Onko mitään järkeä erota pikkulapsiaikana?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihme oletus, että kaikki menee puoliksi ja reilusti. Se on varmaan useinkin syy sille erolle ettei toinen olekaan sellainen vanhempi tiimityöskentelijä perheen eteen kuin oli ennen lapsia ajatellut

Oli jännä, kun toisen lapsen syntymän jälkeen exä alkoi sluibailla kaikesta lasten- ja kodinhoidosta sekä jättäytyi työttömäksi (otti lopputilin). Siinä minulla oli kirjaimellisesti kolme hoidokkia ja elätettävää äitiyslomallani. Kun en jaksanut sitten valvottavalta vauvalta olla päälle vielä aurinkoinen ja kannustava puoliso sohvalla makaavalle turhakkeelle, mies löysi tinderistä sivusuhteen.

Erosta mies toki uhriutui urakalla.

Lapsiperheen arki on monelle miehelle ikävä yllätys. Mies haluaa tulla ja mennä ja olla vapaa. Lapset ja näiden äityli ovat silloin este ja ongelma. Tinderistä löytää iloisempaa seuraa.

Vastuuton epävakaa mies etsii jo naisen raskausaikana itselleen salasuhteessa johon voi hypätä lennosta lapsen synnyttyä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

huvittaa se ajatus, että kun hartaasti odotettu vauva syntyy ja ollaan onnellisia, niin siitä muutaman vuoden kuluttua ei voida sietää toisiaan silmissään.

Vai huvittaa ja huvittaa...jos ei synkkää nin sitten vaan erilleen ja katselemaan sopivampaa. Ei sen kummempaa. Aamen. 

Sellainen on nykyajan meininki. Ihmissuhteet ovat vaihtotavaraa siinä kuin paitakin. Kun lakkaa miellyttämästä, niin eroon vaan ja uutta tilalle. Sellaista mentaliteettia mainokset ja media edistävät.

Tuskin kukaan ilman syytä eroaa. Tuohan on ihan naurettava kuvitelma, että joku eroaisi, jos suhteessa on kaikki hyvin, jaetaan kotityöt puoliksi jne. Ei sellaista oikeassa elämässä tapahdu,

Eroon on aina syyt, ikä niitä välttämättä levitellä ulkopuolisille. Entinen miesystäväni erosi vaimostaan, koska ei ollut enää hyvä olla yhdessä. Heillä oli kaksi alle kouluikäistä lasta. Minulle hän kertoi vasta kun oltiin tunnettu pitkään, että vaimo petti, valehteli, haki ihailua kodin ulkopuolelta. Hän oli niin riippuvainen siitä ihailusta, että saattoi pelkästään sen takia antaa jollekin. Ja useammalle lähipiirin ihmiselle. Sanotaan, että ei se järvi soutamalla kulu. Ei siitä ollut kyse, vaan luottamuksesta. On se miehen kiva istua pikkujouluissa seurana ja miettiä, kenelle kaikille huoneessa oleville se vieressä istuva vaimo on jakanut rakkautta. Ja ei, miesystäväni ei koskaan ollut antanut lupaa, koska hän ei halunnut mitään avointa suhdetta. Siinä mielessä olimme samanlaiset, että ei kiinnosta avoimet liitot. Miksi joku ei sitten kerro, jos vaimo pettää, on pettänyt monien miesten kanssa. Koska se asia ei oikeastaan muille kuulu. Se ei kuulu pienille lapsille, ei omille vanhemmille tai appivanhemmilla, ei sisaruksille. Eron jälkeen on muutenkin mukavampi jatkaa erillään vanhempina, jos on pidetty erillään parisuhteen asiat ja sukua ja ystäviä ja muuta lähipiiriä koskevat asiat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse erosin kun lapset oli 7 ja 2. Omasta halusta. Ja kyllä. Arki muuttui paljon helpommaksi kun lapsia oli enään vain kaksi. 

Tuliko tehtyä väärä valinta hähhää.

Näytät olevan hullu.   Maailmassa miljoonat eroaa. Pitäisi seurustella 10 vuotta eikä sittenkään tunne toisen koko luonnetta ym...

Vierailija kirjoitti:

Tuskin kukaan ilman syytä eroaa. Tuohan on ihan naurettava kuvitelma, että joku eroaisi, jos suhteessa on kaikki hyvin, jaetaan kotityöt puoliksi jne. Ei sellaista oikeassa elämässä tapahdu,

Eroon on aina syyt, ikä niitä välttämättä levitellä ulkopuolisille. Entinen miesystäväni erosi vaimostaan, koska ei ollut enää hyvä olla yhdessä. Heillä oli kaksi alle kouluikäistä lasta. Minulle hän kertoi vasta kun oltiin tunnettu pitkään, että vaimo petti, valehteli, haki ihailua kodin ulkopuolelta. Hän oli niin riippuvainen siitä ihailusta, että saattoi pelkästään sen takia antaa jollekin. Ja useammalle lähipiirin ihmiselle. Sanotaan, että ei se järvi soutamalla kulu. Ei siitä ollut kyse, vaan luottamuksesta. On se miehen kiva istua pikkujouluissa seurana ja miettiä, kenelle kaikille huoneessa oleville se vieressä istuva vaimo on jakanut rakkautta. Ja ei, miesystäväni ei koskaan ollut antanut lupaa, koska hän ei halunnut mitään avointa suhdetta. Siinä mielessä olimme samanlaiset, että ei kiinnosta avoimet liitot. Miksi joku ei sitten kerro, jos vaimo pettää, on pettänyt monien miesten kanssa. Koska se asia ei oikeastaan muille kuulu. Se ei kuulu pienille lapsille, ei omille vanhemmille tai appivanhemmilla, ei sisaruksille. Eron jälkeen on muutenkin mukavampi jatkaa erillään vanhempina, jos on pidetty erillään parisuhteen asiat ja sukua ja ystäviä ja muuta lähipiiriä koskevat asiat.

Onpas ehdotonta ja mustavalkoista. 

Ketään ei voi omistaa.

Kyllä vieraissa pitää saada käydä kysymättäkin ja asiasta sopimatta. 

Sehän on itsestäänselvä ihmisoikeus. 

Sen kieltäminen on väkivaltaista kontrollointia 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihme oletus, että kaikki menee puoliksi ja reilusti. Se on varmaan useinkin syy sille erolle ettei toinen olekaan sellainen vanhempi tiimityöskentelijä perheen eteen kuin oli ennen lapsia ajatellut

Oli jännä, kun toisen lapsen syntymän jälkeen exä alkoi sluibailla kaikesta lasten- ja kodinhoidosta sekä jättäytyi työttömäksi (otti lopputilin). Siinä minulla oli kirjaimellisesti kolme hoidokkia ja elätettävää äitiyslomallani. Kun en jaksanut sitten valvottavalta vauvalta olla päälle vielä aurinkoinen ja kannustava puoliso sohvalla makaavalle turhakkeelle, mies löysi tinderistä sivusuhteen.

Erosta mies toki uhriutui urakalla.

Lapsiperheen arki on monelle miehelle ikävä yllätys. Mies haluaa tulla ja mennä ja olla vapaa. Lapset ja näiden äityli ovat silloin este ja ongelma. Tinderistä löytää iloisempaa seuraa.

Vastuuton epävakaa mies etsii jo naisen raskausaikana itselleen salasuhteessa johon voi hypätä lennosta lapsen synnyttyä. 

Sellainen on evoluutiobiologian mukaan oletettavaa käyttäytymistä.

Fiksu nainen ei kiirehdi tekemään kakaroita miehen kanssa ennen kuin on tutustunut tähän kunnolla ja pitkän aikaa. Ei sekään varmuudella takaa, että mies pysyy lapsen tultua, mutta mahdollisuudet ja todennäköisyydet ovat suuremmat.

Mies haluaa seksiä, nainen haluaa lapsia. Sitten tulee lapsia ja ero.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap:nko mukaan siis kuormittavassa elämäntilanteessa tulisi kestää sellaista parisuhdetta, jossa ei muuten ikinä suostuisi olemaan? Onko tarkoitus testata, kuinka paljon kestää ennen kuin joutuu lataamolle?

Ei AP ole tuollaista sanonut millään tavalla.

Juu, kun ap ei edes tuntenut käsitystä epätasa-arvoinen parisuhteen arki.

Silloin siitä puhutaan ääneen eikä haudota asiaa. 

Niinhän siitä puhutaankin. Alkuun rakentavaan sävyyn, kun muutosta ei tapahdu, sitten aste asteelta painokkaampaan sävyyn.

Vierailija kirjoitti:

Tuskin kukaan ilman syytä eroaa. Tuohan on ihan naurettava kuvitelma, että joku eroaisi, jos suhteessa on kaikki hyvin, jaetaan kotityöt puoliksi jne. Ei sellaista oikeassa elämässä tapahdu,

Eroon on aina syyt, ikä niitä välttämättä levitellä ulkopuolisille. Entinen miesystäväni erosi vaimostaan, koska ei ollut enää hyvä olla yhdessä. Heillä oli kaksi alle kouluikäistä lasta. Minulle hän kertoi vasta kun oltiin tunnettu pitkään, että vaimo petti, valehteli, haki ihailua kodin ulkopuolelta. Hän oli niin riippuvainen siitä ihailusta, että saattoi pelkästään sen takia antaa jollekin. Ja useammalle lähipiirin ihmiselle. Sanotaan, että ei se järvi soutamalla kulu. Ei siitä ollut kyse, vaan luottamuksesta. On se miehen kiva istua pikkujouluissa seurana ja miettiä, kenelle kaikille huoneessa oleville se vieressä istuva vaimo on jakanut rakkautta. Ja ei, miesystäväni ei koskaan ollut antanut lupaa, koska hän ei halunnut mitään avointa suhdetta. Siinä mielessä olimme samanlaiset, että ei kiinnosta avoimet liitot. Miksi joku ei sitten kerro, jos vaimo pettää, on pettänyt monien miesten kanssa. Koska se asia ei oikeastaan muille kuulu. Se ei kuulu pienille lapsille, ei omille vanhemmille tai appivanhemmilla, ei sisaruksille. Eron jälkeen on muutenkin mukavampi jatkaa erillään vanhempina, jos on pidetty erillään parisuhteen asiat ja sukua ja ystäviä ja muuta lähipiiriä koskevat asiat.

Totuudella on taipumus paljastua ennemmin tai myöhemmin. 

Miksi siis salata toisen käytöstä joka johti perheen hajoamiseen? 

 Tekijä kantakoot vastuunsa teoistaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

huvittaa se ajatus, että kun hartaasti odotettu vauva syntyy ja ollaan onnellisia, niin siitä muutaman vuoden kuluttua ei voida sietää toisiaan silmissään.

Vai huvittaa ja huvittaa...jos ei synkkää nin sitten vaan erilleen ja katselemaan sopivampaa. Ei sen kummempaa. Aamen. 

Sellainen on nykyajan meininki. Ihmissuhteet ovat vaihtotavaraa siinä kuin paitakin. Kun lakkaa miellyttämästä, niin eroon vaan ja uutta tilalle. Sellaista mentaliteettia mainokset ja media edistävät.

Joo. Pitää olla "vahva" ja "itsenäinen". Hetken päästä ihmetellään, että miksi olen ihan yksin.

Me tiedostimme että pikkulapsiaikana on raskasta ja vaikeaa, ja elämänmuutos tuo mukanaan ikäviäkin asioita. Sovimme, että emme eroa missään tapauksessa kunnes lapsi on 2v. Kyllä myrskyisää sitten olikin, kun sopeuduimme uuteen elämään. Mutta emme eronneet ja vuosi vuodelta on helpompaa.

Moni tuttava on kyllä sanonut haaveilevansa erosta, jolloin saisi levätä enemmän. En itse näe sitä noin, vaan arjessa voimme kuitenkin jakaa vastuuta.

 Erottiin taaperoaikana. Ajattelimme että jos ero tulossa joka tapauksessa, parempi aiemmin kuin myöhemmin. Lapsi ei vielä osaa ottaa syytä niskoilleen.

Jos kaikki hoituu puoliksi älä eroa. Jos teet yksin kaiken eroa, sillä yhtään enemmän taakkaa ero ei silloin aiheuta. 

Vierailija kirjoitti:

Mies haluaa seksiä, nainen haluaa lapsia. Sitten tulee lapsia ja ero.

Miehet haluaa sekä seksiä että lapsia naisia useammin. Molemmissa miehillä jakautuu helpompi ja nautinnollisempi osa kuin naisille.

Ap, oletat että kukaan järjissään oleva ihminen ei ala tehdä lapsia minkään idiootin kanssa. 

Mä tein lapsen ihan mukavan miehen kanssa. Mutta kun lapsi oli syntynyt niin mies muuttui ihan toiseksi. Alkoi mollata ja nöyryytää mua jopa muiden ihmisten parissa. Halusi että jään lapsen kanssa kotiin ainakin siihen asti että lapsi menee kouluun. Ym vaatimuksia. Näistä asioista ei voitu keskustella. Kun hän halusi jotain niin se oli sitten siinä. Jos pidin oman pääni niin tuli viikkojen mykkäkoulu. Yritin parhaani saada liiton toimimaan mutta mikään ei auttanut.

Jätin miehen. Elintaso madaltui mutta elämänlaatu nousi huimasti.

Suosittelen eroa kaikille naisille ja miehille joita nitistetään ja jotka kokevat henkistä väkivaltaa liitossa.

Vierailija kirjoitti:

Me tiedostimme että pikkulapsiaikana on raskasta ja vaikeaa, ja elämänmuutos tuo mukanaan ikäviäkin asioita. Sovimme, että emme eroa missään tapauksessa kunnes lapsi on 2v. Kyllä myrskyisää sitten olikin, kun sopeuduimme uuteen elämään. Mutta emme eronneet ja vuosi vuodelta on helpompaa.

Moni tuttava on kyllä sanonut haaveilevansa erosta, jolloin saisi levätä enemmän. En itse näe sitä noin, vaan arjessa voimme kuitenkin jakaa vastuuta.

Kun toinen ei jaa vastuuta, eikä suostu jakoa muuttamaan, kannaa siis sinusta jäädä toisen kynnysmatoksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

huvittaa se ajatus, että kun hartaasti odotettu vauva syntyy ja ollaan onnellisia, niin siitä muutaman vuoden kuluttua ei voida sietää toisiaan silmissään.

Vai huvittaa ja huvittaa...jos ei synkkää nin sitten vaan erilleen ja katselemaan sopivampaa. Ei sen kummempaa. Aamen. 

Sellainen on nykyajan meininki. Ihmissuhteet ovat vaihtotavaraa siinä kuin paitakin. Kun lakkaa miellyttämästä, niin eroon vaan ja uutta tilalle. Sellaista mentaliteettia mainokset ja media edistävät.

Joo. Pitää olla "vahva" ja "itsenäinen". Hetken päästä ihmetellään, että miksi olen ihan yksin.

Ei tietenkään kukaan halua olla enää suhteessa kun rakkaus loppuu.  Hyvin pärjäsin yksin vauva ajan . Sitten takaisin töihin.  En ole tuntenut mitään yksinäisyyttä. On kavereita  ja päivät työyhteisön kanssa. Milloin haluan viihteelle niin lapsi äidille, kummille tai kaverille.  Kai voisin joskus harkita parisuhdettakin, mutta nyt Nautin vapaudesta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On järkeä, jos ei halua olla sen kumppanin kansa enää. Yleensä siinä on luottamuksen puute eli jokin pettäminen, päihteet, väkivalta tai rikollisuus. Joskus todetaan ettei yhteiselo ole mahdollista, kun toiveet onkin ihan erit. Joskus rakkaus loppuu. 

kaikilta loppuu rakkaus jossain vaiheessa ja suhde muuttuu lähinnä "kämppissuhteeksi". Jos se sun kumppani on kuitenkin kiva ja kohtelee sua hyvin, niin miksi erota ja rikkoa lasten perhe? Harvemmin ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella.

Puhu vaan omasta puolestasi. Ei kaikilla rakkaus lopu ja liitto muutu kämppissuhteeksi. Itse olen jo kypsässä iässä oleva nainen ja pitkässä avioliitossa. Rakkautta riittää. Ei todellakaan ole mikään kämppissuhde.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

huvittaa se ajatus, että kun hartaasti odotettu vauva syntyy ja ollaan onnellisia, niin siitä muutaman vuoden kuluttua ei voida sietää toisiaan silmissään.

Vai huvittaa ja huvittaa...jos ei synkkää nin sitten vaan erilleen ja katselemaan sopivampaa. Ei sen kummempaa. Aamen. 

Sellainen on nykyajan meininki. Ihmissuhteet ovat vaihtotavaraa siinä kuin paitakin. Kun lakkaa miellyttämästä, niin eroon vaan ja uutta tilalle. Sellaista mentaliteettia mainokset ja media edistävät.

Joo. Pitää olla "vahva" ja "itsenäinen". Hetken päästä ihmetellään, että miksi olen ihan yksin.

Ei tietenkään kukaan halua olla enää suhteessa kun rakkaus loppuu.  Hyvin pärjäsin yksin vauva ajan . Sitten takaisin töihin.  En ole tuntenut mitään yksinäisyyttä. On kavereita  ja päivät työyhteisön kanssa. Milloin haluan viihteelle niin lapsi äidille, kummille tai kaverille.  Kai voisin joskus harkita parisuhdettakin, mutta nyt Nautin vapaudesta. 

Rakkaus parisuhteessa jossa on lapsia on myös osaltaan valintaa, tahtotilaa ja yhteistä työntekoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On järkeä, jos ei halua olla sen kumppanin kansa enää. Yleensä siinä on luottamuksen puute eli jokin pettäminen, päihteet, väkivalta tai rikollisuus. Joskus todetaan ettei yhteiselo ole mahdollista, kun toiveet onkin ihan erit. Joskus rakkaus loppuu. 

kaikilta loppuu rakkaus jossain vaiheessa ja suhde muuttuu lähinnä "kämppissuhteeksi". Jos se sun kumppani on kuitenkin kiva ja kohtelee sua hyvin, niin miksi erota ja rikkoa lasten perhe? Harvemmin ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella.

Puhu vaan omasta puolestasi. Ei kaikilla rakkaus lopu ja liitto muutu kämppissuhteeksi. Itse olen jo kypsässä iässä oleva nainen ja pitkässä avioliitossa. Rakkautta riittää. Ei todellakaan ole mikään kämppissuhde.

Niin. Se usein kestää vakailla ihmisillä