Lue keskustelun säännöt.
Etsin ystäviä ja olen muiden mielestä yli-innokas, epätoivoinen ja yritän liikaa - mitä voin tehdä?
Heti alkuun: Olen nelikymppinen nainen ja olen työelämässä, eikä mt-ongelmia tai elämänhallinnan ongelmia ole. Minulla on elämä kunnossa, on hyvä koti ja puoliso. Mitään diagnoosia ei ole, mutta olen jossain määrin asperger-henkinen persoona. Minulla on ollut elämäni aikana useita ystäviä, mutta pitkät välimatkat ja muuttuneet elämäntilanteet ovat ystävien toiveesta vieneet erilleen.
Minulla ei ole nykyisin ystäviä, joita näkisin arjessani. Haluaisin ystäviä todella ja yritän tutustua ihmisiin. Otan rohkeasti kontaktia, mutta olen selvästi toisten mielestä epätoivoisen ja yli-innokkaan oloinen. Minusta varmasti välittyy se, että minulla ei ole ystäviä. Arkisista kuulumisista on vaikea jutella kepeästi, kun en voi kertoa olleeni ystävien kanssa museossa/laivalla/konsertissa tms. Yritän välttää sen kertomista, että käyn museoissa, kahviloissa yms yksin, koska ystäviä ei ole. Selvästi yritän liikaa, kun yritän tutustua toisiin. Saatan tarjoutua muuttoavuksi uudelle tuttavuudelle tai tarjoutua kuuntelevaksi olkapääksi, jos joku kertoo äitinsä sairastuneen.
Miten pääsisin eroon tästä, että olen epätoivoinen ja yritän liikaa?
Ap
Kommentit (1273)
Vielä noista ystävyyden ja rakkauden kielistä. En käsitä, miksi monilla ajatus on se, että oma rakkauden kieli on vain tietynlainen ja siihen ei voisi tulla muita sävyjä ja oppia uutta. Jos on itse esim. tottunut osoittamaan välittämistä yhteisellä ajalla ja ystävä vaikka muistamalla synttärit, joulut ja merkkipäivät, miksei tuota ystävää voisi yrittää myös muistaa hänen tärkeinä päivinään? Laittaa vain kalenteriin merkinnän. Eikä sen tekojen tarvitse olla aina samanlaista. Jos Riina muistaa Saijaa syntymäpäivänä esim. herkkukorilla, niin voisihan Saija viedä vuosia täyttävän Riinan vaikka elokuviin. Yhtä lailla tuossa kumpikin tulee huomatuksi.
Itselläni siis väsyttää nämä ihmiset, jotka pitäytyvät hirveän tiukasti tuossa omassa rakkauden kielessä, eikä ole mitään intoa oppia uutta tai vähän joustaa läheisen vuoksi. Jos minun ystävälleni merkityksellistä olisi esim. konserteissa ja musiikkitilaisuuksissa käyminen, niin hyvin voisin ehdottaa johonkin musiikkitapahtumaan menoa, vaikka en itse niin konserteista perustaisi. Tai jos ystäväni osoittaisi välittämistä kosketuksella ja olisi aktiivinen halailija ja minä en, miksi en voisi joustaa ystäväni suuntaan ja halata hänen kanssaan tavatessa/erotessa (vaikken muiden kanssa niin halailisi)? Ei läheskään kaikki asiat ole mitään rajoja rikkovaa kamalaa, vaan tavallista kanssakäymistä toisten kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vielä noista ystävyyden ja rakkauden kielistä. En käsitä, miksi monilla ajatus on se, että oma rakkauden kieli on vain tietynlainen ja siihen ei voisi tulla muita sävyjä ja oppia uutta. Jos on itse esim. tottunut osoittamaan välittämistä yhteisellä ajalla ja ystävä vaikka muistamalla synttärit, joulut ja merkkipäivät, miksei tuota ystävää voisi yrittää myös muistaa hänen tärkeinä päivinään? Laittaa vain kalenteriin merkinnän. Eikä sen tekojen tarvitse olla aina samanlaista. Jos Riina muistaa Saijaa syntymäpäivänä esim. herkkukorilla, niin voisihan Saija viedä vuosia täyttävän Riinan vaikka elokuviin. Yhtä lailla tuossa kumpikin tulee huomatuksi.
Itselläni siis väsyttää nämä ihmiset, jotka pitäytyvät hirveän tiukasti tuossa omassa rakkauden kielessä, eikä ole mitään intoa oppia uutta tai vähän joustaa läheisen vuoksi. Jos minun ystävälleni merkityksellistä olisi esim. konserteissa ja musiikkitilaisuuksissa käyminen, niin hyvin voisin ehdottaa johonkin musiikkitapahtumaan menoa, vaikka en itse niin konserteista perustaisi. Tai jos ystäväni osoittaisi välittämistä kosketuksella ja olisi aktiivinen halailija ja minä en, miksi en voisi joustaa ystäväni suuntaan ja halata hänen kanssaan tavatessa/erotessa (vaikken muiden kanssa niin halailisi)? Ei läheskään kaikki asiat ole mitään rajoja rikkovaa kamalaa, vaan tavallista kanssakäymistä toisten kanssa.
Olet varmasti ihan oikeassa. Mä olen kuitenkin ystävystynyt sellaisten ihmisten kanssa, jotka hyväksyvät mut omana itsenäni eivätkä edes yritä muuttaa mua. Ei mulle ole vaikeaa halata toista ihmistä, mutta ei ole vaikeaa märkivän haavan hoitokaan tai kakkavaippojen vaihtaminen. Mä voin ihan kaikissa ihmissuhteissani laittaa sen "sairaanhoitajan lakin " päähäni, mutta ystävyyssuhteessa olisin mieluummin oma itseni. Mulle muiden kuin perheenjäsenteni halaaminen ei ole luontevaa.
Mun ystäväni arvostavat mussa sitä, että mä selvitän ja järjestän. Etsin ratkaisuja heidän ongelmiinsa. Voin käyttää vaikka kuinka paljon lakipykäliin tms perehtymiseen. Selvittää , mistä ja miten jonkun asian saa. Toki vain, jos pyytävät mua tekemään niin.
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vielä noista ystävyyden ja rakkauden kielistä. En käsitä, miksi monilla ajatus on se, että oma rakkauden kieli on vain tietynlainen ja siihen ei voisi tulla muita sävyjä ja oppia uutta. Jos on itse esim. tottunut osoittamaan välittämistä yhteisellä ajalla ja ystävä vaikka muistamalla synttärit, joulut ja merkkipäivät, miksei tuota ystävää voisi yrittää myös muistaa hänen tärkeinä päivinään? Laittaa vain kalenteriin merkinnän. Eikä sen tekojen tarvitse olla aina samanlaista. Jos Riina muistaa Saijaa syntymäpäivänä esim. herkkukorilla, niin voisihan Saija viedä vuosia täyttävän Riinan vaikka elokuviin. Yhtä lailla tuossa kumpikin tulee huomatuksi.
Itselläni siis väsyttää nämä ihmiset, jotka pitäytyvät hirveän tiukasti tuossa omassa rakkauden kielessä, eikä ole mitään intoa oppia uutta tai vähän joustaa läheisen vuoksi. Jos minun ystävälleni merkityksellistä olisi esim. konserteissa ja musiikkitilaisuuksissa käyminen, niin hyvin voisin ehdottaa johonkin musiikkitapahtumaan menoa, vaikka en itse niin konserteista perustaisi. Tai jos ystäväni osoittaisi välittämistä kosketuksella ja olisi aktiivinen halailija ja minä en, miksi en voisi joustaa ystäväni suuntaan ja halata hänen kanssaan tavatessa/erotessa (vaikken muiden kanssa niin halailisi)? Ei läheskään kaikki asiat ole mitään rajoja rikkovaa kamalaa, vaan tavallista kanssakäymistä toisten kanssa.
Olet varmasti ihan oikeassa. Mä olen kuitenkin ystävystynyt sellaisten ihmisten kanssa, jotka hyväksyvät mut omana itsenäni eivätkä edes yritä muuttaa mua. Ei mulle ole vaikeaa halata toista ihmistä, mutta ei ole vaikeaa märkivän haavan hoitokaan tai kakkavaippojen vaihtaminen. Mä voin ihan kaikissa ihmissuhteissani laittaa sen "sairaanhoitajan lakin " päähäni, mutta ystävyyssuhteessa olisin mieluummin oma itseni. Mulle muiden kuin perheenjäsenteni halaaminen ei ole luontevaa.
Mun ystäväni arvostavat mussa sitä, että mä selvitän ja järjestän. Etsin ratkaisuja heidän ongelmiinsa. Voin käyttää vaikka kuinka paljon lakipykäliin tms perehtymiseen. Selvittää , mistä ja miten jonkun asian saa. Toki vain, jos pyytävät mua tekemään niin.
Mutta eihän kukaan oikeasti pysty joka tilanteessa olemaan täysin oma itsensä, eikä kuulu ollakaan. Minusta on ihan kohtuullista monessakin mielessä odottaa ihmisten muuttuvan ja joustavan, ei toisten kanssa tekemisissä oleminen onnistu muuten millään. Se että opettelee tekemään itselle tyypillisiä asioita vähän toisin, harvemmin on mitään persoonan muokkaamista. Esimerkiksi vaikka tuo halaus. Jos halaaminen ei ole mikään ongelma, mutta se ei tule itseltä varsinaisesti luonnostaan niin hyvä ratkaisu on vastata ystävän halaukseen, mutta ei aktiivisesti omasta puolesta tarjoilla halauksia. Muutitko itseäsi tässä nyt radikaalisti? Onko se huono asia? Olisiko asiat paremmin, jos olisit kieltäytynyt?
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vielä noista ystävyyden ja rakkauden kielistä. En käsitä, miksi monilla ajatus on se, että oma rakkauden kieli on vain tietynlainen ja siihen ei voisi tulla muita sävyjä ja oppia uutta. Jos on itse esim. tottunut osoittamaan välittämistä yhteisellä ajalla ja ystävä vaikka muistamalla synttärit, joulut ja merkkipäivät, miksei tuota ystävää voisi yrittää myös muistaa hänen tärkeinä päivinään? Laittaa vain kalenteriin merkinnän. Eikä sen tekojen tarvitse olla aina samanlaista. Jos Riina muistaa Saijaa syntymäpäivänä esim. herkkukorilla, niin voisihan Saija viedä vuosia täyttävän Riinan vaikka elokuviin. Yhtä lailla tuossa kumpikin tulee huomatuksi.
Itselläni siis väsyttää nämä ihmiset, jotka pitäytyvät hirveän tiukasti tuossa omassa rakkauden kielessä, eikä ole mitään intoa oppia uutta tai vähän joustaa läheisen vuoksi. Jos minun ystävälleni merkityksellistä olisi esim. konserteissa ja musiikkitilaisuuksissa käyminen, niin hyvin voisin ehdottaa johonkin musiikkitapahtumaan menoa, vaikka en itse niin konserteista perustaisi. Tai jos ystäväni osoittaisi välittämistä kosketuksella ja olisi aktiivinen halailija ja minä en, miksi en voisi joustaa ystäväni suuntaan ja halata hänen kanssaan tavatessa/erotessa (vaikken muiden kanssa niin halailisi)? Ei läheskään kaikki asiat ole mitään rajoja rikkovaa kamalaa, vaan tavallista kanssakäymistä toisten kanssa.
Olet varmasti ihan oikeassa. Mä olen kuitenkin ystävystynyt sellaisten ihmisten kanssa, jotka hyväksyvät mut omana itsenäni eivätkä edes yritä muuttaa mua. Ei mulle ole vaikeaa halata toista ihmistä, mutta ei ole vaikeaa märkivän haavan hoitokaan tai kakkavaippojen vaihtaminen. Mä voin ihan kaikissa ihmissuhteissani laittaa sen "sairaanhoitajan lakin " päähäni, mutta ystävyyssuhteessa olisin mieluummin oma itseni. Mulle muiden kuin perheenjäsenteni halaaminen ei ole luontevaa.
Mun ystäväni arvostavat mussa sitä, että mä selvitän ja järjestän. Etsin ratkaisuja heidän ongelmiinsa. Voin käyttää vaikka kuinka paljon lakipykäliin tms perehtymiseen. Selvittää , mistä ja miten jonkun asian saa. Toki vain, jos pyytävät mua tekemään niin.
Mutta eihän kukaan oikeasti pysty joka tilanteessa olemaan täysin oma itsensä, eikä kuulu ollakaan. Minusta on ihan kohtuullista monessakin mielessä odottaa ihmisten muuttuvan ja joustavan, ei toisten kanssa tekemisissä oleminen onnistu muuten millään. Se että opettelee tekemään itselle tyypillisiä asioita vähän toisin, harvemmin on mitään persoonan muokkaamista. Esimerkiksi vaikka tuo halaus. Jos halaaminen ei ole mikään ongelma, mutta se ei tule itseltä varsinaisesti luonnostaan niin hyvä ratkaisu on vastata ystävän halaukseen, mutta ei aktiivisesti omasta puolesta tarjoilla halauksia. Muutitko itseäsi tässä nyt radikaalisti? Onko se huono asia? Olisiko asiat paremmin, jos olisit kieltäytynyt?
Ymmärsit väärin. Mä ajattelen niin, että jos Maija ja Kaija tykkää halailusta, mutta Raija ei, niin Maija voi halipulassaan halata Kaijaa eikä just Raijaa. Sama homma kuin jos Raija on kiinnostunut politiikasta ja Kaija ei, niin ei Maijan pitäisi olla mikään pakko keskustella just Kaijan kanssa politiikasta, koska voi keskustella siitä Raijan kanssa. Näin Raijan ei tarvitse halailla eikä Kaijan puhua politiikasta, mutta Maija saa sekä halaukset että politiikasta keskustelut. Eri ystäviltään vain. Mulla on hyvä ystävä, joka on uskonnollisista syistä absolutisti. Toki hän voisi lähteä mun mieliksi mukaani viinimessuille, koska eihän siellä ole mikään pakko maistaa mitään. Mutta miksi pyytäisin hänet, kun voin pyytää toisen ystäväni, joka ihan mielellään maistelee uusia viinejä?
Niin, ystävyydessä ja parisuhteessa on se ero, että ystäviä voi olla monta, mutta parisuhteessa ollaan yhden kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niin, ystävyydessä ja parisuhteessa on se ero, että ystäviä voi olla monta, mutta parisuhteessa ollaan yhden kanssa.
Juuri näin !
Ota yhteyt kaveri-haku palvelus semmoseen kö : Tyttömäinen.
Sil lukee ain proffas: Olen vähän tyttömäinen :--Dd
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pahoinvointiyhteiskunnasta valittavat voisivat heti muuttaa johonkin parempaan yhteiskuntaan. Siinä voittaisi kaikki.
Ei ystävä ole roskapussi, jolle jauhetaan omia pettymyksiä kun ammattiapua ei ole saatavilla.
Ennen internetiä nimenomaan terveyslehdissä ohje oli, että puhutaan ystäville (joita pitää olla n 5 kpl).
Silloin ei ollut muutakaan ja ehkä karusta historiastamme juontaa suomalainen tapa gas lightata keskustelussa toisten tunteet. Eli sanotaan aina vastaan sitä mitä toinen juuri sanoi. Ehkä joskus ei auttanut kuin purra hammasta ja laskea karkeaa leikkiä ettei me väsyneitä olla eikä nälkäisiä.
Nykyään on tietoa ja apua saatavilla, ja omat ystävät ei todellakaan ole sopivia terapiaan. He ovat todennäköisesti valikoituneetkin niin, että omaavat samankaltaisen näkemyksen eivätkä siis voi tarjota uusia kulmia asiaan. Kukaan ei kestä sitä pitkällistä jankkaamista, minkä vaikean asian läpityöskentely vaatii. Tekoälykin voi auttaa selkeyttämään ajatuksia, ja se ei väsy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sellaistakin olen tätä ketjua lukiessa miettinyt, että viime vuosikymmenellä oli jonkun verran eri keskusteluissa pinnalla "5 rakkauden kieltä" -jaottelu. Sillä haluttiin saada ihmiset pohtimaan, miksi heidän seurustelusuhteensa menevät mönkään, vaikka kummassakaan osapuolessa ei ole suoranaista vikaa. Toinen seurustelija esimerkiksi tahtoi antaa toiselle runsaasti ja kalliita lahjoja, joita toinen ei millään lailla pyytänyt, koska paljon mieluummin toivoi että seurustelusuhde perustuu yhdessä vietettyyn laatuaikaan. Jne.
Kun nyt vuosien tauon jälkeen luen 5:stä rakkauden kielestä, huomaan että näistä neljää voisi soveltaa ystävyyssuhteisiin - viimeisen eli "Kosketuksen kielen" rajaisin ystävyyskeskustelun ulkopuolelle :D mutta nämä muut "kielet" ovat jollain lailla toistuneet tässä ketjussa. Sanojen kieli, tekojen kieli, lahjojen kieli ja laatuajan kieli voiivat pienten sisältömuutosten ja lievennyksen jälkeen kuvailla myös niitä asioita, joita ihmiset toivovat ystävyyssuhteilta. Itse tsemppailen muita (sanojen kieli) ja kun ehdin ja jaksan, vietän laatuaikaa.
https://kotiliesi.fi/hyvinvointi/suhteet/rakkauden-kieli-testi/Usein näissä "ystävyyden/rakkauden kieli" tapauksissa on se, että toinen osapuoli pitää omaa rakkauden kieltä ainoana oikeana tapana ja väheksyy sen toisen tapaa. "Ei mulle ole tärkeää, että muistat mua synttäreinä lahjalla, ethän anna lahjoja." "Mun tapa olla ystävä on tehdä kivoja, rentoja asioita yhdessä - syvällinen ja vakava keskustelu ja toisen tukeminen ei ole mulle ystävyyden merkki." Näissä tullaan väheksyneeksi sen toisen osapuolen ystävällisyyttä ja tapaa osoittaa välittämistä. Koska kyllähän tuo on sitä, että väheksytään vaikka ystävänsä synttärit muistavaa, ystäväänsä kuuntelevaa jne.
Olen se jolle vastasit. Itselleni 10-15 v. sitten oli tärkeä elämänoppi huomata, että eräs orastava seurustelusuhde ahdisti minua siksi, että tämä henkilö oli jatkuvasti ostelemassa tai yrittämässä ostella minulle sitä sun tätä, kun taas minä olisin koska vaan korvannut ne tavaralahjat päämäärättömällä, mukavalla yhdessä hengailulla. Ja siis niissä lahjoissa ei ollut kyse mistään Porscheista ja timanteista, vaan hänen taloustilanteeseensa nähden isoista summista. Koin kiitollisuudenvelkaa ja paineita. Jatkuvasti sain olla sanomassa tyyliin "voi kiitos, ei olis tarvinnut. Jää viel vähäks aikaa, keitetään kahvit ja katotaan telkkarista jotain typerää?" Oivalsin, että kumpikin meistä toivoi toiselle ja itselleen vain hyvää, mutta tavat osoittaa se eivät vaan mitenkään mätsänneet. Mielestäni kumpikaan ei väheksynyt toista ainakaan niin että olisi halunnut loukata, emme vaan ymmärtäneet toistemme tapaa olla suhteessa. Eikä meille seurustelusuhdetta sitten tullutkaan, mutta semmoista se on.
"Kielimuureja" on ystävilläkin ja niiden päälle vielä vaihtelevat elämäntilanteet ja toiveet. Ei ole helppoa, jos oikein sydänystäviä elämäänsä kaipaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pahoinvointiyhteiskunnasta valittavat voisivat heti muuttaa johonkin parempaan yhteiskuntaan. Siinä voittaisi kaikki.
Ei ystävä ole roskapussi, jolle jauhetaan omia pettymyksiä kun ammattiapua ei ole saatavilla.
Ennen internetiä nimenomaan terveyslehdissä ohje oli, että puhutaan ystäville (joita pitää olla n 5 kpl).
Silloin ei ollut muutakaan ja ehkä karusta historiastamme juontaa suomalainen tapa gas lightata keskustelussa toisten tunteet. Eli sanotaan aina vastaan sitä mitä toinen juuri sanoi. Ehkä joskus ei auttanut kuin purra hammasta ja laskea karkeaa leikkiä ettei me väsyneitä olla eikä nälkäisiä.
Nykyään on tietoa ja apua saatavilla, ja omat ystävät ei todellakaan ole sopivia terapiaan. He ovat todennäköisesti valikoituneetkin niin, että omaavat samankaltaisen näkemyksen eivätkä siis voi tarjota uusia kulmia asiaan. Kukaan ei kestä sitä pitkällistä jankkaamista, minkä vaikean asian läpityöskentely vaatii. Tekoälykin voi auttaa selkeyttämään ajatuksia, ja se ei väsy.
Hyvä pointti tuo tekoäly. Todennäköisest jo ihan lähivuosina suuri osa terapiasta tulee olemaan tekoälyllä tuotettua.
Mun elämänlaatua on parantanut hirveästi se, että olen tavallaan laskenut rimaa ja lakannut odottamasta mitään ihmisiltä. En enää odota, että mulla pitäisi olla sellaisia sydänystäviä kuin nuorena, joiden kanssa vietetään kaikki vapaa-aika ja jaetaan kaikki ilot ja surut. Olen onnellinen kaikista ihmisistä elämässäni olivatpa he sitten sukulaisia, työkavereita, tuttavia, naapureita tms. Eri ihmisten kanssa voi viettää enemmän tai vähemmän aikaa, vaihtaa kuulumisia ja jutella milloin mistäkin. Tavallaan kun olen lakannut odottamassa keneltäkään mitään niin sen jälkeen muutamasta ihmisestä on pikku hiljaa tullut sellaisia, että voin heitä jos ystäviksi kutsua. Ja olen lakannut etsimästä oman tyylisiä ihmisiä niin kuin nuorempana ja hyväksynyt toiset sellaisina kuin he ovat ja ollut itse oma itseni, kelpasi se tai ei. Vaikea selittää mutta toivottavasti edes vähän tajusit, mitä ajan takaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uskon että raskas kaikesta vastaanväittävä ihminen hakee rajoja, joita hän ei ole vielä kokenut. Mutta aikuiselle ei enää laiteta rajoja, vaan hänestä otetaan etäisyyttä.
Olisi hyvä, jos me suomalaiset alkaisimme hiukan esittää toiveita vuorovaikutuksesta, kepeästi,
ennen kuin ollaan pitäkää tunkkinne -tuohtuneita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lukematta tätä koko keskustelua, oletko miettinyt että ehkä sinä puhut ja rönsyät liikaa ja väsytät ihmiset sillä? Minulla on muutama tuttu jotka ovat kirjolla, ja heillä on tapana selittää loputtoman yksityiskohtaisesti tylsiä asioita ja syrjähtää aiheesta toiseen. He myös jotenkin hakevat ja odottavat todella paljon, että keskustelukumppani vahvistaa ja osoittaa erityistä arvostusta heidän jokaiselle mielipiteelleen ja ajatukselleen. Monesti puheenaiheet myös pyörivät jotenkin heidän kokemissaan epäoikeudenmukaisuuksissa yms. tai suistuvat niihin. Siinä tulee itselle tyhjiin imetty olo nopeasti, ja sellainen että minulla ei ole mitään annettavaa.
Sellaista kevyttä, tässä hetkessä olevaa vastavuoroisuutta ei synny kun vaikkapa jos itse sanon että "onpa ihana kevätpäivä" niin sieltä tulee monologi että on, mutta hän muistaa jonkin vielä ihanamman kevätpäivän jossain, tai montakin kevätpäivää, mutta oikeastaan hän pitää syyspäivistä enemmän, koska kevät on raskasta aikaa, koska keväällä oli koulussa aina kokeita ja alettiin pelata pesäpalloa, mikä ei ollut lempilaji ollenkaan, koska kiusattiin, ja opettaja kiusasi, ja pesisräpylät haisivat pahalle, ja astma paheni ulkopeleissä, ja nytkin ahdistaa henkeä, ja niin edelleen. Lisäksi kaikki puhe ja jokainen mielipide tulee aina hyvin huomattavalla intensiteetillä ja en tiedä, se vain väsyttää ja tulee sellainen olo että en uskalla sanoa mitään kun aina siitä triggeröityy lopulta joku traumaattinen muisto. Lopulta vaan kommentoin kaikkeen ihan ympäripyöreitä takki tyhjänä, ettei sieltä enää tulisi uutta ryöpytystä. Lisäksi tuntien syyllisyyttä siitä, että kaveri joka on kuitenkin luotettava ja ystävällinen saa minut miettimään mitenkähän pääsisin pois koko tilanteesta.
Mulla oli kirjoilla oleva ystävä jonka kanssa en oikeasti enää vain pystynyt olemaan, kun kaikki keskustelut menivät tätä rataa. Negatiivinen lataus ja juuri nämä kaikki päivän epäoikeudenmukaisuudet veivät kaiken tilan. Haiseville pesäpalloräpylöille vuonna 97 olisi pitänyt antaa mielipide ja arvoa antavat huomiot, muuten tuli loukkaantuminen ja välirikko, koska "en välittänyt hänestä". Minun asioilleni ei jäänyt kuin 2% keskusteluajasta, koska hän ei pystynyt keskittymään kuuntelemiseen.
Nepsyihmisille pitäisi alkaa opettaa näitä taitoja, niin eivät jäisi niin yksin. Minuakin surettaa, mutta en minä pysty tällaiseen.
No jaa. Mitä arvoa on todeta kevyesti että onpa ihana päivä? Tässäkö se koko intensiteetin syvyys on mitä halutaan? Ja tällaiseen kaltaisesti nasset haluaisivat kirjolaiset koulia? Tiedätkö mitä? Haista vttu.
Aika hyvin tiivistetty se nepsy-ystävyyden haaste tähän viestiin. Ja tästä lähtökohdasta pitäisi sitten lähteä tavoittelemaan sitä joustavuutta ja kypsää asennetta, jota ketjun viesteissä toistuvasti peräänkuulutetaan... siinäpä tekemistä!
Ihan oikeasti joskus kannattaisi vain kompata keskustelussa ja puhua pehmoisia, todeta vaan että onpa kauniita kukkia tai vaikka olla hetki hiljaa. Se tuo ilmaa yhdessäoloon ja tilaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti moni yhdistää yhteydenpidon välittämiseen niin, että ensimmäisen määrä kertoo varmuudella myös jälkimmäisen laadusta. On kuitenkin myös sellaisia ihmisiä jotka eivät itse tule ajatelleeksi ottaa yhteyttä, mutta kuitenkin aidosti ilahtuvat kun heihin otetaan yhteyttä.
Ei silloin kannata alkaa kytätä yhteydenottokertoja, vaan todeta että minä taidan olla meistä parempi tässä yhteydenpidossa ja jättää se ajatus siihen. Tärkeintä on se, että yhdessä on mukavaa, ei se, kuka on milloinkin ehdottanut mitä.
Itse kammoksun puheluita enkä halua soittaa tuttaville. Monelle taas ei sovi se, että viestitään somessa ja sovitaan siellä tapaamiset.
Toisesta ketjusta napattu kommentti parisuhteesta, mutta kyllä tämä sopii ystävyydenkin katkeamiseen.
"Kyllä siinä erossa saattaa tutkiskella suhdetta ja kaikkea mitä siinä on tapahtunut hiukan etäisyyden päästä ja ihan rauhassa. Voi tunnistaa joitain kuvioita, jotka ovat ohimennen vaivanneet, mutta joihin ei ole halunnut tai pystynyt juuri silloin tarttumaan. Ja huomaa, että totta tosiaan, toinen on vain lokkeillut ja osallistunut lähinnä puheen tasolla. Samoin voi tajuta outoja juttuja, joiden myöhemmin ymmärtää liittyneen pettämiseen."
Itse tunnistan esim. yhden entisen ystäväni olleen varsinainen lokki ystävänä. Hän ei ollut vastavuoroisuuteen valmis, mutta otti toisilta auliisti vastaan ja jopa pyysi toisilta monenlaisia asioita. Itse ei ollut valmis auttamaan toisia samoin, ihan suoraan sen sanoi. Käytöksessä oli paljon itsekkäitä, keskenkasvuisia piirteitä, vaikka hän oli jo nelikymppinen. Loukkaantui, jos toiset eivät joustaneet hänen suuntaansa. Oli myös parisuhde-elämässään sitoutumiskyvytön, etsi huonoa miesseuraa. Jälkikäteen tajusin, miten monissa asioissa hän käyttäytyi kaikkea muuta kuin ystävälle ominaisella tavalla. En vain aiemmin osannut reagoida noihin asioihin. Eikä tämä ex-ystävä lopulta yhtään ymmärtänyt, miksi en halunnut enää olla ystävä. Ei nähnyt käytöksessään mitään vikaa.
Keskustelu on liukunut aika kauaksi aloitusviestistä.
Oma fiilis on, että moni aloittajan kaltainen mukavakin ihminen jää ilman ystäviä, jos yrittää solmia ystävyyksiä väärien ihmisten kanssa. Nuo, jotka valittavat yli-innokkuudesta ja muusta, yrittävät vain kierrellen sanoa, ettei ko. ihminen kiinnosta. Tämä on väärin, sillä tässä syytetään sitä ihmistä, joka ei kiinnosta. Sellaisiin ihmisiin ei kannata käyttää aikaa, jotka eivät sinua arvosta.
En siis lähtisi muuttamaan omaa käytöstä sen perusteella, että jotkut haukkuvat yli-innokkaaksi. Vaihtaisin vain seuraa ja etsisin ihmisiä, jotka tykkäisivät minusta. Suosittelen harrastuksia, lukupiirejä, marttakerhoja, jumpparyhmiä mikä ikinä nyt kiinnostaakaan. Ja ehkä sellaisista piireistä, joissa ei muuten liiku. Voisi tulla ihan uusia ihmisiä vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Keskustelu on liukunut aika kauaksi aloitusviestistä.
Oma fiilis on, että moni aloittajan kaltainen mukavakin ihminen jää ilman ystäviä, jos yrittää solmia ystävyyksiä väärien ihmisten kanssa. Nuo, jotka valittavat yli-innokkuudesta ja muusta, yrittävät vain kierrellen sanoa, ettei ko. ihminen kiinnosta. Tämä on väärin, sillä tässä syytetään sitä ihmistä, joka ei kiinnosta. Sellaisiin ihmisiin ei kannata käyttää aikaa, jotka eivät sinua arvosta.
En siis lähtisi muuttamaan omaa käytöstä sen perusteella, että jotkut haukkuvat yli-innokkaaksi. Vaihtaisin vain seuraa ja etsisin ihmisiä, jotka tykkäisivät minusta. Suosittelen harrastuksia, lukupiirejä, marttakerhoja, jumpparyhmiä mikä ikinä nyt kiinnostaakaan. Ja ehkä sellaisista piireistä, joissa ei muuten liiku. Voisi tulla ihan uusia ihmisiä vastaan.
Nimenomaan näin. Väkisin ystävystyminen ei vaan toimi. Eikä se, että ystävälle pitää esittää olevansa jotain muuta kuin on. Se, että löytää sellaisia ystäviä, joiden kanssa voi olla oma itsensä ja se toinen myös oma itsensä, edellyttää tutustumista moniin erilaisiin ihmisiin. Ja ystäviä voi tosiaan olla useampia, koska silloin ei ole tarvetta asettaa kaikkia odotuksiaan yhteen ihmiseen.
Jostain joskus poimin tämän ajatuksen: ystäviin ei tutustuta, ystävät tunnistetaan.
Vähennä yli-innokkuuta, epätoivoisuutta ja liikaa yrittämistä.
Usein näissä "ystävyyden/rakkauden kieli" tapauksissa on se, että toinen osapuoli pitää omaa rakkauden kieltä ainoana oikeana tapana ja väheksyy sen toisen tapaa. "Ei mulle ole tärkeää, että muistat mua synttäreinä lahjalla, ethän anna lahjoja." "Mun tapa olla ystävä on tehdä kivoja, rentoja asioita yhdessä - syvällinen ja vakava keskustelu ja toisen tukeminen ei ole mulle ystävyyden merkki." Näissä tullaan väheksyneeksi sen toisen osapuolen ystävällisyyttä ja tapaa osoittaa välittämistä. Koska kyllähän tuo on sitä, että väheksytään vaikka ystävänsä synttärit muistavaa, ystäväänsä kuuntelevaa jne.