HS: Monet eläkeläiset Suomessa "katkeamispisteessä" - vain 36 % sanoo rahojen riittävän ja leikkauspuhe herättää suurta pelkoa
Eläkeliiton mukaan keskustelu eläkkeiden leikkaamisesta on ajanut monia suomalaisia eläkeläisiä henkisesti ahtaalle. Liiton kyselyyn vastasi yli 12 400 ihmistä, ja vain 36 prosenttia kertoi rahojen riittävän arjessa sopivasti. Kahdeksan kymmenestä sanoo olleensa huolissaan eläkkeiden leikkauspuheista viime viikkojen aikana, ja monille huoli on ollut lähes päivittäistä.
Eläkeliiton mukaan eläkeläisiä syytetään julkisessa keskustelussa turhaan "vapaamatkustajiksi", vaikka heidän mukaansa viime vuosien taloussopeutukset ovat jo kohdistuneet voimakkaasti eläkeläisiin. Järjestö vaatii lopettamaan puheen eläkkeistä pelkkänä menoeränä ja muistuttaa, että kyse on monelle myös ihmisarvosta ja turvallisuuden tunteesta.
Mutta tämä on juuri se aihe, joka repii keskustelun kahtia. Osa sanoo, että eläkkeisiin ei saa koskea, koska ihmiset ovat maksaneet niistä koko työuransa. Toiset taas muistuttavat, että väestö vanhenee vauhdilla ja jonkun täytyy maksaa lasku. Nuoremmat sukupolvet pelkäävät maksavansa järjestelmää, josta he eivät itse koskaan saa samaa hyötyä.
Onko eläkkeiden leikkaamisesta puhuminen julmaa pelottelua vai väistämätön keskustelu siitä, kuka maksaa Suomen tulevaisuuden laskun?
Kommentit (1018)
2400 bruttopalkalla saa nykyåän ansiosidonnaista 800 netto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomi on jännä maa. Missään muualla yhteiskunta ei mahdollista sitä, että nuoret uhrataan vanhusväestön tarpeiden vuoksi. Mutta vanhuksia kunnioitetaan suvun piirissä ja arvostetaan muutoinkin. Suomessa tämä on ihan toisin päin. Vanhukset putsaa yhteiskunnan pöydän, mutta arvostusta ja kunnioitusta muussa muodossa ei kyllä heru. Loogistahan tämä tietysti on.
Jos täällä joku uhrataan, niin se on vanhukset, ja heitä kohdellaan myös sikamaisesti. Nuorille pedataan hyvä elämä niin valmiiksi, ettei monia kiinnosta edes lähteä töihin.
Eläkkeitä maksetaan 40 miljardia ja työttömyyskorvauksia 4 miljardia.
Edelleenkään ne työeläkkeet ei ole pois valtion budjetista ja kansaneläkkeisiin ja takuueläkkeisiin ei edes kovin montaa miljardia mene.pitäiskö nuo turhat työttömyyskorvausta poistaa jo kokonaan.niitä saavat kun ei osaa muuta kuin valittaa ja kadehtia jopa vanhuksia.Haluaisitko todella itse olla elämäsi ehtoo puolella oleva sairauksien kanssa painivat eläke mummo jota kaikki vihaa,koska hän on tuottamaton yksilö ja vain loisii.Eräs Adolf historiassa omasi samanlaisen katsantokannan ,tuntuuko tutulta????
On ne täällä on linkki missä lukee, että työeläkkeet kuuluvat sosiaaliturvamenoihin.
Voit työntää sen linkkisi vaikka ahteriisi.Se ei muuta sitä tosiasiaa että työeläke yhtiöt maksavat eläkkeitä n.36 miljardia vuodessa ja valtio ei ole näissä luvuissa osallinen muuta kuin keräämällä verot eläkkeistä.Menikö perille?Jos nyt sattuisit olemaan työssäkäyvä niin maksaisit eläkemaksuja luultavimmin eläkevakuutusyhtiö ole.Ellet satu olemaan valtion virassa
Nyt eläkkeellä olevien eläkkeet maksetaan nyt työssäkäyvien palkkojen eläkemaksuilla.
Omaa eläkettä kertyy 1,5 % vuosipalkasta https://www.tyoelake.fi/paljonko-saan-elaketta
Kaikkihan tuon tietävät niin että miksi toitottaa tuota niinkuin jotain uutista?? Jokainen on elämänsä aikana sekä maksajan että edunsaajan osassa.Lapsena olet saajana,työikäisenä maksajana ja eläkkeellä saajana.Eikö sinun mielestäsi näin saisi olla??
Ennen eläkeläisiä oli vähemmän ja eläkemaksu palkasta pienempi.
1990 -luvulla eläkeläisiä oli 800 000 ja nyt puolet enemmän eli 1600000
"Toukokuussa tulee yleistuki, osalla tuki vähenee."
Siinä vaiheessa, kun lapsi on pieni, niin kasvattakaa ja hoitakaa lapset hyvin. Siinä vaiheessa, kun lapset on nuoria ja alkaa päihteet ja tietokonepelit esim. kiinnostaa, niin takokaa heidän päähänsä, että kannattaa opiskella ja pitää itsestään huolta, ettei tarvitse sitten eläkkeellä vinkua persaukisena. Sanokaa niille nuorille, ettei työttömyys ole vaihtoehto, vaan kunnon tutkinto ja kunnon ammatti, josta saa riittävää palkkaa.
Näin. Se lähtee jo lapsuudesta ja nuoruudesta se asennekasvatus.
Nuoret säästää eläkettään varten työttömyystuistaan. Ehkä eläkeläistenkin olisi pitänyt olla yhtä kaukonäköisiä ja vastuullisia?
"Palkkatuki ei enää kerrytä työssäoloehtoa, paitsi tiettyjen erityisryhmien, kuten yli 60-vuotiaiden ja alentuneen työkyvyn henkilöiden osalta."
https://www.kuntaliitto.fi/blogi/2024/palkkatuki-ja-etuuskulujen-rahoit…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomi on jännä maa. Missään muualla yhteiskunta ei mahdollista sitä, että nuoret uhrataan vanhusväestön tarpeiden vuoksi. Mutta vanhuksia kunnioitetaan suvun piirissä ja arvostetaan muutoinkin. Suomessa tämä on ihan toisin päin. Vanhukset putsaa yhteiskunnan pöydän, mutta arvostusta ja kunnioitusta muussa muodossa ei kyllä heru. Loogistahan tämä tietysti on.
Jos täällä joku uhrataan, niin se on vanhukset, ja heitä kohdellaan myös sikamaisesti. Nuorille pedataan hyvä elämä niin valmiiksi, ettei monia kiinnosta edes lähteä töihin.
Eläkkeitä maksetaan 40 miljardia ja työttömyyskorvauksia 4 miljardia.
Edelleenkään ne työeläkkeet ei ole pois valtion budjetista ja kansaneläkkeisiin ja takuueläkkeisiin ei edes kovin montaa miljardia mene.pitäiskö nuo turhat työttömyyskorvausta poistaa jo kokonaan.niitä saavat kun ei osaa muuta kuin valittaa ja kadehtia jopa vanhuksia.Haluaisitko todella itse olla elämäsi ehtoo puolella oleva sairauksien kanssa painivat eläke mummo jota kaikki vihaa,koska hän on tuottamaton yksilö ja vain loisii.Eräs Adolf historiassa omasi samanlaisen katsantokannan ,tuntuuko tutulta????
On ne täällä on linkki missä lukee, että työeläkkeet kuuluvat sosiaaliturvamenoihin.
Voit työntää sen linkkisi vaikka ahteriisi.Se ei muuta sitä tosiasiaa että työeläke yhtiöt maksavat eläkkeitä n.36 miljardia vuodessa ja valtio ei ole näissä luvuissa osallinen muuta kuin keräämällä verot eläkkeistä.Menikö perille?Jos nyt sattuisit olemaan työssäkäyvä niin maksaisit eläkemaksuja luultavimmin eläkevakuutusyhtiö ole.Ellet satu olemaan valtion virassa
Nyt eläkkeellä olevien eläkkeet maksetaan nyt työssäkäyvien palkkojen eläkemaksuilla.
Omaa eläkettä kertyy 1,5 % vuosipalkasta https://www.tyoelake.fi/paljonko-saan-elaketta
Tietenkin maksetaan. Jos joskus sijoittaminen tulee sinulle tutuksi, ymmärrät syyn.
Vierailija kirjoitti:
Siinä vaiheessa, kun lapsi on pieni, niin kasvattakaa ja hoitakaa lapset hyvin. Siinä vaiheessa, kun lapset on nuoria ja alkaa päihteet ja tietokonepelit esim. kiinnostaa, niin takokaa heidän päähänsä, että kannattaa opiskella ja pitää itsestään huolta, ettei tarvitse sitten eläkkeellä vinkua persaukisena. Sanokaa niille nuorille, ettei työttömyys ole vaihtoehto, vaan kunnon tutkinto ja kunnon ammatti, josta saa riittävää palkkaa.
Näin. Se lähtee jo lapsuudesta ja nuoruudesta se asennekasvatus.
Suomessa on 57000 korkeakoulututkinnon suorittanutta työttömänä.

Väärät tutkinnot ja väärät valinnat, osalla. Aina tulee olemaan työttömiä, se on selvää, mutta silti pitää aina miettiä, millä valinnoilla pääsee eteenpäin. Ja viime vuosina on muutenkin ollut paskin tilanne sitten 90-luvun laman.
"Hyvinvointialue ottaa eläkkeelle jäävien sairaanhoitajien tilalle hoiva-avustajia, puolet pienempi palkka."
Nyt on sama juttu kuin 1990-luvun lamassa. Hoitajille ei ole töitä.
Vierailija kirjoitti:
"Hyvinvointialue ottaa eläkkeelle jäävien sairaanhoitajien tilalle hoiva-avustajia, puolet pienempi palkka."
Hyvä. Julkinen talous syöksee meidät kaikki kurjuuteen, jos sitä ei saada leikattua.
Vierailija kirjoitti:
Nyt on sama juttu kuin 1990-luvun lamassa. Hoitajille ei ole töitä.
Kummallista. Kaikkien eläkeläisten eli boomereiden piti olla henkihieverissä ja jatkuvan hoidon tarpeessa. Eikö näin olekaan?
"Sote-alalta valmistutaan nyt suoraan työttömyyskortistoon."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt on sama juttu kuin 1990-luvun lamassa. Hoitajille ei ole töitä.
Kummallista. Kaikkien eläkeläisten eli boomereiden piti olla henkihieverissä ja jatkuvan hoidon tarpeessa. Eikö näin olekaan?
Hallitus leikkasi rahaa pois hyvinvointialueilta.
"Peruskouluista loppuu lähivuosina puolet, koska lapsia ei synny.
Osalle paikkakunnista ei jää edes yhtä koulua."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt on sama juttu kuin 1990-luvun lamassa. Hoitajille ei ole töitä.
Kummallista. Kaikkien eläkeläisten eli boomereiden piti olla henkihieverissä ja jatkuvan hoidon tarpeessa. Eikö näin olekaan?
Hallitus leikkasi rahaa pois hyvinvointialueilta.
Eli hoidosta joutuu jotain maksamaankin sitten. Vai kuoleeko boomerit kaikki hoidon puutteeseen?