Lue keskustelun säännöt.
Lapsi liittyi seurajoukkueeseen 'harrastamaan', kulttuurisokki!
15.04.2026 |
Lapsemme halusi joukkueeseen pelaamaan. Aiemmat pihahöntsyt jäi, ja halusi paikallisen urheiluseuran joukkueeseen, koska moni luokkalaisensa on siinä myös.
No mikäs siinä, ajateltiin. Kiva harrastus.
Ajateltiin, että vanhempien panostus on joukkuevaatteiden osto. Nappikset ja uusi pallo. Ja seuramaksu. Mikä onkin ihan yllättävän kohtuullinen.
Kenttä on vieressä, pääsee siihen pyörällä.
Ensimmäisenä meidät vanhemmat liitettiin joukkueen vanhempien watsappiryhmään. Sieltä tuli dokkaria. Että miten on hyvä syödä, ja lenkkiä pitäisi poikien tehdä, ennen pelejä ei kaveriyökyläilyjä, aina treeneihin, vaikka katselemaan, jos paikat kipeänä, peleihin aina mukaan, vaikkei valittaisikaan, koska oppi kentän laidalta jne.
Sitten meidät vanhemmat liitettiin toimitsijawatsappiryhmään. Että pitää ilmottautua toimitsijaksi ja huoltajiksi peleihin, ja jos ei pääse omalla vuorollaan, pitää hommata tuuraaja.
Sitten meidät liitettiin kimppakyytiwatsappiryhmään. Että pitää sopia kimppakyydit peleihin, kaikki vanhemmat kuskaa vuorollaan, pelejä kaudella melkein joka viikonloppu.
Että hä? Lapsi on iloinen että nyt samassa porukassa luokkakavereiden kanssa.
Mutta millä hinnalla.. luulin oikeasti että kausimaksu riittää. En ajatellut tästä koko perheen harrastusta
Kommentit (680)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäs urheilulajia suosittelette, jos haluaisi lapselle jonkin kehoa, liikunnallisuutta ja sosiaalisia taitoja kehittävän harrastuksen, mutta ei halua mukaan tuollaiseen hullunmyllyyn?
Meille on esikoinen syntymässä kesällä, poika tulossa ja olin ajatellut että olisi ehkä hyvä laittaa sitten vähän isompana taaperona johonkin joukkuelajiin, jotta oppisi siellä tiimitaitoja ja yhteisöllisyyttä, saisi kavereita ja olisi tekemistä, ja samalla kehittyisi kroppakin terveellä tavalla. Mutta en minäkään arvannut että se noin kauheaa on vanhemmille, minä ja mies ei olla kumpikaan harrastettu joukkuelajeja vaan itse harrastin esim. Ratsastusta, jota sai harrastaa just sen verran ja niin tavoitteellisesti kuin itsestä sopivalta tuntui. Eikä vanhemmista tullut mitään ratsastusseuran orjia.
Harmi, jos meininki on tuollaista kuin tässä ketjussa kuvataan... Haluaisin tosiaan tarjota lapselle jonkin kehittävän ja hyvän urheiluharrastuksen (musiikkia ja taidetta on kyllä tarkoitus myös harrastaa, meillä toiveena että lapselle kehittyisi harrastusten kautta se taiteelliset että liikunnalliset taidot), mutta jos se joukkueurheilu on sitä, että pitää vanhempienkin omistaa koko elämä lapsen harrastukselle niin ei kyllä sovi meille. Mulla on omiakin harrastuksia, joihin haluan käyttää aikaa, enkä halua että koko vapaa-aikani ja kaikki vapaapäivät on pelkkää lapsen harrastusta. Ja toisaalta haluan että lapsellekin jää aikaa myös niihin taideharrastuksiin.ä, vaikka urheilisikin.
Ei sellaista lajia ole olemassakaan johon ei vanhemmilta uppoa kaikki rahat ja vapaa-aika jos kilpatasolle mennään. Ei yksilö- eikä joukkuelajeista.
Niin miksi oletuksena on, että heti jos lapsi harrastaa urheilua niin pitää sinne kilpatasolle mennä ja tähdätä vaan voittoon ja kilpailuun? Moni juuri haluaisi lapselleen liikuntaharrastuksen juuri noiden monien muiden hyötyjen takia, kuten että se tukee kehon, lihaksiston ja motoriikan kehitystä, tarjoaa mielekästä tekemistä ja mahdollisesti myös kavereita, auttaa vilkkaita lapsia purkamaan energiaa ja keskittymään koulussa jne. Mutta tuntuu että nykyään jos ei sen urheiluharrastuksena syynä ole kisaamiseen tähtääminen, niin sitten ei kelpaa ja parempi unohtaa. Mullakin nuorena monet kaverit ja tutut lopetti urheiluharrastuksensa yläasteiässä juuri sen takia, kun olisi pitänyt alkaa harrastaa verenmaku suussa kilpailujen takia. He olisivat tykänneet jatkaa lajia, josta kovasti nauttivat, mutta meni maku koko harrastuksesta kun sitä ei saanut harrastaa vain ilosta ja rakkaudesta lajiin. Vaan olisi pitänyt olla niin vakavaa
Kuka sellaista olettaa? Monessa seurassa on vaan se ikävä realiteetti että resursseja eikä välttämättä harrastajiakaan ei ole kuin siihen yhteen kilparyhmään.
No kyllä aika moni näyttää olettavan, kun kerran aina kun joku kritisoi sitä pienten lasten treenien ja pelien määrää, tulee tuo kommentti että "pakko panostaa jos meinaa kilpatasolle päästä!"
Ja samoin monella nykyisellä ja entisellä nuorella ollut tuo kokemus, että jos et halua kilpaurheilijaksi, niin et kelpaa seuralle/valmentajalle/muulle porukalle ja pitää lopettaa kokonaan.
Niin? Mitä osaa tästä et osannut lukea tai et ymmärtänyt: "Monessa seurassa on vaan se ikävä realiteetti että resursseja eikä välttämättä harrastajiakaan ei ole kuin siihen yhteen kilparyhmään."
Itse et näytä ymmärtävän, että tuota asiaa nimenomaan kritisoin. Ne urheiluseurat ja harrastukset on järjestetty väärin, jos ainoa mahdollisuus harrastaa on kilpaurheilu ja siihen tähtääminen. Silloin se harrastus ei palvele lapsen tarvetta kehittää liikunnallisia taitoja ja saada kivaa urheilullista tekemistä, vaan aikuisten tarpeita pönkittää egoaan kilpailuissa menestyvillä lapsillaan ja elää sen lapsensa kautta. Ihan kuin lapset olisivat joitain lemmikkejä, joiden saavutuksia vanhemmat pitävät melkeinpä omina saavutuksinaan.
Pitäisi kehittää erilaiseen suuntaan niitä harrastuksia, eikä aina vain tähdätä kisamenestykseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei ole lapsia ja tiesin silti, että seurassa pelaaminen on täysi helvetinkauhistus. Jännä että luulit kausimaksun riittävän.
Tuollainen harrastaminen vaatii koko perheen sielut alttarilleen.
Miten niin jännä, ettei tiennyt..
Mistä helvetistä tuollaisia voi tietää etukäteen jos ei kokemusta.
Katsopa muuten piruuttas eri seurojen nettisivuja. Missään ei kerrota, millaisen panostuksen lapsen harrastus aikuisilta vaatii
Minkä seuran sivuilla ei ole materiaalipankkia josta löytyy em. ohjeistukset?
Minkä seuran sivuilla on näkyvissä? En löytänyt edes HJK:n sivuilta.
Ai? Minä löysin heti.
https://www.hjk-j.fi/joukkueet/joukkuetoiminta/aloita-jalkapalloharrast…
https://www.hjk-j.fi/site/assets/files/1369/hjk_pelaajan_saannot.pdf
Eihän noissa ohjeissa ollut mitään, että vanhemman tulee olla mukana koko ajan varojen keräämisessä, kahvion pitämisessä tm.
Voisiko olla, ettei sitä vaaditakaan? Varmaan karkoittaisi osan pelaajista tai heidän vanhemmista pois, jos tietäisi etukäteen, mitä on tulossa.
Ai? Kyllä minä löysin nekin ohjeet. Ehkä et ole kovin hyvä käyttämään internettiä?
Toimiva jalkapallojoukkue tarvitsee myös vapaaehtoisia toimihenkilöitä, jotka ovat tärkeässä roolissa laadukkaan toiminnan takaamisessa.
Joukkueisiin valitaan rahastonhoitaja vastaamaan joukkueen taloudesta, huoltajia valmentajien avuksi harjoitus- ja ottelutilanteisiin sekä apuvalmentajia. Jokaista 10 pelaajaa kohden valitaan yksi apuvalmentaja, jotta toiminnan laatu voidaan taata harjoitustapahtumissa.
Joukkueenjohtaja laatii yhdessä rahastonhoitajan ja vanhempainkokouksen kanssa taloussuunnitelman jokaiselle kaudelle sekä vastaa joukkueen pelisääntökeskusteluiden toteuttamisesta, sääntöjen palauttamisesta määräaikaan mennessä sekä joukkuetietolomakkeiden päivittämisestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos oletetaan, että vanhempi ottaa osaa toimintaan ajallaan, olisi se syytä kertoa etukäteen tai määrätä kuukausihinta niille, jotka eivät osallistu. On vanhempia, joilla ei ole aikaa, mutta on rahaa ja on toisinpäin. Molemmilla pitäisi olla mahdollisuus harrastaa ja tiedotus pitäisi olla avointa.
Verottaja kieltää tuollaisen toiminnan ikävä kyllä. Jos talkootyöllä korvataan seuran maksuja, muuttuu talkootyö verottajan silmissä palkkatyöksi.
Verottajaa ei kiinnosta ns v ittuakaan tämmöiset ellei joku vanhemmista vasikoi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ollaan tilanteessa, jossa vanhempia kiinnostaa paljon enemmän lasten menestyminen harrastuksessa kuin koulussa. Viesti on aivan selvä: koululla ei ole niin väliä, kunhan tenava harrastaa, ja tenavan vapaa-ajan menot ovat perheen kunnia-asia. Olisivatpa vanhemmat yhtä kiinnostuneita lapsiensa koulunkäynnistä. Jospa arvostettaisiinkiin samalla tavalla hyviä käytöstapoja, kaveritaitoja siellä koulussa ja läksyjen lukua, maailma voisi olla kovin toisenlainen.
Tämä! Ja mitäpä jos vanhemmat tekisivät talkootyötä 20 000 euron arvosta vuodessa koululuokan eteen, kuten täällä joku mainitsi urheilujoukkueen budjetiksi. Sen perinteisen leirikoulun lisäksi saataisiin vanhemmista vapaaehtoisia avustajia joka viikko läksykerhoon ja jakotunneille, jonkun näpertämät terveelliset välipalat kaikille, suksia ja luistimia liikuntavarastot täyteen, upouudet kirjat rispaantuneimpien tilalle ja joka vuosi lukukauden loppurieha jossain kivassa kylpylässä tai huvipuistossa.
No mikset sitten mene mukaan koulusi vanhempainyhdistykseen ja ala edistää noita asioita?
Sen kun touhuatte vain! Aktiivisia vanhempainyhdistyksiä tarvitaan, ja ne edistävät juuri noita asioita.
Ai ei motivoi? No ei se varmaan motivoi montaa muutakaan vanhempaa, eli pieni aktiivinen joukko jäisi tekemään koko luokan/koulun eteen töitä muiden vetäessä lonkkaa ja keksiessä kaiken maailman tekosyitä, miksi ei taaskaan voi leipoa mokkapaloja myyjäisiin.
Mä olen mukana toiminnassa, meillä on painotusluokkien tukiyhdistys, joka tekee melko ison budjetin hommia. Mutta silti siitä on vielä pitkä matka noihin futisseurojen budjetteihin. Kuitenkin futis on vain harrastus, koulu on lapsen työtä.
Vai ovatko vanhemmat liiaksi tottuneet siihen, että kaiken pitää olla koulussa ilmaista, ja sitten vain itketään jos kouluilla ei ole varaa kirjoihin.
Kyllä koulunkäynnin ON oltava lähtökohtaisesti maksutonta, ja koulukirjojen maksuttomuuteen pitää olla tottunut.
Ikävä todeta näin, mutta jos joudutaan menemään siihen malliin, jossa osittain koulujen toiminta perustuu siihen, että tukiyhdistykset tms. keräävät isot budjetit, jota käytetään ihan peruskoulunkäynnin edellytysten parantamiseen, niin ollaan jo melkein luokkayhteiskunnassa. Siitä on hyvin lyhyt matka koulumaksuihin > eliittikouluihin.
Vanhempainyhdistysten varainkeruun tarkoituksen pitäisi olla se, että järjestetään koululle ja luokille jotakin ekstraa, joka ei liity koulun ydintehtäviin, kuten vaikka leirikouluja ja luokkaretkiä.
Sehän nimenomaan on askel poispäin eliittikouluista ja koulumaksuista, jos tuetaan lähikoulun koko luokkaa tai koulua esimerkiksi läksykerhotoiminnalla, välipaloina tai keräämällä rahaa tai lahjoituksia oppimateriaaleihin ja liikuntavälineisiin. Tällä hetkellä koulujen toimintaa rajoittaa se, ettei oppilailta voi odottaa esimerkiksi liikuntavälineiden ostamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäs urheilulajia suosittelette, jos haluaisi lapselle jonkin kehoa, liikunnallisuutta ja sosiaalisia taitoja kehittävän harrastuksen, mutta ei halua mukaan tuollaiseen hullunmyllyyn?
Meille on esikoinen syntymässä kesällä, poika tulossa ja olin ajatellut että olisi ehkä hyvä laittaa sitten vähän isompana taaperona johonkin joukkuelajiin, jotta oppisi siellä tiimitaitoja ja yhteisöllisyyttä, saisi kavereita ja olisi tekemistä, ja samalla kehittyisi kroppakin terveellä tavalla. Mutta en minäkään arvannut että se noin kauheaa on vanhemmille, minä ja mies ei olla kumpikaan harrastettu joukkuelajeja vaan itse harrastin esim. Ratsastusta, jota sai harrastaa just sen verran ja niin tavoitteellisesti kuin itsestä sopivalta tuntui. Eikä vanhemmista tullut mitään ratsastusseuran orjia.
Harmi, jos meininki on tuollaista kuin tässä ketjussa kuvataan... Haluaisin tosiaan tarjota lapselle jonkin kehittävän ja hyvän urheiluharrastuksen (musiikkia ja taidetta on kyllä tarkoitus myös harrastaa, meillä toiveena että lapselle kehittyisi harrastusten kautta se taiteelliset että liikunnalliset taidot), mutta jos se joukkueurheilu on sitä, että pitää vanhempienkin omistaa koko elämä lapsen harrastukselle niin ei kyllä sovi meille. Mulla on omiakin harrastuksia, joihin haluan käyttää aikaa, enkä halua että koko vapaa-aikani ja kaikki vapaapäivät on pelkkää lapsen harrastusta. Ja toisaalta haluan että lapsellekin jää aikaa myös niihin taideharrastuksiin.ä, vaikka urheilisikin.
Ei sellaista lajia ole olemassakaan johon ei vanhemmilta uppoa kaikki rahat ja vapaa-aika jos kilpatasolle mennään. Ei yksilö- eikä joukkuelajeista.
Niin miksi oletuksena on, että heti jos lapsi harrastaa urheilua niin pitää sinne kilpatasolle mennä ja tähdätä vaan voittoon ja kilpailuun? Moni juuri haluaisi lapselleen liikuntaharrastuksen juuri noiden monien muiden hyötyjen takia, kuten että se tukee kehon, lihaksiston ja motoriikan kehitystä, tarjoaa mielekästä tekemistä ja mahdollisesti myös kavereita, auttaa vilkkaita lapsia purkamaan energiaa ja keskittymään koulussa jne. Mutta tuntuu että nykyään jos ei sen urheiluharrastuksena syynä ole kisaamiseen tähtääminen, niin sitten ei kelpaa ja parempi unohtaa. Mullakin nuorena monet kaverit ja tutut lopetti urheiluharrastuksensa yläasteiässä juuri sen takia, kun olisi pitänyt alkaa harrastaa verenmaku suussa kilpailujen takia. He olisivat tykänneet jatkaa lajia, josta kovasti nauttivat, mutta meni maku koko harrastuksesta kun sitä ei saanut harrastaa vain ilosta ja rakkaudesta lajiin. Vaan olisi pitänyt olla niin vakavaa
Kuka sellaista olettaa? Monessa seurassa on vaan se ikävä realiteetti että resursseja eikä välttämättä harrastajiakaan ei ole kuin siihen yhteen kilparyhmään.
No kyllä aika moni näyttää olettavan, kun kerran aina kun joku kritisoi sitä pienten lasten treenien ja pelien määrää, tulee tuo kommentti että "pakko panostaa jos meinaa kilpatasolle päästä!"
Ja samoin monella nykyisellä ja entisellä nuorella ollut tuo kokemus, että jos et halua kilpaurheilijaksi, niin et kelpaa seuralle/valmentajalle/muulle porukalle ja pitää lopettaa kokonaan.
Niin? Mitä osaa tästä et osannut lukea tai et ymmärtänyt: "Monessa seurassa on vaan se ikävä realiteetti että resursseja eikä välttämättä harrastajiakaan ei ole kuin siihen yhteen kilparyhmään."
Viimeistään nyt ikäluokkien pienentyessä erittäin moni seura joudutaan ajamaan alas, kun väkeä ja intoa kilpatoimintaan ei enää ole. Katsotaan mitä tilalle tulee, palaavatko ehkä entisajan monilajiseurat lenkkitossubudjetilla?
Eihän ne monilajiseurat minnekään ole kadonneet. Pienemmillä paikkakunnilla ei oikein muita olekaan, ja ihan jokaisessa kaupungissa niitä on vaikka muille jakaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, kalliiksi tulisi harrastaminen jos vanhemmat ei tekisi mitään. 40 vuotta sittenhän harrastaminen oli lähes ilmaista, kun vanhemmat teki kaiken.
Kirjoittanet sarkastisesti? Harrastaminen taisi olla ennen reilusti halvempaa ja eikös vanhempien osuus ole SILTI nykyään paljon suurempi?
Vanhempien osuus on nykyään kyllä paljon pienempi. 40 vuotta sitten harrastaminen oli lähes ilmaista, koska seurat sai kaupungilta/kunnalta kaikki harrastusvuorot ilmaiseksi. Nykyään yksi tunnin jäävuoro maksaa 60-200 euroa, eli viikossa menee pelit ja tuomarimaksut mukaanlukien jopa 1000 euroa pelkkiin tilavuokriin.
Jep. Jalkapallon harrastamiseen riitti joku koulun sorakenttä ja jääkiekkoa pelattiin luonnonjääkaukalossa ulkona. Nykyään pitää olla tekonurmet ja talveksi hallivuorot, eikä jääkiekkojunnutkaan treenaa enää ulkojäillä, edes tekojäällä siis. Pelkästään sisällä halleissa.
Miten sitä ulkojäillä treenataan, jos niitä ei saada edes loppiaiseksi kuntoon, kuten viime talvena? Ja uusi lätkäkausi alkaa elokuussa?
Ennenhän sitä tehtiin luistimetkin itse, lyötiin kolmionmuotoisen puukappaleen kärkeen vanha sahanterän pala, ja lapioitiin järven jäältä lunta pois, jotta voitiin luistella tai pelata. Tätä tarinaa voidaan jatkaa vaikka kuinka pitkälle.
Se ei silti kerro siitä mitään, mitä nykyään voisi tai pitäisi tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäs urheilulajia suosittelette, jos haluaisi lapselle jonkin kehoa, liikunnallisuutta ja sosiaalisia taitoja kehittävän harrastuksen, mutta ei halua mukaan tuollaiseen hullunmyllyyn?
Meille on esikoinen syntymässä kesällä, poika tulossa ja olin ajatellut että olisi ehkä hyvä laittaa sitten vähän isompana taaperona johonkin joukkuelajiin, jotta oppisi siellä tiimitaitoja ja yhteisöllisyyttä, saisi kavereita ja olisi tekemistä, ja samalla kehittyisi kroppakin terveellä tavalla. Mutta en minäkään arvannut että se noin kauheaa on vanhemmille, minä ja mies ei olla kumpikaan harrastettu joukkuelajeja vaan itse harrastin esim. Ratsastusta, jota sai harrastaa just sen verran ja niin tavoitteellisesti kuin itsestä sopivalta tuntui. Eikä vanhemmista tullut mitään ratsastusseuran orjia.
Harmi, jos meininki on tuollaista kuin tässä ketjussa kuvataan... Haluaisin tosiaan tarjota lapselle jonkin kehittävän ja hyvän urheiluharrastuksen (musiikkia ja taidetta on kyllä tarkoitus myös harrastaa, meillä toiveena että lapselle kehittyisi harrastusten kautta se taiteelliset että liikunnalliset taidot), mutta jos se joukkueurheilu on sitä, että pitää vanhempienkin omistaa koko elämä lapsen harrastukselle niin ei kyllä sovi meille. Mulla on omiakin harrastuksia, joihin haluan käyttää aikaa, enkä halua että koko vapaa-aikani ja kaikki vapaapäivät on pelkkää lapsen harrastusta. Ja toisaalta haluan että lapsellekin jää aikaa myös niihin taideharrastuksiin.ä, vaikka urheilisikin.
Ei sellaista lajia ole olemassakaan johon ei vanhemmilta uppoa kaikki rahat ja vapaa-aika jos kilpatasolle mennään. Ei yksilö- eikä joukkuelajeista.
Niin miksi oletuksena on, että heti jos lapsi harrastaa urheilua niin pitää sinne kilpatasolle mennä ja tähdätä vaan voittoon ja kilpailuun? Moni juuri haluaisi lapselleen liikuntaharrastuksen juuri noiden monien muiden hyötyjen takia, kuten että se tukee kehon, lihaksiston ja motoriikan kehitystä, tarjoaa mielekästä tekemistä ja mahdollisesti myös kavereita, auttaa vilkkaita lapsia purkamaan energiaa ja keskittymään koulussa jne. Mutta tuntuu että nykyään jos ei sen urheiluharrastuksena syynä ole kisaamiseen tähtääminen, niin sitten ei kelpaa ja parempi unohtaa. Mullakin nuorena monet kaverit ja tutut lopetti urheiluharrastuksensa yläasteiässä juuri sen takia, kun olisi pitänyt alkaa harrastaa verenmaku suussa kilpailujen takia. He olisivat tykänneet jatkaa lajia, josta kovasti nauttivat, mutta meni maku koko harrastuksesta kun sitä ei saanut harrastaa vain ilosta ja rakkaudesta lajiin. Vaan olisi pitänyt olla niin vakavaa
Kuka sellaista olettaa? Monessa seurassa on vaan se ikävä realiteetti että resursseja eikä välttämättä harrastajiakaan ei ole kuin siihen yhteen kilparyhmään.
No kyllä aika moni näyttää olettavan, kun kerran aina kun joku kritisoi sitä pienten lasten treenien ja pelien määrää, tulee tuo kommentti että "pakko panostaa jos meinaa kilpatasolle päästä!"
Ja samoin monella nykyisellä ja entisellä nuorella ollut tuo kokemus, että jos et halua kilpaurheilijaksi, niin et kelpaa seuralle/valmentajalle/muulle porukalle ja pitää lopettaa kokonaan.
Niin? Mitä osaa tästä et osannut lukea tai et ymmärtänyt: "Monessa seurassa on vaan se ikävä realiteetti että resursseja eikä välttämättä harrastajiakaan ei ole kuin siihen yhteen kilparyhmään."
Itse et näytä ymmärtävän, että tuota asiaa nimenomaan kritisoin. Ne urheiluseurat ja harrastukset on järjestetty väärin, jos ainoa mahdollisuus harrastaa on kilpaurheilu ja siihen tähtääminen. Silloin se harrastus ei palvele lapsen tarvetta kehittää liikunnallisia taitoja ja saada kivaa urheilullista tekemistä, vaan aikuisten tarpeita pönkittää egoaan kilpailuissa menestyvillä lapsillaan ja elää sen lapsensa kautta. Ihan kuin lapset olisivat joitain lemmikkejä, joiden saavutuksia vanhemmat pitävät melkeinpä omina saavutuksinaan.
Pitäisi kehittää erilaiseen suuntaan niitä harrastuksia, eikä aina vain tähdätä kisamenestykseen.
Minkäs teet, jos kokoon saa juuri ja juuri joukkueellisen harrastajia? Joista osa haluaa harrastaa tavoitteellisesti ja osa haluaisi pelailla. Ja seuraavaksi lähin saman ikäluokan joukkue löytyy jostain 50 km päästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos oletetaan, että vanhempi ottaa osaa toimintaan ajallaan, olisi se syytä kertoa etukäteen tai määrätä kuukausihinta niille, jotka eivät osallistu. On vanhempia, joilla ei ole aikaa, mutta on rahaa ja on toisinpäin. Molemmilla pitäisi olla mahdollisuus harrastaa ja tiedotus pitäisi olla avointa.
Verottaja kieltää tuollaisen toiminnan ikävä kyllä. Jos talkootyöllä korvataan seuran maksuja, muuttuu talkootyö verottajan silmissä palkkatyöksi.
Verottajaa ei kiinnosta ns v ittuakaan tämmöiset ellei joku vanhemmista vasikoi.
Urheiluseurassako olet oppinut ruman kielenkäytön ja harmaan talouden normalisoinnin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan järkkyä, haluatteko te seuravanhemmat, jotka puolustelette seuratoimintaa, oikeasti tuollaista, vai riittäisikö vähempikin? Jotenkin tuntuu, että seuratoiminta lähtee vanhempien omasta tarpeesta. Siitä lapsesta todennäköisesti ei tule ammattilaista, joten miksi tarvitsee ammattivalmentajan, esim.?
Ehkä teidän kannattaisi keksiä myös omaa tekemistä, eikä elää pelkästään lapsen kautta.
En oikein jaksa uskoa että ketään on ase ohimolla pakotettu sitä lastaan sinne seuraan laittamaan, eli kyllä, haluamme.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, kalliiksi tulisi harrastaminen jos vanhemmat ei tekisi mitään. 40 vuotta sittenhän harrastaminen oli lähes ilmaista, kun vanhemmat teki kaiken.
Kirjoittanet sarkastisesti? Harrastaminen taisi olla ennen reilusti halvempaa ja eikös vanhempien osuus ole SILTI nykyään paljon suurempi?
Vanhempien osuus on nykyään kyllä paljon pienempi. 40 vuotta sitten harrastaminen oli lähes ilmaista, koska seurat sai kaupungilta/kunnalta kaikki harrastusvuorot ilmaiseksi. Nykyään yksi tunnin jäävuoro maksaa 60-200 euroa, eli viikossa menee pelit ja tuomarimaksut mukaanlukien jopa 1000 euroa pelkkiin tilavuokriin.
Jep. Jalkapallon harrastamiseen riitti joku koulun sorakenttä ja jääkiekkoa pelattiin luonnonjääkaukalossa ulkona. Nykyään pitää olla tekonurmet ja talveksi hallivuorot, eikä jääkiekkojunnutkaan treenaa enää ulkojäillä, edes tekojäällä siis. Pelkästään sisällä halleissa.
Miten sitä ulkojäillä treenataan, jos niitä ei saada edes loppiaiseksi kuntoon, kuten viime talvena? Ja uusi lätkäkausi alkaa elokuussa?
Ennenhän sitä tehtiin luistimetkin itse, lyötiin kolmionmuotoisen puukappaleen kärkeen vanha sahanterän pala, ja lapioitiin järven jäältä lunta pois, jotta voitiin luistella tai pelata. Tätä tarinaa voidaan jatkaa vaikka kuinka pitkälle.
Se ei silti kerro siitä mitään, mitä nykyään voisi tai pitäisi tehdä.
No tämäpä. Siksi niihin halleihin on siirrytty. Ja se sitten maksaa, verrattuna siihen, että pelattaisiin puoli-ilmaisilla ulkojäillä hyvässä lykyssä joulukuusta maaliskuulle (vs. nykyään kun jäille pääsee tyyliin elokuusta toukokuuhun ja osassa halleista läpi vuoden.).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos oletetaan, että vanhempi ottaa osaa toimintaan ajallaan, olisi se syytä kertoa etukäteen tai määrätä kuukausihinta niille, jotka eivät osallistu. On vanhempia, joilla ei ole aikaa, mutta on rahaa ja on toisinpäin. Molemmilla pitäisi olla mahdollisuus harrastaa ja tiedotus pitäisi olla avointa.
Verottaja kieltää tuollaisen toiminnan ikävä kyllä. Jos talkootyöllä korvataan seuran maksuja, muuttuu talkootyö verottajan silmissä palkkatyöksi.
Verottajaa ei kiinnosta ns v ittuakaan tämmöiset ellei joku vanhemmista vasikoi.
Pitääkin alkaa ilmoittamaan aina verottajalle noista urheiluseurojen talkoopakotuksista, jos sillä niistä päästäisiin. Todellakin paljon mieluummin maksaisin rahalla siitä, että lapsi saa harrastaa ja minäkin saan säilyttää vapaa-aikani, eikä tarvitse koko elämää omistaa mokkapalojen myyntiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäs urheilulajia suosittelette, jos haluaisi lapselle jonkin kehoa, liikunnallisuutta ja sosiaalisia taitoja kehittävän harrastuksen, mutta ei halua mukaan tuollaiseen hullunmyllyyn?
Meille on esikoinen syntymässä kesällä, poika tulossa ja olin ajatellut että olisi ehkä hyvä laittaa sitten vähän isompana taaperona johonkin joukkuelajiin, jotta oppisi siellä tiimitaitoja ja yhteisöllisyyttä, saisi kavereita ja olisi tekemistä, ja samalla kehittyisi kroppakin terveellä tavalla. Mutta en minäkään arvannut että se noin kauheaa on vanhemmille, minä ja mies ei olla kumpikaan harrastettu joukkuelajeja vaan itse harrastin esim. Ratsastusta, jota sai harrastaa just sen verran ja niin tavoitteellisesti kuin itsestä sopivalta tuntui. Eikä vanhemmista tullut mitään ratsastusseuran orjia.
Harmi, jos meininki on tuollaista kuin tässä ketjussa kuvataan... Haluaisin tosiaan tarjota lapselle jonkin kehittävän ja hyvän urheiluharrastuksen (musiikkia ja taidetta on kyllä tarkoitus myös harrastaa, meillä toiveena että lapselle kehittyisi harrastusten kautta se taiteelliset että liikunnalliset taidot), mutta jos se joukkueurheilu on sitä, että pitää vanhempienkin omistaa koko elämä lapsen harrastukselle niin ei kyllä sovi meille. Mulla on omiakin harrastuksia, joihin haluan käyttää aikaa, enkä halua että koko vapaa-aikani ja kaikki vapaapäivät on pelkkää lapsen harrastusta. Ja toisaalta haluan että lapsellekin jää aikaa myös niihin taideharrastuksiin.ä, vaikka urheilisikin.
Ei sellaista lajia ole olemassakaan johon ei vanhemmilta uppoa kaikki rahat ja vapaa-aika jos kilpatasolle mennään. Ei yksilö- eikä joukkuelajeista.
Niin miksi oletuksena on, että heti jos lapsi harrastaa urheilua niin pitää sinne kilpatasolle mennä ja tähdätä vaan voittoon ja kilpailuun? Moni juuri haluaisi lapselleen liikuntaharrastuksen juuri noiden monien muiden hyötyjen takia, kuten että se tukee kehon, lihaksiston ja motoriikan kehitystä, tarjoaa mielekästä tekemistä ja mahdollisesti myös kavereita, auttaa vilkkaita lapsia purkamaan energiaa ja keskittymään koulussa jne. Mutta tuntuu että nykyään jos ei sen urheiluharrastuksena syynä ole kisaamiseen tähtääminen, niin sitten ei kelpaa ja parempi unohtaa. Mullakin nuorena monet kaverit ja tutut lopetti urheiluharrastuksensa yläasteiässä juuri sen takia, kun olisi pitänyt alkaa harrastaa verenmaku suussa kilpailujen takia. He olisivat tykänneet jatkaa lajia, josta kovasti nauttivat, mutta meni maku koko harrastuksesta kun sitä ei saanut harrastaa vain ilosta ja rakkaudesta lajiin. Vaan olisi pitänyt olla niin vakavaa
Kuka sellaista olettaa? Monessa seurassa on vaan se ikävä realiteetti että resursseja eikä välttämättä harrastajiakaan ei ole kuin siihen yhteen kilparyhmään.
No kyllä aika moni näyttää olettavan, kun kerran aina kun joku kritisoi sitä pienten lasten treenien ja pelien määrää, tulee tuo kommentti että "pakko panostaa jos meinaa kilpatasolle päästä!"
Ja samoin monella nykyisellä ja entisellä nuorella ollut tuo kokemus, että jos et halua kilpaurheilijaksi, niin et kelpaa seuralle/valmentajalle/muulle porukalle ja pitää lopettaa kokonaan.
Niin? Mitä osaa tästä et osannut lukea tai et ymmärtänyt: "Monessa seurassa on vaan se ikävä realiteetti että resursseja eikä välttämättä harrastajiakaan ei ole kuin siihen yhteen kilparyhmään."
Itse et näytä ymmärtävän, että tuota asiaa nimenomaan kritisoin. Ne urheiluseurat ja harrastukset on järjestetty väärin, jos ainoa mahdollisuus harrastaa on kilpaurheilu ja siihen tähtääminen. Silloin se harrastus ei palvele lapsen tarvetta kehittää liikunnallisia taitoja ja saada kivaa urheilullista tekemistä, vaan aikuisten tarpeita pönkittää egoaan kilpailuissa menestyvillä lapsillaan ja elää sen lapsensa kautta. Ihan kuin lapset olisivat joitain lemmikkejä, joiden saavutuksia vanhemmat pitävät melkeinpä omina saavutuksinaan.
Pitäisi kehittää erilaiseen suuntaan niitä harrastuksia, eikä aina vain tähdätä kisamenestykseen.
Suomessa on yhdistymisvapaus eli siitä vaan sitten perustamaan Omaa Oikeaoppista Urheiluseuraa äläkä täällä valita. Ne urheiluseurat ovat järjestetty juuri niin kuin niissä toimivat henkilöt ovat ne halunneet järjestää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäs urheilulajia suosittelette, jos haluaisi lapselle jonkin kehoa, liikunnallisuutta ja sosiaalisia taitoja kehittävän harrastuksen, mutta ei halua mukaan tuollaiseen hullunmyllyyn?
Meille on esikoinen syntymässä kesällä, poika tulossa ja olin ajatellut että olisi ehkä hyvä laittaa sitten vähän isompana taaperona johonkin joukkuelajiin, jotta oppisi siellä tiimitaitoja ja yhteisöllisyyttä, saisi kavereita ja olisi tekemistä, ja samalla kehittyisi kroppakin terveellä tavalla. Mutta en minäkään arvannut että se noin kauheaa on vanhemmille, minä ja mies ei olla kumpikaan harrastettu joukkuelajeja vaan itse harrastin esim. Ratsastusta, jota sai harrastaa just sen verran ja niin tavoitteellisesti kuin itsestä sopivalta tuntui. Eikä vanhemmista tullut mitään ratsastusseuran orjia.
Harmi, jos meininki on tuollaista kuin tässä ketjussa kuvataan... Haluaisin tosiaan tarjota lapselle jonkin kehittävän ja hyvän urheiluharrastuksen (musiikkia ja taidetta on kyllä tarkoitus myös harrastaa, meillä toiveena että lapselle kehittyisi harrastusten kautta se taiteelliset että liikunnalliset taidot), mutta jos se joukkueurheilu on sitä, että pitää vanhempienkin omistaa koko elämä lapsen harrastukselle niin ei kyllä sovi meille. Mulla on omiakin harrastuksia, joihin haluan käyttää aikaa, enkä halua että koko vapaa-aikani ja kaikki vapaapäivät on pelkkää lapsen harrastusta. Ja toisaalta haluan että lapsellekin jää aikaa myös niihin taideharrastuksiin.ä, vaikka urheilisikin.
Ei sellaista lajia ole olemassakaan johon ei vanhemmilta uppoa kaikki rahat ja vapaa-aika jos kilpatasolle mennään. Ei yksilö- eikä joukkuelajeista.
Niin miksi oletuksena on, että heti jos lapsi harrastaa urheilua niin pitää sinne kilpatasolle mennä ja tähdätä vaan voittoon ja kilpailuun? Moni juuri haluaisi lapselleen liikuntaharrastuksen juuri noiden monien muiden hyötyjen takia, kuten että se tukee kehon, lihaksiston ja motoriikan kehitystä, tarjoaa mielekästä tekemistä ja mahdollisesti myös kavereita, auttaa vilkkaita lapsia purkamaan energiaa ja keskittymään koulussa jne. Mutta tuntuu että nykyään jos ei sen urheiluharrastuksena syynä ole kisaamiseen tähtääminen, niin sitten ei kelpaa ja parempi unohtaa. Mullakin nuorena monet kaverit ja tutut lopetti urheiluharrastuksensa yläasteiässä juuri sen takia, kun olisi pitänyt alkaa harrastaa verenmaku suussa kilpailujen takia. He olisivat tykänneet jatkaa lajia, josta kovasti nauttivat, mutta meni maku koko harrastuksesta kun sitä ei saanut harrastaa vain ilosta ja rakkaudesta lajiin. Vaan olisi pitänyt olla niin vakavaa
Kuka sellaista olettaa? Monessa seurassa on vaan se ikävä realiteetti että resursseja eikä välttämättä harrastajiakaan ei ole kuin siihen yhteen kilparyhmään.
No kyllä aika moni näyttää olettavan, kun kerran aina kun joku kritisoi sitä pienten lasten treenien ja pelien määrää, tulee tuo kommentti että "pakko panostaa jos meinaa kilpatasolle päästä!"
Ja samoin monella nykyisellä ja entisellä nuorella ollut tuo kokemus, että jos et halua kilpaurheilijaksi, niin et kelpaa seuralle/valmentajalle/muulle porukalle ja pitää lopettaa kokonaan.
Niin? Mitä osaa tästä et osannut lukea tai et ymmärtänyt: "Monessa seurassa on vaan se ikävä realiteetti että resursseja eikä välttämättä harrastajiakaan ei ole kuin siihen yhteen kilparyhmään."
Itse et näytä ymmärtävän, että tuota asiaa nimenomaan kritisoin. Ne urheiluseurat ja harrastukset on järjestetty väärin, jos ainoa mahdollisuus harrastaa on kilpaurheilu ja siihen tähtääminen. Silloin se harrastus ei palvele lapsen tarvetta kehittää liikunnallisia taitoja ja saada kivaa urheilullista tekemistä, vaan aikuisten tarpeita pönkittää egoaan kilpailuissa menestyvillä lapsillaan ja elää sen lapsensa kautta. Ihan kuin lapset olisivat joitain lemmikkejä, joiden saavutuksia vanhemmat pitävät melkeinpä omina saavutuksinaan.
Pitäisi kehittää erilaiseen suuntaan niitä harrastuksia, eikä aina vain tähdätä kisamenestykseen.
Suomessa on yhdistymisvapaus eli siitä vaan sitten perustamaan Omaa Oikeaoppista Urheiluseuraa äläkä täällä valita. Ne urheiluseurat ovat järjestetty juuri niin kuin niissä toimivat henkilöt ovat ne halunneet järjestää.
Ja lapset lopettavat keskimäärin 12-vuotiaana. Ehkä se on sitten toiminnan järjestäjien halu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos oletetaan, että vanhempi ottaa osaa toimintaan ajallaan, olisi se syytä kertoa etukäteen tai määrätä kuukausihinta niille, jotka eivät osallistu. On vanhempia, joilla ei ole aikaa, mutta on rahaa ja on toisinpäin. Molemmilla pitäisi olla mahdollisuus harrastaa ja tiedotus pitäisi olla avointa.
Verottaja kieltää tuollaisen toiminnan ikävä kyllä. Jos talkootyöllä korvataan seuran maksuja, muuttuu talkootyö verottajan silmissä palkkatyöksi.
Verottajaa ei kiinnosta ns v ittuakaan tämmöiset ellei joku vanhemmista vasikoi.
Joo, onneksi Suomessa kenellekään ei tulisi mieleen tehdä tuollaista esim. ihan vaan kiusaksi jos oma lapsi putoaa ryhmästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei minulla, tai miehelläni, ole kokemusta seurajoukkueessa harrastamisesta. Lähipiirissämme ei ole montaa lasta, tai en ole varma, onko yhtäkään joka olisi jossain seurassa.
Luulin oikeasti, että 8v lapset kävisivät vain pari kertaa viikossa kentällä pelailemassa, ja sitten sielä olisi yksi valmentaja heidän kanssaan.
Nämä jojot, apuvalkut, rahastonhoitajat, pelit, pelimatkat, turnaukset, toimitsijat, kahviot ym
olivat meille oikeasti ylläri.
Näköjään olemme kasvaneeet tynnyrissä.
Ap
Oma lapsi on aina harrastanut yksilölajeja. Olen kanssasi samaa mieltä, että 8-vuotiaiden kanssa sen ei pitäisi olla tuollaista. Ehkä 10v eteen päin voisi alkaa mennä tuohon suuntaan. Harrastaminen on monessa joukkuelajissa liian totista liian aikaisin. Meillä on naapurissa perhe, joiden lapset harrastaa jalkapalloa. Ovat vähän vanhempia kuin oma lapseni ja heidän ansiostaan ymmärsin pitää lapseni pois jalkapallosta. Onneksi se ei ollutkaan hänelle mikään suuri intohimo, koska silloin asiaa olisi pitänyt harkita oikeasti.
Lapseni on täyttämässä 9. Tämä on hänen kolmas harrastuskautensa lätkässä, jos kiekkokoulu lasketaan mukaan.
Viikossa on 3 harkat, tai kahdet, jos viikonloppuna on pelit.
En tunne muita lajeja, mutta lätkässä vanhempien on pakko panostaa paljon jo aikaisessa vaiheessa, seuraavista syistä:
1) Harrastus maksaa. Jäävuorot maksavat. Pelireissut maksavat. Toiminta maksaa, ja rahaa pitää saada, joten varainhankintaan ja kioskiin, kahvioihin ym. pitää panostaa.
2) Lätkä ei ole samalla tavalla riskitöntä kuin moni muu harrastus. Kun lapset ovat jäällä, heitä pitää olla ohjaamassa useampi valmentaja, ihan jo turvallisuudenkin vuoksi. Myös huoltajaa ja apuhuoltajaa tarvitaan jatkuvasti.
Jojoa tarvitaan pitämään koko paletti kasassa, ja hoitamaan erilaisia juoksevia asioita. Rahastonhoitajaa tarvitaan ihan arvattavista syistä.
Koko joukkueen kaikkia vanhempia tarvitaan tasan tarkkaan. Erilaisia tehtäviä riittää joka iikalle. Kuulostaa, että toimimme kuin olisimme kaikki kasvattamassa lapsiamme änäriin. Mutta tosiasia on, että jo ihan tämän perusharrastustoiminnan ylläpitäminen on työlästä, ja teemme töitä paljon, että ylipäätään päästään yhdestä kaudesta seuraavaan kauteen, että koko joukkuetta ei tarvitsisi lopettaa.
Miksi harkkoja on niin paljon, voi joku kysyä?
Osittain sen vuoksi, että kaikilla taidot kehittyisivät. Kaikki eivät pääse kaikkiin harkkoihin, mutta tällä järjestelmällä kaikille tulee riittävästi mahdollisuuksia harjoitella, että homma pyörii. Myös sen vuoksi, että (tietenkin) joukkue pelaa toisia joukkueita vastaan, eikä ole varmaan kenenkään toive, että joukkue olisi aina heittopussina sen vuoksi, että lapset eivät ole harjoitelleet riittävästi joukkueena. Laji yksinkertaisesti on sellainen, että se vaatii sekä harrastajien osaamista että pelitaitoja joukkueena, että kehitystä tapahtuu, että lapset oppivat pelaamaan jääkiekkoa ja pelaamaan toisia joukkueita vastaan. Ei toiminnassa ole mieltä, jos pelitaidot eivät pysy samalla tasolla muiden vastaavan ikäisten kanssa - jos tähän ei pysty paneutumaan riittävällä intensiteetillä, on parempi harrastaa vaikka luistelua.
Mitä teette, jos kaikki muut nostavat harjoittelut neljään kertaan viikossa? Menette lapset veret suussa perässä? Tuollainen kilpavarustelu on sairasta. Luulenpa, että se vaikuttaa myös muihin taloudellisiin päätöksiinne.
Vaikka esimerkkinä
Muut tarjoaa hotellit kilpapaikassa -> koulun salilla olevat patjat ei enää riitä.
Oppilaat ovat levänneempiä, mikä antaa kilpailukykyä kentällä. Laskut nousevat.
Vierailija kirjoitti:
Ihan järkkyä, haluatteko te seuravanhemmat, jotka puolustelette seuratoimintaa, oikeasti tuollaista, vai riittäisikö vähempikin? Jotenkin tuntuu, että seuratoiminta lähtee vanhempien omasta tarpeesta. Siitä lapsesta todennäköisesti ei tule ammattilaista, joten miksi tarvitsee ammattivalmentajan, esim.?
Ehkä teidän kannattaisi keksiä myös omaa tekemistä, eikä elää pelkästään lapsen kautta.
Seuratoiminta toimii paljolti lajien logiikan mukaisesti. Täytyy tehdä ero sille, haluaako lapsi potkia kaverinsa kanssa palloa vai pelata jalkapalloa. Tai luistella kaverin kanssa ja satunnaisesti lämiä kiekkoa, vai pelata jääkiekkoa.
Joukkuelajien seuratoiminta ei lähde mistään kuvitellusta "vanhempien tarpeesta", vaan lajien toimintalogiikasta. Joukkueurheilu on joukkuetoimintaa. Ei joukkueessa voi ykskaks päättää, että me emme haluakaan lastemme pelaavan näillä säännöillä ja näissä puitteissa, vaan haluamme räätälöidä ne itse, jotta meillä on kivempaa ja lapsilla helpompaa. Joukkue kehittyy joukkueena, ja jos se tuntuu lapsesta (tai ennen kaikkea vanhemmasta!) liian haastavalta, kalliilta, sitovalta tai vaivalloiselta, niin silloin touhu täytyy lopettaa.
Ja kun kyse ei ole pelkistä harrastuksista, vaan myös koulu osallistaa vanhempia nykyään älyttömästi. Useampi kerta vuodessa luokka järjestää kiskan tai myyjäiset, on lauantaikoulua, koko perheen koulupäiviä, retkipäiviä (pääsisikö kukaan vanhempi mukaan lisäkäsiksi?), rehtorin aamukahveja jne. Kiva sitten jos harrastuksetkin täyttää kaiken vapaa-ajan.
Itse oon niin introvertti, että joudun priorisoimaan oman jaksamisen ja harrastukset on lapsilla muita kuin joukkuelajeja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos oletetaan, että vanhempi ottaa osaa toimintaan ajallaan, olisi se syytä kertoa etukäteen tai määrätä kuukausihinta niille, jotka eivät osallistu. On vanhempia, joilla ei ole aikaa, mutta on rahaa ja on toisinpäin. Molemmilla pitäisi olla mahdollisuus harrastaa ja tiedotus pitäisi olla avointa.
Verottaja kieltää tuollaisen toiminnan ikävä kyllä. Jos talkootyöllä korvataan seuran maksuja, muuttuu talkootyö verottajan silmissä palkkatyöksi.
Verottajaa ei kiinnosta ns v ittuakaan tämmöiset ellei joku vanhemmista vasikoi.
Pitääkin alkaa ilmoittamaan aina verottajalle noista urheiluseurojen talkoopakotuksista, jos sillä niistä päästäisiin. Todellakin paljon mieluummin maksaisin rahalla siitä, että lapsi saa harrastaa ja minäkin saan säilyttää vapaa-aikani, eikä tarvitse koko elämää omistaa mokkapalojen myyntiin.
Verottaja ei sillä tiedolla tee mitään koska talkoot ovat täysin hyväksytty tapa rahankeruun yhdistystoiminnassa. Se rahalla maksaminen taas ei ole.
Kyllä koulunkäynnin ON oltava lähtökohtaisesti maksutonta, ja koulukirjojen maksuttomuuteen pitää olla tottunut.
Ikävä todeta näin, mutta jos joudutaan menemään siihen malliin, jossa osittain koulujen toiminta perustuu siihen, että tukiyhdistykset tms. keräävät isot budjetit, jota käytetään ihan peruskoulunkäynnin edellytysten parantamiseen, niin ollaan jo melkein luokkayhteiskunnassa. Siitä on hyvin lyhyt matka koulumaksuihin > eliittikouluihin.
Vanhempainyhdistysten varainkeruun tarkoituksen pitäisi olla se, että järjestetään koululle ja luokille jotakin ekstraa, joka ei liity koulun ydintehtäviin, kuten vaikka leirikouluja ja luokkaretkiä.