Suhtaudutko eri tavalla ihmisiin, joilla on ollut vaikeaa elämässä?
Tunnetko empatiaa? Vai millä perusteella suhtaudut heihin?
Kommentit (31)
Tuo on niin suhteellista. Meillä joku lapsuudentrauma on syy maata sängynpohjalla koko elämä, kun taas jossakin jatketaan toimia sodan lapsiseksiorjuuden jälkeen - jos ollaan hengissä. Toki minä varmasti suhtaudun ja puhun/toimin erilailla toivonsa menettäneen ja kuoleman sairaan syöpäpotilaan kanssa, mutta en minä ketään sääli. Elämä nyt vain on tällaista.
Riippuu miten itse suhtautuu asiaan. Uhriutuuko ja syytteleekö vain muita ja oikeuttaa itselleen huonon käytöksen vaikeuksien vuoksi tai käyttää hyväkseen keräämällä säälipisteitä. Vaiko ottaa vastuun elämästään, tekee asioita, jotka tosiasiassa ovat hyväksi hänelle, hakee tarvittaessa apua, nousee ja elää elämäänsä eteenpäin. Siinä on ihminen, jota arvostan.
Varmaan joo. Mutta pitäisi osata suhtautua kaikkiin oletusarvona kunnioittavasti, koska ikinä ei voi tietää.
Kaikilla meillä on omat vaikeutemme. Se on elämää. En suhtaudu eri tavoin. Onhan näitä, jotka loppuelämän vetoaa esim vanhemman kuolemaan ja selittää ettei sen takia ole voinut tehdä asioita. Jotkut jää rypemään ja vellomaan vuosikymmeniksi ja hakevat siten sääliä. Ihanaa saada huomiota ja vältellä velvollisuuksia.
Vierailija kirjoitti:
Tuo on niin suhteellista. Meillä joku lapsuudentrauma on syy maata sängynpohjalla koko elämä, kun taas jossakin jatketaan toimia sodan lapsiseksiorjuuden jälkeen - jos ollaan hengissä. Toki minä varmasti suhtaudun ja puhun/toimin erilailla toivonsa menettäneen ja kuoleman sairaan syöpäpotilaan kanssa, mutta en minä ketään sääli. Elämä nyt vain on tällaista.
Minusta ajattelet hyvin kapeakatseisesti ja tarkoituksellisesti liioittelet sekä alennat toista ryhmää kontekstissa, jotka eivät ole oikein vertailukelpoisia.
Itse olen kasvanut alkoholistien ja vakavien mielenterveysongelmin keskellä, seksuaalista hyväksikäyttöä ja alituista henkistä väkivaltaa, manipulointia ja syyttelyä. Minut oli alistettu kokemuksilla tosi huono itsetuntoiseksi ihmiseksi ja sillä oli vaikutusta kaikkeen elämässä. Valitsin väkivaltaisia suhteita ja huonoja ystäväpiirejä, matalapalkkaisen ammatin jne. En tiennyt, että ansaitsen parempaa.
On ollut päihderiippuvuuksia, masennuksia, itsariyrityksiä, työkyvyttömyyttä, loppuun palamisia (tein myös paljon töitä kun pystyin).
Lopulta olo oli niin vaikea, että hain apua. Jätin kaiken taakseni, irrotin päihteistä ja aloitin täysin uuden elämän aivan yksin. Nyt olen turvassa ja uusi suhde itseeni. Tunnen rauhaa ja jaksan tehdä töitä mutta maltillisesti.
Elämä ei ole niin mustavalkoista aina.
Vierailija kirjoitti:
Kaikilla meillä on omat vaikeutemme. Se on elämää. En suhtaudu eri tavoin. Onhan näitä, jotka loppuelämän vetoaa esim vanhemman kuolemaan ja selittää ettei sen takia ole voinut tehdä asioita. Jotkut jää rypemään ja vellomaan vuosikymmeniksi ja hakevat siten sääliä. Ihanaa saada huomiota ja vältellä velvollisuuksia.
"Kaikilla meillä on omat vaikeutemme. Se on elämää. En suhtaudu eri tavoin. Onhan näitä, jotka loppuelämän vetoaa esim vanhemman kuolemaan ja selittää ettei sen takia ole voinut tehdä asioita. Jotkut jää rypemään ja vellomaan vuosikymmeniksi ja hakevat siten sääliä. Ihanaa saada huomiota ja vältellä velvollisuuksia."
Olipas empaattinen kommentti. Sulta ei ole tainnut kuolla vanhempaa nuoremmalla iällä? Useimmille se katsos on loppuelämään vaikuttava asia.
Tietenkin tunnen emptiaa, olenhan mieleltäni terve ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikilla meillä on omat vaikeutemme. Se on elämää. En suhtaudu eri tavoin. Onhan näitä, jotka loppuelämän vetoaa esim vanhemman kuolemaan ja selittää ettei sen takia ole voinut tehdä asioita. Jotkut jää rypemään ja vellomaan vuosikymmeniksi ja hakevat siten sääliä. Ihanaa saada huomiota ja vältellä velvollisuuksia.
"Kaikilla meillä on omat vaikeutemme. Se on elämää. En suhtaudu eri tavoin. Onhan näitä, jotka loppuelämän vetoaa esim vanhemman kuolemaan ja selittää ettei sen takia ole voinut tehdä asioita. Jotkut jää rypemään ja vellomaan vuosikymmeniksi ja hakevat siten sääliä. Ihanaa saada huomiota ja vältellä velvollisuuksia."
Olipas empaattinen kommentti. Sulta ei ole tainnut kuolla vanhempaa nuoremmalla iällä? Useimmille se katsos on loppuelämään vaikuttava asia.
Meillä täällä. Jossakin muualla se on normi - ja näitä kriisialueita on paljon. Joku sanoi ettei saisi vertailla; minun mielestäni saa. Ihmisyyd on kuitenkin aina samaa.
Sellaiset ei ainakaan ymmärrä, jotka ovat tahallaan yrittäneet hankaloittaa toisen elämää ja kun toinen puolustautuu niin sitten uhriudutaan. En arvosta tuollaisia ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikilla meillä on omat vaikeutemme. Se on elämää. En suhtaudu eri tavoin. Onhan näitä, jotka loppuelämän vetoaa esim vanhemman kuolemaan ja selittää ettei sen takia ole voinut tehdä asioita. Jotkut jää rypemään ja vellomaan vuosikymmeniksi ja hakevat siten sääliä. Ihanaa saada huomiota ja vältellä velvollisuuksia.
"Kaikilla meillä on omat vaikeutemme. Se on elämää. En suhtaudu eri tavoin. Onhan näitä, jotka loppuelämän vetoaa esim vanhemman kuolemaan ja selittää ettei sen takia ole voinut tehdä asioita. Jotkut jää rypemään ja vellomaan vuosikymmeniksi ja hakevat siten sääliä. Ihanaa saada huomiota ja vältellä velvollisuuksia."
Olipas empaattinen kommentti. Sulta ei ole tainnut kuolla vanhempaa nuoremmalla iällä? Useimmille se katsos on loppuelämään vaikuttava asia.
Sivusta vastaan että, katsos vaan, meillä jokaisella on elämän tilanteita jotka vaikuttavat koko elämään, mutta se että jää niihin vellomaan lopun iäksi on ihan oma valinta. Jos traumojen käsittelyyn ei hae apua, niin silloin niissä tunteissa sitten pyöriskelee lopun elämänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on niin suhteellista. Meillä joku lapsuudentrauma on syy maata sängynpohjalla koko elämä, kun taas jossakin jatketaan toimia sodan lapsiseksiorjuuden jälkeen - jos ollaan hengissä. Toki minä varmasti suhtaudun ja puhun/toimin erilailla toivonsa menettäneen ja kuoleman sairaan syöpäpotilaan kanssa, mutta en minä ketään sääli. Elämä nyt vain on tällaista.
Minusta ajattelet hyvin kapeakatseisesti ja tarkoituksellisesti liioittelet sekä alennat toista ryhmää kontekstissa, jotka eivät ole oikein vertailukelpoisia.
Itse olen kasvanut alkoholistien ja vakavien mielenterveysongelmin keskellä, seksuaalista hyväksikäyttöä ja alituista henkistä väkivaltaa, manipulointia ja syyttelyä. Minut oli alistettu kokemuksilla tosi huono itsetuntoiseksi ihmiseksi ja sillä oli vaikutusta kaikkeen elämässä. Valitsin väkivaltaisia suhteita ja huonoja ystäväpiirejä, matalapalkkaisen ammatin jne. En tiennyt, että ansaitsen parempaa.
On ollut päihderiippuvuuksia, masennuksia, itsariyrityksiä, työkyvyttömyyttä, loppuun palamisia (tein myös paljon töitä kun pystyin).
Lopulta olo oli niin vaikea, että hain apua. Jätin kaiken taakseni, irrotin päihteistä ja aloitin täysin uuden elämän aivan yksin. Nyt olen turvassa ja uusi suhde itseeni. Tunnen rauhaa ja jaksan tehdä töitä mutta maltillisesti.
Elämä ei ole niin mustavalkoista aina.
Niin ja tuo minkä vuoksi tuo vertailu ei mielestäni oikein sovi tässä kontekstissa, niin siellä missä tuota todella järkyttävää orjuutta on, niin todennäköisesti ne ihmiset menevät täysin rikki, joka on tietenkin sydäntäsärkevää. Heidät pakotetaan myös jatkamaan kunnes menehtyvät. Tavallaan he eivät edes saa mahdollisuutta parantua tai eheytyä ja varmaan ne harvat jotka saisivat, niin en usko, että suuri osa pystyy elämään normaalia elämää vaan elävät kuin tyhjinä ihmisraunioina, päihteidenkäyttäjinä ym. Niitäkin yksilöitä toki löytyy jotka läpäisevät lähes mitä vain mutta tällaisia on jotenkin älytöntä vertailla.
Meillä on onneksi systeemi, jossa on mahdollista parantua ja kuntoutua. Meidän pitäisi olla kiitollisia asiasta mutta täällä on omat ongelmansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikilla meillä on omat vaikeutemme. Se on elämää. En suhtaudu eri tavoin. Onhan näitä, jotka loppuelämän vetoaa esim vanhemman kuolemaan ja selittää ettei sen takia ole voinut tehdä asioita. Jotkut jää rypemään ja vellomaan vuosikymmeniksi ja hakevat siten sääliä. Ihanaa saada huomiota ja vältellä velvollisuuksia.
"Kaikilla meillä on omat vaikeutemme. Se on elämää. En suhtaudu eri tavoin. Onhan näitä, jotka loppuelämän vetoaa esim vanhemman kuolemaan ja selittää ettei sen takia ole voinut tehdä asioita. Jotkut jää rypemään ja vellomaan vuosikymmeniksi ja hakevat siten sääliä. Ihanaa saada huomiota ja vältellä velvollisuuksia."
Olipas empaattinen kommentti. Sulta ei ole tainnut kuolla vanhempaa nuoremmalla iällä? Useimmille se katsos on loppuelämään vaikuttava asia.
Sivusta vastaan että, katsos vaan, meillä jokaisella on elämän tilanteita jotka vaikuttavat koko elämään, mutta se että jää niihin vellomaan lopun iäksi on ihan oma valinta. Jos traumojen käsittelyyn ei hae apua, niin silloin niissä tunteissa sitten pyöriskelee lopun elämänsä.
Tähän on pakko ihan omasta kokemuksesta myös sanoa, ettei niihin ns traumoihin ja kärsimykseen aina todellakaan sitä apua löydy, vaikka hakisi. Sen sijaan kärsimys on myös jokaisen osa elämässä. Minä olen kärsinyt ja kärsin paljon, mutta en halua tähän sääliä tai empatiaa. Mitä se auttaisi? Jos kuolen joku päivä tähän, niin se on minun kohtaloni.
Ei se empatia mitään auta. Kärsivät mitä kärsivät. Normaali elämä parasta elämää!!!!!
En. Suhtaudun kaikkiin myötätuntoisesti ja hienotunteisesti.
Tosin jos kohtaan ihmisen joka parhaillaan vaikka käy syöpähoidoissa tai jonka tiedän hiljattain kokeneen suuren menetyksen, olen erityisen hienotunteinen ja mietin tarkkaan mitä sanon jne.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Tunnen empatiaa ja ymmärrän, että yhdelle joku tapahtuma voi tuntua ihan eriltä kuin toiselle. Ja jos joku kokee saaneensa suhteettomasti risuja elämältä, se on sitten niin. Olemme kuitenkin kokonaisuus, jossa vaikuttaa niin monet elämäntapahtumat, joita emme itsekään kaikkia tiedosta. Mutta sen rajan olen vetänyt, että jos ihminen ei itse halua auttaa itseään, en minäkään sitä ala toisen puolesta tekemään. Se on aina tuomittu epäonnistumaan.
Vierailija kirjoitti:
Sääli on sairautta
Ei se sairautta ole, mutta turhuutta se aika usein on. Ja myös kasinaismoralismia jeesustella, lässyttää ja hyvesignaloida. Konkreettinen apu sitten erikseen
Empatia ruokkii heidän vääristynyttä maailmaa entisestään.
En sääli, koska sääli on sairautta. Lähtökohtaisesti,
Kuten kehenkin tahansa. Henkilö itse vaikuttaa sittren miten siitä eteenpäin.
Olen äärimmäisen tunneherkkä ihminen.Minulle on luontevaa kokea empatiaa.
Kohtelen ihmisiä kunnioituksella, toki en heitä jotka ovat ilkeitä ja jollakin tavalla tekevät laittomuuksia tms.vääryyttä.