Kuinka luopua lapsen isän ohjailusta? Se kun on totta, että kamat puuttuu ja homma levähtää jos en ajattele kaikkea kaikkien puolesta.

Vierailija kirjoitti:

Meillä lapset ovat jo aikuisia ja vuosia tavoitteeni oli sama, kuin ap:lla. Lopulta kuitenkin totesin, että minua helpottaa eniten se, että en edes odota mieheltä mitään. Voin pyytää apua jossain yksittäisessä, selkeässä tehtävässä, mutta muuten en odota häneltä mitään. Siis luovutin.

Nyt taistelen sen kanssa, että jos mies joskus harvoin tekee oma-aloitteisesti jotain, niin pitääkö vaan kiitellä, vai voiko sanoa suoraan, että pieleen meni. Olen nyt kallistumassa tuohon jälkimmäiseen. En enää jaksa pelleillä tuonkaan asian kanssa ja näin kannustaa miestä. Esim. Aivan yllättäen mies oli mennyt kauppaan ja katsonut jaetun kauppalistamme. Kysymättä minulta, toi listassa olevat tavarat. Ei toki oikeita versioita niistä, mutta sinänsä toi kyllä. Mistäs sitä mies voisi tietää, että ”maito” tarkoittaa laktoositonta rasvatonta maitoa, eikä laktoosillista kevytmaitoa, jota kukaan perheessämme ei käytä. 

Aikuinen ihminen ei tarvitse kannustusta jokapäiväisestä elämästä selvittymiseen jollei ole jotenkin kehva. Mä sanon ainakin suoraan mikä meni väärin, ja odotan samaa toiselta.

Vierailija kirjoitti:

Tunnistan ilmiön.

Minulla on kokemusta myös päinvastaisesta: äiti ottaa heti vauvan synnyttyä määräysvallan kaikesta, myös pikkuasioista. Äidin mielestä mies hoitaa lasta väärin, pukee vääriä vaatteita, syöttää väärään aikaan, vaihtaa vaipat väärin. Mies ei opi eikä kasva vastuulliseksi ja tasavertaiseksi aikuiseksi, jos äiti ei anna tilaa ja hyväksy myös isän tapaa toimia.

Ai niinku meillä, esim. Puki talvipakkasella juuri flunssassa olleelle taaperolle talvitakin alle lyhyt hihaisen, t-paidan.. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kai ymmärrät että maailma ei tuhoudu vaikka kaikki ei toimi niin kuin sinä haluat? Sinun vaatimukset ei ole mikään laki. Muut ei ole velvollisia toteuttamaan sinun tahtoa ihan samalla tavalla kun sinäkään et suostu toteuttamaan muiden tahtoa kun jääräpäisesti vain vaadit sinun tahdon toteutusta

Ihan lapsettomanakin tiedän, että pienen lapsen tarpeet eivät ole mielipidekysymyksiä. Lapsi tarvitsee ruokaa, kuivia vaippoja ja sopivan lämpöisiä kuivia vaatteita. Lääkkeet, jos niille on tarvetta. Paikan, jossa nukkua. Jaa, melkein saman luettelon perusteella pitää varustautua, kun lähtee kissan kanssa reissuun. Vaippojen tilalla hiekkalaatikko ja vaatteita ei tarvita.

Aivan.  Älkää nyt te naisten syyttelijät sentään lähteekö sille linjalle, että ne elämän tavalliset PERUSASIAT olisivat naisten määrittelemiä.

Kyllä sellainenkin asia kuin puhtaus on suorastaan laki.  Ei sitä nainen ole keksinyt, vaan se on nykyaikaisen elämän edellytys.  Toki monille miehille on itsestäänselvyys, että heille löytyy puhtaat vaatteet vaikka juhliin lähtiessä, vaikka eivät olisi itse rikkaakaan ristiin laittaneet asian eteen.

Muistan hyvin ex-mieheni, joka kyllä juhliin lähtiessä putsasi ja puleerasi itseään huolellisesti, kampaili kiharoitaan että on nyt varmasti edustavan näköinen, ja sitten alkoi huuto: Missä mun puku on?  Onko paita varmasti silitetty?  Mikä solmio?  Mitkä sukat mää laitan?  Missä ne on?

Sitten piti vielä kiillottaa kengät, mutta MISSÄ SE LANKKI????   Vaikka oli itse ainoa, joka sitä siinä talossa käytti, joten omilla jäljillään oli.

Kaikki piti eteen kantaa ja suorastaan sormella osoittaa.

Ja sitten kun oli valmis, niin kaikkien muittenkin olisi pitänyt olla valmis samaan aikaan.  Ei puhettakaan, että mies olisi pukenut lapset tai ylipäänsä tehnyt mitään muuta kuin sen mitä oma tarve vaati.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö se mies opi, jos kerran tai pari joutuu lähtemään kesken mökiltä tai juhlista hakemaan unohtuneita ruokia tai vaippoja (ottaa toki karjuvan vauvan reissulle mukaan)?

No tuollaisten miesten kanssa tuo ei toimi koska mies vetää herneen nenään ja karjuu enemmän kuin se vauva. Luultavasti lähtee ovet paukkuen, ottaa auton ja jättää sinut ja huutavan vauvan ilman ruokaa ja vaippoja nalkkiin johonkin korpeen. Miehen mielestä kun koko jupakka on loppupeleissä sinun syytäsi.

Ei tuota peliä voi koskaan voittaa jos äijä on noin latvalaho alunperinkin.

Jos semmoinen vahinko on käynyt, että tämmöisen miehenkuvatuksen kanssa on mennyt lisääntymään, ainoa vaihtoehto on avioero.

Avioerolapsilla on moninkertainen riski tulla sekä väkivallan uhreiksi että sen tekijöiksi. Isä on tyttärien paras henkivakuutus. En siis eroaisi siksi, että mies on hajamielinen, vaan pyrkisin entistä selkeämmin jakamaan vastuualueet ja sulkemaan silmäni miehen vastuulla olevista asioista.

Jakamaan vastuualueet?  Miks pirussa se sulle kuuluu?  Eikös ne pitäisi jakaa yhdessä?

Just tämä.  Tuommoinen "vastuualueiden jakaminen" on juuri sitä metatyötä, joka on AINA  naisen tehtävä mutta sitä ei edes lasketa mihinkään.  Se ei muka ole työtä, vaikka se vaatii jatkuvaa aivojen rasittamista.  Varsinkin kun on kaiken aikaa sitten oltava se valvoja, joka huolehtii, että ne vastuut myös otetaan.  Voihan sitä todellakin sulkea silmänsä ja jättää huolehtimatta, mutta tulos voi olla sitten muuta kuin mitä toivoi.  Vaikea sulkea silmät, jos joku olennainen osa arjen sujuvuudesta brakaa.

Sopikaapa miehen tehtäväksi koululaisen Vilma viesteihin vastaaminen.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä lapset ovat jo aikuisia ja vuosia tavoitteeni oli sama, kuin ap:lla. Lopulta kuitenkin totesin, että minua helpottaa eniten se, että en edes odota mieheltä mitään. Voin pyytää apua jossain yksittäisessä, selkeässä tehtävässä, mutta muuten en odota häneltä mitään. Siis luovutin.

Nyt taistelen sen kanssa, että jos mies joskus harvoin tekee oma-aloitteisesti jotain, niin pitääkö vaan kiitellä, vai voiko sanoa suoraan, että pieleen meni. Olen nyt kallistumassa tuohon jälkimmäiseen. En enää jaksa pelleillä tuonkaan asian kanssa ja näin kannustaa miestä. Esim. Aivan yllättäen mies oli mennyt kauppaan ja katsonut jaetun kauppalistamme. Kysymättä minulta, toi listassa olevat tavarat. Ei toki oikeita versioita niistä, mutta sinänsä toi kyllä. Mistäs sitä mies voisi tietää, että ”maito” tarkoittaa laktoositonta rasvatonta maitoa, eikä laktoosillista kevytmaitoa, jota kukaan perheessämme ei käytä. 

Aikuinen ihminen ei tarvitse kannustusta jokapäiväisestä elämästä selvittymiseen jollei ole jotenkin kehva. Mä sanon ainakin suoraan mikä meni väärin, ja odotan samaa toiselta.

Turha toista kertaa sitten odottaa, että mies tekisi mitään, jos valitusta vaan tulee. Jos odottaa, että toinen käy kaupassa puolestasi, niin kannattaa laittaa listaan se, mitä oikeasti haluat eikä jotain ihan muuta.

Vierailija kirjoitti:

Hassua juuri eilen oli uutinen jossa kerrottiin kuinka suomalaisisät ottavat vastuun lapsiperheen arjesta. Täällä taas on aivan eri meininki.

Tässä on paljon vaihtelua suomalaisperheiden välillä. On vastuuntuntoisia, epäitsekkäitä isiä mutta myös tätä toista ääripäätä.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on kyllä käsittämätöntä, miten miehet todella usein (ei toki aina) alentavat itsensä lasten saannin jälkeen samalle toiminnan ohjauksen tasolle lasten kanssa. Mikään ennakointi tai asioiden järjestely ei onnistu ilman selkeitä ohjeita. Pärjää jotenkuten lasten kanssa, kun lähden reissuun, mutta heti kun palaan kuvioihin kaikki jätetään minun vastuulle ja minun muistini varaan. Kai se elämä on vain mukavampaa niin.

Ja ero tulee sitten aina ihan puskista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö se mies opi, jos kerran tai pari joutuu lähtemään kesken mökiltä tai juhlista hakemaan unohtuneita ruokia tai vaippoja (ottaa toki karjuvan vauvan reissulle mukaan)?

Ei. Siksi tuntuukin vaikealta. :/

 

 

Miehellä huono muisti ja organisointitaidot on hukassa. Ja minä uupunut.

 

T. Ap

Ei miehellä ole huonoa muistia vaan hän tekee tämän tahallaan, koska tietää sinun lopulta hoitavan kaiken.

Ero on ainoa ratkaisu joka saattaa muuttaa miehen kiinnostusta lapseensa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä lapset ovat jo aikuisia ja vuosia tavoitteeni oli sama, kuin ap:lla. Lopulta kuitenkin totesin, että minua helpottaa eniten se, että en edes odota mieheltä mitään. Voin pyytää apua jossain yksittäisessä, selkeässä tehtävässä, mutta muuten en odota häneltä mitään. Siis luovutin.

Nyt taistelen sen kanssa, että jos mies joskus harvoin tekee oma-aloitteisesti jotain, niin pitääkö vaan kiitellä, vai voiko sanoa suoraan, että pieleen meni. Olen nyt kallistumassa tuohon jälkimmäiseen. En enää jaksa pelleillä tuonkaan asian kanssa ja näin kannustaa miestä. Esim. Aivan yllättäen mies oli mennyt kauppaan ja katsonut jaetun kauppalistamme. Kysymättä minulta, toi listassa olevat tavarat. Ei toki oikeita versioita niistä, mutta sinänsä toi kyllä. Mistäs sitä mies voisi tietää, että ”maito” tarkoittaa laktoositonta rasvatonta maitoa, eikä laktoosillista kevytmaitoa, jota kukaan perheessämme ei käytä. 

Aikuinen ihminen ei tarvitse kannustusta jokapäiväisestä elämästä selvittymiseen jollei ole jotenkin kehva. Mä sanon ainakin suoraan mikä meni väärin, ja odotan samaa toiselta.

Turha toista kertaa sitten odottaa, että mies tekisi mitään, jos valitusta vaan tulee. Jos odottaa, että toinen käy kaupassa puolestasi, niin kannattaa laittaa listaan se, mitä oikeasti haluat eikä jotain ihan muuta.

Toimiiko toisinpäin?  Valittaa ne miehetkin.

Mutta kyllä mun mielestä tuo, joka kirjoitti ilmoittavansa suoraan, mikä meni vikaan ja odottaa toiselta samaa, on ihan oikeassa.  Mitä ihmeen peliä tämä miehen ja naisen yhteiselo kuuluisi olla?

Suoraa puhetta pitäisi jokaisen ymmärtää arvostaa.

Sitten on eri asia, jos siitä tulee toisen haukkumista.  Haukkumisen ja suoraan sanomisen raja voi tietysti olla eri ihmisille erilainen, joku loukkaantuu kaikesta ja joku ei välitä mistään.

Mutta jos toisensa tuntee, niin ei pitäisi olla ongelmaa erottaa nämä asiat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä lapset ovat jo aikuisia ja vuosia tavoitteeni oli sama, kuin ap:lla. Lopulta kuitenkin totesin, että minua helpottaa eniten se, että en edes odota mieheltä mitään. Voin pyytää apua jossain yksittäisessä, selkeässä tehtävässä, mutta muuten en odota häneltä mitään. Siis luovutin.

Nyt taistelen sen kanssa, että jos mies joskus harvoin tekee oma-aloitteisesti jotain, niin pitääkö vaan kiitellä, vai voiko sanoa suoraan, että pieleen meni. Olen nyt kallistumassa tuohon jälkimmäiseen. En enää jaksa pelleillä tuonkaan asian kanssa ja näin kannustaa miestä. Esim. Aivan yllättäen mies oli mennyt kauppaan ja katsonut jaetun kauppalistamme. Kysymättä minulta, toi listassa olevat tavarat. Ei toki oikeita versioita niistä, mutta sinänsä toi kyllä. Mistäs sitä mies voisi tietää, että ”maito” tarkoittaa laktoositonta rasvatonta maitoa, eikä laktoosillista kevytmaitoa, jota kukaan perheessämme ei käytä. 

Aikuinen ihminen ei tarvitse kannustusta jokapäiväisestä elämästä selvittymiseen jollei ole jotenkin kehva. Mä sanon ainakin suoraan mikä meni väärin, ja odotan samaa toiselta.

Turha toista kertaa sitten odottaa, että mies tekisi mitään, jos valitusta vaan tulee. Jos odottaa, että toinen käy kaupassa puolestasi, niin kannattaa laittaa listaan se, mitä oikeasti haluat eikä jotain ihan muuta.

En pysty uskomaan, että yksikään mies olisi oikeasti niin tyhmä, ettei olisi kertaakaan katsonut oman kotinsa jääkaappiin ja nähnyt, millaisia tuotteita siellä on. Omalla miehelläni on peräti autismi ja adhd, ja hän osaa kyllä käydä kaupassa ihan ilman mitään ongelmia. Ja lapsenkin hoito sujuu. Jos jotain joskus unohtuu niin osaa sellaisenkin tilanteen hoitaa itse. Eihän tuollaiset ihmiset voi olla edes työelämässä, jotka eivät osaa suorittaa yksinkertaisia tehtäviä ohjeiden mukaan tai itse päättelemällä. 

Kysymys voisi kuulua, miksi mies ei ota vastuuta lapsestaan ja anna uupuneen puolisonsa levätä. Tuohan on vastuun siirtoa, ellei jopa pakoilua. Lapsi ei selviä ravinnotta, myös vaippaikäinen on täysin riippuvainen vanhemmistaan. 

Ehkä itse lähtisin kumppanin kanssa keskustelemaan noista asioista suoraan. Missä se ongelma on, jos ei muista miten helpottaa muistia (lista jonka tarkistaa aina,muistutus puhelimeen) Ja se tosiasia, ettei mikään muutu rutiiniksi, kuin toistolla. Eli tekemään niitä asioita ja opettelemaan. 

Lapsen kanssa oleminen on opettelua, mutta varmasti on joutunut elämässään opettelemaan moniakin asioita. Ei mieskään varmaan jaksaisi vahtia puolison tekemisiä arjessa. Jos toinen lähtee vaikka autolla kauppaan ja se olisi herran hallussa mitä tankkiin on laitettu ja lasinpesunestettä olisi täytetty öljyn sekaan. Ja toinen vain toteaisi kun nää autot nyt on teidän miesten juttu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä lapset ovat jo aikuisia ja vuosia tavoitteeni oli sama, kuin ap:lla. Lopulta kuitenkin totesin, että minua helpottaa eniten se, että en edes odota mieheltä mitään. Voin pyytää apua jossain yksittäisessä, selkeässä tehtävässä, mutta muuten en odota häneltä mitään. Siis luovutin.

Nyt taistelen sen kanssa, että jos mies joskus harvoin tekee oma-aloitteisesti jotain, niin pitääkö vaan kiitellä, vai voiko sanoa suoraan, että pieleen meni. Olen nyt kallistumassa tuohon jälkimmäiseen. En enää jaksa pelleillä tuonkaan asian kanssa ja näin kannustaa miestä. Esim. Aivan yllättäen mies oli mennyt kauppaan ja katsonut jaetun kauppalistamme. Kysymättä minulta, toi listassa olevat tavarat. Ei toki oikeita versioita niistä, mutta sinänsä toi kyllä. Mistäs sitä mies voisi tietää, että ”maito” tarkoittaa laktoositonta rasvatonta maitoa, eikä laktoosillista kevytmaitoa, jota kukaan perheessämme ei käytä. 

Aikuinen ihminen ei tarvitse kannustusta jokapäiväisestä elämästä selvittymiseen jollei ole jotenkin kehva. Mä sanon ainakin suoraan mikä meni väärin, ja odotan samaa toiselta.

Turha toista kertaa sitten odottaa, että mies tekisi mitään, jos valitusta vaan tulee. Jos odottaa, että toinen käy kaupassa puolestasi, niin kannattaa laittaa listaan se, mitä oikeasti haluat eikä jotain ihan muuta.

Jos minulla palaa ruoka pohjaan ja mies sanoo, että se on syömäkelvotonta, minun ei tarvitse enää koskaan tehdä ruokaa? Tuohan kuulostaa tosi mukavalta, ruuanlaitto on alkanutkin tympiä.

Eikä tämä ole edes ainoa ongelma. Sama koskee  tekemistä ei osata tehdä kunnolla eikä oikein juuri mitään.

Viimeksi viime viikolla se oli vessan lavuaarin hajulukon puhdistus. Hän voi sen tehdä, osaa kuulemma kyllä ihan itse. 

Tämähän ei pidä paikkaansa sillä tarvitsee jatkuvasti opastusta lähes kaikessa. 
Lisäksi on hätäilijä, eli pyrkii aloittamaan tekemisen ennen kuin olen sen varmistanut että noin se tehdään, ja tämä johtaa ongelmiin kun tekeminen on jo aloitettu väärin, väärästä kohtaa, tai ihan kokonaan eri asiaa kuin piti tehdä.

Asiaan. Hajulukon purkaminen onnistui hienosti vaikka aloitti työn taas ennen kuin kävin katsomassa miten se  tehdään. Vain vähän kiroilua. Tämä on tyypillistä, purkaminen on helppoa, mutta ei tehdä sitä mitä sen aikana pitäisi tehdä, eli KATSOTAAN miten osat olivat alunperin että osataan laittaa sitten ne takaisin. Myöskään ei katsota että tallessa pysyy käytetyt tavarat ja osat kuten ruuvit, tiivisteet, työkalut. Myöskään ei katsota mennäänkö hommaa tekemään puku päällä tai muissa sopimattomissa vaatteissa jotka eivät saisi likaantua tai joiden puhdistus on vaikea, eli ei osaa katsoa oikeita vaatteita .

Ei pystykään puhdistamaan purkamaansa hajulukkoa koska se ihan oksettaa, joten ekan kerran osallistun tässä kohtaa avaamalla ja pesemällä sen. Kun se pitäisi laittaa takaisin, onkin kesken viestin kirjoitus, kännykkäpeli ja tvohjelma, eli ei pysty kolmea minuuttia odottamaan että olen tehnyt osan työstä joka hänen piti tehdä.

Jatkuu seuraavassa viestissä…

…Jatkuu

Vihdoin alkaa kokoamaan hajulukkoa ja laittamaan sitä paikoilleen. Alkaa kuulua vessasta miten tämä, eiku näin, eikäkö, ja lopulta suora kysymys miten nämä oikein tulee? Keskeytän tekemiseni ja menen auttamaan. Sanon että tuo pohja kierretään tuohon.

Sen jälkeen se tuttu pitkä ohjeistuslista minkä kerron aina kun jotain tekee. Katso että tiivisteet tulee suoraan ja oikeaan paikkaan. Kiristä riittävästi mutta ei liikaa ettei korkaa tai hajoa mikään. Laita osat kohdalleen eikä vinoon ettei mikään falskaa. Kun työnnät hajulukkoa viemäriputkeen niin kun se tuntuu olevan ok, niin työnnä vielä lisää, sillä se pitää työntää syvemmälle. Katso että lattiaan menevä putki allaskaapin alla on kohdillaan, se joskus nousee kun lukkoa laitetaan takaisin.

Mies tulee ”valmiina” vessasta ulos, ja menen katsomaan menikö kerrankin oikein. No ei mennyt. Allaskaapin ylälaatikko on auki, koska kaikki ovet jätetään aina auki. Kun laitan kiinni huomaan ettei se mene kiinni koska lukkoa ei ole työnnetty putkeen riittävän syvälle. Huikkaan tästä miehelle, mutta hänellä olisi taas omat jutut kesken, eli ei tärkeiden viestien kirjoittelu ja kännypeli ja tv.

Ärtyneenä hän huutaa kyllä se on oikein laitettu! Tulee kuitenkin katsomaan ja sanoo että ehkä ovi ei mennyt ennenkään kiinni. Suostuu kuitenkin työntämään lukon putkeen paremmin. Poistuu vessasta heti omiin puuhiin, vaikka tarkastus ei ole vielä loppu, ja joutuu taas heti keskeyttää puuhansa sillä on vetänyt putken viemäristä pois. Sekös ärsyttää. Ähkii itsensä lattialle makaamaan jotta saa kätensä allaskaapin alle ahtaaseen tilaan. Työntää putkea viemäriin ja lopulta liukenee puuhiinsa väittäen sen olevan kunnolla siellä, vaikka ei edes katsonut. Lopulta tungen putken itse kunnolla sillä viemärin haju täyttää muuten wc:n. 

Ja tämä on vain yksi tekemisen kuvaus, melkein jokainen tekemänsä asia menee näin🤷‍

^ ihan samanlaista se täälläkin on. Ei ollut ennen noin hätäinen ja avuton.

Vierailija kirjoitti:

Miehethän väittävät, että ovat älykkäämpiä ja järkevämpiä kuin naiset. Tämä ketju todistaa, että eivät ole. 

Ovathan he tavallaan, käsitys älykkyydestä ja järkevyydestä vaan on kovin erilainen. Miehelle järkevyys on sitä että päästään mahdollisimman vähällä. Jos kaiken voi jättää vaimolle ja vaimo mukisematta myös tekee kaiken niin ollaan järkevyyden huipulla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehethän väittävät, että ovat älykkäämpiä ja järkevämpiä kuin naiset. Tämä ketju todistaa, että eivät ole. 

Ovathan he tavallaan, käsitys älykkyydestä ja järkevyydestä vaan on kovin erilainen. Miehelle järkevyys on sitä että päästään mahdollisimman vähällä. Jos kaiken voi jättää vaimolle ja vaimo mukisematta myös tekee kaiken niin ollaan järkevyyden huipulla.

No tämä! Onhan se itselle helpompaa kun joku muu aina hoitaa puolesta asiat. Järkevämpää siitä ei kyllä mitenkään saa.

En kyllä itsekään käsitä, miten mies voi töissä olla pätevä pyörittämään satojen tuhansien arvoisia isoja projekteja, mutta lapsen saaminen ajoissa päiväkotiin oikeilla varusteilla on niin vaikeaa. Naurattaisi, jos ei itkettäisi. Mä en myöskään jaksa enää kiitellä tai kehua normaaliin elämään kuuluvien asioiden tekemistä sinne päin, ja nyt olen kuulemma tylsä ja vakava. En ehkä olisi, jos mulle ei kaatuisi ihan kaikkea.