Piispa Mari Leppänen on aivan oikeassa.
https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000011922404.html
"Raamatun siteeraaminen on aina kannanotto ja valinta, ei vain neutraalia lukemista ilman tulkitsijan valtaa. Raamatun tekstit on aikoinaan osoitettu ihmisille, joilla oli oman aikansa tiedot, arvot ja maailmankuva. Nykyaikana Raamatun tulkitsijoina meidän tulee tiedostaa ajallinen ja kulttuurinen etäisyys.
Tulkinta tehdään aina uudessa ajassa ja yhteisössä. Ymmärryksen ja tiedon lisääntyminen ihmisen seksuaalisuudesta on muovannut yhteiskuntien lainsäädäntöä ja myös uskonnollisten yhteisöjen elämää ja uskon tulkintaa. Muutos ei ole ollut kivuton. Myös kirkot ovat olleet ja ovat yhä osa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä syrjivää todellisuutta."
Kommentit (174)
Niin. Monilla uskovaisilla tuntuu olevan vähän eri näkemyksiä näistäkin asioista. Minun täytyy kuitenkin itse pitäytyä siinä hyvyydessä jonka olen elämässä tullut tietämään ja tuntemaan, myös kokemuksien kautta. Ja kokemuksieni mukaan ei saa homoutta/lesboutta harjoittaa.
Voi mari mikä on sielusi kohtalo tämän elämän jälkeen.
Sinä nouset Jumalaa vastaan ja eksytät ihmisiä valheillasi helvettiin.
Jumala ei tee muutosta sodomaan eikä gomorraan.
Vierailija kirjoitti:
Voi mari mikä on sielusi kohtalo tämän elämän jälkeen.
Sinä nouset Jumalaa vastaan ja eksytät ihmisiä valheillasi helvettiin.
Jumala ei tee muutosta sodomaan eikä gomorraan.
Kaikki muutkin evl piispat kohtaavat saman kohtalon kun Leppänen, näillä näkymin. Ovat kaikki Saatanan sokaisemia!
Vierailija kirjoitti:
Voi mari mikä on sielusi kohtalo tämän elämän jälkeen.
Sinä nouset Jumalaa vastaan ja eksytät ihmisiä valheillasi helvettiin.
Jumala ei tee muutosta sodomaan eikä gomorraan.
Tekihän se muutoksen orjuuteenkin, vaikka koko Raamattu kokonaisuudessaan on 100% orjuuden hyväksyvä kirja, miksi ei siis muihinkin asioihin?
Kummassa on enemmän faktaa, raamatussa vai tuhannen ja yhden yön saduissa?
Leppänen on pihalla.
Homouden harjoittaminen on kadottavien syntien listalla. Listassa on raskauttavia perussyntejä, joista myös joutuu kadotukseen. Eli se on aina voimassa.
Kyseessä ei ole siis joku kevyt kulttuuriin tai aikakauteen sidottu juttu.
Nykytiedon valossa koko kirja on lapsellista hölyn pölyä. Jos kirkko oikeasti uskoisi tuohon ajan hengen mukaiseen tulkintaan niin se lakkauttaisi itsensä. Jumala on kuollut.
Vierailija kirjoitti:
Voi mari mikä on sielusi kohtalo tämän elämän jälkeen.
Sinä nouset Jumalaa vastaan ja eksytät ihmisiä valheillasi helvettiin.
Jumala ei tee muutosta sodomaan eikä gomorraan.
Ei kysymys ole mistään muusta kuin Jumalan kuvan muuttumisesta. Se mitä konservatiivit pitävät Raamatun mukaisena Jumalan kuvana ei varsinaisesti ole Raamatun mukainen, vaan kuva, joka on luotu silloin kuin kristinuskosta tuli valtionuskonto. Kuva on yhdistetty silloisen yhteiskunnan normeja vastaavaksi.
Että tuo Leppäskä jaksaa vuodesta toiseen miettiä ihmisen persereikää.
En ole nähnyt muuta ansiolistaa.
Ei jatkoon.
Hän voi olla monessakin asiassa oikeassa, muttei yhdessäkään Raamatun asiassa.
Vierailija kirjoitti:
Niin. Monilla uskovaisilla tuntuu olevan vähän eri näkemyksiä näistäkin asioista. Minun täytyy kuitenkin itse pitäytyä siinä hyvyydessä jonka olen elämässä tullut tietämään ja tuntemaan, myös kokemuksien kautta. Ja kokemuksieni mukaan ei saa homoutta/lesboutta harjoittaa.
Älä sitten harjoita
Jumala: "Minä, Herra, en muutu. Minä olen sama nyt, aina ja iankaikkisesti. Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa."
Vierailija kirjoitti:
Hän voi olla monessakin asiassa oikeassa, muttei yhdessäkään Raamatun asiassa.
Eksytys ei tule siten että saatana ärjyisi ihmisille päin naamaa. Ei, se puhuu herttaisin ja kauniin kuorrutetuin sanoin. Tarjoten väärää rauhaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se fariseus menee hissillä alakertaan, ja nöyrä homoseksuaali taivaan portista sisään.
Fariseukset torjuivat Jeesuksen, eivät ottaneet Hänet vastaan Jumalana ja harjoittivat Pyhän Hengen pilkkaa, koska tunsivat kirjoitukset, mitä Vanhan Testamentin profeetat olivat kirjoittaneet tulevasta Messiaasta.
On aivan turhaa verrata Raamatun Sanaan pidättäyryviä ktistittyjä fariseuksiin, jotka torjuivat Jeesukseen!
Lisäksi: fariseukset yrittivät täyttää lain ja odottivat samaa muilta. Tämä on tulkittavissa synniksi, sillä he yrittivät ansaita prlastusta teoilla. He myls hurskastelivat palvellen ihmisten silmää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hän voi olla monessakin asiassa oikeassa, muttei yhdessäkään Raamatun asiassa.
Eksytys ei tule siten että saatana ärjyisi ihmisille päin naamaa. Ei, se puhuu herttaisin ja kauniin kuorrutetuin sanoin. Tarjoten väärää rauhaa.
Tämä.
Saatana osaa tekeytyä myös valkeuden enkeliksi.
Raamattu on ollut massojen hallintaväline. Minä saan tehdä mitä vain (Esim. Trump), muut eivät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hän voi olla monessakin asiassa oikeassa, muttei yhdessäkään Raamatun asiassa.
Eksytys ei tule siten että saatana ärjyisi ihmisille päin naamaa. Ei, se puhuu herttaisin ja kauniin kuorrutetuin sanoin. Tarjoten väärää rauhaa.
Tämä.
Saatana osaa tekeytyä myös valkeuden enkeliksi.
Jep. Tässähän on käynyt ihan vanhanaikaiset!
Jumala sanoo jämerästi "asia on näin."
Käärme sanoo pehmeästi "onko Jumala todellakin sanonut niin? Eeei kaii, löysää nyt pipoa, ei se asia sillein mene...."
Ut tekstit jotka syntyivät silminnäkijäkertomuksina saivat tilaa kristittyjen keskuudessa ja kanonisoituivat käytännössä nopeasti. Pienet erot todistavat historiallisesta aitoudesta.
Jumala pitää sanastaan huolen.
Kutsun vastaanottanut Jeesuksen seuraaja tutkii tekstiä ja saa siitä hengelleen ravintoa, koska se on elävää tekstiä.
Sana vaikuttaa sydämessä ja muuttaa elämää.