Eikö vielä-80 luvulle asti ihmisillä ollut vielä niin nälkä? Eikö he syöneet jatkuvasti?

Vierailija kirjoitti:

1. Ero nykyiseen: tuolloin käveltiin ja pyöräiltiin ja lihaa syötiin vain parina päivänä viikossa.

 

2. Tuolloinkin oli lihavia: ne, jotka eivät kävelleet ja pyöräilleet vaan liikkuivat autolla, esim taksikuskit.

 

3. Aterioita syötiin 4 kpl päivässä + välipala: aamupala, lounas, välipala, päivällinen, iltapala.

 

 Paljon puuroja ja juureksia.

Liha ei lihota. Päinvastoin. Kummallisia käsityksiä ja olettamuksia ihmisillä nykyään. 

Painonvartijat oli tuolloin se taho mikä auttoi laihduttamisessa. Koulukaverin äiti oli niin lihava, ettei saanut edes päätään normaaliasentoon, kun kaulan alla oli niin paksu rasvakerros 

Vierailija kirjoitti:

Tehtii siskon kanssa isämme kotiin muuttosiivous. Löyty Arabian soppalautanen. Muistimme hyvin kuinka lapsena oltii syöty makkarasoppaa ja kalakeittoa näiltä. Lautaseen mahtu ehkäpä puolet tämän päivän soppalautaseen verrattuna. Oli ahaa elämys huomata lautasten koko ero.

Meillä oli ruoka-ajat, herkkuja ei ostettu kaupasta, karkkia sai harvoin.

Ja ruoka-annokset oli pienempiä, eikä pystynyt ottamaan lisää koska ruoka oli loppu.

Ihmiset menivät nukkumaan nälissään. 

No eivät menneet paitsi joku harva erittäin köyhä ihminen. Kyllä ruokaa oli, ja sitä oli jopa 50 ja 60 luvuillakin aivan tarpeeksi. Ei tarvinnut kenenkään taviksenkaan nälkää nähdä kun melkein kaikilla oli kasvimaat, ja pottukellarit ja säilöttiin vaikka mitä ja ennenkaikkea osattiin ja viitsittiin tehdä vaikka mitä. Kerran viikossa leivottiin valtava määrä ruisleipää, limppuja ja kakkoa/hiivaleipiä, pullaa ja kuiva kakku sunnuntaiksi aina. Aina oli hyvää kotiruokaa tarjolla oli sitten iso mies, nainen tai lapset plus isovanhemmat syöjinä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei, olin silloin nuori ja tosiaankaan ei koko ajan syöty.  Oli mahtavaa aikaa. Kaikki oli normaalipainoisia ja terveen ja hyväkuntoisen näköisiä. 

Sori vaan, mutta 70-luku oli laihaläskien aikaa. Kuntosalilla ei käynyt kukaan. Fyysistä työtä tekivät vain miehet. 

Monet naisten työt ovat ja olivat erittäin fyysisiä, eikä siihen aikaan ollut niin paljoa apuvälineitä esim. nostamiseen. Toisaalta miehiä oli oaljon erilaisina kuljettajina, kaikilla iso maha.

Vierailija kirjoitti:

Tehtii siskon kanssa isämme kotiin muuttosiivous. Löyty Arabian soppalautanen. Muistimme hyvin kuinka lapsena oltii syöty makkarasoppaa ja kalakeittoa näiltä. Lautaseen mahtu ehkäpä puolet tämän päivän soppalautaseen verrattuna. Oli ahaa elämys huomata lautasten koko ero.

Meillä oli ruoka-ajat, herkkuja ei ostettu kaupasta, karkkia sai harvoin.

Ja ruoka-annokset oli pienempiä, eikä pystynyt ottamaan lisää koska ruoka oli loppu.

Ihmiset menivät nukkumaan nälissään. 

Nykyisin sitten mennäänkin ylisyöneenä rasvaa ja sokeria kroppa piukassa nukkumaan eikä saadakaan unta, ei ollu ennen univaikeuksiakaan kun osattiin elää kaiken kanssa kohtuullisesti. 

Luuleeko ap oikeasti, että lihavat ihmiset syövät pääosin nälkäänsä? Eiköhän se ole tämä kulttuuri, että koko ajan pitäisi herkutella.

Se energiamäärä mitä ihmiset tarvitsee nykyään on ihan eriluokkaa, kuin 80-luvulla. Ja tarkoitan siis varsinkin tuollaista henkistä/aivollista jaksamista. Yleisemmin työt olivat suht kevyitä aivojen suhteen, ei tarvinnut niin älyttömästi keskittyä vaan työt oli enemmän fyysistä toistamista.

Nyt on kiirettä ja stressiä ihan toisella tasolla. Töitä on monitasoisia ja -osaamista. ei ole toistuvaa työntekoa, vaan jatkuvasti pitää käyttää aivoja aktiivisesti miettimiseen ja asiantuntijuuteen. Tarvitaan yhä enemmissä määrin energiaa.

Mä huomaan syöväni ihan normaalisti vapaapäivillä. Sitten kun on työpäiviä niin energia on -100 tasolla ja tarvii jostain energiaa. Koska en juo kofeiinia, niin se pitää saada ruuasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä voisikin alkaa simuloida 80-lukua edes sillä lailla, että kävisi kaupassa vain pari kertaa viikossa ostoslistan kanssa. Ei heräteostoksia ja ylimääräisiä herkkuja, vaan tekisi kunnollista, täyttävää kotiruokaa. Saattaisi säästää aika paljon rahaakin.

Kuinka monta kertaa viikossa oikein käyt kaupassa, jos 2 kertaa on vähän? Itse käyn kerran.

Käyn kaupassa joka päivä, usein parikin kertaa päivässä.

Me leivoimme kaverin kanssa herkkuja melkein viikoittain 80-luvulla. Karkkipäivinä saatiin  karkkia ja suklaata. Äiti leipoi kunnon herkut synttäreille ja jouluisin yms. Että kyllä silloin herkkuja syötiin, mutta silti oltiin hoikempia kuin nykyään. Ehkä yhtenä syynä on juuri tuo, ettei koko ajan oltu mussuttamassa jotain. Ja lapset leikkivät ulkona tosi paljon, mistä sai liikuntaa ihan huomaamattaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tehtii siskon kanssa isämme kotiin muuttosiivous. Löyty Arabian soppalautanen. Muistimme hyvin kuinka lapsena oltii syöty makkarasoppaa ja kalakeittoa näiltä. Lautaseen mahtu ehkäpä puolet tämän päivän soppalautaseen verrattuna. Oli ahaa elämys huomata lautasten koko ero.

Meillä oli ruoka-ajat, herkkuja ei ostettu kaupasta, karkkia sai harvoin.

Ja ruoka-annokset oli pienempiä, eikä pystynyt ottamaan lisää koska ruoka oli loppu.

Ihmiset menivät nukkumaan nälissään. 

Lautasen läpimitta oli silloin 17-19 cm. Nykyään se on 23-25 cm. Se on valtava ero.

On tosiaan iso ero. Meillä on ruokalautaset juuri 19- senttisiä ja paistinpannut 20- senttisiä. Hyvin riittävät meille. On isompiakin astioita mutta harvoin niitä käytetään.

Oli ylipainoisia silloinkin, mutta vähemmän. Liikuttiin arjessa ja kun oltiin paljon ulkona, ei syöty koko ajan. Karkit olivat tyyliin lakuoatukka, tikari tai pieni aski kerran viikossa. Hedelmiä meillä sai yhden päivässä. Napostelukulttuuria ei tunnettu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ollut välipalakulttuuria. Ei ollut miljoonia eri snackseja tai valmiita leipiä ym paistopistetuotetta. Nälkä oli ihan normaali tunne, jota siedettiin oikeaan ruokaa asti eikä syöty mitään välisipsejä. Energiajuomia ei ollut. 

Perunalastuja, popcornia, juustosuikeroita jne oli jo 1980-luvulla. Siihen aikaan myytiin myös energiajuomaksi laskettavaa Vitanova-juomaa. Sokeria syötiin siihen aikaan enemmän kuin nykyään. Oli ihan ok antaa lapsille muroja ja antaa heidän laittaa niiden päälle vielä hienoa sokeria tai sokeroitua hilloa. Monessa kodissa leivottiin pullaa jne lauantaisin seuraavaa viikkoa varten. 

Ihmisillä on nykyään omituinen käsitys siitä, mitä oli ja mitä ei ollut aikaisempina vuosikymmeninä Suomessa. Kuitenkin toinen maailmansota oli jo loppunut kymmeniä vuosia aiemmin ja Suomessa ei kärsitty elintarvikepulasta. Herkkujen nykyistä korkeampi hinta ja kalliimpi ruoka rajoittivat niiden käyttöä enemmän kuin nykyään. Nykyään suklaa on suunnilleen samoissa hinnoissa kuin se oli 1970-80-luvuilla.

Muistan frosties sokerihuurretut maissimurot, lisäksi ne hunajaan uitetut riisimurot 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ruoka ei ollut siihen aikaan yhtä maukasta kuin nykyään. Silloin syötiin sen verran, että nälkä lähti. Harvalla teki mieli jatkaa keitinperunoiden, kastikkeen ja kaalipuolukkaraasteen syömistä sen jälkeen kun kylläisyyden tunne tuli vastaan. 

Ihminen tulee kylläiseksi yhdestä mausta kerrallaan. Se on ihmiskunnan selviytymismekanismi niiltä ajoilta, jolloin oltiin metsästäjä-keräilijöitä. 

Miksi tämä on saanut niin paljon miinuksia? Vaikka on totta. Nää miinukset tulevat varmaan 80-luvun juppien kakaroilta. Meillä tosiaan syötiin perunaa ja ruskeaa kastiketta loputtomiin. Ei sillä tehnyt mieli herkutella. Herkkua olivat itse metsästä ja omista pensaista kerätyt marjat, ja niistä tehdyt piirakat, ja silloin tällöin marjarahka. Lauantaina saunan jälkeen joskus saatiin siskon kanssa jakaa 3,3 dl. jaffapullo puoliksi. Kotitöistä saatiin jotain killinkejä, joita tarpeeksi kerättyä pyöräiltiin kolmen kilometrin päähän kioskille ostamaan markalla irtokarkkeja. 

 

Kyllä mä myönnän, että lihoin, kun aloin tienata omaa rahaa, ja kaupoissakin alkoi olla enemmän valikoimaa. Vielä omille muutettuani en oikein tajunnut, että kaupasta voisi ostaa muutakin kuin ruisleipää, kaalia ja porkkanaa. Sitten kun tajusin, niin myönnän, että aloin herkutella vähän liikaa. Mikä minun kohdallani tarkoittaa liian hyvää ruokaa. Juustoja, leikkeleitä ym. Makeaa ei tee mieli koska en oppinut lapsena sitä saamaan. 

 

Tämä edellä kuvailtu oli lapsuutta meille, joiden vanhemmat muuttivat pohjoisen syrjäkyliltä teollisuuskaupunkeihin rakentamaan uutta elämää. 

Minä miinustin, kun meillä oli ihan erilaista. Molemmat vanhempani olivat toimitusjohtajia, asuimme Helsingissä. En ole koskaan eläessäni vieläkään syönyt ruskeaa kastiketta, jos se tarkoittaa pelkkää kastiketta ilman lihaa. Meillä oli joka aterialla aina lihaa.

Meillä myös. Vanhemmat ja isovanhemmat olivat maanviljelijöitä ja kellari talveksi täyteen lihaa ja säilykkeitä niin paljon kuin pelloilla, puutarhassa ja kasvimaalla kasvoi. Siitä jaettiin sitten lisäksi vielä kaupungeissa asuville sukulaisille isoja pottusäkkejä ym. talven aikana. Ruokaa oli muttei oltu vielä opeteltu ahmimaan. Syötiin ruoka-aikoina sopivasti eikä mussuteltu kaiken iltaa kun ei ollut pitkäveteistäkään koskaan, aina oli puuhaa ja menoa.

Nälkä on ollut ihan yhtä kova ihmisillä aina, mutta 80-luvulla ei jumituttu ruuan jälkeen sohvalle istumaan kännykkä kädessä tuntikausiksi, vaan lähdettiin ulos tekemään jotain.

Ehti maha kurnia ennen kuin kotona syötiin, kyllä koulussa olisi kiva ollut voileipä iltapäivällä. Jännä, ettei mukaan pakattu.

Vierailija kirjoitti:

Ruoka ei ollut siihen aikaan yhtä maukasta kuin nykyään. Silloin syötiin sen verran, että nälkä lähti. Harvalla teki mieli jatkaa keitinperunoiden, kastikkeen ja kaalipuolukkaraasteen syömistä sen jälkeen kun kylläisyyden tunne tuli vastaan. 

Ihminen tulee kylläiseksi yhdestä mausta kerrallaan. Se on ihmiskunnan selviytymismekanismi niiltä ajoilta, jolloin oltiin metsästäjä-keräilijöitä. 

Ei, vaan ruoka ei silloin ollut niin ravinneköyhää kuin se nyt on. Elimistö kertoo milloin kaikki tarvittavat aineet on saatu. Jos ei ruuassa sitä ole, niin sitten se ihminen vaan syö ja syö epätoivoisesti kunnes edes välttävät ainekset on kasassa. Nyt on niin prosessoitua sontaa kaikki ja kaikki tarvittavat ainekset on pilattu, joten ihmiset mättää ja mättää kun kroppa ei saa mitä se tarvitsee. 

Meidän koulussa oli 80-luvulla iltapäivisin ruokalassa kahvila, josta sai ostaa välipalaa. Ostin aina iltapäivisin lämpimän lihapiirakan.

Vierailija kirjoitti:

Ehti maha kurnia ennen kuin kotona syötiin, kyllä koulussa olisi kiva ollut voileipä iltapäivällä. Jännä, ettei mukaan pakattu.

Mun koulussa oli välipalat.

Ei nykypäivän sohvavalaillakaan ole kokoajan nälkä, he vaan tavan vuoksi tunkevat sipsiä suuhun jatkuvalla syötöllä ja saavat siitä jotain mielihyvää. Lisäksi nämä sohvavalaat eivät tunnu sietävän sekuntiakaan normaalia nälän tunnetta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tehtii siskon kanssa isämme kotiin muuttosiivous. Löyty Arabian soppalautanen. Muistimme hyvin kuinka lapsena oltii syöty makkarasoppaa ja kalakeittoa näiltä. Lautaseen mahtu ehkäpä puolet tämän päivän soppalautaseen verrattuna. Oli ahaa elämys huomata lautasten koko ero.

Meillä oli ruoka-ajat, herkkuja ei ostettu kaupasta, karkkia sai harvoin.

Ja ruoka-annokset oli pienempiä, eikä pystynyt ottamaan lisää koska ruoka oli loppu.

Ihmiset menivät nukkumaan nälissään. 

No eivät menneet paitsi joku harva erittäin köyhä ihminen. Kyllä ruokaa oli, ja sitä oli jopa 50 ja 60 luvuillakin aivan tarpeeksi. Ei tarvinnut kenenkään taviksenkaan nälkää nähdä kun melkein kaikilla oli kasvimaat, ja pottukellarit ja säilöttiin vaikka mitä ja ennenkaikkea osattiin ja viitsittiin tehdä vaikka mitä. Kerran viikossa leivottiin valtava määrä ruisleipää, limppuja ja kakkoa/hiivaleipiä, pullaa ja kuiva kakku sunnuntaiksi aina. Aina oli hyvää kotiruokaa tarjolla oli sitten iso mies, nainen tai lapset plus isovanhemmat syöjinä. 

Olet kenties kasvanut maalla. Landellahan oli ruokaa sotienki aikaan.

En tunnista kuvailemaasi. Isäni esimerkiksi lihoi intissä, sain vihdoinkin syödä itsensä täyteen. Isäni oli syntynyt 40 luvulla.