OrpoPurra tuottaa köyhiä: Yhä useampi tarvitsee lisää toimeentulotukea – ”Näkymä on pelottava”, varoittaa sosiaalityön johtaja
Yle: Yhä useampi tarvitsee lisää toimeentulotukea – ”Näkymä on pelottava”, varoittaa sosiaalityön johtaja
https://yle.fi/a/74-20217309
Harkinnanvaraisen toimeentulotuen menot ovat lisääntyneet suurimmilla hyvinvointialueilla.
Toimeentulotuen tarve kasvaa useilla hyvinvointialueilla taloustilanteen ja sosiaaliturvan leikkausten vuoksi.
Ylen kyselyn mukaan yhdeksän hyvinvointialuetta varautuu hakemusten määrän kasvuun.
THL:n mukaan ihmisten ahdinko syvenee, kun useat leikkaukset kohdistuvat samoihin pienituloisiin.
Osa hyvinvointialueista on varautunut tilanteeseen lisäämällä rahoitusta ja palkkaamalla uusia työntekijöitä.
Tämä on merkittävästi enemmän kuin vuonna 2025 maksetut tuet. Harkinnanvaraisen tuen käyttö on lisääntynyt viime syksystä lähtien.
Näkymä vuoteen 2026 on pelottava. Pyrimme kuitenkin auttamaan ihmisiä selviämään tilanteista ja vaikuttamaan Kelaan ja ministeriöön, sanoo Helsingin kaupungin nuorten palvelujen ja aikuissosiaalityön johtaja Leena Luhtasela.
Perustoimeentulotuen saajien määrä kasvoi vuonna 2024 lähes 15% ja 2025 jo huimat 21,4% ja toimeentulotukimenot räjähtivät jo yli 1 000 miljoonaan euroon. Tänä vuonna varmasti taas paljon lisää.
Kyllä kokoomus ja persut köyhiä osaa tuottaa.
Kommentit (64)
Aivan kaikki paskottu. Pakko äänestää tätä tuhoa vastaan. Nukkuminen vaaleissa sataa kokoomuksen ja RKP:n laareihin, koska näiden puolueiden kannattajat äänestävät varmimmin ja jokainen nukkuvan ääni nostaa siis kokoomuksen ja RKP:n ääniosuutta vaaleissa.
Tyhmiä. Jokainen on itse vastuussa köyhyyden poistamisesta. Tulonsiirrot köydyttää kaikkia.
Auttoiko se leikkaus mitään jos härskimmät sitten vaan pyytää leikatun osuuden takaisin harkinnanvaraisena toimeentulotukena? Tätä vähän mietinkin että miten tämä leikkaus oikein onnistuu kun aina on tuo harkinnanvarainen kuitenkin vaihtoehtona että sillä voi pyytää lisää jos on pokkaa.
Vierailija kirjoitti:

Ja mielellään Kokoomus ja Persut pitää heittää ulos Unkarin vaaleja vastaavalla prosenttiosuudella.
Mitä hyödyttää leikata kun sitten se sama raha on haettava toimeentulotuesta. Paperilla näkyy että leikkautuu on ja numeroita pyöritelty. Saatana 👹
Köyhät teillä on aina keskuudessamme, sanoi meidän Herrammekin.
Vierailija kirjoitti:
Auttoiko se leikkaus mitään jos härskimmät sitten vaan pyytää leikatun osuuden takaisin harkinnanvaraisena toimeentulotukena? Tätä vähän mietinkin että miten tämä leikkaus oikein onnistuu kun aina on tuo harkinnanvarainen kuitenkin vaihtoehtona että sillä voi pyytää lisää jos on pokkaa.
"Härskeimmät". Eli onko toimeentulo joku oikeus, jonka saavat vain harvat ja valitut?
Vierailija kirjoitti:
Auttoiko se leikkaus mitään jos härskimmät sitten vaan pyytää leikatun osuuden takaisin harkinnanvaraisena toimeentulotukena? Tätä vähän mietinkin että miten tämä leikkaus oikein onnistuu kun aina on tuo harkinnanvarainen kuitenkin vaihtoehtona että sillä voi pyytää lisää jos on pokkaa.
Useinkaan siihen ei pokkaa tarvita vaan rehellisesti ruokarahaa kun on kynitty tyhjiin. 😬
Vierailija kirjoitti:
Mitä hyödyttää leikata kun sitten se sama raha on haettava toimeentulotuesta. Paperilla näkyy että leikkautuu on ja numeroita pyöritelty. Saatana 👹
Ja tukihakemusten käsittelyyn palkataan lisää työntekijöitä eli julkisen puolen menot kasvaa taas. Aivan idioottimaista touhua.q
Vierailija kirjoitti:
Tyhmiä. Jokainen on itse vastuussa köyhyyden poistamisesta. Tulonsiirrot köydyttää kaikkia.
Kerro mulle miten esim. meillä voi köyhyyttä postaa kun molemmat olemme työttömän? 2 opiskelevaa lasta joita kaikki tuet Purra otti.He opiskelee velaksi.
Ei hätää. Kokoomus laittaa työttömiä työkokeiluun hoitokotiin. Ei palkkaa, ei vastuuta. Rikkaat lääkärit ja asianajajat jäävät yksityisessä hoitokodissa vanhana ilman jälkiruokaa ja kahvia ja saavat nenämatosalaattia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä hyödyttää leikata kun sitten se sama raha on haettava toimeentulotuesta. Paperilla näkyy että leikkautuu on ja numeroita pyöritelty. Saatana 👹
Ja tukihakemusten käsittelyyn palkataan lisää työntekijöitä eli julkisen puolen menot kasvaa taas. Aivan idioottimaista touhua.q
......ja mielisairaudet, rikollisiin ja avioerot lisäänty, kkenelläkään varaa tehdä lapsia eikä kouluttautua ym... PERKELE!!!! TÄMÄ SE TULEE MAKSAMAAN !!!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivan kaikki paskottu. Pakko äänestää tätä tuhoa vastaan. Nukkuminen vaaleissa sataa kokoomuksen ja RKP:n laareihin, koska näiden puolueiden kannattajat äänestävät varmimmin ja jokainen nukkuvan ääni nostaa siis kokoomuksen ja RKP:n ääniosuutta vaaleissa.
Ja mielellään Kokoomus ja Persut pitää heittää ulos Unkarin vaaleja vastaavalla prosenttiosuudella.
Me teemme sen, maanvyöry tulee! He eivät tajua, mikä iski...
Vierailija kirjoitti:
Mitä hyödyttää leikata kun sitten se sama raha on haettava toimeentulotuesta. Paperilla näkyy että leikkautuu on ja numeroita pyöritelty. Saatana 👹
Ei kaikki työttömät saa tt-tukea, mutta työkokeilussa päiväkodissa ei vahdita rikkaiden lapsia ja syödään niiden lasten jälkiruoat. Työkokeilijalla ei ole vastuuta, hän ei ole työsuhteessa.

Petteri leikkaa työttömiltä joten emme vahdi päiväkodissa rikkaiden lapsia ja syömme niiden jälkiruoat. Työkokeilijalla ei ole vastuuta, syytteet menevät päiväkodin johtajalle.
Ja sitten kun tähän lisätään se että koulutus maksulliseksi niin bravo! Mitäs sitten tehdään? Syljetään kattoon?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä hyödyttää leikata kun sitten se sama raha on haettava toimeentulotuesta. Paperilla näkyy että leikkautuu on ja numeroita pyöritelty. Saatana 👹
Ja tukihakemusten käsittelyyn palkataan lisää työntekijöitä eli julkisen puolen menot kasvaa taas. Aivan idioottimaista touhua.q
+rikollisuus kasvaa ja se maksaa vielä enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä hyödyttää leikata kun sitten se sama raha on haettava toimeentulotuesta. Paperilla näkyy että leikkautuu on ja numeroita pyöritelty. Saatana 👹
Ei kaikki työttömät saa tt-tukea, mutta työkokeilussa päiväkodissa ei vahdita rikkaiden lapsia ja syödään niiden lasten jälkiruoat. Työkokeilijalla ei ole vastuuta, hän ei ole työsuhteessa.
Petteri leikkaa työttömiltä joten emme vahdi päiväkodissa rikkaiden lapsia ja syömme niiden jälkiruoat. Työkokeilijalla ei ole vastuuta, syytteet menevät päiväkodin johtajalle.
Jos rikkaan lapsi kiipeilee ja tippuu päälleen pystyyn niin työkokeilija ei saa syytteitä, kun ei ole vastuuta.
Jos lääkärin lapsi saa tippuessaan aivovamman niin palstan mukaan lääkärin lasta kutsutaan heikkolahjaiseksi.
MUISTAKAA SEURAVISSA EDUSKUNTAVAALEISSA,,,,,,PERSUT PETTIVÄT JA KOOMUS PETTÄÄ JA KURITTAA SAMALLA
TAVALLA KUIN PERSUT JA YKKÖSENÄ PURRA & orpo....
EI ÄÄNIÄ PERSUILLE EIKÄ KOKOOMUKSELLE !!!!!!
Tämähän on täysin nykyhalllituksen tavoite että työttömät siirtyy toimeentulotuen asiakkaiksi. Hyvin ovat tavoitteeseen päässeet. Jos leikataan ansiosidonnaisista päivärahoista ja nostetaan terveydenhuollon asiakasmaksuja, mitä muuta voi odottaa kuin totun kasvua?
Toimeentulotuessa otetaan huomioon kaikki tulot ja varallisuus, jopa bussilipun hinta, jonka äiti laittaa tilille jotta nälkäinen jälkikasvu pääsee vanhempiensa luo edes syömään nälkäänsä, leikataan seuraavan kuun toimeentulotuesta täysimääräisesti pois.
Myös jokainen työtunti vähentää toimeentulotuen määrää täysimääräisesti eli pätkätöiden tekeminen ei lisää yhtään tuloja, toki lisää menoja esim. työmatkakulut. Aiemmin toimeentulotuessa ei huomioitu 150 euroa työtuloja, nyt katkera oikeisto vie kaiken hyödyn ja luo työnteon esteitä.
Sairasta menoa ja tällä tuhopolitiikalla saatu vielä velanotto, talous ja työttömyys EU:n huonoimmiksi.