Eikö vielä-80 luvulle asti ihmisillä ollut vielä niin nälkä? Eikö he syöneet jatkuvasti?

Vierailija kirjoitti:

"Lapsena ja nuorena ei tunnettu minun maailmassani mitään sanaa "välipala" edes. Ei sellaisia syöty. Olen synt. 1950 luvulla.Varmaan 30 v. myöhemmin eka kertaa kuulin sanan, en ottanut kumminkaan mitään välipalaa syötäväksi koskaan elämässäni kun en tarvitse semmoista."

 

Entäs ne kahvitauot? Minusta ne on välipaloja riippumatta siitä millä nimellä niitä on oppinut kutsumaan. Itse olen ysärin lapsia ja oman kokemukseni mukaan vanhemmat sukupolvet nimenomaan ottavat hyvinkin uskonnollisesti kahvitaukoja pullan tai jonkin muun syötävän kera varsinaisten ruokailujen välillä. Minä en oikeastaan ikinä ole syönyt minkäänlaisia välipaloja, vaan yleensä olen tullut syöneeksi vain aamupalan ja kaksi lämmintä ateriaa. Sitten mummolassa yms. aina ihmettelin sitä jatkuvaa syömistä, kun ei hetken rauhaa saanut siltä ruoan naamariin mättämiseltä.

 

Ei tämä välipalattomuuskaan muuten estä ylipainoa. Nimim.  Aina ylipainoinen. Monet asiantuntijathan päin vastoin sanovat, että ne välipalat nimenomaan auttavat jaksamaan ja estämään sitä, ettei olisi sudennälkä varsinaisena ruoka-aikana, koska sitten sitä syö yli kylkiensä hyvinkin nopeasti. Enemmän siinä on kyse siitä, että minkälaisia välipaloja syö. Vaikka se vastoin luontoani onkin, olen yrittänyt opetella syömään välipalaa, jotain pientä ja kevyehköä, jos ruokailuväli meinaa mennä liian pitkäksi. Kyllä siitä tuntuu olevan apua, jos vaan muistaa ja ehtii, varsinaisen ruoan koittaessa on vain nälkä, ei enää NÄLKÄ. 

Nykyään välipalaksi kai suositellaan hedelmää esim. yksi omena.

Aiemmin moni söi välipalaksi voileivän tai kaksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1. Ero nykyiseen: tuolloin käveltiin ja pyöräiltiin ja lihaa syötiin vain parina päivänä viikossa.

 

2. Tuolloinkin oli lihavia: ne, jotka eivät kävelleet ja pyöräilleet vaan liikkuivat autolla, esim taksikuskit.

 

3. Aterioita syötiin 4 kpl päivässä + välipala: aamupala, lounas, välipala, päivällinen, iltapala.

 

 Paljon puuroja ja juureksia.

Ei meillä ollut noin monta ateriaa. Aamukahvi, lounas, iltap. kahvi ja iltaruoka

Meillä oli maalla tarkat ruoka-ajat, mutta ruokaa oli runsaasti tarjolla koko ajan.  Joku pata tai puuro oli koko ajan hautumassa tai sitten tuoretta leipää, piirakoita, jotain koko ajan.  Oli ihan omasta ruokahalusta kiinni miten kävi. 

Maalla oli siihen aikaan vielä niin paljon fyysistä hommaa, että energiaa kului. Äitini oli kaupungista ja isä maalta ja äiti kertoi nuorena ihmetelleensä, kun isän lapsuuskodissa suunnilleen koko ajan laitettiin ruokaa tai syötiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Lapsena ja nuorena ei tunnettu minun maailmassani mitään sanaa "välipala" edes. Ei sellaisia syöty. Olen synt. 1950 luvulla.Varmaan 30 v. myöhemmin eka kertaa kuulin sanan, en ottanut kumminkaan mitään välipalaa syötäväksi koskaan elämässäni kun en tarvitse semmoista."

 

Entäs ne kahvitauot? Minusta ne on välipaloja riippumatta siitä millä nimellä niitä on oppinut kutsumaan. Itse olen ysärin lapsia ja oman kokemukseni mukaan vanhemmat sukupolvet nimenomaan ottavat hyvinkin uskonnollisesti kahvitaukoja pullan tai jonkin muun syötävän kera varsinaisten ruokailujen välillä. Minä en oikeastaan ikinä ole syönyt minkäänlaisia välipaloja, vaan yleensä olen tullut syöneeksi vain aamupalan ja kaksi lämmintä ateriaa. Sitten mummolassa yms. aina ihmettelin sitä jatkuvaa syömistä, kun ei hetken rauhaa saanut siltä ruoan naamariin mättämiseltä.

 

Ei tämä välipalattomuuskaan muuten estä ylipainoa. Nimim.  Aina ylipainoinen. Monet asiantuntijathan päin vastoin sanovat, että ne välipalat nimenomaan auttavat jaksamaan ja estämään sitä, ettei olisi sudennälkä varsinaisena ruoka-aikana, koska sitten sitä syö yli kylkiensä hyvinkin nopeasti. Enemmän siinä on kyse siitä, että minkälaisia välipaloja syö. Vaikka se vastoin luontoani onkin, olen yrittänyt opetella syömään välipalaa, jotain pientä ja kevyehköä, jos ruokailuväli meinaa mennä liian pitkäksi. Kyllä siitä tuntuu olevan apua, jos vaan muistaa ja ehtii, varsinaisen ruoan koittaessa on vain nälkä, ei enää NÄLKÄ. 

Nykyään välipalaksi kai suositellaan hedelmää esim. yksi omena.

Aiemmin moni söi välipalaksi voileivän tai kaksi. 

Tuo hedelmävälipalasùositus tuli siis kuntoutuskurssin ravitsemusterapeutilta muutama vuosi sitten. Kurssilla syötiin muuten kome kunnollista ateriaa: aamiainen, lounas ja päivällinen.

Vierailija kirjoitti:

Ei, olin silloin nuori ja tosiaankaan ei koko ajan syöty.  Oli mahtavaa aikaa. Kaikki oli normaalipainoisia ja terveen ja hyväkuntoisen näköisiä. 

Meillä syötiin se 5xpv. Söin siihen lisäksi karkkia, suklaata jne., kun mieli teki. Mitat 163/48 kasarilla. Vm-71 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Lapsena ja nuorena ei tunnettu minun maailmassani mitään sanaa "välipala" edes. Ei sellaisia syöty. Olen synt. 1950 luvulla.Varmaan 30 v. myöhemmin eka kertaa kuulin sanan, en ottanut kumminkaan mitään välipalaa syötäväksi koskaan elämässäni kun en tarvitse semmoista."

 

Entäs ne kahvitauot? Minusta ne on välipaloja riippumatta siitä millä nimellä niitä on oppinut kutsumaan. Itse olen ysärin lapsia ja oman kokemukseni mukaan vanhemmat sukupolvet nimenomaan ottavat hyvinkin uskonnollisesti kahvitaukoja pullan tai jonkin muun syötävän kera varsinaisten ruokailujen välillä. Minä en oikeastaan ikinä ole syönyt minkäänlaisia välipaloja, vaan yleensä olen tullut syöneeksi vain aamupalan ja kaksi lämmintä ateriaa. Sitten mummolassa yms. aina ihmettelin sitä jatkuvaa syömistä, kun ei hetken rauhaa saanut siltä ruoan naamariin mättämiseltä.

 

Ei tämä välipalattomuuskaan muuten estä ylipainoa. Nimim.  Aina ylipainoinen. Monet asiantuntijathan päin vastoin sanovat, että ne välipalat nimenomaan auttavat jaksamaan ja estämään sitä, ettei olisi sudennälkä varsinaisena ruoka-aikana, koska sitten sitä syö yli kylkiensä hyvinkin nopeasti. Enemmän siinä on kyse siitä, että minkälaisia välipaloja syö. Vaikka se vastoin luontoani onkin, olen yrittänyt opetella syömään välipalaa, jotain pientä ja kevyehköä, jos ruokailuväli meinaa mennä liian pitkäksi. Kyllä siitä tuntuu olevan apua, jos vaan muistaa ja ehtii, varsinaisen ruoan koittaessa on vain nälkä, ei enää NÄLKÄ. 

Nykyään välipalaksi kai suositellaan hedelmää esim. yksi omena.

Aiemmin moni söi välipalaksi voileivän tai kaksi. 

Tuo hedelmävälipalasùositus tuli siis kuntoutuskurssin ravitsemusterapeutilta muutama vuosi sitten. Kurssilla syötiin muuten kome kunnollista ateriaa: aamiainen, lounas ja päivällinen.

Hedelmiä on ollu välipalana jo päiväkodissa ollessani 70-luvulla. Tai lastentarha siihen aikaan oli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Lapsena ja nuorena ei tunnettu minun maailmassani mitään sanaa "välipala" edes. Ei sellaisia syöty. Olen synt. 1950 luvulla.Varmaan 30 v. myöhemmin eka kertaa kuulin sanan, en ottanut kumminkaan mitään välipalaa syötäväksi koskaan elämässäni kun en tarvitse semmoista."

 

Entäs ne kahvitauot? Minusta ne on välipaloja riippumatta siitä millä nimellä niitä on oppinut kutsumaan. Itse olen ysärin lapsia ja oman kokemukseni mukaan vanhemmat sukupolvet nimenomaan ottavat hyvinkin uskonnollisesti kahvitaukoja pullan tai jonkin muun syötävän kera varsinaisten ruokailujen välillä. Minä en oikeastaan ikinä ole syönyt minkäänlaisia välipaloja, vaan yleensä olen tullut syöneeksi vain aamupalan ja kaksi lämmintä ateriaa. Sitten mummolassa yms. aina ihmettelin sitä jatkuvaa syömistä, kun ei hetken rauhaa saanut siltä ruoan naamariin mättämiseltä.

 

Ei tämä välipalattomuuskaan muuten estä ylipainoa. Nimim.  Aina ylipainoinen. Monet asiantuntijathan päin vastoin sanovat, että ne välipalat nimenomaan auttavat jaksamaan ja estämään sitä, ettei olisi sudennälkä varsinaisena ruoka-aikana, koska sitten sitä syö yli kylkiensä hyvinkin nopeasti. Enemmän siinä on kyse siitä, että minkälaisia välipaloja syö. Vaikka se vastoin luontoani onkin, olen yrittänyt opetella syömään välipalaa, jotain pientä ja kevyehköä, jos ruokailuväli meinaa mennä liian pitkäksi. Kyllä siitä tuntuu olevan apua, jos vaan muistaa ja ehtii, varsinaisen ruoan koittaessa on vain nälkä, ei enää NÄLKÄ. 

Nykyään välipalaksi kai suositellaan hedelmää esim. yksi omena.

Aiemmin moni söi välipalaksi voileivän tai kaksi. 

Yhdessä perusruisleipäpalassa on vähemmän hiilareita kuin omenassa ja saa rukiin muut hyvät ominaisuudet lisäksi. Pitää myös paremmin kylläisenä kuin hedelmä.

Aika monet tässä ketjussa ovat keski-ikäisiä tai vanhoja, ja puhuvat hoikkuudestaan menneessä aikamuodossa. Kyllä silloin kasarillakin vanhat ihmiset olivat pyyleviä ja vastaavasti tänä päivänä on paljon todella hoikkia nuoria. Totta kai keskipaino ihmisillä on noussut, mutta myöskään 1980-luvulla ei ajateltu että kuusikymppisen tädin välttämättä tarvitsisi olla tikissä.

Metassa ilmiö Matkailupalstalla kun kysytään reittiä johonkin neuvolaan ruokapaikkoja. Itse kysyin kerran onko kahdesta reitistä kumpi parempi sekä teiden kuntoa. En kysymys ruokapaikkoja, silti niitä ehdotettiin, senkin jälkeen kun mainitsin ettei syödä matkan varrella.

Lisäksi usein netissä suositellaan ruokapaikkoja   " hyvä paikka kun on isot annokset".  Sitten kun käy noissa annos on lähinnä paljon ranskalaisia mutta muuten mauton. Eli monelle tärkein tuntuu olevan iso annos. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1. Ero nykyiseen: tuolloin käveltiin ja pyöräiltiin ja lihaa syötiin vain parina päivänä viikossa.

 

2. Tuolloinkin oli lihavia: ne, jotka eivät kävelleet ja pyöräilleet vaan liikkuivat autolla, esim taksikuskit.

 

3. Aterioita syötiin 4 kpl päivässä + välipala: aamupala, lounas, välipala, päivällinen, iltapala.

 

 Paljon puuroja ja juureksia.

Ei meillä ollut noin monta ateriaa. Aamukahvi, lounas, iltap. kahvi ja iltaruoka

Meillä oli maalla tarkat ruoka-ajat, mutta ruokaa oli runsaasti tarjolla koko ajan.  Joku pata tai puuro oli koko ajan hautumassa tai sitten tuoretta leipää, piirakoita, jotain koko ajan.  Oli ihan omasta ruokahalusta kiinni miten kävi. 

Maalla oli siihen aikaan vielä niin paljon fyysistä hommaa, että energiaa kului. Äitini oli kaupungista ja isä maalta ja äiti kertoi nuorena ihmetelleensä, kun isän lapsuuskodissa suunnilleen koko ajan laitettiin ruokaa tai syötiin.

Ruokaa, jossa oli paljon rasvaa ja suolaa. Sokeritautia ja sydänkohtauksia, joka mökissä oli joku aivoinfarktiin halvautunut ukko pyöriteltävänä. Yksi oli oma ukkini. Perheen emännällä oli kyllä suuri vastuu perheensä hyvinvoinnista.

Kiinnostavia huomioita. Yksi muistikuva 80- ja 90-lukujen taitteesta liittyi tupakkaan. Meillä ei kotona tupakoitu, mutta esim koulusaa opettajat kävivät aina tupakkatauolla. Yksi peruste tähän oli, että tupakka auttoi pitämään kilot kurissa. 

Eli kyllä painoa tarkkailtiin ja muista naisten myös aiheesta keskustelleen ja harjoittaneen kaiken maailman kitudieettejä. Painonvartijat oli viimeinen keino. 

Sitten erot. Oli todella harvinaista, että perheessä olisi kaksi autoa. Iso osa perheenjäsenistä kulki menonsa jalan, bussilla tai pyörällä polkien.  Jotain ruokasuunnittelua oli myös pakko tehdä, koska kaupat oli niin huonosti auki. Ei kyse ole siitä, että ruokaa tai rahaa ei olisi ollut, mutta ei kukaan voinut mätätä kaikkea safkaa lauantai-iltana, ihan sama miten hyvää se oli, kun kauppaan pääsisi seuraavan kerran ma alkuillaata töiden jälkeen. Eli terveellisempi rytmi syömiseen oli sisäänrakennettu viikko-ohjelmaan. 

Tarjontaa oli vähemmän, mutta kyllä silloinkin pystyi lihomaan. Paljon matkatöitä tekevä isäni oli aika mahakas, kun istui paljon autossa ja söi huoltoasemilla. Kotonakin meillä oli usein herkkuja (suklaavanukkaita, jäätelöpuikkoja tms), ja yksi meistä lapsista oli sen ajan mittapuulla pyöreä, me muut jostain syystä ei.

Ei isä nykytilanteeseen nähden mitenkään valtava ollut, ja tavallinen ruoka oli keitettyjä perunoita ja kastiketta tai vastaavaa, eikä sitä jatkuva herkuttelu ollut niin tavallista kuin nykyään. Herkkujen annoskoot ovat nykyään ihan mielettömiä. Iltaisin tosiaan leikittiin enemmän ulkona, ja ylipäänsä oli enemmän muutakin kuin ruudun ääressä istumista. Mutta eivät esim minun vanhempani erityisesti harrastaneet liikuntaa, vaikka käytiin joskus hiihtämässä, pyöräilemässä tai retkillä. Kummankin työ oli istumista. Luulen että ruoka on isompi tekijä kuin ruudut ja liikunta.

Ruoka ei tosiaan ollut niin maittavaa silloin ja usein syötiin nälkään toisin kuin nykyään. Hiilihydraatti ja sokeri olivat kortilla. 

Vierailija kirjoitti:

Ruoka ei tosiaan ollut niin maittavaa silloin ja usein syötiin nälkään toisin kuin nykyään. Hiilihydraatti ja sokeri olivat kortilla. 

Mistä vuosikymmenestä sä oikein puhut? Ei ollut ainakaan meidän perheessä koskaan mikään kortilla 1960-70 luvuilla, vaikka oltiin tavallinen duunariperhe. Ruokaa oli aina riittävästi ja se oli hyvää. Ei syöty mitään eineksiä, vaan äidin tekemää ruokaa. Äiti myös leipoi joka lauantai pari pullapitkoo ja pellillisen pikkupullia, jotka me (pääasiassa minä) hotkittiin alle viikossa. 

Vierailija kirjoitti:

Ruoka ei tosiaan ollut niin maittavaa silloin ja usein syötiin nälkään toisin kuin nykyään. Hiilihydraatti ja sokeri olivat kortilla. 

Älä nyt 40- ja 50-lukuja enää tähän asiaan sotke. Ei enää kasarilla mitään kortteja enää ollut. Kertaapa Suomen historia ensi töiksesi, jottet höperehdi enempää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ruoka ei tosiaan ollut niin maittavaa silloin ja usein syötiin nälkään toisin kuin nykyään. Hiilihydraatti ja sokeri olivat kortilla. 

Mistä vuosikymmenestä sä oikein puhut? Ei ollut ainakaan meidän perheessä koskaan mikään kortilla 1960-70 luvuilla, vaikka oltiin tavallinen duunariperhe. Ruokaa oli aina riittävästi ja se oli hyvää. Ei syöty mitään eineksiä, vaan äidin tekemää ruokaa. Äiti myös leipoi joka lauantai pari pullapitkoo ja pellillisen pikkupullia, jotka me (pääasiassa minä) hotkittiin alle viikossa. 

Ysärillä yksi työkaveri alkoi tekemään pullaa viikoittain kahden litran taikinaan. Kuulemma litraisesta taikinasta ei paljon riittänyt pullia pakastettavaksi asti, perheen teinit ja mies söivät tuoretta pullaa mielellään. Olivat liikkuvaisia ihmisiä, kenelläkään ei ollut liikakiloista tietoakaan.

Vierailija kirjoitti:

Ruoka ei tosiaan ollut niin maittavaa silloin ja usein syötiin nälkään toisin kuin nykyään. Hiilihydraatti ja sokeri olivat kortilla. 

Ruoka oli maittavaa ja erinomaisen hyvää, joskin toisinaan hyvin vaatimatonta. Muistan noita aikoja hyvin. Kasvimaalta kun haki kurkkuja ja tilliä ja niistä tehtiin kurkkusalaatti niin koko talo tuoksui kauan kurkulta. Nyt ei tuoksu eikä maistu just millekään, onpahan vihree kumminkin, kaupankurkku. Omenat sama juttu, kaneliomenakin tuoksui ihan kanelilta. Ei taida noita omenoitakaan enää olla. Silloin ei ollut lisäaineita sotkuttu joka ainoaan elintarvikkeeseen. Itse sai maustaa tai olla maustamatta miten tykkäsi. Kaikki perunatkin olivat ennen paremman makuisia, nyt löytyy jokunen sortti jota viitsii syödä. Viljelymaat kaikilla myrkyillä myrkytetty tietty joten mikään ei maistu niinku ennen. Kiinanmausteita ja soijaa pitä lykätä ruokiin, että nuoremmat polvet syövät. Jäätelöt olivat ennen aivan erinomaisia, nyt ovat jotain outoja litkuja kaikki ei niitä viitti syödä jos ei itse tee kunnon jäätelöä. Nyt syödään vain muovipussista kumisia ruispaloja, ennen leikattiin parin kilon ruislimpusta komeita siivuja ja limppu maistui, ei tarvittu kuin voita päälle. Markettien elintarvikkeet ovat suurelta osalta ala-arvoisin. Jostain gourmeekaupasta tai kauppahallista saa sentään vielä kunnollista. 

Omat vanhempani enkä muista että kavereiden vanhemmatkaan eivät mitenkään erityisesti harrastaneet liikuntaa 80-90-luvulla. Kerran viikossa jumppa ja ehkä joskus kävelylle tai hiihtämään arkiliikunnan lisäksi. Pikkukaupungissa elettiin, kavereiden vanhemmissa oli lääkäriä ja duunaria. Ihmiset olivat normaalipainoisia.

Nykyään tuntuu että keski-iässä ollaan joko tosi liikunnallisia tai sitten ylipainoisia. Joo jotkut ylipainoiset ovat liikunnallisia, mutta yleisesti ottaen.