Lue keskustelun säännöt.
Miten oppia löytämään rajansa ja elämään omien tunteiden mukaan, kun on tällainen lapsuus takana?
24.04.2026 |
Kasvoin lapsuudenperheessä, jossa jouduin elämään kahden ailahtelevaisen ja epävakaan perheenjäsenen mielialojen mukaan. Toisen perheenjäsenen mukaan meillä oli mukamas vapaata, mutta todellisuudessa kirjoittamattomia sääntöjä oli paljon. Tiesin, mitkä asiat olivat sallittuja ja mitä asioita ei kannattanut tehdä, koska perheenjäsen pahoittaisi mielensä ja suuttuisi. Nämä näkyivät jo ihan pienissä asioissa: mille paikalle ei saanut keittiönpöydässä istua, jos toinen katsoi telkkaria ei saanut puhua, töistä saapuvaa väsynyttä vanhempaa ei saanut häiritä ensimmäiseen tuntiin, öisin piti kävellä varpaisillaan vessaan jne. Sitten oli tilanteita, joissa toisten raivo saattoi alkaa ihan yllättäen. Toinen näistä perheenjäsenistä pah.oinpiteli minua, jos käytökselläni ärsytin häntä jotenkin. Opin varovaiseksi, sovittelevaksi ja helpoksi.
Nyt aikuisena minulla on asiat ns. kunnossa. On hyvä työ, puoliso, jälkikasvua, mukava koti ja asiat kunnossa. Ei ole mt-ongelmia, olen työstänyt isot asiat terapiassa. Mutta sen huomaan, että omat rajat ovat hukassa. Elän yhä kuunnellen toisten mielialoja todella tarkkaan. Olen hyvä lukemaan toisten tunnetiloja ja vastaan niihin. Tämä tekee sen, että minun on vaikea tunnistaa omia tunteitani ja toiveitani. Venyn myös usein omista rajoistani ollakseni toisille ystävällinen ja suren, jos minua kohtaan ei toimita samoin. Tai jos minulla on vaikka vapaapäivä yksin, en tiedä, mitä tekisin. Mietin, mitä hyödyllistä voisin tehdä. Usein hoidan vaikka lasten asioita vapaapäivänäni, vaikka voisin käyttää tuon ajan itseeni.
Miten oppia löytämään rajansa ja elämään omien tunteiden mukaan, kun on tällainen lapsuus takana?
Kommentit (27)
Hyväksymällä sen että ihmissuhteita jopa katkeaa eikä sinusta läheskään aina pidetä kun et enää mielistele.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Samanlaisia fiiliksiä itsellä. Kolahti erityisesti tuo omien tunteiden ja toiveiden mukaisesti elämisen vaikeus. Minä en aina edes tunnista kaikkia tunteitani. Ja sitten kun tunnen jossakin tilanteessa esim. vihaa, niin minulle tullaan todella herkästi sanomaan, että et saisi olla vihainen. Aivan kuin vetäisin puoleeni urpoja, joiden mielestä minulla ei ole oikeutta minkäänlaisiin negatiivisiin tunteisiin.
"Aivan kuin vetäisin puoleeni urpoja, joiden mielestä minulla ei ole oikeutta minkäänlaisiin negatiivisiin tunteisiin."
😅 Se johtuu kuule ihan siitä että n. puolet porukasta on tuollaisia. Ei sitä pidä henkilökohtaisesti ottaa, tuota käy kaikille.
Sun tarttee edelleen pyöriskellä itsesäälissäsi ja jäädä tuleen makaamaan. Lanttukorjaajakaan ei sitten auttanut.
Tämä paikkahan se on missä saat tyhjentävän vastauksen siihen, että et pääse elämässäsi eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Hyväksymällä sen että ihmissuhteita jopa katkeaa eikä sinusta läheskään aina pidetä kun et enää mielistele.
Mutta ne ihmiset jotka pitävät sinusta, pitävät sinusta oikeista syistä ja koska olet hyvä, suoraselkäinen ihminen.
Kun oppii sanomaan myös ei, oppii olemasn myös uskollinen itselleen.
Ihmissuhteista tulee tasa-arvoisia ja urpot hyväksikäyttäjät karsiutuvat pois omasta elämästä.
Minusta mainitsit myös ihan järkeviä juttuja. Tottakai yöllä mennään vessaan niin, ettei aiheuteta meteliä. Pelon ilmapiirissä ei tietenkään ole hyvä elää. Lapsia voi olettaa ottamaan muut huomioon myös pelotta. Minust vapaapäivät ovat myös sitä varten, että hoidan juoksevia asioita. Näin ei työpäivät tule liian raskaiksi. Itse teen nykyään unelmakarttoja vuosittain/vuoden ajan vaihtuessa. Leikkailen kuvia ja asioita jotka jollain tavalla herätyävät tunteita sen enempää miettimättä. Sitten liimailla niitä paperille. Yritän tulkita, että mitä kirja esim. merkitsee: satuja, romaania, runoja, opiskelua. Sitten toteutan, ja kuulostelen, että miltä tuntuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos et tiedä mitä teet, niin etsi Tie luovuuteen -kirja ja seuraa sitä soveltaen. Hirveän vikaan et voi mennä.
En tiedä toimivatko lainaukset, mutta tunnistan itsekin tämän ilmiön. Jokin minussakin vetää puoleensa näitä urpoja, joiden mielestä minulla ei ole oikeutta tunteisiini. Etenkin kaikki vähänkin negatiivinen tyrmätään heti.
Tätä on ollut ihan lapsuudesta saakka, äitini mielestä kaiken pitää olla helppoa, mukavaa ja kaikkien pitää olla hyvällä mielellä. Jos näin ei ollut, äitini ei kestänyt sitä lainkaan, Aika kova rasti pienelle lapselle yrittää pitää äiti rauhallisena ja tyytyväisenä.
Ja jäähän se jatkuva hätätilanne päälle. Pitkälle aikuisuuteen yritin pitää kaiken tiptop, miellyttää kaikkia, olla aina ahkera, valmiina kaikkeen ja aina saatavilla. Eihän se tietenkään olisi kannattanut, sain vain burn outin, masennuksen ja kroonisen migreenin.
Välirikkojakin tuli, kun viimeinkin opin sanomaan että ei käy.