Kerro syysi hankkia vain yksi lapsi
Otsikko kuulostaa siltä kuin kyseenalaistaisin syitä hankkia (vain) yhden lapsen. Oikeasti etsin kohtalotovereita ja haluan tehdä tunnetummaksi syyt hankkia yksi lapsi.
Aloitan itse: raskaus koetteli terveyttäni toden teolla, olin paljon sairaslomalla ja raskaus jätti ikuiset vammat kehooni. Synnytyksessä menetin valtavasti verta ja palautuminen on ollut heikkoa. En todennäköisesti pystyisi enää jatkamaan työelämässä mahdollisen seuraavan raskauden jälkeen saati harrastamaan urheilua. Silti päätöstäni olla hankkimatta lapselleni sisarusta kyseenalaistetaan, vaikka jaan korttini hyvin avoimesti. Meille tilanteen hyväksyminen on ollut todella vaikea ja kivulias prosessi. Olisin halunnut saada paljon lapsia ja koen syyllisyyttä siitä, että lapsellani ei ole sisarusta eikä muitakaan asioita mitä sisaruussuhteet tulevaisuudessa voivat mahdollistaa, kuten äidin puolen serkkuja, enoja tai muita sukulaissuhteita.
Kommentit (118)
En olisi ikinä jaksanut kahden lapsen kasvatustyötä
Ei ole yhtään päivänvaloa kestävää syytä hankkia lasta ollenkaan.
"Myös läheiset serkut tai ystävät voivat toimia "sisaruksina" jos vanhemmat vain tukevat tätä."
TÄMÄ
Edes sekään 😃😅😁🤣😂, .. Näin 52- vuotiaana tärähtäisin raskaaksi. Hah hah Hah.
Puoliso kuoli. Kerättiin saada yksi lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Halusin kokea äitiyden. Siihen riitti yksi. (Aikuinen jo.)
Olipa itsekäs ajatus, -minä halusin, minä halusin!
Minulla se lapsi halusi syntyä, puhui munasolun kautta.
Ei tullut pienintäkään hinkua hankkia toista lasta. Näyttää kammottavalta se meno useampilapsisissa perheissä.
Ei ollut varaa useampaan lapseen.
Minulla raskaus meni hyvin eikä synnytyksestäkään käänyt traumoja, vaikka menetin paljon verta. Mutta koin vauva-ajan ja pikkulapsiajan raskaaksi. Suoraan sanoen usein ajattelin, etten ymmärrä, miten muut naiset kestävät sen ajan. Siinä jouduin hommiin, joista ei ollut mitään aiempaa kokemusta, ja suhde anoppiin huononi selvästi. Olin masentunut ja tunsin olevani huono äiti. Omiin vanhempiini sentään pysyi hyvät välit, onneksi.
Lisäksi tunsin perheitä, joissa vanhemmille oli tullut ero toisen lapsen syntymän jälkeen, enkä halunnut valita sellaistakaan riskiä.
Vaihtoehdot oli 0-1 lapsi ja 35v:na 1 poika tuli. En ole koskaan erityisesti lapsia halunnut, enkä ole erityisen perhekeskeinen. Itsekin olen ainut lapsi. 1 oli mun "kyvyilleni" ja työ/urahaluilleni hyvä. Ja miehellä oli jo entuudestaan poikaamme 15v vanhempi tyttö.
Se että riski jos joutuisin olla yksinhuoltaja niin ahdistaa. Että en olisi tarpeeksi ajastani läsnä lapselle ja tekisin kolmea työtä. Myös neuvola palveluissa on parannettavaa kun kysyvät kuulemma mekanisti samat kysymykset ja sit jos jotain tukea tarvitsee joku perhe menee sormi suuhun. Esim ystäväni erosi exästään ja pakeni turvakotiin, mitä tähänkään apua mistään neuvolasta saa neuvolapsykologilta tai muualtakaan. Henkinen väkivalta jatkukoon eikä siihen tarpeeksi ole tukea.. tälläisiä kun kuulee niin ei hyvää kuvaa sekään antanut.
Olen yhden lapsen vela. Enää ei ruiski miehet nesteitä sisääni.
Carla 31v
Vierailija kirjoitti:
En olisi ikinä jaksanut kahden lapsen kasvatustyötä
Sama
Ei hänen ainakaan tarvitsisi taistella huomiosta muiden lasten kanssa kun hän olisi ainokainen
💥 Vauviksen Kiistaton Sanaseppo 💥
Hyvä myös muistaa ettei yhtäkään lasta pidä tehdä vain sisarukseksi. Aina on mahdollista ettei sisarusten henkilökemiat osu yksiin eikä heistä tule läheisiä. Lisäksi lapsi voi syntyä esim. vammaisena, jolloin myöskin sisarussuhde on hyvin erilainen. Jokaisen lapsen tulisi olla toivottu omana itsenään. Ei vain sisaruksena.
Myös läheiset serkut tai ystävät voivat toimia "sisaruksina" jos vanhemmat vain tukevat tätä.
En esim. itse koe, että 4v vanhempi veljeni olisi erityisen läheinen. Hän on ihan kiva, mutta ei pidetä säännöllisesti yhteyttä.