Lue keskustelun säännöt.
Iäkkäiden vanhempieni jutut alkavat rasittaa. En jaksa enää käydä siellä.
Vanhempani ovat eläneet 70-luvulta asti samassa kurjassa pikkukunnassa, josta itse muutin pois jo alaikäisenä. Olin ahdistunut ja masentunut. Ei ystäviä, ei harrastuksia, vain vanhempieni seura. Koulukaveritkin asuivat kovin kaukana. Muuton jälkeen opiskelupaikkakunnalle aloin saada ikäisiäni ystäviä. Masennus alkoi helpottaa ja pääsin rakentamaan oman elämäni.
Vanhempani ovat nyt iäkkäitä, mutta heidän luona käyminen laukaisee yhä edelleen ikäviä muistoja. Puolisonikin sanoo, että talo ja pikkukylä huokuvat ankeutta. Kukaan meidän perheestä ei haluaisi käydä siellä, mutta vanhempani toivovat kyläilyjä. Säälistä olen käynyt.
Tänä viikonloppuna en ajanut 300 km yksikseni. Istahdin autoon perjantaina ja sain ekaa kertaa elämässäni paniikkikohtauksen. Aidosti luulin, että se oli sydänkohtaus tai jotain vastaavaa. En lähtenyt ajamaan, soitin äidille ja valehtelin että tuli noro. Eivät vanhempani ole minulle mitää pahaa ole tehneet, mutta tuo kohtaus sai ajattelemaan, etten voi jatkaa itseni kiusaamista vain velvollisuudentunnosta.
En tiedä, mitä pitäisi tehdä. Vanhempani eivät ymmärrä vastavuoroisen keskusten päälle, vaan kertovat yhä uudestaan mitä naapurustossa on tapahtunut (ei mitään), ja seuraavaksi ihmetellään naakkoja pihalla. Masentaa ja ahdistaa edelleen tuo kyläpahanen niin paljon, että itkettää.
Kommentit (1956)
Luin juuri yhdestä kirjasta mielenkiintoisen huomion. Näillä vanhuksilla, joilla on dementia, alzheimer, tai ylipäänsä ovat hoidon ja huolenpidon tarpeessa, on vain tyttäriä.
Pitäisikö asiaa tutkia? Miksi poikien äidit eivät sairastu muistihäiriöihin eivätkä tarvitse lapsiltaan sen paremmin seuranpitoa kuin hoivaakaan?
Tämän huomion oli tehnyt usein hoitokodissa äitinsä luona vieraileva tytär. Kaikki muutkin siellä vanhempiaan tapaamassa käyvät ja esim. omaisten hoitorinkeihin osallistuvat ovat naisia eli siis tyttäriä. Poikien vanhemmat eivät ilmeisesti sitten tarvitse hoitoa.
Tätähän kannattaisi todella tutkia, että lapsentekoiässä olevien kannattaisi yrittää saada vain poikalapsia. Silloin he säilyvät tervepäisinä ja kyvykkäinä ilman apua viimeiseen henkäykseensä asti. Jos he saavat yhdenkin tyttären, he alkavat tarvita apua ja terveydenhoitoa ja seuranpitoa sitten siinä iässä, kun se tytär on noin viisikymppinen, tai jopa alle sen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eipä tuo sinun alzheimer-juttusi ihan kaikkien kohdalla pidä paikkaansa. Tuttu on ikänsä liikkunut, syönyt terveellisesti, harrastanut aivojumppaa, tehnyt työkseen vaativia laskutehtäviä vaativia töitä. Ja kas, silti sairastui alziin. Että yksilöitä kaikki ollaan ja toki terveet elämäntavat voivat suojata, mutta monet sairaudet saattavat silti osua kohdalle.
Se on tieteen vallitseva näkemys, ei mikään ”jonkun kirjoittajan alzheimer-juttu”. Toki tieteen voi kiistää vaikka salaliittoteoriana, sehän on viime vuosina muodikastakin. Ja jokaisella naisellahan on noissa ikäluokissa terveellinen ruokavalio, jos heiltä itsestänsä kysyy. Suurin osa ei edes ymmärrä että ne voileivälle aamuin illoin laitettavat kalkkunaleikkeleet ja lounaaseen ja päivälliseen laitettavat liemikuutiot ovat prosessoituja lihatuotteita ja ultraprossessoitua ruokaa, vaan Alzheimerille altistavia elintarvikkeita syödään joka aterialla ja kutsutaan niitä nimellä terveellinen kotiruoka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen meistä vanhenee, kannattaa miettiä myös heidän kannalta asiaa jos ovat sen ansainneet (oma isäni ei ole ansainnut ajatustakaan). Eli jos päivän kohokohta on se naakan ihmettely ja 10 vuoden takaisen saman jutun kertominen, niin mikä ilonaihe se mahtaa olla jos oma lapsi tulee kylään? Eli olisiko se vielä parempi käydä kyläilemässä jos aikaa on?
Tässä ollaan juuri asian ytimessä: jotkut vanhat ihmiset ovat rakastettavia ja heidän luonaan mielellään vierailee. Jotkut ovat luotaantyöntäviä, heidän luonaan ei mielellään vieraile. Ikäkysymys tämä ei ole, vaan yksilö- ja luonnekysymys.
Ja ilman muuta sama toisin päin: eivät kaikki lapset ole vanhemmilleen mieluisia, ei heitä vanhempi halua tavata. Ei siinäkään mitään, näin se joskus käy.
Itse en puhuisi 'ansaitsemisesta', se on vähän samanlainen ilmaus kuin tämä, että lapset olisivat jotain vanhemmilleen velkaa. Ei tämä ole vaihdantataloutta tai puolin tai toisin toisesta hyötymistä.
Toivottavasti kuitenkin he jotka nyt saavat vanhemmiltaan lastenhoitopalveluja ja muuta apua muistavat lupauksensa sitten vanhana käydä ees katsomassa.
Lapsiperheet täällä vauvalla harrastavat tuota vaihdantataloutta. Jos ei meitä auteta haluaamaamme määrää jne. Välit poikki.
Minkä lupauksen? Juuri se on sitä vaihdantataloutta ja velkasuhdetta.
Sitä vartenhan he ovat lapsia tehneet, että on kuka heistä vanhempana huolta pitää. Lapsettomien ikätovereiden naamaan on vuosikymmeniä hierottu sitä, että kuka sinusta huolta pitää kun vanhaksi tulet. Katkeruus on kova kun kolmesta omasta lapsesta joku ei ole edes vuosittain tavattavissa.
1990-luvulla syntyneet ovat ensimmäinen ikäpolvi, jotka ovat syntyneet koska heidät on haluttu, ja juuri siinä menee myös suunnaton murros tunnetaitojen kohdalla. 1970-luvun huippuvuosina kolmannes raskauksista keskeytettiin, ja voi miettiä kuinka moni syntyi vahinkona kun lapsia kuului tehdä tai mama oli vähän sloppy eikä huomannut raskautta ajoissa.
Vierailija kirjoitti:
Luin juuri yhdestä kirjasta mielenkiintoisen huomion. Näillä vanhuksilla, joilla on dementia, alzheimer, tai ylipäänsä ovat hoidon ja huolenpidon tarpeessa, on vain tyttäriä.
Pitäisikö asiaa tutkia? Miksi poikien äidit eivät sairastu muistihäiriöihin eivätkä tarvitse lapsiltaan sen paremmin seuranpitoa kuin hoivaakaan?
Tämän huomion oli tehnyt usein hoitokodissa äitinsä luona vieraileva tytär. Kaikki muutkin siellä vanhempiaan tapaamassa käyvät ja esim. omaisten hoitorinkeihin osallistuvat ovat naisia eli siis tyttäriä. Poikien vanhemmat eivät ilmeisesti sitten tarvitse hoitoa.
Tätähän kannattaisi todella tutkia, että lapsentekoiässä olevien kannattaisi yrittää saada vain poikalapsia. Silloin he säilyvät tervepäisinä ja kyvykkäinä ilman apua viimeiseen henkäykseensä asti. Jos he saavat yhdenkin tyttären, he alkavat tarvita apua ja terveydenhoitoa ja seuranpitoa sitten siinä iässä, kun se tytär on noin viisikymppinen, tai jopa alle sen.
Tämähän oli tietysti sarkasmia, jonka tarkoitus oli viestittää: mikseivät muistisairaiden pojat koskaan hoida vanhempiaan, vaan se jää meille tyttärille.
Vierailija kirjoitti:
Eipä tuo sinun alzheimer-juttusi ihan kaikkien kohdalla pidä paikkaansa. Tuttu on ikänsä liikkunut, syönyt terveellisesti, harrastanut aivojumppaa, tehnyt työkseen vaativia laskutehtäviä vaativia töitä. Ja kas, silti sairastui alziin. Että yksilöitä kaikki ollaan ja toki terveet elämäntavat voivat suojata, mutta monet sairaudet saattavat silti osua kohdalle.
Se on tieteen vallitseva näkemys, ei mikään ”jonkun kirjoittajan alzheimer-juttu”. Toki tieteen voi kiistää vaikka salaliittoteoriana, sehän on viime vuosina muodikastakin. Ja jokaisella naisellahan on noissa ikäluokissa terveellinen ruokavalio, jos heiltä itsestänsä kysyy. Suurin osa ei edes ymmärrä että ne voileivälle aamuin illoin laitettavat kalkkunaleikkeleet ja lounaaseen ja päivälliseen laitettavat liemikuutiot ovat prosessoituja lihatuotteita ja ultraprossessoitua ruokaa, vaan Alzheimerille altistavia elintarvikkeita syödään joka aterialla ja kutsutaan niitä nimellä terveellinen kotiruoka.
Miehetkö muka syövät terveellisemmin? Paljon pahempia ne maksalaatikot, makkarat ja kinkkuleikkeleet on mitä joku yksittäinen liemikuutio.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oi kun olisin saanut rakkaan äitini asumaan kanssani ulkomaille. Ei olisi ollut mitään pelättävää. Päinvastoin.
Asua Lapin korvessa ihan yksin.Siellähn asuu sisäänpäin lämpiävää kansaa, ei ole suuremmin tuttavia.
Minun rakkaalla äidillä oli kovin kohtalo mitä ihminen voi saada.
Itse asiassa Lappi on nykyään varmasti Suomen kansainvälisimpiä asuinpaikkoja.
Näin on. Helsinki on ihan hyvä pääkaupunki, mutta turhan syrjässä.
Miehetkö muka syövät terveellisemmin? Paljon pahempia ne maksalaatikot, makkarat ja kinkkuleikkeleet on mitä joku yksittäinen liemikuutio.
Lukutaito? Sanottiin että jos naisilta itseltään kysytään, niin kaikilla heillä on terveellinen ruokavalio. Siinä sanottiin, että naiset eivät usein itse edes tiedosta syövänsä Alzheimerille altistavasti. Miehistä ei siinä sanottu mitään. Samaa terveellisen kotiruuan kulttiin sinäkin taidat kuulua kun liemikuutiotkin ovat maittava osa terveellistä ruokalzvaliota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niinpä. Nykyään on vain aika vaikea syödä täysin terveellisesti. Parhaiten se onnistuu yksineläjälle, joka voi määritella sen oman ruokavalionsa ja tehdä ruokansa ihan itse ja vain itselleen. Nämä ihmiset voi sitten olla ystäville ja sukulaisille juuri niitä rasittavia tapauksia, joita ei mielellään kutsu luokseen syömään, kun "mikään ei kelpaa."
Olen itse syntynyt 50-luvulla ja uskoisin, että vielä 60-luvullakin kaupoista sai aika lailla puhdasta luomuruokaa. Maitoakin oli vain yhtä lajia eikä mitään rahkoja ja jugurtteja ja vastaavia ollut minun lapsuudenkotini ruokavalioissa ikinä. Pullat ja piirakat leivottiin kotona ja monin paikoin vielä leivätkin.
Mutta kyllä vain muistihäiriöisia vanhuksia oli minunkin nuoruudessani. Heitä vain sanottiin vanhuudenhöppänöiksi.
https://tekniikanmaailma.fi/tutkimus-prosessoidun-lihan-syonti-vanhenta…
Täältä selkokielistä tekstiä yhdestä osasta ruokavalziota. Jos ei dementia kohdalle osukaan lihansyönnillä, niin silti on hyvät mahdollisuudet kognitiivisten taitojen heikentymiseen ilman dementiaakin. Sitten vaan tänne määkymään että se on geeneistä ja sattumasta kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niinpä. Nykyään on vain aika vaikea syödä täysin terveellisesti. Parhaiten se onnistuu yksineläjälle, joka voi määritella sen oman ruokavalionsa ja tehdä ruokansa ihan itse ja vain itselleen. Nämä ihmiset voi sitten olla ystäville ja sukulaisille juuri niitä rasittavia tapauksia, joita ei mielellään kutsu luokseen syömään, kun "mikään ei kelpaa."
Olen itse syntynyt 50-luvulla ja uskoisin, että vielä 60-luvullakin kaupoista sai aika lailla puhdasta luomuruokaa. Maitoakin oli vain yhtä lajia eikä mitään rahkoja ja jugurtteja ja vastaavia ollut minun lapsuudenkotini ruokavalioissa ikinä. Pullat ja piirakat leivottiin kotona ja monin paikoin vielä leivätkin.
Mutta kyllä vain muistihäiriöisia vanhuksia oli minunkin nuoruudessani. Heitä vain sanottiin vanhuudenhöppänöiksi.
Pullat ja piirakat eli sokeri ja vehnäjauhon lyhytketjuinen hiilihydraatti ovat sitä ruokavalzion kulmakiveä, olivatpa luomusokeria tai eivät.
Vierailija kirjoitti:
Niinpä. Nykyään on vain aika vaikea syödä täysin terveellisesti. Parhaiten se onnistuu yksineläjälle, joka voi määritella sen oman ruokavalionsa ja tehdä ruokansa ihan itse ja vain itselleen. Nämä ihmiset voi sitten olla ystäville ja sukulaisille juuri niitä rasittavia tapauksia, joita ei mielellään kutsu luokseen syömään, kun "mikään ei kelpaa."
Olen itse syntynyt 50-luvulla ja uskoisin, että vielä 60-luvullakin kaupoista sai aika lailla puhdasta luomuruokaa. Maitoakin oli vain yhtä lajia eikä mitään rahkoja ja jugurtteja ja vastaavia ollut minun lapsuudenkotini ruokavalioissa ikinä. Pullat ja piirakat leivottiin kotona ja monin paikoin vielä leivätkin.
Mutta kyllä vain muistihäiriöisia vanhuksia oli minunkin nuoruudessani. Heitä vain sanottiin vanhuudenhöppänöiksi.
Näitä pullantuputtajia kutsutaan kuntoilu- ja fitnesspiireissä nimellä roskantyöntäjät (englanniksi crap pushers). Toki pullaa voi tarjota mutta juuri nämä tyypit jotka ovat päättäneet että kaikki syö nyt pullaa on tosi rasittavia. Jos ei edes halua kutsua kylään ihmisiä jos ne eivät suostu syömään roskaa, tunne on varmaan molemminpuolinen. Oikeastiko se että saa päättää siitä mitä vieraat syövät on edellytys vierailulle, sama se seurasta? 😝
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän aloittajaa tavallaan, mutta ehkä se auttaisi häntä sietämään vanhempiaan paremmin, jos hän miettisi vanhempiensa historiaa; millaisissa oloissa he ovat lapsuutensa viettämään, miten raskaita töitä ovat joutuneet tekemään tai onko töitä ollut ollenkaan. Jokaisella ihmisellä on oma historiansa, mikä vaikuttaa hänen ajatuksiin, tunteisiin, käytökseen niin hyvässä kuin pahassa. Nuorempi sukupolvi ei ehkä ymmärrä, miten vähään tyytyväisiä vanhemmat ihmiset aidosti ovat. Ja seuraava sukupolvi kasvattaa aina lapsensa enemmän tai vähemmän eri lailla kuin edellinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen meistä vanhenee, kannattaa miettiä myös heidän kannalta asiaa jos ovat sen ansainneet (oma isäni ei ole ansainnut ajatustakaan). Eli jos päivän kohokohta on se naakan ihmettely ja 10 vuoden takaisen saman jutun kertominen, niin mikä ilonaihe se mahtaa olla jos oma lapsi tulee kylään? Eli olisiko se vielä parempi käydä kyläilemässä jos aikaa on?
Tässä ollaan juuri asian ytimessä: jotkut vanhat ihmiset ovat rakastettavia ja heidän luonaan mielellään vierailee. Jotkut ovat luotaantyöntäviä, heidän luonaan ei mielellään vieraile. Ikäkysymys tämä ei ole, vaan yksilö- ja luonnekysymys.
Ja ilman muuta sama toisin päin: eivät kaikki lapset ole vanhemmilleen mieluisia, ei heitä vanhempi halua tavata. Ei siinäkään mitään, näin se joskus käy.
Itse en puhuisi 'ansaitsemisesta', se on vähän samanlainen ilmaus kuin tämä, että lapset olisivat jotain vanhemmilleen velkaa. Ei tämä ole vaihdantataloutta tai puolin tai toisin toisesta hyötymistä.
Toivottavasti kuitenkin he jotka nyt saavat vanhemmiltaan lastenhoitopalveluja ja muuta apua muistavat lupauksensa sitten vanhana käydä ees katsomassa.
Lapsiperheet täällä vauvalla harrastavat tuota vaihdantataloutta. Jos ei meitä auteta haluaamaamme määrää jne. Välit poikki.
Minkä lupauksen? Juuri se on sitä vaihdantataloutta ja velkasuhdetta.
Sitä vartenhan he ovat lapsia tehneet, että on kuka heistä vanhempana huolta pitää. Lapsettomien ikätovereiden naamaan on vuosikymmeniä hierottu sitä, että kuka sinusta huolta pitää kun vanhaksi tulet. Katkeruus on kova kun kolmesta omasta lapsesta joku ei ole edes vuosittain tavattavissa.
1990-luvulla syntyneet ovat ensimmäinen ikäpolvi, jotka ovat syntyneet koska heidät on haluttu, ja juuri siinä menee myös suunnaton murros tunnetaitojen kohdalla. 1970-luvun huippuvuosina kolmannes raskauksista keskeytettiin, ja voi miettiä kuinka moni syntyi vahinkona kun lapsia kuului tehdä tai mama oli vähän sloppy eikä huomannut raskautta ajoissa.
Jos tuo on totta, mitä kirjoitit 70-luvun huippuvuosista (en itse ole asiaa edes ajatellut, joten en tiedä), niin se varmaan johtui siitä, että silloin abortti oli jo helpommin saatavissa. Muistan vieläkin yhden vanhemman siskoni ystävän, joka tuli 60-luvulla vahingossa raskaaksi ja yritti saada abortin, mutta ei saanut. Se evättiin ihan vain sillä, että olet nuori ja terve ja pystyt saamaan terveen lapsen. Mitään merkitystä ei ollut sillä, että hän joutui opintonsa keskeyttämään eikä ollut mitään tietoa, millä hän sen lapsen elättäisi. Siskoni puhui tästä myöhemmin, kun ihmeteltiin, että miksi se lopetti opiskelunsa.
No, me ihmiskunta olemme varmasti suurimmaksi osaksi ns. vahinkoraskauksien tuloksia. Ja siksi olemme ylipäätään olemassa. Ihan siis siksi, että raskauksia ei ole ollut kovin helppoa keskeyttää menneinä muinaisina aikoina ja oletuksena on ollut, että lapsia pitääkin syntyä. Lapset on otettu vastaan Luojan lahjoina ja ei siitä sen enempää. Ei minuakaan ole suunniteltu, eikä kuulemma järin kovasti siskoanikaan ja kaikkein vähiten minua 12 vuotta nuorempaa pikkusisarustani. Äiti oli ollut kuulemma kauhuissaan, kun huomasi vielä "vanhoilla päivillään" olevansa raskaana.
Silti tässä on oltu ja eletty ja kohtuullisen hyvin pärjätty.
Ja nyt kun on hyvät ehkäisymenetelmät ja abortit vapaasti saatavana, meitä uhkaa se, että meitä on liian vähän ja aina vain vähemmän. Ja mitä vähemmän meitä on, sen suuremmat paineet meitä kohtaa, kun pitäisi huolehtia omista vanhemmistammekin. Jos lapsia on kymmenen, niin kyllä sieltä aina jokunen löytyy huolta pitämään ja muutenkin paineet jakautuu tasaisemmin, kuin jos vertaa siihen, että on vain yksi lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinpä. Nykyään on vain aika vaikea syödä täysin terveellisesti. Parhaiten se onnistuu yksineläjälle, joka voi määritella sen oman ruokavalionsa ja tehdä ruokansa ihan itse ja vain itselleen. Nämä ihmiset voi sitten olla ystäville ja sukulaisille juuri niitä rasittavia tapauksia, joita ei mielellään kutsu luokseen syömään, kun "mikään ei kelpaa."
Olen itse syntynyt 50-luvulla ja uskoisin, että vielä 60-luvullakin kaupoista sai aika lailla puhdasta luomuruokaa. Maitoakin oli vain yhtä lajia eikä mitään rahkoja ja jugurtteja ja vastaavia ollut minun lapsuudenkotini ruokavalioissa ikinä. Pullat ja piirakat leivottiin kotona ja monin paikoin vielä leivätkin.
Mutta kyllä vain muistihäiriöisia vanhuksia oli minunkin nuoruudessani. Heitä vain sanottiin vanhuudenhöppänöiksi.
Näitä pullantuputtajia kutsutaan kuntoilu- ja fitnesspiireissä nimellä roskantyöntäjät (englanniksi crap pushers). Toki pullaa voi tarjota mutta juuri nämä tyypit jotka ovat päättäneet että kaikki syö nyt pullaa on tosi rasittavia. Jos ei edes halua kutsua kylään ihmisiä jos ne eivät suostu syömään roskaa, tunne on varmaan molemminpuolinen. Oikeastiko se että saa päättää siitä mitä vieraat syövät on edellytys vierailulle, sama se seurasta? 😝
No tämmöistähän se on. Täälläkin on valiteltu sitä, että ihmisillä on niitä omia ruokavalioitaan, jotka ei perustu mihinkään, kun ei ole edes mitään allergiaakaan. Sille ihmiselle se kuitenkin perustuu johonkin, mitä se sitten onkin. Minä en esim. syö kanaa ihan vain siksi, että se on minusta pahaa. Kypsän kanan hajukin on minusta yököttävää. Niin on ollut aina enkä ole oppinut sitä syömään, kun en edes katso sen olevan välttämätöntä. Onhan sitä muutakin ruokaa olemassa. Nälkäkuoleman uhatessa tietysti söisin sitten sitäkin.
Mikä muuten määritellään "pullaksi?" Pullia ja pullamaisia tarjottavia on pilvin pimein. Pullakahvit ei aina tarkoita sitä, että kahvin kanssa on joku sokeripulla tai voipulla tai pullapitkoa tai viineri. Se voi tarkoittaa ihan vaikka jotain mustikkapiirakkaa tai torttua tai kakkua tai munkkirinkeliä tms. Yleensä nyt kumminkin jotain makeata. Meillä on töissä yksi ihminen, joka ei koskaan syö mitään makeata. Ei siis mitään. Ei jäätelöäkään. Ei kuulemma banaaniakaan, koska se on niin imelää. Kahvin kanssa hänellä on usein joku ns. suolainen pala. Ei kukaan meistä häntä siitä moiti. Mutta on joskus hänen itsensä kanssa puhuttu, että eikös ihminen kuitenkin tarvitse sitä sokeriakin edes jossain määrin. Hänen mielestään hän saa sitä kyllä ihan muusta ravinnostakin ja niistä joistakin hedelmistä, jotka hän kelpuuttaa. En ole ravitsemusasiantuntija, joten en tiedä sen enempää. Ja jännä juttu, että hän ei todellakaan ole mikään laiheliini, vaan sanoisinko, että ihan hiukkasen ylipainoinenkin, ainakin jos verrataan tähän nykyiseen ihannepainoon.
No nyt tämä ketjun aihe taisi poiketa ihan sivuraiteelle, alkuperäinen aihehan oli vanhojen vanhempien luona käyminen.
Kyllä se päiväkahvipulla on hyvä vanhuksellekin. Ei vanhus enää tarvitse mitään fitnes-ruokavaliota. Vaan monipuolista josta riittävästi kaikkea. Olipa alz tai ihan terve.
Terveisin 82 v joka syö lihaa, kanaa, kalaa, perunaa, pullaa, leipää. Joskus ruis, joskus vaalea.
Ohi aloittajan aiheen, mutta muistisairauksista. Olen nyt melko iäkäs ihminen. Syntynyt 50-luvulla, syönyt silloin mitä pienituloisessa perheessä syötiin. Nyt olen syönyt joidenkin mielestä hyvink7n epäterveellisesti. Tykkään makeasta, pullasta, makkarasta, liemikuutioita käytän, jonkin verran eineksiä, liian vähän vihanneksia ja hedelmiä yms. Liikuntaa en harrasta kuin kävelemällä kun ei ole autoa. En ole ollut ikinä liikunnallinen, ylipainoakin on nykyään. Jne. Eli olen todella huono esimerkki terveellisestä elämästä.
Toisaalta minulla on ystäviä ja sosiaalista elämää, välillä luppopäiviä, joita tarvitsen myös. Luen paljon, teen ristikoita, olen kiinnostunut seuraamaan asioita, otan selvää ja pähkäilen turhaakin tietoa, hoidan itse asiani jne. Asun yksin, jo pitemmän aikaa. Perhettä on kyllä ollut. Heihin hyvät välit. Olen ulospäin suuntautuva puhelias ja yleensä positiivinen. Osaan olla vakavakin ja miettiä syvällisiä.
Nyt kun oli ajokortin määräikasuusimisen muistitesti niin sain siitä täydet pisteet ja vielä kehujakin. Itsellä ainoastaan nimet tuppaavat joskus unohtua, mutta se on kuulemma normaalia tässä iässä. Nimi tulee kuitenkin mieleen kun on hetki mennyt. Eli ei aina ole niin, että jos on terveelliset elintavat niin säästyy tai jos päinvastoin niin ei säästy. Edesmenneillä iäkkäänä kuolleilla vanhemmilla järki pelasi loppuun saakka, ehkä on geeneistäkin osaltaan kiinni. Huonoista oloista hekin lähtöisin. Tai sattumasta, ihmisen omasta luonteesta, mistä lieneekään. Minua aina harmittaa nämä saarnat, että elintavat ratkaisevat niin paljon. Ei aina, esimerkiksi minulla ei ole myöskään vielä mitään lääkärin määräämää säännöllistä lääkitystä. En käy lääkärissä kuin harvoin.
Elintavat jonkinverran ja joillekkin vaikuttavat, mutta se ei ole asian koko kuva. Muistisairauteen voi sairastua kuka tahansa.
Vauvapalstalla kun ollaan, korostuu varmaan hyvinkin noin. Mutta tarkoitin ihan oikeassa elämässä yleensä.