Jos sun koko omaisuus tuhottaisiin niin minkä tavaran menetys harmittaisi eniten?
Yritin omalle kohdalle miettiä mutta en ole ihan varma. Kuvista saisin ison osan takaisin kun suurin osa on diginä mutta esimerkiksi kaikki koulukuvat tuhoutuisi. Tosin niitäkin voisi pyytää koulukavereilta.
Ehkä perintöhuonekalut (1800-luvulta) harmittaisi eniten.
Kommentit (74)
Lapsen lelut, vaatteet.
Yhteiset valokuvat 😭
Paperiset valokuvat ja jotkut paperit. Lisäksi kummankin "sairaalastakotiutumispotkupuku myssyineen". Ne on olen säästänyt heille muistoksi. Sitten on isoisän sotakunniamerkit ja mummun minulle kutomat vauvasukat, joita haudon muistona yli 30 vuotta sitten kuolleesta mummusta. Miehellä varmaan olisi muutama muistoesine myös kuten isoisänsä 40-vuotislahjaksi saatu kaiverrettu pikari vuodelta 1953...
Sanotaan näin, että pahvilaatikollinen riittäisi evakuoimaan täältä ne tärkeimmät tavarat.
The Cranberriesin kaks ekaa cd-levyä. Ne on rakkaimmat.
Ei mikään irtain ole niin tärkeä. Hyvä vaan, että saisin vihdoin uudistettua kotia. Kaikki tärkeät paperit, kuvat, jopa lapsuuden päiväkirjat yms on diginä.
Vierailija kirjoitti:
Paperiset valokuvat ja jotkut paperit. Lisäksi kummankin "sairaalastakotiutumispotkupuku myssyineen". Ne on olen säästänyt heille muistoksi. Sitten on isoisän sotakunniamerkit ja mummun minulle kutomat vauvasukat, joita haudon muistona yli 30 vuotta sitten kuolleesta mummusta. Miehellä varmaan olisi muutama muistoesine myös kuten isoisänsä 40-vuotislahjaksi saatu kaiverrettu pikari vuodelta 1953...
Sanotaan näin, että pahvilaatikollinen riittäisi evakuoimaan täältä ne tärkeimmät tavarat.
Oi joku muukin säästää noita vaatteita, joissa vauva tuli kotiin. Minäkin olen säästänyt ja nyt kauppaan niitä tyttären syntyvälle vauvalle.
Vierailija kirjoitti:
Ei mikään irtain ole niin tärkeä. Hyvä vaan, että saisin vihdoin uudistettua kotia. Kaikki tärkeät paperit, kuvat, jopa lapsuuden päiväkirjat yms on diginä.
Minulla on 50 vuoden päiväkirjat ja tarkistelen niistä juttuja, joita ei enää niin tarkkaan muista. Harmittaisi niistä vielä luopua. Mutta taitavat kuolemani jälkeen kuitenkin joutua roskiin.
Jos tulipalo syttyisi saunassa tai liedellä niin ekana mukaan reppu jossa on känny, lompsa, passi. Muut ovat toissijaisia, vaikka muistoarvokkaita olisivatkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on yksi arvokas perintönä saatu kultaketju. Arvo tuhansia euroja. Sen menettäminen harmittaisi eniten. Lisäksi minulla on käteistä rahaa kotona jonka häviäminen harmittaisi.
Veikkaan, että firma tasan tarkkaan laittaa tällaiset taskuunsa. Eivät vie leikkuriin. Tuolta kämpiltäkin on voinut jotain säästyä, mutta eiväthän ne näitä kerro.
Eikö edes tämän tapauksen saaman julkisuuden myötä aleta tutkia tosi tarkkaan firman työntekijöiden taustat ja tekemiset ja pistetä heille jokin kotietsintä pystyyn?
valokuvat, itse kuvatut videot, tietokone (data, ei itse laite)
Pupupehmolelut, joilla on tunnearvoa. Ja kyllä, olen keski-ikäinen.
Ennen digiaikaa otetut valokuvat, mummivainaan ompelema esiliina,vaarivainaan maalaama taulu, simpukankuori jonka mieheni poimi rannalta sinä iltana kun olimme nuoria ja suutelimme ensimmäisen kerran ja aloimme styylata, teiniaikojen kirjeet ja päiväkirjat
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on yksi arvokas perintönä saatu kultaketju. Arvo tuhansia euroja. Sen menettäminen harmittaisi eniten. Lisäksi minulla on käteistä rahaa kotona jonka häviäminen harmittaisi.
Veikkaan, että firma tasan tarkkaan laittaa tällaiset taskuunsa. Eivät vie leikkuriin. Tuolta kämpiltäkin on voinut jotain säästyä, mutta eiväthän ne näitä kerro.
Eikö edes tämän tapauksen saaman julkisuuden myötä aleta tutkia tosi tarkkaan firman työntekijöiden taustat ja tekemiset ja pistetä heille jokin kotietsintä pystyyn?
Kostoksi heidän kotiinsa hyökätään ja heidän omaisuutensa tuhotaan. Silmä silmästä.
Minä oon menettänyt reilu 10 vuotta sitten lähes kaiken omaisuuteni tulipalossa, muutaman korun sain silloin raunioista kaiveltua muistoksi. Joten ehkä niiden menettäminen kirpaisisi nyt, mutta muuten en ole enää sen tapahtuman jälkeen kiintynyt tavaroihin.
Digitaalisena oleva aineisto eli tallennuslaitteet.
Lasten 1v. ym. kuvat vuodelta kivi ja keppi sekä tietenkin omat hääkuvat, juu ei ollut digiaikaa. Omat aidot timanttikorut, kulta/valkokulta. Jotkut vaatteet kuten lasten kotiintulovaatteet vastasyntyneenä ja mun hääpuku.
Lapsuus- ja nuoruusaikaiset valokuvat, negatiivit ja filmikasetit ja tärkeät asiakirjat.
Oon jo pariin otteeseen menettänyt kun oon ollut koditon välillä. Eikä ole mitään stressiä asiasta tullut, kaikkea kyllä voi ostaa ja saada lisää kun kämppä löytyy. Valokuvia sinusta yms usein on myös sukulaisilla ja ystävillä tai niinkuin nykyään tapana on jakaa niitä somessa, niin edes kaikkia kuvamuistoja ei välttämättä menetä. Korut ja muut arvoesiineet on tullut vaihdettua rahaksi kun siitä on ollut pula joten mitään kovin arvokasta ei ole tullut menetettyä.
6 teraa valokuvia ja 100 000€ edestä harrastuksiin liityyvää tavaraa. Paljon on sellaista, mitä ei koskaan saa uutta. Olen myös tehnyt asioita, joihin olen käyttänyt tuhansia euroja rahaa ja satoja tunteja aikaa. Niiden menettäminen todella harmittaisi.