eli sanelemaan miten muiden tulee olla ja käyttäytyä, jotta heillä itsellään olisi hyvä olla.
Kontrolloinnin sijaan toimivampaa on toimia itse itsensä kanssa niin, että voi paremmin. Eli kun itse tekee itselle mieleisiä asioita ja ratkaisuja, niin muiden tekemisillä ei ole väliä.
Jos et viihdy jossain seurassa, niin siirry kauemmas. Älä ala kouluttamaan muita miten heidän pitäisi mielestäsi käyttäytyä.
On kaksi eri asiaa asettaa rajoja näin:
1. Maija haluaa asettaa rajoja. Maija sanoo Leenalle, että Leena ei saa enää hänen seurassaan puhua työstään, kun Maija ei jaksa kuunnella Leenan avautumista.
2. Maija haluaa asettaa rajoja. Maija sanoo Leenalle, että hän ei nyt jaksa kuunnella Maijan kertomusta työstä (mutta voi kuunnella työkertomuksen ajankohtana x tai Maija rohkaisee Leenaa juttelemaan asiasta esihenkilönsä kanssa).
Nämä on kaksi ihan eri asiaa. Ekassa Maija yrittää saada Leenan huolehtimaan rajoistaan. Jälkimmäisessä hän huolehtii niistä itse. Jälkimmäinen on se terve tapa.
Childhood ptsd on termi tälle ja sen ymmärtäminen ja purkaminen onkin sitten jokseenkin rankka reissu. YouTube auttaa alkuun.