Kerrankin oikea taidetta.
Ai:n tekemät kuvat naisista ovat todellista taidetta. Sädeistöniemen töherrykset jää kauas taakse. Ainahan taiteilijat ovat alastomista ihmisistä tehneet kuvia taidetta. Esimerkiksi tämä Sofia virta on antanut mulle valtavasti tyydytystä ainakin 15 kertaa tosin nyt alkaa olemaan jo mitta täynnä koko akkaa. Ja kunhan hänestä saa seksuaalisesti tarpeeksi hän muuttuu tavallaan eri ihmisiksi olen huomannut että hän on sairaaloinen valehtelija hän on tuhonnut oma parisuhteensa aikaisemmin valehtelulla ja muita poliittisia valeita rajattomasti joihin en aikaisemmin kiinnittänyt mitään huomiota, ai siis lisää järkeä tämmöiseen tavalliseen jätkääkin, kiitos. Nyt olen ajatellut keskittyä vähän vanhempiin naisiin elikkä tYötty tuppuraiseen joka punaisilla huulilla lähettää jatkuvasti viestejä hänen mekkonsa alla olevasta herkusta, hänen päässään ei ole mitään poliittista järkeviä ajatuksia mutta seksillähän on päässyt aika pitkälle lisäksi hän on opetellut pitkän liturgian hallistituksen tekemisistä jotka hän osaa ulkoa ja jossa hän haukkuu koko ajan hallitusta joka on toiminut pakko tapahtumia alla. Hänen tyhjäpäinen puoluejohtajansa kakisteli televisiossa ydinaseista että olemme ydinaseita suojassa kun emme itse ydinaseita vaikka 100%isesti maapallolla on ydinaseetat lähetetty semmoisiin valtioilla ei ole itsellä ydinaseita. Täydellinen puupää.
Kommentit (5)
Olet sairas. Sofia pilasi parisuhteen jossa mies uhkasi vakavalla väkivallalla ja piti varsijousta sängyn alla...?
Vierailija kirjoitti:
Nyt on tainnut jäädä aamulääkkeet ottamatta...
Kyllä minä viagran otin...
Ex-mies on tuomittu pahoinpitelyistä ja laittomasta uhkauksesta, jotka kohdistuivat Virtaan. Ja ap:n mielestä Sofian olisi pitänyt jäädä suhteeseen?
Nyt on tainnut jäädä aamulääkkeet ottamatta...