Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Onko tämä jollekin sukupolvelle ominainen tapa, vai ovatko vanhempani outoja? Kaikkien ihmisten kokeminen vieraaksi

Vierailija
12.04.2026 |

Havahduin vähän aikaa sitten siihen että olen kokenut aina kaikki läheisetkin ihmiset vieraiksi. En pääse sisälle mihinkään porukkaan, oli se sitten työkaverit, opiskeluporukka tai puolison perhe. Tajusin että minuthan on kasvatettu siihen.

Kasvoin perheessä jossa vanhempien mielestä kaikki muihin yhteydessä oleminen tuntuu olevan tungettelua. Kaiken kysely joltakin on tungettelua, eikä mihinkään saisi oikein kuulua liikaa. Siis, esimerkkinä vaikkapa se kun äitini sai kutsun työkaverinsa synttäreille.

Tämä tuskasteli ennen syntymäpäiviä viikkotolkulla että miten se, sanotaan nyt vaikka nimeksi "Marjatta" nyt hänet kutsui, onkohan se epäkohteliasta mennä sinne, mitä hän nyt vie lahjaksikaan, no ei hän ainakaan isääni ota mukaan vaikka Marjatta pyysi, ei niin vierasta ihmistä voi ottaa mukaan jonkun työkaverin synttäreille. Äitini on siis tuntenut tämän Marjatan yli kymmenen vuotta, ja Marjatan myös tavanneena uskon että tämä pitää äitiäni hyvänä ystävänään ja perhetuttuna, äitini taas haluaa pitää kaikki jotenkin etäällä ja aivan kaikki kysely ja yhteydenpito on jotenkin epäkohteliasta. Ihmisestä riippumatta. Minulle äitini soittaa kerran, kaksi kuukaudessa ja puhelut ovat koomisen tiivistettyjä listauksia siitä mitä molemmat ovat tehneet. Pituus 5-10min. Kaikenlainen puhelu, viestittely ja varsinkin kyläily on tästä jotenkin maailman isoin suoritus ja aina ihmisten häiritsemistä ja vaivaamista.

Kommentit (54)

Vierailija
41/54 |
13.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mua ei taas vaan enää kiinnosta yhtään muut ihmiset. Ei jaksa kuunnella niiden juttuja, ei kenenkään. Omat lapset vain kiinnostaa.

Miksi tällainen ihminen sitten kirjoittaa täällä? 

Vierailija
42/54 |
13.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Körttiläisyys oli jota kuinkin tuommoista aikanaan en tiedä onko vieläkin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/54 |
13.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Juu tuollaista se on 50-luvulla syntyneillä varsinkin maalaisilla. Mitään ei puhuta, kysellä mutta kytätään salaa ja udellaan kavereilta ja tutuilta. Metsässä kasvaneita. Työpaikoilla vieläkin tällaisia kun uusi työntekijä tulee taloon juostaan karkuun ja katotaan jalkoihin kun tullaan vastaan.

Vierailija
44/54 |
13.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei tuo mikään sukupolvikysymys ole vaan perheen ja ehkä suvun toimintamallien periytymistä.

Itse olen täysin erilaisesta perhekulttuurista. Mummolassa vietiin kahvipannua tulille kun auto vasn hiljensi kohdalla. Myös toisessa mummolassa kävi paljon vieraita. Omassa lapsuudenperheesä pidettiin yhteyttä sukulaisiin, vaikka asuivat ympäri Suomen. Vilkasta on myös oman perheeni sosiaalinen elämä. Samoin lasteni.

Vain yhden veljeni perheessä on toisin. Hänen vaimonsa edustaa qp:n kulttuuria. Hän pitää vain harvakseltaan yhteyttä yhteen siskoonsa. Hänen lapsuuden perheessä on ollut sama juttu. Eivätkä heidän lapsensa pudä mitään yhteyttä serkkuihinsa. Sosiaalinen.veljeni selvästi kärsii tästä. 

QP?

Vierailija
45/54 |
13.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei ole sukupolvitapa.

Ei niin, vanhempani syntyivät 1930-luvulla eikä heillä ollut yhtään tuollaista. Itselläni on, olen syntynyt 1970-luvulla. Persoonakysymys.

Vierailija
46/54 |
13.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kaffebulla kirjoitti:

Tunnistan ilmiön lapsuudestani, joidenkin kavereiden perheet olivat tällaisia. Sinne piti suunnilleen livahtaa salaa, jos halusi kaverin kanssa leikkiä. Ruokapöytään ei kutsuttu. Annettiin ymmärtää, että ei olla kiinnostuneita toisten asioita yhtään, ja tätä korostettiin. Muut naiset oli juoruämmiä, mutta ei tämä etäisyyttä pitävä ihminen, joka oli hienotunteinen eikä koskaan kysynyt keneltäkään mitään. 

"Muut naiset oli juoruämmiä, mutta ei tämä etäisyyttä pitävä ihminen, joka oli hienotunteinen eikä koskaan kysynyt keneltäkään mitään. " kuulostaa niin tutulta, valitettavasti!  terv 9

Parempi pitää etäisyyttä kuin olla juoruämmä! Toki ystävällinen kuulumisten kysely on ok.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/54 |
13.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei tuo mikään sukupolvikysymys ole vaan perheen ja ehkä suvun toimintamallien periytymistä.

Itse olen täysin erilaisesta perhekulttuurista. Mummolassa vietiin kahvipannua tulille kun auto vasn hiljensi kohdalla. Myös toisessa mummolassa kävi paljon vieraita. Omassa lapsuudenperheesä pidettiin yhteyttä sukulaisiin, vaikka asuivat ympäri Suomen. Vilkasta on myös oman perheeni sosiaalinen elämä. Samoin lasteni.

Vain yhden veljeni perheessä on toisin. Hänen vaimonsa edustaa qp:n kulttuuria. Hän pitää vain harvakseltaan yhteyttä yhteen siskoonsa. Hänen lapsuuden perheessä on ollut sama juttu. Eivätkä heidän lapsensa pudä mitään yhteyttä serkkuihinsa. Sosiaalinen.veljeni selvästi kärsii tästä. 

Miksei veli sitten pidä yhteyttä?

Vierailija
48/54 |
13.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kaffebulla kirjoitti:

Tähän skeneen kuuluu myös se, ettei saa häiritä ketään, eikä jäädä kiitollisuudenvelkaan. Mitään ei saa pyytää, vaan kaikesta selviydytään itse. 

Kyllä mun vanhemmilla oli taipumus välttää kiitollisuudenvelkaa ja selvitä, mutta muuten olivat läheisissä väleissä sukuun. Itse en tykkää kiitollisuudenvelasta ja ajattelen että paras sukulainen on kuollut sukulainen. Ihailen esim. suvun esi-isiä ja sankarivainajia, elävien kanssa ei jaksa takuta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/54 |
13.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kaffebulla kirjoitti:

Tähän skeneen kuuluu myös se, ettei saa häiritä ketään, eikä jäädä kiitollisuudenvelkaan. Mitään ei saa pyytää, vaan kaikesta selviydytään itse. 

Kyllä. Tämäkin on ihan todella surullista. Joku kysyi tuossa alempana, että miten tällainen perhemalli on vaikuttanut omaan elämään. Kaikista eniten minulle on jäänyt surua juuri tästä. Kun me ei saatu enää noin 12v eteenpäin pyytää edes omalta äidiltä enää apua mihinkään, edes kyytiä johonkin paikkaan tms. Olen alkanut käydä itse kaupalla ostamassa "omia asioita" kun äitiä ei saanut häiritä kauppalistoilla ja menin töihin 16 vuotiaana. Kyllä se on todella karu kokemus, kun tietää että kotoa ei saa mitään apua koskaan mihinkään. Ei minua se ahdista että pitää tehdä kaikenlainen yksin, mutta se, että tässä maailmassa ei ole perhettä turvana tai paikkaa minne mennä. Ilmoittamatta siitä 8vkoa etukäteen ja jos se äidille sopii ja korkeintaan tunniksi. Se vaikuttaa tietysti suorasti ja epäsuorasti puolisonvalintaan, yleiseen turvallisuuden tunteeseen, sosiaalisuuteen. Mä olen mielestäni kyllä luojan kiitos, kasvanut suoraan erilaiseksi. Mulla on ihmisiä kohtaan ihan erilaisia tunteita, en koe itseäni kovin estoiseksi, mulla on kyllä paljon ystäviä ja sosiaalisia juttuja. En vain tiedä miten toisten kotona käyttäydytään tai miten kyläillään. Enkä varmasti pyydä keneltäkään apua kun todellisessa hengenhädässä. Sitäkin olen alkanut harjoitella.  Mutta on se surullista, kun ei ole mitään yhteyttä omaan perheeseen, vaikka kaikki on "normaalisti", kukaan ei ole kuollut tai vaikka alkoholisti. Sukulaisetkin jäivät ihan vieraiksi, enkä edes tunne heitä, kun oppivat aika hyvin välttämään meitä.

Meillä kyllä vanhemmat tekivät kaikkensa meidän lasten eteen ja auttoivat yhä kun oltiin aikuisia. Ja auttoivat muitakin, vaikka olikin tietty itse pärjäämisen eetos.

Vierailija
50/54 |
13.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Äidilläni oli tuota taipumusta. Isäni taas hyppäsi kaikki kissanristijäiset ja muutenkin oli todella sosiaalinen, jututti kaikki vauvasta vaariin.

Sitä mukaa mitä jälkipolvessa on diagnooseja tullut niin äiti oli selvä autisti ja isä ADHD. Itse olen molempia, välillä yliajattelen ja välillä impulsiivisesti vain menen.

Isä sai kyllä äidinkin moneen juttuun mukaan lopulta kun eläkkeelle olivat päässeet ja ihan mukavaa äidiltä sitten lopulta oli ollut.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/54 |
13.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nå se on tyypillistä neuroosia mitä moni varmaan kokee. Kummallista kyllä, mutta eiköhän ne siitä toivu

Vierailija
52/54 |
13.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

kun aikuistut huomaat että äitisi oli todella oikeassa. oletko tarkistanut mitänämä uteliaat sinusta facessa kirjoittaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
53/54 |
13.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mielenkiintoinen aihe ja moni asia kuullostaa tutulta. Minunkin maaseudulla eläneet ja kouluttamattomat isovanhempani ja vanhempani selvästi häpesivät itseään vieraassa seurassa ja kaukaisemman suvun keskuudessa. Muistan ihmetelleeni tuota reaktiota jo lapsena. Heidän oppiensa mukaan kehenkään lähiperheen ulkopuoliseen, edes sukulaiseen, ei voi luottaa. Myöskään ihmisiä ei saa häiritä tai pyytää apua. Siihen liittyi myös mm. jatkuva puheäänen voimakkuuden vahtiminen ettei kukaan naapuri vaan voisi kuulla mitä puhutaan. Kontrolli ja ohjailu oli myös kova kaiken tekemisen ja olemisen suhteen. Jos joskus oli kavereita käymässä, vedettiin jotain roolia, mutta vierailijoista ei pidetty, koska haluttiin olla rauhassa. Kun harvoin sitten käytiin kylässä tai otettiin vieraita vastaan, jälkikäteen vieraat haukuttiin ja heidän sanomansa ruodittiin pienintä yksityiskohtaa myöten tuomitsevaan sävyyn. 

 

Näin aikuisena en osaa olla kylässä tai pyytää kylään etten häiritse. Ystävyyssuhteita en osaa myöskään solmia, olinhan lapsenakin yleensä yksin. Suhteita ei oikein muodostunut koskaan sukulaisiin, joten ne yhteydet ovat jääneet ja he tuntuvat vierailta ihmisiltä…eivätkä hekään ole kiinnostuneita pitämään yhteyksiä. Samaistun jonkun kirjoittajan suruun siitä, että tämä kaikki on horjuttanut perusturvallisuuden tunnetta ja tuonut ainakin itselleni lisäksi sellaisen juurettoman ja syvän yksinäisyyden kokemuksen. 

Vierailija
54/54 |
13.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

kun aikuistut huomaat että äitisi oli todella oikeassa. oletko tarkistanut mitänämä uteliaat sinusta facessa kirjoittaa.

Hei äiti!

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme kuusi kolme