OrpoPurra tuottaa köyhiä: Yhä useampi tarvitsee lisää toimeentulotukea – ”Näkymä on pelottava”, varoittaa sosiaalityön johtaja
Yle: Yhä useampi tarvitsee lisää toimeentulotukea – ”Näkymä on pelottava”, varoittaa sosiaalityön johtaja
https://yle.fi/a/74-20217309
Harkinnanvaraisen toimeentulotuen menot ovat lisääntyneet suurimmilla hyvinvointialueilla.
Toimeentulotuen tarve kasvaa useilla hyvinvointialueilla taloustilanteen ja sosiaaliturvan leikkausten vuoksi.
Ylen kyselyn mukaan yhdeksän hyvinvointialuetta varautuu hakemusten määrän kasvuun.
THL:n mukaan ihmisten ahdinko syvenee, kun useat leikkaukset kohdistuvat samoihin pienituloisiin.
Osa hyvinvointialueista on varautunut tilanteeseen lisäämällä rahoitusta ja palkkaamalla uusia työntekijöitä.
Tämä on merkittävästi enemmän kuin vuonna 2025 maksetut tuet. Harkinnanvaraisen tuen käyttö on lisääntynyt viime syksystä lähtien.
Näkymä vuoteen 2026 on pelottava. Pyrimme kuitenkin auttamaan ihmisiä selviämään tilanteista ja vaikuttamaan Kelaan ja ministeriöön, sanoo Helsingin kaupungin nuorten palvelujen ja aikuissosiaalityön johtaja Leena Luhtasela.
Perustoimeentulotuen saajien määrä kasvoi vuonna 2024 lähes 15% ja 2025 jo huimat 21,4% ja toimeentulotukimenot räjähtivät jo yli 1 000 miljoonaan euroon. Tänä vuonna varmasti taas paljon lisää.
Kyllä kokoomus ja persut köyhiä osaa tuottaa.
Kommentit (64)
Vierailija kirjoitti:
Auttoiko se leikkaus mitään jos härskimmät sitten vaan pyytää leikatun osuuden takaisin harkinnanvaraisena toimeentulotukena? Tätä vähän mietinkin että miten tämä leikkaus oikein onnistuu kun aina on tuo harkinnanvarainen kuitenkin vaihtoehtona että sillä voi pyytää lisää jos on pokkaa.
...härskeimmät ja jos on pokkaa......voi pyhä yksinkertaisuus.
Minja Koskela IS: "keskustelu- ja toimintakulttuuri, jossa elämme, on muuttunut ihan hirvittäväksi"
Pätee todella tähän äärivasemmistosta masinoituun vihaketjuun.
"Eläkkeitä maksetaan 40 miljardia vuodessa. Eläkkeisiin menee iso osa valtion budjetista joka vuosi."
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011794786.html
Ansiosidonnaista maksetaan 2 miljardia vuodessa https://www.tyj.fi/tilastot
Todennäköisesti olisi hyvät diilit näille päättäjille. Urakoitsijat hieroo käsiään ja osa valuu niistä rahoista päättäjille.