Video CV, miksi jotkut vierastaa tätä 2020-luvun tärkeintä työnhaun instrumenttia?
Erotut massasta koska et lähetä vain perus-CV:tä, vaan tuot persoonan, esiintymistaidon, energian ja asenteen näkyviin.
Moni työnantaja haluaa nykyään nähdä kuka ihminen siellä paperin takana oikeasti on.
Kommentit (198)
Vierailija kirjoitti:
Sopii hyvin esittäviin taiteisiin
Niinhän sitä luulisi ja järki sen sanoo. Mutta niin vain se näyttelijä saikin karenssin kun oli tuollaisen tehnyt. Siis näyttelijä. Aktiivinen työnhaku ja omien taitojen esittely oman alan töitä hakiessa olikin työntekoa ja siitä piti rangaista.
Vierailija kirjoitti:
Sellainen voisi olla hyvä jossa työnhakija esiintyy hämärässä huoneessa kameralle selin istuen tai juuri ja juuri pikkuisen sivuuttain niin ettei kasvoja kuitenkaan näy ja äänikin vielä muutettuna sellaiseksi oudoksi mylvinnäksi kuten niissä rikos- ym dokumenteissa on tehty, ihmisen suojelemiseksi ja tunnistamattomaksi tekemiseksi.
Olisi, siinähän sitten rekryt ja pomot katselisivat ja kuuntelisivat innovatiivisia potentiaalisia työntekijöitä.
Miksi kuva ja haastattelu ei riitä. Ei myöskään saa nähdä sitä toista, en halua että oma video päätyy kuka ties minne lie. Ei ole nykyisin yksityisyyden suojaa, kun videot leviää mihin tahansa. Voisi tulla vastaan vaikka muokattu tiktok toisen nimellä oma työhaku video. Vaikka hupi mielessä ja muokattuna.

Eikö jossain vaiheessa luovuttu siitä kuvankin pakollisuudesta? Nytkö sitä jälleen vaaditaan?
Vieläkään ei ole ap tai joku muu videon hehkuttaja suvainnut ilmoittaa miksi se on tärkein instrumentti (älytön ilmaisu) työnteossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sellainen voisi olla hyvä jossa työnhakija esiintyy hämärässä huoneessa kameralle selin istuen tai juuri ja juuri pikkuisen sivuuttain niin ettei kasvoja kuitenkaan näy ja äänikin vielä muutettuna sellaiseksi oudoksi mylvinnäksi kuten niissä rikos- ym dokumenteissa on tehty, ihmisen suojelemiseksi ja tunnistamattomaksi tekemiseksi.
Olisi, siinähän sitten rekryt ja pomot katselisivat ja kuuntelisivat innovatiivisia potentiaalisia työntekijöitä.
Mä repesin tosta ihan totaalisesti :D
Vierailija kirjoitti:
Jos työnantaja ei osaa lukea vaan tarvitsee videon, niin pitäköön tunkkinsa.
Miten sellainen selviää edes tärkeistä yritykseen liittyvistä paperitöistä, työsopimuksen on kirjoittanut joku muu ja hänen oma nimmarinsa on joku X?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Moni työnantaja haluaa nykyään nähdä kuka ihminen siellä paperin takana oikeasti on."
Varmasti, ja tuolle toimitukselle on oma terminsäkin, ollut jo iät ja ajat. Sitä kutsutaan työhaastetteluksi.
Ei ole aikaa tai varaa semmoista järjestää, video CV:n katsomiseen menee pari minuuttia eikä maksa mitään
Lähes joka paikkaan on nykyään satoja hakijoita. 200 pariminuuttista on jo sitten lähemmäs seitsemän tuntia.
Voi olla aika puuduttavaa :D "Elikkä mä on Iida, tuun Jyväskylästä ja oon opiskellu blaa blaa, ja oon tosi iloinen ja sosiaalinen, viimeks olin töissä Heses."
Ja samat tekoripset, värilinssit ja meikit suurella osalla, eihän niitä erota toisistaan.
Tekoäly ne ehkä käy läpi, jos edes se.
Minä tein niin, että laitoin pätkiä elämästä, eli kaukaa kuvattua koiran kanssa leikkimistä, kirjasto ja kotona kirjapino, soittimen soittoa ja orkesteriharkkoihin menoa, kaikki niin että minua ei tunnista. Sitten siihen päälle uin jotain. Kun kysyin haastattelussa, että onko tuollainen CV yleensä ok, niin tuli kyllä olo ettei ole katsonut, kun siinä oli hämillään ja vähän ööhh, hmmm, joo.
Seuraavaan teen tekoälykuvilla, esim. yleinen kuva kouluavustajasta, musiikinopetuksesta ja kerron niitten kohdalla ne työhommat.
Vierailija kirjoitti:
Voin luvata, että yhtäkään videohakemusta tai videoCV:tä en tule katsomaan kun rekryjä teen. Tämä ihan siitä syystä, että hakijoita on niin jumalattomasti, että ensiseulonta on tehtävä suurin piirtein minuutissa ja siitä eteenpäin ratkaisee kokemus, osaaminen ja haastattelussa katsottavat asiat.
Voisitko kertoa tuon virkailijalle, joka pitää kiinni siitä, että yli 55-vuotiaat työnhakijat tekevät neljä hakemusta kuussa
Vierailija kirjoitti:
Voin luvata, että yhtäkään videohakemusta tai videoCV:tä en tule katsomaan kun rekryjä teen. Tämä ihan siitä syystä, että hakijoita on niin jumalattomasti, että ensiseulonta on tehtävä suurin piirtein minuutissa ja siitä eteenpäin ratkaisee kokemus, osaaminen ja haastattelussa katsottavat asiat.
Saako kysyä, että miksi sitten olet laittanut sen videotäpän jos et edes katso niitä? Laskutat hyvin rekrytoivaa yritystä vai mistä on kyse? Koska faktahan tosiaan on, että rekry ei niitä kaikkia ehdi ainakaan ekalla kierroksella kaikkia edes katsoa?
Aivan kaikkien ajan haaskausta. Suomi nousuun, joo ei, tällä tavalla ainakaan.
En oo mikään tubettaja/tiktokkaaja 😎
Olen silmää miellyttävä, hyvän ulosannin omaava. Haluan kuitenkin tulla valituksi osaamisen perusteella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Moni työnantaja haluaa nykyään nähdä kuka ihminen siellä paperin takana oikeasti on."
Varmasti, ja tuolle toimitukselle on oma terminsäkin, ollut jo iät ja ajat. Sitä kutsutaan työhaastetteluksi.
Ei ole aikaa tai varaa semmoista järjestää, video CV:n katsomiseen menee pari minuuttia eikä maksa mitään
Lähes joka paikkaan on nykyään satoja hakijoita. 200 pariminuuttista on jo sitten lähemmäs seitsemän tuntia.
Voi olla aika puuduttavaa :D "Elikkä mä on Iida, tuun Jyväskylästä ja oon opiskellu blaa blaa, ja oon tosi iloinen ja sosiaalinen, viimeks olin töissä Heses."
Ja samat tekoripset, värilinssit ja meikit suurella osalla, eihän niitä erota toisistaan.
Tekoäly ne ehkä käy läpi, jos edes se.
Tekoäly karsii 90% hakijoista heti pois.
Vierailija kirjoitti:
Miksi työnhausta on tehty tällaista sirkusta? Sitä paitsi video vc on ristiriidassa sen kanssa ettei nykyään suositella kertomaan edes omaa ikää rekryprosessin aikana.
Ja mitä se hyödyttää edes jos joku umpisurkea ai käy niitä muutenkin läpi.
Mä kykenen vallan hyvin esiintymään niin puhelimitse, teamsissa ja jopa ryhmän edessä, mutta videon kuvaaminen ja sille puhuminen on jotain niin ärsyttävää puuhaa, että pidän kynsin hampain kiinni nykyisestä työstäni ettei vain tarvitsisi alkaa työhakuun.
Pitäisiköhän ryhtyä video cv-käsikirjoittajaksi? Esim. tähän tyyliin?
Virolainen Eelis hakee kesätyöpaikkaa raudoittajana NCC:n rakennustyömaalta:
Video alkaa eeppisellä, hiljalleen kasvavalla musiikilla (Richard Straussin Also Sprach Zarahustra, tuttu esim elokuvasta 2001: Space Odyssey). Kamera zoomaa ensin Eeliksen vahvoja, suonikkaita ja ruskettuneita käsivarsia ja lopulta hänen kasvonsa valaistuvat, ja Eelis väläyttää valkoisen hammasrivistönsä (tekoälyllä valkaistu). Kappale pysyy samana, mutta esittäjä vaihtuu Deodatoon ja räjähtää letkeäksi 70-luvun jazz funkiksi.
Sitten Eelis alkaa pudottelemaan faktoja työhistoriastaan tiivistetysti, iskevästi ja suorastaan intohimoa pirskahdellen raudoittajan työtä kohtaan. Ilman raudoittajan työtä hän ei olisi Eelis. Rauta ja Eelis ovat yhtä.
Video huipentuu 1000 x nopeutettuun kuvasarjaan kuinka Golden Gate-silta, Empire State Building, ja monet muut insinöörityön taidonnäytteet rakentuvat pala palalta valmiiksi, Kaiken tuon valtavan betonimäärän sisällä sykkii rautainen sydän. Kamera palaa Eelikseen. Hän iskee silmää, ja lausuu ilman virolaisen aksentin häivääkään (tekoälyllä siistitty) - ollaan yhteyksissä!
Joo siis kyllähän tiäks niinku instrumenteista pitää ottaa koppi ja saada ne haltuun siinä verkostoitumisrajapinnassa, missä sä niinku ymmärrät olevasi tässä ja nyt vedenjakajalla. Niinku putootko sä ja muutut kummalliseksi ja jotenkin persoonalliseksi ihmiseksi, mitä tää meidän jengi kattoo silleen henkisesti lukittuen kun ei oikein osata edes suhtautua yhtään mitenkään. Nyt vaan sitä pöhinää ajan hermolle!
Rekryfirmoihin alkaa kohta virrata mielenkiintoista kamaa :D Minä voisin omalta osaltani pöhistellä vaikka Heikin ja Kaijan hengessä.