HS: Monet eläkeläiset Suomessa "katkeamispisteessä" - vain 36 % sanoo rahojen riittävän ja leikkauspuhe herättää suurta pelkoa
Eläkeliiton mukaan keskustelu eläkkeiden leikkaamisesta on ajanut monia suomalaisia eläkeläisiä henkisesti ahtaalle. Liiton kyselyyn vastasi yli 12 400 ihmistä, ja vain 36 prosenttia kertoi rahojen riittävän arjessa sopivasti. Kahdeksan kymmenestä sanoo olleensa huolissaan eläkkeiden leikkauspuheista viime viikkojen aikana, ja monille huoli on ollut lähes päivittäistä.
Eläkeliiton mukaan eläkeläisiä syytetään julkisessa keskustelussa turhaan "vapaamatkustajiksi", vaikka heidän mukaansa viime vuosien taloussopeutukset ovat jo kohdistuneet voimakkaasti eläkeläisiin. Järjestö vaatii lopettamaan puheen eläkkeistä pelkkänä menoeränä ja muistuttaa, että kyse on monelle myös ihmisarvosta ja turvallisuuden tunteesta.
Mutta tämä on juuri se aihe, joka repii keskustelun kahtia. Osa sanoo, että eläkkeisiin ei saa koskea, koska ihmiset ovat maksaneet niistä koko työuransa. Toiset taas muistuttavat, että väestö vanhenee vauhdilla ja jonkun täytyy maksaa lasku. Nuoremmat sukupolvet pelkäävät maksavansa järjestelmää, josta he eivät itse koskaan saa samaa hyötyä.
Onko eläkkeiden leikkaamisesta puhuminen julmaa pelottelua vai väistämätön keskustelu siitä, kuka maksaa Suomen tulevaisuuden laskun?
Kommentit (1133)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa tarkemmin mihin se raha ja tuet menee? Eläke, palkka, työttömyys, tuet ja sunnon hinta samoin juoksevat kulut?
No mulla on 595 €/kk työmarkkinatukea, mitään muuta en saa. Mitäpä luulet mihin se menee?
Taidat nyt unohtaa asumistuen ja mahdollisen tt-tuen????
Vierailija kirjoitti:
Pyh. Eläkeläiset on ahneita valehtelijoita.
Ja sinä olet katkera ja kateellinen.Kyllä sinustakin vielä joskus eläkeläinen tulee ellei nyt satu päästäsi suoni katkeamaan sitä ennen🤗 Muista sitten kipujen ja kolotusten kanssa taistellessa,että olet kateuden kohde ja sinua saa haukkua kuka tahansa toiseksi ja valehtelijaksi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni työssäkäyvä asuu vuokralla, ei saa lainaa.
Että siksikin eläkeläiset ei saa myytyä asuntoja kerrostalosta, missä ei ole hissiä. Rollaattorilla portaita kolmanteen kerrokseen sitten vaan.
No ei, rollaattori jätetään alaovelle. Kaiteesta tukea ja raput ylös. Ihan helppoa ,sanoo 68 jolla ei vielä ole rollaattoria, asun toka kerros.
Tuskin saa jättää käytävään kun ei vaunuja tai rattaitakaan saa.
Sisko 71 vee asuu 7.kerroksessa eikä rappukäytävässä ole kaiteita. Hissi on säännöllisesti rempassa.
Ei siihen mitään kateutta tarvitse että toteaa vuosikymmeniä voimakkaimmin nouseva valtion kuluerä on ikääntyvät ihmiset. Ja että valtion budjettia ei korjata mitenkään muuten kuin eläkkeistä leikkaamalla 10+ miljardia.
Niin ja näiden kulujen voimakas nousu jatkuu edelleen, ei vain viimeisten 10v aikana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa tarkemmin mihin se raha ja tuet menee? Eläke, palkka, työttömyys, tuet ja sunnon hinta samoin juoksevat kulut?
No mulla on 595 €/kk työmarkkinatukea, mitään muuta en saa. Mitäpä luulet mihin se menee?
Taidat nyt unohtaa asumistuen ja mahdollisen tt-tuen????
Oon eri, mutta en kyllä itse saanut koskaan mitään tt-tukia tai asumistukia vaikka olin välillä työtönkin.
Ei kaikki työttömät ole koko elämäänsä työttömiä. Niitä elintapatyöttömiä on varmaan työttömistä vain pieni osa.
Kun olin työtön oli työelämää takana parhaillaan jo vuosikymmeniä ja oli omat asunnot ja rahaa tilillä.
En ole koskaan elänyt kädestä suuhun, ellei lukuun oteta opiskeluaikoja.
Heti ensimmäisestä tilistä lähtien olen osannut ja ymmärtänyt säästää.
Ei työttömyys automaattisesti tarkoita sitä, että ihminen on köyhä ja viimeinen sentti menossa.
Toki en edes työttömänä ollessa saanut tuota vajaata 600e, koska olin liiton jäsen ja sain ansiosidonnaista.
Vierailija kirjoitti:
Ei siihen mitään kateutta tarvitse että toteaa vuosikymmeniä voimakkaimmin nouseva valtion kuluerä on ikääntyvät ihmiset. Ja että valtion budjettia ei korjata mitenkään muuten kuin eläkkeistä leikkaamalla 10+ miljardia.
Niin ja näiden kulujen voimakas nousu jatkuu edelleen, ei vain viimeisten 10v aikana.
Niin,vanhenet se sinäkin joten toivottavasti saat sitten hoitoa ja hyvää hoivaa kun olet noin mukava ja empaattinen ihminen!??
Kaffebulla kirjoitti:
Työikäinen voi mennä töihin. Mihin vanhus menee töihin? Puhelinmyyjäksi?
Äitini käy ihan siinä samassa työssä jota teki ennen eläkkeelle jäämistäänkin.
Vierailija kirjoitti:
Kaffebulla kirjoitti:
Työikäinen voi mennä töihin. Mihin vanhus menee töihin? Puhelinmyyjäksi?
Mihin töihin mennään täällä Euroopan korkeimman työttömyyden maassa? Se, että on mahdollisuus tehdä töitä ei paljoa lämmitä, jos töitä ei ole saatavilla. Palkkatyö, jolla elää on Suomessa harvinaista herkkua.
Kuulemma tarvitsee vain katsoa metsään!
Vierailija kirjoitti:
Kaikki täällä valittajat, ottaakaa huomioon, että me eläkeläiset olemme itse rakentaneet omakotitalot ja kesämökit omalla työllä ja pankista otetuilla lainoilla, josta parhaimillaan maksoimme 17 % korkoa. Samaan aikaan asuimme vuokralla ja maksoimme vuokraa ja yritimme tulla toimeen. Elätimme myös samalla Teidät lapset. Elintaso ei ollut mitään leveää, mutta sitkeällä työllä pärjäsimme.
Joten nyt meillä on OIKEUS nauttia työmme tuloksista. Vähästä on aloitettu ja niin voi nykynuorisonkin tehdä ja lakata narisemsta joka asiasta.
Siis sehän on ihan totta, että nykyeläkeläisillä on ollut paljon paremmat taloudelliset mahdollisuudet hyvään elämään kuin nykyisillä 20-35-vuotiailla. Silloin kaikille halukkaille riitti töitä. Nyt on tilanne, ettei nuoret saa töitä ja tukia leikataan koko ajan. Nuorilla ja lapsiperheillä ei ole enää mistä ottaa jos ihmisarvoista elämää (ruokaa, koti, lämpöä). On ihan pakko siirtyä eläkeläisten lompakolle.
Siinä ei auta nuorten haukkuminen laiskoiksi/saamattomiksi kun on kymmeniä vuosia eletty yli varojen ja nyt kun ei töitä ole niin ei ole veronmaksajiakaan, että tilanne saataisiin korjattua. Kuluja on karsittava, mutta opiskelijoiden, toimeentulotuen saajien ja työttömien tuet on jo leikattu minimiin, samoin kun koulutus ja terveydenhulto, joten seuraavaksi on pakosti vuorossa eläkkeet.

Voitit juuri itsekkäimmän palstalaisen palkinnon, onneksi olkoon. Millä tavalla meidän aikamme on yhtään erilainen? Asuntojen arvot ovat moninkertaistuneet, lainoja on todella vaikeaa saada eivätkä korot ole halpoja. Työttömyys on ennätystasolla samoin valtion talous huonoimmassa jamassa ikinä.
Jos eläkemaksuja on maksanut esim 100 tuhatta elämänsä aikana, nekin markkoina, niin kuin moni eläkeläinen huutelee. Ovat eläkettä maksaneet vähän päälle 16 tuhatta, tonnin eläkkeellä se kestää 16 kuukautta, sen jälkeen tämä kitisijä joukko on toisten lompakolla ja huutavat lisää liksaa. Ei muuta kuin annetaan niille ne rahat mitä ovat maksaneet itse, jos ovat jo tuhlanneet kun 55-60 vuotiaana eläkkeelle jäivät niin voivoi. Äitini jäi 58 vuotiaana eläkkeelle, täyttää 86- vuotta, eli eläkettä on kohta nostanut pidempään kuin töitä ehti tekemään. Toki me lapset ollaan kuunneltu sitä valitus virttä kun on ollut niin rankkaa ja töissä on käynyt, me vaan laiskitellaan pätkätyöläisinä ja pitäisi töiden jälkeen vielä mennä hyysäämään, joo ei muuten mennä
Ylellä oli vähän aikaa sitten juttu, että melkein puolet 25-34-vuotiaista säästää eläkettään varten.
Kiinnostaisi kuulla, miten tämä onnistuu näiltä nuorilta, mutta ei 1950-luvulla syntyneeltä Penalta tai Maijalta? Jos on oltu 40 vuotta töissä, niin sijoittamalla esim. indeksirahastoihin 20-50 euroa kuussa, olisi 40 vuoden työuran jälkeen melkoinen lisäpotti odottamassa virallisen eläkkeen lisäksi. Silloin ei tarvitsisi ainakaan märistä pienestä eläkkeestä, jos siihen on ennalta varautunut. Ja 40 vuotta töissä olleella todellakin luulisi siihen olleen varaa, jos ei ole ollut pahemmin pitkiä poissaoloja työelämästä. Joten en ihan osta täysin nyyhkytarinoita ahneesta yhteiskunnasta, ettei eläke riitä, kun asialle olisi itse voinut tehdä jotain. Erikseen sitten työkyvyttömyys- ja sairaseläkeläiset.
Olisi kiva kuulla, että mistä nämä eläkeläiset sitten ehdottaisivat leikattavan? Opiskelijat elää käytännössä lainalla. Sitä kertyy noin 40 000 euroa viiden vuoden opintojen aikana. Lapsiperheiden tilanne on niin huono, etteivät ihmiset uskalla edes tehdä lapsia. Työssäkäyvät on ongelmissa asuntolainojen ja hintojen nousun kanssa kun hinnat ovat nousseet viimeisen viiden vuoden aikana huomattavasti enemmän kuin palkat. Asuntojen arvot pudonneet, vuokrat nousseet. Mistä siis eläkeläiset otetaan raha? Te ja rikkaat olette ainoat, joilla on mistä ottaa. Ja nykyhallitus ei suostu rikkaiden verotusta nostamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki täällä valittajat, ottaakaa huomioon, että me eläkeläiset olemme itse rakentaneet omakotitalot ja kesämökit omalla työllä ja pankista otetuilla lainoilla, josta parhaimillaan maksoimme 17 % korkoa. Samaan aikaan asuimme vuokralla ja maksoimme vuokraa ja yritimme tulla toimeen. Elätimme myös samalla Teidät lapset. Elintaso ei ollut mitään leveää, mutta sitkeällä työllä pärjäsimme.
Joten nyt meillä on OIKEUS nauttia työmme tuloksista. Vähästä on aloitettu ja niin voi nykynuorisonkin tehdä ja lakata narisemsta joka asiasta.
Siis sehän on ihan totta, että nykyeläkeläisillä on ollut paljon paremmat taloudelliset mahdollisuudet hyvään elämään kuin nykyisillä 20-35-vuotiailla. Silloin kaikille halukkaille riitti töitä. Nyt on tilanne, ettei nuoret saa töitä ja tukia leikataan koko ajan. Nuorilla ja lapsiperheillä ei ole enää mistä ottaa jos ihmisarvoista elämää (ruokaa, koti, lämpöä). On ihan pakko siirtyä eläkeläisten lompakolle.
Siinä ei auta nuorten haukkuminen laiskoiksi/saamattomiksi kun on kymmeniä vuosia eletty yli varojen ja nyt kun ei töitä ole niin ei ole veronmaksajiakaan, että tilanne saataisiin korjattua. Kuluja on karsittava, mutta opiskelijoiden, toimeentulotuen saajien ja työttömien tuet on jo leikattu minimiin, samoin kun koulutus ja terveydenhulto, joten seuraavaksi on pakosti vuorossa eläkkeet.
Mistä ihmeestä tämä luulo että kaikille riitti töitä ja marssittiin vaan työpaikoille???Lama-ja työttömyys kausia on ollut läpi Suomen historian ja esim.70-luvulla lähdettiin Ruotsiin sankoin joukoin auto tehtaille ja kodinkone tehtaille töihin.työn perässä on muutettu ennenkin ja palkat oli tosi surkeita Suomessa kun itsekin aloitin palkkatyöt.Miehiä kulki reissu töissä esm.Kostamuksessa vielä 80-luvulla kun omalta paikkakunnalta ei töitä saanut..En ole kenenkään työttömän tai opiskelijan tukia leikkaa massa mutta en ymmärrä tätä eläkeläisiin kohdistuvaa vainoa.Mielestäni olen osani tehnyt tämän yhteiskunnan eteen tekemällä. työni ja synnyttämällä ja kasvattamalla lapseni pärjääviksi aikuisiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samoin,ei oo kellään mitään ökyeläkkeitä,talot on vanhoja ja jos on auto niin joku halpa.Mökkejä ei edes taida kellään olla ja ulkomailla käynnit joku halpa Viron kylpyläreissu.En kadehdi ketään eikä tulis pieneen mieleenkään haukkua ketään miksikään loiseksi.Saisivat hävetä nuo eläkeläisiä mollaavat.Tuollainen katkeruus syö ihmistä ja aiheuttaa vaan pahaa oloa joka sitten puretaan sivullisiin.
Onko ne mökkien omistajat mielestäsi mielikuvitusolentoja?
https://stat.fi/tietotrendit/blogit/2021/yli-puolet-mokinomistajista-on…;
Aika harvalla pieneläkeläisellä mitään mökkejä on,hyvä kun riittää rahat vaatimattomaan yksiöön tai kaksioon.Kait niillä rikkailla on hirsihuvilansa mutta ei kuulu tuttavapiiriini enkä jaksa heitä kadehtia.älä sinäkään.
Vierailija kirjoitti:
Olisi kiva kuulla, että mistä nämä eläkeläiset sitten ehdottaisivat leikattavan? Opiskelijat elää käytännössä lainalla. Sitä kertyy noin 40 000 euroa viiden vuoden opintojen aikana. Lapsiperheiden tilanne on niin huono, etteivät ihmiset uskalla edes tehdä lapsia. Työssäkäyvät on ongelmissa asuntolainojen ja hintojen nousun kanssa kun hinnat ovat nousseet viimeisen viiden vuoden aikana huomattavasti enemmän kuin palkat. Asuntojen arvot pudonneet, vuokrat nousseet. Mistä siis eläkeläiset otetaan raha? Te ja rikkaat olette ainoat, joilla on mistä ottaa. Ja nykyhallitus ei suostu rikkaiden verotusta nostamaan.
Ei eläkeläisillä ole paljoakaan, mistä ottaa. Eläkeläisten kymmenenteen desiiliin, eli 10% suurinta eläkettä saavien joukkoon pääse jo 3491€:n bruttokuukausituloilla. Verojen jälkeen siitä jää käytettäväksi alle 2529€/kk.
Tähän 2529€:n kuukausituloon vihreät ja keskusta yrittävät nyt miettiä leikkauksia, vaikka mielestäni olisi tärkeämpääkin mietittävää. Jo listaamattomien osakeyhtiöiden verotukseen puuttuminen tuottaisi enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samoin,ei oo kellään mitään ökyeläkkeitä,talot on vanhoja ja jos on auto niin joku halpa.Mökkejä ei edes taida kellään olla ja ulkomailla käynnit joku halpa Viron kylpyläreissu.En kadehdi ketään eikä tulis pieneen mieleenkään haukkua ketään miksikään loiseksi.Saisivat hävetä nuo eläkeläisiä mollaavat.Tuollainen katkeruus syö ihmistä ja aiheuttaa vaan pahaa oloa joka sitten puretaan sivullisiin.
Onko ne mökkien omistajat mielestäsi mielikuvitusolentoja?
https://stat.fi/tietotrendit/blogit/2021/yli-puolet-mokinomistajista-on…;
Aika harvalla pieneläkeläisellä mitään mökkejä on,hyvä kun riittää rahat vaatimattomaan yksiöön tai kaksioon.Kait niillä rikkailla on hirsihuvilansa mutta ei kuulu tuttavapiiriini enkä jaksa heitä kadehtia.älä sinäkään.
240 000 saa leskeneläkettä. Keskimääräinen leskeneläkkeensaaja on 78-vuotias.
Vierailija kirjoitti:
Minimieläke on 1000 euroa, työmarkkinatuki 600 euroa. Itse pärjäisin ainakin ihan helposti tuolla eläkkeellä, kun siihen saa vielä päälle useamman satasen asumistuen. En tiedä mitä nuo vanhukset itkevät.
T. Työtön
Toinen tekee töitä ikänsä ja maksaa vuosikymmenet veroja ja eläkemaksuja.
Sinun nuoren työtävieroksujan pitäisi saada sama kotona pleikkaa pelatessa?
No mulla on 595 €/kk työmarkkinatukea, mitään muuta en saa. Mitäpä luulet mihin se menee?