Kyselytuokio tänään perjantaina 20.3. klo 15-16! Vieraana psykologi Maarit Grönroos!

Vierailija kirjoitti:

Mikä sai sinut ajautumaan näihin hommiin? Onko työ ollut sellaista kuin kuvittelit, onko raskaampaa? 

Innostuin psykologiasta jo lukiossa, kiitos mm. aivan erinomaisen opettajan (terkkuja jos olet sattumalta lukemassa!). Minusta piti alunperin tulla tutkija! Kävi kuitenkin niin, että kun yliopistossa tein ensimmäisiä kliinisiä kursseja, joissa oli mukana yliopistolle harjoitusasiakkaiksi hakeutuneita ja aitoa asiakastyötä heidän kanssaan harjoiteltiin, niin hommat luistivat paljon odotettua sujuvammin ja luontevammin. Eihän siinä sitten muuta, kuin suunnitelmien tarkennusta kohti kliinistä uraa. 

Psykoterapeutin työ on hyvin paljon sellaista, mitä ennalta osasin jo psykologian loppuopintojen aikana hahmottaa. Tämä ei varmastikaan ole kaikkien kokemus, mutta omakohtaisesti odotukset työn vaativuustasosta ja kuormittavuudesta osuivat siihen, mitä ennalta arvioinkin. Melko lailla siis tiesin, mihin olen ryhtymässä ja olen ammatistani ja työn sisällöstä aktiivisen kiitollinen. 

Ennakkokysymys: Miten käsittelet työssäsi kohdattavia rankkoja aiheita, miten puhdistaa ne mielestään vapaa-ajalla?

Tämä on ehkä vähän epäkiinnostava vastaus, mutta melko samalla tavalla kuin monissa muissakin ammateissa? Jokaisella on omat mielekkäät vapaa-ajanviettotapansa. Psykoterapeuttien keskusteluketjuista muistan kaikenlaista purjehduksesta puutarhaharrastukseen, keikoilla käymiseen, joogasta maratonjuoksuun, lapsiperhe-elämään, ihan toisenlaiseen sivuduuniin, maalaamisesta bändiharrastukseen, kirjoihin uppoutumiseen ja niin edelleen. Hetkessä eläminen taitaa olla se ratkaisu. Samoin oman rajallisuuden tunnustaminen; siihen voin vaikuttaa, miten oman työni teen, mutta asiakas lopulta tekee oman elämänsä ratkaisut - ne eivät ole minun harteillani. Terapeutteja koskevasta tutkimuksesta muistan, että pitkän uran tehneille ammattilaiselle jaksamisen kannalta olivat erityisen tärkeitä kollegat ja heidän kanssaan käydyt keskustelut. Työ on erityislaatuista ja hyvin luottamuksellista, sitä ei voi jakaa kotona ruokapöydässä, ja niinpä ne pari pitkäaikaista luotettavaa kollegaa tai työnohjaaja nousevat vuosien myötä arvoon arvaamattomaan.

Ennakkokysymys: Mitä nuorten ahdistusepidemialle voisi tehdä?

Lyhyesti: korjata yhteiskunnasta ja maailmasta sellainen, että jokaiselle on paikka ja lujaa uskoa tulevaisuuteen. 

Lisäksi: panostaa erityisellä tuella nuoriin, joilla on monenlaisen tuen kova tarve (https://www.utu.fi/fi/ajankohtaista/puheenvuoro/nuoret-voivat-aiempaa-paremmin-mutta-pieni-joukko-entista-huonommin ) 
 

Vierailija kirjoitti:

Millaisia oireita ahdistus voi ihmiselle aiheuttaa? Ahdistus ei hallitse elämääni, mutta välillä tuntuu että ahdistaa mutta en ole varma

Ehkä ajattelen, että ahdistus itsessään on oire jostakin ja tietysti ahdistusta voi olla monenlaista. Ajoittainen ahdistus myös kuuluu osaksi elämäämme, mutta joskus se saattaa olla niin voimakasta ja usein esiintyvää, että tuki voi olla tarpeen. Saattaisit hyötyä tähän ahdistuksen omahoito-ohjelmaan tutustumisesta. Sitä selatessa voit miettiä, kuulostavatko asiat tutuilta omakohtaisesti. https://www.mielenterveystalo.fi/fi/omahoito/ahdistuksen-omahoito-ohjel…;

Ennakkokysymys: Miten ei-uskonnollinen ihminen voi vapautua kuoleman pelosta? En pelkää kipua tms. vaan tyhjyyttä sen jälkeen.

Luulen, myöskin ei-uskonnollisena ihmisenä, että tämä on asia jonka kanssa on enemmän istuttava, oltava, elettävä ja tunnettava kuin järkeiltävä. Millaisilla tavoilla olet käsitellyt muita haastavia teemoja elämässäsi? Entä miten olet ehkä ollut kuoleman kanssa tekemisissä tähänastisessa elämässäsi? Toiset käsittelevät näitä isoja kysymyksiä taiteen avulla, toiset luonnossa oleilemalla, toiset extreme-kokemuksia hankkimalla ja toiset henkisyydellä tai hengellisyydellä tai vaikka rituaalien avulla. Toiset ajattelevat, että keskitytään nyt tähän ainutkertaiseen elämään, joka on elettävänä, ja mietitään kuolemaa (ja sen jälkeistä) sitten kun se meidät jokaisen lopulta saavuttaa. Kertooko pelko ehkä myös siitä, että elämäsi on jotakin hyvin arvokasta, jota et halua menettää?

Ennakkokysymys: Miten päästä yli toisen ihmisen loukkaavista sanoista? Siis ihmisen johon aiemmin luotti.

Menetitkö kokonaan luottamuksen tuohon ihmiseen vai onko kyseessä luottamuksenarvoinen ihminen, joka mokasi pahasti kerran? Joskus sanat jättävät meihin haavoja, jotka vaativat hoivaamista ennen kuin olemme valmiita jatkamaan eteenpäin. Joskus jatkamme eteenpäin palaten loukanneen ihmisen luokse, tekemään sovintoa keskustellen. Joskus jatkamme eteenpäin eri suuntiin.

Ennakkokysymys: Minkälaisesta terapiamuodosta voisi hyötyä mies, jolla on huono itsetunto ja alhainen stressinsietokyky? Ihmisjoukot yleisesti saa aikaan päivittäin voimakkaita tunteita, kuten ahdistusta ja inhoa. Ei kykene keskustelemaan kenenkään kanssa normaalisti ja oma minäkuva on epäselvä, mieli on 20 vuotta eri ajassa kuin biologinen ikä. Henkilö saattaa saada vaikka ahdistuksen iskiessä lapsenomaisesti itkukohtauksen kaupassa tai säälii itseään ääneen, vaikka olisi muitakin kuulolla. Henkilöllä on ollut myös sosiopaattisia taipumuksia. On kuitenkin kokoajan pystynyt käymään töissä olotilasta huolimatta. Tähän mennessä on kokeiltu erilaisia masenuslääkkeitä, koska hoitajat ja vähemmin tavatut psykologit eivät tulkitse tätä tilaa muuta kuin yleisenä masennuksena."

Tutkimuksenkin mukaan terapiasuuntausta tärkeämpää on se, että syntyy hyvä yhteistyösuhde terapeutin kanssa. Tämä selviää tietysti sillä, että käy tutustumassa muutaman eri ammattilaisen vastaanotolla. Kuulostelee sitä, voiko tälle ihmiselle olla avoin, onko riittävän turvallinen ja luottavainen olo, antaako ammattilainen uudenlaisia näkökulmia tai muuta arvokasta, jolla voisi päästä eteenpäin. Terapeutin ei tarvitse tuntua siltä, että jes, meistä voisi tulla hyvätkin ystävät, vaan siltä, että tässä voisi syntyä hedelmällistä yhteistyötä.

Ennakkokysymys: Miksi hermoston rauhoittaminen nähdään yleensä rauhoittumisharjoituksina, vaikka se on täysin vastoin ihmisluontoa ja pitäisi pikemmin kannustaa tuntemaan kaikki tunteet, jotta hermosto pääsee niistä eroon ja voi oppia samalla käytännössä, että tunteet menevät ohi eivätkä ole vaarallisia? Miksi aina oletetaan, että jokainen on ahdistunut taistele - pakenessa, vaikka moni on on freeze-miellytä ja silloin aktiivisen ahdistuksen metodit vain syventävät freezeä?

Luulen, että meillä ihmisillä maallikosta ammattilaiseen on vähän turhan kiire päästä takaisin olemaan miellyttävässä ja mukavassa olotilassa. Onhan rauhallinen olotila myös nykyiselle (toimisto)ihmiselle hirvittävän sosiaalisesti suotava, toivottu ja normin mukainen olotila. Tulemme näin ehkä hypänneeksi sen luonnollisen fyysisen toimintaosuuden yli, unohtaen että se on tarpeellinen, ja kuvittelemme että suoraan vain rauhoittelemalla rauhoittuisimme. Olemme siis unohtaneet, että meissä on se luonto.

>
 

Taistele tai pakene, fight or flight, on saanut rinnalleen vaihtelevan määrän f-kirjaimia, jotka eivät ehkä kaikille lukijoille ole tuttuja. Fight (taistele), flight (pakene), freeze (jäädy), fawn (miellytä), fine (vähättele), faint (pyörtyminen).

Taistele-reaktiossa keho valmistautuu taistelemaan, se aktivoituu voimakkaasti. Rauhallinen hengittely ei silloin (heti) ole se juttu, vaan toimivampaa voi olla tuon aktivoitumis-energiapiikin purku vaikkapa juoksupyrähdyksellä tai X-hypyillä - jonka jälkeen luonnollisesti keho hiljentää ja rauhoittuu. Pakene-reaktiossa keho aktivoituu myös voimakkaasti ja samankaltainen liikuntapiikin luominen voi toimia purkamaan ja sitä kautta rauhoittamaan aktivaatiotilaa. Aktivaatio on ollut toimivaa, kun olemme kohdanneet muinaisessa elämässämme henkeemme kohdistuvia uhkia, mutta vaikkapa työhaastattelusta tai tentistä stressaamiseen samanlainen aktivaatio ei yksinkertaisesti ole tarkoituksenmukaista.

(jatkuu) Freeze-termillä kuvataan sellaista jäätymistä tai jähmettymistä, jossa keho pyrkii säästämään energiaa, toiminta hidastuu ja saattaa fyysisesti jumahtaa liikkumattomaksi. Ikään kuin leikkisi kuollutta ja fyysisesti olo voi olla turta. Olo voi olla sellainen, että ikään kuin ei olisi aidosti edes paikalla, vaikka tietää että on, tai ainakin keho on. Aivan kuten taistele-tai-pakene, myös jäätyminen pyrkii suojelemaan itseä isommalta vahingolta, mutta eri tavalla. Tämän luettua tulee toivottavasti ymmärrettäväksi, miksi hengitelläänpä rauhassa hitaasti syvään ei ole hyvä idea freeze-olotilassa. Pyörtymiseen (faint) asti voi päätyä, jos jäätyneessä olotilassa sydämen syke ja verenpaine ovat laskeneet niin alhaisiksi, että aivot ikään kuin päättävät puolestasi, että nyt säästetään se mitä enää voidaan ja sammutetaan tämä systeemi hetkeksi. Niinpä ihminen voi pyörtyä - ja tarkoitus on tietysti suojata aivoja uhan/vahingon kokemiselta. 

Fawn eli miellyttäminen voi tulla kyseeseen, jos aiemmat keinot eivät ole käytettävissä ja uhka tulee toisen ihmisen taholta. Kyseessä voi olla esim. lähisuhdeväkivalta, jossa ihminen hylkää omat tarpeet ja tekee jonkinlaisen kompromissin, pyrkii miellyttämään toista, jotta säästyy isommalta vahingolta. Näitä ilmiöitä tulee vastaan yleensä läheisempien ihmissuhteiden kanssa. 

Välillä hermosto kaipaa toimintaa, voimakasta ja tuntuvaa tekemistä, jotta aktivaatio voisi purkautua. Välillä hermosto taas kaipaa lempeää herättelyä, mitä voi tarjota pienellä liikehdinnällä, pesemällä kasvot viileällä vedellä tai nimeämällä ympärillä näkemiään asioita. Välillä hermosto kaipaa esim. hengitellen rauhoittamista ylikierroksilta tasapainoisempaan oloon, kuten vaikka kiireisen työpäivän jäljiltä. Välillä tasapainottavaa voi olla omien rajojen läpikäyminen lempeän jämäkästi kehoa taputellen tai tukevan jalansijan hakeminen maasta. 

Lisää aiheesta löytyy esim. kirjasta Why Zebras Don't Get Ulcers (Robert Sapolsky) tai seuraamalla somessa psykologi Hanna Markukselan julkaisuja.

Ennakkokysymys: Onko terapiassa käyvien ihmisten ikäjakauma muuttunut vuosien saatossa?

Minulla ei äkkiseltään ole tästä kattavaa tilastoa. Terapiaa saadaan montaa eri reittiä pitkin, esim. Kelan kuntoutuspsykoterapia, vaativa lääkinnällinen kuntoutus, erilaiset lyhytterapiat, omahoito-ohjelmat nettiterapioineen, kolmannen sektorin tarjoama terapeuttinen tuki, psykoterapeuttiopiskelijoiden tarjoamat koulutushoidot jne. Ajattelen, että tässä vaikuttaa tarjonnan lisäksi se, miten ja kuka terapian rahoittaa, miten tuttu palvelujärjestelmä on ja miten on käytettävissä voimavaroja terapiaan hakeutumiseen. Ajattelisin, että jonkinlainen stigman purkautuminen vaikuttaa siinä, että nuoremmat hakeutuvat terapiaan luultavasti aiempia sukupolvia rohkeammin ja oma-aloitteisemmin. Nuoria ja työelämässä olevia saatetaan myös herkemmin ohjata terapiaan, vaikka terapiasta voivat yhtä lailla hyötyä myös työelämän ulkopuolella olevat ja myös ikäihmiset.

Ennakkokysymys: Oletko huomannut sosiaalisen median vaikutuksia ahdistuneisuuteen, yksinäisyyden tunteeseen tai masennukseen?
 

Monenlaisin tavoin, kyllä. Osa ahdistuu, koska on liikaa kaikkea mitä pitäisi seurata tai mihin osallistua. FOMO. Tai liikaa esimerkkejä, joihin itsekin pitäisi muka yltää. Osaa sosiaalinen media tuo lähemmäs toisiaan, esimerkiksi hävittää kilometrejä välistä ja mahdollistaa keskustelun, mutta osaa se vie kauemmas toisistaan - ei nähdä livenä, kun voihan sitä etänäkin heittää peukun. Valinnanvapaus on valintojen runsauden vankila ja sosiaalisen median koukuttavat algoritmit saavatkin jäämään sohvalle sen sijaan, että menisi olemaan aktiivinen kodin seinien ulkopuolella. Sosiaalisen median käyttäminen vaatii melkoista määrätietoisuutta; miten käytän somea, jotta some ei käytä minua.

Ennakkokysymys: Miten oma hermosto rauhoitetaan? Onko joitain fyysisiä harjoitteita, jotka auttavat?

Monille on hyötyä niin sanottujen TIPP-taitojen opettelusta. Tarkoitus ei ole suorittaa kaikenlaista rauhoittamista vimmaisesti koko ajan arjen stressin ja kiireen keskellä, vaan tutustua eri keinoihin ja löytää muutama itselle sopiva. Yleensä rauhoittamisen taidot toimivat paremmin, kun niitä harjoittelee alkuun jo melko rauhallisessa olotilassa ja hiljalleen alkaa käyttää rauhoittamistaitoja haastavammissa olotiloissa, joissa kaipaa hidastamista. Hermostoa ei ehkä niinkään voi siis kertaluontoisesti rauhoittaa ja sitten se olisi pysyvästi rauhallinen, vaan hermoston on tarkoituskin reagoida ja aktivoitua. Nykyelämässä se vaan aktivoituu välillä himppasen liikaa, ylivireyteen,  muustakin kuin aidosti henkeä uhkaavista tilanteista, ja silloin voimme noina hetkinä turvautua hermoston säätelyn erilaisiin keinoihin. Joskus tarvitsemme rauhoittumista, joskus puolestaan aktivoitumista esim. puolustamaan itseämme. 

Täältä harjoittelemaan: 

Ennakkokysymys: Mitä voi tehdä, miten voisi auttaa nuorta aikuista joka ei pääse, ei siis edistä niitä, yliopisto-opinnoissaan eteenpäin, koska kokee ettei omalla valmistumisella ja "paperin saamisella" ole merkittävästi merkitystä eikä vaikutusta tulevaisuuden kannalta eikä työllistymiseen? Todella raastavaa "vain" seurata tilannetta, voimattomuus, neuvottomuus ja huoli on suuri.

Kaikki tiet eteenpäin elämässä eivät ole suoria. Välillä matkaan tulee mutkia ja ulkopuoliselle voi näyttää kiertoreitiltä, jos tarvitsee yhden jos toisenkin mutkan kautta etsiä suuntaa eteenpäin. On tärkeää, että nuorella aikuisella on elämässään läheisiä, jotka ovat kiinnostuneita hänestä ja nuori aikuinen heistä. Haluavat tehdä hänen kanssaan asioita, ovat kiinnostuneita siitä mistä hän on kiinnostunut, jaksavat kuunnella, luovat toivoa tulevaan - ja samaan aikaan ovat realistisia eivätkä kiellä todellisuutta. Sen löytäminen, millä on väliä, on tärkeää, muttei aina to-do-listan tavoin nopeasti suoritettavissa. On tärkeää kokea olevansa osa porukkaa ja että sillä porukalla on tulevaisuus, johon voi itse ja yhdessä vaikuttaa.

On vaikea löytää sanoja miten kuvata tätä, mutta toisen kuormaa ei voi myöskään ottaa omille harteilleen kannettavaksi. Jos nuorelta aikuiselta puuttuu suunta, ei sitä voi hänelle osoittaa. Ei voi haluta tehdä asiaa enempää, kuin tuo ihminen itse, sillä se on lopulta hänen tehtävänsä. Mukana ja rinnalla voi kulkea, mutta ei edellä ja väkisin toista perässä vetäen. Ehkä voi innostaa ja inspiroida tekemään omaa löytöretkeilyä? Tulla vastaan, mutta ei tehdä puolesta? Elämässä on paljon löydettävää, ja kaikki siitä ei sijaitse kouluissa. 

nim. Ei sitä suorinta polkua kulkenut entinen nuori

Ennakkokysymys: Mitkä tekijät yleensä vaikuttavat ihmisten hyvinvointiin?

Siinäpä onkin iso kysymys enkä tiedä, voinko siihen kovin tyydyttävää, ihan uutta tietoa sisältävää vastausta antaa. Ajattelen monen muun tavoin, että ihminen on psyykkis-fyysis-sosiaalinen olento. Olemme siis tuntevia ja ajattelevia, sosiaalisia eläimiä, jotka toimivat vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Kehon, mielen ja ympäristön väliset monitahoiset vuorovaikutusprosessit vaikuttavat hyvinvointiimme. Eli ne vaikuttavat meihin ja me niihin. Yksi tapa hahmottaa ihmisen hyvinvointia on ns. Good Life Model, josta löytää googlailemalla lisää tietoa.