Rahoituksen professori Vesa Puttonen ei jätä miljooniaan lapsilleen!

 "Ihmiset usein ajattelevat, että tärkein asia maailmassa on omat lapset ja läheiset ylipäätään. Niin onkin, hän sanoo.

Koska vanhemmat haluavat, että lapset pärjäävät, nauttivat elämästään ja ovat onnellisia, he usein säästävät kovin, jotta lapsille jää paljon. Puttosen mielestä tämä ei ole järkevää. Siksi hän aikoo vaimonsa kanssa tehdä toisin.

Perusteluja on kaksi. Ensimmäinen on matematiikkaa. Nykyisin miehetkin elävät Suomessa keskimäärin yli 80-vuotiaiksi. Se tarkoittaa, että perijät ovat rahat saadessaan ehkä noin viisikymppisinä.

Odottavan aika on pitkä. Olisi harmi, jos suuri osa lasten elämästä menisi perinnön odotteluun.

– On toivottavaa, että 50-vuotiaana he olisivat jo löytäneet oman elämänpolkunsa, tulonsa ja uransa, Puttonen sanoo."

Minusta tämä kertoo jotain oleellista nykyihmisen irrallisuudesta ja mitättömyydestä. Siihen tiivistyy induvidualistin henkinen mittömyys. En ihaile tai arvosta ihmistä jolle ei ole jatkuvuutta. Ihailen vanhaa perinnöllistä aatelia niin Euroopasta kuin Japanista. Siinä siirtyivät niin pienet kuin suuret omaisuudet kuin periaatteetkin sukupolvien ketjussa satojen vuosien ajan. Todellisuus ei aina tosin vastannut kuvaa jonka he halusivat itsestään antaa mutta jättivä he jälkeensä jotain mitä ihaillaan vieläkin.  Rikkaalle perintö voi olla omaisuuden hoidon muodossa myös raskas velvollisuus. Velvollisuuttahan nykyihminen karttaa. Sen täyttämisestähän tuleva kunnia ei merkitse hänelle mitään. Hänessä ei ole enää arvokkuutta. 

Jo antiikista kumpuavan hyveen tilalle on tullut näiden Puttosten hyveet. Minua iljettää. Einstein sanoi seisoneensa jättiläisten harteilla kehittäessään suhteellisuusteoriansa. Nyky länsimaalaisella on hassu kuvitelma kuin hän olisi yksinään ilman menneitä sukupolvia jotain? Onhan hän toki jos syöminen ja paskantaminen on elämän suurin ilmenemismuoto. Kiasmassa käymällä voi usein tarkastella tätä sielunelämää. Kun mietit mikä merkitys on kahdella vierekkäin olevalla maalatulla kivellä tai eri väreillä tuhritulla kankaalla tajuat ettei yhtään mitään. 

Mitä jää tästä Puttosesta. Biologisia jälkeläisiä jää rahvaaltakin kehitysmaiden slummeissakin. Nykylänsimaalainen on uponnut niin syvälle itsekeskeisyytensä suohon ettei näe kuin omat välittömät tarpeensa. Niin jää edes ketään hautaamaan individualistia. 

Olen seurannut kuinka maanomistajat myyvät kilvan tilojaan sijoitusyhtiöille jotka pääsevät tuhlaaman nekin rahat. Tämä on myös huolestuttavaa. Suomalaisten kotitaulouksien varallisuus vain laskee kun se vähäkin tuottava joskin hitaasti omaisuus myydään hetkellisen hyödyn vuoksi. Samoin tekivät suomalaiset 1800-luvulla myydessään tilojaan pilkkahintaan metsäyhtiöille. Kohta entiset tilalliset olivat torppareina. 

Toinen on maanomistuksen keskittyminen.  Kehitysmaista tulevat arvostavat vielä näitä hyveitä jotka Puttonen hylkäsi ja luulen kun he pääsevät kunnolla kiinni yhteiskuntaa niin suomalaisten maaomaisuuden kuin muunkin omaisuuden kertyvän vähitellen heidän haltuunsa sukupolvien aikana kun omaisuutta kartutetaan kuten lähtömaassa tehtiin. Suomalaisista tulee vähitellen piikoja ja renkejä näille menestyneille säästäväisille yrittäjille.

Aivan kuten Amerikassa aasialaisperäiset ovat nousseet nopeasti yritysten omistajien luokkaan. 

Joskus tekisi mieli kysyä näiltä myyjiltä noinko vähän sinulle merkitsi maa jonka saaminen oli pari sukupolven takaisen esi-isäsi elämän suurin toteutunut unelma. Mutta ei tämä ole vain tämän sukupolven ongelma. Keskiluokalla ei ole koskaan ollut ymmärrystä tai edes halua koota sukupolvien yli ulottuvaa varallisuutta. Sen takia se pysyykin mitättömänä.