Tavarapaljous osa 2

Vierailija kirjoitti:

Huh ! Olipa siivouspäivä iso urakka.

Olen aikaisemmin kertonut veljeni tyhjentää isoa omakotitaloaan ja on tuonut toukokuusta alk meille n 100 muuttolaatikollista meille tarpeetonta.

Mentiin 75 laatikon kanssa hyvälle paikalle, takaisin tuli alle 20. 
Nämä on nyt kuvattu ja ovat vintedissä.

Rahaa tuli 4 numeroinen summa ja eka ei ollut ykkönen. 
Siivouspäivä on kyllä hyvä hetki myydä. Ihmisiä paljon, voi levittäytyä niin pitkälle, kun haluaa. 

Veli kertoi nyt on ehkä 1/3 tuotu, ensi kevään siivouspäivään mennessä on heidän koti karsittu. Mutta hänen vaimonsa lapsuudenkoti on seuraavana kohteena. Yläkerrassa 5 makuuhuonetta ja karsintaa ei ole tehty juuri ikinä.  Kun veli lähti meiltä, ajoi sinne, jossa vaimo jo odotti. Tyhjensivät huonekaluista 1,5 huonetta ja yhden huoneen irtaimisto. Yläkerya vaatii vielä 3-4 käyntiä plus alakerta, kellari, aitta. 

Hienoa, että jaksatte! Jo pelkkä urakastanne lukeminen hieman uuvuttaa, ja olen taas kiitollinen, että meidän perheestä tai suvusta ei tuollaisia ole tulossa: vanhemmat asuvat pienissä asunnoissa, ja he ovat niihin muuttaessaan karsintaa jo tehneet ja isovanhempien talot on jo tyhjennetty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun aloittaa tänään karsimaan 1 tavaran ja joka päivä vuoden verran eteenpäin 1/päivä, on se vuoden päästä jo n. 365 tavaraa vähemmän kodista, parempi kuin ei aloittaisi ollenkaan.

 

Tai vaikka 1 tavarapoisto per viikko, on jo 52 poistoa vuodessa. Parempi kuin ei ollenkaan.

 

(Mikäli on siis tarve raivata, karsia).

Ja joulusiivouksia ajatellen, ehtii poistaa ainakin sata tavaraa.

Olen nyt sen verran pessimistisellä mielellä, että eihän sata tavaraa edes näy missään. Esim. sata paristoa mahtuu yhteen maitopurkkiin. Tietysti on hyvä, jos ne on viety pois, mutta ei vaikuta yhtään siihen, miltä asunto jouluna näyttää. 

Mietinkin tuota että jos alkaisi laskemaan tavaroita joita poistaa niin miten ne laskisi: yksi paristo= yksi tavara vai kourallinen paristoja=yksi tavara.  No jokainen laskekoon miten parhaaksi näkee tai ei laske ollenkaan, kuten minä. Minä lasken euroina paljonko olen kämpästä poistanut.

Jos ajattelisi että tyhjä paristo on roska, eikä laskisi roskia mukaan ollenkaan? Eihän banaaninkuoria tai säilyketölkkiäkään lasketa.

Ahaa, tällainen rajoitus sitten keskustelijoille. 

Muistakaa nyt kaikki, ettette enää raportoi tänne kaatopaikkakäyntejänne tai iloita siitä, kuinka saitte kaapeista vanhentuneet kosmetiikkatuotteenne poistettua. Se ei liity raivaamiseen, tavaramäärän vähentämiseen eikä kodin järjestelyyn kaaoksen taltuttamiseksi. Tässä ketjussa saa puhua vain aidoista tavarapoistoista. Jos poistatte roskaa, pitäkää se omana tietonanne. 

Tietenkin sekin on raivaamista ja kaappitilan vapauttamista, kun saa ne vanhat kosmetiikkaputkilot lopultakin roskikseen. Säilötyt roskatkin lisäävät tavarapaljoutta. Joten tietenkin kaikki raivaamiset voi tähän ketjuun raportoida! 

Vanhentunutta kosmetiikkaa poistuessani olen pyhästi vannonut, etten enää tee uudestaan samaa virhettä. Älyttömästi on mennyt rahaa hukkaan. Tästedes huomattavasti yksinkertaisemmalla rutiinilla eteenpäin. Minä kun en ole saanut ikinä mitään hyötyä niin sanotuista hemmottelutuotteista ja en ole myöskään niin kärsivällinen ihminen, joka jaksaisi monivaiheisia rutiineja. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos jakaisi kodin osiin, kenellä onkaan yksiö, kenellä suurempi asunto, kenellä minkäkinlainen lähtötilanne ja haasteensa, ja siistimisjärjestys vapaa kun kullakin omat mieltymyksensä ja oppinsa,

mutta esim.

- eteinen

- keittiö

- oh

- makkari

- seuraava huone jne

- wc

- kylppäri

- sauna

- jne

 

Yleisilme ensin siistiksi koko kodissa.

 

Sitten jokaiseen huoneosaan käyttäisi aikaa vaikkapa reilun viikon: karsiminen, järjesteleminen, puhdistus.

 

Pyrkisi arkirutiineihin (aamu-ilta) jossa jokaiselle päivälle on oma siivoustehtävä.

 

Karsimisprojektia voi jatkaa joulun jälkeen ja arkirutiinit pyörisi jatkuvasti.

Yön yli nukuttuani mietin vähän saman tyylistä haastetta itselleni. Jos haluan joulukuussa vain nauttia, minulla on 3 kokonaista kuukautta aikaa sekä elokuun loppu. Nyt elokuussa käyn läpi helpot poistot eli keräilen kierrätettävät roskat ym pois. Sitten jaan kodin kolmeen osaan ja kuukauden pureudun erityisesti siihen osaan kotia. Aloitan siitä, mikä jää aina viimeiseksi tai tekemättä ja mihin jemmaan kaikki ylimääräiset paniikissa - makkari, työhuone, vaatehuone. Niissähän kaappeja riittää 😅 sitten on seuraava kk aikaa käydä eteinen, tuulikaappi, khh, kylppäri, wc ja sauna. Lopuksi olkkari ja keittiö. Sitten voinkin aloittaa siistin kodin koristelun jouluun 😊

Minä ajattelin hemmotella itseäni jo etukäteen ostamalla laadukasta teetä. Aina kunnon teehetki kynttilän valossa hyvissä ajoin aloitetun joulukalenteripäivän kunniaksi. 

Minä löysin käyttämättömän adventtikynttilän, joka oli vuosien aikana vääntynyt. Sehän suoristuu kun sen lämmittää uunissa ja pyörittelee taas suoraksi. Sen voi käyttää vihdoin ja viimein tänä vuonna.

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut, että minulle karsiminen ja siivoaminen on keino hallita ahdistusta - varmasti toki parempi keino kuin hamstraus tai dokaaminen, mutta senkin voi viedä liian pitkälle. Vaikeassa elämäntilanteessa haluaisin heittää pois suurimman osan omaisuudestani ja pitää jäljellä olevat kamat täydellisessä järjestyksessä. Ilmeisesti se saa tuntemaan, että edes jokin asia on hallinnassa.

Minun onkin ollut aivan mahdoton ymmärtää tuttavaani, joka on klassinen hamsteri ja jolle jopa roskista ja vanhentuneista lääkkeistä luopuminen on ylivoimaista. Olin kerran ”auttamassa” häntä muutossa ja tilanne oli kuin jostain sketsistä. Toinen ahdistui kun näki minut ja jätesäkit ja minä ahdistuin kun näin asunnon kaaoksen.. 

Hamsterin on vaikea sulatella muutosta. Muutosvaiheessa kun joutuu tekemään tiliä omasta elämäntilanteestaan ja -vaiheestaan. Monelle voi olla kipeä paikka hyväksyä, ettei voi iän karttuessa harrastaa huimapäisimpiä harrastuksia. Osalle voi olla vaikea hyväksyä, ettei tule ikinä jatkaneeksi jotain harrastusta. Osalle voi olla vaikeaa siirtyä uuteen elämänvaiheeseen kun lapset ovat lentäneet pesästä ja sen vuoksi he säilyttävät sinällään arvottomia lastentavaroita, joihin ei edes liity mitään erityisiä muistojakaan.

Minä olen tehnyt lasteni muistorikkaimmista tavaroista ja vaatteista muistojen laatikon. Selkeyttää kummasti kun päättää, ettei se muistoille varattu tila laajene siitä laatikosta mihinkään. 

Vierailija kirjoitti:

Älkää, hyvät ihmiset, ottako stressiä joulusiivouksesta. Minulla stressi nousee jo siitä, kun luen suunnitelmistanne jakaa talo siivous-osioihin. Raivaus toki vaatii jonkinlaista suunnitelmallisuutta, mutta olkaa itsellenne myös armollisia. 

Jokainen tekee oman suunnitelmansa. Kannattaa hyödyntää tiedettä ja tehdä vaikka to do-lista, josta yliviivaa suoritetut hommat tai laittaa rastin ruutuun. Aivot saavat samanlaisen dopamiinipurskaksen kuin pienestä suklaapatukasta tai kivasta videosta. Aivot kouluttautuvat myös odottamaan niitä to do-listan dopamiinipurskauksia. 

Vierailija kirjoitti:

Rakastan haasteita ja päätin aloittaa joulusiivoushaasteen kaikkein vaikeimmasta eli omasta vaatekaapista. Listasin myytäviä Vintediin ja Toriin ja ilokseni yksi vaate menikin jo. Eli tämän päivän poisto hoidettu. 

Pakko tunnustaa, että samalla kun listasin omia myytäviä, löysin ihanan syysmekon, josta tein tarjouksen. Löysin kuitenkin vastaavan mekon omasta kaapista ja tuo ihastelemani mekko jäi onneksi ostamatta. 

Päätin, että ne vaatteet, jotka eivät parin viikon kuluessa liiku, lahjoitan pois. Vaatteita minulla on ihan liikaa. 

Minä olen löytänyt omista vaatteistani unohtuneita vaatteita, jotka menevät sopivasti päälle ja ovat sekä laadukkaita ja kivoja. Olen luokitellut samantyyliset vaatteet keskenään ja laittanut kirpputorille sen version, joka istuu huonommin ja jonka materiaalista ja värisävystä pidän vähemmän. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut, että minulle karsiminen ja siivoaminen on keino hallita ahdistusta - varmasti toki parempi keino kuin hamstraus tai dokaaminen, mutta senkin voi viedä liian pitkälle. Vaikeassa elämäntilanteessa haluaisin heittää pois suurimman osan omaisuudestani ja pitää jäljellä olevat kamat täydellisessä järjestyksessä. Ilmeisesti se saa tuntemaan, että edes jokin asia on hallinnassa.

Minun onkin ollut aivan mahdoton ymmärtää tuttavaani, joka on klassinen hamsteri ja jolle jopa roskista ja vanhentuneista lääkkeistä luopuminen on ylivoimaista. Olin kerran ”auttamassa” häntä muutossa ja tilanne oli kuin jostain sketsistä. Toinen ahdistui kun näki minut ja jätesäkit ja minä ahdistuin kun näin asunnon kaaoksen.. 

Mulla sama juttu. Tarve karsia ja järjestellä tulee ja menee sykäyksittäin, ja siihen vaikuttaa tosi paljon muu elämäntilanne. Jos muuten ei langat pysy käsissä tai on epävarmuutta, ainakin voi hallita tavaroitaan. Toisaalta kodin siisteys, järjestys ja kauneus antaa paljon voimia ja rauhaa ja voisin huonosti, jos ympärillä olisi epäjärjestystä.

Kannattaa pitää ideointivihkoa tai tiedostoa. Osa tekisi varmaan vanhan ajan aarrekartankin lehdistä leikkaamistaan kuvista. Minulla on oma ”mietitään”-laatikko niille tavaroille, joista en osaa vielä päättää mitään. Sitä on hyvä käydä läpi niinä päivinä, jolloin ei muuten riitä intoa suurempaan tavaroiden läpikäymiseen. 

Pitkä ja paksu tekoturkki viety kirpputorille. Minulla ei tule tässä elämänvaiheessa enää sellaisia menoja, joissa olisin tarvinut sitä. Minulla on toinen paljon kevyempi tekoturkki olemassa. Pitkän ja paksun tekoturkin paino syntyi tekoturkiksesta, vuorin ja tekoturkiksen välissä olleesta vanusta ja paksusta kankaasta tehdyistä tukikankaista. Kokeilin sormilla ja tekoturkin hartiat ja olkapäät olivat tehty viimeisen päälle säilyttämään muotonsa tukikankaiden avulla. Tekoturkki vei älyttömästi tilaa. Ei ollut mitään mieltä säilyttää sellaista kaiken varalta. 

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut, että minulle karsiminen ja siivoaminen on keino hallita ahdistusta - varmasti toki parempi keino kuin hamstraus tai dokaaminen, mutta senkin voi viedä liian pitkälle. Vaikeassa elämäntilanteessa haluaisin heittää pois suurimman osan omaisuudestani ja pitää jäljellä olevat kamat täydellisessä järjestyksessä. Ilmeisesti se saa tuntemaan, että edes jokin asia on hallinnassa.

Minun onkin ollut aivan mahdoton ymmärtää tuttavaani, joka on klassinen hamsteri ja jolle jopa roskista ja vanhentuneista lääkkeistä luopuminen on ylivoimaista. Olin kerran ”auttamassa” häntä muutossa ja tilanne oli kuin jostain sketsistä. Toinen ahdistui kun näki minut ja jätesäkit ja minä ahdistuin kun näin asunnon kaaoksen.. 

Kun on katsonut niitä todellisia ongelmahamstereita telkkarista, niin on tullut mieleen että onko tavaroiden kerääminen ympärille jotain suojamuurin keräämistä tai sijaistoimintaa, että ei tarvitse kohdata niitä todellisia ongelmiaan. Samoinhan usein sanotaan että ihmiset keräävät ylimääräistä painoa ympärilleen suojaksi toisten ihmisten lähestymisyrityksiltä. Onko kyse saman ongelman eri ilmenemistavoista?

Joillakin voi tavaran (tai rahan) kerääminen liittyä taloudellisesti niukkaan lapsuuteen. Joko palkitaan itseä materialla tai kerätään rahasta turvaa. 

Toisaalta olen huomannut, että karsimiseenkin voi todella jäädä koukkuun samoin kuin ostamiseenkin. Myös painonpudotus tuottaa samanlaisia onnistumisen ja hallinnan tunteita kuin tavaroiden karsiminen. Nämä siis omia kokemuksia, mutta veikkaan että monella muulla on sama juttu. Että kun kaoottisessa maailmassa saa yhden jutun onnistumaan niin tuntee hallitsevansa edes jotain osa-aluetta elämässään. 

Äidilläni on ollut aina puhdas koti ja tavarat järjestyksessä, kun taas itse olen aina ollut enempi kaaoksen ihminen ja siivonnut silloin kun olen ehtinyt. Nyt kun äitini on kuitenkin iän ja sairauksien vuoksi taantunut eikä enää siivoa tai organisoi, olen huomannut alkaneeni itse tehdä niitä molempia. Teen niitä siis ihan omassa kodissani, emme ole asuneet saman katon alla vuosikymmeniin (olen keski-ikäinen ja äitini on hoitokodissa).

Olen siis tavallaan ottanut äitini siivoaja- ja organisointiroolin, kun hän on itse moiset puuhat lopettanut. Jotain surun tai ahdistuksen hallintaa tämäkin ehkä palvelee? En kuitenkaan valita, koska kotini ei ole ikinä ennen ollut näin järjestyksessä tai siisti :)

Lisäys edelliseen, että olen aina ihmetellyt niitä jotka aloittavat jouluun valmistautumisen jo lokakuussa. Viime vuonna päätin liittyä joukkoon ja huomasin että kun keskityin siihen joulutunnelman luomiseen pahimman pimeyden aikaan niin se pimeys ei tuntunut läheskään niin pahalta kuin aikaisempina vuosina. Keskittyminen johonkin jonka voi hallita saattaa helpottaa omaa oloa ikävässä tilanteessa oli se sitten maailmantilanne, vuodenaika, tavaroiden karsiminen tms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut, että minulle karsiminen ja siivoaminen on keino hallita ahdistusta - varmasti toki parempi keino kuin hamstraus tai dokaaminen, mutta senkin voi viedä liian pitkälle. Vaikeassa elämäntilanteessa haluaisin heittää pois suurimman osan omaisuudestani ja pitää jäljellä olevat kamat täydellisessä järjestyksessä. Ilmeisesti se saa tuntemaan, että edes jokin asia on hallinnassa.

Minun onkin ollut aivan mahdoton ymmärtää tuttavaani, joka on klassinen hamsteri ja jolle jopa roskista ja vanhentuneista lääkkeistä luopuminen on ylivoimaista. Olin kerran ”auttamassa” häntä muutossa ja tilanne oli kuin jostain sketsistä. Toinen ahdistui kun näki minut ja jätesäkit ja minä ahdistuin kun näin asunnon kaaoksen.. 

Hamsterin on vaikea sulatella muutosta. Muutosvaiheessa kun joutuu tekemään tiliä omasta elämäntilanteestaan ja -vaiheestaan. Monelle voi olla kipeä paikka hyväksyä, ettei voi iän karttuessa harrastaa huimapäisimpiä harrastuksia. Osalle voi olla vaikea hyväksyä, ettei tule ikinä jatkaneeksi jotain harrastusta. Osalle voi olla vaikeaa siirtyä uuteen elämänvaiheeseen kun lapset ovat lentäneet pesästä ja sen vuoksi he säilyttävät sinällään arvottomia lastentavaroita, joihin ei edes liity mitään erityisiä muistojakaan.

Minä olen tehnyt lasteni muistorikkaimmista tavaroista ja vaatteista muistojen laatikon. Selkeyttää kummasti kun päättää, ettei se muistoille varattu tila laajene siitä laatikosta mihinkään. 

Minä olen just tuollainen lelujen hamstraaja. Lasten vaatteitakin on monta banaanilaatikollista. Nyt osalle on käyttöä kun on lastenlapsia. Minulle ne on muistoja, muistan tapahtumia kun näen leluja tai vaatteita. Kaikkea kun ei voi kuvata kameroilla. Osasta olen pystynyt vähitellen luopumaan mutta vaatii kuukausien työn ja vakuuttelun itselleen. Näinhän dementikoillekin käy että kun näkee jonkin vanhan tavaran, saattaa tulla mieleen tapahtumia ja muisteloita pitkäksi aikaa. Ei pidä aina väheksyä niitä toisten "romuja". Ne on joillekin aarteita ja merkityksellisiä vaikka itse ei arvostaisikaan.

Tuo muistolaatikko on hyvä kerätä, itsekin olen sellaista koonnut.

Joku kysyi, että onko kukaan huomannut että muita asioita nousee käsittelyyn kun on saanut niitä tavaroita karsittua. No, joo. Kun luin Marie Kondon ensimmäisen kirjan ja tein ensimmäisen (ja suurimman) repäisyn karsimisen suhteen, niin samana keväänä hain ja pääsin ihan uuden alan koulutukseen. 

En loppujen lopuksi vaihtanut ammattia, mutta se antoi ihan uuden sävyn ja tulokulman elämään. Akateemisesta taustasta ammattikouluun käden taitoja opiskelemaan - täytin ammattikoulussa ollessani 50. On vaikuttanut elämään niin monella tavalla. 

Jos et ole lukenut Marien ensimmäistä kirjaa, niin suosittelen lukemaan, siellä käsitellään aihetta tarkemmin. Eli mitä muutoksia ihmisten elämään on tullut ison karsimisurakan jälkeen. Muuttoja, eroja, avioliittoja, painon pudotusta jne. Näistäkin voisi tällä vaihtaa kokemuksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut, että minulle karsiminen ja siivoaminen on keino hallita ahdistusta - varmasti toki parempi keino kuin hamstraus tai dokaaminen, mutta senkin voi viedä liian pitkälle. Vaikeassa elämäntilanteessa haluaisin heittää pois suurimman osan omaisuudestani ja pitää jäljellä olevat kamat täydellisessä järjestyksessä. Ilmeisesti se saa tuntemaan, että edes jokin asia on hallinnassa.

Minun onkin ollut aivan mahdoton ymmärtää tuttavaani, joka on klassinen hamsteri ja jolle jopa roskista ja vanhentuneista lääkkeistä luopuminen on ylivoimaista. Olin kerran ”auttamassa” häntä muutossa ja tilanne oli kuin jostain sketsistä. Toinen ahdistui kun näki minut ja jätesäkit ja minä ahdistuin kun näin asunnon kaaoksen.. 

Hamsterin on vaikea sulatella muutosta. Muutosvaiheessa kun joutuu tekemään tiliä omasta elämäntilanteestaan ja -vaiheestaan. Monelle voi olla kipeä paikka hyväksyä, ettei voi iän karttuessa harrastaa huimapäisimpiä harrastuksia. Osalle voi olla vaikea hyväksyä, ettei tule ikinä jatkaneeksi jotain harrastusta. Osalle voi olla vaikeaa siirtyä uuteen elämänvaiheeseen kun lapset ovat lentäneet pesästä ja sen vuoksi he säilyttävät sinällään arvottomia lastentavaroita, joihin ei edes liity mitään erityisiä muistojakaan.

Minä olen tehnyt lasteni muistorikkaimmista tavaroista ja vaatteista muistojen laatikon. Selkeyttää kummasti kun päättää, ettei se muistoille varattu tila laajene siitä laatikosta mihinkään. 

Minä olen just tuollainen lelujen hamstraaja. Lasten vaatteitakin on monta banaanilaatikollista. Nyt osalle on käyttöä kun on lastenlapsia. Minulle ne on muistoja, muistan tapahtumia kun näen leluja tai vaatteita. Kaikkea kun ei voi kuvata kameroilla. Osasta olen pystynyt vähitellen luopumaan mutta vaatii kuukausien työn ja vakuuttelun itselleen. Näinhän dementikoillekin käy että kun näkee jonkin vanhan tavaran, saattaa tulla mieleen tapahtumia ja muisteloita pitkäksi aikaa. Ei pidä aina väheksyä niitä toisten "romuja". Ne on joillekin aarteita ja merkityksellisiä vaikka itse ei arvostaisikaan.

Tuo muistolaatikko on hyvä kerätä, itsekin olen sellaista koonnut.

Minulla on ihaniä äitini neulomia ja ompelemia ison nuken vaatteita. Vaikka ne ovat ottaneet sellaiset hajut itseensä jotka eivät lähde pesussa (äidin homeessa olevassa ulkovarastossa), eikä niitä voi enää sisällä säilyttää, niin minun on vaikea luopua niistä. Äitini ei oikein muuten osaa näyttää eikä sanoa välittämistään, mutta niitä katsellessa tulee sellainen fiilis että kyllä sitä välittämistä sieltä täytyy löytyä kun on aikanaan jaksanut väkertää niin hienoja vaatteita - nukelle. 

Osa näistä vaatteista on ollut jo sellaisessa kunnossa että ne oli pakko hävittää, otin niistä valokuvia jonka jälkeen raaskin laittaa ne roskiin (kyllä, roskiin - hiiren puremia ja homeisia). Jospa ne muistot välittyisivät niistä kuvista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut, että minulle karsiminen ja siivoaminen on keino hallita ahdistusta - varmasti toki parempi keino kuin hamstraus tai dokaaminen, mutta senkin voi viedä liian pitkälle. Vaikeassa elämäntilanteessa haluaisin heittää pois suurimman osan omaisuudestani ja pitää jäljellä olevat kamat täydellisessä järjestyksessä. Ilmeisesti se saa tuntemaan, että edes jokin asia on hallinnassa.

Minun onkin ollut aivan mahdoton ymmärtää tuttavaani, joka on klassinen hamsteri ja jolle jopa roskista ja vanhentuneista lääkkeistä luopuminen on ylivoimaista. Olin kerran ”auttamassa” häntä muutossa ja tilanne oli kuin jostain sketsistä. Toinen ahdistui kun näki minut ja jätesäkit ja minä ahdistuin kun näin asunnon kaaoksen.. 

Kun on katsonut niitä todellisia ongelmahamstereita telkkarista, niin on tullut mieleen että onko tavaroiden kerääminen ympärille jotain suojamuurin keräämistä tai sijaistoimintaa, että ei tarvitse kohdata niitä todellisia ongelmiaan. Samoinhan usein sanotaan että ihmiset keräävät ylimääräistä painoa ympärilleen suojaksi toisten ihmisten lähestymisyrityksiltä. Onko kyse saman ongelman eri ilmenemistavoista?

Joillakin voi tavaran (tai rahan) kerääminen liittyä taloudellisesti niukkaan lapsuuteen. Joko palkitaan itseä materialla tai kerätään rahasta turvaa. 

Toisaalta olen huomannut, että karsimiseenkin voi todella jäädä koukkuun samoin kuin ostamiseenkin. Myös painonpudotus tuottaa samanlaisia onnistumisen ja hallinnan tunteita kuin tavaroiden karsiminen. Nämä siis omia kokemuksia, mutta veikkaan että monella muulla on sama juttu. Että kun kaoottisessa maailmassa saa yhden jutun onnistumaan niin tuntee hallitsevansa edes jotain osa-aluetta elämässään. 

Mä allekirjoitan ton koukkuun jäämisen.

Lapset ovat sen verran vanhoja, ettei tule enää sellai vaatteita, leluja jne.

Oma huusholli on kunnossa, olen saanut kummaltakin sisarukseltani ja vanhempien mökiltä.

Todellakin veljeni asuu maalla ja omakotitalo on myynnissä. 3 lasta, esikoinen täyttänyt 30. 
Ovat tehneet tosi paljon työtä, nyt yläkerta on tyhjä, mutta keskikerros on tukossa ja kellarissakin riittää.

Bonuksena tuli veljen vaimon lapsuudenkoti.

Tässä menee helposti 2 - 5 vuotta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun aloittaa tänään karsimaan 1 tavaran ja joka päivä vuoden verran eteenpäin 1/päivä, on se vuoden päästä jo n. 365 tavaraa vähemmän kodista, parempi kuin ei aloittaisi ollenkaan.

 

Tai vaikka 1 tavarapoisto per viikko, on jo 52 poistoa vuodessa. Parempi kuin ei ollenkaan.

 

(Mikäli on siis tarve raivata, karsia).

Ja joulusiivouksia ajatellen, ehtii poistaa ainakin sata tavaraa.

Olen nyt sen verran pessimistisellä mielellä, että eihän sata tavaraa edes näy missään. Esim. sata paristoa mahtuu yhteen maitopurkkiin. Tietysti on hyvä, jos ne on viety pois, mutta ei vaikuta yhtään siihen, miltä asunto jouluna näyttää. 

Mietinkin tuota että jos alkaisi laskemaan tavaroita joita poistaa niin miten ne laskisi: yksi paristo= yksi tavara vai kourallinen paristoja=yksi tavara.  No jokainen laskekoon miten parhaaksi näkee tai ei laske ollenkaan, kuten minä. Minä lasken euroina paljonko olen kämpästä poistanut.

Jos ajattelisi että tyhjä paristo on roska, eikä laskisi roskia mukaan ollenkaan? Eihän banaaninkuoria tai säilyketölkkiäkään lasketa.

Ahaa, tällainen rajoitus sitten keskustelijoille. 

Muistakaa nyt kaikki, ettette enää raportoi tänne kaatopaikkakäyntejänne tai iloita siitä, kuinka saitte kaapeista vanhentuneet kosmetiikkatuotteenne poistettua. Se ei liity raivaamiseen, tavaramäärän vähentämiseen eikä kodin järjestelyyn kaaoksen taltuttamiseksi. Tässä ketjussa saa puhua vain aidoista tavarapoistoista. Jos poistatte roskaa, pitäkää se omana tietonanne. 

Minulta meni hetki tajuta, että tuohan selvästi onkin sarkastinen kommentti tämän ketjun diktaattorimaisiin vaatimuksiin siitä, mistä tänne saa kirjoittaa ja mistä taas ei.

Ihan todesta ensin otin. Hupsista.

Ikävä tuottaa sinulle pettymys. Kirjoitukseni ei ollut sarkasmia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut, että minulle karsiminen ja siivoaminen on keino hallita ahdistusta - varmasti toki parempi keino kuin hamstraus tai dokaaminen, mutta senkin voi viedä liian pitkälle. Vaikeassa elämäntilanteessa haluaisin heittää pois suurimman osan omaisuudestani ja pitää jäljellä olevat kamat täydellisessä järjestyksessä. Ilmeisesti se saa tuntemaan, että edes jokin asia on hallinnassa.

Minun onkin ollut aivan mahdoton ymmärtää tuttavaani, joka on klassinen hamsteri ja jolle jopa roskista ja vanhentuneista lääkkeistä luopuminen on ylivoimaista. Olin kerran ”auttamassa” häntä muutossa ja tilanne oli kuin jostain sketsistä. Toinen ahdistui kun näki minut ja jätesäkit ja minä ahdistuin kun näin asunnon kaaoksen.. 

Hamsterin on vaikea sulatella muutosta. Muutosvaiheessa kun joutuu tekemään tiliä omasta elämäntilanteestaan ja -vaiheestaan. Monelle voi olla kipeä paikka hyväksyä, ettei voi iän karttuessa harrastaa huimapäisimpiä harrastuksia. Osalle voi olla vaikea hyväksyä, ettei tule ikinä jatkaneeksi jotain harrastusta. Osalle voi olla vaikeaa siirtyä uuteen elämänvaiheeseen kun lapset ovat lentäneet pesästä ja sen vuoksi he säilyttävät sinällään arvottomia lastentavaroita, joihin ei edes liity mitään erityisiä muistojakaan.

Minä olen tehnyt lasteni muistorikkaimmista tavaroista ja vaatteista muistojen laatikon. Selkeyttää kummasti kun päättää, ettei se muistoille varattu tila laajene siitä laatikosta mihinkään. 

Minä olen just tuollainen lelujen hamstraaja. Lasten vaatteitakin on monta banaanilaatikollista. Nyt osalle on käyttöä kun on lastenlapsia. Minulle ne on muistoja, muistan tapahtumia kun näen leluja tai vaatteita. Kaikkea kun ei voi kuvata kameroilla. Osasta olen pystynyt vähitellen luopumaan mutta vaatii kuukausien työn ja vakuuttelun itselleen. Näinhän dementikoillekin käy että kun näkee jonkin vanhan tavaran, saattaa tulla mieleen tapahtumia ja muisteloita pitkäksi aikaa. Ei pidä aina väheksyä niitä toisten "romuja". Ne on joillekin aarteita ja merkityksellisiä vaikka itse ei arvostaisikaan.

Tuo muistolaatikko on hyvä kerätä, itsekin olen sellaista koonnut.

Minulla on ihaniä äitini neulomia ja ompelemia ison nuken vaatteita. Vaikka ne ovat ottaneet sellaiset hajut itseensä jotka eivät lähde pesussa (äidin homeessa olevassa ulkovarastossa), eikä niitä voi enää sisällä säilyttää, niin minun on vaikea luopua niistä. Äitini ei oikein muuten osaa näyttää eikä sanoa välittämistään, mutta niitä katsellessa tulee sellainen fiilis että kyllä sitä välittämistä sieltä täytyy löytyä kun on aikanaan jaksanut väkertää niin hienoja vaatteita - nukelle. 

Osa näistä vaatteista on ollut jo sellaisessa kunnossa että ne oli pakko hävittää, otin niistä valokuvia jonka jälkeen raaskin laittaa ne roskiin (kyllä, roskiin - hiiren puremia ja homeisia). Jospa ne muistot välittyisivät niistä kuvista. 

Minulla on myös paljon äidin tekemiä ja itseni tekemiä nukenvaatteita 70- luvulta. Niillä leikkii nyt lastenlapset. Säilytin niitä ulkovarastossa ja tarttui varaston hajua mutta etikkavedessä liotus ja ajan myötä huoneenlämmössä tuoksut on haihtuneet.  Löytyy myös Barbien vaatteita ja muita leluja. Paperinukkejakin kymmeniä, kiiltokuvia ja tarroja.  Katsotaan tulevatko "muotiin" uudelleen kun lastenlapset kasvaa. Ehkä jätän perinnöksi jos alkaa kiinnostaa. Omien lasten leluissa on myös jo arvoa nostaneita leluja, legot mm. Ei niitä voi heittää mihinkään kierrätyskeskukseen. Leluissa on myös aina ajankuvaa, historiaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut, että minulle karsiminen ja siivoaminen on keino hallita ahdistusta - varmasti toki parempi keino kuin hamstraus tai dokaaminen, mutta senkin voi viedä liian pitkälle. Vaikeassa elämäntilanteessa haluaisin heittää pois suurimman osan omaisuudestani ja pitää jäljellä olevat kamat täydellisessä järjestyksessä. Ilmeisesti se saa tuntemaan, että edes jokin asia on hallinnassa.

Minun onkin ollut aivan mahdoton ymmärtää tuttavaani, joka on klassinen hamsteri ja jolle jopa roskista ja vanhentuneista lääkkeistä luopuminen on ylivoimaista. Olin kerran ”auttamassa” häntä muutossa ja tilanne oli kuin jostain sketsistä. Toinen ahdistui kun näki minut ja jätesäkit ja minä ahdistuin kun näin asunnon kaaoksen.. 

Kun on katsonut niitä todellisia ongelmahamstereita telkkarista, niin on tullut mieleen että onko tavaroiden kerääminen ympärille jotain suojamuurin keräämistä tai sijaistoimintaa, että ei tarvitse kohdata niitä todellisia ongelmiaan. Samoinhan usein sanotaan että ihmiset keräävät ylimääräistä painoa ympärilleen suojaksi toisten ihmisten lähestymisyrityksiltä. Onko kyse saman ongelman eri ilmenemistavoista?

Joillakin voi tavaran (tai rahan) kerääminen liittyä taloudellisesti niukkaan lapsuuteen. Joko palkitaan itseä materialla tai kerätään rahasta turvaa. 

Toisaalta olen huomannut, että karsimiseenkin voi todella jäädä koukkuun samoin kuin ostamiseenkin. Myös painonpudotus tuottaa samanlaisia onnistumisen ja hallinnan tunteita kuin tavaroiden karsiminen. Nämä siis omia kokemuksia, mutta veikkaan että monella muulla on sama juttu. Että kun kaoottisessa maailmassa saa yhden jutun onnistumaan niin tuntee hallitsevansa edes jotain osa-aluetta elämässään. 

Mä allekirjoitan ton koukkuun jäämisen.

Lapset ovat sen verran vanhoja, ettei tule enää sellai vaatteita, leluja jne.

Oma huusholli on kunnossa, olen saanut kummaltakin sisarukseltani ja vanhempien mökiltä.

Todellakin veljeni asuu maalla ja omakotitalo on myynnissä. 3 lasta, esikoinen täyttänyt 30. 
Ovat tehneet tosi paljon työtä, nyt yläkerta on tyhjä, mutta keskikerros on tukossa ja kellarissakin riittää.

Bonuksena tuli veljen vaimon lapsuudenkoti.

Tässä menee helposti 2 - 5 vuotta. 

Eipä ole vapaa-ajan ongelmia teillä vähään aikaan. Ihan mielenkiintoistakin toisaalta varmasti käydä tavaroita läpi. Tai no minä itse kyllä tykkäisin tuota tehdä kun saisi ajan kanssa tehdä ja tutkia. Vähän kuin joulupaketteja avaisi.

Hamstraaminen ja pakonomainen karsiminen ovat varmaankin samalla tavalla samankaltaisten ongelmien kaksi ääripäätä kuten esim. ahmimishäiriö ja anoreksia.

Minulla mielenterveyden haasteet näkyvät sekasotkuna, ei edes siksi etten jaksaisi tehdä mitään, vaan jotenkin se päänsisäinen kaaos muuttuu herkästi ulkoiseksi kaaokseksi. (Joskus ihan kirjaimellisesti: esim. muistikirjani ovat aivan kaoottisia.) Olen monta vuotta kärsinyt ahdistuneisuushäiriöstä, tai ainakin se on ainoa diagnoosi, jonka olen aikoinaan saanut. Kärsin myös paniikkikohtauksista ja OCD:sta (sitä klassista, esim. palaan viisi kertaa katsomaan ettei varmasti jäänyt hella päälle, vaikka en aamulla ennen töihinlähtöä ole edes käyttänyt koko hellaa - ihan epärationaalista touhua).

Se on kaikin puolin kumma juttu. En hae tavarapaljoudesta minkäänlaista lohtua, itse asiassa se on aina ahdistanut minua enemmän. Mutta minun on tavattoman vaikea luopua asioista, jotka olen jo ottanut osaksi "mielenmaisemaani". Siksi olen yrittänyt kovasti tehdä työtä sen eteen, etten ainakaan lisäisi enempää tavaraa, josta en sitten enää osaa luopua.

Kun voin henkisesti huonosti, lamaannun. Tavaroiden kohdalla se näkyy esimerkiksi niin, että kerään vaikka johonkin nurkkaan tavaraa, josta minulla on aikomus luopua. Sitten alkaa ahdistava kierre, jossa tomerana pakkaan niitä tavaroita reppuuni viedäkseni ne pois, ja tuonkin ne sitten takaisin, koska luopuminen ahdistaa. Tavaroiden pitäminen ahdistaa, ja luopuminen ahdistaa => totaalinen lamaannus, koska seison risteyksessä kyvyttömänä valitsemaan suuntaa.

Olen joskus yrittänyt olla mukamas ovela, ja käyttää pakko-oireluani "hyödyksi" yrittämällä pakkomielteistä suorittamista siivouksen suhteen. Itse asiassa onnistuin siinä, mutta paloin nopeasti loppuun. Olin oikeasti aika tyhmä, kun luulin, että pakkomielteitä voisi jotenkin hallita. En saanut unta, kun mietin, mitä kaikkea oli siivoamatta, ja purskahdin itkuun, kun en saanut vanhasta seinästä hinkattua pois ikivanhaa tahraa.

Minun kokemukseni ahdistuneisuushäiriöstä on, että jostain syystä tehtävälista ei ole minulle selkeä suunnitelma, johon tarttua toimeen, vaan se on aina "ei ei ei, tämä ei lopu ikinä, en saa mitään aikaiseksi, mistä aloitan, mitä teen". Koen, että juoksen jatkuvasti ympäriinsä saamatta ikinä mitään aikaiseksi, samalla kun haukun itseäni laiskaksi, vaikka muut sanovat "mitä ihmettä horiset, sinähän teet enemmän kuin kukaan".

Sori, tuli vähän turha pitkä sepustus. Halusin vain kommentoida tuota mielenterveyden näkökulmaa.

Vierailija kirjoitti:

Jos hyvätuloinen tietoisesti vie myyntikelpoista ja arvokastakin kamaa Konttiin tms., se on hyväntekeväisyyteen lahjoittamista eikä ”rahan roskiin heittämistä”. 

 

Joskus kannattaa pysähtyä miettimään että tarkoittiko edellinen kommentoija kirjaimellisesti vai kuvaannollisesti sitä mitä sanoi.