Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

HS: Monet eläkeläiset Suomessa "katkeamispisteessä" - vain 36 % sanoo rahojen riittävän ja leikkauspuhe herättää suurta pelkoa

Vierailija
14.03.2026 |

Eläkeliiton mukaan keskustelu eläkkeiden leikkaamisesta on ajanut monia suomalaisia eläkeläisiä henkisesti ahtaalle. Liiton kyselyyn vastasi yli 12 400 ihmistä, ja vain 36 prosenttia kertoi rahojen riittävän arjessa sopivasti. Kahdeksan kymmenestä sanoo olleensa huolissaan eläkkeiden leikkauspuheista viime viikkojen aikana, ja monille huoli on ollut lähes päivittäistä.

Eläkeliiton mukaan eläkeläisiä syytetään julkisessa keskustelussa turhaan "vapaamatkustajiksi", vaikka heidän mukaansa viime vuosien taloussopeutukset ovat jo kohdistuneet voimakkaasti eläkeläisiin. Järjestö vaatii lopettamaan puheen eläkkeistä pelkkänä menoeränä ja muistuttaa, että kyse on monelle myös ihmisarvosta ja turvallisuuden tunteesta.

Mutta tämä on juuri se aihe, joka repii keskustelun kahtia. Osa sanoo, että eläkkeisiin ei saa koskea, koska ihmiset ovat maksaneet niistä koko työuransa. Toiset taas muistuttavat, että väestö vanhenee vauhdilla ja jonkun täytyy maksaa lasku. Nuoremmat sukupolvet pelkäävät maksavansa järjestelmää, josta he eivät itse koskaan saa samaa hyötyä.

Onko eläkkeiden leikkaamisesta puhuminen julmaa pelottelua vai väistämätön keskustelu siitä, kuka maksaa Suomen tulevaisuuden laskun?

Kommentit (976)

Vierailija
941/976 |
21.03.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Suomi on jännä maa. Missään muualla yhteiskunta ei mahdollista sitä, että nuoret uhrataan vanhusväestön tarpeiden vuoksi. Mutta vanhuksia kunnioitetaan suvun piirissä ja arvostetaan muutoinkin. Suomessa tämä on ihan toisin päin. Vanhukset putsaa yhteiskunnan pöydän, mutta arvostusta ja kunnioitusta muussa muodossa ei kyllä heru. Loogistahan tämä tietysti on.

Jos täällä joku uhrataan, niin se on vanhukset, ja heitä kohdellaan myös sikamaisesti. Nuorille pedataan hyvä elämä niin valmiiksi, ettei monia kiinnosta edes lähteä töihin.

Vierailija
942/976 |
21.03.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta entä jos asunto myydään ei Niemiselle ja sitten ei saa osakas listan takia remonttilainaa?

Pankki ajattelee, että ne voi lähteä pois Suomesta ja jättää lainat maksamatta eikä myönnä putkiremonttilainaa.

Itä-Suomessa kävi niin ja nyt pankit haluavat nähdä nimilistan osakkaista. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
943/976 |
21.03.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomi on jännä maa. Missään muualla yhteiskunta ei mahdollista sitä, että nuoret uhrataan vanhusväestön tarpeiden vuoksi. Mutta vanhuksia kunnioitetaan suvun piirissä ja arvostetaan muutoinkin. Suomessa tämä on ihan toisin päin. Vanhukset putsaa yhteiskunnan pöydän, mutta arvostusta ja kunnioitusta muussa muodossa ei kyllä heru. Loogistahan tämä tietysti on.

Jos täällä joku uhrataan, niin se on vanhukset, ja heitä kohdellaan myös sikamaisesti. Nuorille pedataan hyvä elämä niin valmiiksi, ettei monia kiinnosta edes lähteä töihin.

Eläkkeitä maksetaan 40 miljardia ja työttömyyskorvauksia 4 miljardia. 

Vierailija
944/976 |

No, et saa kyllä eläkeläisenä omakotitaloa myytyä etkä kerrostalo-osaketta kolmannesta kerroksesta, jos ei ole hissiä. Et ainakaan meidän kaupungissa.

Vierailija
945/976 |
21.03.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Poliisit käy ratsaamassa noita tiettyjä kerrostaloja, kun siellä asukkaat kasvattavat ties mitä. 

Kaljaveikkohuume kerrostaloja eikä ole edes vuokrataloja.

Yksi asia, mikä ostajan pitäisi aina tarkistaa, on talon omistajaluettelo. Mikäli yksi henkilö omistaa taloyhtiössä useita asuntoja, on parasta jättää kaupat tekemättä.

Tai jos nimi ei ole Nieminen.

Useamman asunnon omistama Nieminenkin on vaarallinen. Juurihan Helsingissä melkein uusi taloyhtiö joutui ottamaan yhtiön haltuun yli 10% asunnoista, kun sijoittaja ei pystynyt maksamaan yhtiövastikkeita.

Vierailija
946/976 |
21.03.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sun pitåä siis mennä rollaattorin kanssa portaat kolmanteen kerrokseen. Rappukäytävässä sitä ei saa säilyttää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
947/976 |
21.03.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Rollaattoria ei saa säilyttää rappukäytävässä, se on kielletty paloturvallisuus syistä.

Vierailija
948/976 |
21.03.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Rollaattoria ei saa säilyttää rappukäytävässä, se on kielletty paloturvallisuus syistä.

Jos joku palolaitokselta näkee niin tulee huutia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
949/976 |
21.03.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Rollaattoria voi säilyttää ulkona pyörätelineessä, mutta ei rappukäytävässä.

Vierailija
950/976 |
21.03.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rollaattoria ei saa säilyttää rappukäytävässä, se on kielletty paloturvallisuus syistä.

Jos joku palolaitokselta näkee niin tulee huutia.

Jos sinulla ei ole mitään annettavaa yhteenkään ketjuun, niin voisitko olla heittelemättä noita latteuksia joka ketjuun.

Tunnettu tosiasia on, että häviäjä näkee kaikessa ongelmia, ja voittaja näkee kaikessa mahdollisuuksia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
951/976 |
21.03.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomi on jännä maa. Missään muualla yhteiskunta ei mahdollista sitä, että nuoret uhrataan vanhusväestön tarpeiden vuoksi. Mutta vanhuksia kunnioitetaan suvun piirissä ja arvostetaan muutoinkin. Suomessa tämä on ihan toisin päin. Vanhukset putsaa yhteiskunnan pöydän, mutta arvostusta ja kunnioitusta muussa muodossa ei kyllä heru. Loogistahan tämä tietysti on.

Jos täällä joku uhrataan, niin se on vanhukset, ja heitä kohdellaan myös sikamaisesti. Nuorille pedataan hyvä elämä niin valmiiksi, ettei monia kiinnosta edes lähteä töihin.

Eläkkeitä maksetaan 40 miljardia ja työttömyyskorvauksia 4 miljardia. 

Edelleenkään ne työeläkkeet ei ole pois valtion budjetista ja kansaneläkkeisiin ja takuueläkkeisiin ei edes kovin montaa miljardia mene.pitäiskö nuo turhat työttömyyskorvausta poistaa jo kokonaan.niitä saavat kun ei osaa muuta kuin valittaa ja kadehtia jopa vanhuksia.Haluaisitko todella itse olla elämäsi ehtoo puolella oleva sairauksien kanssa painivat eläke mummo jota kaikki vihaa,koska hän on tuottamaton yksilö ja vain loisii.Eräs Adolf historiassa omasi samanlaisen katsantokannan ,tuntuuko tutulta????

Vierailija
952/976 |

Ai että pitää ilmoittaa palolaitokselle, jos näkee rollaattorin rappukäytävässä. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
953/976 |

On ne täällä on linkki missä lukee, että työeläkkeet kuuluvat sosiaaliturvamenoihin.

Vierailija
954/976 |
21.03.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Työttömien tuet leikattiin. Ilmoittakaa palolaitokselle, jos näette rappukäytävässä rollaattorin tai lastenvaunut tai rattaat.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
955/976 |
21.03.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Työttömien tuet leikattiin. Ilmoittakaa palolaitokselle, jos näette rappukäytävässä rollaattorin tai lastenvaunut tai rattaat.

Vai pitäisikö ne vaan itse siirtää ulos?

Vierailija
956/976 |
21.03.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eli jos näen rappukäytävässä rollaattorin niin siirrän sen ulos pihalle.

Vierailija
957/976 |
21.03.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Eli jos näen rappukäytävässä rollaattorin niin siirrän sen ulos pihalle.

Työttömien tuet leikattiin niin nyt noudatetaan myös tarkasti paloturvallisuus määräyksiä.

Vierailija
958/976 |
21.03.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yli 2000 euron eläkkeistä voisi leikata vaikka 5 % ja eläkekatto pitäisi asettaa 3000 euroon. 

Vierailija
959/976 |
21.03.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Poliisin ei kannata ostaa asuntoa eläkeläiskaupungista. Ei niillä asunnoilla ole kohta mitään arvoa. Asuu vaikka vuokralla ja ostaa mielummin Helsingistä asunnon.

Vierailija
960/976 |
21.03.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Paskakaupunkien asuntoihin ei kannata sijoittaa. Eläkeläisten jälkeen ei kukaan niitä osta, siellä ne on tyhjillään Etuovessa.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän kahdeksan seitsemän