Juoko joku viiniä ruuan kanssa oikeasti vain maun takia?
Tekeekö joku oikeasti näin? Ostaa kalliita viinejä vain ruokajuomiksi? Miksi? En tajua millään.
Halvallakin viinillä saa ruokailun yhteydessä kivan nousuhumalan, jos haluaa. Ja tällöin yleensä ruokailu ja tilanne on heti parempi.
Kommentit (464)
Tutkimuksissa ja sokkotesteissä on huomattu, että ihmiset eivät usein pysty erottamaan kallista ja halpaa viiniä luotettavasti. Joskus halpa voi jopa pärjätä yhtä hyvin.
Lisäksi osa hinnasta tulee muista asioista kuin mausta:
-brändi ja maine
-harvinaisuus
-markkinointi
-pitkä historia
Lisäksi on muistettava,että Suomeen tulee lähinnä isojen kaupallisten viinituottajien bulkkiviinit kovalla hinnalla.
Parhaat helmet ei ikinä tule Suomeen myyntiin. Ne löytyy vain tiloilta suoraan noudettuina tai tilattuina mutta pitää tietää mitä ja mistä. Ja kun pienelläkin alueella saattaa olla 160 viinitilaa siinä on aikamoinen penkominen.
Omia löytöjä esim valkoinen punaviini. Joka vuosi löytyy maisteltavaksi rypälelajikkeita joista ei ole ikinä kuullutkaan ja joita viljellään vain suunnilleen Maarianhaminan kokoisissa kunnissa.
Ap kysyi kuka tarvii viinikaapin kotiin? Meillä on kolme täysmittaista, yksi valkoviineille, kaksi punaviineille. Lisäksi on ns. arkiviinit ihan vaan olohuoneen viinihyllyssä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai. Enemmän ihmettelen aikuisia, jotka juovat maitoa ruoan kanssa. En ole juonut maitoa varhaisteinivuosien jälkeen. Lehmänmaito ei ole aikuisille ihmisille sopivaa juotavaa.
Minäpä juonkin PIIMÄÄ! Kuten tiedetään, kaikki hapanmaitotuotteet ovat terveellisiä elimistölle ja ruuansulatukselle. Maustamaton jugurtti, kefiiri, rasvaton piimä pitävät suoliston tasapainossa. Lisäksi proteiini ja kalsium.
Minä juon maitoa aina ja paljon, edelleen, on myös kauniin, kiinteän, terveenvärisen ja lähes täysin rypyttömän ihon salaisuus, ikää reilu 60+ ja sisareni ihmettelevät aina tuota samaa, olenko keksinyt ikuisen nuoruuden lähteen mutta vastaus on se maito.😋 Viininkittaajat ovat ennenaikojaan rypyttyneet ja vielä kun tupakointi tekee ylähuuliin syviä pystyryppyjä ja ihon ohueksi, niin siinä on turha laittaa se auringonoton syyksi. Itselläni aurinko kaunistaa vain ihon väriä ja tuo terveen kevyen hien iholle, sulautuu kauniisti hiusten väriin.
Minä taas olen samanikäinen kuin tämä kirjoittaja, olen aikamoinen viikonloppuinen viinin lipittäjä, täytyy myöntää. Minulla on myös hämmästyttävän kaunis, kiinteä, terveenvärinen ja täysin rypytön iho. Minua luullaan aina ikäistäni nuoremmaksi ja ihmetellään nuorekasta olemustani.
Itse arvelen, että kyse on tuurista ja geeneistä, ei ole kyse ainakaan maidosta, sillä olen juonut sitä viimeksi ehkä kahdeksanvuotiaana.
Taitaa olla nestettä ja turvotusta.
Koirakin sen tietää: paras ja ainoa oikea ruokajuoma on raikas vesi.
Olen minä saanut elämäni aikana maistaa niitä maailman parhaita ja kalleimpia laatuviinejä ja kuunnellut riittävästi perusteita sille, miten ne on niin taivaallisen hyviä maultaan ja tuntumaltaan jne.
Aina ne maistuu suussani vain pahalta. En pidä alkoholin mausta missään, erotan sen simastakin enkä tykkää.
Hienostelua se vain on. Ja kuitenkin aina joku siinä ruokaseurueessa kaatelee sitä sitten erityisen innokkaasti niin itselleen kuin muille ja tavoitteena selkeästi edes jonkinasteinen humalatila.
Pahinta oli Venäjällä (sukua siellä), kun ruuan kanssa piti aina ottaa niitä votkaryyppyjä. Sekin kuulemma joku ruokailuun liittyvä perinne, mutta känniin siinä aina oli tarkoitus tulla. Ja tulivat. Onneksi se ei heidän kohdallaan ollut kuitenkaan sitä rähinäviinaa. Täällä meillä olen joutunut sitäkin kokemaan, vaikka ruokailusta vain on ollut kyse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai. Enemmän ihmettelen aikuisia, jotka juovat maitoa ruoan kanssa. En ole juonut maitoa varhaisteinivuosien jälkeen. Lehmänmaito ei ole aikuisille ihmisille sopivaa juotavaa.
Minäpä juonkin PIIMÄÄ! Kuten tiedetään, kaikki hapanmaitotuotteet ovat terveellisiä elimistölle ja ruuansulatukselle. Maustamaton jugurtti, kefiiri, rasvaton piimä pitävät suoliston tasapainossa. Lisäksi proteiini ja kalsium.
Minä juon maitoa aina ja paljon, edelleen, on myös kauniin, kiinteän, terveenvärisen ja lähes täysin rypyttömän ihon salaisuus, ikää reilu 60+ ja sisareni ihmettelevät aina tuota samaa, olenko keksinyt ikuisen nuoruuden lähteen mutta vastaus on se maito.😋 Viininkittaajat ovat ennenaikojaan rypyttyneet ja vielä kun tupakointi tekee ylähuuliin syviä pystyryppyjä ja ihon ohueksi, niin siinä on turha laittaa se auringonoton syyksi. Itselläni aurinko kaunistaa vain ihon väriä ja tuo terveen kevyen hien iholle, sulautuu kauniisti hiusten väriin.
Minä taas olen samanikäinen kuin tämä kirjoittaja, olen aikamoinen viikonloppuinen viinin lipittäjä, täytyy myöntää. Minulla on myös hämmästyttävän kaunis, kiinteä, terveenvärinen ja täysin rypytön iho. Minua luullaan aina ikäistäni nuoremmaksi ja ihmetellään nuorekasta olemustani.
Itse arvelen, että kyse on tuurista ja geeneistä, ei ole kyse ainakaan maidosta, sillä olen juonut sitä viimeksi ehkä kahdeksanvuotiaana.
Taitaa olla nestettä ja turvotusta.
Viinapöhö. Ensin tietysti vain pirteän punaiset posket, mutta kohta se on nenässäkin. Monilla naisjuopoilla varsinkin on verevät punaiset huuletkin. Siitä se sitten ajan kanssa pöhöttyy koko olemus. Joko silmät verestää?
Ei juoda arkena. Jos tulee vieraita niin kysyn Alkosta jotain menyyn sopivaa.
En omaksibiloksen juo kuin ykköskaljaa. Joskus keskiolutta tai viskiä mutta ei mikään ykköstä vökevämpi kuuöu arkeen.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Hyvä, ja hyvin ruokaan sopiva viini kruunaa ruoan.
Suosittelen joskus käymään jossain oikeasti laadukkaassa ravintolassa jossa on erikseen sommelier parittamassa viinejä. Silmiä avaava kokemus kun sen ensimmäistä kertaa kokee. Olen käyttänyt kaikkia sisarusteni lapsia lahjana syömässä Michelinravintolassa kun ovat täyttäneet 18v. Se ymmärryksen ja hoksaamisen näkeminen on ilahduttavaa!
Olen se, jonka mielestä viini pilaa hyvän ruuan maun, ja sitä ei huippuravintolakaan pelastanut. Mahdollisuuden kyllä annoin, otin 5 ruokalajin illallisella juuri ne viinit jotka oli niihin ruokiin valittu sommelierin toimesta. Päätin että nyt testaan, kun on mahdollisuus. Aina aiemmin olin lopettanut viinilasillisen kesken, koska en vaan pitänyt.
No, nyt päätin että sen lasillisen juon joka kaadettiin, koska oikeasti halusin "tajuta" viinin idean 😄
Mutta ei. Illallinen oli ja meni ja sain ne lasilliset juotua, mutta en vaan pitänyt. Ruoka siis oli kyllä superhyvää, mutta kun päälle otti vähän viiniä, hyvä maku katosi 😂 Enkä maistanut viinissä tai viinin ja ruuan yhdistelmässä mitään hyvää. Ei ollut tahdosta kiinni.
Sen jälkeen totesin, että viinit ei vaan ole minun juttuni, ei voi mitään. Ja totesin myös että enää mun ei tarvitse sellaisia maistaa eikä testailla, tämä oli tässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maku on se syy, miksi EN juo viiniä ruuan kanssa. Viini maistuu mielestäni niin pahalta, etten halua sillä pilata hyvän ruoan makua.
No ei sitä Sorbusta kannata ABC:llä ruokajuomaksi vetääkään. Käy joskus kunnon ravintolassa, jossa on osaava sommelier, niin mielesi saattaa muuttua.
Ei muuttunut. Lue edellinen.
Juon viiniä ruuan kanssa paitsi viinin oman maun vuoksi myös siksi, että esim. hyvä liha-ateria maistuu paremmalta viinin kanssa. Humaltumistarkoituksessa en viiniä juo.
Jos et sä mun tyylii tajuu, ei sulla oon tyylitajuu.
Ja ei todellakaan ole tyylitajua jos ei viiniä ymmärrä arvostaa, tai jos kaikki juominen on känniörvellystä.
Vierailija kirjoitti:
Jos et sä mun tyylii tajuu, ei sulla oon tyylitajuu.
Ja ei todellakaan ole tyylitajua jos ei viiniä ymmärrä arvostaa, tai jos kaikki juominen on känniörvellystä.
Hyvä, itse en juo alkoholia, joten tyylitajua on.
Vierailija kirjoitti:
Ap kysyi kuka tarvii viinikaapin kotiin? Meillä on kolme täysmittaista, yksi valkoviineille, kaksi punaviineille. Lisäksi on ns. arkiviinit ihan vaan olohuoneen viinihyllyssä.
Ok. Jos tämä on oikeasti totta, niin tässä vähän kysymyksiä:
1. Mihin tarvitaan noin paljon viiniä? Aietteko juoda ne joskus kaikki? Kuulostaa kyllä alkoholiongelmalta, vaikka se piilotetaankin ruokailun taakse.
2. Arkiviinit? Oikeasti? Tästä päästään taas siihen viinin hintaan. Onko kalliimmat viinit muka parempia?
3. Jos on arkiviinit ja juhlaviinit erikseen, kuinka usein oikein juotte viiniä?
-ap
Kyllä, en syö mitään herkkuja, mutta tykkään viikonloppuisin ja juhlapyhinä laittaa vähän parempaa ruokaa ja sen kanssa sitten sopiva viini. Olen käynyt viinitiloilla tutustumassa valmistukseen, todella mielenkiintoista. Kaljaa, siideriä, väkeviä en juo, pois lukien jossain lomalla lämpimässä menee hyvin GT.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap kysyi kuka tarvii viinikaapin kotiin? Meillä on kolme täysmittaista, yksi valkoviineille, kaksi punaviineille. Lisäksi on ns. arkiviinit ihan vaan olohuoneen viinihyllyssä.
Ok. Jos tämä on oikeasti totta, niin tässä vähän kysymyksiä:
1. Mihin tarvitaan noin paljon viiniä? Aietteko juoda ne joskus kaikki? Kuulostaa kyllä alkoholiongelmalta, vaikka se piilotetaankin ruokailun taakse.
2. Arkiviinit? Oikeasti? Tästä päästään taas siihen viinin hintaan. Onko kalliimmat viinit muka parempia?
3. Jos on arkiviinit ja juhlaviinit erikseen, kuinka usein oikein juotte viiniä?
-ap
1. Viiniä on tullut mm. lahjaksi satoja pulloja, aina jonkun isomman tapahtuman tai pyöreiden vuosien kunniaksi.
2. Oikeasti. On viinejä, jotka vaativat vielä vuosienkin säilytyksen oikeassa lämpötilassa ollakseen parhaimmillaan. Toiset ovat valmiita juotavaksi nyt ja ne voi hyvin säilyttää siinä olohuoneen viinihyllyssä.
3. Juodaan silloin kun siltä tuntuu ja silloin kun ruoka sitä vaatii. Kokkaan mm. paljon ruokia, johon tulee viiniä.
Näitä juttuja on varmaan ihan tavallisen suomalaisen vaikea ymmärtää. Mutta kun asuu viinimaassa, asioista tulee yhtäkkiä ihan normaaleja.
Ikinä emme juo tullaksemme humalaan.
Tykkäsin oikeasti hyvästä viinistä ruoan kanssa, kunnes kaikenlainen alkoholi jäi huomaamatta elämästä pois. Sitten tuli se päivä, kun teki mieli viiniä ja -se ei ollutkaan enää hyvää! Mun makuhermot ei enää olleet tottuneet sellaiseen ja pettymys oli melkoinen.
Mutta pointti siis se, että tottumattomasta se luultavasti on pahaa, mut kun löytää sen viinimaailman niin on se ihan OIKEASTI hyvää.
Se taas toinen asia erikseen, että kannattaako siitä tykätä. Ei varmaan vieläkään ole päästy siihen lopputulokseen, että on parempi juoda vähän kuin olla juomatta -tai toisin päin.
Vain todella juntti ei ymmärrä hyvän viinin ja ruuan päälle.
Hyvä pihvi ilman punaviiniä on haaskuuta.
Eikä sen viinin mitään satasen vuosikerta viiniä tarvitse olla.
Lohta nyt pystyy ilman valkoviiniä syömään mutta jonkun kuhan kanssa sopiva kuiva valkoviini korostaa/juhlistaa hyvin kalan makua.
Junttiuden huippu on juoda olutta viinin jälkeen.
Jaa a. En juo viiniä ruoan kanssa humaltuakseni. Jotkut viini-ruoka -combot vaan sopii yhteen. Pieni rentoutuminen on plussaa. Mutta tämä vaatii vähän petehtymistä ja kokemusta. Vesi kuitenkin paras ruokajuoma.
Viinin kanssa olisi sama vaikka paskaa söisi kun se viini saa ruuan kuin ruuan maistumaan paskalta. Oikeasti viininjuojat. Mikä hitto teissä on vikana?
Vierailija kirjoitti:
Viinin kanssa olisi sama vaikka paskaa söisi kun se viini saa ruuan kuin ruuan maistumaan paskalta. Oikeasti viininjuojat. Mikä hitto teissä on vikana?
Saat ihan vapaasti juoda maitosi ruuan kanssa mutta älä tule kokeneempiasi arvostelee.
Mitä muita asioita olet kovasti ihmetellyt?