Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Uupumus ja ero
09.03.2026 |
Kysyisin arvon raadilta, että miten te näette seuraavan casen. Meillä oli pitkä parisuhde takana (+25 vuotta), pari lasta ja nyt ollaan erottu ja asutaan erillään.
Parisuhteessa oli toisen ymmärtämiseen liittyviä ongelmia, mutta ei juuri muita ongelmia, joita ei kaikissa parisuhteissa olisi. Tämän lisäksi minulle kasaantui hitaasti usean vuoden aikana syvä uupumus, jolloin puolisoni koki, etten enää huomioi häntä, hän joutui pienentämään itseään, kokemaan syyllisyyttä tarpeistaan, miettimään riittäkö hän ja niin edelleen. Täysin relevantteja syitä, joita en kiistä ollenkaan. En ymmärtänyt ollenkaan tilaani ja uupumustani. Tämä on selvinnyt minulle vasta 5kk päästä, kun vaadin työnantajalta kevennystä työkuormaani ja sumu alkoi hälvetä päästä.
Olen reflektoinut itseäni merkittävän määrän eroprosessin aikana ja tunnistanut melko monta kohtaa, jossa olen tehnyt väärin reflektoinnin lopputuloksen näkökulmasta. Myös exäni sanoitti, että hän näkee sen valtavan työmäärän, jonka olen tehnyt itseni kanssa. Olen tehnyt kuitenkin parhaani kokoajan sillä kyvyllä, joka minulla on ollut uupumuksen keskellä käytössä. Koen, että työ aiheutti 50 % tästä ja parisuhde itsessään 5 %, loput oli muita syitä. En koe siis parisuhdetta ongelman osana.
Nyt ex-puolisoni on itse täysin uupunut ja lähes burnoutissa samoista syistä kuin minä olin. Hän haki eroa, kävimme pariterapiassa ja ero on lukittu tällä hetkellä (harkinta-aikaa mennyt jo monta kuukautta) ja teki päätöksen melko nopeasti. Näen hänen tilanteensa, koska olen ollut samalla polulla ja palaamassa uupumuksesta, kun hän jatkaa edelleen kohti uupumisen lopullista seinää.
Meillä on edelleen erinomainen yhteys, ei mitään riitoja tai äänenkorotuksia edes kriisin huipulla vaan kaikki on mennyt oikeasti upeasti. Meillä ei ole syyllistämistä, katkeruutta eikä keskinäistä vihaa. Kumpikin arvostaa toista, auttaa, tukee ja yhdessä hoidetaan lasten asiat ja arjen pyörittäminen tahollamme. Jos tätä eroprosessia voisi jotenkin kuvata niin ero on ollut niin kaunis ja rehellinen kuin se voi olla. Olemme keskustelleet jatkosta yhden kerran ohimennen ja exäni sanoi, että katsotaan vaikka viiden vuoden päästä tilannetta.
Tämä on minulle vaikeaa, koska en uupumukseltani pystynyt reagoimaan niihin viitteisiin, jotka viittasivat eroon ja exäni kuormitukseen. Tässä pohdinkin, että odotanko, että exän uupumus poistuu ja sumu tunteiden ympäriltä häviää, että onko mahdollista vielä katsoa elämää yhdessä uudelta pohjalta vai pitääkö tästä lähteä elämään omaa elämääni ja katsella uutta parisuhdetta, kun sen aika tulee joskus, jos tulee. Kaikesta tästä huolimatta rakastan exääni ja toivon hänelle kaikkea hyvää.
Olen aidosti pahoillani, että en pystynyt puuttumaan ja hoitamaan niitä asioita, jotka olisi ajallaan pitänyt hoitaa ja siitä, että olen vetänyt exäni mukaan tähän aiheuttamani kuormituksen pohjalta. Toki exällä oli aivan valtava työkuorma, syöpäepäily ja hän menetti molemmat vanhempansa muutamia vuosia sitten muutaman viikon sisällä, joten ulkopuolisia tekijöitäkin on ollut. Minusta tämä tuntuu turhalta erolta, mutta minkäs teet, kun toisen tila on tuo mikä se on.
Kertokaahan ajatuksianne!
Kommentit (49)
Se että huomaa uupumuksen muttei muuta elämässään mitään? Aika tuttua monelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se että huomaa uupumuksen muttei muuta elämässään mitään? Aika tuttua monelle.
No niikö on. Sun pirunpitkiä viestejä ei kukaan viitsi lukea. Vastailla edelleen itsellesi 🤮🤮🤮🤮🤮🤮🤮🤮
Vierailija kirjoitti:
Se että huomaa uupumuksen muttei muuta elämässään mitään? Aika tuttua monelle.
Joskus uupumukseen johtavat sellaiset tekijät, joita ei voi muuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se että huomaa uupumuksen muttei muuta elämässään mitään? Aika tuttua monelle.
Joskus uupumukseen johtavat sellaiset tekijät, joita ei voi muuttaa.
No olipa uutinen jota kukaan ei tiennyt. 😬
Tee perkele mitä lystäät. Ei kiinosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tee perkele mitä lystäät. Ei kiinosta.
Ja tähän ketjuun kommentoit, koska....??
Vierailija kirjoitti:
Se että huomaa uupumuksen muttei muuta elämässään mitään? Aika tuttua monelle.
Entä, jos oman uupumuksensa huomaa vasta jälkeenpäin, kuten tässä on käynyt...? Vaikea sitä on havaita itsekään, jos sitä ei lähimmäinenkään aina havaitse ja vielä vaikeampi muuttaa tilannetta elämässään. Nimimerkillä saman läpikäynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uupumusta ei ollut 1950 - 2010, silloin käytiin töissä. Keksitty asia kun kaali sekaisin.
Mun isä oli todella pahasti työuupunut 90-luvulla ja asia hoidettiin niin päin mäntyä kun olla ja voi. Että kyllä sitä työuupumusta on ollut ennenkin, onneksi sitä on osattu ruveta jollain tasolla hoitamaan. Sitten kun vielä opittaisiin ennaltaehkäisy, johon avainasemassa olisi paremmin mahdollistettu osa-aikatyö.
Itsekin ajoin päin seinää ruuhkavuosissa, kun ei ollut enää lakisääteistä oikeutta 80% työaikaan (eli pieniä koululaisia) niin työnantaja eväsi osa-aikaisen. Pakko oli painaa 100% kunnes stoppi tuli. Sen jälkeen en sitten olekaan kyennyt kokopäiväisesti työskentelemään. Ero oli täälläkin lähellä, mutta jotenkin se kuitenkin vältettiin. Joten en osaa neuvoa ap:tä mutta toivotan kovasti tsemppiä.
työuupumus on ihan normaalia biologiaa. Ei ihminen jaksa ottaa lainaa huomisesta tai tulevaisuudesta loputtomiin. Etenkn nyt kun allergia-aika alkaa niin työnkuorma ja vaikka lenkkeily voi vetää ihan sairaalakuntoon ihmisen, jos ei seuraa sykkeitä. Allergiassa voi huomaamattaan tehdä töitä 120bpm keskisykkeellä. Ei sellaista jaksa pitkään edes 4h päivässä. Se on ihan biologiaa ja fakta. SE ON SAATANA LÄÄKETIETEELLINEN FAKTA ETTÄ BURNOUT TULEE.
Ennen oltiin idiootteja ja tyhmiä. Siitä se johtuu ja porukka oli haudassa jo kuuskyppisinä. Helvetti. Siihen vielä launtain kaljat päälle niin henki veks.
Alue: Aihe vapaa
Totta.
Parinviikon aikana se panee jotakuta muuta ja sokeasti vonkaa sitä uutta miestä suhteeseen. Mies ei halua laastariksi joten parin kolmen viikon sisällä sun puhelin SOI !
"Heli tässä moi miten sulla on mennyt ehkä me voitais vielä jutella tai muuta tuutko kulta käymään "
Kaikista asioista puhutaan täällä ihan väärillä nimillä. Nyt sokeat miehet avatkaa silmät .
Olen kokenut nämä skenaariot moneen kertaan.
Jos eron jälkeen vonkaat takaisin ei nainen näe sinussa mitään arvoa ja saat varman eron. Parisuhdeterapia on hoitomuoto saada naiselle oikeutus eroon. Sääliä naiselle ja parempi omatunto ei mitään muuta.