Tuleeko mun nepsy-nuori ikinä pärjäämään?

Ottakaapas niiltä nepsyiltänne älylaitteet pois.

Saattaa tapahtua täydellinen parantuminen.

Terv. Opettaja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tekoäly tulee avuksi näille ja monelle muulle.  Turhaan hirveästi murehtia kun ei tiedä mitä se tulevaisuus kelläkin on. 

Millähän tavalla tekoäly tulee avuksi? Ikävä tosiasia on, että juuri tälle porukalla koittaa todella kylmät ajat, kun seuraava hallitus joutuu tekemään huomattavasti suuremmat säästöt kuin tämä nykyinen. 

 

Siitä voi olla hyviäkin seurauksia, koska nepsy-nuorista monesti passataan osaamaton aikuinen, joka ei itse usko osaavansa mitään, koska vanhemmat häärivät koko ajan taustalla tekemässä puolesta. Aikuinen ei osaa siivota ja pestä pyykkiään muka jne.

Ei mun lapsella kyse ole siitä etteikö hän osaisi tehdä asioita. Kyse on siitä että hän ei saa edes aloitettua niitä. 

Ei saa, koska sinä hoidat ne hänen puolestaan jossain vaiheessa kuitenkin, eikö? On ison prosessin takana, kun tuollainen sidos on syntynyt, että vanhempi päästää irti.

En esimerkiksi pese hänen hampaitaan tai käy suihkussa hänen puolestaan. Osaa tehdä nämä asiat mutta ei saa tehtyä niitä. 

Miksi sellaiset aina kommentoi jotka eivät aidosti tajua minkälaista elämä nepsyn kanssa on? Kaikki aina kuvittelevat osaavansa paremmin. Että kyllä minä handlaisin tuonkin paremmin kuin tuo idiootti.

En ymmärrä miksi edes viitsin kommentoida näihin. En oikeasti ymmärrä, ja nyt lopetankin. 

Olen töissä nuorten parissa ja tuo hygienia  - asia on sellainen ettei se välttämättä edes liity tuohon diagnoosiin. Tuntuu olevan tavallista, että hygieniaan pitää ohjata päivittäin osaa nuorista eivätkä silti mene suihkuun. On siis ihan omasta halusta kiinni eikä mistään diagnoosista. Nyt lopettakaa se diagnoosinuoresta puhuminen ja diagnoosiin vetoaminen. 

Kotona vanhemmilla on valta asettaa seuraukset tekemättömistä asioista. Vaatikaa noilta nuorilta asiat tehdyksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tekoäly tulee avuksi näille ja monelle muulle.  Turhaan hirveästi murehtia kun ei tiedä mitä se tulevaisuus kelläkin on. 

Millähän tavalla tekoäly tulee avuksi? Ikävä tosiasia on, että juuri tälle porukalla koittaa todella kylmät ajat, kun seuraava hallitus joutuu tekemään huomattavasti suuremmat säästöt kuin tämä nykyinen. 

 

Siitä voi olla hyviäkin seurauksia, koska nepsy-nuorista monesti passataan osaamaton aikuinen, joka ei itse usko osaavansa mitään, koska vanhemmat häärivät koko ajan taustalla tekemässä puolesta. Aikuinen ei osaa siivota ja pestä pyykkiään muka jne.

Ei mun lapsella kyse ole siitä etteikö hän osaisi tehdä asioita. Kyse on siitä että hän ei saa edes aloitettua niitä. 

Ei saa, koska sinä hoidat ne hänen puolestaan jossain vaiheessa kuitenkin, eikö? On ison prosessin takana, kun tuollainen sidos on syntynyt, että vanhempi päästää irti.

En esimerkiksi pese hänen hampaitaan tai käy suihkussa hänen puolestaan. Osaa tehdä nämä asiat mutta ei saa tehtyä niitä. 

Miksi sellaiset aina kommentoi jotka eivät aidosti tajua minkälaista elämä nepsyn kanssa on? Kaikki aina kuvittelevat osaavansa paremmin. Että kyllä minä handlaisin tuonkin paremmin kuin tuo idiootti.

En ymmärrä miksi edes viitsin kommentoida näihin. En oikeasti ymmärrä, ja nyt lopetankin. 

Tosiasiassa tässä ketjussa varmasti kommentoi ihmisiä, joilla on paljon kokemusta erilaisista nepsyistä, jopa kymmenistä tai sadoista. 

Asia josta kerrot on pitkän kehityskaaren tulosta eikä se liity nepsyyteen loppupeleissä lainkaan. On myös normaalin kirjoissa olevia nuoria, joiden vanhemmat ovat alusta asti natkuttaneet noista asioista ja hampaiden pesusta, peseytymisestä, läksyjen teosta eli asiasta on tullut jo hyvin varhain eräänlaista valtapeliä.

 Lapseen kohdistuva kontrolli ja huoli voi olla ongelmana myös muilla kuin nepsyperheillä, jos on siihen liittyvää problematiikkaa olemassa. Kyse ei ole pahantahtoisuudesta eikä diagnooseista (ellei kyseessä ole vaikea-asteinen kehitysvamma ja autismi), vaan muista asioista. Jopa silloinkin, kun vaikeasti kehitysvammaiselta on vaikeutta pestä hampaita, se yleensä alkaa onnistua kun siihen saadaan ulkopuolista apua, sillä kyse on asenteista ja ajattelutavoista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tekoäly tulee avuksi näille ja monelle muulle.  Turhaan hirveästi murehtia kun ei tiedä mitä se tulevaisuus kelläkin on. 

Millähän tavalla tekoäly tulee avuksi? Ikävä tosiasia on, että juuri tälle porukalla koittaa todella kylmät ajat, kun seuraava hallitus joutuu tekemään huomattavasti suuremmat säästöt kuin tämä nykyinen. 

 

Siitä voi olla hyviäkin seurauksia, koska nepsy-nuorista monesti passataan osaamaton aikuinen, joka ei itse usko osaavansa mitään, koska vanhemmat häärivät koko ajan taustalla tekemässä puolesta. Aikuinen ei osaa siivota ja pestä pyykkiään muka jne.

Ei mun lapsella kyse ole siitä etteikö hän osaisi tehdä asioita. Kyse on siitä että hän ei saa edes aloitettua niitä. 

Ei saa, koska sinä hoidat ne hänen puolestaan jossain vaiheessa kuitenkin, eikö? On ison prosessin takana, kun tuollainen sidos on syntynyt, että vanhempi päästää irti.

En esimerkiksi pese hänen hampaitaan tai käy suihkussa hänen puolestaan. Osaa tehdä nämä asiat mutta ei saa tehtyä niitä. 

Miksi sellaiset aina kommentoi jotka eivät aidosti tajua minkälaista elämä nepsyn kanssa on? Kaikki aina kuvittelevat osaavansa paremmin. Että kyllä minä handlaisin tuonkin paremmin kuin tuo idiootti.

En ymmärrä miksi edes viitsin kommentoida näihin. En oikeasti ymmärrä, ja nyt lopetankin. 

Olen töissä nuorten parissa ja tuo hygienia  - asia on sellainen ettei se välttämättä edes liity tuohon diagnoosiin. Tuntuu olevan tavallista, että hygieniaan pitää ohjata päivittäin osaa nuorista eivätkä silti mene suihkuun. On siis ihan omasta halusta kiinni eikä mistään diagnoosista. Nyt lopettakaa se diagnoosinuoresta puhuminen ja diagnoosiin vetoaminen. 

Kotona vanhemmilla on valta asettaa seuraukset tekemättömistä asioista. Vaatikaa noilta nuorilta asiat tehdyksi. 

Juuti näin, kirjoitin juuri ihan samasta asiasta. Ja ammattilaisethan tietävät tasan tarkkaan tuon. Teinipojan intiimihygienia ja hammaspesut eivät voi olla äidin esiliinan taskussa, ellei teini sitten ole vaikeasti kehitysvammainen. Lievästi kehitysvammainenkin kyllä huolehtiin niistä itsenäisesti, jos kaikki on kunnossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tekoäly tulee avuksi näille ja monelle muulle.  Turhaan hirveästi murehtia kun ei tiedä mitä se tulevaisuus kelläkin on. 

Millähän tavalla tekoäly tulee avuksi? Ikävä tosiasia on, että juuri tälle porukalla koittaa todella kylmät ajat, kun seuraava hallitus joutuu tekemään huomattavasti suuremmat säästöt kuin tämä nykyinen. 

 

Siitä voi olla hyviäkin seurauksia, koska nepsy-nuorista monesti passataan osaamaton aikuinen, joka ei itse usko osaavansa mitään, koska vanhemmat häärivät koko ajan taustalla tekemässä puolesta. Aikuinen ei osaa siivota ja pestä pyykkiään muka jne.

Ei mun lapsella kyse ole siitä etteikö hän osaisi tehdä asioita. Kyse on siitä että hän ei saa edes aloitettua niitä. 

Ei saa, koska sinä hoidat ne hänen puolestaan jossain vaiheessa kuitenkin, eikö? On ison prosessin takana, kun tuollainen sidos on syntynyt, että vanhempi päästää irti.

En esimerkiksi pese hänen hampaitaan tai käy suihkussa hänen puolestaan. Osaa tehdä nämä asiat mutta ei saa tehtyä niitä. 

Miksi sellaiset aina kommentoi jotka eivät aidosti tajua minkälaista elämä nepsyn kanssa on? Kaikki aina kuvittelevat osaavansa paremmin. Että kyllä minä handlaisin tuonkin paremmin kuin tuo idiootti.

En ymmärrä miksi edes viitsin kommentoida näihin. En oikeasti ymmärrä, ja nyt lopetankin. 

Olen töissä nuorten parissa ja tuo hygienia  - asia on sellainen ettei se välttämättä edes liity tuohon diagnoosiin. Tuntuu olevan tavallista, että hygieniaan pitää ohjata päivittäin osaa nuorista eivätkä silti mene suihkuun. On siis ihan omasta halusta kiinni eikä mistään diagnoosista. Nyt lopettakaa se diagnoosinuoresta puhuminen ja diagnoosiin vetoaminen. 

Kotona vanhemmilla on valta asettaa seuraukset tekemättömistä asioista. Vaatikaa noilta nuorilta asiat tehdyksi. 

Niin mun lapsella ei ole add-diagnoosia vaikka on kyllä muita diagnooseja. Ja kun ei ole add-diagnoosia niin ei kyllä olla saatu minkäänlaista tukea arkeen, ikinä. 

Ihan oikeastiko kuvittelette että en vaatisi? Että en keskustelisi, ohjaisi, patistaisi, hermostuisi, olisi yrittänyt keksiä niin keppejä kuin porkkanoita, tehnyt ihan kaikkeni että oppisin tukemaan lastani oikein, niin että hänestä tulisi itsenäiseen elämään kykenevä aikuinen, kuitenkaan samalla tuhoamatta hänen itsetuntoaan ja omaa pystyvyyden tunnettaan? Voin käsi sydämellä sanoa että kyllä olen tehnyt ja teen. 

Jos mulla ei olisi myös toista lasta, kyllä tuntisin olevani maailman paskin kasvattaja ihan ilmankin teidän kommenttejanne. 

Nyt lopetan näiden lukemisen. Varmaan osa teistä haluaa kommentoida hyvälläkin, mutta suurin osa haluaa vaan olla ilkeitä. Onneksi olkoon, kyllä ne taas osui. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tekoäly tulee avuksi näille ja monelle muulle.  Turhaan hirveästi murehtia kun ei tiedä mitä se tulevaisuus kelläkin on. 

Millähän tavalla tekoäly tulee avuksi? Ikävä tosiasia on, että juuri tälle porukalla koittaa todella kylmät ajat, kun seuraava hallitus joutuu tekemään huomattavasti suuremmat säästöt kuin tämä nykyinen. 

 

Siitä voi olla hyviäkin seurauksia, koska nepsy-nuorista monesti passataan osaamaton aikuinen, joka ei itse usko osaavansa mitään, koska vanhemmat häärivät koko ajan taustalla tekemässä puolesta. Aikuinen ei osaa siivota ja pestä pyykkiään muka jne.

Ei mun lapsella kyse ole siitä etteikö hän osaisi tehdä asioita. Kyse on siitä että hän ei saa edes aloitettua niitä. 

Ei saa, koska sinä hoidat ne hänen puolestaan jossain vaiheessa kuitenkin, eikö? On ison prosessin takana, kun tuollainen sidos on syntynyt, että vanhempi päästää irti.

En esimerkiksi pese hänen hampaitaan tai käy suihkussa hänen puolestaan. Osaa tehdä nämä asiat mutta ei saa tehtyä niitä. 

Miksi sellaiset aina kommentoi jotka eivät aidosti tajua minkälaista elämä nepsyn kanssa on? Kaikki aina kuvittelevat osaavansa paremmin. Että kyllä minä handlaisin tuonkin paremmin kuin tuo idiootti.

En ymmärrä miksi edes viitsin kommentoida näihin. En oikeasti ymmärrä, ja nyt lopetankin. 

Juuri tämä!

Kun nämä kommentoivat 'asiantuntijat' niputtavat kaikki nepsy-lapset ja asperger kirjon omaavat samaan nippuun. Syyllistävät vanhempia puolesta tekemisestä, liiasta ymmärtämisestä ja vääristä toimintatavoista. Lisäksi antavat yleispätevän ohjeen, että vaatikaa lasta tekemään, osallistumaan ja noudattamaan sääntöjä ja ohjeita.

Tervetuloa vaan meidän kotiin tekemään asiat lapsen kanssa oikein.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tekoäly tulee avuksi näille ja monelle muulle.  Turhaan hirveästi murehtia kun ei tiedä mitä se tulevaisuus kelläkin on. 

Millähän tavalla tekoäly tulee avuksi? Ikävä tosiasia on, että juuri tälle porukalla koittaa todella kylmät ajat, kun seuraava hallitus joutuu tekemään huomattavasti suuremmat säästöt kuin tämä nykyinen. 

 

Siitä voi olla hyviäkin seurauksia, koska nepsy-nuorista monesti passataan osaamaton aikuinen, joka ei itse usko osaavansa mitään, koska vanhemmat häärivät koko ajan taustalla tekemässä puolesta. Aikuinen ei osaa siivota ja pestä pyykkiään muka jne.

Ei mun lapsella kyse ole siitä etteikö hän osaisi tehdä asioita. Kyse on siitä että hän ei saa edes aloitettua niitä. 

Ei saa, koska sinä hoidat ne hänen puolestaan jossain vaiheessa kuitenkin, eikö? On ison prosessin takana, kun tuollainen sidos on syntynyt, että vanhempi päästää irti.

En esimerkiksi pese hänen hampaitaan tai käy suihkussa hänen puolestaan. Osaa tehdä nämä asiat mutta ei saa tehtyä niitä. 

Miksi sellaiset aina kommentoi jotka eivät aidosti tajua minkälaista elämä nepsyn kanssa on? Kaikki aina kuvittelevat osaavansa paremmin. Että kyllä minä handlaisin tuonkin paremmin kuin tuo idiootti.

En ymmärrä miksi edes viitsin kommentoida näihin. En oikeasti ymmärrä, ja nyt lopetankin. 

Juuri tämä!

Kun nämä kommentoivat 'asiantuntijat' niputtavat kaikki nepsy-lapset ja asperger kirjon omaavat samaan nippuun. Syyllistävät vanhempia puolesta tekemisestä, liiasta ymmärtämisestä ja vääristä toimintatavoista. Lisäksi antavat yleispätevän ohjeen, että vaatikaa lasta tekemään, osallistumaan ja noudattamaan sääntöjä ja ohjeita.

Tervetuloa vaan meidän kotiin tekemään asiat lapsen kanssa oikein.

Olen yksi niistä, jotka puhuivat sidoksesta lapseen. Minun tarkoitukseni ei todellakaan ole loukata ja tiedän satavarmasti, että kaikki on yritetty. Ongelmat eivät lainkaa ratkea sitä kautta, että itse asiaa tehtäisiin eri tavoin, vaan kyse on asenteista ja ajattelutavoista. Kun luulin ketjun poistuneen, kirjoitin asiasta toiseen aihetta käsittelevään ketjuun. 

Et ole saanut tukea erityisen lapsen vanhemmuuteen ja siksi tulos on tämä. Sama ilmiö näkyy narkomaanien vanhemmilla ja fyysisesti sairaiden lasten vanhemmilla, samoin kehitysvammaisten lasten vanhemmilla - joista ainoastaan viimeksimainitut saavat kunnnollista tukea vanhemmuuteen. Oman elämän yllätpitäminen, lapsen ongelmien antaminen olla ja jättäminen ammattilaisille ja lapsen omalle kontolle (tilanteesta riippuen) on kiinni siitä minkä verran on luottamusta itseen ja lapseen. Lapsen eteen tehdään kaikki, siinä se ongelma juuri piilee, silloin lapsen ja vanhemman suhde ei pääse kehittymään normaalia kautta, mikä on mahdollista, vaikka lapsi olisi tavalla tai toisella erilainen. Se todella on mahdollista, mutta ei ilman tukea ja tietoa.

Reagoit täysin normaalisti ja juuri siten kuin huolehtiva vanhempi reagoi. Mutta tarvitset apua, koska tilanne on erityinen. Sinussa ei ole vanhempana mitään vikaa, se on viesti jonka haluan sinun saavan. Vain erityinen tilanne on vienyt suhteen väärille poluille, missä rajat kahden ihmisen välillä ovat epäselvät eli ne tulisi selkiyttää. Lähes poikkeuksetta se johtaa tilanteen merkittävään paranemiseen. Minulla on asiasta pitkä kokemus käytännön työssä.

Minulla on myös add-lapsi. Lapsi pääsi kuntoutukseen, mutta ei oppinut sieltä mitään uutta. Koska oli jo itse selvittänyt ja ottanut käyttöön toimintamalleja, joita heille tarjotaan. Silti elämä ei sujunut. Toimintaterapeutit ja psykologit eivät voineet muuta kuin kohauttaa olkapäitään.

Olen samaa mieltä hänen kanssaan, että helppoa on sivusta huudella, mitä pitää tehdä. Vaikka on kuinka ammattilainen. Teoriaa on tosi vaikea viedä käytäntöön.

Tästä tulee mieleen paras ystäväni, joka on psykologi ja jonka yhdellä pojalla on adhd. Hän on sanonut, että ilman tätä lastaan hän olisi pitänyt itseään erinomaisena kasvattajana.

Vierailija kirjoitti:

Ei tule heistä mitään. Tuolla istuu ja pelailee. Muunlaista aloitekykyä ei ole. Jaa. No, nälkä. Mutta ei muuta. Niin ja wc. Hoituu omatoimisesti. Siinäpä nuo.

Olipa yleistävää

T. kohta valmis maisteri joka on ollut oman alan kesä- ja osa-aikatöissä.

nolmeja on turha neuvoa, kun eivät kuitenkaan noudata neuvoja, koska eivät kykene tajuamaan miksi nepsylle on tärkeää asian a tai b tekeminen tavalla x tai z, kun olmin mielestä se pitää tehdä tavalla s. 

Aloita muutokset yhdestä asiasta. Jos nyt lapsen ongelmana on koulussa ja matematiikassa pärjääminen, niin alat lapsen kanssa etsimään vaikka netistä eriaisia matematiikkaan liittyviä ohjeita ja - videoita ja katsot niitä lapsen kanssa. Jostain löytyy joku ohjelma tai vlogi, jonka "sisään" lapsesi pääsee, koska siinä on asiat selitetty juuri siten miten hänen vireystasonsa vaatii ja sitten hän oivaltaakin koko matematiikan. 

Aina yksi asia kerrallaan. NIissä pitää olla mukana joku koukku, josta syystä lapsi kiinnostuu tekemisestä. Äitinä varmaan tunnet lapsesi ja tiedtä millä tavoin lapsesi voi saada kinnostumaan asioista ja motivoitua. Jos et tiedä, niin siinä tapauksessa sinun ehkä kannattaisi lähteä miettimään onko syytä alkaa petrata vanhemmuus ja läsnäolotaitoja (jotta oppisit näkemään lapsesi  sellaisenaan eikä omen oletustesi kautta)

Vierailija kirjoitti:

Minulla on myös add-lapsi. Lapsi pääsi kuntoutukseen, mutta ei oppinut sieltä mitään uutta. Koska oli jo itse selvittänyt ja ottanut käyttöön toimintamalleja, joita heille tarjotaan. Silti elämä ei sujunut. Toimintaterapeutit ja psykologit eivät voineet muuta kuin kohauttaa olkapäitään.

Olen samaa mieltä hänen kanssaan, että helppoa on sivusta huudella, mitä pitää tehdä. Vaikka on kuinka ammattilainen. Teoriaa on tosi vaikea viedä käytäntöön.

Tästä tulee mieleen paras ystäväni, joka on psykologi ja jonka yhdellä pojalla on adhd. Hän on sanonut, että ilman tätä lastaan hän olisi pitänyt itseään erinomaisena kasvattajana.

Tässäkin kommentissa näkyy, miten erityisen lapsen vanhempana on erilainen polku. Alusta asti. Lähes aina jo pienemmästä lapsesta vanhempi (yleensä äiti) on nähnyt, että lapsi ei pärjää kuten muut, hän on erilainen. Ammattilaiset ovat voineet vähätellä asiaa, lapsella ei ehkä ole pitkään aikaan diagnoosia, mutta vanhempi tietää, että jotain on vialla. Jo tässä vaiheessa muotoutuu erilainen rooli kuin terveen lapsen vanhemmalle. Mikä siis ei ole huono asia, vaan normaalia vanhemman vaistoa. (Toki on sitäkin, että vanhempi haluaa nähdä lapsen syyllisenä ja heittää hanskat tiskiin.)

Erityisen lapsen ja nuoren kanssa tavoitteet on mietittävä eri tavalla kuin muiden kohdalla. Minusta on tärkeintä kaikkien lasten ja nuorten kohdalla, että tavoite asetetaan onnelliseen ja tyytyväiseen elämään ja siihen, että nuori pärjää omillaan tai tuetussa asumisessa. Omaishoitajuudessa on paljon ongelmakohtia, virallisessa tai epävirallisessa. Erilaisen lapsen vanhemman on käytävä läpi hyväksymisprosessi sen osalta miten diagnoosi vaikuttaa elämään. Ammattilaisia tarvitaan arvioimaan realiteetit niin että voidaan nähdä mihin nuori pystyy ja mihin ei. Tavoitteen voi asetta mahdollisimman itsenäiseen, vanhemmista riippumattomaan elämään. Se miten nuori pärjää veronmaksajana ei ole hyvä tavoite eikä se, että hän pääsee työelämään ja suorittaa opintonsa normaalisti. 

Kun katsotaan täysi-ikäistä lasta, kyse ei ole kasvattajan taitojen arvioinnista, ei yhdenkään nuoren kohdalla. Ammattilaiset eivät katso asiaa sillä tavalla lainkaan. Jokainen vanhempi voi ensinnäkin antaa vain sen mitä itse on saanut, ei yhtään enempää, jos ei ole saanut tukea vanhemmuuteensa. Myös normaalien nuorten vanhemmilla on ongelmia vanhemmuudessaan - ongelmat ja niiden ratkominen kuuluvat elämään. Se ei ole osoitus siitä, että olisi huonompi ihminen. Erityisen lapsen kohdalla ongelma usein on se, että vanhemmat vaativat itseltään liikaa. Usein kyse on siitä, että he asettavat tavoitteekseen kasvattaa normaalilla tavalla pärjäävän nuoren ja epäonnistuvat paradoksaalisesti juuri sen takia. Suorittava vanhemmuus on hyvin raskasta, vaikka tämäkin on tietysti helposti sanottu. Älä suorita, ota rennommin. Nuori itse useimmiten osaa sen taidon paremmin, mutta vanhemmat pelkäävät putoamista elämän keinusta. 

Ap:lle en ole vielä vastannutkaan. Haluaako nuori itse lukioon? Mitä hän itse ajattelee lääkityksestä ja omista asioistaan?

15v. nuori on varsin kykenevä päättämään asioistaan itse eli vain hän itse tietää mikä häntä kiinnostaa ja innostaa. Ne voivat myös olla vääriä valintoja, mutta vanhempien tehtävä ei ole asettaa lapselle enää tavoitteita esim. opiskelupaikan suhteen. Vaikka lapsella on ADD-diagnoosi, ei hänen mukaansa enää vuoden päästä tai nytkään pääse enää lääkäriin, koska hänen tulisi itse tehdä itseään koskevat päätöset. Hänhän ei ole kehitysvammainen, vaan aivan normaali nuori ymmärryksen osalta. 

Luottamus nuoren pärjäämiseen rakentaa nuoren luottamusta itseensä. Mutta jos sitä ei ole, niin kannattaa hankkia tukea omaan vanhemmuuteen - ei siksi, että olisi epäonnistunut, vaan siksi, että tilanne vaatii pohtimista. Ja omasta mielestäni psykoterapia on muutenkin hyväksi kaikille. Olen itsekin psykoterapian käynyt. 

adhd:T kykenevät pärjäämään normaalilla tavalla ja usein normaalista yli, kun löytävät oman mielenkiinnon kohteensa. Heiltä voi vaatia ihan samat asiat ja suoritukset. Kyse on siitä, että ihmisten (nolmien) tulee oikeasti karistaa itsestään pois ajatukset siitä, että "addius" on joku kehitysvamma eikä sen vuoksi lapsi kykene koskaan "normaaliin". Heidän aivoverkostonsa on virittynyt (järjestäytynyt) toisin kuin ns. normaalin ja heidän tulee antaa löytää tavat käyttää sitä optimaalisesti. Vanhemman tehtävä on mahdollistaa se, eikä suinkaan lyödä lastaan alas ajattelemalla, että tämä ei ole normaali, tämä on huonompi. Ei ole.

mitä tulee vaikka kouluun, niin vanhemman on toki sielläkin mahdollistettava nuorelleen paras mahdollinen oppimisympäristö. Jollekin toimii se, että pääsee oletusarvoisesti eturiviin, toiselle se, että pääsee oletusarvoisesti takariviin, jollekin se, että saa liikkua oppitunnin aikana, tai vaikka hypistellä jotain. Vanhemman tehtävä on selvittää näitä asioita. Se tapahtuu kaikkien lastensa kanssa, olipa erityislapsi tai ei. Kaikilla lapsilla on omat vaikeutensa, ei pidä arityislapsen kohdalla ajatella, että se johtuu erityisyydestä. Toki se voi selittää paljon ja usein selittääkin, mutta pieleen mennään siinä, jos itse alkaa katsella lastaan erityislapsena.  Silloin keskitty näkemään vain kaiken missä on vaikeuksia ja turhautuu, kun ei itse vaan kykene tajuamaan miten avaiin olisi siinä, että vahvistaisi lapsen vahvuuksia - sama prosessi mitä ns. nolmilastenkin kanssa tehdään. 

Vierailija kirjoitti:

  

 

adhd:T kykenevät pärjäämään normaalilla tavalla ja usein normaalista yli, kun löytävät oman mielenkiinnon kohteensa. Heiltä voi vaatia ihan samat asiat ja suoritukset. Kyse on siitä, että ihmisten (nolmien) tulee oikeasti karistaa itsestään pois ajatukset siitä, että "addius" on joku kehitysvamma eikä sen vuoksi lapsi kykene koskaan "normaaliin". Heidän aivoverkostonsa on virittynyt (järjestäytynyt) toisin kuin ns. normaalin ja heidän tulee antaa löytää tavat käyttää sitä optimaalisesti. Vanhemman tehtävä on mahdollistaa se, eikä suinkaan lyödä lastaan alas ajattelemalla, että tämä ei ole normaali, tämä on huonompi. Ei ole.

 

mitä tulee vaikka kouluun, niin vanhemman on toki sielläkin mahdollistettava nuorelleen paras mahdollinen oppimisympäristö. Jollekin toimii se, että pääsee oletusarvoisesti eturiviin, toiselle se, että pääsee oletusarvoisesti takariviin, jollekin se, että saa liikkua oppitunnin aikana, tai vaikka hypistellä jotain. Vanhemman tehtävä on selvittää näitä asioita. Se tapahtuu kaikkien lastensa kanssa, olipa erityislapsi tai ei. Kaikilla lapsilla on omat vaikeutensa, ei pidä arityislapsen kohdalla ajatella, että se johtuu erityisyydestä. Toki se voi selittää paljon ja usein selittääkin, mutta pieleen mennään siinä, jos itse alkaa katsella lastaan erityislapsena.  Silloin keskitty näkemään vain kaiken missä on vaikeuksia ja turhautuu, kun ei itse vaan kykene tajuamaan miten avaiin olisi siinä, että vahvistaisi lapsen vahvuuksia - sama prosessi mitä ns. nolmilastenkin kanssa tehdään. 

Mä (lääkeettömän 25-v addinaisen äiti) olen täsmälleen samaa mieltä. Monta kertaa olen siunannut sitä etten ole itsekään "normaali". Taiteilijasuvussa meillä kaikilla olisi joku diagnoosi, sen verran erikoista porukkaa mahtuu joukkoon, eikä genetiikan perusteella kukaan oikein odotakaan muiden mahtuvan siihen kovin ahtaaseen laatikkoon, mihin hyvä kunnon kansalaisen elämä on määritelty. Niinpä kasvatuskin meni ehkä poikkeavasti, omia toimivia ratkaisuja etsien (tukea sai vasta nuori ammattikouluiässä). Kaikkea ei tarvitse suorittaa samalla tavalla kuin muut, samassa järjestyksessä tai ylipäätään lainkaan tullakseen elämässään onnelliseksi ja se.on musta se tavoite, mihin kannattaa pyrkiä. 

Mun lapseni tuli mielenkiinnon kohteidensa ja lahjakkuutensa puolesta isäänsä, työelämään liittyvä henkinen tuki on tullut siltä puolelta, mulle ala on täysin vieras. Ihan erilaista elämää eletään, me ollaan umpihippejä ja hän solahti lopulta keskiluokkakuplaan pitkän ja polveilevan matkan jälkeen. Todella huolissani olin aikanaan hänen ahdistuneisuudestaan, mitä korona-ajan kaiken sulku ei suinkaan helpottanut, vaan muokkasi sosiaalisten tilanteiden peloksi. Siihen ammattiapu tuli kuin taivaan lahjana. Ja kummasti on saanut asioita aikaiseksi omassa kodissaan, vaikka lapsuudenkoti oli yhtä vetämistä ja työntämistä. Hyvin vahvasti edelleen aikaansaaminen on sidoksissa mielenkiintoon, mutta aikuisen maalaisjärki ja jonkinlainen velvollisuudentunto ilmeisesti auttavat paljon. Arki tosin on yhtä muistilappua, mutta niin se on meilläkin. En ole osannut pitää sitä ongelmana kun en muusta tiedä.

Minä opetin (koulun lisäksi toki) tytärtäni peruskoulun loppuun saakka. Yritin tehdä oppimisesta hauskaa, mutta pari viimeistä luokkaa oli yhtä riitelyä. Opetin väkisin esim kokeisiin. 

Lukiossa ei enää puuttunut mitenkään. Valmistui sieltä ajallaan ja hän ei välittänyt arvosanoista. Meni ajatuksella, että kunhan läpi pääsee. Matematiikastakin  lyhyt, 5 tai 6 aina. Ei viitsinyt lukea kokeisiin ollenkaan. Me vanhemmat ollaan matemaattisella akateemisella alalla, joten kummaa, jollei tytär kykenisi. Ei vaan viitsi. Yo-kirjoituksista A.

Montaa lääkettä saa kokeilla ennenkuin sopiva löytyy.

Vierailija kirjoitti:

Mä suosittelen että lähtee lukioon kun haluaa sinne. Lyhyt matematiikka eikä sitä ole pakko kirjoittaa. Hän pärjää varmasti hyvin. Kannattaa valita sellainen lukio mihin ei päästäkseen tarvitse huippuarvosanoja. 

Ei pärjää jos ei jaksa eikä viitsi päntätä. Lukio on pelkkää teoriaa.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa hakea toimintaterapiaa Kelasta tai oma väylä- kuntoutusta.  

Ei se mitään auta siihen että teini ei itse saa aloitettua mitään hommaa.

Minulla kohta 8v autisminkirjon/keskittymisen haasteiden kanssa oleva lapsi. Epätoivoiselta näyttää, ei tuosta varmaan tule eläjää