Lue keskustelun säännöt.
Etsin ystäviä ja olen muiden mielestä yli-innokas, epätoivoinen ja yritän liikaa - mitä voin tehdä?
Heti alkuun: Olen nelikymppinen nainen ja olen työelämässä, eikä mt-ongelmia tai elämänhallinnan ongelmia ole. Minulla on elämä kunnossa, on hyvä koti ja puoliso. Mitään diagnoosia ei ole, mutta olen jossain määrin asperger-henkinen persoona. Minulla on ollut elämäni aikana useita ystäviä, mutta pitkät välimatkat ja muuttuneet elämäntilanteet ovat ystävien toiveesta vieneet erilleen.
Minulla ei ole nykyisin ystäviä, joita näkisin arjessani. Haluaisin ystäviä todella ja yritän tutustua ihmisiin. Otan rohkeasti kontaktia, mutta olen selvästi toisten mielestä epätoivoisen ja yli-innokkaan oloinen. Minusta varmasti välittyy se, että minulla ei ole ystäviä. Arkisista kuulumisista on vaikea jutella kepeästi, kun en voi kertoa olleeni ystävien kanssa museossa/laivalla/konsertissa tms. Yritän välttää sen kertomista, että käyn museoissa, kahviloissa yms yksin, koska ystäviä ei ole. Selvästi yritän liikaa, kun yritän tutustua toisiin. Saatan tarjoutua muuttoavuksi uudelle tuttavuudelle tai tarjoutua kuuntelevaksi olkapääksi, jos joku kertoo äitinsä sairastuneen.
Miten pääsisin eroon tästä, että olen epätoivoinen ja yritän liikaa?
Ap
Kommentit (1273)
Vierailija kirjoitti:
Vähennä yli-innokkuuta, epätoivoisuutta ja liikaa yrittämistä.
Tee sitä, ole tätä, mutta älä vain ole autenttinen itsesi koska silloin et kelpaa ystäväksi. Ei jeesus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähennä yli-innokkuuta, epätoivoisuutta ja liikaa yrittämistä.
Tee sitä, ole tätä, mutta älä vain ole autenttinen itsesi koska silloin et kelpaa ystäväksi. Ei jeesus.
Moni tekee tuon virheen, että esittää olevansa jotain muuta kuin oikeasti on. Loputtomiin ei kuitenkaan jaksa esittää ja sitten tuleekin pettymys, kun toinen on "muuttunut ". Vaikka todellisuudessa ei ole muuttunut vaan vain lakannut esittämästä.
Periaatteessa tutustuminen etenee niin 1) tehdään joku ystävällinen teko ja 2) toinen vastaa siihen. Jos ei vastaa, ei kannata jatkaa.
Suomalaiset ei ehkä ihan hahmota tätä. Seurustelutilanteissa ainakin helposti on käynyt niin, että odotetaan ensimmäisen kutsun esittäjän aina toimivan kutsujen tai aloitteiden tekijänä, ja jos ei näin käy, ajatellaan ettei se ollut kiinnostunut.
Vastataan siis toisen tekoon sitten samankaltaisella mutta omaan elämäntyyliin sopivalla eleellä. Siinä voi kumpikin arvioida, onko yhteinen aika mielekästä. Tutustuminen saattaa edetä ystävyydeksi.
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähennä yli-innokkuuta, epätoivoisuutta ja liikaa yrittämistä.
Tee sitä, ole tätä, mutta älä vain ole autenttinen itsesi koska silloin et kelpaa ystäväksi. Ei jeesus.
Moni tekee tuon virheen, että esittää olevansa jotain muuta kuin oikeasti on. Loputtomiin ei kuitenkaan jaksa esittää ja sitten tuleekin pettymys, kun toinen on "muuttunut ". Vaikka todellisuudessa ei ole muuttunut vaan vain lakannut esittämästä.
Minusta isoin virhe toisenlaisen esittämisessä on se, että ihmiset antavat alkuun itsestään liian hyvän kuvan. Useammankin kerran olen tehnyt virheen, että olen tutustunut ja ystävystynyt ihmisen kanssa, joka onkin näyttänyt todelliset karvansa myöhemmin. En olisi ikinä halunnut tutustuakaan, jos olisin jo alussa tienyt, mikä toisen oikea luonto on.
Tuosta muuttumisesta tuli mieleen: tätä ilmiötä minun on aina ollut vaikea ymmärtää.
Kyllikki ja Annikki ovat olleet ystäviä jo pitkään. Ystävyys on sujunut hyvin, ei ole ollut mitään riitoja tai muuta sellaista. Kyllikki ja Annikki ovat nähneet säännöllisesti ja viestitelleet näkemisten välissä. Jossain vaiheessa Kyllikki huomaa, ettei enää haluaisi jatkaa ystävyyttä Annikin kanssa. Sen sijaan, että Kyllikki kertoisi asian suoraan Annikille, hän alkaa kohdella Annikkia ilkeästi. Kyllikki vähättelee Annikin kuulumisia, jättää vastaamatta Annikin viesteihin ja on nihkeän oloinen, kun ystävykset harvakseltaan tapaavat. Annikki on hämmentynyt, miksi Kyllikki on nykyisin niin kireä ja ilkeä. Ystävyys päättyy siihen, että Kyllikki lopulta ikävän käytöksen jälkeen toteaa Annikille, että tämä oli tässä tai Annikki kyllästyy Kyllikin käytöksen ja irtisanoo ystävyyden itse.
Itseäni siis mietityttää se, miten moni on valmis kohtelemaan ystävää ilkeästi. Usein niin ilkeästi, että eivät olisi edes puolitutulle/työkaverille tai etäiselle sukulaiselle yhtä ilkeitä. Tätä on ollut vaikea käsittää. Siinä ei mitään, jos haluaa lopettaa ystävyyden, mutta miksi on oltava ilkeä ja/tai välinpitämätön?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En sano tätä ylimielisesti, vaan totean. Minä olin päiväkoti-iässä valtavan suosittu lapsi. Olin iloinen, kiltti, tasapainoinen, huomioin toiset, keksin mielikuvituksellisia leikkejä, otin kaikki mukaan ja hoivasin pienempiäkin.
Kouluiässä ja aikuiseksi kasvettuani näitä piirteitä ei enää arvostettu ystävyyden näkökulmasta. Osa kokee perusluonteestani ja aktiivisuuteni myötä tulevista asioista (mm. työmenestys) kateutta, eivätkä siksi halua olla ystäviä. Eivät ymmärrä, että ei minulla elämässä kaikki ole reilassa, vaikka joissakin asioissa pärjään oikein hyvin.
Eikä aikuisena vaakakupissa paina se, olenko rauhallinen ja toisille ystävällinen, huomioinko ja otanko mukaan. Sen sijaan räväköillä, ailahtelevilla ja suuria tunteita elävillä tuntuu riittävän seuraa. Olenkin yksinäinen ja kanavoin aktiivisuuteni työhön ja vapaaehtoistyöhön, jossa lahjani tulevat käyttöön. Töissä ja vapaaehtoisena minut kuitenkin nähdään "resurssina", eikä potentiaalisena ystävänä. Eikä työssäni asiakkaiden kanssa voi ryhtyä ystäväksi, työpaikan säännöt kieltävät.
Sanoisin siis, että joskus yksinäisyyden takana on myös kateus ja muiden vaikeus suhtautua siihen hyvään, mitä toisessa on.
Vierailija kirjoitti:
En sano tätä ylimielisesti, vaan totean. Minä olin päiväkoti-iässä valtavan suosittu lapsi. Olin iloinen, kiltti, tasapainoinen, huomioin toiset, keksin mielikuvituksellisia leikkejä, otin kaikki mukaan ja hoivasin pienempiäkin.
Kouluiässä ja aikuiseksi kasvettuani näitä piirteitä ei enää arvostettu ystävyyden näkökulmasta. Osa kokee perusluonteestani ja aktiivisuuteni myötä tulevista asioista (mm. työmenestys) kateutta, eivätkä siksi halua olla ystäviä. Eivät ymmärrä, että ei minulla elämässä kaikki ole reilassa, vaikka joissakin asioissa pärjään oikein hyvin.
Eikä aikuisena vaakakupissa paina se, olenko rauhallinen ja toisille ystävällinen, huomioinko ja otanko mukaan. Sen sijaan räväköillä, ailahtelevilla ja suuria tunteita elävillä tuntuu riittävän seuraa. Olenkin yksinäinen ja kanavoin aktiivisuuteni työhön ja vapaaehtoistyöhön, jossa lahjani tulevat käyttöön. Töissä ja vapaaehtoisena minut kuitenkin nähdään "resurssina", eikä potentiaalisena ystävänä. Eikä työssäni asiakkaiden kanssa voi ryhtyä ystäväksi, työpaikan säännöt kieltävät.
Sanoisin siis, että joskus yksinäisyyden takana on myös kateus ja muiden vaikeus suhtautua siihen hyvään, mitä toisessa on.
Sanoisin siis, että joskus yksinäisyyden takana on myös kateus ja muiden vaikeus suhtautua siihen hyvään, mitä toisessa on.
Mahdollisesti ihmiset myös suhtautuvat kielteisesti sellaisiin, jotka asettavat itsensä toisten yläpuolelle...
Mikset vuorovaikuta muiden elämässä menestyneiden kanssa, jos koet että muuten sinulle ollaan kateellisia? Mitä nyt omaa tuttavapiiriä katsoo, niillä jotka ovat pärjänneet ammatillisesti, on kyllä aina myös ystäviä ja muutenkin laajat sosiaaliset verkostot. Minun on itse asiassa aika vaikea uskoa tuohon ammatilliseen pärjäämiseen ilman verkostoitumistaitoa, mikä sinulta selvästi puuttuu.
Voin vakuuttaa sinulle, että ihminen, jossa on paljon hyvää ja joka pärjää elämässä, EI jää yksin noiden ominaisuuksien takia. Muusta syystä ehkä, mutta ei noiden kahden syyn takia. Tiedän sen siitä, että suurin osa tuntemistani ihmisistä on sellaisia että niissä on todella paljon hyvää ja ovat pärjänneet mallikelpoisesti elämässään. Eikä kukaan sellaisia kadehdi saati tunne vaikeutta suhtautua siihen hyvään, mitä heissä on. Tiedän sen siitä, että itse en kuulu tuohon menestyneiden joukkoon mutta kyllä minä silti olen mielelläni niiden tytär, sisko, serkku, vaimo, käly, nato ja ystävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jostain joskus poimin tämän ajatuksen: ystäviin ei tutustuta, ystävät tunnistetaan.
Vähän outo toteamus mutta totta, toki ajankuluessa todellinen ystävä tunnistetaan arvokkaakksi mutta epäystävää ei!
Annat pillua niin saat ystäviä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotkut vaan kannattaa körttiläisyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jostain joskus poimin tämän ajatuksen: ystäviin ei tutustuta, ystävät tunnistetaan.
Vähän outo toteamus mutta totta, toki ajankuluessa todellinen ystävä tunnistetaan arvokkaakksi mutta epäystävää ei!
Tuohon edellämainittuun kommenttiin voi vain huvittuneena todeta, että miten ystävyyden/ystävän voi tunnistaa, mikäli häneen ei ensin tutustu? Näitä mitäänsanomattomia viisauksia on maailma pullollaan. Sainpahan tuostakin filosofisesta heitosta hyvät naurut! :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähennä yli-innokkuuta, epätoivoisuutta ja liikaa yrittämistä.
Tee sitä, ole tätä, mutta älä vain ole autenttinen itsesi koska silloin et kelpaa ystäväksi. Ei jeesus.
Moni tekee tuon virheen, että esittää olevansa jotain muuta kuin oikeasti on. Loputtomiin ei kuitenkaan jaksa esittää ja sitten tuleekin pettymys, kun toinen on "muuttunut ". Vaikka todellisuudessa ei ole muuttunut vaan vain lakannut esittämästä.
Ei saa esittää, pitää olla autenttinen oma itsensäkin, mutta huonompi keissi jos oma elämä ja historia ei istu kaikkien normien sisään. Ei saa olla liian energinen ja innokas, ei saa olla liian vakava ja surumielinen, ei saa olla liian syvällinen, ei saa puhua ikävistä asioista jos ne on vanhoja mutta aktiivisista ikävistä asioista voi puhua, ei saisi olla liian hyvä ura&ulkonäkö&siisti koti.
On kyllä mahdoton yhtälö tämä. On se helppoa jos jotenkin on kovasti keskivertoihminen, mutta jos monella elämän osa-alueella sattuu poikkemaan normista sopii ollakin yksin koska on liian outo ja ystäväksi siten kelpaamaton ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähennä yli-innokkuuta, epätoivoisuutta ja liikaa yrittämistä.
Tee sitä, ole tätä, mutta älä vain ole autenttinen itsesi koska silloin et kelpaa ystäväksi. Ei jeesus.
Moni tekee tuon virheen, että esittää olevansa jotain muuta kuin oikeasti on. Loputtomiin ei kuitenkaan jaksa esittää ja sitten tuleekin pettymys, kun toinen on "muuttunut ". Vaikka todellisuudessa ei ole muuttunut vaan vain lakannut esittämästä.
Ei saa esittää, pitää olla autenttinen oma itsensäkin, mutta huonompi keissi jos oma elämä ja historia ei istu kaikkien normien sisään. Ei saa olla liian energinen ja innokas, ei saa olla liian vakava ja surumielinen, ei saa olla liian syvällinen, ei saa puhua ikävistä asioista jos ne on vanhoja mutta aktiivisista ikävistä asioista voi puhua, ei saisi olla liian hyvä ura&ulkonäkö&siisti koti.
On kyllä mahdoton yhtälö tämä. On se helppoa jos jotenkin on kovasti keskivertoihminen, mutta jos monella elämän osa-alueella sattuu poikkemaan normista sopii ollakin yksin koska on liian outo ja ystäväksi siten kelpaamaton ihminen.
Tämä. Ihmettelen myös sitä, miksi monille on ystävässä niin suuri turn off, jos ystävä on muuta kuin keskiverto? Läheskään kaikista ei olekaan kiva juttu, jos ystävällä on upea mies, kaunis ja siisti koti, mahtavat lapset, nousujohteinen työura tms. Paljon mieluummin otettaisiin ystäväksi nainen, jolla on laiska mies, kotona tavarat hujan hajan, lasten kanssa hermot kireällä ja nousujohteisen työuran sijaan tehdään ruohonjuuritason työtä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vielä noista ystävyyden ja rakkauden kielistä. En käsitä, miksi monilla ajatus on se, että oma rakkauden kieli on vain tietynlainen ja siihen ei voisi tulla muita sävyjä ja oppia uutta. Jos on itse esim. tottunut osoittamaan välittämistä yhteisellä ajalla ja ystävä vaikka muistamalla synttärit, joulut ja merkkipäivät, miksei tuota ystävää voisi yrittää myös muistaa hänen tärkeinä päivinään? Laittaa vain kalenteriin merkinnän. Eikä sen tekojen tarvitse olla aina samanlaista. Jos Riina muistaa Saijaa syntymäpäivänä esim. herkkukorilla, niin voisihan Saija viedä vuosia täyttävän Riinan vaikka elokuviin. Yhtä lailla tuossa kumpikin tulee huomatuksi.
Itselläni siis väsyttää nämä ihmiset, jotka pitäytyvät hirveän tiukasti tuossa omassa rakkauden kielessä, eikä ole mitään intoa oppia uutta tai vähän joustaa läheisen vuoksi. Jos minun ystävälleni merkityksellistä olisi esim. konserteissa ja musiikkitilaisuuksissa käyminen, niin hyvin voisin ehdottaa johonkin musiikkitapahtumaan menoa, vaikka en itse niin konserteista perustaisi. Tai jos ystäväni osoittaisi välittämistä kosketuksella ja olisi aktiivinen halailija ja minä en, miksi en voisi joustaa ystäväni suuntaan ja halata hänen kanssaan tavatessa/erotessa (vaikken muiden kanssa niin halailisi)? Ei läheskään kaikki asiat ole mitään rajoja rikkovaa kamalaa, vaan tavallista kanssakäymistä toisten kanssa.
Samaa mieltä! Olen aina sekä kammoksunut että mielenkiinnolla suhtautunut juuri näihin ihmisiin, joilla on hyvin ehdottomat rajat. Viet jollekkin kukkakimpun ja saa vastaukseksi KUKAT EI OLE MUN JUTTU. Tai esimerkiksi kun minä rakastan kortteja ja tykkään antaa niitä KORTIT EI OLE MUN JUTTU! Noh, voi hyvänen aika sentään :D Entäs kun ne selkeästi on mun juttu? Voisiko mua ilahduttaakseen sitten vaikka joskus etsiä kivan kortin (saa miltei joka paikasta) tai kukan. Sama aktiviteettien kanssa. MÄ EN LENKKEILE! MÄ EN KÄY KEIKOILLA! :D
Vierailija kirjoitti:
Tuosta muuttumisesta tuli mieleen: tätä ilmiötä minun on aina ollut vaikea ymmärtää.
Kyllikki ja Annikki ovat olleet ystäviä jo pitkään. Ystävyys on sujunut hyvin, ei ole ollut mitään riitoja tai muuta sellaista. Kyllikki ja Annikki ovat nähneet säännöllisesti ja viestitelleet näkemisten välissä. Jossain vaiheessa Kyllikki huomaa, ettei enää haluaisi jatkaa ystävyyttä Annikin kanssa. Sen sijaan, että Kyllikki kertoisi asian suoraan Annikille, hän alkaa kohdella Annikkia ilkeästi. Kyllikki vähättelee Annikin kuulumisia, jättää vastaamatta Annikin viesteihin ja on nihkeän oloinen, kun ystävykset harvakseltaan tapaavat. Annikki on hämmentynyt, miksi Kyllikki on nykyisin niin kireä ja ilkeä. Ystävyys päättyy siihen, että Kyllikki lopulta ikävän käytöksen jälkeen toteaa Annikille, että tämä oli tässä tai Annikki kyllästyy Kyllikin käytöksen ja irtisanoo ystävyyden itse.
Itseäni siis mietityttää se, miten moni on valmis kohtelemaan ystävää ilkeästi. Usein niin ilkeästi, että eivät olisi edes puolitutulle/työkaverille tai etäiselle sukulaiselle yhtä ilkeitä. Tätä on ollut vaikea käsittää. Siinä ei mitään, jos haluaa lopettaa ystävyyden, mutta miksi on oltava ilkeä ja/tai välinpitämätön?
Samaa miettinyt ja liian useinkin tätä nähnyt. Miten ihmiset voivat yhtäkkiä olla niin ilkeitä ja julmia jollekkin, joka vielä hetki sitten oli ihan läheinen? Varsinkin, jos ei ole tapahtunut edes mitään ikävää, ajauduttu erilleen tai resurssit vaan ajautuvat nyt toisaalle. Se on kummallista. Monesti vierestä miettineenä, että ystävälle ei ikinä kuuluisi tehdä noin, juoruta pahaa selän takana tai eristää. Mikähän se ihminen/ihmissuhde on aiemmin sitten ollut? Nykyään tuntuu että jo ihan yksikin kiireessä huonosti muotoiltu viesti, kykenemättömyys heti vastata tai väärinymmärrys riittää katkaisemaan vuosien mittaisiakin siteitä ja toisen mielessä kääntyy välittömästi monsteriksi, johon on paras katkoa mahdollisimman teatraalisesti välit.
Olen miettinyt muistelevatko nämä ihmiset koskaan jälkeenpäin niitä hyviä hetkiä, tai piirteitä toisessa ihmisessä. Vähän kuin eksää haikaillen tms. Että muistuuko koskaan mieleen ne hetket, kun toinen olikin ihan hyvä ihminen. Suurimman osan ajastahan hän sitä kuitenkin on ollut.. Vai onko sitä hetkessä syntynyttä negatiivista mielikuvaa jatkuvasti ruokittava vai unohtavatko toisen kokonaan?
Nykyään on niin hektistä ja raskasta. Työelämä vaatii enemmän kuin koskaan ennen. Enne sotia ja sodan jälkeen oli helpompaa. Oli vapaa-aikaa.
Nykyään väsytetään ihminen töissä, niin se lamaa aivoista tiettyjä alueita pois käytöstä. Verenkierto hidastuu näillä alueilla ja ihminen haluaa luonnostaan hämärään huoneeseen pitkäkseen.
Jokainenn muistaa lapsuuden kun ei väsyttänyt ja jaksoi temmeltää ja nähdä ystäviä. Tämä tilanne on siitä erikoinen että aikuiselta se moodi katkaistaan väsyttämällä ihminen loppuun. Ihmisen energiat pumpataan tuottavuuteen ja henkilö lähetetään hämärään soluunsa lataamaan akkuja uutta työpäivää varten.
Tämä on ihan tietoista riistoa ja sitten tähän ilmiöön liittyy myös syyllistäminen laiskuudesta ja ympärillä on bisnestä jossa luodaan ihannetta superihmisestä, joka työpäviän jälkeen menee vielä spinningiin tai hikoilemaan ties minne. Millä energioilla? Älylaitteilla voidaan jo nykyään mitata miten pelkästään puolen työpäivän aikana on päivän kapasiteetti kulutettu ja pitäisi jaksaa toiset 4h ja ties mitä jaksaa sen jälkeen.
Viisaat tekee lyhyempää päivää tai lyhyempää viikkoa. He tietävät sisimmissään paljonko ihmisen keho kestää todellisuudessa rasitusta. Ihmisen keho ei hirveästi kestä ideaalissa. 8h työpäivä on liikaa.
Se näkyy juuri siinä että et luontaisesti jaksa muita ja se sotii alkuperäistä luontoa vastaan, kun olet kuitenkin se sosiaalinen apinaeläin, joka elää laumassa. Ilman energiaa se osasto sulkeutuu ja lataat itsesäsi.
Sano perustulo, kun tahdot hyvää ja valitse lyhyemmät työviikot ja lyhyemmät työpäivät. Kehosi kiittää sinua ja läheiset rakastaa sinuksi.
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähennä yli-innokkuuta, epätoivoisuutta ja liikaa yrittämistä.
Tee sitä, ole tätä, mutta älä vain ole autenttinen itsesi koska silloin et kelpaa ystäväksi. Ei jeesus.
Moni tekee tuon virheen, että esittää olevansa jotain muuta kuin oikeasti on. Loputtomiin ei kuitenkaan jaksa esittää ja sitten tuleekin pettymys, kun toinen on "muuttunut ". Vaikka todellisuudessa ei ole muuttunut vaan vain lakannut esittämästä.
Ei saa esittää, pitää olla autenttinen oma itsensäkin, mutta huonompi keissi jos oma elämä ja historia ei istu kaikkien normien sisään. Ei saa olla liian energinen ja innokas, ei saa olla liian vakava ja surumielinen, ei saa olla liian syvällinen, ei saa puhua ikävistä asioista jos ne on vanhoja mutta aktiivisista ikävistä asioista voi puhua, ei saisi olla liian hyvä ura&ulkonäkö&siisti koti.
On kyllä mahdoton yhtälö tämä. On se helppoa jos jotenkin on kovasti keskivertoihminen, mutta jos monella elämän osa-alueella sattuu poikkemaan normista sopii ollakin yksin koska on liian outo ja ystäväksi siten kelpaamaton ihminen.
Jos ei ole normi-ihminen ( en itsekään ole) , ei pidä yrittää ystävystyä just normi-ihmisten kanssa. Pitää tutustua moniin ERILAISIIN ihmisiin eikä vain normi-ihmisiin. Jos olet tavalla tai toisella outolintu, ei susta - tai siis meistä - normi-ihmisiä tule, vaikka miten yritettäisiin sellaisten seuraan. Pitää tutustua moniin ja löytää niistä normi-ihmisten sijasta toiset outolinnut.
Tuleekohan tämä nyt monta kertaa?
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähennä yli-innokkuuta, epätoivoisuutta ja liikaa yrittämistä.
Tee sitä, ole tätä, mutta älä vain ole autenttinen itsesi koska silloin et kelpaa ystäväksi. Ei jeesus.
Moni tekee tuon virheen, että esittää olevansa jotain muuta kuin oikeasti on. Loputtomiin ei kuitenkaan jaksa esittää ja sitten tuleekin pettymys, kun toinen on "muuttunut ". Vaikka todellisuudessa ei ole muuttunut vaan vain lakannut esittämästä.
Ei saa esittää, pitää olla autenttinen oma itsensäkin, mutta huonompi keissi jos oma elämä ja historia ei istu kaikkien normien sisään. Ei saa olla liian energinen ja innokas, ei saa olla liian vakava ja surumielinen, ei saa olla liian syvällinen, ei saa puhua ikävistä asioista jos ne on vanhoja mutta aktiivisista ikävistä asioista voi puhua, ei saisi olla liian hyvä ura&ulkonäkö&siisti koti.
On kyllä mahdoton yhtälö tämä. On se helppoa jos jotenkin on kovasti keskivertoihminen, mutta jos monella elämän osa-alueella sattuu poikkemaan normista sopii ollakin yksin koska on liian outo ja ystäväksi siten kelpaamaton ihminen.
Jos ei ole normi-ihminen ( en itsekään ole) , ei pidä yrittää ystävystyä just normi-ihmisten kanssa. Pitää tutustua moniin ERILAISIIN ihmisiin eikä vain normi-ihmisiin. Jos olet tavalla tai toisella outolintu, ei susta - tai siis meistä - normi-ihmisiä tule, vaikka miten yritettäisiin sellaisten seuraan. Pitää tutustua moniin ja löytää niistä normi-ihmisten sijasta toiset outolinnut.
Tuleekohan tämä nyt monta kertaa?
Minä näen asian nykyään niin, ettei loppujen lopuksi sillä ole väliä, onko ystäväni "normi-ihminen" vaiko "outolintu". Olennaisempaa on riittävä emotionaalinen ja henkinen kypsyys, samantyyppinen luonteenlaatu sekä hyvät vuorovaikutustaidot. Etsin kyllä pitkään ystäviä nimenomaan niiden "outojen" joukosta mutta loppujen lopuksi jouduin myöntämään, että vain harvat heistä olivat sellaisia, joiden kanssa onnistuin solmimaan toimivan ystävyyssuhteen. Aika monella oli erilaisia tunne-elämän ja vuorovaikutuksen ongelmia, elämänhallinnan haasteita ja henkistä kehittymättömyyttä. Monesti sain huomata, että ne outolinnut ovat pahimmillaan paljon ilkeämpiä toisilleen kuin mitä "tavikset" ovat heitä kohtaan. Yhteisiä mielenkiinnon kohteita meiltä kyllä löytyi mutta huomasin, että minulle ne eivät riitä ystävyyssuhteen perustaksi.
Vaikka olen joutunut kokemaan melko rankkoja ja ikäviä asioita, niin en edellytä ystävältä sitä, että hänellä pitäisi olla samankaltainen tausta. Jos ihmisellä on riittävän kehittynyt kognitiivinen empatia, pystyy hän ymmärtämään ilman omaa kokemustakin, että kaikille ei ole jaettu samoja kortteja elämässä. En muutenkaan pidä kauhean fiksuna sitä, että ystävyyssuhdetta lähdettäisiin rakentamaan jaetun trauman tms. pohjalta. Menneisyyden vaikutus on hyvä tiedostaa mutta en pidä rakentavana sitä, että sen pohjalta määritellään sekä nykyhetki että koko loppuelämä ystävyyssuhteet mukaan lukien.
ei nelikymppisillä ole aikaa ystäville, varsinkaan jos on perhe, puoliso ja työ
Jep! Mistä heidät sitten tunnistetaan?
Tutustumalla heihin, oppimalla huomaamaan millainen käytös tällä henkilöllä on ja onko tämä henkilö kiva, luotettava, mielenkiintoinen, ei negatiivinen arvostelija, ei pahansuopainen juoruilija, eikä kateellinen luonteeltaan, vaan ns ystävällinen perusluonne.
Jooo’o olen onneksi löytänyt sellaisia ja yritän itsekin täyttää noita mittapuita!