Lue keskustelun säännöt.
Lasten harrastuksesta tulee iso suru monelle
Tutkijat lataavat kasan syitä sille, miksi pikkulapsia ei kannata jakaa tasojoukkueisiin – silti KuPS teki niin
Asiantuntijat varoittavat, että pienten lasten jaottelusta tasojoukkueisiin on monia riskejä.
Lasten varhainen jaottelu voi johtaa kierteeseen, jossa varhain kehittyville kasaantuu etuja, joista myöhemmin kehittyvät jäävät paitsi.
Liian varhainen jaottelu voi viedä lapselta harrastamisen ilon ja johtaa koko harrastuksen loppumiseen.
Tää on niin totta. Poikani pelasi jalkapalloa joukkueessa, joka jaettiin muutama kuukausi aloittamisen jälkeen. Vain muutamat harkat sen jälkeen ja poika halusi lopettaa. Muutenkin touhu tuntui pelkältä rahastukselta. Yhdet kisat käytiin ja sieläkään ei peliaikaa juuri herunut. Ei tullut hauskaa yhdessä tekemisen meininkiä ja onnistumisen iloja.
Mulle tuli mitta täyteen kun ostimme pojalle uuden jalkapallon harjoituksiin, niin se oli kummasti vaihtunut harkoissa iänvanhaan rämään. Pojan pallo oli merkattu isoin kirjaimin tussilla, joka ei todellakaan lähde pois kuin spriillä hankaamalla.
Kommentit (476)
Vierailija kirjoitti:
Pakko jakaa jos halutaan saada parhaiten kehittyvät pelaamaan ja kehittymään.
Nykyaikaan kuuluu kilpailu, jo ihan pienestä alkaen on harjoiteltava tosissaan jos haluaa maailman kärkeen.
Tämä justiinsa, kuka 8 vuotiaana edes tajuaa tuollaisia asioita, jos ei aikuinen sitä tuputa. Nimenomaan lapsi haluaa HARRASTAA eikä kilpailla. Pitäköön tunkkinsa, mä en tollasta rahota enää yhtään. ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko Palloliiton "Kaikki pelaa" sääntö poistunut pikkujunnuilta? Omat on jo aikuisia, mutta alle 10v ikäisinä kyllä aika tiukkaan pidettiin tuosta säännöstä kiinni. Meidän seurassa tasojoukkueita alkoi tulla 8-9v ikäisenä. Ja se jako meni kyllä enemmän motivaation kuin taitotason mukaan. kilpasarjalla (akatemia-taso) oli 4 treenit viikossa ja peli, ei kaikki halua sellaiseen sitoutua.
Ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakko jakaa jos halutaan saada parhaiten kehittyvät pelaamaan ja kehittymään.
Nykyaikaan kuuluu kilpailu, jo ihan pienestä alkaen on harjoiteltava tosissaan jos haluaa maailman kärkeen.
Tämä justiinsa, kuka 8 vuotiaana edes tajuaa tuollaisia asioita, jos ei aikuinen sitä tuputa. Nimenomaan lapsi haluaa HARRASTAA eikä kilpailla. Pitäköön tunkkinsa, mä en tollasta rahota enää yhtään. ap.
Sitten pitää etsiä HARRASTEryhmä eikä roikkua väkisin siellä KILPAryhmässä jos ei kerran kilpailu kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Samaa minäkin ihmetellyt. Tyttö pelaa jalkapalloa ja heillä tuli nyt jako tasojen mukaan. Siitähän se itku tuli kun tyttö laitettiin tasoista 1-3 siihen kolmoseen. Valitti että miksi hän on huonoimmassa.
Olin itse aika järkyttynyt mitrn tällanen voi olla mahdollista, että jaetaan paremmuusjärjestykseen lapset. Toki oli vielä sitten taso 4, joka ei pääse pelaamaan ollenkaan. Saa vaan käydä treeneissä. Sieltä ainakin 2 tyttöä lopetti ja ymmärrän täysin miksi.
Onneksi oma lapsi on kehittynyt hyvin ja pääsee pelaamaan, mutta valitettavasti noista tasoista voi myös tippua alemmaksi. Eli on paineet pärjätä ettei tipu sinne paarialuokkaan.
Jos seuralla on ikäryhmässä kolme tai useampi joukkue, niin totta kai ne pelaavat eri tasoilla. Kaikkein myrkyllisintä on pelata vastakkain seurakaveriltaan vastaan.
Otsikko meni pieleen. Ilohan tästä tulee kun asia huomattu. Surulla manipuloiva sana pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Sitten pitää etsiä HARRASTEryhmä eikä roikkua väkisin siellä KILPAryhmässä jos ei kerran kilpailu kiinnosta. "
No ongelma on se että monesti on olemassa vain se kilparyhmä joka toimii kunnolla ja sitten ehkä joku höntsäryhmä johon seura ei panosta yhtään ja jolla ei ole edes kunnon valmennusta. Jos et mahdu kilparyhmään niin moni lopettaa koska se höntsäryhmä ei tarjoa oikein mitään.
Esim. oma lapseni pelasi salibandyä ja seuralla oli vain SM-tasoinen kilpajoukkue (johon jokainen halukas ei mahtunut) ja sitten reilun kymmen pojan höntsäjoukkue johon ei halunnut oikein kukaan sellainen joka ei kilparyhmään mahtunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä ollaan mekin surtu.
Mitään ei voinut harrastaa seuroissa (varsinkaan joukkuelajeissa) ilman, että on kisat, viikonloppujen turnaukset, tasojoukkueet, "urheilijapolut", jako parempiin ketjuihin.
Kaiken on tähdättävä mielettömään menestykseen, siihen, että treenataan vähintään 3-4 kertaa viikossa.
Kaikesta on tullut seurojen ja valmentajien omien tavoitteiden toteutuskenttä. Samalla tuhotaan lasten oikeus iloiseen liikkumiseen ja yhteiseen tekemiseen.
Sitten ihmetellään, kun lapset ei liiku, tai toiset liikkuu liikaa... nuoret voi huonosti ja uupuu.
Kun mitää ei voi tehdä enää vain ILOSTA.
Olen niin samaa mieltä. Kilpaurheilua pitäisi tukea vähemmän ja harrastusurheilua enemmän. Lapsilla ja nuorilla pitäisi olla enemmän mahdollisuuksia harrastaa eri lajeja ilman lukuisia harjoituskertoja viikossa ja ilman kilpailemista.
Yllättäen ne maailman huippujalkapalloilijatkin tulevat maista, joissa lapset pelaavat ihan huvikseen yleisellä kentällä. Ei siellä ole keskiluokkaisia vanhempia hampaat irvessä kuskaamassa lapsia treeneihin 7 kertaa viikossa ja valmentajat huutamassa kentän laidalla.
Ai niin kuin Englannista, Espanjasta ja muista suurista futismaista =O Näissähän nimenomaan pyörii isojen seurojen akatemiat ja on suuri hämmästyksen aihe, jos joku nousee edes vähän alemman taso ammattilaiseksi jostain muualta, saati sitten huippufutariksi.
Kieltämättä huvikseen pelailu helpottuu huomattavasti, kun siirrytään Suomesta etelämpään, eikä ole ulkokentät jäässä monta kuukautta vuodesta, mutta kyllä kaikkialla missä futista pelataan tosissaan, harjoitellaan myös paljon jo nuoresta alkaen.
Niissä englantilaisissa futisakatemioissa treenataan kolme kertaa viikossa ja siihen pelit päälle, ei enempää. Toki töitä tehdään omalla ajalla siihen päälle, ja moni ostaa yksityisvalmennusta. Mutta sitten akatemian ovi käy tiuhaan, ja se on vain hyväksyttävä.
Suomalainen systeemi, että valitaan kuusivuotiaana kilpajoukkue ja ne käyvät seuraavat vuodet suunnilleen kakallakin yhdessä, on kyllä kieltämättä outo ja tehoton sekä yksilöiden että jalkapallokulttuurin näkökulmasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä ollaan mekin surtu.
Mitään ei voinut harrastaa seuroissa (varsinkaan joukkuelajeissa) ilman, että on kisat, viikonloppujen turnaukset, tasojoukkueet, "urheilijapolut", jako parempiin ketjuihin.
Kaiken on tähdättävä mielettömään menestykseen, siihen, että treenataan vähintään 3-4 kertaa viikossa.
Kaikesta on tullut seurojen ja valmentajien omien tavoitteiden toteutuskenttä. Samalla tuhotaan lasten oikeus iloiseen liikkumiseen ja yhteiseen tekemiseen.
Sitten ihmetellään, kun lapset ei liiku, tai toiset liikkuu liikaa... nuoret voi huonosti ja uupuu.
Kun mitää ei voi tehdä enää vain ILOSTA.
Olen niin samaa mieltä. Kilpaurheilua pitäisi tukea vähemmän ja harrastusurheilua enemmän. Lapsilla ja nuorilla pitäisi olla enemmän mahdollisuuksia harrastaa eri lajeja ilman lukuisia harjoituskertoja viikossa ja ilman kilpailemista.
Yllättäen ne maailman huippujalkapalloilijatkin tulevat maista, joissa lapset pelaavat ihan huvikseen yleisellä kentällä. Ei siellä ole keskiluokkaisia vanhempia hampaat irvessä kuskaamassa lapsia treeneihin 7 kertaa viikossa ja valmentajat huutamassa kentän laidalla.
Ai niin kuin Englannista, Espanjasta ja muista suurista futismaista =O Näissähän nimenomaan pyörii isojen seurojen akatemiat ja on suuri hämmästyksen aihe, jos joku nousee edes vähän alemman taso ammattilaiseksi jostain muualta, saati sitten huippufutariksi.
Kieltämättä huvikseen pelailu helpottuu huomattavasti, kun siirrytään Suomesta etelämpään, eikä ole ulkokentät jäässä monta kuukautta vuodesta, mutta kyllä kaikkialla missä futista pelataan tosissaan, harjoitellaan myös paljon jo nuoresta alkaen.
Vain noin yksi miljoonasta päätyy jalkapalloammattilaiseksi. Silti iso osa perheistä maksaa satoja euroja kuussa siitä toivosta, että juuri heidän lapsestaan tulisi ammattilainen.
Jos yksi miljoonasta päätyy jalkapalloammattilaiseksi, Suomessa pitäisi olla aktiivisia ja uransa lopettaneita jalkapalloammattilaisia yhteensä 5-6. Mä kyllä keksin kotikaupungistanikin enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Harrastaako kukaan lapsi enää itsekseen mitään? Vai ovatko kaikki jossain seuran joukkueessa?
No kyllä meidän lapset ainakin, ei siellä soittotunneilla ole muita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakko jakaa jos halutaan saada parhaiten kehittyvät pelaamaan ja kehittymään.
Nykyaikaan kuuluu kilpailu, jo ihan pienestä alkaen on harjoiteltava tosissaan jos haluaa maailman kärkeen.
Tämä justiinsa, kuka 8 vuotiaana edes tajuaa tuollaisia asioita, jos ei aikuinen sitä tuputa. Nimenomaan lapsi haluaa HARRASTAA eikä kilpailla. Pitäköön tunkkinsa, mä en tollasta rahota enää yhtään. ap.
Nimenomaan lapsi harrastaa ja haluaa harrastaa. Mun oma 8 v haaveilee, että isona hän on töissä kaupassa ja harrastuksenaan pelaa futista Suomen maajoukkueessa. Olen kertonut hänelle, että kaikki on mahdollista, kun vain treenaa kovasti ja on ahkera koulussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakko jakaa jos halutaan saada parhaiten kehittyvät pelaamaan ja kehittymään.
Nykyaikaan kuuluu kilpailu, jo ihan pienestä alkaen on harjoiteltava tosissaan jos haluaa maailman kärkeen.
Tämä justiinsa, kuka 8 vuotiaana edes tajuaa tuollaisia asioita, jos ei aikuinen sitä tuputa. Nimenomaan lapsi haluaa HARRASTAA eikä kilpailla. Pitäköön tunkkinsa, mä en tollasta rahota enää yhtään. ap.
Nimenomaan lapsi harrastaa ja haluaa harrastaa. Mun oma 8 v haaveilee, että isona hän on töissä kaupassa ja harrastuksenaan pelaa futista Suomen maajoukkueessa. Olen kertonut hänelle, että kaikki on mahdollista, kun vain treenaa kovasti ja on ahkera koulussa.
Ja siis tähän jatkona, että lapsi ei ole kyseisen seuran kilpajoukkueessa, koska näen 8-vuotiaiden harjoitusmäärät ihan älyttöminä. Mieluummin pari kertaa viikossa jalkapalloa, siihen päälle itsenäistä treenaamista, muuta urheilua, kulttuuria ja niin edelleen. Lapsi saa olla lapsi ja haaveilla, mutta minun vastuullani ei ole pakottaa häntä sitoutumaan haaveisiinsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä ollaan mekin surtu.
Mitään ei voinut harrastaa seuroissa (varsinkaan joukkuelajeissa) ilman, että on kisat, viikonloppujen turnaukset, tasojoukkueet, "urheilijapolut", jako parempiin ketjuihin.
Kaiken on tähdättävä mielettömään menestykseen, siihen, että treenataan vähintään 3-4 kertaa viikossa.
Kaikesta on tullut seurojen ja valmentajien omien tavoitteiden toteutuskenttä. Samalla tuhotaan lasten oikeus iloiseen liikkumiseen ja yhteiseen tekemiseen.
Sitten ihmetellään, kun lapset ei liiku, tai toiset liikkuu liikaa... nuoret voi huonosti ja uupuu.
Kun mitää ei voi tehdä enää vain ILOSTA.
Olen niin samaa mieltä. Kilpaurheilua pitäisi tukea vähemmän ja harrastusurheilua enemmän. Lapsilla ja nuorilla pitäisi olla enemmän mahdollisuuksia harrastaa eri lajeja ilman lukuisia harjoituskertoja viikossa ja ilman kilpailemista.
Yllättäen ne maailman huippujalkapalloilijatkin tulevat maista, joissa lapset pelaavat ihan huvikseen yleisellä kentällä. Ei siellä ole keskiluokkaisia vanhempia hampaat irvessä kuskaamassa lapsia treeneihin 7 kertaa viikossa ja valmentajat huutamassa kentän laidalla.
Kilpailu on silti äärimmäistä. Jossain Brasiliassa on yli 200 miljoonaa ihmistä ja lähes kaikki lapset potkivat palloa vapaa-ajallaan ja haaveilevat ammattilaisurasta. Huippulahjakkuudet löydetään kenttien laidoilta kykyjenetsijöiden avulla ja arviointitilaisuuksista. Heille kustannetaan sen jälkeen kaikki. Hieman suurempi osa onnistuu tienaamaan pienen elantonsa paikallisista seuroista. 99,9 prosenttia jää höntsäilemään keskenään. Näistä höntsälijöistä saisi koottua monen monta Suomen maajoukkuetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä ollaan mekin surtu.
Mitään ei voinut harrastaa seuroissa (varsinkaan joukkuelajeissa) ilman, että on kisat, viikonloppujen turnaukset, tasojoukkueet, "urheilijapolut", jako parempiin ketjuihin.
Kaiken on tähdättävä mielettömään menestykseen, siihen, että treenataan vähintään 3-4 kertaa viikossa.
Kaikesta on tullut seurojen ja valmentajien omien tavoitteiden toteutuskenttä. Samalla tuhotaan lasten oikeus iloiseen liikkumiseen ja yhteiseen tekemiseen.
Sitten ihmetellään, kun lapset ei liiku, tai toiset liikkuu liikaa... nuoret voi huonosti ja uupuu.
Kun mitää ei voi tehdä enää vain ILOSTA.
Olen niin samaa mieltä. Kilpaurheilua pitäisi tukea vähemmän ja harrastusurheilua enemmän. Lapsilla ja nuorilla pitäisi olla enemmän mahdollisuuksia harrastaa eri lajeja ilman lukuisia harjoituskertoja viikossa ja ilman kilpailemista.
Yllättäen ne maailman huippujalkapalloilijatkin tulevat maista, joissa lapset pelaavat ihan huvikseen yleisellä kentällä. Ei siellä ole keskiluokkaisia vanhempia hampaat irvessä kuskaamassa lapsia treeneihin 7 kertaa viikossa ja valmentajat huutamassa kentän laidalla.
Kilpailu on silti äärimmäistä. Jossain Brasiliassa on yli 200 miljoonaa ihmistä ja lähes kaikki lapset potkivat palloa vapaa-ajallaan ja haaveilevat ammattilaisurasta. Huippulahjakkuudet löydetään kenttien laidoilta kykyjenetsijöiden avulla ja arviointitilaisuuksista. Heille kustannetaan sen jälkeen kaikki. Hieman suurempi osa onnistuu tienaamaan pienen elantonsa paikallisista seuroista. 99,9 prosenttia jää höntsäilemään keskenään. Näistä höntsälijöistä saisi koottua monen monta Suomen maajoukkuetta.
Jalkapallo on syystä maailman suosituin urheilulaji. Se on hauskaa, sosiaalista ja älyllistä. Ja vaikka se on maailman kilpailluin laji, mahtuu ammattilaiskentille pitkiä ja pätkiä, erilaisia persoonia.
Sen sijaan että kuskataan pikkulapsia hulluna treeneihin, pitäisi pihapelikulttuuria pyrkiä palauttamaan. Jalkapallo kuuluu kaikille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämä on jatkuvaa kilpailua. Tätä on hyvä alkaa opettamaan jo vauvasta alkaen. Raha on tärkein. Ylemmyyden ja vallan tunne kun menestyy paremmin kuin muut, se vasta onkin voimaannuttavaa! Kaikki itseä heikompiosaiset luuserit on pohjasakkaa. Raha, raha, menestys, kilpailu, raha raha raha.
"pitäisi pihapelikulttuuria pyrkiä palauttamaan."
Pitäisi, mutta kun naapurin Urho ja Veetikin pelaa JOUKKUEESSA!
Ongelma on ihan todellinen, mutta en kyllä nähnyt ketjussa oikein yhtään ratkaisuehdotusta. Jos ajatellaan vaikka seuraa, jossa on noin 30-40 lasta ikäluokassa, niin miten pitäisi toimia, että kaikki eritasoiset pelaajat pysyisivät mukana ja kaikilla olisi kivaa? Jos kaikki treenaavat ja pelaavat yhdessä (tai jaetaan kahtia arpomalla), motivoituneimmat (myös omalla ajalla) treenaavat vaihtavat seuraa melko pian, kun haluavat lisähaasteita. Jos jaetaan tason mukaan, ero taidoissa kasvaa ryhmien välillä, ja siirtyminen ryhmien välillä vaikeutuu. 6-vuotiaat eivät varmaan kenenkään mielestä tarvitse tasoryhmiä, mutta entä 9-vuotiaat, joissa on vasta-alkajia ja 4 vuotta pelanneita?
Moni aikuinen ajattelee, että noin 8-10- vuotias lapsi tietää mitä haluaa harrastaa ja ajattelee kuten aikuinen. Lapset ei turhaudu vaan aikuiset turhautuu. Aikuisista on tullut uudestaan pikkulapsia: Mä en leiki sun kaa hiekkalaatikolla.
Näyttää siltä, että mikään ei ole muuttunut siitä kun lapseni lopetti jalkapallon noin kymmenen vuotta sitten.
Muistan sen kun tajusin, että treenien lisäksi pitäisi vielä viedä teini lisätreeneihin parina iltana viikossa. Osa nuorista treenasi 8 kertaa viikossa. Melkoista oravanpyörää.
Jos Kupsia ja Kuopiota mietitään, niin siellähän on tusinan verran kaupunginosajoukkueita. Niissä kaikki pääsevät mukaan, kaikki pelaavat, tasoryhmiä ei ole, eikä heidän keskinäisissä peleissään lasketa maaleja - tai siis ipanat tietenkin laskevat. Juuri sellaista matalan kynnyksen toimintaa, mitä täällä on peräänkuulutettu.
Jos sellainen ei vanhemmalle riitä, vaan haluaa muksunsa heti pienestä pitäen siihen ikäluokan ainokaiseen kilpajoukkueeseen, niin sitten on otettava se riski, että toiset ovat parempia ja lapselle tulee paha mieli.
Vierailija kirjoitti:
"Sitten pitää etsiä HARRASTEryhmä eikä roikkua väkisin siellä KILPAryhmässä jos ei kerran kilpailu kiinnosta. "
No ongelma on se että monesti on olemassa vain se kilparyhmä joka toimii kunnolla ja sitten ehkä joku höntsäryhmä johon seura ei panosta yhtään ja jolla ei ole edes kunnon valmennusta. Jos et mahdu kilparyhmään niin moni lopettaa koska se höntsäryhmä ei tarjoa oikein mitään.
Esim. oma lapseni pelasi salibandyä ja seuralla oli vain SM-tasoinen kilpajoukkue (johon jokainen halukas ei mahtunut) ja sitten reilun kymmen pojan höntsäjoukkue johon ei halunnut oikein kukaan sellainen joka ei kilparyhmään mahtunut.
Tuo höntsäporukoiden liiankin höntsämäinen meno on oikea ongelma. Ihanteellisinta olisi, jos seurassa olisi 3 eri ryhmää, kisaryhmä, tavoitteellisesti mutta ei kilpailullisesti harjoitteleva sekä täyshöntsä. Harvassa lajissa tai seurassa vaan riittää ihmiset tuohon.
Meillä kanssa salibandyharrastus kaatui siihen, kun vaihtoehdot oli 5 kertaa viikossa harjoitteleva SM-tason ryhmä tai kerran viikossa kokoontuva höntsä vailla oikeastaan minkäänlaista ohjausta. Kaikenlaisia ongelmanuoria porukassa. Seurastakin sitä kommentoitiin, että ongelma tunnistetaan, mutta aina kun jotain väliryhmää on kokeiltu, ei ole pelaajia riittänyt.
Pakko jakaa jos halutaan saada parhaiten kehittyvät pelaamaan ja kehittymään.
Nykyaikaan kuuluu kilpailu, jo ihan pienestä alkaen on harjoiteltava tosissaan jos haluaa maailman kärkeen.