HS: Monet eläkeläiset Suomessa "katkeamispisteessä" - vain 36 % sanoo rahojen riittävän ja leikkauspuhe herättää suurta pelkoa
Eläkeliiton mukaan keskustelu eläkkeiden leikkaamisesta on ajanut monia suomalaisia eläkeläisiä henkisesti ahtaalle. Liiton kyselyyn vastasi yli 12 400 ihmistä, ja vain 36 prosenttia kertoi rahojen riittävän arjessa sopivasti. Kahdeksan kymmenestä sanoo olleensa huolissaan eläkkeiden leikkauspuheista viime viikkojen aikana, ja monille huoli on ollut lähes päivittäistä.
Eläkeliiton mukaan eläkeläisiä syytetään julkisessa keskustelussa turhaan "vapaamatkustajiksi", vaikka heidän mukaansa viime vuosien taloussopeutukset ovat jo kohdistuneet voimakkaasti eläkeläisiin. Järjestö vaatii lopettamaan puheen eläkkeistä pelkkänä menoeränä ja muistuttaa, että kyse on monelle myös ihmisarvosta ja turvallisuuden tunteesta.
Mutta tämä on juuri se aihe, joka repii keskustelun kahtia. Osa sanoo, että eläkkeisiin ei saa koskea, koska ihmiset ovat maksaneet niistä koko työuransa. Toiset taas muistuttavat, että väestö vanhenee vauhdilla ja jonkun täytyy maksaa lasku. Nuoremmat sukupolvet pelkäävät maksavansa järjestelmää, josta he eivät itse koskaan saa samaa hyötyä.
Onko eläkkeiden leikkaamisesta puhuminen julmaa pelottelua vai väistämätön keskustelu siitä, kuka maksaa Suomen tulevaisuuden laskun?
Kommentit (976)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paskakaupunkien asuntoihin ei kannata sijoittaa. Eläkeläisten jälkeen ei kukaan niitä osta, siellä ne on tyhjillään Etuovessa.
Ja jos omaiset saa sen asunnon vuokralle niin ne on jotain päihteiden käyttäjiä. Ja sen jälkeen koko kerrostalo on rauhaton.
Ja sitten alkaa se poliisi ralli. Poliisit käy vähän väliä.
Henkisesti ahtaalle??? Monella työikäisellä on lähtenyt työpaikka alta ja ollaan vähän muutakin kuin henkisesti ahtaalla, sitten eläkeläiset kehtaa valittaa tästäkin pelkästä puheesta kun pitäisi edes ajatuksen tasolla leikata omaa elintasoa.
Mummot asuvat rauhallisessa kerrostalossa siihen asti kun naapurissa olevia perikuntien asuntoja ei saa myytyä ja omaiset vuokraavat ne päihteiden käyttäjille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rollaattoria ei saa säilyttää rappukäytävässä, se on kielletty paloturvallisuus syistä.
Jos joku palolaitokselta näkee niin tulee huutia.
Jos sinulla ei ole mitään annettavaa yhteenkään ketjuun, niin voisitko olla heittelemättä noita latteuksia joka ketjuun.
Tunnettu tosiasia on, että häviäjä näkee kaikessa ongelmia, ja voittaja näkee kaikessa mahdollisuuksia.
Ai että pitää ilmoittaa palolaitokselle, jos näkee rollaattorin rappukäytävässä.
Sä et edes ymmärrä selvää tekstiä.Ei ihme että sulta ei tule järkeviä ajatuksia .
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhoja taloja ei saa siksikään kaupaksi, koska pankki ei myönnä asunnon hinnan lisäksi remonttilainaa. Ne jäävät siis omaisille tulevaisuudessa.
Ja sähkölämmitteisiä ei vuokrata, koska kela maksaa asunnon lämmitykseen maksimissaan 46 euroa kuukaudessa. Ne jää siis omaisille.
Kaukolämpö maksaa paljon enemmän kuin sähkölämmitys.
Se kuuluu vuokraan.
Omakotitaloissa ei kuulu.
Ei omakotitaloa vuokrata. Kela maksaa lämmitykseen vain 46 euroa kuukaudessa.
Omakotitaloja vuokrataankin maksukykyisille eikä tyhjätaskuille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomi on jännä maa. Missään muualla yhteiskunta ei mahdollista sitä, että nuoret uhrataan vanhusväestön tarpeiden vuoksi. Mutta vanhuksia kunnioitetaan suvun piirissä ja arvostetaan muutoinkin. Suomessa tämä on ihan toisin päin. Vanhukset putsaa yhteiskunnan pöydän, mutta arvostusta ja kunnioitusta muussa muodossa ei kyllä heru. Loogistahan tämä tietysti on.
Jos täällä joku uhrataan, niin se on vanhukset, ja heitä kohdellaan myös sikamaisesti. Nuorille pedataan hyvä elämä niin valmiiksi, ettei monia kiinnosta edes lähteä töihin.
Puhun eläkejärjestelmästä. Ympärivuorokautisen hoivan tasoon en viittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhoja taloja ei saa siksikään kaupaksi, koska pankki ei myönnä asunnon hinnan lisäksi remonttilainaa. Ne jäävät siis omaisille tulevaisuudessa.
Ja sähkölämmitteisiä ei vuokrata, koska kela maksaa asunnon lämmitykseen maksimissaan 46 euroa kuukaudessa. Ne jää siis omaisille.
Voi-voi!Voin kertoa sulle että suurin osa maksaa asumisensa ihan itse.Heille ei ole mitään väliä,paljonko Kela maksaisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomi on jännä maa. Missään muualla yhteiskunta ei mahdollista sitä, että nuoret uhrataan vanhusväestön tarpeiden vuoksi. Mutta vanhuksia kunnioitetaan suvun piirissä ja arvostetaan muutoinkin. Suomessa tämä on ihan toisin päin. Vanhukset putsaa yhteiskunnan pöydän, mutta arvostusta ja kunnioitusta muussa muodossa ei kyllä heru. Loogistahan tämä tietysti on.
Jos täällä joku uhrataan, niin se on vanhukset, ja heitä kohdellaan myös sikamaisesti. Nuorille pedataan hyvä elämä niin valmiiksi, ettei monia kiinnosta edes lähteä töihin.
Eläkkeitä maksetaan 40 miljardia ja työttömyyskorvauksia 4 miljardia.
Edelleenkään ne työeläkkeet ei ole pois valtion budjetista ja kansaneläkkeisiin ja takuueläkkeisiin ei edes kovin montaa miljardia mene.pitäiskö nuo turhat työttömyyskorvausta poistaa jo kokonaan.niitä saavat kun ei osaa muuta kuin valittaa ja kadehtia jopa vanhuksia.Haluaisitko todella itse olla elämäsi ehtoo puolella oleva sairauksien kanssa painivat eläke mummo jota kaikki vihaa,koska hän on tuottamaton yksilö ja vain loisii.Eräs Adolf historiassa omasi samanlaisen katsantokannan ,tuntuuko tutulta????
On ne täällä on linkki missä lukee, että työeläkkeet kuuluvat sosiaaliturvamenoihin.
Voit työntää sen linkkisi vaikka ahteriisi.Se ei muuta sitä tosiasiaa että työeläke yhtiöt maksavat eläkkeitä n.36 miljardia vuodessa ja valtio ei ole näissä luvuissa osallinen muuta kuin keräämällä verot eläkkeistä.Menikö perille?Jos nyt sattuisit olemaan työssäkäyvä niin maksaisit eläkemaksuja luultavimmin eläkevakuutusyhtiö ole.Ellet satu olemaan valtion virassa
Eläkeläiset katkeavat, kun edes puhutaan että heihin voisi kohdistua jotain sellaista, minkä muut väestönosat ovat jo kohdanneet. Eikös näiden pitänyt olla niitä sitkeitä ja vähään tyytyväisiä selviytyjiä?

Ai niin että jatketaan vaan tätä sitkeää selviytymistä ja annetaan ansaitut eläkkeetkin nuorisolle,ettei heille vaan tule paha mieli siitä että mummolla on varaa vaikka joskus käydä ruokakaupassa tai jopa lääkärissä??Voiskohan nämä muut väestön osat tehdä myös jotain toimeentulonsa eteen?
Minulla on aika ensikäden tietoa eläkkeiden tasosta. Jäin eläkkeelle 6500 € bruttopalkalta vuodenvaihteessa. Ikää oli siinä vaiheessa 65 v 6 kk, eli reilusti jo yli alimman mahdollisen eläkeiän. Työpaikka ja tehtävä oli ollut sama lähes 30 vuotta, joten palkkakehitys oli seurannut suurinpiirtein yleistä ansiokehitystä.
Bruttoeläke minun tapauksessani on 2550 €, josta verojen jälkeen jää n. 2050 €. Onhan se enemmän kuin takuueläke, mutta pudotus ansiotuloilta nettotuloissa on kyllä lähes 50 %. Aika paljon joutuu kulutuksesta nyt tinkimään. Leikkauspuheet kuulostavat pahalta.
Vierailija kirjoitti:
Henkisesti ahtaalle??? Monella työikäisellä on lähtenyt työpaikka alta ja ollaan vähän muutakin kuin henkisesti ahtaalla, sitten eläkeläiset kehtaa valittaa tästäkin pelkästä puheesta kun pitäisi edes ajatuksen tasolla leikata omaa elintasoa.
Ei kai tästä tarvitse tehdä mitään vastakkain asettelua. Kyllä pientä eläkettä saavat olla huolissaan yhtä lailla kuin työttömät.
Kerrankin rehellistä puhetta ja uskon tämän täysin.Itse jään eläkkeelle loppuvuodesta ja ikää silloin 65.Eläkkeeni tulee olemaan n.1900euroa brutto ja tähän olen tehnyt n.45vuotta töitä,poislukien äitiysloman ja yksi vuoden jakso hoito vapaalla.Palkkani on ollut n.2800 joten hieman ihmettelen tuota miten tuolla palkalla eläkkeesi olisi vain n 600 euroa enemmän.jokin ei täsmää??onko työ vuosia siis tuo 30?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli jos näen rappukäytävässä rollaattorin niin siirrän sen ulos pihalle.
Työttömien tuet leikattiin niin nyt noudatetaan myös tarkasti paloturvallisuus määräyksiä.
Hallitushan ne leikkas. Vai meinaatko et naapurin vanha papparainen on leikannu sun työttömyys päivärahoista.
Ne naapurien mummot ja papparaisethan ne on kaiken pahan alku ja juuri🤭🤭🤭😏
Ja jos omaiset saa sen asunnon vuokralle niin ne on jotain päihteiden käyttäjiä. Ja sen jälkeen koko kerrostalo on rauhaton.