Ruoka-avustuksista viedään välistä. Kukaan ei tunnu puuttuvan asiaan.
Ruoka-avustuksissa viedään tavaraa ennekuin se päättyy ruokajakeluun.
Jopa laatikoittaain lihaa.
Sekin aiemmin tiedettiin, että ammattimaiset toimijat ruokajonoissa keräävät ruokakasseja ja vievät niitä pizzeriaa tms. ravintoloihin.
Tänään IL:
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/3c83044a-459b-4508-aeaf-35881d76e878
Kommentit (126)
Tuttu oli joskus aikoja sitten yhdellä seurakunnan kirppiksellä kun työkkäri pakotti työkokeiluun. Ja ihmetteli kun muut palkattomat työntekijät systemaattisesti veti päältä kaiken vähänkin käyttökelpoisemman ennen kuin se päätyi varsinaiseen myyntiin. Siis kirppis tarkoittaa tässä sitä että porukka lahjoitteli noille vaatteita ja kamaa kun esim. vanhempi tai isovanhemmat oli kuolleet ja noita ei viitsitty itse myydä tms.
Ei siis hirveästi yllätä että ruokajakelussakin näkee vähän samaa asennetta joidenkin palkattomien työntekijöiden keskuudessa. Muutenkin tuo yksi haastateltu pomo just selittää asenteellaan että miksi tuota tapahtuu kun pomo tuntui olevan aktiivisesti täysin silmät kiinni sille mitä työntekijänsä tekee. Ja vielä uhriutui siitä että kylläpä on ikävää kun näin syytellään. Ehkei sitten vaan kiinnostanut tai jotain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minäkin tiedä ihan varmuudella että vapaaehtoiset ja työntekijät ottaa päältä jonkin verran. Tosin minä suon sen heille kun työn tekevät. Eri asia sitten tietty mitä määriä ja jaetaanko eteenpäin.
Jos saavat palkkaa työstään ei todellakaan ole oikeutta rohmuta köyhille tarkoitettua ruokaa.
Vapaaehtoiset eivät saa palkkaa.

Ei siltikään oikeuta rohmuamaan itselleen mitään.
Vierailija kirjoitti:
En klikkaa iltiksen juttuja, mutta kommentoin muutoin. Ainakin aiemmin omalla paikkakunnalla ruolaa jakoon vievät kuskit olivat ns. kuntouttavassa työtoiminnassa olevia. Veivät kuormasta parhaat päältä, itselleen ja kavereille. En kuullut, että olisivat myyneet mitään. Sain tietää tämän sattumalta, enkä olisi pystynyt todistamaan asiaa, niin en tehnyt asialle mitään.
Itse ruokajakotilanteissa paikan päällä tuskin viedään välistä, koska siellå on niin paljon ihmisiä. Siis tarkoitan niitä työntekijöitä jotka lajittelevat ne ruoat.
Porissa kun ei kassin sisältö joitakuita miellytä se nakellaan levälleen läheiseen puistoon.
"Ruokajakeluihin ainakaan hesassa ei ole enää suomalaisella asiaa jonossa ukrainalaiset hienoissa vaatteissa ja sikäläiset eläkeläiset, venäläiset eläkeläiset, virolaiset työvaatteissa, intialaiset naureskelemassa suomalaisille. Monissa jakelupisteissä näitä vielä suositaan erikseen. Kukaan ei kysele passin tai kelakortin perään."
Kuka tällaista kirjoittelee? Tulkitset köyhän hymyn vittuiluksi juuri sinulle?
"Täällä taas vietnamilaisen ravintolan väki käy hakemassa ensimmäisenä kaiken, mitä saavat. No, sinne ravintolaanhan ne kuskataan ja listahintaan tarjolle. Halvin lounas 14.70. Varmaan kannattavaa toimintaa..."
"Ulkomaalaiset pilasivat tämänkin asian Suomessa. Leipäjonot voisi todellakin lopettaa, koska ne eivät toimi "
Ruokajaosta saa vain yhden kassin. Ei sillä ravintolaa pyöritetä.

Miksei se olisi mahdollista, jos usea henkilö käy hakemassa sen yhden kassillisen.
"Jouduin hakemaan ruoka- apua syksyllä. Ukrainalaiset olivat todella röyhkeitä,ottivat laatikoita suklaapatukoita joita sai ottaa yhden per asiakas. "
Ja sitten heräsit. Näkemäni ukrainalaiset ovat normaalipainoisia.
paikallisesta kepapista saa kassillisella apu ruokaa pitkän oluen.
Monesti kaupasta haettavien hävikkiruokien jako toimii vapaaehtoisten työllä. Myös he ovat suurelta osin työttömiä ja eläkeläisiä ja ovat vähävaraisia. He ovat niitä ihmisiä, jotka tarttuvat toimeen eivätkä ole aina käsi ojossa arvostellen vaatimassa itselleen palveluksia.
Minusta sellainen etuoikeus on kohtuullista, että he saavat ottaa ensin.
Jos vapaaehtoiset työntekijät jäisivät lopulta ilman, niin ei olisi reilua.
"Ulkomaalaiset pilasivat tämänkin asian Suomessa. Leipäjonot voisi todellakin lopettaa, koska ne eivät toimi "
Ruokajaosta saa vain yhden kassin. Ei sillä ravintolaa pyöritetä.
"Miksei se olisi mahdollista, jos usea henkilö käy hakemassa sen yhden kassillisen."
No periaatteessa olisi mahdollista, että jokainen persujen eduskuntaryhmästä hakee yhden kassillisen.
Jonotusaika on 1-2 tuntia.
Vierailija kirjoitti:
"Ruokajakeluihin ainakaan hesassa ei ole enää suomalaisella asiaa jonossa ukrainalaiset hienoissa vaatteissa ja sikäläiset eläkeläiset, venäläiset eläkeläiset, virolaiset työvaatteissa, intialaiset naureskelemassa suomalaisille. Monissa jakelupisteissä näitä vielä suositaan erikseen. Kukaan ei kysele passin tai kelakortin perään."
Kuka tällaista kirjoittelee? Tulkitset köyhän hymyn vittuiluksi juuri sinulle?
Kävelin yksi kesä aika moneen kertaan tämän myllypuron aina vaan pitenevän jonon ohi. Ohikävellessä kuului paljon enemmän venäjää jonottajilta kuin vaikkapa suomea. Voi tietty olla että suomalaiset oli vaan hiljaa jonossa.

Venäjältä kuulostava puhe saattoi olla ukrainaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ruokajakeluihin ainakaan hesassa ei ole enää suomalaisella asiaa jonossa ukrainalaiset hienoissa vaatteissa ja sikäläiset eläkeläiset, venäläiset eläkeläiset, virolaiset työvaatteissa, intialaiset naureskelemassa suomalaisille. Monissa jakelupisteissä näitä vielä suositaan erikseen. Kukaan ei kysele passin tai kelakortin perään.
Ulkomaiset opiskelijat voivat palata kotimaihinsa. Jos kotiin paluuseen liittyy heillä jokin kulttuurinen häpeä, se ei ole millään muotoa suomalaisen veronmaksajan kontolla oleva asia. Ruokajakelut voi lakkauttaa kokonaan. Tuet riittävät hyvin ruokaan kun itse laittaa.
Ulkomaalaiset opiskelijat eivät saa niitä tukia, joita suomalaiset saavat. Siksi he joutuvat olemaan ruokajonossa.
Vierailija kirjoitti:
Monesti kaupasta haettavien hävikkiruokien jako toimii vapaaehtoisten työllä. Myös he ovat suurelta osin työttömiä ja eläkeläisiä ja ovat vähävaraisia. He ovat niitä ihmisiä, jotka tarttuvat toimeen eivätkä ole aina käsi ojossa arvostellen vaatimassa itselleen palveluksia.
Minusta sellainen etuoikeus on kohtuullista, että he saavat ottaa ensin.
Jos vapaaehtoiset työntekijät jäisivät lopulta ilman, niin ei olisi reilua.
Et ole silloin vapaaehtoistyöntekijä jos vedät sieltä palkaksesi niitä tuotteita mitä pitäisi jakaa nälkäisille. Tuolloin olet palkattu työntekijä ja pitäisi oikeastaan maksaa verotkin tuosta rahanarvoisesta kamasta. Varsinkin jos määriä ei kontrolloida mitä työntekijät saa sieltä kantaa kotiinsa. Lisäksi tuossa katoaa homman idea jos työntekijät kantaa suuren osan siitä kotiinsa mikä pitäisi jakaa muille.
"Kelan tuet pois niin jokainen voi ottaa vastuuta omasta elannostaan. Ei tarvitse enää laiskotella ja kerjätä rahaa. Yrittämällä voit rikastua. Rahan jakaminen vastikkeetta tuhosi yhteiskunnan ja työn arvostuksen. Oleskeluyhteiskunta tuntuu olevan monen valinta. "
Pitäis vaan olla vapaita työpaikkoja. Kärsimyksen lisääntyminen on ainoa mahdollinen tulevaisuus monelle hallituksen politiikan takia työttömäksi jääneelle.
Vierailija kirjoitti:
Ruokajakeluihin ainakaan hesassa ei ole enää suomalaisella asiaa jonossa ukrainalaiset hienoissa vaatteissa ja sikäläiset eläkeläiset, venäläiset eläkeläiset, virolaiset työvaatteissa, intialaiset naureskelemassa suomalaisille. Monissa jakelupisteissä näitä vielä suositaan erikseen. Kukaan ei kysele passin tai kelakortin perään.
Rasi...smista huudellaan koko ajan eikä tajuta että me itse ollaan täällä ihan statistin osassa. Jos uskalletaan em kommentin tyyliin asiasta kirjoittaa ja laittaa kaikki faktat mukaan, me ollaan silti ne ras...istit. Kaikki pitää vaan niellä kun ei muutakaan voida ja nämä määritykset r:iin on ihan pielessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ruokajakeluihin ainakaan hesassa ei ole enää suomalaisella asiaa jonossa ukrainalaiset hienoissa vaatteissa ja sikäläiset eläkeläiset, venäläiset eläkeläiset, virolaiset työvaatteissa, intialaiset naureskelemassa suomalaisille. Monissa jakelupisteissä näitä vielä suositaan erikseen. Kukaan ei kysele passin tai kelakortin perään.
Ulkomaiset opiskelijat voivat palata kotimaihinsa. Jos kotiin paluuseen liittyy heillä jokin kulttuurinen häpeä, se ei ole millään muotoa suomalaisen veronmaksajan kontolla oleva asia. Ruokajakelut voi lakkauttaa kokonaan. Tuet riittävät hyvin ruokaan kun itse laittaa.
Ulkomaalaiset opiskelijat eivät saa niitä tukia, joita suomalaiset saavat. Siksi he joutuvat olemaan ruokajonossa.
Nää on sitä porukkaa joka on huijannut siinä kohtaa kun piti todistaa että on rahaa omiin opiskeluaikaisiin kuluihinsa ennen kuin saa maahantuloluvan opiskeluajalle. Miksi tuota porukkaa pitäisi paapoa leipäjonossa erikseen?
Ulkomaalaiset pilasivat tämänkin asian Suomessa. Leipäjonot voisi todellakin lopettaa, koska ne eivät toimi