Lasten kehitykseen suurin merkitys on kavereilla. Miten olette huomioineet tämän?

Kaverit muuttuvat vanhempia tärkeämmiksi jo kouluun mennessä ja koulunaloitus on ratkaisevan tärkeä muutenkin koko lapsen opiskelu-uralle. Se raha ei auta mitään enää siinä vaiheessa, kun lapset ovat muuttaneet pois kotoa. Tärkeintä on saada lapsi ensimmäiseltä luokalta lähtien hyvään kouluun hyvällä alueella.

Vierailija:

Moni tekijä vaikuttaa elämänkulkuun. En kyllä ymmärrä, että miten muka lyhyt kotihoito takaisi mitään? siis taloudellisesti. Jos menee töihin lpasen olessa 3v, niin kyllä siinä ehtii kerätä rahaa. Kallis omakotitalo ei takaa mitään, hyvällä alueella voi asua vuokrallakin.

paljon on sillä välillä kaikkea.



mutta typerää on vetäytyä kasvatusvastuusta sillä verukkeella että lapsen pitää itse saada päättää.



43

Esimerkiksi juuri nyt vaikkapa Etuovesta ei löydy yhtään vuokra-asuntoa edes kohtalaiselta alueelta. Ja silloin jos niitä on, niiden hinnat ovat vähintään samat kuin jos maksaisi lainaa pitkällä laina-ajalla. Vai maksaisitko itse vuokraa 1300 euroa kuussa rivarinpätkästä, jonka saisit ostettua 180 000 eurolla?

Kyllä luulen, itse asiassa tiedän. Jos olet yhtään opiskellut kehityspsykologiaa tai kasvatuspsykologiaa niin tiedät sinäkin.



Ja minä en todellakaan kasvata lapsia pullossa, opetan tekemään valintoja. (Sekin siis valintakysymys millaisten kaverien kanssa kannustan häntä pyörimään).



Perheemme on jopa aika boheemi ja täällä asuu murrosikäisiäkin lapsia.

ainoastaan sanottiin, että lapselle voi antaa maailmaa isommankin palan nähtäväksi. Se on kasvatusta kun se pala käsitellään ja pohditaan yhdessä läpi. Se tekee siitä tavasta työläämmän, mutta lapselle varmasti antoisamman.

43

Vierailija:

Kyllä luulen, itse asiassa tiedän. Jos olet yhtään opiskellut kehityspsykologiaa tai kasvatuspsykologiaa niin tiedät sinäkin.

Ja minä en todellakaan kasvata lapsia pullossa, opetan tekemään valintoja. (Sekin siis valintakysymys millaisten kaverien kanssa kannustan häntä pyörimään).

Perheemme on jopa aika boheemi ja täällä asuu murrosikäisiäkin lapsia.

Se minkälaisilla periaatteilla kannustaa valitsemaan kaverinsa onkin tärkeää. Kannustatko lastasi valitsemaan seuraa, jossa viihtyy, kokee olonsa hyväksytyksi ja turvalliseksi? Aikuisen näkökulmasta lapsen oma valinta ei aina näytä parhaalta. Lapselle ne kaverit ovat se turva teinivuosien myrskyissä (vanhemman roolia lainkaan väheksymättä). Lapsen on luotava niinä teinivuosina (ja nuorena aikuisena) se maailma, jossa ikänsä elää. Tärkeintähän on, että ihminen on itse elämäänsä tyytyväinen

Olen muuten törmännyt moneen ns. 10 oppilaaseen ja hyvän perheen lapseen, jotka ovat teineinä aivan rikki, koska kokevat heihin kohdistetut odotukset kohtuuttomiksi ja mahdottomiksi täyttää. Heikossa itsetunnossa on monen päihdeongelman ja syrjäytymisen pohja.

Lapseni koulukaan ei ole paras mahdollinen ja mietinkin hänen siirtämistään parempaan kouluun nyt kun pystyy jo itse liikkumaan julkisilla. Voi olla, että ehdotan, että menisi muualle kuin oman alueen yläasteelle. Ymmärrän hyvin ap:n pointin ja yritän vaikuttaa kavereihin harrastusten kautta. Tutustutin lapseni jo alle kouluikäisenä kahteen vaativaan, aikaa vievään ja valitettavasti myös kalliiseen harrastukseen ja kannustan häntä niissä ja säästän kaikessa muussa, että ne ovat mahdollisia. Monet ihmettelevät, miksi en vaadi tyttöäni lopettamaan ainakin toista näistä, jotta pääsisimme esimerkiksi lomamatkoille joskus. Harrastukseksi lapselle kuulemma riittäisi hyvin koulun liikuntakerho kerran viikossa. Itse uskon, että nämä harrastukset ovat lapseni kehitykselle tärkeämpiä kuin viikko etelässä kerran vuodessa.

Arvostan muita arvoja. Ystävällisyyttä, empaattisuutta, toisten huomioon ottamista jne. Eli arvomaailmani aika humaani.



Pidän kyllä myös hyvää koulua arvossa. En suostuisi laittamaan lastani pahamaineisen lähiön kouluun vaan paremman alueen kouluun, mielellään vähän pienempään kuin jättisuureen.



Itse olen rikkaasta perheestä ja asunut hyvällä alueella, en näe sitä mitenkään pelastavana tekijänä lapsen tulevaisuudelle. Toki turvaa se tuo ja sitä, että pystyy tarjoamaan lapselle hyvät harrastukset jne.



Omat lapseni yritän kasvattaa niin, etteivät he olisi kovin materialistisia, eli leluja meille ei ostella jatkuvasti vaan katsotaan, että nekin tähtäävät pääasiassa jotenkin kehittymiseen. Kuitenkin tärkein arvoni kasvatustyössä on se, että lapselle kehittyy hyvä itsetunto, sillä pärjää pitkälle ja pystyy tekemään valintoja, esin. kokeilenko huumeita vai en (huom. kaveripiirin painostus)

huonosti, alkoi mennä jo ala-asteen lopulla tai viimeistään yläasteella. Olen itse kasvanut yhden yläasteen maalaiskunnassa ja koulussa siis oli aivan kaikenlaisista perheistä lapsia. Ja nyt kolmikymppisenä olevaa tilannetta minun kokemukseni mukaan ennustaa parhaiten se, missä porukoissa liikkui yläasteella. Esimerkiksi nyt vankilassa on luokkakavereistani se, joka on hyvästä perheestä joka suhteessa, jonka sisaruksilla menee hyvin ja on aina mennytkin ja jolla itselläkin meni hyvin vielä ala-asteella, kunnes luokkakaveriksi muutti toiselta paikkakunnalta alkoholistiperheen hulivilipoika, jonka kanssa ystävystyivät ja joka vei tämänkin pojan mukanaan niihin pahimpiin porukoihin. Tämä muualta muuttanut on jo kuollut. Yksikään oman luokka-asteeni kympin oppilaista ei ole ainakaan näkyvästi päihdeongelmainen tai syrjäytynyt, vaan hyvissä ammateissa, suurin osa perheellisiä ja ihan perusonnellisen oloisia.

Vierailija:

Olen muuten törmännyt moneen ns. 10 oppilaaseen ja hyvän perheen lapseen, jotka ovat teineinä aivan rikki, koska kokevat heihin kohdistetut odotukset kohtuuttomiksi ja mahdottomiksi täyttää. Heikossa itsetunnossa on monen päihdeongelman ja syrjäytymisen pohja.

Vaan esim. urakeskeisen perheen teini, johtuen siitä ettei lapselle ole aikaa ja hoidossa ollaan jo pienestä pitäen ja paljon. Tässä yhteydessä voisi tietenkin keskustella myös päivähoitomme laadusta.



Samoin rikki menee helpommin teini jos elänyt päihdeperheessä tai muuten mielenterveysongelmien kanssa kamppailevien kanssa (työttömyys)

Ja niitä kympin oppilaita oli eniten meissä, jotka olimme päiväkodissa jo alle vuoden vanhoina. Tietysti tuolloin kotona hoidettuja oli yleensäkin tosi vähän, joten se, että osalla heistä menee nykyisin tosin huonosti, ei varmasti merkitse mitään ja oli meidän luokalla yksi tyttö, joka tuli päiväkotiin vasta neljävuotiaana ja aina menestyi hyvin.

Vierailija:

Vaan esim. urakeskeisen perheen teini, johtuen siitä ettei lapselle ole aikaa ja hoidossa ollaan jo pienestä pitäen ja paljon. Tässä yhteydessä voisi tietenkin keskustella myös päivähoitomme laadusta.

Samoin rikki menee helpommin teini jos elänyt päihdeperheessä tai muuten mielenterveysongelmien kanssa kamppailevien kanssa (työttömyys)

Vierailija:

Hyvä itsetunto ohjaa sitten tulevaisuudessa lapsia tekemään oikeita ratkaisuja niin kavereiden kuin muidenkin valintojen suhteen.

Sillä on taatusti enemmän merkitystä kuin asuinalueella tai vanhempien ammateilla tai varallisuudella.

Olen samaa mieltä tästä, keinoista en ehkä noin musta-valkoisesti (siis että vain kotihoidolla olisi positiivista vaikutusta, muitakin oikein hyviä vaihtoehtoja onneksi on). Lisäksi on hyvä, että vanhemmat jaksavat olla aidosti läsnä lapsilleen, ei vain paikalla. Ja että he osoittavat myös olevansa lapsen asioista positiivisella tavalla kiinnostuneita - teinistäkin tuntuu oikeasti tosi hyvältä, jos äiti/isä kysyy, miten menee, vaikka vastaus viestisikin joskus jotain ihan muuta.

Asuinalueen valinnassa ollaan pähkäilty asiaa ensisijaisesti niin, että on mukavaa, että lähistöllämme asuu tärkeitä läheisiä ja ystäväperheitä (tässä tärkeysjärjestyksessä). Lisäksi turvallisuus ja kiireettömyys on tärkeää. Keskiluokkaisuus on myös pop, joskin vähempi tärkeää. Mulla on sellainen fiilis, että suurimmat ongelmat löytyy yleensä ääripäistä - myös rikkaasta sellaisesta (esim. huumeet)... Toki tämäkään ei ole musta-valkoista.

Kaverivalintoihin on aika vaikea puuttua, ellei sitten näe jonkun olevan oikeasti haitaksi lapsensa psyykkiselle kehitykselle. Haluan kuitenkin uskoa, ettei terveellä itsetunnolla varustettu lapsi kaveeraa itseään kaltoinkohtelevien lasten kanssa. Oma äitini tosin puuttui aika jyrkästi yhden " huonon seuran" kanssa kaveeraamiseen aikanaan (ei tosin lapsen perheen vaan hänen oman käytöksensä takia), ja jälkikäteen ajateltuna se oli tosi rohkea ja ainoa oikea valinta.

Vaikeita asioita, mutta terve itsetunto kyllä pelastaa oikeasti tosi monelta vaikeudelta!

Juuri viimeisimmässä Anna-lehdessä oli, että 50% naisista sairastaa masennuksen jossain elämänsä vaiheessa. Ihan kuka vaan ihminen voi mennä rikki. Silloin ei ole tärkeää oman yhteisön koulutustasolla, asuinalueella tai muulla vastaavalla. Silloin on tärkeintä, että on edes yksi ihminen, joka oikeasti välittää.



Kuka luulee, ettei lähiössä voi olla onnellinen? Mikä harha täällä vallitsee, että kallis asunto ja korkeakoulutus takaavat onnen? Myös aikuinen ihminen voi olla onnellinen vähemmällä. Kummallisia käsityksiä elämästä täällä vilisee.

Mutta ihmisillä on kamalan erilaisia elämänkohtaloita. Tunnollisin tuntemani äiti on yh-lastenhoitaja, vähätuloinen - mutta kasvattaa lapsensa tosi hienosti, panostaa kehittäviin harrastuksiin, yhdessäoloon ja muiden huomioon ottamisen.

Minusta ns. hyvä perhe on sellainen, jossa lapsista välitetään, heitä kasvatetaan rehdeiksi ja muut huomioiviksi. Lapsille ei anneta huonoa roolimallia dokaamalla ja rellestämällä, rikoksia tekemällä tai vaikkapa nyt äärirasistisia elämänarvoja välittämällä.

Vierailija:

Vierailija:

Kaverivalintoihin on aika vaikea puuttua, ellei sitten näe jonkun olevan oikeasti haitaksi lapsensa psyykkiselle kehitykselle. Haluan kuitenkin uskoa, ettei terveellä itsetunnolla varustettu lapsi kaveeraa itseään kaltoinkohtelevien lasten kanssa.

Minä en luota kamalasti varsinkaan ala-asteikäisten lasten harkintakykyyn. Kaltoinkohtelevia lapsia he varmaankin osaavat välttää, mutta eivät välttämättä ymmärrä, missä määrin muiden lasten toiminta on muuten järkevää ja mitkä seuraamukset sillä on tai mahdollisesti on heille (siis jos ko. lapset suhtautuvat heihin ystävällisesti, mutta houkuttavat mukaan ihan koheloihin juttuihin).

-5-

kaikki menivät samaan kouluun ja olivat tekemisissä monenlaisten ihmisten kanssa. Kaikkien oli pakko elää yhdessä, vaikka taustat vaihtelivat paljonkin. Koen tämän nykyään vahvuudekseni, tulen toimeen kenen kanssa vaan. Yläasteella sitä sitten haettiin itse samanhenkisten kavereiden seuraa, nykyiset vanhimmat kaverini ovat tuolta ajalta.



Nyt elän kaupungissa, ja olen kyllä selvillä eri asuinalueiden, koulujen yms vaikutuksesta. Omat lapseni pyrin saamaan ns. hyviin kouluihin, ja nykyiseltä asuinalueelta muutamme pois ennen kouluikää, koska on " rupulähiö" . Oman taustani huomioonottaen tunnen hieman surua, koska joudun tällaisia päätöksiä tekemään, ja samalla rajaamaan lasteni kokemuspiiriä, mutta Suomi on hyvin erilainen maa nykyään, ja elämä 2000-luvun kaupungissa ei ole samanlaista kuin elämä maaseudulla 80-luvulla...

Jos ns. parempi porukka aina vaan muuttaa omille seuduilleen, niin varmasti saadaan aikaiseksi lähiöitä, joissa vain juoppoja, nistejä, yms. hylkiöitä. Mutta myös he lisääntyvät. Eivät heidän lapsensa ole ansainneet tulla kohdelluiksi hylkiöinä ja toisenluokan kansalaisina, sullottuina huonoihin kouluihin vailla tulevaisuuden mahdollisuuksia. Myös te vaikutatte kaikkeen tähän.

Olemme valinneet lasten päiväkodin ja asuinalueemme niin, että todennäköisesti suurin osa lapsista on ns. hyvistä perheistä. Opettajan ammatissani olen huomannut, että alueilla, joissa on paljon mm. kaupungin vuokra-asuntoja, on enemmän moniongelmaisia lapsia kuin omistusasuntovoittoisilla alueilla. Tämä on valitettavaa ja kuulostaa provosoinnilta, mutta näin vain on eikä sille kai mitään voi. Minusta vuokra-asuntoja ei pitäisi rakentaa kaikkia yhteen paikkaa, koska näin jotkut asuinalueet muuttuvat hyvin ongelmaisiksi.



Valikoimme suoraan lasten kavereita, jos on tarvis. Vielä ei ole tarvinnut puuttua kaverivalintoihin, koska kaverit ovat läpäisseet " seulamme" . Erityisesti esikoisen kohdalla yritetään olla tarkkoja, kun ei ole tuo omakaan lapsi aivan ongelmaton neurobiologisista syistä johtuen. On vaikutuksille hyvin hyvin altis.



Uhrauksia joutuu tietysti tekemään ja olemme esimerkiksi molemmat työelämässä juuri sen vuoksi, että voimme asua omakotitalossa ns. hyvällä alueella.



Vanhemmat vastaavat lapsistaan ja kasvattavat, mutta kaveripiirin merkitys on hyvin suurikouluiän alettua!

Meidän tyttö leikkii paljon naapureiden lasten kanssa (lestadiolaisia) ja vaikka samanikäisiä ovatkin, niin meidän tyttö on huomattavasti kypsemmän ja reippaamman oloinen kuin kaverit.



Johtunee vain puhtaasti siitä, että " me tavalliset" ihmislapset saamme nykyään niin paljon kaikenlaista virikettä ja informaatiota television ja muiden välineiden välityksellä, kun taas lestadiolaisilta puuttuu nämä jutut kokonaan. Ovat siis vielä täysin lapsia verrattuna meidän tyttöön. Kyseessä 6v lapset, ja olen sitä mieltä, että asia on pelkästään hyvä, että ovat tuossa iässä vielä täysin ikäisiään lapsia. Meidän omamme kun on kyllästetty jo näin nuorena kaikenmaailman seksistisillä mainoksilla sun muulla, joilta ei valitettavasti voi kokonaan silmiään sulkea, edes lapsilta (lehdet ym. mainonta)

Olen samaa mieltä kuin ap.



Kavereilla on vähintäänkin yhtä suuri merkitys lapsen elämässä kuin vanhemmilla. Olettaen, että kaikki perusasiat on kunnossa.



Itse olen huomioinut tämän asuinalueen valinnassa, koulun ja harrastusten valinnassa.



Mitään isompia uhrauksia en ole tehnyt, sillä tulotaso ei täällä meilläpäin onneksi määrää sitä, missä voimme asua tai mitä harrastuksia lapsella voi olla.