Raskausselluliitti, raskausarvet ja naaman turvotus

Rakastuin lapseeni jo silloin, kun hän oli vatsassa. Saimme aivan ihanan ultraäänikuvan, jossa hän selvästi hymyili. Raskausaika oli ihanaa kaikista selkäkivuista huolimatta. Olo oli onnellisen seesteinen, en ole koskaan ollut yhtä tasapainoinen kuin silloin. Rakkaus omaa lasta kohtaan on jotain sellaista, jota ei voi selittää. Rakastan toki puolisoanikin, mutta rakkaus omaa lasta kohtaan on paljon syvempää ja se vain kasvaa päivä päivältä. Jos minulle tulisi tilanne, että joutuisin uhraamaan oman henkeni lapseni puolesta, niin en miettisi sitä sekuntiakaan, vaan olisin jo kuollut. Kenenkään muun puolesta en olisi sitä valmis tekemään. Olen niin onnellinen, että olen saanut kokea edes kerran raskauden, synnytyksen (vaikka se karmea olikin) ja äitiyden. Olisimme toivoneet lapsellemme sisaruksen/sisaruksia, mutta emme niitä ikävä kyllä saaneet.

Vierailija kirjoitti:

Rakastuin lapseeni jo silloin, kun hän oli vatsassa. Saimme aivan ihanan ultraäänikuvan, jossa hän selvästi hymyili. Raskausaika oli ihanaa kaikista selkäkivuista huolimatta. Olo oli onnellisen seesteinen, en ole koskaan ollut yhtä tasapainoinen kuin silloin. Rakkaus omaa lasta kohtaan on jotain sellaista, jota ei voi selittää. Rakastan toki puolisoanikin, mutta rakkaus omaa lasta kohtaan on paljon syvempää ja se vain kasvaa päivä päivältä. Jos minulle tulisi tilanne, että joutuisin uhraamaan oman henkeni lapseni puolesta, niin en miettisi sitä sekuntiakaan, vaan olisin jo kuollut. Kenenkään muun puolesta en olisi sitä valmis tekemään. Olen niin onnellinen, että olen saanut kokea edes kerran raskauden, synnytyksen (vaikka se karmea olikin) ja äitiyden. Olisimme toivoneet lapsellemme sisaruksen/sisaruksia, mutta emme niitä ikävä kyllä saaneet.

Mulle mies on rakkain tietenkin. Jotenkin sairasta rakastaa lastaan. Pedoa.