Lue keskustelun säännöt.
Lapsi liittyi seurajoukkueeseen 'harrastamaan', kulttuurisokki!
15.04.2026 |
Lapsemme halusi joukkueeseen pelaamaan. Aiemmat pihahöntsyt jäi, ja halusi paikallisen urheiluseuran joukkueeseen, koska moni luokkalaisensa on siinä myös.
No mikäs siinä, ajateltiin. Kiva harrastus.
Ajateltiin, että vanhempien panostus on joukkuevaatteiden osto. Nappikset ja uusi pallo. Ja seuramaksu. Mikä onkin ihan yllättävän kohtuullinen.
Kenttä on vieressä, pääsee siihen pyörällä.
Ensimmäisenä meidät vanhemmat liitettiin joukkueen vanhempien watsappiryhmään. Sieltä tuli dokkaria. Että miten on hyvä syödä, ja lenkkiä pitäisi poikien tehdä, ennen pelejä ei kaveriyökyläilyjä, aina treeneihin, vaikka katselemaan, jos paikat kipeänä, peleihin aina mukaan, vaikkei valittaisikaan, koska oppi kentän laidalta jne.
Sitten meidät vanhemmat liitettiin toimitsijawatsappiryhmään. Että pitää ilmottautua toimitsijaksi ja huoltajiksi peleihin, ja jos ei pääse omalla vuorollaan, pitää hommata tuuraaja.
Sitten meidät liitettiin kimppakyytiwatsappiryhmään. Että pitää sopia kimppakyydit peleihin, kaikki vanhemmat kuskaa vuorollaan, pelejä kaudella melkein joka viikonloppu.
Että hä? Lapsi on iloinen että nyt samassa porukassa luokkakavereiden kanssa.
Mutta millä hinnalla.. luulin oikeasti että kausimaksu riittää. En ajatellut tästä koko perheen harrastusta
Kommentit (690)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan järkkyä, haluatteko te seuravanhemmat, jotka puolustelette seuratoimintaa, oikeasti tuollaista, vai riittäisikö vähempikin? Jotenkin tuntuu, että seuratoiminta lähtee vanhempien omasta tarpeesta. Siitä lapsesta todennäköisesti ei tule ammattilaista, joten miksi tarvitsee ammattivalmentajan, esim.?
Ehkä teidän kannattaisi keksiä myös omaa tekemistä, eikä elää pelkästään lapsen kautta.
Seuratoiminta toimii paljolti lajien logiikan mukaisesti. Täytyy tehdä ero sille, haluaako lapsi potkia kaverinsa kanssa palloa vai pelata jalkapalloa. Tai luistella kaverin kanssa ja satunnaisesti lämiä kiekkoa, vai pelata jääkiekkoa.
Joukkuelajien seuratoiminta ei lähde mistään kuvitellusta "vanhempien tarpeesta", vaan lajien toimintalogiikasta. Joukkueurheilu on joukkuetoimintaa. Ei joukkueessa voi ykskaks päättää, että me emme haluakaan lastemme pelaavan näillä säännöillä ja näissä puitteissa, vaan haluamme räätälöidä ne itse, jotta meillä on kivempaa ja lapsilla helpompaa. Joukkue kehittyy joukkueena, ja jos se tuntuu lapsesta (tai ennen kaikkea vanhemmasta!) liian haastavalta, kalliilta, sitovalta tai vaivalloiselta, niin silloin touhu täytyy lopettaa.
Tässähän se paradoksi juuri on, että rakennamme järjettömän kalliita ja isoja himmeleitä sen perusteella, mitä 5-6-vuotias lapsi sanoo haluavansa tai mitä vanhemmat ajattelevat hänen haluavan.
Tietenkin sen ikäinen lapsi sanoo haluavansa jalkapalloilijaksi. Tai astronautiksi. Tai tutkimusretkeilijäksi. Mutta vanhempien ei pidä ottaa liian tosissaan tuon ikäisen sanomisia, eikä häntä pidä alkaa velvoittaa sellaiseen harjoitusrääkkiin, mihin hän ei ole kehitystasoltaan valmis. Lapsi usein oikeasti haluaa mieluummin vain potkia sitä palloa kaverinsa kanssa. Vaikka sitten tuntikausia päivässä.
Hämmästyttävän monet aikuiset näkevät oman lapsensa pikkuaikuisena, jolle on tarjottava mahdollisimman nuorena mahdollisimman hyvä kehitysympäristö. Usein lapsi tarvitsisi kasvurauhan ja mahdollisuuden löytää se oma juttunsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäs urheilulajia suosittelette, jos haluaisi lapselle jonkin kehoa, liikunnallisuutta ja sosiaalisia taitoja kehittävän harrastuksen, mutta ei halua mukaan tuollaiseen hullunmyllyyn?
Meille on esikoinen syntymässä kesällä, poika tulossa ja olin ajatellut että olisi ehkä hyvä laittaa sitten vähän isompana taaperona johonkin joukkuelajiin, jotta oppisi siellä tiimitaitoja ja yhteisöllisyyttä, saisi kavereita ja olisi tekemistä, ja samalla kehittyisi kroppakin terveellä tavalla. Mutta en minäkään arvannut että se noin kauheaa on vanhemmille, minä ja mies ei olla kumpikaan harrastettu joukkuelajeja vaan itse harrastin esim. Ratsastusta, jota sai harrastaa just sen verran ja niin tavoitteellisesti kuin itsestä sopivalta tuntui. Eikä vanhemmista tullut mitään ratsastusseuran orjia.
Harmi, jos meininki on tuollaista kuin tässä ketjussa kuvataan... Haluaisin tosiaan tarjota lapselle jonkin kehittävän ja hyvän urheiluharrastuksen (musiikkia ja taidetta on kyllä tarkoitus myös harrastaa, meillä toiveena että lapselle kehittyisi harrastusten kautta se taiteelliset että liikunnalliset taidot), mutta jos se joukkueurheilu on sitä, että pitää vanhempienkin omistaa koko elämä lapsen harrastukselle niin ei kyllä sovi meille. Mulla on omiakin harrastuksia, joihin haluan käyttää aikaa, enkä halua että koko vapaa-aikani ja kaikki vapaapäivät on pelkkää lapsen harrastusta. Ja toisaalta haluan että lapsellekin jää aikaa myös niihin taideharrastuksiin.ä, vaikka urheilisikin.
Ei sellaista lajia ole olemassakaan johon ei vanhemmilta uppoa kaikki rahat ja vapaa-aika jos kilpatasolle mennään. Ei yksilö- eikä joukkuelajeista.
Niin miksi oletuksena on, että heti jos lapsi harrastaa urheilua niin pitää sinne kilpatasolle mennä ja tähdätä vaan voittoon ja kilpailuun? Moni juuri haluaisi lapselleen liikuntaharrastuksen juuri noiden monien muiden hyötyjen takia, kuten että se tukee kehon, lihaksiston ja motoriikan kehitystä, tarjoaa mielekästä tekemistä ja mahdollisesti myös kavereita, auttaa vilkkaita lapsia purkamaan energiaa ja keskittymään koulussa jne. Mutta tuntuu että nykyään jos ei sen urheiluharrastuksena syynä ole kisaamiseen tähtääminen, niin sitten ei kelpaa ja parempi unohtaa. Mullakin nuorena monet kaverit ja tutut lopetti urheiluharrastuksensa yläasteiässä juuri sen takia, kun olisi pitänyt alkaa harrastaa verenmaku suussa kilpailujen takia. He olisivat tykänneet jatkaa lajia, josta kovasti nauttivat, mutta meni maku koko harrastuksesta kun sitä ei saanut harrastaa vain ilosta ja rakkaudesta lajiin. Vaan olisi pitänyt olla niin vakavaa
Kuka sellaista olettaa? Monessa seurassa on vaan se ikävä realiteetti että resursseja eikä välttämättä harrastajiakaan ei ole kuin siihen yhteen kilparyhmään.
No kyllä aika moni näyttää olettavan, kun kerran aina kun joku kritisoi sitä pienten lasten treenien ja pelien määrää, tulee tuo kommentti että "pakko panostaa jos meinaa kilpatasolle päästä!"
Ja samoin monella nykyisellä ja entisellä nuorella ollut tuo kokemus, että jos et halua kilpaurheilijaksi, niin et kelpaa seuralle/valmentajalle/muulle porukalle ja pitää lopettaa kokonaan.
Niin? Mitä osaa tästä et osannut lukea tai et ymmärtänyt: "Monessa seurassa on vaan se ikävä realiteetti että resursseja eikä välttämättä harrastajiakaan ei ole kuin siihen yhteen kilparyhmään."
Itse et näytä ymmärtävän, että tuota asiaa nimenomaan kritisoin. Ne urheiluseurat ja harrastukset on järjestetty väärin, jos ainoa mahdollisuus harrastaa on kilpaurheilu ja siihen tähtääminen. Silloin se harrastus ei palvele lapsen tarvetta kehittää liikunnallisia taitoja ja saada kivaa urheilullista tekemistä, vaan aikuisten tarpeita pönkittää egoaan kilpailuissa menestyvillä lapsillaan ja elää sen lapsensa kautta. Ihan kuin lapset olisivat joitain lemmikkejä, joiden saavutuksia vanhemmat pitävät melkeinpä omina saavutuksinaan.
Pitäisi kehittää erilaiseen suuntaan niitä harrastuksia, eikä aina vain tähdätä kisamenestykseen.
Suomessa on yhdistymisvapaus eli siitä vaan sitten perustamaan Omaa Oikeaoppista Urheiluseuraa äläkä täällä valita. Ne urheiluseurat ovat järjestetty juuri niin kuin niissä toimivat henkilöt ovat ne halunneet järjestää.
Ja lapset lopettavat keskimäärin 12-vuotiaana. Ehkä se on sitten toiminnan järjestäjien halu.
Niin, niitä lapsia kun ei oikein voi pakottaakaan jatkamaan kun on niitä perkeleen yksilönvapauksia sun muita. Ne joita laji kiinnostaa oikeasti jatkavat kyllä ihan aikuisenakin vielä.
Mahtavaa sarkasmia. Monet varmaan pakottaisivat nuo kiittämättömät muksut ja vanhempansa jatkamaan, jos se olisi mahdollista.
Kuulostaa tosiaan siltä, että lapsensa joukkueurheiluun laittavilla ei ole omaa elämää tai omia tavoitteita, vaan elämän tarkoitus on vaan saada lapsesta " kilpaurheilija !!"
Varmaan ottaa koville sitten, kun se lapsi lopettaakin lajin kyllästyessään koko ajan kasvaviin paineisiin. Tai kun lapsi muuttaa kotoa ja vanhempi huomaa, ettei hänellä ole enää mitään sisältöä elämässään, kun kaikki omat harrastukset ja kiinnostuksenkohteet on unohdettu vuosia sitten ja koko työn ulkopuolinen elämä kiedottu lapsen harrastuksen ympärille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei minulla, tai miehelläni, ole kokemusta seurajoukkueessa harrastamisesta. Lähipiirissämme ei ole montaa lasta, tai en ole varma, onko yhtäkään joka olisi jossain seurassa.
Luulin oikeasti, että 8v lapset kävisivät vain pari kertaa viikossa kentällä pelailemassa, ja sitten sielä olisi yksi valmentaja heidän kanssaan.
Nämä jojot, apuvalkut, rahastonhoitajat, pelit, pelimatkat, turnaukset, toimitsijat, kahviot ym
olivat meille oikeasti ylläri.
Näköjään olemme kasvaneeet tynnyrissä.
Ap
Oma lapsi on aina harrastanut yksilölajeja. Olen kanssasi samaa mieltä, että 8-vuotiaiden kanssa sen ei pitäisi olla tuollaista. Ehkä 10v eteen päin voisi alkaa mennä tuohon suuntaan. Harrastaminen on monessa joukkuelajissa liian totista liian aikaisin. Meillä on naapurissa perhe, joiden lapset harrastaa jalkapalloa. Ovat vähän vanhempia kuin oma lapseni ja heidän ansiostaan ymmärsin pitää lapseni pois jalkapallosta. Onneksi se ei ollutkaan hänelle mikään suuri intohimo, koska silloin asiaa olisi pitänyt harkita oikeasti.
Lapseni on täyttämässä 9. Tämä on hänen kolmas harrastuskautensa lätkässä, jos kiekkokoulu lasketaan mukaan.
Viikossa on 3 harkat, tai kahdet, jos viikonloppuna on pelit.
En tunne muita lajeja, mutta lätkässä vanhempien on pakko panostaa paljon jo aikaisessa vaiheessa, seuraavista syistä:
1) Harrastus maksaa. Jäävuorot maksavat. Pelireissut maksavat. Toiminta maksaa, ja rahaa pitää saada, joten varainhankintaan ja kioskiin, kahvioihin ym. pitää panostaa.
2) Lätkä ei ole samalla tavalla riskitöntä kuin moni muu harrastus. Kun lapset ovat jäällä, heitä pitää olla ohjaamassa useampi valmentaja, ihan jo turvallisuudenkin vuoksi. Myös huoltajaa ja apuhuoltajaa tarvitaan jatkuvasti.
Jojoa tarvitaan pitämään koko paletti kasassa, ja hoitamaan erilaisia juoksevia asioita. Rahastonhoitajaa tarvitaan ihan arvattavista syistä.
Koko joukkueen kaikkia vanhempia tarvitaan tasan tarkkaan. Erilaisia tehtäviä riittää joka iikalle. Kuulostaa, että toimimme kuin olisimme kaikki kasvattamassa lapsiamme änäriin. Mutta tosiasia on, että jo ihan tämän perusharrastustoiminnan ylläpitäminen on työlästä, ja teemme töitä paljon, että ylipäätään päästään yhdestä kaudesta seuraavaan kauteen, että koko joukkuetta ei tarvitsisi lopettaa.
Miksi harkkoja on niin paljon, voi joku kysyä?
Osittain sen vuoksi, että kaikilla taidot kehittyisivät. Kaikki eivät pääse kaikkiin harkkoihin, mutta tällä järjestelmällä kaikille tulee riittävästi mahdollisuuksia harjoitella, että homma pyörii. Myös sen vuoksi, että (tietenkin) joukkue pelaa toisia joukkueita vastaan, eikä ole varmaan kenenkään toive, että joukkue olisi aina heittopussina sen vuoksi, että lapset eivät ole harjoitelleet riittävästi joukkueena. Laji yksinkertaisesti on sellainen, että se vaatii sekä harrastajien osaamista että pelitaitoja joukkueena, että kehitystä tapahtuu, että lapset oppivat pelaamaan jääkiekkoa ja pelaamaan toisia joukkueita vastaan. Ei toiminnassa ole mieltä, jos pelitaidot eivät pysy samalla tasolla muiden vastaavan ikäisten kanssa - jos tähän ei pysty paneutumaan riittävällä intensiteetillä, on parempi harrastaa vaikka luistelua.
Mitä teette, jos kaikki muut nostavat harjoittelut neljään kertaan viikossa? Menette lapset veret suussa perässä? Tuollainen kilpavarustelu on sairasta. Luulenpa, että se vaikuttaa myös muihin taloudellisiin päätöksiinne.
Vaikka esimerkkinä
Muut tarjoaa hotellit kilpapaikassa -> koulun salilla olevat patjat ei enää riitä.
Oppilaat ovat levänneempiä, mikä antaa kilpailukykyä kentällä. Laskut nousevat.
No silloin joko nostetaan treenimääriä tai siirrytään alemmalle tasolle pelaamaan. Siitä pitää huolen jo ihan sarjajärjestelmät, jos et pärjää muille omassa divarissasi niin putoat alemmas kunnes se oma taso löytyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan järkkyä, haluatteko te seuravanhemmat, jotka puolustelette seuratoimintaa, oikeasti tuollaista, vai riittäisikö vähempikin? Jotenkin tuntuu, että seuratoiminta lähtee vanhempien omasta tarpeesta. Siitä lapsesta todennäköisesti ei tule ammattilaista, joten miksi tarvitsee ammattivalmentajan, esim.?
Ehkä teidän kannattaisi keksiä myös omaa tekemistä, eikä elää pelkästään lapsen kautta.
Seuratoiminta toimii paljolti lajien logiikan mukaisesti. Täytyy tehdä ero sille, haluaako lapsi potkia kaverinsa kanssa palloa vai pelata jalkapalloa. Tai luistella kaverin kanssa ja satunnaisesti lämiä kiekkoa, vai pelata jääkiekkoa.
Joukkuelajien seuratoiminta ei lähde mistään kuvitellusta "vanhempien tarpeesta", vaan lajien toimintalogiikasta. Joukkueurheilu on joukkuetoimintaa. Ei joukkueessa voi ykskaks päättää, että me emme haluakaan lastemme pelaavan näillä säännöillä ja näissä puitteissa, vaan haluamme räätälöidä ne itse, jotta meillä on kivempaa ja lapsilla helpompaa. Joukkue kehittyy joukkueena, ja jos se tuntuu lapsesta (tai ennen kaikkea vanhemmasta!) liian haastavalta, kalliilta, sitovalta tai vaivalloiselta, niin silloin touhu täytyy lopettaa.
Tässähän se paradoksi juuri on, että rakennamme järjettömän kalliita ja isoja himmeleitä sen perusteella, mitä 5-6-vuotias lapsi sanoo haluavansa tai mitä vanhemmat ajattelevat hänen haluavan.
Tietenkin sen ikäinen lapsi sanoo haluavansa jalkapalloilijaksi. Tai astronautiksi. Tai tutkimusretkeilijäksi. Mutta vanhempien ei pidä ottaa liian tosissaan tuon ikäisen sanomisia, eikä häntä pidä alkaa velvoittaa sellaiseen harjoitusrääkkiin, mihin hän ei ole kehitystasoltaan valmis. Lapsi usein oikeasti haluaa mieluummin vain potkia sitä palloa kaverinsa kanssa. Vaikka sitten tuntikausia päivässä.
Hämmästyttävän monet aikuiset näkevät oman lapsensa pikkuaikuisena, jolle on tarjottava mahdollisimman nuorena mahdollisimman hyvä kehitysympäristö. Usein lapsi tarvitsisi kasvurauhan ja mahdollisuuden löytää se oma juttunsa.
Viisivuotiaille on tarjolla futisleikkikoulu, kerran viikossa, 45 minuuttia. En nyt oikein ymmärrä että mihin "järjettömään kalliiseen ja isoon himmeliin" oikein viittaat. Kuusivuotiaana voi sitten liittyä aluejoukkueeseen. Yhdet treenit viikossa, 45-60 minuuttia. Kerran kuussa turnausviikonloppu. Edelleenkään en löydä sitä mainitsemaasi himmeliä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa tosiaan siltä, että lapsensa joukkueurheiluun laittavilla ei ole omaa elämää tai omia tavoitteita, vaan elämän tarkoitus on vaan saada lapsesta " kilpaurheilija !!"
Varmaan ottaa koville sitten, kun se lapsi lopettaakin lajin kyllästyessään koko ajan kasvaviin paineisiin. Tai kun lapsi muuttaa kotoa ja vanhempi huomaa, ettei hänellä ole enää mitään sisältöä elämässään, kun kaikki omat harrastukset ja kiinnostuksenkohteet on unohdettu vuosia sitten ja koko työn ulkopuolinen elämä kiedottu lapsen harrastuksen ympärille.
Sinulla on melko selektiivinen kuulo siinä tapauksessa.
Minustakin alkaa kuulostaa siltä, että joukkueurheilu on pahinta paskaa, mitä on keksitty. Mielelläni antaisin lapseni harrastaa kyllä ihan mitä mielensä vain halajaa ja maksaisin sen, mutta en kyllä itse ala harrastaa lapsen harrastusta viitenä päivänä viikossa ja joka ikinen viikonloppu. Naurettavaa, että aikuisen pitäisi luopua koko vapaa-ajastaan sen takia, että lapsi voi harrastaa lajia, josta tykkää ja jossa olisi kavereitakin. Varsinkin, jos se kyseinen laji ei voisi vanhempaa vähempää kiinnostaa.
Täytyy toivoa ja rukoilla, että oma lapseni kiinnostuisi yksilölajeista, jos urheiluharrastuksen haluaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei minulla, tai miehelläni, ole kokemusta seurajoukkueessa harrastamisesta. Lähipiirissämme ei ole montaa lasta, tai en ole varma, onko yhtäkään joka olisi jossain seurassa.
Luulin oikeasti, että 8v lapset kävisivät vain pari kertaa viikossa kentällä pelailemassa, ja sitten sielä olisi yksi valmentaja heidän kanssaan.
Nämä jojot, apuvalkut, rahastonhoitajat, pelit, pelimatkat, turnaukset, toimitsijat, kahviot ym
olivat meille oikeasti ylläri.
Näköjään olemme kasvaneeet tynnyrissä.
Ap
Oma lapsi on aina harrastanut yksilölajeja. Olen kanssasi samaa mieltä, että 8-vuotiaiden kanssa sen ei pitäisi olla tuollaista. Ehkä 10v eteen päin voisi alkaa mennä tuohon suuntaan. Harrastaminen on monessa joukkuelajissa liian totista liian aikaisin. Meillä on naapurissa perhe, joiden lapset harrastaa jalkapalloa. Ovat vähän vanhempia kuin oma lapseni ja heidän ansiostaan ymmärsin pitää lapseni pois jalkapallosta. Onneksi se ei ollutkaan hänelle mikään suuri intohimo, koska silloin asiaa olisi pitänyt harkita oikeasti.
Lapseni on täyttämässä 9. Tämä on hänen kolmas harrastuskautensa lätkässä, jos kiekkokoulu lasketaan mukaan.
Viikossa on 3 harkat, tai kahdet, jos viikonloppuna on pelit.
En tunne muita lajeja, mutta lätkässä vanhempien on pakko panostaa paljon jo aikaisessa vaiheessa, seuraavista syistä:
1) Harrastus maksaa. Jäävuorot maksavat. Pelireissut maksavat. Toiminta maksaa, ja rahaa pitää saada, joten varainhankintaan ja kioskiin, kahvioihin ym. pitää panostaa.
2) Lätkä ei ole samalla tavalla riskitöntä kuin moni muu harrastus. Kun lapset ovat jäällä, heitä pitää olla ohjaamassa useampi valmentaja, ihan jo turvallisuudenkin vuoksi. Myös huoltajaa ja apuhuoltajaa tarvitaan jatkuvasti.
Jojoa tarvitaan pitämään koko paletti kasassa, ja hoitamaan erilaisia juoksevia asioita. Rahastonhoitajaa tarvitaan ihan arvattavista syistä.
Koko joukkueen kaikkia vanhempia tarvitaan tasan tarkkaan. Erilaisia tehtäviä riittää joka iikalle. Kuulostaa, että toimimme kuin olisimme kaikki kasvattamassa lapsiamme änäriin. Mutta tosiasia on, että jo ihan tämän perusharrastustoiminnan ylläpitäminen on työlästä, ja teemme töitä paljon, että ylipäätään päästään yhdestä kaudesta seuraavaan kauteen, että koko joukkuetta ei tarvitsisi lopettaa.
Miksi harkkoja on niin paljon, voi joku kysyä?
Osittain sen vuoksi, että kaikilla taidot kehittyisivät. Kaikki eivät pääse kaikkiin harkkoihin, mutta tällä järjestelmällä kaikille tulee riittävästi mahdollisuuksia harjoitella, että homma pyörii. Myös sen vuoksi, että (tietenkin) joukkue pelaa toisia joukkueita vastaan, eikä ole varmaan kenenkään toive, että joukkue olisi aina heittopussina sen vuoksi, että lapset eivät ole harjoitelleet riittävästi joukkueena. Laji yksinkertaisesti on sellainen, että se vaatii sekä harrastajien osaamista että pelitaitoja joukkueena, että kehitystä tapahtuu, että lapset oppivat pelaamaan jääkiekkoa ja pelaamaan toisia joukkueita vastaan. Ei toiminnassa ole mieltä, jos pelitaidot eivät pysy samalla tasolla muiden vastaavan ikäisten kanssa - jos tähän ei pysty paneutumaan riittävällä intensiteetillä, on parempi harrastaa vaikka luistelua.
Mitä teette, jos kaikki muut nostavat harjoittelut neljään kertaan viikossa? Menette lapset veret suussa perässä? Tuollainen kilpavarustelu on sairasta. Luulenpa, että se vaikuttaa myös muihin taloudellisiin päätöksiinne.
Vaikka esimerkkinä
Muut tarjoaa hotellit kilpapaikassa -> koulun salilla olevat patjat ei enää riitä.
Oppilaat ovat levänneempiä, mikä antaa kilpailukykyä kentällä. Laskut nousevat.
Jos joku tässä on sairas, niin hänet taidat löytää peilistä.
Ei ketään lasta pakoteta harkkoihin, niihin kannustetaan. Joskus osa jättää harkkoja väliin, eikä valmentaja soittele perään. Jokaisella on omat syynsä. Vasta siinä vaiheessa, kun lapsi on ollut pitkään poissa, saattaa valmentaja kysellä perään.
Kannattaa tiedostaa, että joukkueiden valmentajat seuraavat Jääkiekkoliiton ohjeistusta ja sääntöjä, jossa mm. pelaajapolusta ohjeistetaan aika yksiselitteisesti. Ei näitä asioita kukaan yksittäinen henkilö / henkilöt päätä, vaan kaikki seurat ja joukkueet noudattavat ja seuraavat liiton ohjeistuksia ja sääntöjä. Jääkiekko on yksi Suomen suurimmista urheilulajeista, ja edellytykset hyvin toimivalle valmennus- ja seuratyölle ovat vahvat.
Missään yksittäisessä joukkueessa / seurassa ei voida alkaa toimia vastoin annettuja ohjeistuksia esimerkiksi liiallisen harjoitusmäärän osalta.
Yhden lapsen jääkiekkoharrastus ei ole osoittautunut sellaiseksi asiaksi, joka vaikuttaisi meidän omaan talouteemme mitenkään ratkaisevasti. Yön yli -turnaus- tai pelireissuja ei näin pienillä käytännössä juuri edes ole, joten emme joudu pohtimaan hotellimajoituskysymyksiä.
Sinulla tuntuu itselläsi olevan nyt jotakin isoa vinossa tai olet kovin periaatteellisesti tavoitteellista harrastustoimintaa vastaan. Onko itselläsi huonoja kokemuksia, vai miksi olet niin hyökkäävä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos oletetaan, että vanhempi ottaa osaa toimintaan ajallaan, olisi se syytä kertoa etukäteen tai määrätä kuukausihinta niille, jotka eivät osallistu. On vanhempia, joilla ei ole aikaa, mutta on rahaa ja on toisinpäin. Molemmilla pitäisi olla mahdollisuus harrastaa ja tiedotus pitäisi olla avointa.
Verottaja kieltää tuollaisen toiminnan ikävä kyllä. Jos talkootyöllä korvataan seuran maksuja, muuttuu talkootyö verottajan silmissä palkkatyöksi.
Verottajaa ei kiinnosta ns v ittuakaan tämmöiset ellei joku vanhemmista vasikoi.
Se muuttuu palkkatyöksi siinä vaiheessa jos maksut kohdistetaan johonkin tiettyyn pelaajaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minustakin alkaa kuulostaa siltä, että joukkueurheilu on pahinta paskaa, mitä on keksitty. Mielelläni antaisin lapseni harrastaa kyllä ihan mitä mielensä vain halajaa ja maksaisin sen, mutta en kyllä itse ala harrastaa lapsen harrastusta viitenä päivänä viikossa ja joka ikinen viikonloppu. Naurettavaa, että aikuisen pitäisi luopua koko vapaa-ajastaan sen takia, että lapsi voi harrastaa lajia, josta tykkää ja jossa olisi kavereitakin. Varsinkin, jos se kyseinen laji ei voisi vanhempaa vähempää kiinnostaa.
Täytyy toivoa ja rukoilla, että oma lapseni kiinnostuisi yksilölajeista, jos urheiluharrastuksen haluaa.
Se on "pahinta pskaa" jos et jaksa käyttää lastasi 2-3 kertaa viikossa harkoissa tai peleissä. Tehdä 1-2 päivänä kuukaudessa talkootöitä noin 5-6 h/kerta esimerkiksi kahviossa tai kioskissa. Leipoa ehkä 5-6 mokkapalapellillistä vuodessa. Myydä 2-3 kertaa vuodessa seuratuotteita.
Jos tuo on sitä pahinta, mitä voit kuvitella, niin en oikein ymmärrä, miten helpolla ihmisten pitäisi päästä elämässä?
Kai ryhmässä on vähintään yksi kiintiö YH-äippä-iskä, jolla 10 muksua, ei autoa, joten ei kai nämä kimppakyydit ja muut härdellit vain häntä koske. Ku ei oo autoa, pikku-Pekalla on taas huutoripuli ja kissakin söi naapurin pahkasian ja joutui eläinlääkäriin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan järkkyä, haluatteko te seuravanhemmat, jotka puolustelette seuratoimintaa, oikeasti tuollaista, vai riittäisikö vähempikin? Jotenkin tuntuu, että seuratoiminta lähtee vanhempien omasta tarpeesta. Siitä lapsesta todennäköisesti ei tule ammattilaista, joten miksi tarvitsee ammattivalmentajan, esim.?
Ehkä teidän kannattaisi keksiä myös omaa tekemistä, eikä elää pelkästään lapsen kautta.
Seuratoiminta toimii paljolti lajien logiikan mukaisesti. Täytyy tehdä ero sille, haluaako lapsi potkia kaverinsa kanssa palloa vai pelata jalkapalloa. Tai luistella kaverin kanssa ja satunnaisesti lämiä kiekkoa, vai pelata jääkiekkoa.
Joukkuelajien seuratoiminta ei lähde mistään kuvitellusta "vanhempien tarpeesta", vaan lajien toimintalogiikasta. Joukkueurheilu on joukkuetoimintaa. Ei joukkueessa voi ykskaks päättää, että me emme haluakaan lastemme pelaavan näillä säännöillä ja näissä puitteissa, vaan haluamme räätälöidä ne itse, jotta meillä on kivempaa ja lapsilla helpompaa. Joukkue kehittyy joukkueena, ja jos se tuntuu lapsesta (tai ennen kaikkea vanhemmasta!) liian haastavalta, kalliilta, sitovalta tai vaivalloiselta, niin silloin touhu täytyy lopettaa.
Tässähän se paradoksi juuri on, että rakennamme järjettömän kalliita ja isoja himmeleitä sen perusteella, mitä 5-6-vuotias lapsi sanoo haluavansa tai mitä vanhemmat ajattelevat hänen haluavan.
Tietenkin sen ikäinen lapsi sanoo haluavansa jalkapalloilijaksi. Tai astronautiksi. Tai tutkimusretkeilijäksi. Mutta vanhempien ei pidä ottaa liian tosissaan tuon ikäisen sanomisia, eikä häntä pidä alkaa velvoittaa sellaiseen harjoitusrääkkiin, mihin hän ei ole kehitystasoltaan valmis. Lapsi usein oikeasti haluaa mieluummin vain potkia sitä palloa kaverinsa kanssa. Vaikka sitten tuntikausia päivässä.
Hämmästyttävän monet aikuiset näkevät oman lapsensa pikkuaikuisena, jolle on tarjottava mahdollisimman nuorena mahdollisimman hyvä kehitysympäristö. Usein lapsi tarvitsisi kasvurauhan ja mahdollisuuden löytää se oma juttunsa.
Viisivuotiaille on tarjolla futisleikkikoulu, kerran viikossa, 45 minuuttia. En nyt oikein ymmärrä että mihin "järjettömään kalliiseen ja isoon himmeliin" oikein viittaat. Kuusivuotiaana voi sitten liittyä aluejoukkueeseen. Yhdet treenit viikossa, 45-60 minuuttia. Kerran kuussa turnausviikonloppu. Edelleenkään en löydä sitä mainitsemaasi himmeliä.
Kyllä täällä päin ekaluokkalaiset treenaavat kolmesti viikossa, ja siihen pelit päälle. Oma lapseni oli melkein puolet ensimmäisestä luokasta 6-vuotias.
Laiskalle vanhemmalle sopisi oikein hyvin, että lapsi potkisi yksinään kulahtanutta palloa jossain heinikossa. Sillä aikaa kaverit ovat perheineen kivassa pelitapahtumassa.
Onhan se rankkaa nousta viikonloppuaamuisin ja lähteä ajamaan kisoihin, varsinkin, kun pitäisi olla ajokunnossa koko viikonloppu.
Edellispäivänä on lisäksi joutunut miettimään ja hankkimaan sopivat eväät, sekä katsomaan varusteet kuntoon.
On se rankkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minustakin alkaa kuulostaa siltä, että joukkueurheilu on pahinta paskaa, mitä on keksitty. Mielelläni antaisin lapseni harrastaa kyllä ihan mitä mielensä vain halajaa ja maksaisin sen, mutta en kyllä itse ala harrastaa lapsen harrastusta viitenä päivänä viikossa ja joka ikinen viikonloppu. Naurettavaa, että aikuisen pitäisi luopua koko vapaa-ajastaan sen takia, että lapsi voi harrastaa lajia, josta tykkää ja jossa olisi kavereitakin. Varsinkin, jos se kyseinen laji ei voisi vanhempaa vähempää kiinnostaa.
Täytyy toivoa ja rukoilla, että oma lapseni kiinnostuisi yksilölajeista, jos urheiluharrastuksen haluaa.
Se on "pahinta pskaa" jos et jaksa käyttää lastasi 2-3 kertaa viikossa harkoissa tai peleissä. Tehdä 1-2 päivänä kuukaudessa talkootöitä noin 5-6 h/kerta esimerkiksi kahviossa tai kioskissa. Leipoa ehkä 5-6 mokkapalapellillistä vuodessa. Myydä 2-3 kertaa vuodessa seuratuotteita.
Jos tuo on sitä pahinta, mitä voit kuvitella, niin en oikein ymmärrä, miten helpolla ihmisten pitäisi päästä elämässä?
Olen aivan eri, mutta minä luulen, että sitä pskaa pahentavat aika paljon kaltaisesi ihmiset, joiden kanssa pitäisi vielä yhdessä tehdä noita hommia.
Tuollaista se on ollut aina. Minun nuoruudessa piti jakaa mainoksia, siis ihan autolla kierrellä postilaatikolta postilaatikolle. Sitä ennen mainokset piti kotona laittaa omiin "paketteihin". Eli yhden ison mainoksen väliin pienempiä, jotta saadaan yhtenäinen paketti. Niissäkin oli hirveä homma ja sen monen tunnin homman jälkeen ne piti vielä tosiaan jakaa. Se oli ihan sitä mitä jotkut tekee leipätyökseen. Rahat vaan meni seuralle.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa tosiaan siltä, että lapsensa joukkueurheiluun laittavilla ei ole omaa elämää tai omia tavoitteita, vaan elämän tarkoitus on vaan saada lapsesta " kilpaurheilija !!"
Varmaan ottaa koville sitten, kun se lapsi lopettaakin lajin kyllästyessään koko ajan kasvaviin paineisiin. Tai kun lapsi muuttaa kotoa ja vanhempi huomaa, ettei hänellä ole enää mitään sisältöä elämässään, kun kaikki omat harrastukset ja kiinnostuksenkohteet on unohdettu vuosia sitten ja koko työn ulkopuolinen elämä kiedottu lapsen harrastuksen ympärille.
Olet kyllä kovin mielikuvituksekas, kun järjestät omassa päässäsi seuraurheilijoiden vanhempienkin kohtalot jo vuosiksi eteenpäin.
Jokainen vanhempi tiedostaa sen, että lapsi saattaa kyllästyä ja haluta lopettaa jo vaikka huomenna. Vanhemmuus on sitä, että siitä huolimatta annamme lasten harrastustoiminnalle vaikka 110% itsestämme, jos niin tarvitsee. Ja jos lapsi haluaa lopettaa huomenna, niin ylihuomenna etsimme jo uutta lajia, jota lapsi voisi motivoitua harrastamaan. Moni joukkueurheilija harrastaakin useampaa lajia - jos yksi loppuu, niin toinen jatkuu, tai sellainen löytyy tilalle.
Vierailija kirjoitti:
Laiskalle vanhemmalle sopisi oikein hyvin, että lapsi potkisi yksinään kulahtanutta palloa jossain heinikossa. Sillä aikaa kaverit ovat perheineen kivassa pelitapahtumassa.
Onhan se rankkaa nousta viikonloppuaamuisin ja lähteä ajamaan kisoihin, varsinkin, kun pitäisi olla ajokunnossa koko viikonloppu.
Edellispäivänä on lisäksi joutunut miettimään ja hankkimaan sopivat eväät, sekä katsomaan varusteet kuntoon.
On se rankkaa.
Se kertoo paljon itsestäsi, että ajattelet jotenkin sen ajokunnossa olemisen olevan toisille perheille ongelma. Olisiko itsellesi, jos et olisi siellä urheilutapahtumassa?
Päihteethän ovat usein varsin hallitsevassa osassa entisten huippu-urheilijoiden elämässä. Liittynee osittain ADHD-piirteisiin.
Vierailija kirjoitti:
Minustakin alkaa kuulostaa siltä, että joukkueurheilu on pahinta paskaa, mitä on keksitty. Mielelläni antaisin lapseni harrastaa kyllä ihan mitä mielensä vain halajaa ja maksaisin sen, mutta en kyllä itse ala harrastaa lapsen harrastusta viitenä päivänä viikossa ja joka ikinen viikonloppu. Naurettavaa, että aikuisen pitäisi luopua koko vapaa-ajastaan sen takia, että lapsi voi harrastaa lajia, josta tykkää ja jossa olisi kavereitakin. Varsinkin, jos se kyseinen laji ei voisi vanhempaa vähempää kiinnostaa.
Täytyy toivoa ja rukoilla, että oma lapseni kiinnostuisi yksilölajeista, jos urheiluharrastuksen haluaa.
Sinullakin on siinä tapauksessa aika selektiivinen kuulo. Missä lajissa lapset harrastaa viitenä päivänä viikossa + viikonloput päälle ja vaaditaan lisäksi kaikilta vanhemmilta jokaiseen tapahtumaan osallistumista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei minulla, tai miehelläni, ole kokemusta seurajoukkueessa harrastamisesta. Lähipiirissämme ei ole montaa lasta, tai en ole varma, onko yhtäkään joka olisi jossain seurassa.
Luulin oikeasti, että 8v lapset kävisivät vain pari kertaa viikossa kentällä pelailemassa, ja sitten sielä olisi yksi valmentaja heidän kanssaan.
Nämä jojot, apuvalkut, rahastonhoitajat, pelit, pelimatkat, turnaukset, toimitsijat, kahviot ym
olivat meille oikeasti ylläri.
Näköjään olemme kasvaneeet tynnyrissä.
Ap
Oma lapsi on aina harrastanut yksilölajeja. Olen kanssasi samaa mieltä, että 8-vuotiaiden kanssa sen ei pitäisi olla tuollaista. Ehkä 10v eteen päin voisi alkaa mennä tuohon suuntaan. Harrastaminen on monessa joukkuelajissa liian totista liian aikaisin. Meillä on naapurissa perhe, joiden lapset harrastaa jalkapalloa. Ovat vähän vanhempia kuin oma lapseni ja heidän ansiostaan ymmärsin pitää lapseni pois jalkapallosta. Onneksi se ei ollutkaan hänelle mikään suuri intohimo, koska silloin asiaa olisi pitänyt harkita oikeasti.
Lapseni on täyttämässä 9. Tämä on hänen kolmas harrastuskautensa lätkässä, jos kiekkokoulu lasketaan mukaan.
Viikossa on 3 harkat, tai kahdet, jos viikonloppuna on pelit.
En tunne muita lajeja, mutta lätkässä vanhempien on pakko panostaa paljon jo aikaisessa vaiheessa, seuraavista syistä:
1) Harrastus maksaa. Jäävuorot maksavat. Pelireissut maksavat. Toiminta maksaa, ja rahaa pitää saada, joten varainhankintaan ja kioskiin, kahvioihin ym. pitää panostaa.
2) Lätkä ei ole samalla tavalla riskitöntä kuin moni muu harrastus. Kun lapset ovat jäällä, heitä pitää olla ohjaamassa useampi valmentaja, ihan jo turvallisuudenkin vuoksi. Myös huoltajaa ja apuhuoltajaa tarvitaan jatkuvasti.
Jojoa tarvitaan pitämään koko paletti kasassa, ja hoitamaan erilaisia juoksevia asioita. Rahastonhoitajaa tarvitaan ihan arvattavista syistä.
Koko joukkueen kaikkia vanhempia tarvitaan tasan tarkkaan. Erilaisia tehtäviä riittää joka iikalle. Kuulostaa, että toimimme kuin olisimme kaikki kasvattamassa lapsiamme änäriin. Mutta tosiasia on, että jo ihan tämän perusharrastustoiminnan ylläpitäminen on työlästä, ja teemme töitä paljon, että ylipäätään päästään yhdestä kaudesta seuraavaan kauteen, että koko joukkuetta ei tarvitsisi lopettaa.
Miksi harkkoja on niin paljon, voi joku kysyä?
Osittain sen vuoksi, että kaikilla taidot kehittyisivät. Kaikki eivät pääse kaikkiin harkkoihin, mutta tällä järjestelmällä kaikille tulee riittävästi mahdollisuuksia harjoitella, että homma pyörii. Myös sen vuoksi, että (tietenkin) joukkue pelaa toisia joukkueita vastaan, eikä ole varmaan kenenkään toive, että joukkue olisi aina heittopussina sen vuoksi, että lapset eivät ole harjoitelleet riittävästi joukkueena. Laji yksinkertaisesti on sellainen, että se vaatii sekä harrastajien osaamista että pelitaitoja joukkueena, että kehitystä tapahtuu, että lapset oppivat pelaamaan jääkiekkoa ja pelaamaan toisia joukkueita vastaan. Ei toiminnassa ole mieltä, jos pelitaidot eivät pysy samalla tasolla muiden vastaavan ikäisten kanssa - jos tähän ei pysty paneutumaan riittävällä intensiteetillä, on parempi harrastaa vaikka luistelua.
Mitä teette, jos kaikki muut nostavat harjoittelut neljään kertaan viikossa? Menette lapset veret suussa perässä? Tuollainen kilpavarustelu on sairasta. Luulenpa, että se vaikuttaa myös muihin taloudellisiin päätöksiinne.
Vaikka esimerkkinä
Muut tarjoaa hotellit kilpapaikassa -> koulun salilla olevat patjat ei enää riitä.
Oppilaat ovat levänneempiä, mikä antaa kilpailukykyä kentällä. Laskut nousevat.
No silloin joko nostetaan treenimääriä tai siirrytään alemmalle tasolle pelaamaan. Siitä pitää huolen jo ihan sarjajärjestelmät, jos et pärjää muille omassa divarissasi niin putoat alemmas kunnes se oma taso löytyy.
Siis jossain junnujenjääkiekossa? Sairasta touhua 😬
Niin, niitä lapsia kun ei oikein voi pakottaakaan jatkamaan kun on niitä perkeleen yksilönvapauksia sun muita. Ne joita laji kiinnostaa oikeasti jatkavat kyllä ihan aikuisenakin vielä.