Tavarapaljous osa 2

Vierailija kirjoitti:

Olen kevyesti vihjaillut jo pitkään 80+ äidilleni, että voisi karsia ylimääräisiä. Ei halua luopua kun ihan selkeästi ajattelee, että tavaroilla on vielä jonkin arvo. Olen sitten kertonut että esim. kirjoista ei saa enää kuin maksimissaan muutaman euron, eli ne voi surutta viedä Konttiin jos ei enää niitä lue. Että paljon myös arvokkaita tavaroita saa nykyään ilmaiseksi, eli tavara ei ole muutettavissa rahaksi. Silti se luopuminen on tuskallista jollei mahdotonta. 

Näen että yrittää tosissaan, mutta eteneminen on hidasta. Hyväksyn sen kuitenkin ja tiedän että tulee päivä jolloin hän ei pysty enää asunnossaan asumaan ja jonkun on tehtävä karsiminen, mahdollisesti hänen puolestaan jos ei siihen enää itse kykene. Onneksi on kuitekin vain kohtuullisen kokoinen kerrostaloasunto. 

Kirjoille on yrittäjäostajia eli niistä todellakin voi saada rahaa. Minä näen vähän punaista aina kun joku sanoo toisen ihmisen tavaroista että noista ei kukaan maksa mitään, vie konttiin tai kaatopaikalle. Aivan kuin sanoja olisi satavarma että maailmassa ei ole yhtään ihmistä joka maksaisi jotain. Kyseessähän on pelkästään se oma laiskuus tai kiire ja tavaroiden arvottaminen. Sinä et pidä niitä minkäänarvoisina, sinun mielestäsi ne ovat jätettä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut, että minulle karsiminen ja siivoaminen on keino hallita ahdistusta - varmasti toki parempi keino kuin hamstraus tai dokaaminen, mutta senkin voi viedä liian pitkälle. Vaikeassa elämäntilanteessa haluaisin heittää pois suurimman osan omaisuudestani ja pitää jäljellä olevat kamat täydellisessä järjestyksessä. Ilmeisesti se saa tuntemaan, että edes jokin asia on hallinnassa.

Minun onkin ollut aivan mahdoton ymmärtää tuttavaani, joka on klassinen hamsteri ja jolle jopa roskista ja vanhentuneista lääkkeistä luopuminen on ylivoimaista. Olin kerran ”auttamassa” häntä muutossa ja tilanne oli kuin jostain sketsistä. Toinen ahdistui kun näki minut ja jätesäkit ja minä ahdistuin kun näin asunnon kaaoksen.. 

Hamsterin on vaikea sulatella muutosta. Muutosvaiheessa kun joutuu tekemään tiliä omasta elämäntilanteestaan ja -vaiheestaan. Monelle voi olla kipeä paikka hyväksyä, ettei voi iän karttuessa harrastaa huimapäisimpiä harrastuksia. Osalle voi olla vaikea hyväksyä, ettei tule ikinä jatkaneeksi jotain harrastusta. Osalle voi olla vaikeaa siirtyä uuteen elämänvaiheeseen kun lapset ovat lentäneet pesästä ja sen vuoksi he säilyttävät sinällään arvottomia lastentavaroita, joihin ei edes liity mitään erityisiä muistojakaan.

Minä olen tehnyt lasteni muistorikkaimmista tavaroista ja vaatteista muistojen laatikon. Selkeyttää kummasti kun päättää, ettei se muistoille varattu tila laajene siitä laatikosta mihinkään. 

Minä olen just tuollainen lelujen hamstraaja. Lasten vaatteitakin on monta banaanilaatikollista. Nyt osalle on käyttöä kun on lastenlapsia. Minulle ne on muistoja, muistan tapahtumia kun näen leluja tai vaatteita. Kaikkea kun ei voi kuvata kameroilla. Osasta olen pystynyt vähitellen luopumaan mutta vaatii kuukausien työn ja vakuuttelun itselleen. Näinhän dementikoillekin käy että kun näkee jonkin vanhan tavaran, saattaa tulla mieleen tapahtumia ja muisteloita pitkäksi aikaa. Ei pidä aina väheksyä niitä toisten "romuja". Ne on joillekin aarteita ja merkityksellisiä vaikka itse ei arvostaisikaan.

Tuo muistolaatikko on hyvä kerätä, itsekin olen sellaista koonnut.

Minulla on ihaniä äitini neulomia ja ompelemia ison nuken vaatteita. Vaikka ne ovat ottaneet sellaiset hajut itseensä jotka eivät lähde pesussa (äidin homeessa olevassa ulkovarastossa), eikä niitä voi enää sisällä säilyttää, niin minun on vaikea luopua niistä. Äitini ei oikein muuten osaa näyttää eikä sanoa välittämistään, mutta niitä katsellessa tulee sellainen fiilis että kyllä sitä välittämistä sieltä täytyy löytyä kun on aikanaan jaksanut väkertää niin hienoja vaatteita - nukelle. 

Osa näistä vaatteista on ollut jo sellaisessa kunnossa että ne oli pakko hävittää, otin niistä valokuvia jonka jälkeen raaskin laittaa ne roskiin (kyllä, roskiin - hiiren puremia ja homeisia). Jospa ne muistot välittyisivät niistä kuvista. 

Minulla on myös paljon äidin tekemiä ja itseni tekemiä nukenvaatteita 70- luvulta. Niillä leikkii nyt lastenlapset. Säilytin niitä ulkovarastossa ja tarttui varaston hajua mutta etikkavedessä liotus ja ajan myötä huoneenlämmössä tuoksut on haihtuneet.  Löytyy myös Barbien vaatteita ja muita leluja. Paperinukkejakin kymmeniä, kiiltokuvia ja tarroja.  Katsotaan tulevatko "muotiin" uudelleen kun lastenlapset kasvaa. Ehkä jätän perinnöksi jos alkaa kiinnostaa. Omien lasten leluissa on myös jo arvoa nostaneita leluja, legot mm. Ei niitä voi heittää mihinkään kierrätyskeskukseen. Leluissa on myös aina ajankuvaa, historiaa.

Tähän sen verran kommenttia, että huomioithan että et annan lapsille tosivanhoja legoja käyttöön, osa niistä voi olla ajalta jolloin käytettiin erilaista muovia kun nyt, ja saattavat olla jopa vaarallisia käyttää. Muoveista voi irrota jopa lisääntymiseen vaikuttavia aineita, eli kannattaa ottaa tämä vakavasti.

Itse jouduin hävittämään oman lapsuuteni dubloja kun oli tehty aikaa ennen nykysäännöksiä.

Tuotapa en tiennytkään. 90-luvun duplot on annettu lastenlapsille mutta omat 70-luvun legot on minulla jemmassa. Täytyy nostaa piiloon. Kiitos tiedosta.

EU:ssa on tiukka kemikaalilainsäädäntö verrattuna moneen maailman muuhun paikkaan. Se perustuu tutkimusnäyttöön. Muovituotteissa ftalaatit ovat ongelmallisimpia ja siten Barbiet ja muut pehmeämmästä muovista tehdyt lelut ovat ongelmallisia. Muovituotteen, josta ftalaatit puskevat pintaan tunnistaa siitä tahmaisesta pinnasta. Varmaan jokainen on löytänyt laukustaan joskus kuulakärkikynän, jonka pinta on muuttunut sellaiseksi tahmeaksi ja johon lika tarttuu? 

Asunnonraivausohjelmassa henkilö piti viimeiseen saakka 1990-luvulla hankkimistaan pakasterasioistaan. Voi vain kuvitella, kuinka naarmuiset ja tahmaiset ne ovat. Samalla henkilöllä oli hienoja sisustusunelmia. Mielestäni hänen olisi kannattanut panostaa terveellisempään elämänlaatuun ja aloittaa terveysturvallisempien pakasterasioiden hankkimisella. Niistä naarmuisista rasioista irtoaa mikromuoviakin. Toki Suomessakin on käytetty pestyjä margariinirasioita yms pakasterasioina aiemmin. Silloin ei tiedostettu mikromuoviongelmaa kuten nykyään. Nythän tiedetään mikromuovia löytyvän miesten kiveksistä, naisten istukasta ja meistä jokainen syö viikossa pankkikortillisen verran mikromuovia ruoan ja juoman mukana. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen ihan masentunut, aivan loppu henkisesti ja fyysisesti tavaroiden karsimiseen tai lähinnä myymiseen. Mökki on kuin pommin jäljiltä kun kaikki tavarat, joista haluan päästä eroon, on kasoissa pöydillä, lattioilla, tuoleilla. En jaksa järjestellä enkä kuvata enää. Yli 300 ilmoitusta nyt myyntialustoilla, hinnat 1-10€ eikä kukaan osta mitään, tinkaa vaan jostain 2€ tavarasta puolet pois vaikka postikulut 0-2€. Pakkauspahveja yksi nurkka täysi, teippiä monta rullaa jemmassa. Eilen joku osti 3€ tavaran mutta perui sen muutaman tunnin päästä. Ei auta muu kuin kerätä kassillinen kerrallaan ja lahjoittaa kierrätyskeskukseen. Ennen kuin hermot menee. Rahaa tarvitsisin kipeästi niistä mutta ei vaan hermot riitä postittaa alle euron tavaroita. Ruoatkin joutuu ostamaan luottokortilla kun ei kukaan osta mitään. Ja en myy roskaa vaan hyväkuntoisia tavaroita, hyvin kuvattuja joka puolelta, vaatteista kaikki mahdolliset mitat ilmoitettuna.  Hinnat todella edulliset. Kaikki aiemmat  palautteet maksimissa, kiitoksilla ja kehuilla. Sorry, huono päivä tänään(kin).

Minkä ihmeen takia näet tuon kaiken vaivan? Kuvittele, millainen tilanne tekisi sinut onnelliseksi. Olisitko tyytyväinen, jos kaikki tuo roju olisi jonain aamuna herätessäsi vain kadonnut, etkä surisi sen perään? Miksi et vain vie uffin lootaan, kikeen ja roskakatoskeen tai vaikka jäteasemalle.  
Eikö se olisi helpotus? 

Etkö ymmärrä lausetta "tarvitsen kipeästi rahaa"?

Ymmärrän. Mutta tekstissä sanotaan, että kukaan ei osta mitään. Jos kukaan ei osta mitään, niin eihän se roina silloin muutu rahaksi.  
Silloin se on pelkkää, silkkaa vaivaa. 

Suomalaiset eivät osta mitään, koska monet ovat  talousvaikeuksissa. Se vaikuttaa moneen asiaan.

Kyllä ostavat mutta mistään ei haluta maksaa 1-3€ enempää. Ei yhtään mistään. Lisäksi kapuloita rattaisiin luo nämä torit ja vintedit joilla tekoäly sotkee rehellisenkin myyjän myymiset. Posti ja muut pakettifirmat on niin ahneita että suoraan myyminen ei ole kenellekään kannattavaa vaan on pakko sietää toria ja vintediä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kevyesti vihjaillut jo pitkään 80+ äidilleni, että voisi karsia ylimääräisiä. Ei halua luopua kun ihan selkeästi ajattelee, että tavaroilla on vielä jonkin arvo. Olen sitten kertonut että esim. kirjoista ei saa enää kuin maksimissaan muutaman euron, eli ne voi surutta viedä Konttiin jos ei enää niitä lue. Että paljon myös arvokkaita tavaroita saa nykyään ilmaiseksi, eli tavara ei ole muutettavissa rahaksi. Silti se luopuminen on tuskallista jollei mahdotonta. 

Näen että yrittää tosissaan, mutta eteneminen on hidasta. Hyväksyn sen kuitenkin ja tiedän että tulee päivä jolloin hän ei pysty enää asunnossaan asumaan ja jonkun on tehtävä karsiminen, mahdollisesti hänen puolestaan jos ei siihen enää itse kykene. Onneksi on kuitekin vain kohtuullisen kokoinen kerrostaloasunto. 

Kirjoille on yrittäjäostajia eli niistä todellakin voi saada rahaa. Minä näen vähän punaista aina kun joku sanoo toisen ihmisen tavaroista että noista ei kukaan maksa mitään, vie konttiin tai kaatopaikalle. Aivan kuin sanoja olisi satavarma että maailmassa ei ole yhtään ihmistä joka maksaisi jotain. Kyseessähän on pelkästään se oma laiskuus tai kiire ja tavaroiden arvottaminen. Sinä et pidä niitä minkäänarvoisina, sinun mielestäsi ne ovat jätettä. 

Tekoälyfirmat ostavat kirjoja jättieriä ja käyttävät niitä tekoälyn kouluttamiseen. Hesarin artikkelissa todettiin, että ennen 2022 julkaistuilla fyysisillä kirjoilla voi olla tulevaisuudessa arvoa. Tekoälyn avulla tehdyllä sinällään pätevän kuuloisella puurolla ei samaa arvoa sitten tule ikinä olemaankaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut, että minulle karsiminen ja siivoaminen on keino hallita ahdistusta - varmasti toki parempi keino kuin hamstraus tai dokaaminen, mutta senkin voi viedä liian pitkälle. Vaikeassa elämäntilanteessa haluaisin heittää pois suurimman osan omaisuudestani ja pitää jäljellä olevat kamat täydellisessä järjestyksessä. Ilmeisesti se saa tuntemaan, että edes jokin asia on hallinnassa.

Minun onkin ollut aivan mahdoton ymmärtää tuttavaani, joka on klassinen hamsteri ja jolle jopa roskista ja vanhentuneista lääkkeistä luopuminen on ylivoimaista. Olin kerran ”auttamassa” häntä muutossa ja tilanne oli kuin jostain sketsistä. Toinen ahdistui kun näki minut ja jätesäkit ja minä ahdistuin kun näin asunnon kaaoksen.. 

Hamsterin on vaikea sulatella muutosta. Muutosvaiheessa kun joutuu tekemään tiliä omasta elämäntilanteestaan ja -vaiheestaan. Monelle voi olla kipeä paikka hyväksyä, ettei voi iän karttuessa harrastaa huimapäisimpiä harrastuksia. Osalle voi olla vaikea hyväksyä, ettei tule ikinä jatkaneeksi jotain harrastusta. Osalle voi olla vaikeaa siirtyä uuteen elämänvaiheeseen kun lapset ovat lentäneet pesästä ja sen vuoksi he säilyttävät sinällään arvottomia lastentavaroita, joihin ei edes liity mitään erityisiä muistojakaan.

Minä olen tehnyt lasteni muistorikkaimmista tavaroista ja vaatteista muistojen laatikon. Selkeyttää kummasti kun päättää, ettei se muistoille varattu tila laajene siitä laatikosta mihinkään. 

Minä olen just tuollainen lelujen hamstraaja. Lasten vaatteitakin on monta banaanilaatikollista. Nyt osalle on käyttöä kun on lastenlapsia. Minulle ne on muistoja, muistan tapahtumia kun näen leluja tai vaatteita. Kaikkea kun ei voi kuvata kameroilla. Osasta olen pystynyt vähitellen luopumaan mutta vaatii kuukausien työn ja vakuuttelun itselleen. Näinhän dementikoillekin käy että kun näkee jonkin vanhan tavaran, saattaa tulla mieleen tapahtumia ja muisteloita pitkäksi aikaa. Ei pidä aina väheksyä niitä toisten "romuja". Ne on joillekin aarteita ja merkityksellisiä vaikka itse ei arvostaisikaan.

Tuo muistolaatikko on hyvä kerätä, itsekin olen sellaista koonnut.

Minulla on ihaniä äitini neulomia ja ompelemia ison nuken vaatteita. Vaikka ne ovat ottaneet sellaiset hajut itseensä jotka eivät lähde pesussa (äidin homeessa olevassa ulkovarastossa), eikä niitä voi enää sisällä säilyttää, niin minun on vaikea luopua niistä. Äitini ei oikein muuten osaa näyttää eikä sanoa välittämistään, mutta niitä katsellessa tulee sellainen fiilis että kyllä sitä välittämistä sieltä täytyy löytyä kun on aikanaan jaksanut väkertää niin hienoja vaatteita - nukelle. 

Osa näistä vaatteista on ollut jo sellaisessa kunnossa että ne oli pakko hävittää, otin niistä valokuvia jonka jälkeen raaskin laittaa ne roskiin (kyllä, roskiin - hiiren puremia ja homeisia). Jospa ne muistot välittyisivät niistä kuvista. 

Minulla on myös paljon äidin tekemiä ja itseni tekemiä nukenvaatteita 70- luvulta. Niillä leikkii nyt lastenlapset. Säilytin niitä ulkovarastossa ja tarttui varaston hajua mutta etikkavedessä liotus ja ajan myötä huoneenlämmössä tuoksut on haihtuneet.  Löytyy myös Barbien vaatteita ja muita leluja. Paperinukkejakin kymmeniä, kiiltokuvia ja tarroja.  Katsotaan tulevatko "muotiin" uudelleen kun lastenlapset kasvaa. Ehkä jätän perinnöksi jos alkaa kiinnostaa. Omien lasten leluissa on myös jo arvoa nostaneita leluja, legot mm. Ei niitä voi heittää mihinkään kierrätyskeskukseen. Leluissa on myös aina ajankuvaa, historiaa.

Tähän sen verran kommenttia, että huomioithan että et annan lapsille tosivanhoja legoja käyttöön, osa niistä voi olla ajalta jolloin käytettiin erilaista muovia kun nyt, ja saattavat olla jopa vaarallisia käyttää. Muoveista voi irrota jopa lisääntymiseen vaikuttavia aineita, eli kannattaa ottaa tämä vakavasti.

Itse jouduin hävittämään oman lapsuuteni dubloja kun oli tehty aikaa ennen nykysäännöksiä.

Tuotapa en tiennytkään. 90-luvun duplot on annettu lastenlapsille mutta omat 70-luvun legot on minulla jemmassa. Täytyy nostaa piiloon. Kiitos tiedosta.

Enemmän kuin jostain vanhoista legoista olisin huolissani kaikista lisä-ja väriaineista, joita lapset saa karkeista ja limsoista.

Vierailija kirjoitti:

Mistä tavaroista palstalaisten tavarapaljous koostuu? Minulla on liikaa vain vaatteita, miehellä kirjoja ja juoksukenkiä. Muuten meillä on aika vähän mitään ylimääräistä. Anoppilassa taas on ihan kaikkea tavaraa kaikki paikat täynnä. Jotain koristetyynyjäkin on monia joka sohvalla, nojatuoleilla, sängyillä jne. Astiakaapit ääriään täynnä kaikkea kippoa ja kuppia, varastot ja autotalli täynnä työkaluja jne.

Minulla on jäätävä määrä lankoja, kankaita ja muita askartelutarvikkeita. Jonkun verran kirjoja ja tekstiilejä. Elokuviakin löytyy. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut, että minulle karsiminen ja siivoaminen on keino hallita ahdistusta - varmasti toki parempi keino kuin hamstraus tai dokaaminen, mutta senkin voi viedä liian pitkälle. Vaikeassa elämäntilanteessa haluaisin heittää pois suurimman osan omaisuudestani ja pitää jäljellä olevat kamat täydellisessä järjestyksessä. Ilmeisesti se saa tuntemaan, että edes jokin asia on hallinnassa.

Minun onkin ollut aivan mahdoton ymmärtää tuttavaani, joka on klassinen hamsteri ja jolle jopa roskista ja vanhentuneista lääkkeistä luopuminen on ylivoimaista. Olin kerran ”auttamassa” häntä muutossa ja tilanne oli kuin jostain sketsistä. Toinen ahdistui kun näki minut ja jätesäkit ja minä ahdistuin kun näin asunnon kaaoksen.. 

Hamsterin on vaikea sulatella muutosta. Muutosvaiheessa kun joutuu tekemään tiliä omasta elämäntilanteestaan ja -vaiheestaan. Monelle voi olla kipeä paikka hyväksyä, ettei voi iän karttuessa harrastaa huimapäisimpiä harrastuksia. Osalle voi olla vaikea hyväksyä, ettei tule ikinä jatkaneeksi jotain harrastusta. Osalle voi olla vaikeaa siirtyä uuteen elämänvaiheeseen kun lapset ovat lentäneet pesästä ja sen vuoksi he säilyttävät sinällään arvottomia lastentavaroita, joihin ei edes liity mitään erityisiä muistojakaan.

Minä olen tehnyt lasteni muistorikkaimmista tavaroista ja vaatteista muistojen laatikon. Selkeyttää kummasti kun päättää, ettei se muistoille varattu tila laajene siitä laatikosta mihinkään. 

Minä olen just tuollainen lelujen hamstraaja. Lasten vaatteitakin on monta banaanilaatikollista. Nyt osalle on käyttöä kun on lastenlapsia. Minulle ne on muistoja, muistan tapahtumia kun näen leluja tai vaatteita. Kaikkea kun ei voi kuvata kameroilla. Osasta olen pystynyt vähitellen luopumaan mutta vaatii kuukausien työn ja vakuuttelun itselleen. Näinhän dementikoillekin käy että kun näkee jonkin vanhan tavaran, saattaa tulla mieleen tapahtumia ja muisteloita pitkäksi aikaa. Ei pidä aina väheksyä niitä toisten "romuja". Ne on joillekin aarteita ja merkityksellisiä vaikka itse ei arvostaisikaan.

Tuo muistolaatikko on hyvä kerätä, itsekin olen sellaista koonnut.

Minulla on ihaniä äitini neulomia ja ompelemia ison nuken vaatteita. Vaikka ne ovat ottaneet sellaiset hajut itseensä jotka eivät lähde pesussa (äidin homeessa olevassa ulkovarastossa), eikä niitä voi enää sisällä säilyttää, niin minun on vaikea luopua niistä. Äitini ei oikein muuten osaa näyttää eikä sanoa välittämistään, mutta niitä katsellessa tulee sellainen fiilis että kyllä sitä välittämistä sieltä täytyy löytyä kun on aikanaan jaksanut väkertää niin hienoja vaatteita - nukelle. 

Osa näistä vaatteista on ollut jo sellaisessa kunnossa että ne oli pakko hävittää, otin niistä valokuvia jonka jälkeen raaskin laittaa ne roskiin (kyllä, roskiin - hiiren puremia ja homeisia). Jospa ne muistot välittyisivät niistä kuvista. 

Minulla on myös paljon äidin tekemiä ja itseni tekemiä nukenvaatteita 70- luvulta. Niillä leikkii nyt lastenlapset. Säilytin niitä ulkovarastossa ja tarttui varaston hajua mutta etikkavedessä liotus ja ajan myötä huoneenlämmössä tuoksut on haihtuneet.  Löytyy myös Barbien vaatteita ja muita leluja. Paperinukkejakin kymmeniä, kiiltokuvia ja tarroja.  Katsotaan tulevatko "muotiin" uudelleen kun lastenlapset kasvaa. Ehkä jätän perinnöksi jos alkaa kiinnostaa. Omien lasten leluissa on myös jo arvoa nostaneita leluja, legot mm. Ei niitä voi heittää mihinkään kierrätyskeskukseen. Leluissa on myös aina ajankuvaa, historiaa.

Tähän sen verran kommenttia, että huomioithan että et annan lapsille tosivanhoja legoja käyttöön, osa niistä voi olla ajalta jolloin käytettiin erilaista muovia kun nyt, ja saattavat olla jopa vaarallisia käyttää. Muoveista voi irrota jopa lisääntymiseen vaikuttavia aineita, eli kannattaa ottaa tämä vakavasti.

Itse jouduin hävittämään oman lapsuuteni dubloja kun oli tehty aikaa ennen nykysäännöksiä.

Tuotapa en tiennytkään. 90-luvun duplot on annettu lastenlapsille mutta omat 70-luvun legot on minulla jemmassa. Täytyy nostaa piiloon. Kiitos tiedosta.

Enemmän kuin jostain vanhoista legoista olisin huolissani kaikista lisä-ja väriaineista, joita lapset saa karkeista ja limsoista.

Totta! Ei noista legoista kyllä mitään näkyvää irtoa eikä niitä kukaan suuhunsa laita ja pureskele mutta ei vara venettä kaada. 

Legoja nyt ei kai muutenkaan saisi antaa senikäisille lapsille, jotka tunkevat ne suuhunsa.

Vierailija kirjoitti:

Olen kevyesti vihjaillut jo pitkään 80+ äidilleni, että voisi karsia ylimääräisiä. Ei halua luopua kun ihan selkeästi ajattelee, että tavaroilla on vielä jonkin arvo. Olen sitten kertonut että esim. kirjoista ei saa enää kuin maksimissaan muutaman euron, eli ne voi surutta viedä Konttiin jos ei enää niitä lue. Että paljon myös arvokkaita tavaroita saa nykyään ilmaiseksi, eli tavara ei ole muutettavissa rahaksi. Silti se luopuminen on tuskallista jollei mahdotonta. 

Näen että yrittää tosissaan, mutta eteneminen on hidasta. Hyväksyn sen kuitenkin ja tiedän että tulee päivä jolloin hän ei pysty enää asunnossaan asumaan ja jonkun on tehtävä karsiminen, mahdollisesti hänen puolestaan jos ei siihen enää itse kykene. Onneksi on kuitekin vain kohtuullisen kokoinen kerrostaloasunto. 

Itse keräilen kirjoja ja seurailen sen puolesta kirjojen hintoja lähes päivittäin.

Dekkarit ja jotkut valittujen palojen lyhennelmät voi laittaa melkein surutta roskikseen tai kierrätykseen, samoin monet paperipokkarit, jotka eivät ole siistissä kunnossa. Tietokirjat vuodelta -93 on myös roskiskamaa. Kasvioista voi puolestaan jotain saada. Itsekin olen pitkään etsinyt kasviota, josta löytyisi kaikkia kasvilajeja, kun nykyään on tapana pilkkoa kukat ja heinät omiin kirjoihinsa ja sitten se kasvio on satana pokkarina hyllyssä, jos haluaa kattavan otoksen.

Klassikot, taidekirjat ja osa non-fictionista (mikä suomalainen termi on?) liikkuu ihan hyvin Vintedissä. Aiheesta riippuen kirjasta voi saada kymppejäkin ja itse ostin yhden kaavakirjan juuri 75 eurolla, kun kyseistä teosta ei mistään enää saa. Jotkut lastenkirjat myös ostetaan heti, kuten Mauri Kunnaksen teokset, Tiheikön väki jne.

On muutama suomalainenkin kirja / sarjakuva, josta maksaisin ilolla silmää räpäyttämättä 50-100 euroa, jos joku sattuisi ko. teosta myymään, vaikka kirjojen ovh. on ollut reilusti alle tämän.

Jos vaikka klassikkokirjasta saa sen 3€ ja myyt vaikka sata, niin siinä on jo 300 € kasassa. Kirjat kannattaa käydä läpi tiheämmällä kammalla, kuin jotkut keittiön naarmuiset muovikipot.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen ihan masentunut, aivan loppu henkisesti ja fyysisesti tavaroiden karsimiseen tai lähinnä myymiseen. Mökki on kuin pommin jäljiltä kun kaikki tavarat, joista haluan päästä eroon, on kasoissa pöydillä, lattioilla, tuoleilla. En jaksa järjestellä enkä kuvata enää. Yli 300 ilmoitusta nyt myyntialustoilla, hinnat 1-10€ eikä kukaan osta mitään, tinkaa vaan jostain 2€ tavarasta puolet pois vaikka postikulut 0-2€. Pakkauspahveja yksi nurkka täysi, teippiä monta rullaa jemmassa. Eilen joku osti 3€ tavaran mutta perui sen muutaman tunnin päästä. Ei auta muu kuin kerätä kassillinen kerrallaan ja lahjoittaa kierrätyskeskukseen. Ennen kuin hermot menee. Rahaa tarvitsisin kipeästi niistä mutta ei vaan hermot riitä postittaa alle euron tavaroita. Ruoatkin joutuu ostamaan luottokortilla kun ei kukaan osta mitään. Ja en myy roskaa vaan hyväkuntoisia tavaroita, hyvin kuvattuja joka puolelta, vaatteista kaikki mahdolliset mitat ilmoitettuna.  Hinnat todella edulliset. Kaikki aiemmat  palautteet maksimissa, kiitoksilla ja kehuilla. Sorry, huono päivä tänään(kin).

Minkä ihmeen takia näet tuon kaiken vaivan? Kuvittele, millainen tilanne tekisi sinut onnelliseksi. Olisitko tyytyväinen, jos kaikki tuo roju olisi jonain aamuna herätessäsi vain kadonnut, etkä surisi sen perään? Miksi et vain vie uffin lootaan, kikeen ja roskakatoskeen tai vaikka jäteasemalle.  
Eikö se olisi helpotus? 

Etkö ymmärrä lausetta "tarvitsen kipeästi rahaa"?

Ymmärrän. Mutta tekstissä sanotaan, että kukaan ei osta mitään. Jos kukaan ei osta mitään, niin eihän se roina silloin muutu rahaksi.  
Silloin se on pelkkää, silkkaa vaivaa. 

Sinun on niin helppo sanoa noin jos rahaa tulee riittävästi joka kuukausi (palkka, eläke, anssi). Monilla ainoa tuki on yleistuki ja sehän ei kenelläkään riitä elämiseen Suomessa. Ei yhdelläkään ihmisellä. Siksi se tavaraomaisuus on RAHAA, kirjaimellisesti. Jotta saa edes leipää, pitää myydä tavaroita vitosella. Jotta saa maksettua puhelinliittymän pitää myydä tavaroita parilla kympillä. Ei niitä tavaroita voi lahjoittaa pois vaan sen vuoksi että ahdistus sitten helpottaa. Sen jälkeen ahdistaa vielä enemmän kun ei ole sitä tavaraakaan mahdollisesti muutettavissa rahaksi. Älytöntä että pitää vääntää rautalangasta näin yksinkertainen asia joillekin.

Minusta tämä menee nyt vähän keskustelunaiheen ulkopuolelle. Keskustelun aihe on tavarapaljous.  Henkilö tuskaili tavarapaljoutta, myymisen hankaluutta ja vaivaa, markkinaa joka ei vedä. 
Nyt tavarapaljous onkin tavaraomaisuus. 
 

Ihan käsikädessä kulkevat tavarapaljous ja tavaraomaisuus. Kuten myös kierrätys, tavalla tai toisella. 

Eivät ne ole sama asia. Tavarapaljous viittaa ylimääräiseen, syystä tai toisesta tarpeettomaksi tai liialliseksi koettuun tavaraan. Osalla siitä voi olla jälleenmyyntiarvoa, osalla kierrätysarvoa ja osa on jätettä, jonka ainoa arvo on mahdollisesti poltosta saatava energia. Tavaraomaisuus taas on materiaaliseen omaisuuteen kiinnittynyttä rahallista arvoa, eikä ota kantaa siihen, onko tavara liialliseksi tai tarpeettomaksi koettua. Tämän ketjun aihe on nimenomaan tavarapaljous, ei yleisesti tavara omaisuutena tai sen rahallisena arvona.

En ole tuo kenelle vastaat, mutta edellinen kirjoittahan ei väittänyt niiden olevan "sama asia", vaan että ne "kulkevat käsi kädessä". Köyhällä noiden asioiden raja on aika häilyvä.

Hyvätuloisen on yleensä helpompi jaotella ylimääräiset tavarat kategoriaan "tarpeeton, lähtee poistoon". Mitä enemmän on rahaa, sitä korkeammalla menee sen raja, minkä rahallista arvoa jaksaa edes miettiä. On ihmisiä joille alle 50 euron arvo ei ole mitään, toisille jopa alle 500 euroa on sellaista ettei jaksa nähdä vaivaa sen myymisen eteen.

Tarpeeksi köyhälle puolestaan jokainen tavara on "Voisikohan tästä saada edes euron?"

En tiedä, missä vaiheessa on päätetty, että tässä ketjussa ei saisi keskustella tällaisista asioista ollenkaan. Mutta olen kyllä jo edellisessäkin ketjussa huomannut, että hyväosaisemmat kirjoittajat turhautuvat, kun köyhät puljaavat jotain pikkutavaraa ja mahdollisesti mt-ongelmaiset kertovat tavaraan liittyvistä ongelmistaan/pakkomielteistään/ahdistuksenaiheistaan. Jos jutut ei kiinnosta, niiden yli pitäisi olla helppo hypätä.

Tavarapaljous, tavaran arvo ja myymisen helppous tai hankaluus eivät suoraan liity ihmisen tulotasoon tai vaurauteen. Kyse ei ole siitä, onko köyhälle tavarasta saatava raha tärkeämpi juttu vai ei vaan siitä, että se on eri asia kuin tavarapaljous ja sen selättäminen. Eivät täysin toisistaan irrallisia mutta silti eri asioita.

Näitä lukiessa välillä surettaa, kun tietää, että jollekin pienituoiselle myydystä tavarasta saatu 5 € on ruokarahaa. Sillä saa juustoa tai tarjouskahvia tai pyykinpesuainetta. Toivon kaikille heille hyvää.

Ja olisi ihanaa lahjoittaa omia turhia tavaroita sellaiselle joka rahaa tarvitsee ja jaksaa myydä. Mieluummin noin kuin "kasvottomalle" hyväntekeväisyyskirpparille 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kevyesti vihjaillut jo pitkään 80+ äidilleni, että voisi karsia ylimääräisiä. Ei halua luopua kun ihan selkeästi ajattelee, että tavaroilla on vielä jonkin arvo. Olen sitten kertonut että esim. kirjoista ei saa enää kuin maksimissaan muutaman euron, eli ne voi surutta viedä Konttiin jos ei enää niitä lue. Että paljon myös arvokkaita tavaroita saa nykyään ilmaiseksi, eli tavara ei ole muutettavissa rahaksi. Silti se luopuminen on tuskallista jollei mahdotonta. 

Näen että yrittää tosissaan, mutta eteneminen on hidasta. Hyväksyn sen kuitenkin ja tiedän että tulee päivä jolloin hän ei pysty enää asunnossaan asumaan ja jonkun on tehtävä karsiminen, mahdollisesti hänen puolestaan jos ei siihen enää itse kykene. Onneksi on kuitekin vain kohtuullisen kokoinen kerrostaloasunto. 

Kirjoille on yrittäjäostajia eli niistä todellakin voi saada rahaa. Minä näen vähän punaista aina kun joku sanoo toisen ihmisen tavaroista että noista ei kukaan maksa mitään, vie konttiin tai kaatopaikalle. Aivan kuin sanoja olisi satavarma että maailmassa ei ole yhtään ihmistä joka maksaisi jotain. Kyseessähän on pelkästään se oma laiskuus tai kiire ja tavaroiden arvottaminen. Sinä et pidä niitä minkäänarvoisina, sinun mielestäsi ne ovat jätettä. 

Kyse ei aina ole edes siitä, onko tavaralle jossain mahdollisesti joku ostaja, vaan siitäkin, kuinka helppoa tämä ostaja on löytää ja kuinka paljon vaivaa myymisen eteen pitää nähdä. Ja koska alkuperäinen kirjoittaja kertoi 80+ ikäisestä äidistään: kuolinpesiä tyhjennettäessä tavaraa on usein niin paljon, että suurimmalle osalle tavaroista ei mitenkään ole mahdollisuutta (aikaa, voimia) löytää "sitä oikeaa ostajaa".

Jos siis uskoo omilla tavaroillaan olevan arvoa, ja niitä tämän arvon vuoksi (ei siksi että niitä konkreettisesti käyttää) säilyttää, arvo kannattaa realisoida kun on itse vielä elossa ja jotenkin voimissaan. Siihen voi pyytää muilta apua, jos itsellä ei ole voimia tehdä kaikkea, mutta se kannattaa tehdä, kun aikaa vielä on. Siinä kohtaa, kun on esim. kuukausi aikaa tyhjentää koko asunto tai talo asukkaan kuoleman tai hoitokotiin joutumisen vuoksi, aikaa etsiä ja odottaa "oikeaa ostajaa" ei enää ole, joten tavaralla ei ole käytännössä sitäkään arvoa, mikä sillä olisi saattanut olla, jos se olisi myyty rauhallisemmassa hetkellä.

Olen miettinyt Tori myymisestä luopumista.

Saan silloin tällöin max 5e. Ja oikeesti, kuinka paljon se viekään aikaa. Jumiuttaa ja sitoo itseensä energiaa.

Olen tulossa siihen tulokseen et ei kannata. Puolet elämästä on yhtä ilmoituksen uudistamista ja hinnan säätöä, ja mikä euromäärä tulee sisään? Max 20e kk.

Aika halvalla menee oma aika.

Ja kuinka paljon on sitä et joku kyselee speksejä eikä silti osta. Paljon.

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt Tori myymisestä luopumista.

Saan silloin tällöin max 5e. Ja oikeesti, kuinka paljon se viekään aikaa. Jumiuttaa ja sitoo itseensä energiaa.

 

Olen tulossa siihen tulokseen et ei kannata. Puolet elämästä on yhtä ilmoituksen uudistamista ja hinnan säätöä, ja mikä euromäärä tulee sisään? Max 20e kk.

Aika halvalla menee oma aika.

 

Ja kuinka paljon on sitä et joku kyselee speksejä eikä silti osta. Paljon.

Itsellä on Torin puolella sujuneet kaupat aika tuskattomasti, jotain ainoastaan nouto - tavaraa olen myynyt Vintedissäkin, jossa tosi paljon enemmän käyttäjiä. Siellä kun laittoi postikulut aivan poskettomiksi, niin kukaan ei vahingossakaan mennyt suoraan ostamaan niitä kamoja.

Torissa saattaa olla tuotteella pari katsojaa ja Vintedissä 50. Ns. keski-ikäisten tai vanhempien tuotteet menee torissa paremmin. Vaatteet yleensä ehdottomasti Vintedissä. Nastakengät meni esim. Torissa heti pyyntöhinnalla, mutta Vintedissä tarjottiin vaan höpöhöpöhintoja.

Jos on mahdollisuus pöytä- tai muuhun kirppikseen, niin sinne halvat kamat ja jos on jotain kalliimpaa, niin ne Toriin / Vintediin. Pöytäkirppiksellä sain itse myytyä parisen viikkoa sitten sen parisataa tavaraa. Omille jäi pöytävuokran jälkeen, mutta mitään voittoahan se ei ole, kun kamat on ostettu kuitenkin kalliimmalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kevyesti vihjaillut jo pitkään 80+ äidilleni, että voisi karsia ylimääräisiä. Ei halua luopua kun ihan selkeästi ajattelee, että tavaroilla on vielä jonkin arvo. Olen sitten kertonut että esim. kirjoista ei saa enää kuin maksimissaan muutaman euron, eli ne voi surutta viedä Konttiin jos ei enää niitä lue. Että paljon myös arvokkaita tavaroita saa nykyään ilmaiseksi, eli tavara ei ole muutettavissa rahaksi. Silti se luopuminen on tuskallista jollei mahdotonta. 

Näen että yrittää tosissaan, mutta eteneminen on hidasta. Hyväksyn sen kuitenkin ja tiedän että tulee päivä jolloin hän ei pysty enää asunnossaan asumaan ja jonkun on tehtävä karsiminen, mahdollisesti hänen puolestaan jos ei siihen enää itse kykene. Onneksi on kuitekin vain kohtuullisen kokoinen kerrostaloasunto. 

Itse keräilen kirjoja ja seurailen sen puolesta kirjojen hintoja lähes päivittäin.

Dekkarit ja jotkut valittujen palojen lyhennelmät voi laittaa melkein surutta roskikseen tai kierrätykseen, samoin monet paperipokkarit, jotka eivät ole siistissä kunnossa. Tietokirjat vuodelta -93 on myös roskiskamaa. Kasvioista voi puolestaan jotain saada. Itsekin olen pitkään etsinyt kasviota, josta löytyisi kaikkia kasvilajeja, kun nykyään on tapana pilkkoa kukat ja heinät omiin kirjoihinsa ja sitten se kasvio on satana pokkarina hyllyssä, jos haluaa kattavan otoksen.

Klassikot, taidekirjat ja osa non-fictionista (mikä suomalainen termi on?) liikkuu ihan hyvin Vintedissä. Aiheesta riippuen kirjasta voi saada kymppejäkin ja itse ostin yhden kaavakirjan juuri 75 eurolla, kun kyseistä teosta ei mistään enää saa. Jotkut lastenkirjat myös ostetaan heti, kuten Mauri Kunnaksen teokset, Tiheikön väki jne.

On muutama suomalainenkin kirja / sarjakuva, josta maksaisin ilolla silmää räpäyttämättä 50-100 euroa, jos joku sattuisi ko. teosta myymään, vaikka kirjojen ovh. on ollut reilusti alle tämän.

Jos vaikka klassikkokirjasta saa sen 3€ ja myyt vaikka sata, niin siinä on jo 300 € kasassa. Kirjat kannattaa käydä läpi tiheämmällä kammalla, kuin jotkut keittiön naarmuiset muovikipot.

Jos tietokirjoilla tarkoitat yleistietokirjoja niin ei oikein ostajia tosiaan löydy. Mutta itse sain just myytyä puutarha-aiheisen kirjasarjan 90- luvulta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kevyesti vihjaillut jo pitkään 80+ äidilleni, että voisi karsia ylimääräisiä. Ei halua luopua kun ihan selkeästi ajattelee, että tavaroilla on vielä jonkin arvo. Olen sitten kertonut että esim. kirjoista ei saa enää kuin maksimissaan muutaman euron, eli ne voi surutta viedä Konttiin jos ei enää niitä lue. Että paljon myös arvokkaita tavaroita saa nykyään ilmaiseksi, eli tavara ei ole muutettavissa rahaksi. Silti se luopuminen on tuskallista jollei mahdotonta. 

Näen että yrittää tosissaan, mutta eteneminen on hidasta. Hyväksyn sen kuitenkin ja tiedän että tulee päivä jolloin hän ei pysty enää asunnossaan asumaan ja jonkun on tehtävä karsiminen, mahdollisesti hänen puolestaan jos ei siihen enää itse kykene. Onneksi on kuitekin vain kohtuullisen kokoinen kerrostaloasunto. 

Kirjoille on yrittäjäostajia eli niistä todellakin voi saada rahaa. Minä näen vähän punaista aina kun joku sanoo toisen ihmisen tavaroista että noista ei kukaan maksa mitään, vie konttiin tai kaatopaikalle. Aivan kuin sanoja olisi satavarma että maailmassa ei ole yhtään ihmistä joka maksaisi jotain. Kyseessähän on pelkästään se oma laiskuus tai kiire ja tavaroiden arvottaminen. Sinä et pidä niitä minkäänarvoisina, sinun mielestäsi ne ovat jätettä. 

Kyse ei aina ole edes siitä, onko tavaralle jossain mahdollisesti joku ostaja, vaan siitäkin, kuinka helppoa tämä ostaja on löytää ja kuinka paljon vaivaa myymisen eteen pitää nähdä. Ja koska alkuperäinen kirjoittaja kertoi 80+ ikäisestä äidistään: kuolinpesiä tyhjennettäessä tavaraa on usein niin paljon, että suurimmalle osalle tavaroista ei mitenkään ole mahdollisuutta (aikaa, voimia) löytää "sitä oikeaa ostajaa".

 

Jos siis uskoo omilla tavaroillaan olevan arvoa, ja niitä tämän arvon vuoksi (ei siksi että niitä konkreettisesti käyttää) säilyttää, arvo kannattaa realisoida kun on itse vielä elossa ja jotenkin voimissaan. Siihen voi pyytää muilta apua, jos itsellä ei ole voimia tehdä kaikkea, mutta se kannattaa tehdä, kun aikaa vielä on. Siinä kohtaa, kun on esim. kuukausi aikaa tyhjentää koko asunto tai talo asukkaan kuoleman tai hoitokotiin joutumisen vuoksi, aikaa etsiä ja odottaa "oikeaa ostajaa" ei enää ole, joten tavaralla ei ole käytännössä sitäkään arvoa, mikä sillä olisi saattanut olla, jos se olisi myyty rauhallisemmassa hetkellä.

Ihan vain vinkkinä, jos on paljon kirjoja joiden myymiseen ei halua itse nähdä vaivaa, kannattaa ottaa yhteyttä vaikka Finlandiakirjaan. Ostavat isoja eriä.

Eipä sillä paljon tienaa, mutta kirjat päätyvät mahdollisesti käyttöön ja kuolinpesän käsittely helpottuu ainakin kirjojen osalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kevyesti vihjaillut jo pitkään 80+ äidilleni, että voisi karsia ylimääräisiä. Ei halua luopua kun ihan selkeästi ajattelee, että tavaroilla on vielä jonkin arvo. Olen sitten kertonut että esim. kirjoista ei saa enää kuin maksimissaan muutaman euron, eli ne voi surutta viedä Konttiin jos ei enää niitä lue. Että paljon myös arvokkaita tavaroita saa nykyään ilmaiseksi, eli tavara ei ole muutettavissa rahaksi. Silti se luopuminen on tuskallista jollei mahdotonta. 

Näen että yrittää tosissaan, mutta eteneminen on hidasta. Hyväksyn sen kuitenkin ja tiedän että tulee päivä jolloin hän ei pysty enää asunnossaan asumaan ja jonkun on tehtävä karsiminen, mahdollisesti hänen puolestaan jos ei siihen enää itse kykene. Onneksi on kuitekin vain kohtuullisen kokoinen kerrostaloasunto. 

Kirjoille on yrittäjäostajia eli niistä todellakin voi saada rahaa. Minä näen vähän punaista aina kun joku sanoo toisen ihmisen tavaroista että noista ei kukaan maksa mitään, vie konttiin tai kaatopaikalle. Aivan kuin sanoja olisi satavarma että maailmassa ei ole yhtään ihmistä joka maksaisi jotain. Kyseessähän on pelkästään se oma laiskuus tai kiire ja tavaroiden arvottaminen. Sinä et pidä niitä minkäänarvoisina, sinun mielestäsi ne ovat jätettä. 

Kyse ei aina ole edes siitä, onko tavaralle jossain mahdollisesti joku ostaja, vaan siitäkin, kuinka helppoa tämä ostaja on löytää ja kuinka paljon vaivaa myymisen eteen pitää nähdä. Ja koska alkuperäinen kirjoittaja kertoi 80+ ikäisestä äidistään: kuolinpesiä tyhjennettäessä tavaraa on usein niin paljon, että suurimmalle osalle tavaroista ei mitenkään ole mahdollisuutta (aikaa, voimia) löytää "sitä oikeaa ostajaa".

 

Jos siis uskoo omilla tavaroillaan olevan arvoa, ja niitä tämän arvon vuoksi (ei siksi että niitä konkreettisesti käyttää) säilyttää, arvo kannattaa realisoida kun on itse vielä elossa ja jotenkin voimissaan. Siihen voi pyytää muilta apua, jos itsellä ei ole voimia tehdä kaikkea, mutta se kannattaa tehdä, kun aikaa vielä on. Siinä kohtaa, kun on esim. kuukausi aikaa tyhjentää koko asunto tai talo asukkaan kuoleman tai hoitokotiin joutumisen vuoksi, aikaa etsiä ja odottaa "oikeaa ostajaa" ei enää ole, joten tavaralla ei ole käytännössä sitäkään arvoa, mikä sillä olisi saattanut olla, jos se olisi myyty rauhallisemmassa hetkellä.

Ihan vain vinkkinä, jos on paljon kirjoja joiden myymiseen ei halua itse nähdä vaivaa, kannattaa ottaa yhteyttä vaikka Finlandiakirjaan. Ostavat isoja eriä.

Eipä sillä paljon tienaa, mutta kirjat päätyvät mahdollisesti käyttöön ja kuolinpesän käsittely helpottuu ainakin kirjojen osalta.

(Lisäyksenä: ne kirjat siis pakataan laatikoihin ja ne noudetaan Finlandiakirjan kustannuksella. Eli itse siinä ei tarvitse nähdä vaivaa muuten kuin sen verran, että ottaa kirjakasoista kuvat (joiden perusteella hintatarjous tehdään) ja pakkaa ne isoihin laatikoihin.)

Vein kirjaston saa ottaa -hyllyyn priimakuntoisen kirjasarjan Välskärin kertomukset. Joku sai mielenkiintoista luettavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen ihan masentunut, aivan loppu henkisesti ja fyysisesti tavaroiden karsimiseen tai lähinnä myymiseen. Mökki on kuin pommin jäljiltä kun kaikki tavarat, joista haluan päästä eroon, on kasoissa pöydillä, lattioilla, tuoleilla. En jaksa järjestellä enkä kuvata enää. Yli 300 ilmoitusta nyt myyntialustoilla, hinnat 1-10€ eikä kukaan osta mitään, tinkaa vaan jostain 2€ tavarasta puolet pois vaikka postikulut 0-2€. Pakkauspahveja yksi nurkka täysi, teippiä monta rullaa jemmassa. Eilen joku osti 3€ tavaran mutta perui sen muutaman tunnin päästä. Ei auta muu kuin kerätä kassillinen kerrallaan ja lahjoittaa kierrätyskeskukseen. Ennen kuin hermot menee. Rahaa tarvitsisin kipeästi niistä mutta ei vaan hermot riitä postittaa alle euron tavaroita. Ruoatkin joutuu ostamaan luottokortilla kun ei kukaan osta mitään. Ja en myy roskaa vaan hyväkuntoisia tavaroita, hyvin kuvattuja joka puolelta, vaatteista kaikki mahdolliset mitat ilmoitettuna.  Hinnat todella edulliset. Kaikki aiemmat  palautteet maksimissa, kiitoksilla ja kehuilla. Sorry, huono päivä tänään(kin).

Minkä ihmeen takia näet tuon kaiken vaivan? Kuvittele, millainen tilanne tekisi sinut onnelliseksi. Olisitko tyytyväinen, jos kaikki tuo roju olisi jonain aamuna herätessäsi vain kadonnut, etkä surisi sen perään? Miksi et vain vie uffin lootaan, kikeen ja roskakatoskeen tai vaikka jäteasemalle.  
Eikö se olisi helpotus? 

Etkö ymmärrä lausetta "tarvitsen kipeästi rahaa"?

Ymmärrän. Mutta tekstissä sanotaan, että kukaan ei osta mitään. Jos kukaan ei osta mitään, niin eihän se roina silloin muutu rahaksi.  
Silloin se on pelkkää, silkkaa vaivaa. 

Sinun on niin helppo sanoa noin jos rahaa tulee riittävästi joka kuukausi (palkka, eläke, anssi). Monilla ainoa tuki on yleistuki ja sehän ei kenelläkään riitä elämiseen Suomessa. Ei yhdelläkään ihmisellä. Siksi se tavaraomaisuus on RAHAA, kirjaimellisesti. Jotta saa edes leipää, pitää myydä tavaroita vitosella. Jotta saa maksettua puhelinliittymän pitää myydä tavaroita parilla kympillä. Ei niitä tavaroita voi lahjoittaa pois vaan sen vuoksi että ahdistus sitten helpottaa. Sen jälkeen ahdistaa vielä enemmän kun ei ole sitä tavaraakaan mahdollisesti muutettavissa rahaksi. Älytöntä että pitää vääntää rautalangasta näin yksinkertainen asia joillekin.

Minusta tämä menee nyt vähän keskustelunaiheen ulkopuolelle. Keskustelun aihe on tavarapaljous.  Henkilö tuskaili tavarapaljoutta, myymisen hankaluutta ja vaivaa, markkinaa joka ei vedä. 
Nyt tavarapaljous onkin tavaraomaisuus. 
 

Ihan käsikädessä kulkevat tavarapaljous ja tavaraomaisuus. Kuten myös kierrätys, tavalla tai toisella. 

Eivät ne ole sama asia. Tavarapaljous viittaa ylimääräiseen, syystä tai toisesta tarpeettomaksi tai liialliseksi koettuun tavaraan. Osalla siitä voi olla jälleenmyyntiarvoa, osalla kierrätysarvoa ja osa on jätettä, jonka ainoa arvo on mahdollisesti poltosta saatava energia. Tavaraomaisuus taas on materiaaliseen omaisuuteen kiinnittynyttä rahallista arvoa, eikä ota kantaa siihen, onko tavara liialliseksi tai tarpeettomaksi koettua. Tämän ketjun aihe on nimenomaan tavarapaljous, ei yleisesti tavara omaisuutena tai sen rahallisena arvona.

En ole tuo kenelle vastaat, mutta edellinen kirjoittahan ei väittänyt niiden olevan "sama asia", vaan että ne "kulkevat käsi kädessä". Köyhällä noiden asioiden raja on aika häilyvä.

Hyvätuloisen on yleensä helpompi jaotella ylimääräiset tavarat kategoriaan "tarpeeton, lähtee poistoon". Mitä enemmän on rahaa, sitä korkeammalla menee sen raja, minkä rahallista arvoa jaksaa edes miettiä. On ihmisiä joille alle 50 euron arvo ei ole mitään, toisille jopa alle 500 euroa on sellaista ettei jaksa nähdä vaivaa sen myymisen eteen.

Tarpeeksi köyhälle puolestaan jokainen tavara on "Voisikohan tästä saada edes euron?"

En tiedä, missä vaiheessa on päätetty, että tässä ketjussa ei saisi keskustella tällaisista asioista ollenkaan. Mutta olen kyllä jo edellisessäkin ketjussa huomannut, että hyväosaisemmat kirjoittajat turhautuvat, kun köyhät puljaavat jotain pikkutavaraa ja mahdollisesti mt-ongelmaiset kertovat tavaraan liittyvistä ongelmistaan/pakkomielteistään/ahdistuksenaiheistaan. Jos jutut ei kiinnosta, niiden yli pitäisi olla helppo hypätä.

Tavarapaljous, tavaran arvo ja myymisen helppous tai hankaluus eivät suoraan liity ihmisen tulotasoon tai vaurauteen. Kyse ei ole siitä, onko köyhälle tavarasta saatava raha tärkeämpi juttu vai ei vaan siitä, että se on eri asia kuin tavarapaljous ja sen selättäminen. Eivät täysin toisistaan irrallisia mutta silti eri asioita.

Näitä lukiessa välillä surettaa, kun tietää, että jollekin pienituoiselle myydystä tavarasta saatu 5 € on ruokarahaa. Sillä saa juustoa tai tarjouskahvia tai pyykinpesuainetta. Toivon kaikille heille hyvää.

Ja olisi ihanaa lahjoittaa omia turhia tavaroita sellaiselle joka rahaa tarvitsee ja jaksaa myydä. Mieluummin noin kuin "kasvottomalle" hyväntekeväisyyskirpparille 

Löytyisipä edes yksi ihminen joka tuon haluaisi tehdä, siis nimenomaan lahjoittaa myytäväksi itselleen tarpeettomia tavaroita. Ottaisin ilomielin vastaan. Olen vihjannutkin tutuilleni mutta kaikille se on ehdoton ei koska minähän saisin silloin HEIDÄN rahat. Eivät myy itse vaan lahjoittavat ventovieraille kaiken salaa minulta, jopa minun vähillä rahoilla ostamia lahjoja heille. Olen sanonut että anna takaisin jos et tarvitse tai halua käyttää, saan rahoista osan pois. Mutta ei, roskiin menee tai ventovieraille ilmaiseksi. Minulle ei haluta antaa mitään vaikka oma elämä on hyvin riippuvainen noista myyntituloista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kevyesti vihjaillut jo pitkään 80+ äidilleni, että voisi karsia ylimääräisiä. Ei halua luopua kun ihan selkeästi ajattelee, että tavaroilla on vielä jonkin arvo. Olen sitten kertonut että esim. kirjoista ei saa enää kuin maksimissaan muutaman euron, eli ne voi surutta viedä Konttiin jos ei enää niitä lue. Että paljon myös arvokkaita tavaroita saa nykyään ilmaiseksi, eli tavara ei ole muutettavissa rahaksi. Silti se luopuminen on tuskallista jollei mahdotonta. 

Näen että yrittää tosissaan, mutta eteneminen on hidasta. Hyväksyn sen kuitenkin ja tiedän että tulee päivä jolloin hän ei pysty enää asunnossaan asumaan ja jonkun on tehtävä karsiminen, mahdollisesti hänen puolestaan jos ei siihen enää itse kykene. Onneksi on kuitekin vain kohtuullisen kokoinen kerrostaloasunto. 

Kirjoille on yrittäjäostajia eli niistä todellakin voi saada rahaa. Minä näen vähän punaista aina kun joku sanoo toisen ihmisen tavaroista että noista ei kukaan maksa mitään, vie konttiin tai kaatopaikalle. Aivan kuin sanoja olisi satavarma että maailmassa ei ole yhtään ihmistä joka maksaisi jotain. Kyseessähän on pelkästään se oma laiskuus tai kiire ja tavaroiden arvottaminen. Sinä et pidä niitä minkäänarvoisina, sinun mielestäsi ne ovat jätettä. 

Kyse ei aina ole edes siitä, onko tavaralle jossain mahdollisesti joku ostaja, vaan siitäkin, kuinka helppoa tämä ostaja on löytää ja kuinka paljon vaivaa myymisen eteen pitää nähdä. Ja koska alkuperäinen kirjoittaja kertoi 80+ ikäisestä äidistään: kuolinpesiä tyhjennettäessä tavaraa on usein niin paljon, että suurimmalle osalle tavaroista ei mitenkään ole mahdollisuutta (aikaa, voimia) löytää "sitä oikeaa ostajaa".

 

Jos siis uskoo omilla tavaroillaan olevan arvoa, ja niitä tämän arvon vuoksi (ei siksi että niitä konkreettisesti käyttää) säilyttää, arvo kannattaa realisoida kun on itse vielä elossa ja jotenkin voimissaan. Siihen voi pyytää muilta apua, jos itsellä ei ole voimia tehdä kaikkea, mutta se kannattaa tehdä, kun aikaa vielä on. Siinä kohtaa, kun on esim. kuukausi aikaa tyhjentää koko asunto tai talo asukkaan kuoleman tai hoitokotiin joutumisen vuoksi, aikaa etsiä ja odottaa "oikeaa ostajaa" ei enää ole, joten tavaralla ei ole käytännössä sitäkään arvoa, mikä sillä olisi saattanut olla, jos se olisi myyty rauhallisemmassa hetkellä.

Ihan vain vinkkinä, jos on paljon kirjoja joiden myymiseen ei halua itse nähdä vaivaa, kannattaa ottaa yhteyttä vaikka Finlandiakirjaan. Ostavat isoja eriä.

Eipä sillä paljon tienaa, mutta kirjat päätyvät mahdollisesti käyttöön ja kuolinpesän käsittely helpottuu ainakin kirjojen osalta.

(Lisäyksenä: ne kirjat siis pakataan laatikoihin ja ne noudetaan Finlandiakirjan kustannuksella. Eli itse siinä ei tarvitse nähdä vaivaa muuten kuin sen verran, että ottaa kirjakasoista kuvat (joiden perusteella hintatarjous tehdään) ja pakkaa ne isoihin laatikoihin.)

Todennäköisesti eivät hae ihan mistä tahansa Suomesta mutta käsittääkseni postittaa voi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kevyesti vihjaillut jo pitkään 80+ äidilleni, että voisi karsia ylimääräisiä. Ei halua luopua kun ihan selkeästi ajattelee, että tavaroilla on vielä jonkin arvo. Olen sitten kertonut että esim. kirjoista ei saa enää kuin maksimissaan muutaman euron, eli ne voi surutta viedä Konttiin jos ei enää niitä lue. Että paljon myös arvokkaita tavaroita saa nykyään ilmaiseksi, eli tavara ei ole muutettavissa rahaksi. Silti se luopuminen on tuskallista jollei mahdotonta. 

Näen että yrittää tosissaan, mutta eteneminen on hidasta. Hyväksyn sen kuitenkin ja tiedän että tulee päivä jolloin hän ei pysty enää asunnossaan asumaan ja jonkun on tehtävä karsiminen, mahdollisesti hänen puolestaan jos ei siihen enää itse kykene. Onneksi on kuitekin vain kohtuullisen kokoinen kerrostaloasunto. 

Kirjoille on yrittäjäostajia eli niistä todellakin voi saada rahaa. Minä näen vähän punaista aina kun joku sanoo toisen ihmisen tavaroista että noista ei kukaan maksa mitään, vie konttiin tai kaatopaikalle. Aivan kuin sanoja olisi satavarma että maailmassa ei ole yhtään ihmistä joka maksaisi jotain. Kyseessähän on pelkästään se oma laiskuus tai kiire ja tavaroiden arvottaminen. Sinä et pidä niitä minkäänarvoisina, sinun mielestäsi ne ovat jätettä. 

Kyse ei aina ole edes siitä, onko tavaralle jossain mahdollisesti joku ostaja, vaan siitäkin, kuinka helppoa tämä ostaja on löytää ja kuinka paljon vaivaa myymisen eteen pitää nähdä. Ja koska alkuperäinen kirjoittaja kertoi 80+ ikäisestä äidistään: kuolinpesiä tyhjennettäessä tavaraa on usein niin paljon, että suurimmalle osalle tavaroista ei mitenkään ole mahdollisuutta (aikaa, voimia) löytää "sitä oikeaa ostajaa".

 

Jos siis uskoo omilla tavaroillaan olevan arvoa, ja niitä tämän arvon vuoksi (ei siksi että niitä konkreettisesti käyttää) säilyttää, arvo kannattaa realisoida kun on itse vielä elossa ja jotenkin voimissaan. Siihen voi pyytää muilta apua, jos itsellä ei ole voimia tehdä kaikkea, mutta se kannattaa tehdä, kun aikaa vielä on. Siinä kohtaa, kun on esim. kuukausi aikaa tyhjentää koko asunto tai talo asukkaan kuoleman tai hoitokotiin joutumisen vuoksi, aikaa etsiä ja odottaa "oikeaa ostajaa" ei enää ole, joten tavaralla ei ole käytännössä sitäkään arvoa, mikä sillä olisi saattanut olla, jos se olisi myyty rauhallisemmassa hetkellä.

Ihan vain vinkkinä, jos on paljon kirjoja joiden myymiseen ei halua itse nähdä vaivaa, kannattaa ottaa yhteyttä vaikka Finlandiakirjaan. Ostavat isoja eriä.

Eipä sillä paljon tienaa, mutta kirjat päätyvät mahdollisesti käyttöön ja kuolinpesän käsittely helpottuu ainakin kirjojen osalta.

(Lisäyksenä: ne kirjat siis pakataan laatikoihin ja ne noudetaan Finlandiakirjan kustannuksella. Eli itse siinä ei tarvitse nähdä vaivaa muuten kuin sen verran, että ottaa kirjakasoista kuvat (joiden perusteella hintatarjous tehdään) ja pakkaa ne isoihin laatikoihin.)

Todennäköisesti eivät hae ihan mistä tahansa Suomesta mutta käsittääkseni postittaa voi.

Hakevat kaikkialta Manner-Suomesta.

Kaikkia kotikirjastoja hekään eivät ole kiinnostuneet ottamaan/ostamaan, mutta kysymällä tämäkin selviää, ja on kyllä helppo tapa päästä kerralla eroon isommasta määrästä kirjoja.