Miten ymmärsitte tuon Maaret Kallion tämänpäiväisen haastattelun?

Vierailija kirjoitti:

Mulle tuli mieleen, että lukenut Keltikangas-Järvisen kirjan ja siksi ei niin hypätä enää terapiaa. Brändin päivitys.

Sama ajatus heräsi. Maaret Kallion kelkka kääntynyt Keltikangas-Järvisen ulostulon myötä. Koittaa nyt pelastaa oman asemansa. Ajatukseni on, että Kallio on itse omassa täydellisyyshakuisuudessaan unohtanut, että kärsimys kuuluu elämään. Täydelliseksi emme koskaan tule. Emme voi saavuttaa onnellisuutta kauniilla somekuvilla, kirjoituksilla, mielentaidoilla, mekoilla, suosiolla, julkkisyhteyksillä jne. Tätähän Kallio on itse käytännössä viestittänyt jo vuosien ajan. Inhimillistä sinänsä, mutta vahvistanut virheellistä kuvaa ihmisestä ja elämästä. 

Tätä aikaa värittää oman itsen erityisyyden korostaminen. Olemme projekteja. Emme enää näe todellista itseämme ja toista. Olemme sokeita arjen vuorovaikutuksen ja yhteyden parantavalle vaikutukselle. 

Psykoterapian tarve on todellinen. Pitkälle kouluttautuneen ammattilaisen voi olla helppo antaa lausuntojaan. On usein pitkä matka hahmottaa näitä kokonaisuuksia. Toivoisin myötätuntoisempaa suhtautumista monisyiseen asiaan. 

Tuo on kyllä huono piirre terapeutissa jos sokaistuu sille omalle tehtävälleen. Eihän matematiikan opettajakaan voi alkaa huokailla oppilaille tuskastuneena jos nämä eivät itsestään ymmärrä jotakin asiaa jonka opettaja on itse oppinut koulutuksensa ansiosta. Siksihän sinne terapiaan mennään, että joku auttaisi ymmärtämään tai käsittelemään asioita eri tavalla kuin mihin itse kykenee. Eikä läheskään jokaisella ole lähipiirissä sellaisia ihmisiä jotka osaisivat ohjata oikeaan suuntaan, usein päin vastoin.

Toivon että tuon haastiksen syynä ei ollut mikään itsekäs uudelleenbrändäys, koska olisi mielestäni epäeettistä terapeutilta laittaa oma ura edelle, vaikka seurauksena joku kärsivä ei enää kehtaa mennä hakemaan apua koska ei halua olla vaivaksi.

Jos taas Maaretilla todella on paljon sellaisia etuoikeutettuja asiakkaita jotka elävät jossain fantasiakuplassa siitä millaista elämän tulisi olla, niin ihan hyvä avaus. Olisi vain voinut välttää sitten yleistämästä ihmisiin ylipäätään, koska ainakin omissa piireissä ihmisillä on hyvinkin kohtuulliset ja jopa vaatimattomat odotukset elämälle, ja terapiaan mennään vasta kun on ihan pakko, jos menee esim työkyky. 

Jotenkin ajattelen että elämän kärsimyksen ymmärtäminen on elämän mittainen prosessi ja usein siihen tarvitsee monenlaista tukea. Kasvu vaatii aikansa. Sinänsä ehkä erikoista, että ymmärrykseni mukaan Maaret Kallio on ollut usein esillä kouluttajapsykoterapeuttina, viimeisimpänä juuri tämä HS:n podcast Kysy Kalliolta. Tavallan luo tarvetta omalle psykoterapeutin asiantuntijuudelleen ja samaan aikaan koittaa nyt esittää, että monenlaiset vaikeudet kuuluvat elämään, no problem. Ehkä on jokaisen omalla kohdalla punnittava, missä menee raja oman itseen keskittymisen ja katseen suuntaamisen toisiin välillä. 

Maaret Kallion juttujen lukeminen on elämän väärinkäyttöä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No terapiasta en osaa sanoa, mutta kyllähän on niin, että sietokyky ihan normaaleille vastoinkäymisille on OSALLA IHMISISTÄ ihan olematonta.

Neiti x järkyttyi = VIULUKOTELO EI SOPINUT LENTOKONEESEEN

Rouva x järkyttyi = lapsi jäi ilman aamupalaa tarhassa

Mutta onko näitä ihmisiä oikeasti jotenkin enemmän nykyään? Uutisointia on enemmän, mutta onko oikeasti myös näitä ihmisiä enemmän? Vai leimataanko nyt mutun pohjalta samalla leimalla kaikki, myös ne ihan oikeasti avun tarpeessa olevat, joita aivan varmasti on valtaosa?

Kyllä näitä on paljon enemmän kuin ennen, koska terapeuttejakin on paljon enemmän. Sitä mennään valittamaan, kun kaupan kassa sanoi moikka eikä heippa, kun tietty kauramaito oli kahvilasta loppu, kun naapurilla on uusi auto tai kun lapsi sanoi, että olet kakka. Nykyihmisten sietokyky on olematon ja he etsivät terapeutista samanmielistä ihmistä, joka sanoo, että totta kai on äidin vika, kun koet kokemisen noin ja ilman muuta kauppiaan pitää pyytää anteeksi, kun kassa ei hymyillyt ja sinulle tuli tunne.

Oletko terapeutti, vai mistä tiedät noin tarkkaan mitä ihmiset terapiassa puhuvat? Jos tuo kertomasi on totta, ja aiheet ovat kuvailemasi kaltaisia, niin ihmisillä on kyllä liikaa rahaa. Jos taas keksit nuo esimerkit päästäsi, niin sitten kommenttisi ei ollut kovin hyödyllinen, koska sille ei ollut perustaa todellisuudessa.

Oletko kuullut, että terapeuteille on työnohjausta, jossa käydään läpi omaa työtä ja jaksamista? Terapeutin ei tarvitse yksin yrittää jaksaa asiakkaiden ongelmia ja "ongelmia". Minä olen tuollainen työnohjaaja ja olen kuullut paljon kummallisempiakin syitä tulla terapiaan eikä esim. pudonnut linnunpesä ja sen aiheuttama suru ole edes kummallisesta päästä.

Olisiko niin, että ammattitaitoinen terapeutti löytäisi sen oikean syyn katkenneen kynnen, tai pudonneen linnunpesän takaa?

Ainakin itselleni tuli tuosta L K-J:n kirjasta ja tästä jutusta mieleen YKSI entinen koulukaverini johon nämä kuvaukset sopivat täysin. 

Mutta siksi nämä jutut häiritsevät, koska niissä pitäisi olla selkeästi kerrottu kuinka yleistä tällainen on? Itse en ole muihin vastaaviin törmännyt. 
Ja siis tuo entinen koulukaveri on sellainen, että jotenkin osaa saada ääntään kuuluviin, joten näkyy ja kuuluu ja vie sitten uskottavuutta muilta.  Toki voi olla että hänen tyyppisiä ihmisiä voi käydä paljon terapiassa ja siksi terapeutin käsitys vääristyy? 

Jep, on rasittavaa seurata vierestä kuinka varsinkin nuorten ongelmia vähätellään nyt. Ensin rohkaistiin puhumaan ja hakemaan apua, ja kun moni teki niin, aletaankin syyttää itsekkyydestä ja yliherkkyydestä. 

Kun läheisille totuus näyttäytyy vakavina syömishäiriöitä, pelkotiloina ja identiteettiongelmina, on loukkaavaa lukea lehdestä kuinka terapeutit lujasti ja lempeästi vähättelevät.

Ehkä sellainen itsekeskeinen itseen keskittyminen on mennyt vähän yli. Sellainen joka on ominaista lapselle. Minusta kyllä Maaret Kallio on ollut vahvistamassa tällaista toimintatapaa. Keltikangas-Järvinen on kritisoinut tämänkaltaista kulttuuria, mikä on ehkä saanut Kallion havahtumaan. Ehkä Kalliolla menee nyt vähän toiseen laitaan, kuinka kaikki nyt vaan kuuluu elämään ja ongelmaa ei ole. Melkein jo halveksuu avunkyselijöitä. Ajattelen, että suunta on kyllä sinänsä oikea, että kaikkeen ratkaisu ei ole terapia ja oman minän itsekekeinen hyötyajattelu. 

Frank Martela kirjoitti 20.4. HS osuvasti toivosta. Allekirjoitan nykyisin hänen näkemyksensä. 
Tärkeämpää on arvokkuus ja toimijuus. 
Oman itsensä (tässä tapauksessa toivo/epätoivon antamisen olla niinkuin on) ja arvokkaiden asioiden puolesta toimiminen.  

Fokus siirtyy itsestä yhteiseen. Hyviin tapoihin.

Tervehdin naapuria, lähetän postikortin, huomaan hyvän. Ei toivoa, vaan toimintaa ja hyviä, arvokkaita tekoja. 

Vierailija kirjoitti:

Ehkä sellainen itsekeskeinen itseen keskittyminen on mennyt vähän yli. Sellainen joka on ominaista lapselle. Minusta kyllä Maaret Kallio on ollut vahvistamassa tällaista toimintatapaa. Keltikangas-Järvinen on kritisoinut tämänkaltaista kulttuuria, mikä on ehkä saanut Kallion havahtumaan. Ehkä Kalliolla menee nyt vähän toiseen laitaan, kuinka kaikki nyt vaan kuuluu elämään ja ongelmaa ei ole. Melkein jo halveksuu avunkyselijöitä. Ajattelen, että suunta on kyllä sinänsä oikea, että kaikkeen ratkaisu ei ole terapia ja oman minän itsekekeinen hyötyajattelu. 

Minusta Kallio on aina vaikuttanut pohjimmiltaan ylimieliseltä ja sellaiselta, joka uskoo olevansa näkemyksellisempi kuin mitä oikeasti on. Koko "lujasti lempeä" -konsepti on vaikuttanut lähinnä teatterilta ja hyvesignaloinnilta. Hänestä on tullut vaikutelma, että hän kyllä mielellään lausuu alentuvan opettavaisesti latteuksia ja tykkää "lempeästi" haastaa ihmisiä mutta ei ole ollenkaan sisäistänyt niitä asioita, joista puhuu. Tulee sellainen valot ovat päällä mutta ketään ei ole kotona -efekti.