Lue keskustelun säännöt.
Tavarapaljous osa 2
Jatketaanko täällä ylimääräisistä tavaroista luopumista?
Kommentit (1631)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tänään lahjoitin pussillisen kuulakärkikyniä, kun niitä kerättiin kouluun oppilaiden käyttöön. Säästösyistä niitä ei tälle lukuvuodelle enää tilata, vaan hankinnat olisi pitänyt keksitetysti jo keväällä. Itselle kyniä on kertynyt kaiken maailman messuilta ym niin kiva kun ne sai eteenpäin. Ja kiva kun tulevat käyttöön ettei niitä(kin) ole valmistettu turhaan.
Herran tähden. Onko tämä totta?
On, Suomessa 2026.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut, että minulle karsiminen ja siivoaminen on keino hallita ahdistusta - varmasti toki parempi keino kuin hamstraus tai dokaaminen, mutta senkin voi viedä liian pitkälle. Vaikeassa elämäntilanteessa haluaisin heittää pois suurimman osan omaisuudestani ja pitää jäljellä olevat kamat täydellisessä järjestyksessä. Ilmeisesti se saa tuntemaan, että edes jokin asia on hallinnassa.
Minun onkin ollut aivan mahdoton ymmärtää tuttavaani, joka on klassinen hamsteri ja jolle jopa roskista ja vanhentuneista lääkkeistä luopuminen on ylivoimaista. Olin kerran ”auttamassa” häntä muutossa ja tilanne oli kuin jostain sketsistä. Toinen ahdistui kun näki minut ja jätesäkit ja minä ahdistuin kun näin asunnon kaaoksen..
Hamsterin on vaikea sulatella muutosta. Muutosvaiheessa kun joutuu tekemään tiliä omasta elämäntilanteestaan ja -vaiheestaan. Monelle voi olla kipeä paikka hyväksyä, ettei voi iän karttuessa harrastaa huimapäisimpiä harrastuksia. Osalle voi olla vaikea hyväksyä, ettei tule ikinä jatkaneeksi jotain harrastusta. Osalle voi olla vaikeaa siirtyä uuteen elämänvaiheeseen kun lapset ovat lentäneet pesästä ja sen vuoksi he säilyttävät sinällään arvottomia lastentavaroita, joihin ei edes liity mitään erityisiä muistojakaan.
Minä olen tehnyt lasteni muistorikkaimmista tavaroista ja vaatteista muistojen laatikon. Selkeyttää kummasti kun päättää, ettei se muistoille varattu tila laajene siitä laatikosta mihinkään.Minä olen just tuollainen lelujen hamstraaja. Lasten vaatteitakin on monta banaanilaatikollista. Nyt osalle on käyttöä kun on lastenlapsia. Minulle ne on muistoja, muistan tapahtumia kun näen leluja tai vaatteita. Kaikkea kun ei voi kuvata kameroilla. Osasta olen pystynyt vähitellen luopumaan mutta vaatii kuukausien työn ja vakuuttelun itselleen. Näinhän dementikoillekin käy että kun näkee jonkin vanhan tavaran, saattaa tulla mieleen tapahtumia ja muisteloita pitkäksi aikaa. Ei pidä aina väheksyä niitä toisten "romuja". Ne on joillekin aarteita ja merkityksellisiä vaikka itse ei arvostaisikaan.
Tuo muistolaatikko on hyvä kerätä, itsekin olen sellaista koonnut.
Minulla on ihaniä äitini neulomia ja ompelemia ison nuken vaatteita. Vaikka ne ovat ottaneet sellaiset hajut itseensä jotka eivät lähde pesussa (äidin homeessa olevassa ulkovarastossa), eikä niitä voi enää sisällä säilyttää, niin minun on vaikea luopua niistä. Äitini ei oikein muuten osaa näyttää eikä sanoa välittämistään, mutta niitä katsellessa tulee sellainen fiilis että kyllä sitä välittämistä sieltä täytyy löytyä kun on aikanaan jaksanut väkertää niin hienoja vaatteita - nukelle.
Osa näistä vaatteista on ollut jo sellaisessa kunnossa että ne oli pakko hävittää, otin niistä valokuvia jonka jälkeen raaskin laittaa ne roskiin (kyllä, roskiin - hiiren puremia ja homeisia). Jospa ne muistot välittyisivät niistä kuvista.
Minulla on myös paljon äidin tekemiä ja itseni tekemiä nukenvaatteita 70- luvulta. Niillä leikkii nyt lastenlapset. Säilytin niitä ulkovarastossa ja tarttui varaston hajua mutta etikkavedessä liotus ja ajan myötä huoneenlämmössä tuoksut on haihtuneet. Löytyy myös Barbien vaatteita ja muita leluja. Paperinukkejakin kymmeniä, kiiltokuvia ja tarroja. Katsotaan tulevatko "muotiin" uudelleen kun lastenlapset kasvaa. Ehkä jätän perinnöksi jos alkaa kiinnostaa. Omien lasten leluissa on myös jo arvoa nostaneita leluja, legot mm. Ei niitä voi heittää mihinkään kierrätyskeskukseen. Leluissa on myös aina ajankuvaa, historiaa.
Tähän sen verran kommenttia, että huomioithan että et annan lapsille tosivanhoja legoja käyttöön, osa niistä voi olla ajalta jolloin käytettiin erilaista muovia kun nyt, ja saattavat olla jopa vaarallisia käyttää. Muoveista voi irrota jopa lisääntymiseen vaikuttavia aineita, eli kannattaa ottaa tämä vakavasti.
Itse jouduin hävittämään oman lapsuuteni dubloja kun oli tehty aikaa ennen nykysäännöksiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut, että minulle karsiminen ja siivoaminen on keino hallita ahdistusta - varmasti toki parempi keino kuin hamstraus tai dokaaminen, mutta senkin voi viedä liian pitkälle. Vaikeassa elämäntilanteessa haluaisin heittää pois suurimman osan omaisuudestani ja pitää jäljellä olevat kamat täydellisessä järjestyksessä. Ilmeisesti se saa tuntemaan, että edes jokin asia on hallinnassa.
Minun onkin ollut aivan mahdoton ymmärtää tuttavaani, joka on klassinen hamsteri ja jolle jopa roskista ja vanhentuneista lääkkeistä luopuminen on ylivoimaista. Olin kerran ”auttamassa” häntä muutossa ja tilanne oli kuin jostain sketsistä. Toinen ahdistui kun näki minut ja jätesäkit ja minä ahdistuin kun näin asunnon kaaoksen..
Kun on katsonut niitä todellisia ongelmahamstereita telkkarista, niin on tullut mieleen että onko tavaroiden kerääminen ympärille jotain suojamuurin keräämistä tai sijaistoimintaa, että ei tarvitse kohdata niitä todellisia ongelmiaan. Samoinhan usein sanotaan että ihmiset keräävät ylimääräistä painoa ympärilleen suojaksi toisten ihmisten lähestymisyrityksiltä. Onko kyse saman ongelman eri ilmenemistavoista?
Joillakin voi tavaran (tai rahan) kerääminen liittyä taloudellisesti niukkaan lapsuuteen. Joko palkitaan itseä materialla tai kerätään rahasta turvaa.
Toisaalta olen huomannut, että karsimiseenkin voi todella jäädä koukkuun samoin kuin ostamiseenkin. Myös painonpudotus tuottaa samanlaisia onnistumisen ja hallinnan tunteita kuin tavaroiden karsiminen. Nämä siis omia kokemuksia, mutta veikkaan että monella muulla on sama juttu. Että kun kaoottisessa maailmassa saa yhden jutun onnistumaan niin tuntee hallitsevansa edes jotain osa-aluetta elämässään.
Mä allekirjoitan ton koukkuun jäämisen.
Lapset ovat sen verran vanhoja, ettei tule enää sellai vaatteita, leluja jne.
Oma huusholli on kunnossa, olen saanut kummaltakin sisarukseltani ja vanhempien mökiltä.
Todellakin veljeni asuu maalla ja omakotitalo on myynnissä. 3 lasta, esikoinen täyttänyt 30.
Ovat tehneet tosi paljon työtä, nyt yläkerta on tyhjä, mutta keskikerros on tukossa ja kellarissakin riittää.Bonuksena tuli veljen vaimon lapsuudenkoti.
Tässä menee helposti 2 - 5 vuotta.
Oletko koskaan ajatellut että tästä voisi tulla sinulle ihan ammatti, sen verran paljon olet tätä tehnyt. Moni varmasti maksaisi esim. kuolinpesän tyhjennyksestä tai kun oma vanhempi joutuu hoitokotiin ja asunto pitää tyhjentää.
Vierailija kirjoitti:
Minun liiat tavarat:
Matot
Verhot
Koristetyynynpäälliset
Kosmetiikka
Kengät laskin..Niitä 37 paria.
Tykkään sisustaa ja vaihtelen tekstiilejä. Ovat vuosia vanhoja mutta mieleisiä edelleen. Yritän luopua mutta vaikeaa on !!
No mutta jos tykkäät sisustaa, niin silloinhan ne eivät ole ylimääräisiä tavaroita.
Vierailija kirjoitti:
Minun läheisellä, jonka tavarapaljous vaikuttaa nyt moneenkin asiaan, on ihan kaikkea liikaa. Työkaluja, siivousvälineitä, saaveja ja vateja, pakasterasioita, astioita, toimistotarvikkeita, askartelutarvikkeita, kirjoja, nuotteja, soittimia, äänilevyjä, tuoleja, valaisimia, tyynyjä, peittoja ja patjoja, laukkuja ja ostoskasseja, vaatteita ja kenkiä. Kaikkea on viisi- kymmenkertainen määrä siihen verrattuna, mitä yksi henkilö tarvitsee.
Missä tilanteessa ihminen tarvitsee 30 kestokassia? Tai 30 pannulappua? Pakasterasioita on enemmän mitä kahteen pakastimeen edes kerralla mahtuisi. Osa 70-luvulta.
Ja mitään ei saa heittää pois, saatan tarvita, on vastaus.
Miksi sohvalla pitää olla niin paljon sisustustyynyjä, ettei kukaan mahdu istumaan sille sohvalle?
Paras neuvo sinulle on se mikä täällä usein kerrotaan: karsi vain omia tavaroitasi. Se toinen ihminen elää omaa elämäänsä, ja hänellä on oikeus päättää omista asioistaan, myös siitä haluaako elää tavarapaljouden keskellä. Ehkä hän saa tavaroistaan turvaa ja lohtua. Toki jos henkilö on holhouksen alla, ja tilanne on terveydelle vaarallinen - niin asia on toinen.
Sinä voit karsia omat tavarasi extrememinimalismin tasolle, jos tykkäät, koska se on sinun päätösvallassasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen ihan masentunut, aivan loppu henkisesti ja fyysisesti tavaroiden karsimiseen tai lähinnä myymiseen. Mökki on kuin pommin jäljiltä kun kaikki tavarat, joista haluan päästä eroon, on kasoissa pöydillä, lattioilla, tuoleilla. En jaksa järjestellä enkä kuvata enää. Yli 300 ilmoitusta nyt myyntialustoilla, hinnat 1-10€ eikä kukaan osta mitään, tinkaa vaan jostain 2€ tavarasta puolet pois vaikka postikulut 0-2€. Pakkauspahveja yksi nurkka täysi, teippiä monta rullaa jemmassa. Eilen joku osti 3€ tavaran mutta perui sen muutaman tunnin päästä. Ei auta muu kuin kerätä kassillinen kerrallaan ja lahjoittaa kierrätyskeskukseen. Ennen kuin hermot menee. Rahaa tarvitsisin kipeästi niistä mutta ei vaan hermot riitä postittaa alle euron tavaroita. Ruoatkin joutuu ostamaan luottokortilla kun ei kukaan osta mitään. Ja en myy roskaa vaan hyväkuntoisia tavaroita, hyvin kuvattuja joka puolelta, vaatteista kaikki mahdolliset mitat ilmoitettuna. Hinnat todella edulliset. Kaikki aiemmat palautteet maksimissa, kiitoksilla ja kehuilla. Sorry, huono päivä tänään(kin).
Minkä ihmeen takia näet tuon kaiken vaivan? Kuvittele, millainen tilanne tekisi sinut onnelliseksi. Olisitko tyytyväinen, jos kaikki tuo roju olisi jonain aamuna herätessäsi vain kadonnut, etkä surisi sen perään? Miksi et vain vie uffin lootaan, kikeen ja roskakatoskeen tai vaikka jäteasemalle.
Eikö se olisi helpotus?Etkö ymmärrä lausetta "tarvitsen kipeästi rahaa"?
Ymmärrän. Mutta tekstissä sanotaan, että kukaan ei osta mitään. Jos kukaan ei osta mitään, niin eihän se roina silloin muutu rahaksi.
Silloin se on pelkkää, silkkaa vaivaa.Sinun on niin helppo sanoa noin jos rahaa tulee riittävästi joka kuukausi (palkka, eläke, anssi). Monilla ainoa tuki on yleistuki ja sehän ei kenelläkään riitä elämiseen Suomessa. Ei yhdelläkään ihmisellä. Siksi se tavaraomaisuus on RAHAA, kirjaimellisesti. Jotta saa edes leipää, pitää myydä tavaroita vitosella. Jotta saa maksettua puhelinliittymän pitää myydä tavaroita parilla kympillä. Ei niitä tavaroita voi lahjoittaa pois vaan sen vuoksi että ahdistus sitten helpottaa. Sen jälkeen ahdistaa vielä enemmän kun ei ole sitä tavaraakaan mahdollisesti muutettavissa rahaksi. Älytöntä että pitää vääntää rautalangasta näin yksinkertainen asia joillekin.
Minusta tämä menee nyt vähän keskustelunaiheen ulkopuolelle. Keskustelun aihe on tavarapaljous. Henkilö tuskaili tavarapaljoutta, myymisen hankaluutta ja vaivaa, markkinaa joka ei vedä.
Nyt tavarapaljous onkin tavaraomaisuus.
Ihan käsikädessä kulkevat tavarapaljous ja tavaraomaisuus. Kuten myös kierrätys, tavalla tai toisella.
Eivät ne ole sama asia. Tavarapaljous viittaa ylimääräiseen, syystä tai toisesta tarpeettomaksi tai liialliseksi koettuun tavaraan. Osalla siitä voi olla jälleenmyyntiarvoa, osalla kierrätysarvoa ja osa on jätettä, jonka ainoa arvo on mahdollisesti poltosta saatava energia. Tavaraomaisuus taas on materiaaliseen omaisuuteen kiinnittynyttä rahallista arvoa, eikä ota kantaa siihen, onko tavara liialliseksi tai tarpeettomaksi koettua. Tämän ketjun aihe on nimenomaan tavarapaljous, ei yleisesti tavara omaisuutena tai sen rahallisena arvona.
En ole tuo kenelle vastaat, mutta edellinen kirjoittahan ei väittänyt niiden olevan "sama asia", vaan että ne "kulkevat käsi kädessä". Köyhällä noiden asioiden raja on aika häilyvä.
Hyvätuloisen on yleensä helpompi jaotella ylimääräiset tavarat kategoriaan "tarpeeton, lähtee poistoon". Mitä enemmän on rahaa, sitä korkeammalla menee sen raja, minkä rahallista arvoa jaksaa edes miettiä. On ihmisiä joille alle 50 euron arvo ei ole mitään, toisille jopa alle 500 euroa on sellaista ettei jaksa nähdä vaivaa sen myymisen eteen.
Tarpeeksi köyhälle puolestaan jokainen tavara on "Voisikohan tästä saada edes euron?"
En tiedä, missä vaiheessa on päätetty, että tässä ketjussa ei saisi keskustella tällaisista asioista ollenkaan. Mutta olen kyllä jo edellisessäkin ketjussa huomannut, että hyväosaisemmat kirjoittajat turhautuvat, kun köyhät puljaavat jotain pikkutavaraa ja mahdollisesti mt-ongelmaiset kertovat tavaraan liittyvistä ongelmistaan/pakkomielteistään/ahdistuksenaiheistaan. Jos jutut ei kiinnosta, niiden yli pitäisi olla helppo hypätä.
Tavarapaljous, tavaran arvo ja myymisen helppous tai hankaluus eivät suoraan liity ihmisen tulotasoon tai vaurauteen. Kyse ei ole siitä, onko köyhälle tavarasta saatava raha tärkeämpi juttu vai ei vaan siitä, että se on eri asia kuin tavarapaljous ja sen selättäminen. Eivät täysin toisistaan irrallisia mutta silti eri asioita.
Näitä lukiessa välillä surettaa, kun tietää, että jollekin pienituoiselle myydystä tavarasta saatu 5 € on ruokarahaa. Sillä saa juustoa tai tarjouskahvia tai pyykinpesuainetta. Toivon kaikille heille hyvää.
Tämä sama juttu on julkaistu monessa muussakin mediassa: https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000012226060.html . Minua hämmästyttää se, kuinka moni uutista kommentoiva kuvittelee tukien varassa elävien käyttävän päihteitä, wolttaavan ahkerasti jne. Minimitoimeentulo on niin pieni, että yksi sairastuminen tai tapaturma pistää kaiken sekaisin. Ruokarahaa ei jää niin paljoa, että sillä wolttaisi mitään tai juostaisiin hampurilaispaikoissa.
Se on surullista, että joudutaan vetäytymään normaaleista sosiaalisista tilaisuuksista. Kyse voi olla siitä, että Suomessa ajatellaan lahjan olevan jonkinlainen pääsymaksu juhliin. Käytösoppaiden mukaan ei ole korrektia odottaa lahjoja kun juhlistetaan jotain. Riittää, että tuo puhtaaksi pestyn itsensä ja onnittelee vilpittömästi juhlakalua. Toki voi antaa onnittelukortin tai vaikka luonnonkukan, jos tietää juhlakalun olevan kukkaihminen.
Sitten se vaatetus: käytösoppaan mukaan ei ole korrektia arvostella toisten vaatteita missään ja milloinkaan. Riittää, että ne ovat puhtaat ja ehjät. Käytännössä Suomessa tapahtuu sitä, etteivät vanhemmat välttämättä ole kouluissa ja kirkoissa juhlistamassa lastensa elämän virstanpylväitä kokiessaan ettei heillä ole riittävän juhlavia vaatteita tilaisuuksia varten. Sen toitottaminen, että kannattaa pitää jotain neutraalia juhlavarustusta ei auta elämän eteen heittämissä tilanteissa milloin paino vaihtelee paljonkin terveydellisistä syistä johtuen. Tiedän tapauksen, jossa henkilö turposi uuden lääkityksen vuoksi 20 kiloa muutamassa kuukaudessa. On selvää, ettei siinä vaiheessa kun sairaus on pahimmillaan ja tehdään lääkityskokeiluja, ole välttämättä voimavaroja painonvartiointiin.
Köyhtynyt ruokavalio vaikuttaa suoliston mikrobistoon köyhdyttävästi. Se päästää lihomista suosivat mikrobit valloilleen. Monesti halpa ruoka sisältää kuidutonta viljaa, sokeria ja rasvaa. Nopeat hiilihydraatit lihottavat nopeasti, koska ne eivät pidä yhtään nälkää. Sen perusteella, mitä olen lukenut leipäjonojen tarjonnasta olen tullut siihen lopputulokseen että niillä eväillä voi toki nälkää sammuttaa mutta terveydelle välttämättömien ravintoaineiden saanti on heikonpuoleista. Kun tuohon lisää vielä stressin, joka boostaa lihottavaa vaikutusta nostamalla kortisolitasot tappiinsa, ei ole mikään ihme jos sitä painoa kertyy. Elimistöhän on silloin hälytystilassa.
Suomessa sosiaalisten suhteiden vaaliminen on tehty vaikeaksi. Ei voida kutsua kahville tai teelle, koska perusasetus on että pitää tarjota sekä jotain suolaista että myös makeaa. Olen asunut Venäjällä ja siellä oltiin ainakin ennen vieraanvaraisia mutta arjen vieraanvaraisuus oli sitä, että keitettiin teetä ja tarjottiin vaikka kuiva korppu tai rinkeli sen lisäksi ja keskityttiin vaihtamaan kuulemisia. Ei siellä tehty mitään suursiivouksia eikä panikoitu yllätysvierailun vuoksi. Moni oli varttunut NL:n aikaan, jolloin siinäkin riitti syytä iloon ja onneen että oli edes sitä teetä, sokeria ja se korppu tai rinkeli.
En halua nyt provosoida tahallani ja puhun nyt vain omasta kokemuksestani. Koin ja koen, että se venäläinen tyyli oli kivempi sen vuoksi ettei siinä stressattu niin paljoa kuin suomalaisessa tavassa eikä myöskään ole sitä olettamusta että pitäisi viedä tai vastaanottaa tuliaisia. Toki sielläkin voi viedä yhden kukkasen tai jotain syötävää halutessaan. Heillä oli enemmän ex tempore-tyyli ja ei ollut mitenkään yllättävää kun saman rapun eläkeläismummot pyysivät teelle ja halusivat kuulla elämästäni Suomessa.
Koska virallinen ideologia kielsi joulut ja muut uskonnolliset juhlat, he viettivät ja saattavat vieläkin viettää syntymäpäiviä pitemmän kaavan mukaan. Se tarkoittaa käytännössä mahdollisimman paljon ruokaa ja pitkiä puheita juhlapöydässä. Se päivänsankarin kunniaksi pidetty puhe koetaan merkittävämmäksi lahjaksi kuin tavara. Siellä ei ollut mitenkään epätavallista, että naapuri kysyi astioita, pöytää ja tuoleja lainaan syntymäpäiviään varten ja pyysi siinä samalla naapurissakin syntymäpäivilleen. Siinä sitten ykskaks yllättäen naisihmisenä olikin mukana itse auttamassa ja oppimassa syntymäpäivillä suosittujen ruokaisien salaattien tekemistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Siis kyllä minä ainakin tiedostin, että jollain 100 vuotta vanhalla Riihimäen kristallivaasilla on laatua jota ei nykytavaroissa enää näe, ja sen myötä myös arvoa, vaikka se ei minun makuuni olisi ollutkaan."
Tässä se juju juuri piilee. Kun niiden ihmisten määrä vähenee, joiden makuun kristallivaasi on, niin 1) ostajia ei vain löydy, eikä 2) arvo voi tietenkään pysyä samana. Valitettavasti laadullakaan ei ole aina merkitystä. Kerrostalossa asuva ei osta laadukkaita pyöröhirsiä.
"Pahoittelen, en oikein osaa hyvin kuvailla ilmiötä, jota ihmettelen."
Kyllä sinä ihan oikein kuvailit tilanteen, mutta turhaan luulet, että jonkinlainen oletusarvo säilyy aina.
Hyvin harvan kannattaa ostaa antiikkia/vintagea vain tehdäkseen sillä rahaa. Ostakaa vain silloin, jos oikeasti pidätte esineestä, tai teille jää käteen kristallivaaseja, joilla luulitte tienaavanne 20 vuoden päästä.
Olen kyllä edelleen eri mieltä. Ensinnäkin: aloitat kummallisesta oletuksesta, että vain vanhoja ihmisiä kiinnostaa antiikki, ja alan harrastajat kuolevat pikkuhiljaa pois. Kaikki vintage- ja antiikki-intoilijat, joita tunnen - minä mukaanlukien - ovat innostuneet vanhoista tavaroista hyvin nuorena. Minä kiinnostuin vanhoista tavaroista teininä ja olen nyt nelikymppinen, joten toivottavasti en ole ihan vielä kuolemassa pois itsekään.
Se, että Temu tuntuu tällä hetkellä olevan arvostetumpaa kuin antiikki, on mielestäni valitettavaa monesta syystä, mutta se ei ole toivottavasti pysyvä tila. Ei ole mitään syytä, miksi uusi nuori sukupolvi ei voisi arvostaa 100 vuotta vanhaa kristallimaljakkoa. Mutta vaikea sitä on enää arvostaa, jos se on dumpattu roskikseen arvottomana.
Toiseksi: harvinaisten tavaroiden kohdalla harrastajien vähäinen määrä ei välttämättä liity arvon määräytymiseen mitenkään. Jos näin olisi, ei harvinaisista sarjakuvista tai postimerkeistä maksettaisi kymppitonneja. (Toki siinä on sitten omanlaisensa kohtaanto-ongelma. Jotain alkuperäistä Spider-Man -lehteä ei varmasti paljon arvosteta lähikirppiksellä.)
Kolmanneksi: se "oletusarvo", josta puhun, on ehkä paremmin sanottuna keräilyarvo. Ja tavaran laadun arvo. Rahallinen arvo ei nykyään välttämättä kulje käsi kädessä näiden kanssa ollenkaan, mikä on pohjimmiltaan juuri se asia, jota olen pohdiskellut.. Tässä ketjussa on usein vallalla ajatus, että vanha tavara on automaattisesti jotain ruostuneita metallipurkkeja vanhusten ullakolla. Totuus on, että keräilyharvinaisuuksien lisäksi ihan pelkästään vanha käyttötavara, ennen 2000-lukua valmistettu, on yleensä laadukkaampaa kuin nykyinen ihan jo materiaaleiltaankin. Tuoleja jotka eivät keiku, kankaita jotka eivät nyppyynny pesussa, ja niin edelleen. Toivoisin, että vanhaa ja kestävää tavaraa osattaisiin nykyään hyödyntää muutenkin kuin tyyliin "Onko sinulla tämä hassunnäköinen 90-luvun mummolan valaisin? Se trendaa nyt TikTokissa!"
Olen vahvasti sitä mieltä, että suurin osa nykyisestä tavarapaljoudesta johtuu nimenomaan uudesta tavarasta, korkeintaan viimeisen 10-15 vuoden aikana valmistetusta. Vielä 2000-luvun alussa suurimmalla osalla ihmisistä ei ollut tällaista ongelmaa. Koko 1900-luvun ajan ihmisillä oli pikemminkin niukkaa kuin tavarapaljoutta, joten ne vanhat tavarat, jotka ovat nykypäivään asti säilyneet ehjinä, eivät minun mielestäni muodosta nykypäivän krääsäongelmaa, vaan iso osa niistä olisi säilyttämisen arvoisia eikä roskaa.
Lopuksi minun täytyy selventää, että en todellakaan ole ostanut antiikkia ja vintagea "tehdäkseni sillä rahaa". Kun harmittelin sitä, että tällä hetkellä on mahdotonta saada hyvistä tavaroista mitään, kyse on yleensä sentyylisestä, että olen maksanut jostain keräilytavarasta muutama vuosi sitten 50 euroa, toivoisin siitä 20 euroa (mikä olisi ollut muutama vuosi sitten loistava diili), mutta tarjoukset ovat luokkaa 5 euroa. Vanhan tavaran arvo - ja arvostus - on yksinkertaisesti romahtanut muutaman vuoden sisällä. Mistä sitten johtuukaan.
Minunkin on vaikeaa ymmärtää että nuoret heittää roskiin tai lahjoittaa pois vanhoja hyvälaatuisia huonekaluja ja hakee ikeasta lastulevyroinaa tilalle. Tai lahjaksi saatu Aalto maljakko lahjoitetaan pois ja hankitaan rustasta uusi tilalle. Voi hyvää päivää, voisin antaa luunapin otsaan. Suututtaa niin että silmissä pimenee. Vaikka toinen puoli on sitten se että itsekin teen erittäin hyviä löytöjä kirppispöydistä kun tietämättömät nuoret myy eurolla kristallia ja hopeaa.
Olen kerran antanut pois Aalto-maljakon. En tiennyt sen arvoa, koska asuin ulkomailla. Ilman muuta se on harmittanut ja lahjoittaja on jo poistunut joukostamme.
Nykyään on onneksi helppoa katsoa poistettavat tavarat läpi google lensellä, niin tietää tavaran arvon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen ihan masentunut, aivan loppu henkisesti ja fyysisesti tavaroiden karsimiseen tai lähinnä myymiseen. Mökki on kuin pommin jäljiltä kun kaikki tavarat, joista haluan päästä eroon, on kasoissa pöydillä, lattioilla, tuoleilla. En jaksa järjestellä enkä kuvata enää. Yli 300 ilmoitusta nyt myyntialustoilla, hinnat 1-10€ eikä kukaan osta mitään, tinkaa vaan jostain 2€ tavarasta puolet pois vaikka postikulut 0-2€. Pakkauspahveja yksi nurkka täysi, teippiä monta rullaa jemmassa. Eilen joku osti 3€ tavaran mutta perui sen muutaman tunnin päästä. Ei auta muu kuin kerätä kassillinen kerrallaan ja lahjoittaa kierrätyskeskukseen. Ennen kuin hermot menee. Rahaa tarvitsisin kipeästi niistä mutta ei vaan hermot riitä postittaa alle euron tavaroita. Ruoatkin joutuu ostamaan luottokortilla kun ei kukaan osta mitään. Ja en myy roskaa vaan hyväkuntoisia tavaroita, hyvin kuvattuja joka puolelta, vaatteista kaikki mahdolliset mitat ilmoitettuna. Hinnat todella edulliset. Kaikki aiemmat palautteet maksimissa, kiitoksilla ja kehuilla. Sorry, huono päivä tänään(kin).
Oletko kokeillut koota tavaroista erilaisia paketteja, esim. 5e settejä? Vaikka kolme vaatetta yhteensä 5e. Näin saisit isomman määrän tavaraa kerralla pois, enemmän rahaa kuin1e kaupoista ja ostaja säästäisi postikuluissa, jolloin voisi olla houkuttelevampaa ostaa? Tsemppiä sinulle!
Ongelma noissa seteissä on siinä, että siinä voisi olla pakotettu ostamaan itselleen epämieluisan tai tarpeettoman tuotteen. Sen vuoksi en osta ikinä mitään settejä kirpputoreilta. Se rahan säästö ei ole niin merkittävä jos joutuu sitten vastuuseen itselleen epämiellyttävistäkin vaatteista.
Näin Kierrätyskeskuksessa kivan lelupaketin, jossa oli tarvitsemani juttu, mutta isossa muovipussissa oli suuri määrä sellaista, mitä en tarvitse. Pussin hinta oli pari kymppiä.
On kyllä arvostelukyky jollain vähän pettänyt jos kierrätyskeskuksessa tehdään parinkympin paketteja. 3-5 euroa voisi olla maksimi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun liiat tavarat:
Matot
Verhot
Koristetyynynpäälliset
Kosmetiikka
Kengät laskin..Niitä 37 paria.
Tykkään sisustaa ja vaihtelen tekstiilejä. Ovat vuosia vanhoja mutta mieleisiä edelleen. Yritän luopua mutta vaikeaa on !!
No mutta jos tykkäät sisustaa, niin silloinhan ne eivät ole ylimääräisiä tavaroita.
Jos verhoja alkaa olla kymmenittäin ja tyynynpäällisiä satoja, niin kyllä ihminen voi silti kokea niitä olevan liikaa ja ylimääräisiä, vaikka kuinka olisivat mieluisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmaan sukupolvikysymys mutta en kyllä tätä tunnista ollenkaan omasta ystäväpiiristä.
Voit kuitenkin olla mukana muuttamassa tätä "perusasetusta". Laittaa vaa viestiä, "moi, voisin keittää kahvit/teet, vaihdetaanko kuulumiset?" Voihan siinä olla joku keksipaketti jos muuten ahdistaa, ei siinä muuta tarvita.
"Todellakin veljeni asuu maalla ja omakotitalo on myynnissä. 3 lasta, esikoinen täyttänyt 30.
Ovat tehneet tosi paljon työtä, nyt yläkerta on tyhjä, mutta keskikerros on tukossa ja kellarissakin riittää.
Bonuksena tuli veljen vaimon lapsuudenkoti.
Tässä menee helposti 2 - 5 vuotta."
Mihin menee 2-5 vuotta? Lasketko tuohon mukaan vaimon lapsuudenkodin tyhjennyksen vai pelkän veljen kodin? En ehkä ihan ymmärrä, jos koti on laitettu jo myyntiin, jos siitä ei kohtuullisessa ajassa pysty pois muuttamaan ja kohtuullinen aika voisi olla 2 kk. Sanoit toisessa kommentissa, että ostajiakin on käynyt paikalla. Karkottaa oikeat ostajat, jos rupeaa selittämään, että ainakin vuosi tässä vielä siivotaan. Mielestäni puolustus ei ole se, että alueella taloja myydään hitaasti. Mitä sitten, kun kohdalle tulisikin halukas ostaja? Äärimmäisen harva suostuu odottamaan kuukausitolkulla. En suostuisi tuohon myöskään välittäjänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuosta myymisestä, hinnoittelusta ja tavaroiden säilömisestä jos ne eivät mene kaupaksi...
Olen tuskaillut tämän saman aiheen kanssa jo jonkin aikaa, ja saatoin siitä kirjoittaa jo edelliseenkin ketjuun. Siis on tavaroita, joilla pitäisi periaatteessa olla "pysyvä" arvo. Jonkin verran vaihtelua aina tapahtuu suuntaan ja toiseen, totta kai. Mutta oletus nyt on kuitenkin aina ollut, että vaikkapa aito timanttisormus tai 1800-luvun virheetön rokokoopöytä säilyttävät jonkinlaisen arvon - ja noiden esimerkkien kohdalla arvon voisi olettaa myös nousevan ajan myötä, koska 1800-luvun pöytä käy aina vain harvinaisemmaksi ja kullankin hinta taitaa nousta koko ajan.
On siis periaatteessa olemassa tavaroita, joiden arvon ei pitäisi olla täysin muotioikkujen armoilla.
Mutta tänä päivänä on vaikea myydä mitään, kuten varmaan suurin osa kirppistelijöistä täällä tietää. Hinnat laskevat eikä kukaan oikein malttaisi maksaa mistään mitään. Sen takia kai ainakin minä olen saanut aika poskettomiakin hintatarjouksia. Fiktiivisenä esimerkkinä, jos sen 1800-luvun rokokoopöydän "oletusarvo" olisi 500 euroa, tulee jatkuvasti tarjouksia tyyliin 50 euroa.
Tämän ketjun filosofia olisi, että sinähän haluat siitä tavarasta eroon ja kaapit tyhjiksi, joten myy se sillä 50 eurolla äläkä mieti asiaa sen enempää.
Mutta kun joka ikinen kerta kun teen niin, se alkaa aivan suunnattomasti v*tuttaa :D
Nytkin tulee mieleen yksi alkuvuodesta 15 eurolla Puolaan myymäni juttu (alunperin pyysin 30 euroa), jonka se puolalainen laittoi heti 300 eurolla myyntiin - ja se meni kaupaksi. Joo joo, kannattaa unohtaa, se on "vain" rahaa ja "vain" tavaraa. Mutta kun kokemus nettikirppistelystä on nykyään tällaista jatkuvaa tuskailua ja v*tutusta. Ei myymisestä tule enää hyvä mieli, varsinkin kun olen todella pienituloinen ja tuntee tulevansa rahapulassaan hyväksikäytetyksi.
En tiedä mikä tämän purkauksen pointti oikein oli. Ehkä vain kaipaisin muiden mielipiteitä ja kokemuksia siitä, että onkohan tämä pysyvä ilmiö nykyään, ainakin Suomessa, ettei mikään menisi kaupaksi kuin muutamalla eurolla. Vai kannattaako arvokkaimmat jutut säilöä siinä toivossa, että hinnat kääntyvät tulevina vuosina nousuun.
Huom. minä en itse pidä tuollaista säilömistä hamstrauksena, vaan oikeasti laadukkaan tavaran kunnioittamisena, jos tilaa kerran on.
Jotenkin järjenvastaisena pidän (hyväkuntoisten) käytettyjen tavaroiden hintojen romahtamista, kun samalla kaupoissa hinnat nousevat koko ajan. Ei käy järkeen, että jokin hieno antiikkitavarakin olisi muka samanarvoinen kuin vastaava Temu-krääsä.
Olen sun kanssa aivan samaa mieltä. Mutta toimintani on paljon epäsuositunpaa kuin sinulla, nimittäin jos en saa tavarasta haluamaani hintaa niin vien sen jäteasemalle mieluummin kuin annan ilmaiseksi tai myyn pilkkahinnalla. Ja tulen jatkamaan tällä tyylillä aivan sama mitä täällä asiasta ollaan mieltä. Oma vitutuksen puuttuminen on minulle tärkeämpää kuin tavaran antaminen eteenpäin.
Erikoista että ihminen myöntää (ja viestistä paistaa, että jollain tapaa myös uhoaa) olevansa noin itsekäs ja vastuuton torspo.
Mitä itsekästä siinä on että ei halua sinulle antaa ilmaiseksi tavaraa? Kyllä se vaikuttaa siltä että sinä olet tässä se itsekäs.
Minun mielestäni pitäisi ajatella niitä, joilla ei ole varaa ostaa edes kirpputorilta. Kahdeksan euroa maksava vaate on jollekin liian kallis. Hyväosaisen on vaikea ymmärtää sitä, mutta se on totta. Aamulla puhuttiin TV:ssä siitä aiheesta. Köyhimmillä on vaikeaa nyt.
Meillä talvitakit maksavat 5e,
perus Zara, H&M vaatteet 3-5e,
Gant Hilfiger ym. paremmat 7-15e.
Paikallisessa fb ryhmässä annetaan vaatteita jatkuvasti ilmaiseksi. Vaatteita pursuaa joka tuutista.
En nyt lukenut kuin muutaman tekstin. Kirjoitan tän vain sen takia, että olen juuri käynyt läheisen omaisuutta läpi kun hän ei itse enää pysty. Tämä on jo toinen läheinen, jonka kodissa joudun siis joudun ja myöskin olen tietysti tarjoutunut auttamaan eli tekemään yksin koko asunnon ja omaisuuden lajittelut tyyliin sata neliötä pitää saada 25m2 yksiöön. Eli raakaa karsintaa. Yksityisiä kirjeitä, papereita, valokuvia, kaappiin kertyneitä tyhjiä ruokapakkauksia, ruokia vuodelta 2003. Vaatteita 40 vuoden takaa, uusia ostettu ja vanhat työnnetty vaan syvemmälle kaappiin. Kirpparilta tietysti ostettu kaikenlaista arvokasta, joka ei tänä päivänä olekaan enää arvokasta. No ehkä ei enää tarvitse muiden kotia tyhjentää. Aika näyttää. Tosi raskasta se on ja vie aikaa monia päiviä kun en 8 tuntia jaksa yhtämittaa lajitella ja pähkäillä, että meniskö tää nyt kirpparille. Kaatopaikka kuormia oli useita, säkeittäin risoja vaatteita kun jos niitä joskus tarvitsee, kenkiä linttaan astuttuja, risoja haisevia, jos niitä joskus tarvitsee. Tämä herätti myös katsomaan taas omaan kaappiin. Otin reippaalla otteella turhia vaatteita "jos joskus sopii tai ". Säkkiin vaan ja hyvät menee kirpparille tyyliin jos joku niitä huolii. Ei ole helppoa luopua omista tavaroista. Kannattaa katsella niitä kaappeja tarkemmalla silmällä uudestaan ja uudestaan vaikka pari kertaa vuodessa ja poistaa vaatteet, joita ei ole moneen vuoteen käyttänyt. Jos tulee vaikka muutto jostain syystä eteen, tai sairastut, kaadut ja lyöt pääsi ja et enää kykene siivoamaan, ompahan sitten helpompaa. Pari säkkiä vaatteita vs kymmenen säkkiä vaatteita. Voin sanoa, että yllätyin omasta kaapistanikin miten paljon siihen säkkiin tuli tavaraa ja silti hyllyt ei näytä tyhjiltä. Ennen joulua katson taas, että jos en tänä kesänä käyttänyt jotain vaatetta niin pois vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakkaat ystävät, arvon palstalaiset. Haluaisin nostaa esiin DIGITAALISEN SIIVOUKSEN. Nimittäin meillä useimmilla, ellei jopa kaikilla, on suuri digitaalinen jalanjälki. Tarkoitan nyt lähinnä sähköpostitilejä. On tärkeää siivota tili turhista ja vanhoista posteista ja roskaposteista aika ajoin. Näin jälkeenjäävät eivät joudu esim. kuolemasi jälkeen käymään sitä kaikkea läpi, ja aikaa säästyy. Olen kokenut tämän. Vinkkinä, digisiivouksesta voi saada myös inspiraatiota tavaroiden raivaamiseen. Aloita vaikka siitä, että poistat 5 viestiä päivässä. Sitten 10, 15 jne! Homma sujuu huomaamatta.
Varmasti muille itsestäänselvää, mutta miksi omaisten tarvitsisi käydä vainajan sähköposteja läpi? Mitä sieltä haetaan?
Esimerkiksi sukulaisen tai perhetuttavan yhteystietoja, joita nuorempi polvi ei ole huomannut kysyä omien vanhempien eläessä. Olen turhaan yrittänyt kysellä sopivilta ihmisiltä tietoja eräästä tytöstä, joka vieraili meillä pari kertaa, kun olin teini-ikäinen. Tyttö asui lastekodissa maalla ja tuli meille kylään pariksi päiväksi muistaakseni joululomalla Hän meni naimisiin enkä tiedä uutta sukunimeä. Silloin naisen oli pakko vaihtaa sukunimeä.
Olit teini-ikäinen ja nyt olet? Tyttö joka oli teillä pari kertaa. En ymmärrä miksi hänet täytyy jäljittää? Vuosi kymmenten jälkeen?
Olen kevyesti vihjaillut jo pitkään 80+ äidilleni, että voisi karsia ylimääräisiä. Ei halua luopua kun ihan selkeästi ajattelee, että tavaroilla on vielä jonkin arvo. Olen sitten kertonut että esim. kirjoista ei saa enää kuin maksimissaan muutaman euron, eli ne voi surutta viedä Konttiin jos ei enää niitä lue. Että paljon myös arvokkaita tavaroita saa nykyään ilmaiseksi, eli tavara ei ole muutettavissa rahaksi. Silti se luopuminen on tuskallista jollei mahdotonta.
Näen että yrittää tosissaan, mutta eteneminen on hidasta. Hyväksyn sen kuitenkin ja tiedän että tulee päivä jolloin hän ei pysty enää asunnossaan asumaan ja jonkun on tehtävä karsiminen, mahdollisesti hänen puolestaan jos ei siihen enää itse kykene. Onneksi on kuitekin vain kohtuullisen kokoinen kerrostaloasunto.
Saako kysyä, missä kunnassa? Nimim. Voisin itsekin lahjoittaa kaikenlaista :)
Vierailija kirjoitti:
Varmaan sukupolvikysymys mutta en kyllä tätä tunnista ollenkaan omasta ystäväpiiristä.
Voit kuitenkin olla mukana muuttamassa tätä "perusasetusta". Laittaa vaa viestiä, "moi, voisin keittää kahvit/teet, vaihdetaanko kuulumiset?" Voihan siinä olla joku keksipaketti jos muuten ahdistaa, ei siinä muuta tarvita.
Tälläkin foorumilla on satoja ketjuja, joissa paheksutaan kyläpaikan liian heppoisia tarjoiluja. Valitusta valituksen päälle. Olepa siinä sitten kevyemmän kahvittelun esitaistelijana. Löydät sen jälkeen täältä tarinan itsestäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut, että minulle karsiminen ja siivoaminen on keino hallita ahdistusta - varmasti toki parempi keino kuin hamstraus tai dokaaminen, mutta senkin voi viedä liian pitkälle. Vaikeassa elämäntilanteessa haluaisin heittää pois suurimman osan omaisuudestani ja pitää jäljellä olevat kamat täydellisessä järjestyksessä. Ilmeisesti se saa tuntemaan, että edes jokin asia on hallinnassa.
Minun onkin ollut aivan mahdoton ymmärtää tuttavaani, joka on klassinen hamsteri ja jolle jopa roskista ja vanhentuneista lääkkeistä luopuminen on ylivoimaista. Olin kerran ”auttamassa” häntä muutossa ja tilanne oli kuin jostain sketsistä. Toinen ahdistui kun näki minut ja jätesäkit ja minä ahdistuin kun näin asunnon kaaoksen..
Hamsterin on vaikea sulatella muutosta. Muutosvaiheessa kun joutuu tekemään tiliä omasta elämäntilanteestaan ja -vaiheestaan. Monelle voi olla kipeä paikka hyväksyä, ettei voi iän karttuessa harrastaa huimapäisimpiä harrastuksia. Osalle voi olla vaikea hyväksyä, ettei tule ikinä jatkaneeksi jotain harrastusta. Osalle voi olla vaikeaa siirtyä uuteen elämänvaiheeseen kun lapset ovat lentäneet pesästä ja sen vuoksi he säilyttävät sinällään arvottomia lastentavaroita, joihin ei edes liity mitään erityisiä muistojakaan.
Minä olen tehnyt lasteni muistorikkaimmista tavaroista ja vaatteista muistojen laatikon. Selkeyttää kummasti kun päättää, ettei se muistoille varattu tila laajene siitä laatikosta mihinkään.Minä olen just tuollainen lelujen hamstraaja. Lasten vaatteitakin on monta banaanilaatikollista. Nyt osalle on käyttöä kun on lastenlapsia. Minulle ne on muistoja, muistan tapahtumia kun näen leluja tai vaatteita. Kaikkea kun ei voi kuvata kameroilla. Osasta olen pystynyt vähitellen luopumaan mutta vaatii kuukausien työn ja vakuuttelun itselleen. Näinhän dementikoillekin käy että kun näkee jonkin vanhan tavaran, saattaa tulla mieleen tapahtumia ja muisteloita pitkäksi aikaa. Ei pidä aina väheksyä niitä toisten "romuja". Ne on joillekin aarteita ja merkityksellisiä vaikka itse ei arvostaisikaan.
Tuo muistolaatikko on hyvä kerätä, itsekin olen sellaista koonnut.
Minulla on ihaniä äitini neulomia ja ompelemia ison nuken vaatteita. Vaikka ne ovat ottaneet sellaiset hajut itseensä jotka eivät lähde pesussa (äidin homeessa olevassa ulkovarastossa), eikä niitä voi enää sisällä säilyttää, niin minun on vaikea luopua niistä. Äitini ei oikein muuten osaa näyttää eikä sanoa välittämistään, mutta niitä katsellessa tulee sellainen fiilis että kyllä sitä välittämistä sieltä täytyy löytyä kun on aikanaan jaksanut väkertää niin hienoja vaatteita - nukelle.
Osa näistä vaatteista on ollut jo sellaisessa kunnossa että ne oli pakko hävittää, otin niistä valokuvia jonka jälkeen raaskin laittaa ne roskiin (kyllä, roskiin - hiiren puremia ja homeisia). Jospa ne muistot välittyisivät niistä kuvista.
Minulla on myös paljon äidin tekemiä ja itseni tekemiä nukenvaatteita 70- luvulta. Niillä leikkii nyt lastenlapset. Säilytin niitä ulkovarastossa ja tarttui varaston hajua mutta etikkavedessä liotus ja ajan myötä huoneenlämmössä tuoksut on haihtuneet. Löytyy myös Barbien vaatteita ja muita leluja. Paperinukkejakin kymmeniä, kiiltokuvia ja tarroja. Katsotaan tulevatko "muotiin" uudelleen kun lastenlapset kasvaa. Ehkä jätän perinnöksi jos alkaa kiinnostaa. Omien lasten leluissa on myös jo arvoa nostaneita leluja, legot mm. Ei niitä voi heittää mihinkään kierrätyskeskukseen. Leluissa on myös aina ajankuvaa, historiaa.
Tähän sen verran kommenttia, että huomioithan että et annan lapsille tosivanhoja legoja käyttöön, osa niistä voi olla ajalta jolloin käytettiin erilaista muovia kun nyt, ja saattavat olla jopa vaarallisia käyttää. Muoveista voi irrota jopa lisääntymiseen vaikuttavia aineita, eli kannattaa ottaa tämä vakavasti.
Itse jouduin hävittämään oman lapsuuteni dubloja kun oli tehty aikaa ennen nykysäännöksiä.
Tuotapa en tiennytkään. 90-luvun duplot on annettu lastenlapsille mutta omat 70-luvun legot on minulla jemmassa. Täytyy nostaa piiloon. Kiitos tiedosta.
Vierailija kirjoitti:
En nyt lukenut kuin muutaman tekstin. Kirjoitan tän vain sen takia, että olen juuri käynyt läheisen omaisuutta läpi kun hän ei itse enää pysty. Tämä on jo toinen läheinen, jonka kodissa joudun siis joudun ja myöskin olen tietysti tarjoutunut auttamaan eli tekemään yksin koko asunnon ja omaisuuden lajittelut tyyliin sata neliötä pitää saada 25m2 yksiöön. Eli raakaa karsintaa. Yksityisiä kirjeitä, papereita, valokuvia, kaappiin kertyneitä tyhjiä ruokapakkauksia, ruokia vuodelta 2003. Vaatteita 40 vuoden takaa, uusia ostettu ja vanhat työnnetty vaan syvemmälle kaappiin. Kirpparilta tietysti ostettu kaikenlaista arvokasta, joka ei tänä päivänä olekaan enää arvokasta. No ehkä ei enää tarvitse muiden kotia tyhjentää. Aika näyttää. Tosi raskasta se on ja vie aikaa monia päiviä kun en 8 tuntia jaksa yhtämittaa lajitella ja pähkäillä, että meniskö tää nyt kirpparille. Kaatopaikka kuormia oli useita, säkeittäin risoja vaatteita kun jos niitä joskus tarvitsee, kenkiä linttaan astuttuja, risoja haisevia, jos niitä joskus tarvitsee. Tämä herätti myös katsomaan taas omaan kaappiin. Otin reippaalla otteella turhia vaatteita "jos joskus sopii tai ". Säkkiin vaan ja hyvät menee kirpparille tyyliin jos joku niitä huolii. Ei ole helppoa luopua omista tavaroista. Kannattaa katsella niitä kaappeja tarkemmalla silmällä uudestaan ja uudestaan vaikka pari kertaa vuodessa ja poistaa vaatteet, joita ei ole moneen vuoteen käyttänyt. Jos tulee vaikka muutto jostain syystä eteen, tai sairastut, kaadut ja lyöt pääsi ja et enää kykene siivoamaan, ompahan sitten helpompaa. Pari säkkiä vaatteita vs kymmenen säkkiä vaatteita. Voin sanoa, että yllätyin omasta kaapistanikin miten paljon siihen säkkiin tuli tavaraa ja silti hyllyt ei näytä tyhjiltä. Ennen joulua katson taas, että jos en tänä kesänä käyttänyt jotain vaatetta niin pois vaan.
Minä laitoin kesävaatteet pois ja samalla siirsin ne kesävaatteet, jotka eivät ole ehdottomia suosikkejani suoraan kirpputorille menevien pussiin. Jos joku vaate ei istunut tänä kesänä kivasti niin ei sen istuvuus parane ensi kesään mennessä. Jos joku väri ei miellyttänyt tänä kesänä niin tuskinpa se miellyttää ensi kesänäkään. Jos joku materiaali ei tuntunutkaan niin hyvältä tänä kesänä niin tuskinpa sekään paremmalta tuntuu ensi kesänäkään.
Tuolla tavalla valikoiden jäi sitten jäljelle vain niitä ihan oikeasti mieluisia kesävaatteita.
Tämä sama juttu on julkaistu monessa muussakin mediassa: https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000012226060.html . Minua hämmästyttää se, kuinka moni uutista kommentoiva kuvittelee tukien varassa elävien käyttävän päihteitä, wolttaavan ahkerasti jne. Minimitoimeentulo on niin pieni, että yksi sairastuminen tai tapaturma pistää kaiken sekaisin. Ruokarahaa ei jää niin paljoa, että sillä wolttaisi mitään tai juostaisiin hampurilaispaikoissa.
Se on surullista, että joudutaan vetäytymään normaaleista sosiaalisista tilaisuuksista. Kyse voi olla siitä, että Suomessa ajatellaan lahjan olevan jonkinlainen pääsymaksu juhliin. Käytösoppaiden mukaan ei ole korrektia odottaa lahjoja kun juhlistetaan jotain. Riittää, että tuo puhtaaksi pestyn itsensä ja onnittelee vilpittömästi juhlakalua. Toki voi antaa onnittelukortin tai vaikka luonnonkukan, jos tietää juhlakalun olevan kukkaihminen.
Sitten se vaatetus: käytösoppaan mukaan ei ole korrektia arvostella toisten vaatteita missään ja milloinkaan. Riittää, että ne ovat puhtaat ja ehjät. Käytännössä Suomessa tapahtuu sitä, etteivät vanhemmat välttämättä ole kouluissa ja kirkoissa juhlistamassa lastensa elämän virstanpylväitä kokiessaan ettei heillä ole riittävän juhlavia vaatteita tilaisuuksia varten. Sen toitottaminen, että kannattaa pitää jotain neutraalia juhlavarustusta ei auta elämän eteen heittämissä tilanteissa milloin paino vaihtelee paljonkin terveydellisistä syistä johtuen. Tiedän tapauksen, jossa henkilö turposi uuden lääkityksen vuoksi 20 kiloa muutamassa kuukaudessa. On selvää, ettei siinä vaiheessa kun sairaus on pahimmillaan ja tehdään lääkityskokeiluja, ole välttämättä voimavaroja painonvartiointiin.
Köyhtynyt ruokavalio vaikuttaa suoliston mikrobistoon köyhdyttävästi. Se päästää lihomista suosivat mikrobit valloilleen. Monesti halpa ruoka sisältää kuidutonta viljaa, sokeria ja rasvaa. Nopeat hiilihydraatit lihottavat nopeasti, koska ne eivät pidä yhtään nälkää. Sen perusteella, mitä olen lukenut leipäjonojen tarjonnasta olen tullut siihen lopputulokseen että niillä eväillä voi toki nälkää sammuttaa mutta terveydelle välttämättömien ravintoaineiden saanti on heikonpuoleista. Kun tuohon lisää vielä stressin, joka boostaa lihottavaa vaikutusta nostamalla kortisolitasot tappiinsa, ei ole mikään ihme jos sitä painoa kertyy. Elimistöhän on silloin hälytystilassa.