Olipa tyly lähtö irtisanotulle
Minut irtisanottiin tammikuussa tylysti kesken päivän. Esimies oli lähettänyt minulle joulukirjeen missä toivotti hyvää joulua ja missä pyysi minulta muutoksia pariin asiaan. Nämä lupasin korjata. Kuitenkin kesken työpäivän tammikuussa sanoi minut irti. Periaatteessa tyoni oli nyt ok mutta vetosi syinä joulukirjeeseen. Minun piti lähteä 5 minuutissa. Luovuttaa avaimet jne heti. Jättää työni ja nettikokous kesken. Kollegan käskettiin hakea takkini ja tavarat vaatekaapista. Toi väärät ulkokengät.Vartija veisi minut suoraan autolleni. Silmälasejani ei ollut löytyä siinä hötäkässä enkä olisi voinut ajaa autoa ilman niitä. Säikähtuneet kollegat keräsivät tavaroitani mm oman puhelimeni ja autonavaimet. En muista kaikkea niin hätä oli.
Vartija suorastaan työnsi minua selästä. Ulos. Auto ei pakkasessa heti käynnistynyt. Olin aivan kauhun vallassa. Soitin puolisolle ja vihdoin sain rauhoitettua ja autokin lähti. Vartija sulki portin.
Jäi epäselväksi mikä oli pikapotkujen syy. Lähtemisen olisi voinut hoitaa rauhallisesti.
Työllistyin ilokseni jo kuukauden päästä. Lapseni 4 v on samassa sport clubissa kuin potkut antaneen esimieheni lapsi. Mies ei ollut aluksi tuntevinaan minua kun haimme lapsia. Sitten aloin tervehtiä häntä ja hän on äärimmäisen kiusaantunut mutta vastaa kun kysyn miten menee. Kerroin olevani töissä. Hän varmaan ottaa muksunsa pois sport clubilla.
Asia kiusaa minua. Mutta voin aika ok.
Kommentit (65)
Ainoa outo juttu tuossa oli, että ap on irtisanottu kesken kokouksen. Yleensä irtisanominen tehdään kuitenkin kahden kesken, eikä kesken kokouksen mennä toiseen kokoukseen ilman, että ensimmäisestä oltaisiin ensin poistuttu.
Mutta ihan perus lopettaa työpäivä siihen hetkeen ja palauttaa kaikki tavarat. Mitä sitä enää työpaikalla sen jälkeen tekisi.
Minut irtisanottiin niin etten tiennyt siitä Menin työpaikalle. Kulkuavain ei toiminut en päässyt ovesta sisään. Soitin sitten töihin ja sanottiin että oli irtisanottu.
Villasukkatyyppi ei ollut minä. Kyllä tämä oli ihan tosi juttu mutta irtisanomispöivä on sumua päässäni. Samalla tavalla lähti joku muukin firmasta. Erimielisyyksiä oli tavassa toimia hänelläkin.
Kerroin mitä irtisanominen voi olla. Heti ulos. En tiedä onko kukaan koskaan tuhonnut työnantajan omaisuutta pikaistuksissaan. Esimiehelläni ei ollut mitään valmiuksia hoitaa asiaa asiallisesti. Hän oli itsekin kuin säikähtänyt kana/miehenä tietysti kukko. Monessa työssä joutuu ikäviin tilanteisiin ja niissä pitää olla asiallinen käytös. Esim poliisi tulee ilmoittamaan kuolleesta. Lääkäri kertoo syövästä. Mies on pettänyt. Talo palanut.
Vierailija kirjoitti:
Jenkkityyliset potkut.
Näin saman leffan kuin AP🤣
Jos on valtiolla töissä saa kohteliasta potkut
Vierailija kirjoitti:
Villasukkatyyppi ei ollut minä. Kyllä tämä oli ihan tosi juttu mutta irtisanomispöivä on sumua päässäni. Samalla tavalla lähti joku muukin firmasta. Erimielisyyksiä oli tavassa toimia hänelläkin.
Kerroin mitä irtisanominen voi olla. Heti ulos. En tiedä onko kukaan koskaan tuhonnut työnantajan omaisuutta pikaistuksissaan. Esimiehelläni ei ollut mitään valmiuksia hoitaa asiaa asiallisesti. Hän oli itsekin kuin säikähtänyt kana/miehenä tietysti kukko. Monessa työssä joutuu ikäviin tilanteisiin ja niissä pitää olla asiallinen käytös. Esim poliisi tulee ilmoittamaan kuolleesta. Lääkäri kertoo syövästä. Mies on pettänyt. Talo palanut.
Tuo on totta. Se äkillisyys siinä varmaankin säikäytti ja järkytti. Vähän kuin olisi tehnyt jotakin rikollista, kun vartija saattaa ulos hirveällä hötäkällä, vaikka hetki sitten olit vielä osa firmaa, palkkariveissä. Olisi varmasti voinut hoitaa asiallisemmin, inhimillisemmin, ilman suurta draaman tuntua. Tuskin tuo on kenelläkään optimaalinen tilanne, edes sille työnantajalle.
Onhan hän nyt itsekin jälkikäteen vaivautunut, kun lasten yhteisessä harrastuksessa olette törmänneet. Itse olet kuitenkin toiminut tosi asiallisesti, kun tervehdit ja kysyt kuulumisia, pyrit olemaan mahdollisimman luonteva. Esimiehesi olisi voinut kyllä hoitaa asian niin, ettei hänenkään tarvitsisi nyt kyräillä.
Vierailija kirjoitti:
Mun entisessä työpaikassa oli saman duunariversio eli vartija haki linjalta ja saatteli pukkarin kautta pihalle kesken vuoron. Yhtä hölmistyneitä ne töihin jäävät työkaverit ovat. Tarkoitus on estää sabotaasi.
Kaskun ei vielä pampulla ja nyrkkiraudalla takonut, olipa tylyt potkut.
Vierailija kirjoitti:
Jenkkityyliset potkut.
Radiokanavilla onnistuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Irtisanomisen syy on kyllä suomessa ilmoitettava, joten tarinastasi puuttuu osia.
Irtisanomisen syy kerrottiin jo joulukirjeessä
Ei olisi pitänyt tulla yllätyksenä sitten.
Ja kuitenkin aloittaja itsekin sanoo ettei tiedä irtisanomisen syytä aloituksessaan. Joten jotain tässä nyt puuttuu tarinasta tai tarina muuttuu kuten nää trollitarinat kommentista toiseen.
Suomessa on kuitenkin pakko antaa ihan kirjallisesti se syy irtisanottaessa, joten ei se voi jäädä epäselväksi.
Vierailija kirjoitti:
Todella moni on saanut viimeaikoina kenkää. Hyvä kun on saanut edes ulkokengät laitettua siinä kiireessä.
Joo ja koskaan ei tiedä odottaako itseä sama kohtalo,onneksi en tuollaisessa isossa firmassa töissä mutta kun ihmisiä niin tylysti potkitaan pihalle niin aika cruela devil touhua.
Minut irtisanottiin 2 viikkoa perhevapaan jälkeen. Olin juuri saanut lapselle hoitopaikan. En ikinä ole tuntenut itseäni niin pieneksi ja mitättömäksi. Irtisanottu on ihminen.
Kysyin asiaa puolisolta niin ei kuulemma saa aina ottaa tavaroitaan mukaan.
Mitä ihmeen naiivia porukkaa täällä on. Oletteko edes olleet töissä. Kyllä AP n potkut on niin yleistä kun olla voi. Tavaroiden luovutus. Ei saa mennä enää työhuoneeseen sotkemaan tietokonetta. Ei keskusteluja. Takki päälle ja omat tavarat reppuun. Vyvöstit. Ulos vartijan kanssa portille. Ei saa edes vessassa käydä.
AP oli onnekas. Sai töitä ja voi vittuilla sport clubilla.
Kaupallisella alalla urkinnan riski voi johtaa tuollaisiin kusipäisiin äkkipotkuihin.
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä tavaroita.
No vaikka ne silmälasit tai lompakko tai jotain muuta.
Vierailija kirjoitti:
Villasukkatyyppi ei ollut minä. Kyllä tämä oli ihan tosi juttu mutta irtisanomispöivä on sumua päässäni. Samalla tavalla lähti joku muukin firmasta. Erimielisyyksiä oli tavassa toimia hänelläkin.
Kerroin mitä irtisanominen voi olla. Heti ulos. En tiedä onko kukaan koskaan tuhonnut työnantajan omaisuutta pikaistuksissaan. Esimiehelläni ei ollut mitään valmiuksia hoitaa asiaa asiallisesti. Hän oli itsekin kuin säikähtänyt kana/miehenä tietysti kukko. Monessa työssä joutuu ikäviin tilanteisiin ja niissä pitää olla asiallinen käytös. Esim poliisi tulee ilmoittamaan kuolleesta. Lääkäri kertoo syövästä. Mies on pettänyt. Talo palanut.
Kyllä noita irtisanottujen työntekijöiden kostoja tapahtuu. Siksi tunnukset lukitaan saman tien, eikä työasemalle enää päästetä. Jos on pelko siitä, että luvassa voi olla kärhämää tai erimielisyyksiä, niin sitten saatetaan ulos. Harva on iloinen irtisanomisesta ja siksi siinä tilanteessa voi tapahtua mitä vain vaikka työntekijä muuten olisikin reilu ja mukava.
No it-alalla ollaan tarkkoja ja lähdet heti.