Miksi työväenluokasta enää harvemmin lähdetään yliopistoon?
Ennen köyhistäkin oloista fiksuimmat lähtivät yliopistotielle, mutta nykyisin se on harvinaista. Miksi te duunareiden lapset ette kouluttautuneet?
Kommentit (64)
Vierailija kirjoitti:
Nykyään oikein kerskaillaan että kuka on tyhmin ja sivistymättömin. Ennen vähemmänkin koulutettu väki sentään piti sivistystä arvossa, vaikka eivät itse kouluja käyneet. Seurattiin aikaa, luettiin, osattiin keskustella ajankohtaisista asioista.
Kasvoin tehdaspaikkakunnalla 60-70-luvulla. Duunareilla oli teattereita ja orkestereita, he lukivat kirjoja ja perustivat elokuvakerhoja. Lapset lähtivät enimmäkseen opiskelemaan. Nykyään työväenkulttuuri on aika lailla romahtanut. Tietysti koko varsinainen työväenluokka on paljon pienempi kuin ennen.
Ehkä Koska halutaan uskoa, että korkeakoulutus ja erityisesti yliopistokoulutus on täysin turhaa tai ainakin ajanhukkaa, koska se ei takaa parempaa palkkaa ja varallisuus tasoa. - Ja eikä täysin perusteetta,
Silti vhän surullista on, että sille, ettäsaattaisi tietää, ymmärtää ja hahmottaa asioita laajemmin ei anneta arvoa. - Paljon kertoo sekin, miten paljon vaikka vain tällä palstalla avoimesti halveksitaan ja pilkataan humanistis-yhteiskunnallsia tai vaikka teologiaa aloja opiskelleita.
Sinkkumies
Nykyinen sivistyksen halveksunta on lähtöisin jenkeistä. Populaarikulttuuri, esimerkiksi elokuvat alkoivat 90-luvulta alkaen ihannoimaan törkeää käytöstä ja sivistyksen halveksuntaa. Sama näkyy myös pukeutumisessa, jonka arvostuksen alasajo alkoi samoin 90-luvulla niin sanotun grunge-tyylin myötä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työväenluokan älykkyys on laskenut koska se osa jolla on älyä on jo käynyt yliopiston ja noussut keskiluokkaan. Nyt jäljellä ovat vähäjärkiset siivoojaat ja putkimiehet jotka pariutuvat keskenään eikä vähemmän älykkäiden vanhempien lapsista tule maistereita. Sen sijaa näkyvissä on miten sosiaaliset ongelmat ovat lisääntyneet työväenluokan keskuudessa. Yleinen elämänhallinta on usein kadoksissa. Mikä näkyy päihde ja peliongelmina.
Pehmotieteet eivät ole kunnon tieteitä eikä niiden ymmärtämiseen yliopistolla tarvita korkeampaa älykkyyttä.
Pehmotieteillä, kuten itselläni yhteiskuntatieteillä ja sosiaalityöllä saa eläkeviran ja viiden tonnin kuukausipalkan. Minusta ihan kannattava satsaus.
Suomalaiset ovat aina olleet juntteja, ei tässä mikään sivistys ja koulutus teitä paremmaksi muuta. Oikeastaan yksi pahemmista moukista jonka tiedän on korkeakoulutettu ja hänen pitäisi olla muka "fiksu " ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään oikein kerskaillaan että kuka on tyhmin ja sivistymättömin. Ennen vähemmänkin koulutettu väki sentään piti sivistystä arvossa, vaikka eivät itse kouluja käyneet. Seurattiin aikaa, luettiin, osattiin keskustella ajankohtaisista asioista.
Kasvoin tehdaspaikkakunnalla 60-70-luvulla. Duunareilla oli teattereita ja orkestereita, he lukivat kirjoja ja perustivat elokuvakerhoja. Lapset lähtivät enimmäkseen opiskelemaan. Nykyään työväenkulttuuri on aika lailla romahtanut. Tietysti koko varsinainen työväenluokka on paljon pienempi kuin ennen.
Sama kokemus. Sodan käyneet työväenluokan miehet lausuivat runoja kännipäissäänkin. Nykyisin työväenluokan kodeissa ei ole kirjoja, tekstiä on korkeintaan omaan kehoon tatuoituna.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä Koska halutaan uskoa, että korkeakoulutus ja erityisesti yliopistokoulutus on täysin turhaa tai ainakin ajanhukkaa, koska se ei takaa parempaa palkkaa ja varallisuus tasoa. - Ja eikä täysin perusteetta,
Silti vhän surullista on, että sille, ettäsaattaisi tietää, ymmärtää ja hahmottaa asioita laajemmin ei anneta arvoa. - Paljon kertoo sekin, miten paljon vaikka vain tällä palstalla avoimesti halveksitaan ja pilkataan humanistis-yhteiskunnallsia tai vaikka teologiaa aloja opiskelleita.
Sinkkumies
Ajat muuttunut. Aikoinaan vielä korkeakoulutus oli hyvä asia kun taas nykyään halutaan sivistymättömiä halpatöihin koska he eivät välitä omista oikeuksistaan.
Osaajien kannattaa muuttaa pois suomesta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Duunarit tienaa nykyään paremmin kuin perus yliopistojantteri.
Lähäri tienaa paremmin kuin lääkäri? Merkonomi tienaa paremmin kuin ekonomi? Sähkäri tienaa paremmin kuin sähkötekniikan DI?
Kyllä Suomessa korkeakoulutus ja erityisesti yliopisto-koulutus on vuosia sitten inflatoitu, jos tavoitteeena on sen kautta saada vain parempi palkka. Totta kai on poikkeuksia mutta kyllä moni sähköasentaja tienaa vähintään samän kun moni aineenopettaja tai lähihoitaja paremmin kuin moni humanisti. Toki voidaan osoittaa tilastoja, että kuinka keskimäärin korkeakoulutettu tienaa paremmin, joka toki pitää myös paikkansa. Jos työnantaja voi valita, että palkkaako hän vasta valmistuneen merkonomin vai ekonomin, niin luulatavasti hän palkkaa ekonomin tai ainakin tradenomin mutta samoista hommista selviäsi kyllä moni merkonomikin. Näin työnantaja toki ottaa riskin siitä, että ekonomi tai tradenomi vaihtaa pian uusiin hommiin, mutta aika moni on tyytyväinen siihen, että on töitä, koska yli +10% työttömyys saa harkitsemaan kahteen kertaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turha enää korkeakouluttautua tekoälyn vuoksi.
Tämä asenne on juuri työväenluokalle ominainen. Koulutus on vain keino saada töitä, rahaa ja kaljaa. Kuitenkaan työväenluokka ei jätä käymättä kuntosalilla sen takia, että on olemassa tunkkeja ja muita nostokoneita.
Työväenluokalla ei ole varaa harrastaa koulunkäyntiä vaan jollain pitää eläminenkin maksaa. Olisihan se kiva harrastaa opiskelua, jos joku toinen elättäisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä Koska halutaan uskoa, että korkeakoulutus ja erityisesti yliopistokoulutus on täysin turhaa tai ainakin ajanhukkaa, koska se ei takaa parempaa palkkaa ja varallisuus tasoa. - Ja eikä täysin perusteetta,
Silti vhän surullista on, että sille, ettäsaattaisi tietää, ymmärtää ja hahmottaa asioita laajemmin ei anneta arvoa. - Paljon kertoo sekin, miten paljon vaikka vain tällä palstalla avoimesti halveksitaan ja pilkataan humanistis-yhteiskunnallsia tai vaikka teologiaa aloja opiskelleita.
Sinkkumies
Ajat muuttunut. Aikoinaan vielä korkeakoulutus oli hyvä asia kun taas nykyään halutaan sivistymättömiä halpatöihin koska he eivät välitä omista oikeuksistaan.
Mutta halutaan myös niitä korkeakouluettuja koska halvalla saadaan...... Mitä siitä, että työntekijä ei voi hyödyttää kuin marginaali osan osaamispotentiaalistaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Duunarit tienaa nykyään paremmin kuin perus yliopistojantteri.
Lähäri tienaa paremmin kuin lääkäri? Merkonomi tienaa paremmin kuin ekonomi? Sähkäri tienaa paremmin kuin sähkötekniikan DI?
Kyllä Suomessa korkeakoulutus ja erityisesti yliopisto-koulutus on vuosia sitten inflatoitu, jos tavoitteeena on sen kautta saada vain parempi palkka. Totta kai on poikkeuksia mutta kyllä moni sähköasentaja tienaa vähintään samän kun moni aineenopettaja tai lähihoitaja paremmin kuin moni humanisti. Toki voidaan osoittaa tilastoja, että kuinka keskimäärin korkeakoulutettu tienaa paremmin, joka toki pitää myös paikkansa. Jos työnantaja voi valita, että palkkaako hän vasta valmistuneen merkonomin vai ekonomin, niin luulatavasti hän palkkaa ekonomin tai ainakin tradenomin mutta samoista hommista selviäsi kyllä moni merkonomikin. Näin työnantaja toki ottaa riskin siitä, että ekonomi tai tradenomi vaihtaa pian uusiin hommiin, mutta aika moni on tyytyväinen siihen, että on töitä, koska yli +10% työttömyys saa harkitsemaan kahteen kertaan.
Aineenopettaja tienaa n. 5000/kk. Moni heistä on humanisteja, opiskellut esim. kieliä, historiaa, Suomen kieltä ja kirjallisuutta. Merkonomin tutkinto taitaa olla täysin arvoton nykyisin. Ehkä Alepan kassalle riittää.

Ennen opintotuki riitti johonkin nyt ei. Pitää päästå nopeasti töihin.
Kun opiskelin 1980-luvulla TKK:lla, minulla oli useita opiskelukavereita, jotka olivat sukunsa ensimmäisiä ylioppilaita. Silloin täysi opintotuki ja opiskelijan asumislisä eivät yhteensä riittäneet siihen, että olisin maksanut nillä soluhuoneeni vuokran kuuden hengen solussa Teekkarikylässä. Nyt sen täsmälleen saman huoneen vuokra (toki huone on tässä välissä remontoitu täysin) on 370 €/kk eli opintotuesta ja asumislisästä jää vielä vuokran jälkeen käyttörahaa noin 200 €/kk.
Näköalattomuus on lisääntynyt ja tulevaisuudenusko romahtanut. Tietynlainen sinni on vähentynyt, ei jakseta eikkoa niitä oman suvun lasikattoja, vaan halutaan päästä helpolla. Tämä on nöhtävissä myös muissa yhteiskuntaluokissa, että semmoinen eteenpäin menevä asenne on vähentynyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Duunarit tienaa nykyään paremmin kuin perus yliopistojantteri.
Lähäri tienaa paremmin kuin lääkäri? Merkonomi tienaa paremmin kuin ekonomi? Sähkäri tienaa paremmin kuin sähkötekniikan DI?
Kyllä Suomessa korkeakoulutus ja erityisesti yliopisto-koulutus on vuosia sitten inflatoitu, jos tavoitteeena on sen kautta saada vain parempi palkka. Totta kai on poikkeuksia mutta kyllä moni sähköasentaja tienaa vähintään samän kun moni aineenopettaja tai lähihoitaja paremmin kuin moni humanisti. Toki voidaan osoittaa tilastoja, että kuinka keskimäärin korkeakoulutettu tienaa paremmin, joka toki pitää myös paikkansa. Jos työnantaja voi valita, että palkkaako hän vasta valmistuneen merkonomin vai ekonomin, niin luulatavasti hän palkkaa ekonomin tai ainakin tradenomin mutta samoista hommista selviäsi kyllä moni merkonomikin. Näin työnantaja toki ottaa riskin siitä, että ekonomi tai tradenomi vaihtaa pian uusiin hommiin, mutta aika moni on tyytyväinen siihen, että on töitä, koska yli +10% työttömyys saa harkitsemaan kahteen kertaan.
Aineenopettaja tienaa n. 5000/kk. Moni heistä on humanisteja, opiskellut esim. kieliä, historiaa, Suomen kieltä ja kirjallisuutta. Merkonomin tutkinto taitaa olla täysin arvoton nykyisin. Ehkä Alepan kassalle riittää.
Missä tienaa 5000€/ kuukaudessa?
Aika moni humanisti ja sosiaali ja yhteiskuntatieteitä opiskelleita on jatkuvasti varpaillaan, koska työt, jota saa on kähinnä sijaisuuksia ja pätkiä.
työllistyvät heti 10 luokan jälkeen punikki puolueisiin. ay toimintaan tai hesariin tai yleen toimittajiksi.
Vierailija kirjoitti:
Työväenluokan älykkyys on laskenut koska se osa jolla on älyä on jo käynyt yliopiston ja noussut keskiluokkaan. Nyt jäljellä ovat vähäjärkiset siivoojaat ja putkimiehet jotka pariutuvat keskenään eikä vähemmän älykkäiden vanhempien lapsista tule maistereita. Sen sijaa näkyvissä on miten sosiaaliset ongelmat ovat lisääntyneet työväenluokan keskuudessa. Yleinen elämänhallinta on usein kadoksissa. Mikä näkyy päihde ja peliongelmina.
Duunarin lapset eivät hakeudu korkeakouluihin, kun siellä kohtaa tällaista omaa taustaa vähättelevää ja halveksivaa asennetta, eikä koskaan koe kuuluvansa joukkoon.
Vierailija kirjoitti:
Nykyinen sivistyksen halveksunta on lähtöisin jenkeistä. Populaarikulttuuri, esimerkiksi elokuvat alkoivat 90-luvulta alkaen ihannoimaan törkeää käytöstä ja sivistyksen halveksuntaa. Sama näkyy myös pukeutumisessa, jonka arvostuksen alasajo alkoi samoin 90-luvulla niin sanotun grunge-tyylin myötä.
Ja valitettavasti tuo kuvaamasi kehitys on viime vuosina vain kiihtyneen. - Pahaa pelkään, että esimerkiksii vaikka Trumpin harjoittama politiikka on halunnut avoimesti näyttää keskisormea akateemsielle sivistykselle ja kulttuurille, niin vielä pitkään aikaan tälle kehityksellä ei ole näkyvissä loppua.
Sinkkumies
Mulla on 4 ammattitukintoa seuraava on korkeakoulututkinto.