Lue keskustelun säännöt.
En pääse asiasta yli (liittyy koiraan)
05.03.2026 |
Nyt tulee pitkä viesti.
Meillä oli vuosi sitten koiranpentu, jota koko perheemme oli odottanut. Otin asioista paljon selvää ennen pennun tuloa ja hankimme pennun asialliselta kasvattajalta. Kasvattaja kyllä kertoi, että pentu voi olla dominoivampi tapaus ja vaatii jämäkkyyttä. Kokemusta on yhdestä koirasta lapsuuden perheessäni, joka oli ns. helppo koira. Ensimmäinen virhe oli, että luin asioista liikaakin, pelkäsin, stressasin. Kun pentu tuli, en pystynyt ottamaan rennosti. Mietin kokoajan koulutukselliselta näkökulmalta asioita (ei saa mennä sohvalle yms.).
Pentu puri tosi paljon aluksi. Iho meni naarmuille ja vaatteita rikki. Ei ollut silloin sellainen kauheasti sylissä viihtyvä. Pentu tuhosi (niinkuin ne monesti tekevät) paikkoja aika paljon. Yritettiin pitää portteja joka huoneessa, jotta suuremmilta tuhoilta vältyttäisiin ja jotta esim. saisi syödä rauhassa.
Sitten kun päästiin aloittamaan lenkkeilyä, pentu oli tosi varuillaan. Häntä alhaalla, kroppa jännittyneenä, veti paljon. Yritin lukea ohjeita tähän, treenailla namien kanssa. Rauhallisemmassa paikassa lenkkeillessä ei tätä ongelmaa ollut. Mutta lenkit muuttuivat päivä päivältä hirveämmäksi, varsinkin kun kokoa alkoi tulla. Ja koira alkoi haukkumaan myös ikkunasta jokaista kävelijää, varsinkin koiria. Koiralle tuli emätintulehduskin, joka ilmeisesti voi olla yleinenkin, mutta pohdein kyllä stressin vaikutusta tähän.
Koira tuhosi edelleen paikkoja, vaikka luita ja leluja oli saatavilla. Rupesi uupumus kasvamaan. Yöunet olivat jääneet lyhyemmiksi. Riitojakin rupesi tulemaan herkemmin puolison kanssa. En enää jaksanut. Tiesin, että koirakouluun olisi voinut vielä yrittää mennä mutta olin jo niin täynnä ohjeita ja neuvoja, mitä olin lukenut kun ne eivät tuntuneet toimivan. Olin ollut pennun kanssa paljon kahdestaan, kun olin työttömänä samalla. Tuntuu kuin vajaa puoli vuotta olisi mennyt pelkässä koirakuplassa. Vaikka kyllä koko perhe osallistuikin tähän, mutta tietysti päivät olin yksin. En kuitenkaan ollut saanut luotua pentuun sellaista sidettä mitä olin ajatellut (virheajatus tämäkin, nyt tiedän että se voi tulla vasta ajan kanssa).
Päätimme etsiä sille uuden kodin. Ja löysimmekin hyvän, jossa asuinalue oli rauhallisempi (vaikka emme itsekkään missään kaupungin vilinässä asu, aika perus omakotitaloalueella). Ikävää ei tullut heti sen jälkeen, mutta sitten viime syksynä alkoi ikävä ja suru tulla esiin. Kävimme koiraa katsomassakin, sillä oli kaikki hyvin. Se tulikin iloisesti lasten syliin ja oli intoa täynnä. Se oli jo tottunut muihin koiriin ja muutenkin asiat olivat menneet hyvin. Vähän oli kuulemma ehkä vielä lenkkeillessä haastetta riippuen tilanteesta, mutta ei mitään suurempaa.
Jatkuu...
Kommentit (62)
Minulla on vanha koira, olen sen yksinhuoltajana kasvattanut. On ollut monenlaista-ei ole varahoitajaa, joitain sairauksia koiralla. Mutta, se on paras ystäväni. Minulla on joku josta pitää huolta. Korona vuosina koirapuistoissa oli paljon koiria, nyt olen aina koirani kanssa kahden. Onko koirat annettu eteenpäin maaseudulle, lopetettu ym.?
Koira ei ole lelu eikä hetken mielijohde.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten mies suhtautuu tähän? Hän varmaan on osannut ottaa kevyemmin ja joo, on hyvä miettiä, mikä meni pieleen, muttei tarvitse tehdä sitä liikaa.
Myös mies on vaikuttanut koitaan ja lapset. Vai oletko sinä henkilö, joka vastaa koko talouden mielialan ylläpidosta?
Koira ei aisti esitystä vaan todellisuuden. Se haistaa välittäjäaineesi, hengityksesi, pienetkin erot äänen värissä jne.
Niin, mies ei nää asiaa niin isona menetyksenä. Ei ole itse omistanut koiraa lapsena ja kokee että ilmankin pärjää. Itse taas nään asian eritavalla, kun olen lapsena omistanut koiran. Mies myös näkee, että tämä koira oli hänen mielestään poikkeuksellisen haastava yksilö. Osaa tosiaan ottaa tämän kevyemmin, vaikkakin on hienosti jaksanut nyt kuunnella suruani asiasta.
Niin, varmasti muutkin ovat koiraan vaikuttaneet. Kyllä toki miehelläkin meni välillä hermo koiraan. Lapset olivat kuitenkin koiran kanssa hienosti, ei siitä moittimista. Ehkä se kun olin koiran kanssa niin paljon päivisin, niin olen jotenkin ottanut tämän henkilökohtaisena epäonnistumisena. Olin se ketä otti asioista selvää ja opasti muitakin toimimaan. Tuntuu että olin ns. "vastuussa" koska olin ottanut tietoa ja olihan minulla jo koirakokemusta.
Pentu myös seurasi jatkuvasti, edes vessassa ei voinut rauhassa käydä. No, näin jälkikäteen ajateltuna mietin, että olisi tuokin varmaan mennyt ohitse jossain vaiheessa.
-ap
Olen varmasti vähemmistössä mielipiteeni kanssa, mutta mun mielestä koirien koulutuksessa on menty liian pehmeisiin keinoihin, kun monien mielestä ei saisi edes kieltää vaan aina pitäisi jaksaa namien kanssa houkutella pois pahanteosta. Minusta myös pieni pentu tarvitsee jämäkkyyttä, johtajuutta ja niitä kieltoja. Ja jos joskus kevyesti nappaa niskavilloista, niin ei se koira siitä traumatisoidu (ja en siis todellakaan ole sitä mieltä, että koiraa saisi satuttaa, vaan sen otteen voi pitää pehmeänä mutta määrätietoisena).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mekin luovuimme noin puolivuotiaasta pennusta. Meillä oli paljon koirakokemusta, myös vaativammista roduista, mutta tämän koiran kohdalla nostimme kädet pystyyn jo kahden kuukauden jälkeen. Jopa eläinlääkäri suositteli koiran palauttamista kasvattajalle, koska se oli niin aggressiivinen etenkin vieraita ihmisiä kohtaan, ettei tuon ikäisen pennun missään nimessä kuuluisi olla. Eikä vain vieraita, vaan myös meillä käyviä aikuisia lapsia kohtaan, jotka koiran olisi pitänyt jo tuntea. Koira mm. kahdesti hyökkäsi kahden ihmisen jalkaan kiinni, eikä se ollut pentumaista leikkiä. Kyseisen rodun ei myöskään missään nimessä kuulu käyttäytyä noin.
Koira palautui kasvattajalle. Tuntuihan se epäonnistumiselle, mutta toisaalta on selvää, ettemme olisi voineet sitä pitää. Seuraavaksi meille tuli aivan eri rotuinen nuori koira, myöhemmin toinenkin. Kaikki on mennyt erittäin hyvin, kuten kaikkien aiempienkin koiriemme kanssa. Joskus vain osuu kohdalle yksilö, jonka kanssa yhteiselo ei vaan onnistu.
Suosittelen aloittajalle helppoa seurakoirarotua.
On kyllä todella vaikea kuvitella, että alle puolivuotias pentu - joka siis on vielä aivan pikkupentu, taaperoikäinen - hyökkäisi aggressiivisesti ihmisen nilkkaan kiinni. Juu, voivat olla villejä ja rajuja, innostua vieraista liikaa, ja ihan varmasti purevat ja retuuttavat kaikkea mahdollista, sellaisia vilkkaat pennut ovat. Se on kuitenkin ihan eri asia kuin aggressiivisuus, se että koira esimerkiksi peloissaan tai puolustaessaan purisi jotakin. Voi verrata vähän niin kuin lasten tyynysotaan ja painileikkeihin vs. joku aikuinen hakkaa ja potkii, pahoinpitelee, toisen ihmisen ihan tietoisesti ja tarkoituksella.
Puoli vuotias vaihtaa vasta hampaita, leikkii hyökkäämällä jalkoihin oikein murinan kanssa. Sitten idiootit pitää aggresiivisena
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voi iso V. Pennut puree kun hampaita vaihtaa, paljon silloin vaihdetaan se käsi tai jalka puruluuhun tai leluun. Pentua ei viedä lenkille vaan pikkuhiljaa totutellaan vähän laajentamaan siitä pihalta kauemmas pennun ehdoilla, ettei pennun pidä pelätä. Pentuja ei viedä mihinkään ihmisvilinään vaan siihenkin totutellaan ajan kanssa, jos on edes mikään tarve sille koskaan. Sitten tulee noin puoli vuotiaana mörkökausi ja näkevät niitä kaikkia pelottavia asioita joka puolella, meidän koira murisi jopa meidän varjoille. Ja murrosiässä sitten alkaa ongelmat jos koiralla ei ole virikkeitä ja ulkoilua tarpeeksi. Vika oli teissä ei koirassa. Yks sukulainen on yhtä tyhmä, ensin on maailman viisain koira ja murrosiässä se onkin päävikainen ja ei kun uuteen kotiin.
Teit aika nopeasti johtopäätöksiä asioissa.
Sanoinhan jo viestissäni, että tein asioita ohjeiden mukaan. Me tehtiin juuri noin, että jos puri esim. kättä tai jalkaa niin vaihdettiin tilalle luu tai lelu. Meidän lattioilla oli jokapaikassa jotain lelua tai luuta juuri sen vuoksi, että saadaan napattua se siihen esille. Jossain ohjeessa sanottiin, että kiljaise kun puree. Eipä auttanut. Ainoa mikä auttoi kun tuli puremaan, oli viedä portin toiselle puolelle (huom. tämäkin oli yksi ohje minkä luin).
Kuka sanoi että olisimme vieneet pitkille lenkeille? Tein tuonkin kaikkien ohjeiden mukaan. Tarkoitin lenkkeilyllä aloittamisessa juuri sitä, että pikkuhiljaa aloiteltiin tutustumaan lähiympäristöön. En vienyt mihinkään ihmisvilinään. Oikeasti luin paljon eri sivustoilta, kirjoista ja ihmisten kokemuksia. Yritin toimia juuri yleisten ohjeiden mukaan.
Meillä tuota mörkökautta tuntui olevan alusta asti. Siksi mietinkin, että miten me sitten pärjätään kun tulee se kuuluisa murrosikä. Kun tuntui että ihan kun sillä olisi se jo ollut. Monet sanovat juuri tuota että pienenä pentuna on suht helppo mutta murrosiässä pahenee. Me ei koettu sitä helppoa vaihetta ikinä.
Vierailija kirjoitti:
Pentu myös seurasi jatkuvasti, edes vessassa ei voinut rauhassa käydä. No, näin jälkikäteen ajateltuna mietin, että olisi tuokin varmaan mennyt ohitse jossain vaiheessa.
-ap
Tuo on ihan normaalia että pentu seuraa, meillä seuraa vieläkin välillä vessaan asti, on kohta 14 vuotias. Pentuna istui jaloissa kiinni kun tein ruokaa, nukkui päikkärit sylissä jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä vaan aloittaja ota enää koskaan uutta koiraa, tai mitään muutakaan elävää olentoa. 🤯😬 Onneksi pentu sai lopulta kunnollisen kodin, missä kasvaa rauhassa.
Ap mitä mieltä olet jos ottaisitte aikuisen kodinvaihtaja koiran ?
Se olisi erilaista kuin edellinen yritys. Ehkä helpommin pääsisitte asiassa eteenpäin.
Ja ihan alkuun niin ottakaa koiria hoitoon. Saatte vähän enemmän kokemusta ja ajatusta millainen koira olisi teille sopiva. Meillä oli viimekesänä kolme eri koiraa hoidossa kun omistajat reissussa. Opittiin tosi paljon millainen koira hankkia. Siis mistä asioista pidämme ja mistä ei jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mekin luovuimme noin puolivuotiaasta pennusta. Meillä oli paljon koirakokemusta, myös vaativammista roduista, mutta tämän koiran kohdalla nostimme kädet pystyyn jo kahden kuukauden jälkeen. Jopa eläinlääkäri suositteli koiran palauttamista kasvattajalle, koska se oli niin aggressiivinen etenkin vieraita ihmisiä kohtaan, ettei tuon ikäisen pennun missään nimessä kuuluisi olla. Eikä vain vieraita, vaan myös meillä käyviä aikuisia lapsia kohtaan, jotka koiran olisi pitänyt jo tuntea. Koira mm. kahdesti hyökkäsi kahden ihmisen jalkaan kiinni, eikä se ollut pentumaista leikkiä. Kyseisen rodun ei myöskään missään nimessä kuulu käyttäytyä noin.
Koira palautui kasvattajalle. Tuntuihan se epäonnistumiselle, mutta toisaalta on selvää, ettemme olisi voineet sitä pitää. Seuraavaksi meille tuli aivan eri rotuinen nuori koira, myöhemmin toinenkin. Kaikki on mennyt erittäin hyvin, kuten kaikkien aiempienkin koiriemme kanssa. Joskus vain osuu kohdalle yksilö, jonka kanssa yhteiselo ei vaan onnistu.
Suosittelen aloittajalle helppoa seurakoirarotua.
On kyllä todella vaikea kuvitella, että alle puolivuotias pentu - joka siis on vielä aivan pikkupentu, taaperoikäinen - hyökkäisi aggressiivisesti ihmisen nilkkaan kiinni. Juu, voivat olla villejä ja rajuja, innostua vieraista liikaa, ja ihan varmasti purevat ja retuuttavat kaikkea mahdollista, sellaisia vilkkaat pennut ovat. Se on kuitenkin ihan eri asia kuin aggressiivisuus, se että koira esimerkiksi peloissaan tai puolustaessaan purisi jotakin. Voi verrata vähän niin kuin lasten tyynysotaan ja painileikkeihin vs. joku aikuinen hakkaa ja potkii, pahoinpitelee, toisen ihmisen ihan tietoisesti ja tarkoituksella.
Puoli vuotias vaihtaa vasta hampaita, leikkii hyökkäämällä jalkoihin oikein murinan kanssa. Sitten idiootit pitää aggresiivisena
Sinä siis kutsut minun lisäkseni myös kokenutta eläinlääkäriä ja kokenutta koirien kasvattajaa idiooteiksi? Saathan sinä niin tehdä. Se ei silti poista sitä faktaa, että tämä pentu ei ollut normaali. Ymmärrät sitten, kun samanlaisen kohtaat.
Labbis on todella aktiivinen rotu. Mitä muita rotuja sekoituksessa on? Ei kai mitään vaativampaa, tai toistakin metsästyskoiraa?
Suosittelen aloittelijalle paljon helpompaa rotua ensikoiraksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lisäyksenä vielä, että koira oli siis noin puolivuotias, kun päätimme siitä luopua.
-ap
Miten puolivuotiaalla pennulla voi olla emätintulehdus? Trolli taas täydessä vauhdissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mekin luovuimme noin puolivuotiaasta pennusta. Meillä oli paljon koirakokemusta, myös vaativammista roduista, mutta tämän koiran kohdalla nostimme kädet pystyyn jo kahden kuukauden jälkeen. Jopa eläinlääkäri suositteli koiran palauttamista kasvattajalle, koska se oli niin aggressiivinen etenkin vieraita ihmisiä kohtaan, ettei tuon ikäisen pennun missään nimessä kuuluisi olla. Eikä vain vieraita, vaan myös meillä käyviä aikuisia lapsia kohtaan, jotka koiran olisi pitänyt jo tuntea. Koira mm. kahdesti hyökkäsi kahden ihmisen jalkaan kiinni, eikä se ollut pentumaista leikkiä. Kyseisen rodun ei myöskään missään nimessä kuulu käyttäytyä noin.
Koira palautui kasvattajalle. Tuntuihan se epäonnistumiselle, mutta toisaalta on selvää, ettemme olisi voineet sitä pitää. Seuraavaksi meille tuli aivan eri rotuinen nuori koira, myöhemmin toinenkin. Kaikki on mennyt erittäin hyvin, kuten kaikkien aiempienkin koiriemme kanssa. Joskus vain osuu kohdalle yksilö, jonka kanssa yhteiselo ei vaan onnistu.
Suosittelen aloittajalle helppoa seurakoirarotua.
On kyllä todella vaikea kuvitella, että alle puolivuotias pentu - joka siis on vielä aivan pikkupentu, taaperoikäinen - hyökkäisi aggressiivisesti ihmisen nilkkaan kiinni. Juu, voivat olla villejä ja rajuja, innostua vieraista liikaa, ja ihan varmasti purevat ja retuuttavat kaikkea mahdollista, sellaisia vilkkaat pennut ovat. Se on kuitenkin ihan eri asia kuin aggressiivisuus, se että koira esimerkiksi peloissaan tai puolustaessaan purisi jotakin. Voi verrata vähän niin kuin lasten tyynysotaan ja painileikkeihin vs. joku aikuinen hakkaa ja potkii, pahoinpitelee, toisen ihmisen ihan tietoisesti ja tarkoituksella.
Puoli vuotias vaihtaa vasta hampaita, leikkii hyökkäämällä jalkoihin oikein murinan kanssa. Sitten idiootit pitää aggresiivisena
Sinä siis kutsut minun lisäkseni myös kokenutta eläinlääkäriä ja kokenutta koirien kasvattajaa idiooteiksi? Saathan sinä niin tehdä. Se ei silti poista sitä faktaa, että tämä pentu ei ollut normaali. Ymmärrät sitten, kun samanlaisen kohtaat.
Tuossa vaiheessa meidän pentu sai suuhun pehmolelunsa, jalan tai käden sijaan. Lisäksi meillä oli pentukehä, jonka jälkeen tuli koiraportti. Asuntoa ei tuhottu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kävikö niin, että aloittajan stressaaminen tarttui koiraan? Koirat vaistoavat kyllä ihmisten tunteet ja mielialat ja jos sattui olemaan alunperinkin herkästi stressaantuva yksilö kyseessä, ongelmien juurisyy saattoi olla se, että ap ja pentu ruokkivat toinen toistensa levottomuutta ja stressiä.
Kaikkiin koiriin ei synny side yhtä nopeasti. Itselläni on ollut yhteensä neljä koiraa aikuusiällä ja yhteen niistä siteen syntyminen kesti reilun puoli vuotta. Kyseessä on itsenäisempi yksilö, joka tarvitsi enemmän aikaa omistajaan kiintymiseen.
Joka tapauksessa minusta koirasta luopuminen oli oikea ratkaisu. Olisihan se saattanut ajan kanssa rauhoittua, muttei välttämättä, varsinkaan, jos ongelmia olisi yritetty ratkoa yksin ilman asiantuntevampaa apua.
Kai sinä nyt olet uupunut ja sairauslomalla yhteiskunnan tuilla elävä?
Vierailija kirjoitti:
Pentu myös seurasi jatkuvasti, edes vessassa ei voinut rauhassa käydä. No, näin jälkikäteen ajateltuna mietin, että olisi tuokin varmaan mennyt ohitse jossain vaiheessa.
-ap
Ei se kaikilta koirilta mene ohi koskaan. Minulla on nyt toinen koira, joka seuraa minua ihan joka paikkaan ja tulee kylkeen kiinni/syliin aina, kun mahdollista. Tämä rotu toki on lähtökohtaisesti hyvin tiiviisti omaan ihmiseen kiintyvä, mutteivät meillä kaikki ole tällaisia takiaisia olleet, vaan joukkoon on mahtunut varsin omissa oloissaan viihtyväkin tapaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mekin luovuimme noin puolivuotiaasta pennusta. Meillä oli paljon koirakokemusta, myös vaativammista roduista, mutta tämän koiran kohdalla nostimme kädet pystyyn jo kahden kuukauden jälkeen. Jopa eläinlääkäri suositteli koiran palauttamista kasvattajalle, koska se oli niin aggressiivinen etenkin vieraita ihmisiä kohtaan, ettei tuon ikäisen pennun missään nimessä kuuluisi olla. Eikä vain vieraita, vaan myös meillä käyviä aikuisia lapsia kohtaan, jotka koiran olisi pitänyt jo tuntea. Koira mm. kahdesti hyökkäsi kahden ihmisen jalkaan kiinni, eikä se ollut pentumaista leikkiä. Kyseisen rodun ei myöskään missään nimessä kuulu käyttäytyä noin.
Koira palautui kasvattajalle. Tuntuihan se epäonnistumiselle, mutta toisaalta on selvää, ettemme olisi voineet sitä pitää. Seuraavaksi meille tuli aivan eri rotuinen nuori koira, myöhemmin toinenkin. Kaikki on mennyt erittäin hyvin, kuten kaikkien aiempienkin koiriemme kanssa. Joskus vain osuu kohdalle yksilö, jonka kanssa yhteiselo ei vaan onnistu.
Suosittelen aloittajalle helppoa seurakoirarotua.
On kyllä todella vaikea kuvitella, että alle puolivuotias pentu - joka siis on vielä aivan pikkupentu, taaperoikäinen - hyökkäisi aggressiivisesti ihmisen nilkkaan kiinni. Juu, voivat olla villejä ja rajuja, innostua vieraista liikaa, ja ihan varmasti purevat ja retuuttavat kaikkea mahdollista, sellaisia vilkkaat pennut ovat. Se on kuitenkin ihan eri asia kuin aggressiivisuus, se että koira esimerkiksi peloissaan tai puolustaessaan purisi jotakin. Voi verrata vähän niin kuin lasten tyynysotaan ja painileikkeihin vs. joku aikuinen hakkaa ja potkii, pahoinpitelee, toisen ihmisen ihan tietoisesti ja tarkoituksella.
Puoli vuotias vaihtaa vasta hampaita, leikkii hyökkäämällä jalkoihin oikein murinan kanssa. Sitten idiootit pitää aggresiivisena
Sinä siis kutsut minun lisäkseni myös kokenutta eläinlääkäriä ja kokenutta koirien kasvattajaa idiooteiksi? Saathan sinä niin tehdä. Se ei silti poista sitä faktaa, että tämä pentu ei ollut normaali. Ymmärrät sitten, kun samanlaisen kohtaat.
Tuossa vaiheessa meidän pentu sai suuhun pehmolelunsa, jalan tai käden sijaan. Lisäksi meillä oli pentukehä, jonka jälkeen tuli koiraportti. Asuntoa ei tuhottu.
Jep, tämä meilläkin on riittänyt kaikkien muiden pentujen kohdalla. Myös vaativien rotujen pentuja ollaan helposti saatu kasvatettua fiksuiksi aikuisiksi. Jopa ilman koiraportteja.
Tämän kohdalla mikään ei auttanut koska oli aggressiivinen, ei purrut leikkiäkseen. Kasvattaja oli järkyttynyt kun näki näitä tilanteita, sanoi ettei ikinä, missään nimessä pennun eikä varsinkaan tuon rodun pennun kuulu käyttäytyä noin. Että on täysin epänormaalia.
Enempää en tätä jaksa rautakangesta vääntää. Faktaa on että koirissakin on yksilöitä joiden päässä ei palikat ole kohdallaan, ja usein se alkaa näkyä jo pentuiässä. Tämän kanssa ei siis kasvattajakaan pärjännyt eikä onneksi myöskään laittanut ongelmaa kiertoon, vaan päätyi lopettamaan koiran.
En uskaltaisi ottaa labbista ikinä, vaikka olen ottanut neljä rescuekoiraa. Koen sen rotuna aika vaikeaksi ja kun se on vielä kooltaan suuri ja jämäkkä. Täällä on ollut ainakin neljä ongelmayksilöä. Kolme niistä jopa pelottavia ja aggressiivisia. Yksi muuten vaan ulkoiluttaa emäntäänsä eikä emäntä sitä. Kultainennoutaja olisi ehkä todennäköisyyksin helpompi.
Tuli tuosta seurailusta mieleen, että Youtubesssa olen törmännyt koirankoulutussysyeemin mainoksiin. Siinä on askelet opettaa tuollainen koira itsenäisemmäksi ja kykeneväksi rauhoittumaan itse jne.
Moni ihminen on onnessaan, kun koira on ovella innoissaan vastassa. Oikeasti koiralle terveellisempää olisi, ettei omistajan kotiintulo olisi niin merkittävä asia.
Onkohan ap surullinen ihan muistakin asioista kuin tästä koirahommasta? Suret jo etukäteen kuinka lapset kasvaa ja lähtee pois. Sureksit mennyttä, vaikka mitään Elämää Kaatavaa ei edes tapahtunut? Vaadit itseltäsi paljon ja sitten väsyt ja uuvut ja sitten ruoskit itseäsi siitä?
Voitko hyvin muuten? Hyvä mieli, itsetunto, tuntuuko tulevaisuus kivalta vai tuntuuko ettei mitään hyvää ole kuitenkaan tiedossa.
Keskity nyt oikein syvällisesti omaa olotilaasi pohtimaan. Ehkä voisit hakea jotain ymmärtävää ja sinua kannustavaa keskustelua.
Koirat vaistoaa sinun mielentilasi. Olit stressaantunut, yritit hirveesti, väsyit siihen kaikkeen.
Otappa itsellesi aikaaj ja kerää voimia. Ihan rauhassa vaan.
Ja sitten joku viilipytty-seurakoira, jonka kanssa ottaa vaan ihan päivät rennosti.
Me otettiin eläkepäivien ratoksi ensimmäinen koira. Ei luettu mtn oppaita. En edes tiennyt näistäkään ohjeista ja vinkeistä, mitä sinä kerroit etukäteen opiskelleesi.
Koira on rauhallinen, iloinen, aktiivinen jos jotain aletaan touhuamaan. Eipä olis helpompaa koiraa voinut ollakaan. Tuossa se meidän kanssa on ja päivät kuluu lupsakkaasti.
Kiitos kaikille ymmärtävisistä kommenteista ja ajatuksista. Näkökulmia olenkin tähän kaivannut. Se vaan tuntuu siltä, että siinä oli se tilaisuus eikä enää sitä saa. Niinkuin tuossa aikasemmin kirjoitinkin, niin lapset ovat jo sen verran isoja, että pian aika ajaa tämän asian kanssa ohi. Ajattelinkin jo silloin kun koiran hankimme, että nyt jos koskaan. Jos lapset olisivat vielä pienempiä, se ei ehkä niin paljon ahdistaisi. Se siis myös tässä ahdistaa, että siinäkö se tilaisuus oli, olisimpa jaksanut yrittää enemmän.