HS: Monet eläkeläiset Suomessa "katkeamispisteessä" - vain 36 % sanoo rahojen riittävän ja leikkauspuhe herättää suurta pelkoa
Eläkeliiton mukaan keskustelu eläkkeiden leikkaamisesta on ajanut monia suomalaisia eläkeläisiä henkisesti ahtaalle. Liiton kyselyyn vastasi yli 12 400 ihmistä, ja vain 36 prosenttia kertoi rahojen riittävän arjessa sopivasti. Kahdeksan kymmenestä sanoo olleensa huolissaan eläkkeiden leikkauspuheista viime viikkojen aikana, ja monille huoli on ollut lähes päivittäistä.
Eläkeliiton mukaan eläkeläisiä syytetään julkisessa keskustelussa turhaan "vapaamatkustajiksi", vaikka heidän mukaansa viime vuosien taloussopeutukset ovat jo kohdistuneet voimakkaasti eläkeläisiin. Järjestö vaatii lopettamaan puheen eläkkeistä pelkkänä menoeränä ja muistuttaa, että kyse on monelle myös ihmisarvosta ja turvallisuuden tunteesta.
Mutta tämä on juuri se aihe, joka repii keskustelun kahtia. Osa sanoo, että eläkkeisiin ei saa koskea, koska ihmiset ovat maksaneet niistä koko työuransa. Toiset taas muistuttavat, että väestö vanhenee vauhdilla ja jonkun täytyy maksaa lasku. Nuoremmat sukupolvet pelkäävät maksavansa järjestelmää, josta he eivät itse koskaan saa samaa hyötyä.
Onko eläkkeiden leikkaamisesta puhuminen julmaa pelottelua vai väistämätön keskustelu siitä, kuka maksaa Suomen tulevaisuuden laskun?
Kommentit (1407)
Vierailija kirjoitti:
Työttömät töihin maksamaan eläkemaksuja ja veroja.
Niin ovat suurin osa eläkeläisitäkin tehnyt.
Eläkeläisethän voisivat muuttaa lämpimiin maihin ja nauttia eläkepäivistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Eläkkeitä maksetaan 40 miljardia vuodessa. Eläkkeisiin menee iso osa valtion budjetista joka vuosi."
Iso osa valtion budjetista menee sosiaalitukiin. Taitaa olla 18 miljardia nykyisin. Suurin osa eläkkeistä maksetaan yksityisistä varoista.
Työeläkkeet kuuluvat sosiaalitukiin.
Työttömyyskorvauksia maksetaan 4 miljardia ja toimeentulotukea 800 miljoonaa.
Eli eläkkeitä yli 10 miljardia ja pharmaa 30 miljardia? Yhyy yhyy älkää leikatko narkkaamistamme isoissa omakotitaloissamme, olemme ansainneet tämän
Vierailija kirjoitti:
Moni valittaa että eläke on pieni eikä ollut mahdollisuutta säästää. Tekikö nämä ihmiset oikeasti kaikkensa, jotta omaa tulotasoa olisi voinut nostaa, vaihtaa työpaikkaa parempipalkkaisempaan, tehdä lisätyötä, miettiä mistä arjessa voi säästää ja karsia kuluja? Ei nyt lastenhankintakaan pelkästään selitä sitä, ettei euroakaan jäänyt vuosikymmenten työuralla säästöön. Ei koko palkka voi pelkkään asumiseen ja ruokaankaan joka kuukausi valua, vaatteita on saanut aina edullisemmin kirpputorilta jne. Osaako nuoremmat sukupolvet sittenkin säästämisen taidon paremmin?
Tai sitten vaan ihmiset joilla on isot tulot ei ymmärrä miten pieni raha se kaksi tonnia miinus verot ym maksut siitä palkasta on, siis jotain alle 1700 netto. Kannattaa varmaan edellisen kirjoittajan kokeilla, ja se elämä kulku ei aina, tai jatkuvasti, mahdollista ehdottamiisi asioihin tai valintoihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt ei missään nimessä kannata kuluttaa!!!
Ei.
Kerrostaloissa osakkaat on vastuussa muiden osakkaiden yhtiölainoista ja vastikkeista.
Työikäisiä irtisanotaan ja ansiosidonnaiset on paskottu.
Onneksi eläkeläisillä on rahaa maksaa muiden osakkaiden yhtiölainat ja vastikkeet.
"Työikäisiä irtisanotaan ja ansiosidonnaiset on paskottu." miten tuon saa eläkeläisten syyksi, kas siinäpä kysymys?
No elämaksut on niin kovat, että yrityksillä ei ole varaa maksaa palkkoja suomeen, vaan siirtävät toiminnan muihin maihin.
Mun vanhemmat 70+ koko ajan valittaa ettei rahat riitä. Mutta kun on iso okt ja 2 kesämökkiä ja 2 autoa (vain toinen ajaa) niin eihän ne nyt niin riitäkään. Mutta mistään ei voi luopua. Pelkästään kesämökkien sähkö vie talvella 500 €/kk vaikkei siellä kukaan edes käy.
Moni valittaa että eläke on pieni eikä ollut mahdollisuutta säästää. Tekikö nämä ihmiset oikeasti kaikkensa, jotta omaa tulotasoa olisi voinut nostaa, vaihtaa työpaikkaa parempipalkkaisempaan, tehdä lisätyötä, miettiä mistä arjessa voi säästää ja karsia kuluja? Ei nyt lastenhankintakaan pelkästään selitä sitä, ettei euroakaan jäänyt vuosikymmenten työuralla säästöön. Ei koko palkka voi pelkkään asumiseen ja ruokaankaan joka kuukausi valua, vaatteita on saanut aina edullisemmin kirpputorilta jne. Osaako nuoremmat sukupolvet sittenkin säästämisen taidon paremmin?
Tai sitten vaan ihmiset joilla on isot tulot ei ymmärrä miten pieni raha se kaksi tonnia miinus verot ym maksut siitä palkasta on, siis jotain alle 1700 netto. Kannattaa varmaan edellisen kirjoittajan kokeilla, ja se elämä kulku ei aina, tai jatkuvasti, mahdollista ehdottamiisi asioihin tai valintoihin.
Edellinen kirjoittaja ei myöskään ymmärtä mitä käytännön tasolla tapahtuisi jos kaikki tekisivät vain niitä kivoja hyväpalkkaisia töitä!
Kuka pyyhkisi mummon tai taaperon pyllyn, kuka siivoaisi rappukäytävät, myymälät ja toimistot jne, kuka keräisi roskat hienojen omakotitalojen pihoilta, kuka tekisi "äitien tekemän ruuan" kauppoihin ja hienojen toimistojen työpaikkaravintoloihin, leikkaisi hiukset, vaihtaisi pohjat saappaisiin jne jne jne....
Jos elän itse eläkeikään asti, niin vankila on todella potentiaalinen vaihtoehto.
Ennen vanhaan iäkkäät ymmärsi että pitää downshiftata (elämän ja kulutuksen kohtuullistaminen) kun jää eläkkeelle, boomerit ei suostu. Pitää edelleen olla etelänlomat, mökkiremontit ym.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni valittaa että eläke on pieni eikä ollut mahdollisuutta säästää. Tekikö nämä ihmiset oikeasti kaikkensa, jotta omaa tulotasoa olisi voinut nostaa, vaihtaa työpaikkaa parempipalkkaisempaan, tehdä lisätyötä, miettiä mistä arjessa voi säästää ja karsia kuluja? Ei nyt lastenhankintakaan pelkästään selitä sitä, ettei euroakaan jäänyt vuosikymmenten työuralla säästöön. Ei koko palkka voi pelkkään asumiseen ja ruokaankaan joka kuukausi valua, vaatteita on saanut aina edullisemmin kirpputorilta jne. Osaako nuoremmat sukupolvet sittenkin säästämisen taidon paremmin?
Kyllä se pienipalkkaisena vaan kului ihan elämiseen.Sinulla ei varmaankaan ole lapsia?? Koska olet aika ulalla siitä mitä lapsi/lapset kuluttaa?Ihan jollain kirppari kamomilla ei todellakaan pärjää😃😃😃
Onko ne lapset olleet elätettävänä koko työuran ajan n. 18-63 v, riippuen miten on opiskeltu, osahan sai hyvän työpaikan ilman mitään kouluja. Aika kauan kesti kyllä teidän lapsiperhearki, yli 40 vuotta.
No ei kauas heitä arviosi,ekan lapsen sain 21-vuotiaana ja nuorimmaisen 33-vuotiaana,viisi lasta yhteensä.Nuorimmaiset lähtivät opiskelemaan kun olin 53-viuotias,tuli siinä yli kolkyt vuotta sitä lapsiperhe-elämää ja siitäkin iso osa yksinhuoltajana.Kyllä se oli aika haasteellista aikaa ja ei siinä mitään säästöjä totisesti kertynyt,rahat oli tiukilla,mitään asumistukea tms.en saanut kun palkka oli nippa nappa yli 2400€/kk joka oli silloin rajana
Ehkäisyyn ei ollut varaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikään yhteiskunta ei pysy kauaa pystyssä, kun 1/3 porukkaa on eläkkeellä yhdistettynä massatyöttömyyteen. Rahat loppuu. Mieluummin leikkaan eläkkeitä kuin lapsilta ja nuorilta.
Kuinka inhimillistä puhetta julkisuudessa on nähty esim.työttömistä, mt-ongelmien kanssa elävistä, mm:jista, opiskelijoista? Koittakaapa nyt eläkeläiset kestää, monelle muullekin ryhmälle sataa pskaa niskaan yhteiskunnallisessa keskustelussa.
Ikävä totuus on että sellaiset eläkeläiset jotka saavat alle 1500e/kk eivät ole hirveästi osallistuneet nettoveronmaksuun työssäoloaikanakaan.
Kolikon toinen puoli on yli 5000e/kk eläkeläiset jotka jauhavat taitetusta indeksistä ja raippaverosta ja metsästävät punalapputuotteita kun on niin pieni nettoeläke.Ja aika moni niistä, joka sillä tonnin eläkkeellä kituuttaa, on tehnyt koko elämänsä kuluttavaa fyysistä työtä. Terveys on mennyttä ja taloudellisesti tiukkaa. Työn fyysinen raskaus tulisi huomioida jo palkoissa.
Ei työeläkekertymä voi olla noin pieni rakennustyömiehellä
Siivoojat ja hoitajat.
Myyjät, asiakaspalvelijat.
Nykynuoret sentään ymmärtää että lapsiluku pitää sovittaa tuloihin.
Siinä vaiheessa, kun uusi hallitus tuli valtaan, palsta täyttyi trolleista, jotka väittivät, että eläkeläisillä on maksetut talot, autot ja mökit, ja elävät rikkaudessa, samaan aikaan kun työntekijät veronmaksajat kitkuttelevat.
Arvasin jo silloin, ja siitä täällä kirjoitinkin, että selvästi puoluetrollit pohjustavat eläkkeiden laskemista hallituksen tilauksesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaffebulla kirjoitti:
Työikäinen voi mennä töihin. Mihin vanhus menee töihin? Puhelinmyyjäksi?
Työttömän nuoren mukaan 70vuotiaan pitää mennä töihin että voi elättää häntä?
Nuorilla eläkeikä on jo 70.
Nythän on arveltu, että tulevaisuudessa työurat eivät oikeasti ole edes lähelläkään sitä, mitä ne nyt on, koska ihmiset lihoo sitä tahtia, että kohta ei ole enää 50v joka pystyisi esim fyysiseen työhön. Poliisi ja pelastuslaitoksen on vaikea saada työhän sopivia tekijäitä, koska kansa on sairaan lihavaa ja kunto nolla.
Eikä tämä ole mitään pelottelua.
2020-luvulla lähes 3 miljoonaa suomalaista painaa liikaa.
70-luvulla nuorista ei oikeastaan kukaan. Sen ajan "lihava" on nykyajan normaali.
Lihavuus tulee rapauttamaan nykyihmisen kunnon ja terveyden ennen aikojaan ja työurat tulee lyhenemään siitä mitä ne nyt on.
Jos kehitys jatkaa tätä menoa, niin 2040-luvulla neljästä miehestä kolme on ylipainoisia tai lihavia. Kohta ei enää ole normaali painoisia ihmisiä.
Joten voitte hengähtää helpotuksesta. Vaikka eläkeikä olisi 80v ei ihmiset kykene töihin edes 60v. Nyt eläkkeelle jäävät ovat noin 65v ja ovat vielä kyenneet töihin, mutta ei enää kauan tuon ikäiset ole työkykyisiä.
Meillä vanhuksilla on usein myös muita kuluja, joita nuoremmilla ei ole. Esimerkiksi minulla kotihoito maksaa 280 e kuussa, lääkkeet ja hoitotarvikkeet siihen päälle. jalat eivät kanna joten on käytettävä taksia, omavastuu 25 e suuntaansa. kauppaostokset kaupasta kotiinkantona 15 e kerta tai tilattava ruokapalvelun kautta, joka sekin tulee kalliimmaksi kuin jos pystyisi itse laittamaan ruokansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Eläkkeitä maksetaan 40 miljardia vuodessa. Eläkkeisiin menee iso osa valtion budjetista joka vuosi."
Iso osa valtion budjetista menee sosiaalitukiin. Taitaa olla 18 miljardia nykyisin. Suurin osa eläkkeistä maksetaan yksityisistä varoista.
Työeläkkeet kuuluvat sosiaalitukiin.
Työttömyyskorvauksia maksetaan 4 miljardia ja toimeentulotukea 800 miljoonaa.
Eli eläkkeitä yli 10 miljardia ja pharmaa 30 miljardia? Yhyy yhyy älkää leikatko narkkaamistamme isoissa omakotitaloissamme, olemme ansainneet tämän
Eläkeläisiä on 1,6 miljoonaa ja työttömiä reilu 300 000 joten on varmaan aika ymmärrettävää, että eläkkeisiin menee enemmän rahaa? ja osa noista eläkeläisistä on nuoria mt-ongelmista eläkkeelle päässeitä. Eivät ole maksaneet välttämättä penniäkään eläkkeestään.
"Eläkkeiden indeksikorotukset nostivat vanhempien ikäluokkien säästöjä.
Mutta 18-24- vuotiaiden asiakkaiden säästötilien mediaanisaldo kutistui. Myös 25-34-vuotiaat joutuivat inflaation takia käyttämään erityisesti säästötilien varoja."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Eläkkeitä maksetaan 40 miljardia vuodessa. Eläkkeisiin menee iso osa valtion budjetista joka vuosi."
Iso osa valtion budjetista menee sosiaalitukiin. Taitaa olla 18 miljardia nykyisin. Suurin osa eläkkeistä maksetaan yksityisistä varoista.
Työeläkkeet kuuluvat sosiaalitukiin.
Työttömyyskorvauksia maksetaan 4 miljardia ja toimeentulotukea 800 miljoonaa.
Eli eläkkeitä yli 10 miljardia ja pharmaa 30 miljardia? Yhyy yhyy älkää leikatko narkkaamistamme isoissa omakotitaloissamme, olemme ansainneet tämän
Eläkeläisiä on 1,6 miljoonaa ja työttömiä reilu 300 000 joten on varmaan aika ymmärrettävää, että eläkkeisiin menee enemmän rahaa? ja osa noista eläkeläisistä on nuoria mt-ongelmista eläkkeelle päässeitä. Eivät ole maksaneet välttämättä penniäkään eläkkeestään.
Vanhuuseläkkeellä on miljoona neljäsataatuhatta.
Perikuntien asuntoja ei saa myytyä nykyään mihinkään, ne jää omaisten riesaksi.
Vierailija kirjoitti:
Mun vanhemmat 70+ koko ajan valittaa ettei rahat riitä. Mutta kun on iso okt ja 2 kesämökkiä ja 2 autoa (vain toinen ajaa) niin eihän ne nyt niin riitäkään. Mutta mistään ei voi luopua. Pelkästään kesämökkien sähkö vie talvella 500 €/kk vaikkei siellä kukaan edes käy.
Kaikilla ei ole varakkaita vanhempia jättämässä isoa perintöä. Monella on köyhät vanhemmat, jotka kitkuttelevat pienen eläkkeen varassa. Joskus aikuiset lapset joutuvat tukemaan heitä rahallisesti, koska eläke ei riitä asumiseen, ruokaan ja lääkemenoihin.
Tässä on valtion budjetti
https://valtionbudjetti.fi/