Lue keskustelun säännöt.
Miten löytää ystäviä aikuisena?
04.03.2026 |
Olen huomannut päätyneeni tilanteeseen, jossa minulla ei ole yhtään ystävää tai edes kaveria. Olen perheellinen ja kuvittelin, että esimerkiksi lasten harrastuksista tai koulukavereiden vanhemmista syntyisi jotain kaverisuhteita, mutta tuntuu, että kaikilla on jo omat ystäväpiirit ja suhteet ovat jääneet hyvin pintapuolisiksi. Sama työkavereista, vaikka töissä on tultu kivasti juttuun, niin mitään sen parempaa kaveruutta ei ole löytynyt. Opiskeluajoilta jäi pari tuttua, joiden kanssa nähdään noin kerran vuodessa syömässä, mutta silloinkin lähinnä keskustelu pyörii kunkin työelämässä, eikä kukaan tunnu olevan kiinnostunut muusta.
Kaipaisin ihan hirveästi ystäviä tai edes kavereita, joiden kanssa voisi joskus vaikka istua iltaa, käydä lenkillä, vaihtaa kuulumisia ja ylipäätään jakaa asioita, sillain kun nyt ystävät tekee. Mutta en tiedä mistä tällaisia ihmisiä, joihin voisi tutustua pitäisi sitten etsiä, kun esimerkiksi töiden, opiskelujen tai lasten kautta ei ole löytynyt. En ole mikään yltiösosiaalinen, päin vastoin, ehkä ennemmin jopa hieman ujo ja nykyään varmaan myös sosiaalisesti vähän kömpelö, kun minulla ei kerrassaan ole mitään sosiaalista elämää, joka ei varmaan auta asiaa.
Mutta nyt toivoisin vinkkejä teiltä, jotka olette löytäneet kavereita tai ystäviä aikuisiällä, miten ja mistä!
Kommentit (60)
Sinun tapauksessasi ei mitenkään, nuija.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Viimeksi sain frendie - sovelluksesta. Olen useamman tavannut frendien kautta. Yksi oli sitten helmi. Käyn töissä ja olen pidetty ihminen. Ystäviä en vain sieltä saa.
Useat tuolla kutsui kaveriksi eikä niistä ikinä mitään kuulunut. Yksi tuolla oli hullu ulkomaalainen mies, joka yritti tehdä minusta vaimoa. Vaikka sanoin etten etsi parisuhdetta, kun minulla on jo sellainen. Äijästä ei meinannut päästä millään eroon.
Olen 69-vuotias. 4 ystävääni on kuollut eri syöpiin. Minulla ei ole sukulaisia, mutta aviomies on hyvä, fiksu - ja siksi myös ystävä. Olen järjestöaktiivi. Olen seurakunta-aktiivi. Opiskelen kansalaisopistossa. Minulla oli pitkä akateeminen työura ihmissuhdealalla. Moikkaan kaikki naapurit ja juttelen ihmisten kanssa. En ole ujo, mutta en myöskään suupaltti - osaan kuunnella ja minulla on elämänkokemusta. Osaan 7 kieltä ja myös vieraskieliset kelpaisivat ystäviksi.
Minulla ei ole kuin 2 ystävää ja hekin asuvat toisissa lääneissä, kaukana. Lähistöllä ei ole ketään ystävää eikä edes tuttua, jolle voisi soittaa. Kirjat ovat ystäviä ja pitää suhtautua itseensä kuin ystävään. Tuttavia saa vanhana, ystäviä ei enää saa. Toivotaan, etteivät 2 jäljellä olevaa sairastu syöpään, jotta en joudu 0--ystävä - kaartiin.
En halua ystävystyä kenenkään kanssa. Ovat rasite.
Pitää olla kavereita että saa kavereita, muuten olet "viallinen" friikki, joka on syystäkin jätetty yksin. Näin ainakin, jos olet mies.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oon joskus ihan tosissani vastannut vastaavaan kysymykseen, mutta tuli selväksi, että mikään ei kelvannut. Siitä huolimatta sanon tähän jotain.
Sulla kuitenkin on opiskelukavereita ja työkavereita, joiden kanssa tulet juttuun. Pidä heihin yhteyttä. Ota rohkeasti ohjat käsiisi ja kysy jotakuta heistä kaveriksi mukaasi teatteriin / kuntosalille / matkamessuille / pilkille / luennolle / mikä ikinä vaikuttaisi olevan teille yhteinen kiinnostuksen kohde. Se voisi olla myös esimerkiksi että ai harrastat keramiikkaa, voitko opettaa mullekin jos tuun samalle kurssille tms. Siitä se sitten lähtee.
Ihan ventovieraita on ehkä helpoin tavata harrastuksissa, ja erityisesti sellaisissa, joissa luonnostaan jutellaan paljon. Esimerkiksi lukupiiri, neulekerho, elokuvakerho tai vaikka ruoanlaittokurssi. Jos siellä tulee juttuun, niin sitten jatketaan kohdan A mukaan 😀
Vielä helpompaa on tavata pubissa, mutta se ei ehkä ole nyt vaihtoehto, koska muuten tätä kysymystä ei olisi koskaan kirjoitettu.
Tärkeintä on uskaltaa kysyä, se ei ole tuppautumista, jos hyväksyy myös ei-vastauksen ja osaa lukea toisen käytöstä silloinkin, jos toinen välttelee, mutta jostain syystä ei osaa sanoa ei. Kannattaa ehkä kysyä heti suosiolla tyyliin Voit toki sanoa ei, mutta tuli tämmönen asia mieleen, että huomenna olis xxx, lähdetkö sinne mun seuraksi?
Kaikista ei tietenkään tule ystäviä, se on ihan luonnollista, mutta kun on paljon kontakteja, niin kaverin kaverista voi tulla sydänystävä.
"Sulla kuitenkin on opiskelukavereita ja työkavereita, joiden kanssa tulet juttuun. Pidä heihin yhteyttä. Ota rohkeasti ohjat käsiisi..."
Olen monesti kysynyt, kun tulee se geneerinen "no oletko SINÄ ollut aloitteellinen, kiinnostunut, nähnyt vaivaa?", että miksi sen pitää aina olla minä joka on aloitteellinen ja tekee kaiken työn? Miksei kenenkään tarvitse olla kiinnostunut minun suuntaan? Olen kai sitten niin tylsä ihminen, en tiedä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pitää olla kavereita että saa kavereita, muuten olet "viallinen" friikki, joka on syystäkin jätetty yksin. Näin ainakin, jos olet mies.
Totta. Vaikka mitään oikeaa "vikaa" ei edes olisi, ihmiset olettavat vialliseksi koska on yksin. Toisin sanoen, riittää että jää yksin edes hetkeksi. Sen jälkeen siitä tulee automaattisesti itseään ylläpitävä noidankehä.
Vierailija kirjoitti:
"Sulla kuitenkin on opiskelukavereita ja työkavereita, joiden kanssa tulet juttuun. Pidä heihin yhteyttä. Ota rohkeasti ohjat käsiisi..."
Olen monesti kysynyt, kun tulee se geneerinen "no oletko SINÄ ollut aloitteellinen, kiinnostunut, nähnyt vaivaa?", että miksi sen pitää aina olla minä joka on aloitteellinen ja tekee kaiken työn? Miksei kenenkään tarvitse olla kiinnostunut minun suuntaan? Olen kai sitten niin tylsä ihminen, en tiedä.
Noin sanotaan, jotta ei itse tarvitse tehdä mitään ja voi rauhassa syyttää ja syyllistää muita...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ystäviä. Joskus itsellä oli syvä tarve ystävälle. Varmaan on vieläkin, mutta en huomaa sitä . Tapasin ihmisen, ja ajattelin, että meistä voisi tulla ystävät ja avauduin. Se oli virhe, ja "ystävä" olikin peluri, joka otteen saatuaan imi minusta mehut ja itsetuntoni ja omakuvani romahti totaalisesti tiiviin yhdessäolon seurauksena. Se, että pääsin tästä ihmiskoukusta eroon ja selviydyin sen aiheuttamista vaurioista teki minusta toki vahvemman, mutta myös todella kriittisen uusien ystävyyssuhteiden suhteen.
En nykyään kaipaa ystävää samalla tavoin kuin ennen. En myöskään jaksa päivitellä kaiken maailman asioita ihmisten kanssa. Vietän aikani mieluummin omassa seurassa. Ystävyydessä pitää olla huumoria, syvyyttä, kunnioitusta, kiinnostusta ja kuuntelua. Aitoa halua viettää aikaa toisen kanssa. Näkisi toisen ihmisen upeana tyyppinä. Usein ihmisillä on tarve jotenkin lytätä muita ihmisiä ja näyttää paremmuuttaan. Ehkä jopa ohjailla. Ja usein halutaan puhua vain itsestä. Kaipaan hedelmällistä vuorovaikutusta, mikä lienee liikaa pyydetty.
Olen siis vetäytynyt. Mutta jos eteen tulee ihminen, jonka kanssa synkkaa ja kiinnostaa olla, niin olen avoin. Pienellä varauksella tietenkin.
Kiitos teille, jotka olette vastailleet ystävällisesti. Työ- ja opiskelukavereiden kanssa olen yrittänyt saada kaveruutta syvennettyä vapaa-ajallekin, mutta heillä tuntuu jo olevan omat ystäväpiirit ja ilmeisesti ystäväkiintiöt täynnä. Tai sitten minussa on joku perusteellinen vika, ettei nimenomaan minun seuraani kaivata, mutta jotenkaan en jaksa uskoa siihen. Ei tietysti kaikkien mieleen voi olla, mutta uskoisin kuitenkin että kun esim töissä tulee jonkun kanssa oikeinkin kivasti juttuun, niin ongelma ei ole siinä, että olisin niin kauhea ettei sitten "oikeaksi" kaveriksi kelpaa.
Olen ollut huomaavinani että ne joilla on kavereita, on niitä sitten niin paljon, ettei oikeasti uusille ole aikaa. Sitten on me, joilla ei ole käytännössä yhtään kavereita tai ystäviä ja ongelma kai lienee että kuinka me löytäisimme toisemme. Tai siis ne meistä, jotka vielä haluavat löytää kavereita tai ystäviä, eivätkä ole täysin kyynistyneitä ja luovuttaneita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyään kaipaan eniten sitä, että saan olla yksin. Siitä sitten kumpuaa se, että olisi kiva myös jakaa ajatuksia ja viettää aikaa kivojen ystävien kanssa. Olen kuitenkin niin kuormittunut muiden ihmisten vuoksi, etten enää kaipaa ystäviä niin kuin ennen. Ikääntyneen sosiaalisen introvertin dilemma.
Olen nykyään muutenkin paljon tarkempi, ketä voin ajatella ystäväksi. Mieluummin kokonaan yksin kuin huonojen "ystävien" kanssa.
Kuppilaan vaan ja ryyppyporukoihin..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suurin osa mun yli 30-vuotiaana saaduista kavereista on ulkomaalaisia. Niitä on ihan eri taustoista. Yhdistävä tekijä on se, että heillä ei ole koko suku täällä eikä liikaa kavereita. Nekin joilla kavereita on, eivät ajattele, että kavereita voisi olla liikaa.
Monet heistä on yksinäisiä, koska täällä on suomalaisenkin vaikea saada aikuisena kavereita. Kannattaa tutustua. Kielitaito auttaa, mutta nykyään pärjää pitkälle kääntäjilläkin. Kulttuurieroista voi olla myös hyötyä, kun toinen ei odota jotain tiettyä tyyliä olla olemassa, vaan suhtautuminen on lähtökohtaisesti avoimempaa ja uteliaampaa.
Ystäviä saadakseen kannattaa laittaa liikkeelle huhu, että on voittanut jonkin päävoiton. Pian alkaa ystävää ilmaantua. Uusia sukulaisiakin. Sekä ns. lehtolapsi tai pari.
En oikeastaan kaipaa kavereita tai ystäviä aikuisiällä. En ole tyyppi joka on valmis mihin vaan jonkun ystävyyden vuoksi, rasittavaa. Minulla on oma elämä, omat toiveet, oma mieli, omat tavat ja mielenkiinnon kohteet, yleensä en löydä sellaisia ystäviä, jotka jakavat samat arvot tai maailmankatsomuksen enkä aikuisena enää ole kovin muovailtavissa ihan mihin vaan jos en itse innostu tai kiinnostu, ja sitten ei oikeastaan voi aina kieltäytyä tai sanoa suoraan ettei ole kiinnostunut siitä mihin kutsuttiin tai ehdotettiin. Ystävyys voi myös olla helvetinmoinen rasite !
Minulla on hyvin samantyyppinen tilanne, kuin ap:lla.
Olen 54-vuotias mies.
Teininä olin outo, yksinäinen ja kiusattu.
Palkkatöissä olin kaiketi pidetty, mutta jotenkin ulkopuolinen. 10v työuralta jäi yksi ystävä, mutta hän on aika erakkoluonne. Harvat nuoruudenystävät on elämä ajanut muualle tai henkisesti erilleen, tai kuningas alkoholi tuhonnut.
Olen työskennellyt yli 20 vuotta elinkeinonharjoittajana yksinäisellä alalla sosiaaliset kontaktit perheen ulkopuolella rajoittuvat puhtaasti ammatillisiin asioihin.
Liityin netsästysporukkaan, mutta siinä olen samanlainen ulkopuolinen, kuin olin palkkatöissäkin. Ainoa läheisempi jahtikaveri kuoli pari vuotta sitten. Tämän kaverin kanssa tuli soiteltua puolin ja toisin viikoittain.
Muuten ystäväpalveluista:
Vaimoni on paljon sosiaalisempi, mutta hänelläkin on käynyt samanlainen kato nuoruudenystävissä. Hän yritti etsiä koti- ja ympäristökunnista kavereita kaverisovelluksen avulla. Ympäri suomen oli ulkomaalaisia miehiä kyllä tyrkyllä....
t: nimim. Assburger
"Ystävyys voi myös olla helvetinmoinen rasite !"
Ei siinä ystävyydessä mitään järkeä olekaan ellei siitä saa jotain myös itse.
Kannattaa myös miettiä tarkkaan, millaista ystävää etsii. Moni ajattelee, että ystävän pitää olla suunnilleen saman ikäinen, samaa sukupuolta, samassa elämäntilanteessa, kiinnostunut samoista asioista jne. ja yrittää ystävystyä siis itsensä kanssa mahdollisimman samanlaisten kanssa, mutta aina johonkin tökkää.
Kuitenkaan em. seikoilla ei ole paljonkaan väliä, vaan enemmän sillä, että kommunikaatio on samantyylistä, huumori sopii yhteen, arvomaailma riittävästi jne.
Ei mistään, näin olen todennut. Siksipä en enää edes yritä, koska siinä saa vain pettyä jatkuvasti. Sen sijaan olen opetellut syleilemään erakkoutta. Hyvin olen onnistunut siinä, mutta kyllä se välillä harmittaa ja tuntuu luonnottomalta. Olen kuitenkin sosiaalinen ihminen ja tunnen itseni hyödyttömäksi näin.
Mutta joo, toki yksinäisyydessä on hyvätkin puolensa. Ei tarvitse muiden murheita kantaa, pelkästään vaan omansa.