Kyselytuokio tänään perjantaina 20.3. klo 15-16! Vieraana psykologi Maarit Grönroos!

Vierailija kirjoitti:

Onko yksin ja itsenäisesti tekoälyn kanssa terapiakeskustelut enemmän hyödyllisiä vai haitallisia.

 Mitkä asiat vaikuttaa tekoälyn käytön hyödyllisyyteen ja oikeasti auttavaan vaikutukseen?

Tekoälyn kanssa keskustelu on mielestäni "sekä että". Tekoälyllä on ainakin toistaiseksi havaittu taipumuksia mukailla käyttäjänsä sanomaa ja ajatuksia, eli viedä enemmän siihen suuntaan, jonne käyttäjä itse oli jo menossa. Tekoälyä voi myös onneksi "käskyttää" muokkaamaan äänensävyään vaikkapa kriittisemmäksi, haastamaan omia ajatuksia, tarjoamaan uudenlaisia vaihtoehtoja ja näkökulmia ja niin edelleen. Tai olemaan kannustava vaikkapa siinä kohti, jos siltä kysyy tsemppiä sosiaalisen ahdistuksen kanssa. Tekoälyn kanssa on todellisia riskejä siitä, että hyvin vakavakin mielenterveydenoireilu voi vahvistua. Emme ole vielä saaneet suitsittua tekoälyä turvallisiin rakenteisiin, ja tämä aiheuttaa meissä ammattilaisissa huolta, hyvästä syystä. Yksi tärkeä tekijä, jos tekoälyä alkaa käyttää, on pyrkiä hankkimaan itselle jonkinlainen käsitys siitä, mihin tekoäly soveltuu hyvin ja minkä kohdalla tekoälytyökalujen kanssa on oltava erityisen kriittinen. Tutkimus tekoälyn käytöstä lisääntyy koko ajan, ja tässä yritän itsekin ammattilaisena perehtyä lisää, että mitä kaikkea se tuo mukanaan. Kiinnostava haaste! 

Ennakkokysymys: Millaisia terapiamuotoja on olemassa?

Niitäpä riittää! Sen sijaan, että alkaisin tässä luennoida aiheesta, niin taidan tarjota linkin, josta löytyy mukavasti lisätietoa Suomessa tutuista suuntauksista ja terapiamuodoista. https://minduu.fi/fi/psykoterapian-abc/psykoterapiasuuntaukset/ 

Psykoterapiasuuntauksia on paljon muitakin näiden lisäksi, mutta jos on etsimässä apua, on hyvä muistaa, että pääasiassa tärkeintä on toimiva yhteistyösuhde eikä niinkään jonkin tietyn terapiamuodon valinta. Omakohtaisesti toivoisin Suomeen lisää person-centered-näkökulmaa. Olen iloinen EFT eli tunteisiin fokusoivien näkökulmien rantautumisesta Suomeen yhä vahvemmin.

Ennakkokysymys: Mikä auttaisi siihen, kun aamuyöllä herää jysähtävään kauhuun ja ahdistukseen, jolloin tuntuu, ettei selviä mistään ja kuolee siihen paikkaan. Jos on nokare rauhoittavaa vieressä, ja sen ottaa, niin saattaa nukahtaa, mutta kun kello soi, on vaikeaa nousta uneliaisuuden takia. Fyysinen terveys ok.

Kuulostaa hyvin kuormittavalta toistuessaan, ja kävisin tästä lääkärin luona juttelemassa, jos on jatkunut pitkään. Kehossa ja mielessä voi olla menossa monenlaista, joka herättää voimakkaisiin tuntemuksiin toistuvasti aamuyöllä. Jos tuntuu, että on ikään kuin liikaa kierroksilla, ja herää tähän aamuyöstä toistuvasti, voi olla hyvä tutustua ns. stressihormonin eli kortisolin toimintaan tai kysyä siitä suoraan lääkäriltä. Tavanomaiset elintapavinkit kofeiinin ja alkoholin välttämisestä, rauhallisiin iltarutiineihin panostamisesta ja stressin vähentämisestä kannattaa kokeilla alkuun, jos ei vielä ole kaikki kohdillaan. Yöllä herätessä voi kokeilla kehon ja mielen rentouttamiseksi esim. sanoa itselleen Olet turvassa ja tehdä  progressiivinen rentoutusharjoitus (esim.

Ennakkokysymys: Suomessa on monella huono itsetunto ja tarve polkea muita. Miten neuvoisit heitä kohtaamaan tämän ongelman ja oppimaan elämään polkematta muita alas?

Hmm, en tiedä onko hedelmällinen lähtökohta alkaa neuvomaan muita, jos he eivät itse ole neuvoa tai tukea itselleen kysymässä. Muiden alas polkemiseen on voinut edetä monia erilaisia elämänpolkuja pitkin. Joskus ihminen saattaa vain toistaa opittua, puhua muista siten kuin itselle on puhuttu. Silloin voi olla hyvä pysähtyä miettimään, että hetkonen, kenen äänellä oikein puhun, kuka on puhunut minulle näin ja milloin? Voi myös pohtia, miltä se silloin itsestä tuntui ja reippaasti kysyä itseltään, haluaako aiheuttaa samanlaista oloa muille. Voi myös tarkastella, jos toinen menestyy vaikkapa työssä tai ihmissuhteissa tai käy tuuri jossakin, että onko se itseltä pois? Voisiko toisen puolesta vain olla iloinen, onnitella häntä ja todeta mielessään, että hei, minullakin on oikeus tavoitella mitä haluan. Sitä voi kuvitella mielessä ikään kuin siirtymisenä vastakkaisesta positiosta toisen rinnalle, samanarvoiseksi.

Ennakkokysymys: Miksi nykyään täytyy "suurennella oireita" jotta pääsee avun piiriin? Tuntuu, että jonot vaan kasvavat ja jos asiat ei vielä ole ihan perseellään, niin ei saa apua vaan lääkkeet kouraan ja kotiin. Jos haluaa ennaltaehkäistä pahempaa masennusta, pitää suurennella ongelmia että saisi b lausunnon. Miten saisi näitä jonoja pienenemään ja enemmän apuja tarjolle, jottei tarvitsisi odotella vuosia.

Luulen, että vastasit osin jo itse kysymykseesi; oireita suurennellaan, jotta hoitoon päästään suuresta avun tarvitsijoiden joukosta. Koko kansan terveydenhuollon järjestämisen ratkaiseminen kestävästi Suomessa on kysymys ja oikeutettu vaatimus poliittisten päättäjien suuntaan ennemmin kuin kenellekään yksittäiselle ammattilaiselle. Toivoisin itse näkeväni panostuksen ennaltaehkäisyyn, jotta terveydenhuollon perustason kantokyky riittää, ja jotta erikoissairaanhoidon resurssit säästyvät erityisesti niitä tarvitseville. Parasta ennaltaehkäisyä mielenterveyden ongelmille ovat yhteiskunnalliset olosuhteet, joissa jokaisella on mielekäs paikka osallistua omalla panoksellaan lähiyhteisön toimintaan ja siihen, että yhteiskunnan rattaat pyörivät.

Yhtenä käytännön ratkaisuna, johon jokainen apua hakeva voi itsekin edes hieman vaikuttaa, on pohtia, voisiko yksilöllisen avun sijaan hyötyä ryhmämuotoisesta tuesta. Esim. ryhmäpsykoterapia tai muu ryhmässä tapahtuva kuntoutus. Pidän harmillisena, ettei ryhmäpsykoterapiaa tarjota ja hyödynnetä nykyistä enemmän, kun kuitenkin tiedetään, että monet mielenterveyden haasteet tulevat esille ihmissuhteissa, ja niinpä juuri ryhmä on oivallinen paikka harjoitella uudenlaisia toimintatapoja.

Ennakkokysymys: Miten auttaa ystävää, joka on selkeästi masentunut mutta ei suostu myöntämään, että tarvitsisi apua?

Kaikille meille on tärkeää tietää ja kokea, että meistä välitetään. Älä siis lakkaa välittämästä, kysymästä mukaan juttuihin, vastaamasta viesteihin, viettämästä aikaa yhdessä. Muista siis, että hän on ystäväsi, vaikka välillä masennus saattaakin viedä ystävyydestä enemmän pinta-alaa kuin ennen. Ihminen on valmis hakemaan apua vasta sitten, kun hän itse on siihen ajatukseen tullut. Jos/kun sellainen hetki tulee, silloin ystävästä, joka auttaa konkreettisessa avun luokse hakeutumisessa ja ihan vaikka vastaanottoajalle pääsemisessä, saattaa olla korvaamattoman suuri apu.

Ennakkokysymys: Millaisia testejä käyt potilaiden kanssa vastaanottojen alkaessa/väliarvioinnissa/terapian loppuessa ja niin edelleen? Milloin potilaalle suositellaan terapian jatkoa?

Psykoterapian kohdalla (Kelan kuntoutuspsykoterapia) Kela ohjaa käyttämään CORE-OM-mittaria (ja tämä tieto löytyy netistä avoimesti, ei ole siis suuri paljastus). Muita mittareita tai kyselyitä käytän melko harvoin, pääasiassa jos asiakas toivoo sellaista johonkin tiettyyn teemaan liittyen. Monesti psykoterapiaan tullessa asiakas on kulkenut jo aikamoisen ns. arvioputken läpi ja voi olla lopen kyllästynyt papereihin ja kaipaa inhimillistä kohtaamista ja aitoa yhteistä vuorovaikutteista työskentelyä.

Jos puhutaan Kelan kuntoutuspsykoterapian jatkosta, niin tärkeää on miettiä ja yhdessä keskustellen arvioida, onko kuntoutukselle yhdessä asetettuja tavoitteita saavutettu vai ollaanko esimerkiksi edistytty ihan hyvään suuntaan, mutta ei vielä riittävästi, ja on ajateltavissa, että terapian jatkaminen toisi lisää hyötyjä. On myös kriittisen tärkeää, onko asiakas itse motivoitunut terapian jatkamiseen. Mikäli asiakas maksaa itse terapiansa, päätös jatkosta on asiakkaan ja terapeutin välinen. Terapiasta voi olla hyötyä oireiden vähentämisessä, eri elämänalueiden toimintakyvyn parantamisessa ja toisaalta myös ihmisenä kasvamisessa. On siis paljon erilaisia näkökulmia, joista käsin terapian jatkoa voi miettiä, ja mikäli tukea tulee yhteiskunnalta, mukaan tulevat hyötynäkökulmat vahvemmin kuin jos maksajana on asiakas itse.

Ennakkokysymys: Onko OCD yleistynyt nuorilla? Voiko OCD:stä "parantua?

OCD:lla eli pakko-oireilulla on kaksi esiintyvyyshuippua; nuoruusikä ja nuori aikuisuus (https://www.kaypahoito.fi/hoi50129). Siitä on myös viitteitä, että pakko-oireilu on aiempaa yleisempää nuorilla. Esim. Covid-pandemia oli omiaan ikään kuin ruokkimaan erilaisia pakko-oireiluja tartuntateemoihin ja puhtauteen liittyen. Toisaalta, kuten monien diagnoosien kohdalla, valmius tunnistaa pakko-oireilu on myös kehittynyt. Tästä loogisena jatkumona voi todeta, että OCD:n hoitamiseen on myös kehittynyt erinomaista osaamista. Erityisen hyvin sopiva hoitomuoto on psykoterapia, joka sisältää altistus- ja reaktionestomenetelmän käyttöä. Yleensä nämä terapiat ovat kognitiivis-käyttäytymisterapiaa tai näitä elementtejä sisältävää terapiaa. Pakko-oireilua kannattaa siis hoitaa ja on hyvät mahdollisuudet lievittää oireilua niin, ettei enää täytä diagnostisia kriteerejä (jota voitaneen pitää yhtenä parantumisen merkkinä). Mikäli pakko-oireilu on voimakasta, niin jo pienikin oireilun lievittyminen voi olla merkittävä helpotus ihmiselle. 

Lisätietoja:
https://www.kaypahoito.fi/hoi50129 
https://www.bbc.com/news/articles/cdr612zrl0no

Vierailija kirjoitti:

Oletko huomannut sotien pelon vaikutuksia, näkyykö se mielenterveydessä ja ahdistuksessa? Tuntuu, että nyt ei muusta uutisoidakaan kuin sodista, mutta niitä on pakko tuijottaa ja ymmärtää, jos haluaa pysyä yhteiskunnassa mukana

Kyllä sodat, polarisoituvat kehityssuunnat, covid-pandemia, ilmastokriisi jne. kaikki heijastuvat meihin ihmisiin. Toiset seuraavat uutisia enemmän, toisilla on enemmän herkkyyttä kokea näistä vaikeita tunteita. Mikäli vaikeat tunteet alkavat haitata arkea, niin kannattaa rajata uutisten seurantaa. On myös tärkeää keskittyä aivan niihin tavallisiin arjen asioihin, läheisiin ihmisiin ja heidän kanssa elämiseen. Mitä haastavampi tilanne ympärillä, sitä tärkeämpää on pitää aivan perusrutiineista kiinni. Auttavaa voi myös olla lähteä mukaan vaikuttamaan sellaisiin asioihin, jotka ovat itselle erityisen tärkeitä. Yksi ihminen ei voi tehdä kaikkea, mutta yhdessä voimme saada paljon aikaan. 

Vierailija kirjoitti:

Onko sinulla ollut sellaista tapausta, joka on jäänyt mieleesi liikaa ja jopa vaivannut vapaa-ajalla? 

Ajattelen, että tässä on kyse soveltuvuudesta ammattiin. Tietysti on tilanteita, jotka akuutissa kohdassa käyvät enemmän mielessä, mutta on ymmärrettävä, että kaikkea ei voi ns. ratkaista. Ammatti siis vaatii epävarmuuden sietoa, oman rajallisuuden hyväksymistä, ja rajaamista sen suhteen, että mikä on osa omaa työnkuvaa ja mikä ei. Työnohjaus on tässä aivan kriittisen tärkeä tuki, mutta niin on myös oma aktiivinen ja merkityksellinen muu elämä. 

Vierailija kirjoitti:

Onko neuvoja miten ruuhkavuosien aikana voisi löytää aikaa välillä rentoutua kun kalenteri täyttyy koko ajan ja tyhjät kohdat täyttyy sitten milloin mistäkin nuhataudista tai vastoinkäymisistä.

Hyvä kysymys! Millaiset turvaverkostot ovat käytettävissä? Voiko joitain palveluja ostaa tai tekemistä ulkoistaa? Onko mahdollisuutta laskea omaa vaatimustasoa? Ruuhkavuosien aikana on hirvittävän tärkeä löytää tasapaino sen suhteen, että pitää itsestään huolta, jotta jaksaa pitää myös niistä nuhanenistä huolta silloin kun tarvitsee. Ruuhkavuosien aikana tarvitsee melkoista joustavuutta ja ajattelen, että tämän parina sinnikkyys oman ajan ottamisen kanssa ja vaikkapa turvaverkoston vahvistamisen kanssa palkitsee. 

Ennakkokysymys: Siirryin uuteen työpisteeseen organisaation sisällä ja varmistin että saan pitää jo suunnitellut lomani. Kuinka ollakaan uusi pomo ilmoittikin että olisin tiedottanut eri tavalla ja nyt yhtäjaksoinen kesäloma olikin pilkottu. Yllätyin miten vahvasti reagoin tähän, kertakaikkiaan ahdistuin että nukun todella huonosti ja olen vieläkin ihan poissa tolaltani. En ole koskaan tarvinnut psyykkistä apua, mutta jollen saa ahdistusta loppumaan, auttaisiko jonkinlainen terapia tässä tapauksessa?

Voihan se terapia ehkä jonkinlaiseksi avuksi olla, mutta toinen vaihtoehto olisi varmaan mennä uuden pomon puheille kertomaan, mitä oikein tapahtui ja esittämään, että kuten jo aiemmin oli sovittu, niin haluat pitää yhtäjaksoisen kesälomasi. Kannustan siis ensisijassa etsimään ihan suoraa ratkaisua. Mikäli tämä ei onnistu, niin sitten voi toki alkaa miettiä toisenlaisia vaihtoehtoja.

Ennakkokysymys: Mitkä ovat yleisimmöt syyt hakeutua pariterapiaan? Oletko koskaan kokenut, että pariskunnille ero olisi parasta, vai pyritkö aina antamaan neuvoja parisuhteen ylläpitoon?

Kun parit hakeutuvat ammattilaiselle, niin yleensä pyritään valikoimaan ammattilainen, joka osaisi auttaa juuri niissä haasteissa, joita pari kokee. Koska olen erikoistunut seksuaalisuuden, sukupuolen ja suhteiden moninaisuuteen, niin nämä teemat näkyvät minun vastaanotollani yleisimpinä. Esim. miten sovittaa erilaisia seksuaalisia haluja yhteen, oli sitten kyse halun määrästä tai siitä, millaisista asioista pitää tai miten järjestää seksuaaliselle halulle otollisia olosuhteita vaikkapa ruuhkavuosien aikana. Tai miten päivittää suhdesopimusta uudessa elämäntilanteessa. Tai miten olla tilanteessa, jossa kumppanin sukupuolenkorjausprosessiin lähdöstä ollaan kertomassa läheisimmille ihmisille. Kaikista yleisintä ja varmasti meille kaikille tuttua taitaa olla se, miten vuorovaikutuksessa törmäillään voimakkaiden tunteiden kanssa, ja miten näitä tilanteita saisi rauhoitettua ja sujumaan tarkoituksenmukaisemmin, suhteen eduksi.

En koe tietäväni suhteen ulkopuolisena, että olisiko parasta erota vai pysyä yhdessä. Se on jotain, mitä pari voi yhteisessä työskentelyssä tavoitteellisesti työstää. Koko työskentelyn tavoite voi siis olla selvittää, halutaanko jatkaa yhdessä vai päättää erota. Ammattilaisena olen ollut tukena sekä suhteen jatkuessa ja särmiä silotellessa, että tukemassa parisuhteen muutosta kohti esim. kasvatuskumppanuutta tai ystävyyttä. Ilokseni vastaanotolle on löytänyt viime vuosina myös nuoria pareja, jotka tunnistavat, etteivät halua jatkaa samanlaista vuorovaikutuskulttuuria mitä lapsuudenkodissa on ollut, ja hakeutuvat jo melko varhain ammattilaisen luokse hakemaan tukea yhteisen, ehkä ennen kaikkea ystävällisemmän ja läsnäolevamman vuorovaikutuskulttuurin muodostamiseen.