OrpoPurra tuottaa köyhiä: Yhä useampi tarvitsee lisää toimeentulotukea – ”Näkymä on pelottava”, varoittaa sosiaalityön johtaja
Yle: Yhä useampi tarvitsee lisää toimeentulotukea – ”Näkymä on pelottava”, varoittaa sosiaalityön johtaja
https://yle.fi/a/74-20217309
Harkinnanvaraisen toimeentulotuen menot ovat lisääntyneet suurimmilla hyvinvointialueilla.
Toimeentulotuen tarve kasvaa useilla hyvinvointialueilla taloustilanteen ja sosiaaliturvan leikkausten vuoksi.
Ylen kyselyn mukaan yhdeksän hyvinvointialuetta varautuu hakemusten määrän kasvuun.
THL:n mukaan ihmisten ahdinko syvenee, kun useat leikkaukset kohdistuvat samoihin pienituloisiin.
Osa hyvinvointialueista on varautunut tilanteeseen lisäämällä rahoitusta ja palkkaamalla uusia työntekijöitä.
Tämä on merkittävästi enemmän kuin vuonna 2025 maksetut tuet. Harkinnanvaraisen tuen käyttö on lisääntynyt viime syksystä lähtien.
Näkymä vuoteen 2026 on pelottava. Pyrimme kuitenkin auttamaan ihmisiä selviämään tilanteista ja vaikuttamaan Kelaan ja ministeriöön, sanoo Helsingin kaupungin nuorten palvelujen ja aikuissosiaalityön johtaja Leena Luhtasela.
Perustoimeentulotuen saajien määrä kasvoi vuonna 2024 lähes 15% ja 2025 jo huimat 21,4% ja toimeentulotukimenot räjähtivät jo yli 1 000 miljoonaan euroon. Tänä vuonna varmasti taas paljon lisää.
Kyllä kokoomus ja persut köyhiä osaa tuottaa.
Kommentit (64)
Tricle down ilmiö on valheellisinta paskaa mitä oikeisto on pystynyt keksimään ja meidän VM vielä sanoo uskovansa tuohon hölynpölyyn just joo.
Hallitus kiusaa työttömiä ja me voidaan hoitokodissa työkokeilussa kiusata rikkaita eläkeläisiä. Yhtenä päivänä viikossa rikas saa kahvia johon on lisätty suolaa, jälkiruokaa ei koskaan.
Sinä olet ollut verorahoja kupannut kirurgi, et saa eläkkeellä hoitokodissa jälkiruokaa ja vain kerran viikossa kahvia.
Vierailija kirjoitti:
Sinä olet ollut verorahoja kupannut kirurgi, et saa eläkkeellä hoitokodissa jälkiruokaa ja vain kerran viikossa kahvia.
Voit sitten kiittää kokoomusta
Vierailija kirjoitti:
Miksi he silti maahantuovat lisää ruskeasilmäisiä rintamakarkureita? Se ei ainakaan helpota maamme taloudellista tilannetta.
Satonen sanoi että meillä on työvoimapula
Hyvä jos rahoitus siirtyy näiltä sivu Kelan toimistoista ja sivu sossuista kahden toimijan eli oikean Kelan ja oikean sossun alle. Sadoille eri järjestöille jaetut tuet tulee vielä kalliimmaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Auttoiko se leikkaus mitään jos härskimmät sitten vaan pyytää leikatun osuuden takaisin harkinnanvaraisena toimeentulotukena? Tätä vähän mietinkin että miten tämä leikkaus oikein onnistuu kun aina on tuo harkinnanvarainen kuitenkin vaihtoehtona että sillä voi pyytää lisää jos on pokkaa.
Palataan tähän "härskeyteen" jossa lapset näkevät nälkää maassamme, jossa vanhempi maksaa itse sähkölaskunsa, johon ei ole varaa ja aiemmin huomioitiin perustoimeentulotuessa menona ja nyt ei. Vanhempi on työtön, koska töitä ei ole. Työttömyys raha on pieni menoihin verrattuna. Kaikilla paikkakunnilla ei ole leipäjonoa. On härskiä leikata etuuksia niin, että lapset näkevät nälkää.
Mutku Orpo lupas EKlle yhteisöveroalennuksen vaikka Rahaa ei ole
Hallitus "onnistui" näillä toimilla varmasti myös siinä, että moni sellainen joka aiemmin YRITTI haasteista (työttömyys/sairaudet ym.) tehdä ne tunnit mitä sai/pystyi on passivoitunut.
Työssä käyminen MAKSAA (jos vaikka on hyllyttäjänä kaupassa, työpaikalle meneminen useimmilla maksaa bussmaksun, ihan risaisissa housuissa/kengissä ei voi olla jne.) jos euroakaan ei käteen jää --> vain tyhmä menee tekemäön töitä.
Nyt varmasti moni moni sellainen, joma EI AIEMMIN hoksannut harkinnanvaraista tukea, on sen pakosta "löytänyt". Eli vaikka ihminen joka ennen hoiti itse pienistä tuloista lääkkeet ja sähköt --> ei enää niitä pieniä tuloja --> kaikki sossun piikkiin.
Ja tuosta on aina vaan vaikeampi nousta, koska monen elämä (toisin kuin hallitus KUVITELI!) tavallaan 'helpottui' kun pennin vebytyksen sijaan löi kokonaan hanskat tiskiin, ja ohjaa lskut suoraan sossuun. Köyhillä kun ei aiemminkaan ollut 'turhuuksia' vaan ainoastaan pakolliset menot...
Aiotteko sanoa päiväkodissa isoon ääneen, että tämäkö on sen ilkeän kokoomuslaisen lapsenlapsi. Kuule, sun isovanhemmasta ei tykkää kukaan Suomessa.
Kangasharju sanoo että meillä ei ole kohtaanto ongelmaa eikä myös yllättäen työvoimapulaa mutta työ haluttomuus on ongelma ja se kyllä korjaantuu heti sillä kunhan firmat jotka on vaan makasavinaan palkkaa rupeavat oikeasti maksamaan sitä
Vierailija kirjoitti:
Vasemmisto väittää, että me emme pärjää ilman kielitaidottomia kehitysmaalaisia ja he tuovat maahan veronimijöitä kehitysmaista, joissa naisilla ei ole mitään oikeuksia ja he haluavat, että rakennamme kehitysmaalaisten varaan tulevaisuutemme ja he muka maksavat meidän eläkkeitä pienistä palkoistaan.
Surullista ja tyhmää. Mutta niinhän vasemmisto on....
EK muka vasemmistoa????
Vierailija kirjoitti:
Aivan kaikki paskottu. Pakko äänestää tätä tuhoa vastaan. Nukkuminen vaaleissa sataa kokoomuksen ja RKP:n laareihin, koska näiden puolueiden kannattajat äänestävät varmimmin ja jokainen nukkuvan ääni nostaa siis kokoomuksen ja RKP:n ääniosuutta vaaleissa.
Vinkukaa mitä vingutte. Tosiasia on, että vika ei ole nykyisessä hallituksessa, vaan siinä, että liian pitkään on velalla ylläpidetty sellaista menoa, mihin ei ole ollut varaa. Nyt se tuli tiensä päähän, ja heikkolahjaisimmat hokee papukaijoina OrpoPurraa ymmärtämättä taustoja. Suomella on ollut puolueista riippumatta surkeita poliitikoita kaikilla tasoilla vuosikaudet ja tässä on lopputulos. Suomessa ei nykyään osata, viitsitä eikä jakseta mitään. Edes lukea ja kirjoittaa. Ei ole kansalaiset poliitikoitaan kummempia. Molemmat yhtä tyhmiä.
Persuja en äänestä sillä tällä OrpoPurran kaudella Suomeen on tullut SE määrä mam_uja n. 165 000 eli 50 000 - 70 000 vuosittain. Suuri osa halpa-Aasian kielitaidottomia palkanpolkijoita Intiasta, Sri Lankasta, Bangladeshista, Burmasta, Vietnamista, Filippiineiltä ym. 4-5 euron tuntipalkan Satosen ja Vartiaisen rekrymatkan tuliaisia.
EK:n ja Etlan vaatimus oli 45 000 kolmansien maiden palkanpolkijaa vuosittain, joten sen sylikoirat ovat toteuttaneet halpatyöagendaa paremmin kuin hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Ahdinko kansan keskuudessa syvenee ja IM-tilastoon tulee selvä piikki.
90-luvun alku toistuu, kuten on moneen kertaan viime vuosina todettu ja ennustettu.
Tästä lamasta ei vaan taida Suomi enää nousta, ei ole Nokiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi he silti maahantuovat lisää ruskeasilmäisiä rintamakarkureita? Se ei ainakaan helpota maamme taloudellista tilannetta.
Satonen sanoi että meillä on työvoimapula
Satonen kuten muutkin kokoomuksessa ovat tunnettuja valehtelijoita.
Vierailija kirjoitti:
Auttoiko se leikkaus mitään jos härskimmät sitten vaan pyytää leikatun osuuden takaisin harkinnanvaraisena toimeentulotukena? Tätä vähän mietinkin että miten tämä leikkaus oikein onnistuu kun aina on tuo harkinnanvarainen kuitenkin vaihtoehtona että sillä voi pyytää lisää jos on pokkaa.
Harkinnanvaraista et todellakaan joka kuukausi saa kuin Manulle illallista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Auttoiko se leikkaus mitään jos härskimmät sitten vaan pyytää leikatun osuuden takaisin harkinnanvaraisena toimeentulotukena? Tätä vähän mietinkin että miten tämä leikkaus oikein onnistuu kun aina on tuo harkinnanvarainen kuitenkin vaihtoehtona että sillä voi pyytää lisää jos on pokkaa.
Palataan tähän "härskeyteen" jossa lapset näkevät nälkää maassamme, jossa vanhempi maksaa itse sähkölaskunsa, johon ei ole varaa ja aiemmin huomioitiin perustoimeentulotuessa menona ja nyt ei. Vanhempi on työtön, koska töitä ei ole. Työttömyys raha on pieni menoihin verrattuna. Kaikilla paikkakunnilla ei ole leipäjonoa. On härskiä leikata etuuksia niin, että lapset näkevät nälkää.
Mutku Orpo lupas EKlle yhteisöveroalennuksen vaikka Rahaa ei ole
Aivan turhat Tunnin juna ja Kruunusilta pitää saada vaikka Rahaa ei ole
Yhä enemmän köyhiä tämä kauhukabinetti tuottaa, ja tuhoaa sekä velkaannuttaa hyvinvointivaltiotamme. Käykää äänestämässä, nukkuvien ääni menee lyhentymättömänä kokoomukselle ja RKP:lle, niiden ääniosuuden kasvuna. Pelastakaa Suomi oikeiston veropopulisteilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Auttoiko se leikkaus mitään jos härskimmät sitten vaan pyytää leikatun osuuden takaisin harkinnanvaraisena toimeentulotukena? Tätä vähän mietinkin että miten tämä leikkaus oikein onnistuu kun aina on tuo harkinnanvarainen kuitenkin vaihtoehtona että sillä voi pyytää lisää jos on pokkaa.
"Härskeimmät". Eli onko toimeentulo joku oikeus, jonka saavat vain harvat ja valitut?
Osittain on. Tietynlaiset ihmiset saa mm kääntäjät ilmaiseksi ja Kelan työntekijät avustaa oman suvun ohella kuinka saadaan mahdollisimman paljon rahaa kynittyä. Mm samoissa lastenvaunuissa ei voi pitää poikaa ja tyttöä eli ostettava ainakin kahdet kärryt suomalaisten rahoilla. Kouluissa kääntäjiä pilvin pimein vanhempien keskusteluissa, jotka eivät johda mihinkään. Rahaa palaa…
Kampaviineri-Satonen ja torkkupeitto-Vartiainen ovatkin tosi vasemmistoa.