MTv Uutiset "Ai, sä puhut?" musliminainen kertoo ennakkoluuloista Suomessa
Tässä jutussa musliminainen Khadra Sugulle kertoo omista kokemuksistaan Suomessa ja siitä, millaisia ennakkoluuloja hän kohtaa arjessaan. Hänen mukaansa moni ajattelee valmiiksi, että huivia käyttävä musliminainen ei osaisi käyttäytyä "normaalisti" tai keskustella sujuvasti. Hän kuvaa tilanteita, joissa häntä on ihmetelty tyyliin "ai, sä puhutkin" tai oletettu alistetuksi ilman mitään todellista syytä.
Jutussa avataan myös islamin käytäntöjä, kuten ramadania ja id-juhlaa, ja pyritään korjaamaan väärinkäsityksiä. Sugullen mukaan suuri ongelma on se, että ihmiset sekoittavat uskonnon ja kulttuurin keskenään. Lisäksi hän kritisoi sitä, miten Vantaan hautajaisista syntynyttä kohua on käsitelty mediassa ja somessa, hänen mielestään surua on käytetty väärin klikkien ja kohun rakentamiseen.
Mutta kyllähän tässä näkyy myös toinen puoli, joka monia ärsyttää. Heti kun joku nostaa esiin kysymyksiä esimerkiksi tavoista tai tasa-arvosta, se tulkitaan helposti ennakkoluuloksi tai vihamielisyydeksi. Samaan aikaan osa kokee, että ihan tavallisia kysymyksiä ei enää saa esittää ilman leimaa otsaan. Siitä syntyy nopeasti tilanne, jossa kumpikaan puoli ei oikeasti kuuntele toista.
Ja tässä kohtaa mennään siihen vaikeaan ytimeen. Jos ihmiset kokevat tulevansa väärin kohdelluiksi ennakkoluulojen takia, se on ongelma. Mutta jos samaan aikaan kaikki kriittinen keskustelu leimataan automaattisesti vääräksi, sekään ei vie mitään eteenpäin. Missä menee raja aidon ennakkoluulon ja täysin normaalin kysymisen välillä?
Kommentit (95)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko niin vaikea ymmärtää, että kulttuurit ovat erilaisia eri puolilla maaimaa. Uskonnot sisältävät erilaisia käsityksiä ja ihmisten ulkonäkö on erilainen. Miksi on niin vaikeaa hyväksyä erilaisia eri tavoin ajattelevia ihmisiä? Kaikki suomalaisetkaan muuten eivät ole raiskaajia ja tappajia, vaikka naisiin kohdistuvaa väkivaltaa on paljon myös Suomessa. Lapsiakin suomalaiset, jopa uskovaiset, voivat kohdella julmasti ja eristävästi.
Maassa maan tavalla. Ihan jo lähtökohdiltaan järjetön ajatus, että voi muuttaa minne tahansa maailmassa ja hengailla siellä kuin kotonaan sopeutumatta paikallisiin tapoihin.
Eiköhän ihmisen identiteetti ole juuri sitä, että ihminen aina kantaa sisällään palasen sen yhteisön tavoista, johon hänet on kasvatettu. Muuten muslimien vihaajat, tiesittekö, että myös juutalaisissa ( ortodoksi-) naiset ja miehet ovat synagogassa erillään. On erilaisia tapoja ja erilaisia uskontoja. Kristinuskossakin on ollut omat sokeat pisteensä, noitavaivot, inkvisitiot ja valloittajien ristiretket. Vieläkin lahkolaisilla ja ääriuskovaisilla kristityillä aika arveluttavia tapoja, esimerkiksi seksuaalisuuteen liittyviä.
Niin ero onkin siinä, että kristinuskoa on viety eteenpäin ja tulkittu uudella tavalla nykypäivän kontekstissa. Islamin kohdalla tämä ei tule ikinä tapahtumaan samoissa määrin, vaan eletään orjallisesti samojen takapajuisten säännösten ja tapojen mukaan kuin 1500 vuotta sitten .

Eli väkivaltaan kasvatetun miehen on hyväksytävää olla väkivaltainen vaimolleen? Sitäkö yrität sanoa? Katsotaan vaan muualle kun naisia kohdellaan kaltoin kun ei se meille kuulu vaan on niiden hakattujen ja alistettujen naisten oma asia. Mitähän kaikkea sinä ole valmis hyväksymään tuossa sensitiivisyydessäsi? Lapsiavioliitot myös kun ne kuuluu joidenkin kulttuuriin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ihmettelen kyllä tuota arkunkantokohua, koska ei Suomessakaan ole tapana, että naiset kantavat arkkua. Siinä on jo ihan käytännön syytkin, koska miehet pääosin ovat fyysisesti vahvempia poikkeuksia lukuunottamatta.
Joutuuko Suomessa naiset katselemaan niitä hautajaisia omassaporukassaan parkkipaikalta ja vain miesten sallitaan suorittaa hautaus ja haudan lähellä oleskelu?
oletko autistinen. Kommentissa puhuttiin arkun kantamisesta eikä hautajaisiin osallistumisesta?
MInustakin on outoa, jos naiset eivät pääse läheistensä haudalle "muiden" mukana.
tajutko edes eroa arkunkannon ja hautajaisiin osallistumisen välillä? ilmeisesti sinä ja muutama muu ette tajua.
Arkunkantaja osallistuu hautajaisiin.....
Aika impivaaralaisia kommentteja on paljon. Itse olen niin tottunut eri kulttuureihin ihan työni puolesta, että ihmetyttää oikeasti suomalaisten junttius.
Vierailija kirjoitti:
Monesti tulee sellaisia kommentteja, että "ai, sä puhutkin" ja "ahaa, sä osaatkin käyttäytyä"
Tämä lainaus pisti jutusta silmään. Mistä ihmeestä jollekkin on tullut käsitys ettei musliminainen saisi puhua??
Yksinkertaisuudesta ja tietämättömyydestä tuommoset tyhmyydet kumpuaa!
Vierailija kirjoitti:
Monesti tulee sellaisia kommentteja, että "ai, sä puhutkin" ja "ahaa, sä osaatkin käyttäytyä"
Tämä lainaus pisti jutusta silmään. Mistä ihmeestä jollekkin on tullut käsitys ettei musliminainen saisi puhua??
Vaikea uskoa, että kukaan kysyisi tuollaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa suomalaisista ei halua edes tutustua muslimeihin.
Höpö höpö. Todella monella tuttavallakin on muslimimies.
Miksi? Miksi eivät ole saaneet suomalaista miestä?
Eivät ole halunneet :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ihmettelen kyllä tuota arkunkantokohua, koska ei Suomessakaan ole tapana, että naiset kantavat arkkua. Siinä on jo ihan käytännön syytkin, koska miehet pääosin ovat fyysisesti vahvempia poikkeuksia lukuunottamatta.
Mä en tiedä missä lahkolaisalueella elätte mutta kyllä ainakin etelän suurissa kaupungeissa on ihan tavallista että naiset kantaa. Ja kun paino jakautuu kuudelle, kuka tahansa perusterve nainen jaksaa kantaa.
Ikäni asunut Suomessa enkä ole moista kuullut tai nähnyt!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monesti tulee sellaisia kommentteja, että "ai, sä puhutkin" ja "ahaa, sä osaatkin käyttäytyä"
Tämä lainaus pisti jutusta silmään. Mistä ihmeestä jollekkin on tullut käsitys ettei musliminainen saisi puhua??Kun tietämättomyys ja kun luulo on tullut tilalle, niin typeryys näkyy ja kuuluu!
Minulla on ollut muutamia musliminaisia tuttavina ja olen myös kyläillyt heidän kodeissaan ja nähnyt sitä tavallista perhe-elämää siellä. Yllättävää oli miten hyvin ovat kasvattaneet lapsensa verrattuna näihin kotimaisiin räksyihin! Oli siis selvästi opetettu käytöstapoja ja vanhempia kunnioitettiin ja silti oli leppoisa tunnelma. Vanhemmat ja lapset myös oikeasti keskustelivat eri asioista eikä se mennyt inttämisen tasolle!
Kyllä kovalla kurilla saadaan lapset hiljaisiksi ja käyttäytymään siivosti. Monesti ovat sitten ihan pitelemättömiä kun ei ole vanhemmat läsnä. Tällaisen huomion olen tehnyt useammastakin suomalaisperheestä ja luulen että samaa tapahtuu muillakin.
Suomen ongelma on se, että maahantulijoista ja romaneista saa puhua vain kauniita asioita. Kannattaisi ottaa mallia Tanskasta, jossa vasemmistohallituksesta huolimatta puhutaan kaikista ongelmista avoimesti ja korjataan asioita tarpeen vaatiessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän tuo ole ennakkoluulo vaan kokemus. Ei osaa vielä kielen oikeita ilmaisuja? Selittäisi nyt sitten sen naisen aseman mihin se perustuu, miksi sitä edelleen noudatetaan. Eikä me heidän hautajaisissaan oltu, miksi ei saa puhua arvostellen tietyistä asioista? itse eivät hyväksy mitään meissä.
Missä vaiheessa Suomessa on tullut tavaksi että naiset kantaa arkkua ? Tiedän joskus kantaa kun miehiä ei ole, mutta muuten ei naiset arkkua kanna. Olen ollut useissa hautajaisissa eikä ole naiset arkkua kantaneet.
En usko että nämä kritisoijat tarkoittivat sitä että naiset eivät olleet arkkua kantamassa vaikka toimittajat ovatkin pyrkineet sitä siihen suuntaan kääntämään. Sen sijaan saattoväki oli pelkästään miehiä eikä arkkujen lähellä ollessa väen paljoudessa näkynyt yhtään naista. Toinen erikoinen piirre omaan silmääni näissä hautajaisissa oli se että siellä oli suurin osa väestä ihan normaaleissa arkivaatteissa. Sehän ei suomalaisen hautajaisissa tulisi oikeastaan kysymykseenkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monesti tulee sellaisia kommentteja, että "ai, sä puhutkin" ja "ahaa, sä osaatkin käyttäytyä"
Tämä lainaus pisti jutusta silmään. Mistä ihmeestä jollekkin on tullut käsitys ettei musliminainen saisi puhua??Kun tietämättomyys ja kun luulo on tullut tilalle, niin typeryys näkyy ja kuuluu!
Minulla on ollut muutamia musliminaisia tuttavina ja olen myös kyläillyt heidän kodeissaan ja nähnyt sitä tavallista perhe-elämää siellä. Yllättävää oli miten hyvin ovat kasvattaneet lapsensa verrattuna näihin kotimaisiin räksyihin! Oli siis selvästi opetettu käytöstapoja ja vanhempia kunnioitettiin ja silti oli leppoisa tunnelma. Vanhemmat ja lapset myös oikeasti keskustelivat eri asioista eikä se mennyt inttämisen tasolle!
Kyllä kovalla kurilla saadaan lapset hiljaisiksi ja käyttäytymään siivosti. Monesti ovat sitten ihan pitelemättömiä kun ei ole vanhemmat läsnä. Tällaisen huomion olen tehnyt useammastakin suomalaisperheestä ja luulen että samaa tapahtuu muillakin.
Menkääpä mihin tahansa sisäleikkipuistoon ja katsokaa kuka siellä häiriköi. Ja mammat istuu huivipäissään keskenään eikä puutu mitenkään lastensa häiriköintiin. Ja jos työntekijät yrittää puuttuu, vedetään rasistikortti heti esiin.
Vierailija kirjoitti:
Aika impivaaralaisia kommentteja on paljon. Itse olen niin tottunut eri kulttuureihin ihan työni puolesta, että ihmetyttää oikeasti suomalaisten junttius.
Totta turiset, eihän täällä edes päitä ja käsiä katkota perjantaisin torilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän tuo ole ennakkoluulo vaan kokemus. Ei osaa vielä kielen oikeita ilmaisuja? Selittäisi nyt sitten sen naisen aseman mihin se perustuu, miksi sitä edelleen noudatetaan. Eikä me heidän hautajaisissaan oltu, miksi ei saa puhua arvostellen tietyistä asioista? itse eivät hyväksy mitään meissä.
Missä vaiheessa Suomessa on tullut tavaksi että naiset kantaa arkkua ? Tiedän joskus kantaa kun miehiä ei ole, mutta muuten ei naiset arkkua kanna. Olen ollut useissa hautajaisissa eikä ole naiset arkkua kantaneet.
En usko että nämä kritisoijat tarkoittivat sitä että naiset eivät olleet arkkua kantamassa vaikka toimittajat ovatkin pyrkineet sitä siihen suuntaan kääntämään. Sen sijaan saattoväki oli pelkästään miehiä eikä arkkujen lähellä ollessa väen paljoudessa näkynyt yhtään naista. Toinen erikoinen piirre omaan silmääni näissä hautajaisissa oli se että siellä oli suurin osa väestä ihan normaaleissa arkivaatteissa. Sehän ei suomalaisen hautajaisissa tulisi oikeastaan kysymykseenkään.
Minulla oli nahkatakki äitini hautajaisissa kun en ollut vielä hankkinut pukua eikä sitä kukaan paheksunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa suomalaisista ei halua edes tutustua muslimeihin.
Ei niin. Opetan myös lapsilleni, että pysyvät mahdollisimman kaukana.
Kaikissa ryhmissä on kaikenlaisia ihmisiä. Rohkeasti vain tutustumaan
Nuo pahimmin "uskontonsa puolesta varjellut" naiset eivät koskaan liiku ilmaan miestään julkisilla paikoilla, eli nuo koko naama piilossa olevat, usein Irak/Iran- suunnilta olevat.
Vierailija kirjoitti:
ihmettelen kyllä tuota arkunkantokohua, koska ei Suomessakaan ole tapana, että naiset kantavat arkkua. Siinä on jo ihan käytännön syytkin, koska miehet pääosin ovat fyysisesti vahvempia poikkeuksia lukuunottamatta.
Kyse ei ollut arkunkannosta, vaan siitä, että yhtään naista ei näy tilaisuudessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko niin vaikea ymmärtää, että kulttuurit ovat erilaisia eri puolilla maaimaa. Uskonnot sisältävät erilaisia käsityksiä ja ihmisten ulkonäkö on erilainen. Miksi on niin vaikeaa hyväksyä erilaisia eri tavoin ajattelevia ihmisiä? Kaikki suomalaisetkaan muuten eivät ole raiskaajia ja tappajia, vaikka naisiin kohdistuvaa väkivaltaa on paljon myös Suomessa. Lapsiakin suomalaiset, jopa uskovaiset, voivat kohdella julmasti ja eristävästi.
Maassa maan tavalla. Ihan jo lähtökohdiltaan järjetön ajatus, että voi muuttaa minne tahansa maailmassa ja hengailla siellä kuin kotonaan sopeutumatta paikallisiin tapoihin.
Eiköhän ihmisen identiteetti ole juuri sitä, että ihminen aina kantaa sisällään palasen sen yhteisön tavoista, johon hänet on kasvatettu. Muuten muslimien vihaajat, tiesittekö, että myös juutalaisissa ( ortodoksi-) naiset ja miehet ovat synagogassa erillään. On erilaisia tapoja ja erilaisia uskontoja. Kristinuskossakin on ollut omat sokeat pisteensä, noitavaivot, inkvisitiot ja valloittajien ristiretket. Vieläkin lahkolaisilla ja ääriuskovaisilla kristityillä aika arveluttavia tapoja, esimerkiksi seksuaalisuuteen liittyviä.
Niin ero onkin siinä, että kristinuskoa on viety eteenpäin ja tulkittu uudella tavalla nykypäivän kontekstissa. Islamin kohdalla tämä ei tule ikinä tapahtumaan samoissa määrin, vaan eletään orjallisesti samojen takapajuisten säännösten ja tapojen mukaan kuin 1500 vuotta sitten .
Juu, ihmiset ovat eronneet kirkoistaan ja lopettaneet rahan kannon kirkoille, jotka pelottelivat jäseniään helvetin tulella. Onneksi se oppi on sammutettu Raamatulla: Kuolleet eivät tiedä yhtään mitään ja heidän muistonsakin on jo unhotettusiellä ne miljoonat ovat jo tuhansia vuosia nukkuneet ilman kipua, ikävää, ym..
Mistä nyt ihmiset tietävät puhuuko joku tai kieltä. Jos seisoo mykkänä joku. Ajatuksiako luetaan.
Ja mitähän paikallisia tapoja tarkoitat, laitatko luettelon tänne!